Brexit ja sen seuraukset

Tarkoitin EU:n virheellä sitä, että kieltäytymällä jatkoneuvotteluista, EU aiheuttaa sen seurauksena Britanniassa tilanteen, jonka seurauksena . . .

Brittanian luultavasti eroaa ilman sopimista.

Siihen on silloin EU itse mielestäni osasyyllinen. Parempi olisi molempia tyydyttävä sopimus.

Laajemmin ajatellen ilman sopimusta ero aiheuttaisi esimerkiksi Suomelle hankaluuksia Britannian suhteen monissa asioissa. Britannian ympäristönhoito esim. Jätteiden poiskuljetus maasta, tuoreiden elintarvikkeiden vienti ulkomaille ja Irlannin/Pohjois-Irlannin rajakysymyksen ratkaisematta jättäminen jne jne

Pysyn mielipiteessäni.

Nimimerkin ”johan6” ajatuksia en ymmärrä.

Monessa asiassa olen eri mieltä jäsen @johan6 kanssa, mutta tässä olen samaa mieltä joskin eri syistä. Englanti ei eroa. Parlamentti kiertää eron joko vaalien kautta tai vetoamalla tuohon älyllisesti köyhään "emme tienneet, mistä äänestimme" perusteeseen ja toteamalla että sopimukseton ero ei käy.

Totta kai tämä on kansanvallan halveksintaa mutta jatkaa EU:n vanhaa politiikkaa. "Äänestetään kunnes tulos on oikea". Ja kun saadaan se 1% enemmistö niin sitten huudetaan että kansa on puhunut.

Sinänsä tuo ero ei aiheuttaisi mitään ihmeellisiä vaikutusta. Kaikki nuo käytännön asiat (jätteet jne.) sovitaan tosipaikan tullen tunneissa. Kannattaa muistaa, että monilla EU mailla on enemmän menetettävää jos tulisi yhtäkkiä kova raja. Katsokaapa huviksenne paljonko Saksa ja Ranska vievät raskaan teollisuuden tuotteita Englantiin. Puhumattakaan kaikkien firmojen ihanista veronkiertokuvioista Brittien kautta. Luuletteko ettei heillä ole sanaansa sanottavana jos ero oikeasti tulisi?
 
Britannian kaupasta 44 % on EU27:n kanssa. Ja silti "haluavat" irti.
 
Totta kai tämä on kansanvallan halveksintaa mutta jatkaa EU:n vanhaa politiikkaa. "Äänestetään kunnes tulos on oikea". Ja kun saadaan se 1% enemmistö niin sitten huudetaan että kansa on puhunut.

Brexit-äänestyksestä on kulunut jo useampi vuosi. Siinä ajassa vanhoja eroamisen puolesta äänestäneitä kansalaisia on jo kuollut niin paljon että remain-äänet voittaisivat nuorien kannatuksen perusteella... ja nimenomaan nuoriinhan eroamisen vaikutukset loppujen lopuksi kohdistuvat.
 
Kansa äänesti silloin silloisella tiedolla. Sitä tulee kunnioittaa. Aina on jokin tekosyy kiertää asiaa. Joskin myönnän, että esittämäsi on parhaimpia näkemiäni tekosyitä ohittaa vaalien tulos:)! "Äänestäjät ovat kuolleet joten heidän äänillään ei ole merkitystä"!
 
Tarkoitin EU:n virheellä sitä, että kieltäytymällä jatkoneuvotteluista, EU aiheuttaa sen seurauksena Britanniassa tilanteen, jonka seurauksena . . .

Brittanian luultavasti eroaa ilman sopimista.

Siihen on silloin EU itse mielestäni osasyyllinen. Parempi olisi molempia tyydyttävä sopimus.

Laajemmin ajatellen ilman sopimusta ero aiheuttaisi esimerkiksi Suomelle hankaluuksia Britannian suhteen monissa asioissa. Briteille itselleen aiheutuu suuria ongelmia: Britannian ympäristönhoito esim. Jätteiden poiskuljetus maasta, tuoreiden elintarvikkeiden vienti ulkomaille ja Irlannin/Pohjois-Irlannin rajakysymyksen ratkaisematta jättäminen jne jne

Pysyn mielipiteessäni.

Nimimerkin ”johan6” ajatuksia en ymmärrä.

Britannia haluaa erota EU:sta, siinä ei ole mitään pahaa. Vaikka moni on verrannut EU:ta Neuvostoliittoon, huomatkaa, että Neuvostoliitosta ei erottu, ainakaan pelkällä ilmoituksella. Halukkaita kyllä oli. EU:sta näyttää pääsevän eroon.

Mitä tulee sitten EU:n neuvottelu "asenteeseen", en oikein ymmärrä mitä oikein halutaan.
Jos/kun kaksi osapuolta päätyy neuvottelupöytään ja britit ilmoittavat haluan tätä, mutta en tuota ja EU ei halua suostua itselleen huonoon ratkaisuun, miten sen on EU:n vika? Se ettei päästä molempia tyydyttävään ratkaisuun ei ole toisen osapuolen vika. Se kuuluu neuvotteluihin. Muistetaan, ettei tätä avioeroa ehdottanut EU, vaan ajatus on lähtöisin briteiltä. Jos brittit pitävät erosopimusta huonona, älkööt erotko, tai kestäköön "huonon" eron.

