Dassault Rafale

Vasemmistoliitto on ideologisesti pasifistinen puolue (millä esim ei ole mitään tekemistä sen kaukaisten edeltäjien internationaalisten aatteiden kanssa). Enpä kuitenkaan usko, että ne pyrkisivät tätä hankintaa estämään. Pasifistinen puolue pyrkii välttämään asevarustelua aina kun se on mahdollista, jotta joskus päästäisiin varustelun kierteestä eroon. Nyt kun kyseessä on kaikkein tärkeimmän ennaltaehkäisevän asejärjestelmän hankinta, ja maailman suunta on mikä on, luulen että se hyväksytään myös tuossa pasifistisessa liikkeessä. Räksytys sen sijaan kuuluu asiaan; tottakai tasavallan historian suurimman rahallisen ostohankkeen täytyy olla erittäin tarkassa poliittisessa kontrollissa ja syynissä.

Sen sijaan epäilen, että useimmista muista liikkeistä löytyy paljon "ei kai mun ite tartte" -porukkaa, joka alkaa itkeä kun rahaa pitäisikin käyttää juuri tähän eikä jonnekin muualle. Sieltä se vesitys tulee, jos on tullakseen. Monet edelleen toivovat, että liityttäisiin johonkin liittoon, että joku muu puolustaa. Siitä onneksi on eräs demagogi ottanut nyt myös turhat kuvitelmat pois potentiaalisena säästötapana.

Johan se räksytys Arhinmäen toimesta aloitettiinkin. Mutta niin kuin totesit se tavallaan kuuluu asiaan. Eikä soten ja koulutuksen rahoista huolehtiminen ole huono asia sekään. Ei tietenkään.

Kyllähän Hornet-kaupan jälkeenkin kuului eri suunnilta viisastelua siitä että olisi pitänyt supistaa ja lykätä ja ties vaikka mitä. Pahinta kurapöksyilyä on vaatimus hankinnan lykkäämisestä. Halutaan siis tosiasiallisesti leikata muttei uskalleta sanoa asiaa niin kuin se on. Tämä oli ainakin viimeksi kepun suunnalta esiin noussutta jälki-ininää.

Pieni piiri päättää ja uskon että päätös saadaan nytkin sujuvasti nuijittua sitten kun se tarvitaan. Meillä on kuitenkin laaja konsensus kansallisen puolustuksen tarpeesta. Tuska rahoituksesta näkyy sitten hankkeen supistamisessa joka varmaan vie konemäärän sinne 50kpl tienoille. Näin jokainen on lopulta voittaja ja kukin puolue yksin vastuullinen toimija niin puolustuksen saralla kuin yleisemminkin.
 
On varmaankin aliarvostetuin meille tarjotuista koneista, ainakin ew-kitin ja avioniikan osalta. Toi SPECTRA varsinkin kuulostaa todella pätevältä järjestelmältä.

SPECTRA vaikuttaa kyllä erittäin kehittyneeltä. RAFin Typhoon-lentäjät ovat kuulemma välistä olleet Gripenin elso-järjestelmän kohdatessaan hoomoilasina, mutta Sveitsin vertailussa Rafale sai elsossakin Gripeniä paremmat pisteet. Huhutaan jopa että järjestelmä pystyy "aktiivi-stealthiin", mihin en kyllä itse usko.
Rafalen sensorifuusio on tiettävästi myös hyvin edistynyt ja ranskalaiset ovatkin tässä olleet aina eteviä, jo edellisen hankinnan aikaan nostettiin esille Miragen erinomaista sensorifuusiota. Artikkelissa mainitaan myös eräs Rafalen erikoisuus, eli kyky käyttää Mican hakupäätä IRSTinä. Tämä osaltaan selittää miksi optronisesta sensorista poistettiin IP-kanava.
Jospa joku rikas arabimaa kustantaisi Snecmalle moottorinkehityskustannuksia, niin ei tarvitsisi sitten saavutusarvoissakaan antaa Eurofighterille tasoitusta.
 
SPECTRA vaikuttaa kyllä erittäin kehittyneeltä. RAFin Typhoon-lentäjät ovat kuulemma välistä olleet Gripenin elso-järjestelmän kohdatessaan hoomoilasina, mutta Sveitsin vertailussa Rafale sai elsossakin Gripeniä paremmat pisteet. Huhutaan jopa että järjestelmä pystyy "aktiivi-stealthiin", mihin en kyllä itse usko.
Rafalen sensorifuusio on tiettävästi myös hyvin edistynyt ja ranskalaiset ovatkin tässä olleet aina eteviä, jo edellisen hankinnan aikaan nostettiin esille Miragen erinomaista sensorifuusiota. Artikkelissa mainitaan myös eräs Rafalen erikoisuus, eli kyky käyttää Mican hakupäätä IRSTinä. Tämä osaltaan selittää miksi optronisesta sensorista poistettiin IP-kanava.
Jospa joku rikas arabimaa kustantaisi Snecmalle moottorinkehityskustannuksia, niin ei tarvitsisi sitten saavutusarvoissakaan antaa Eurofighterille tasoitusta.
Active cancellation... Tuotahan on huhuttu ja siihen on paljon euroja laitettu mutta kukaan ei oikeasti tiedä toimiiko se. On todella hyshys juttuja.
 
Active cancellation... Tuotahan on huhuttu ja siihen on paljon euroja laitettu mutta kukaan ei oikeasti tiedä toimiiko se. On todella hyshys juttuja.
Näin on. Itse olen sitä mieltä että toimii jos toimii lähinnä legacy-järjestelmiä vastaan. Nopea taajuushyppely tekee tämän jo mahdottomaksi, koska häirintälähettimen pitäisi kyetä arvaamaan täydellisesti millä taajuudella seuraava pulssi on. Muuten aktiivi-stealth muuttuukin aktiivi-täällä-minä-olen-mikset-jo-ammu - järjestelmäksi. Häirintää ei voida perustaa saapuvan pulssin mittaamiseen, koska heijastus lähtee samalla hetkellä kun pulssi vastaanotetaan antennissa. Järjestelmä ei millään ehdi analysoida pulssia ja muodostaa oikeaa vastapulssia. Jos tutka ei vaihda taajuuttaan ennustamattomasti, niin aktiivi-stealth pysyy ennustamaan seuraavat pulssit ja nollaamaan ne. Mutta jos tutka vaihtaa taajuuttaan ennustamattomasti ja tiheästi, lähtee noita nollaamattomia kaikuja tarpeeksi havainnon tekemiseen, ja sitten vielä ne huti menneet vastapulssit lisänä kertomassa että siellä ollaan.
 
Tässä pitkässä jutussa vuodelta 2009 erityisesti Rafalen aerodynamiikka saa ylistystä.

https://www.flightglobal.com/news/articles/flight-test-dassault-rafale-rampant-rafale-334383/

I was immediately aware after take-off of the sensitivity of the flight controls to any demand I made. The aircraft felt alive in my hands. I have never flown any aircraft that responded so instantly and so powerfully to stick input. The Mirage 2000