Alkakohan paha EU kuullostamaankin hyvältä.
 
Britannia haluaa erota EU:sta, siinä ei ole mitään pahaa. Vaikka moni on verrannut EU:ta Neuvostoliittoon, huomatkaa, että Neuvostoliitosta ei erottu, ainakaan pelkällä ilmoituksella.

Miten niin? NL:n perustuslaki takasi neuvostotasavalloille oikeuden eroamiseen unionista, mitä oikeutta nämä kaikki sitten lopulta käyttivätkin.
Tietysti oikeasti ei koskaan oltu tarkoitettu että näitä pykäliä käytettäisiin. Kuka haluaisi erota neuvosto-onnelasta? Mutta tietysti EU-eropykälienkin ajateltiin olevan siellä vain muodon vuoksi.
 
Monessa asiassa olen eri mieltä jäsen @johan6 kanssa, mutta tässä olen samaa mieltä joskin eri syistä. Englanti ei eroa. Parlamentti kiertää eron joko vaalien kautta tai vetoamalla tuohon älyllisesti köyhään "emme tienneet, mistä äänestimme" perusteeseen ja toteamalla että sopimukseton ero ei käy.

Totta kai tämä on kansanvallan halveksintaa mutta jatkaa EU:n vanhaa politiikkaa. "Äänestetään kunnes tulos on oikea". Ja kun saadaan se 1% enemmistö niin sitten huudetaan että kansa on puhunut.

Tanskassa on järjestetty seitsemän (7) EU-kansanäänestystä. Ja koska viimeisimmässä (2015) tanskalaiset menivät taas äänestämään 'EI' niin lisää äänestyksiä on tulossa.
 
Veikkaan että väliaikaisesti. Noissa on niin isot rahat pelissä, että poliitikotkin taipuvat kummaltakin puolelta johonkin kauppasopimukseen.
No, tässähän just pelataan tuijotuskisaa. Kuka räpäyttää silmiään ensin? Ja samaan aikaan dedistä lähestyy, eikös se ole enää 49 päivän päässä.
 
Veikkaan että väliaikaisesti. Noissa on niin isot rahat pelissä, että poliitikotkin taipuvat kummaltakin puolelta johonkin kauppasopimukseen.

Kyllä kyllä. Siksihän jotkut britit vaativat kovaa breksittiä, koska uskovat että pakkotilanne johtaisi nopeasti sujuvien uusien soppareiden syntyyn. Ja voivat olla oikeassakin, who knows.

On hölmöä pelotella että jos brexit tulee, niin kaikki vientifirmat toteavat että tämä oli tässä, kauppaa ei enää voi käydä, vedetäänpä itsemme narun jatkoksi.
 
80% kaikesta UK:n viennistä on palveluja esim rahoitus, vakuutus, konsultointi ym työtä. Vanhoilla siirtomailla ja osin USA:lla on Englantilaista perustaa oleva Common Law oikeusjärjestelmä, jonka vuoksi oli luontevaa käyttää UK:ta porttina EU:n sisämarkkinoille.

Yksikään kauppasopimus maailmassa ei kata palveuita ja erityisesti pankit ovat lastanneet henkilöstöä ja läppäreitä Eurostariin ja tehneet muuton Frankfurtiin, Pariisiin, Luxemburgiin ym. Pääomaa on kadonnut maasta viimeisen vuoden aikana varovaisesti arvioiden sadan miljardin euron edestä ja vauhti kiihtyy. Menetetty bisnes (ja veroeurot) tuskin palaa takaisin Lontooseen.
 
Jotta nyt jotain käsityksiä rahasummista saadaan niin..

Britit veivät EU maihin 274 miljardilla punnalla, ja ostivat EU mailta 341 miljardilla punnalla. Euroiksi saatte muuntaa ihan ite :)
 
80% kaikesta UK:n viennistä on palveluja esim rahoitus, vakuutus, konsultointi ym työtä. Vanhoilla siirtomailla ja osin USA:lla on Englantilaista perustaa oleva Common Law oikeusjärjestelmä, jonka vuoksi oli luontevaa käyttää UK:ta porttina EU:n sisämarkkinoille.

Yksikään kauppasopimus maailmassa ei kata palveuita ja erityisesti pankit ovat lastanneet henkilöstöä ja läppäreitä Eurostariin ja tehneet muuton Frankfurtiin, Pariisiin, Luxemburgiin ym. Pääomaa on kadonnut maasta viimeisen vuoden aikana varovaisesti arvioiden sadan miljardin euron edestä ja vauhti kiihtyy. Menetetty bisnes (ja veroeurot) tuskin palaa takaisin Lontooseen.

Se EU:n "Pääoman ja palveluiden vapaa liikkuvuus" on tuossa se pointti.
 
Back
Top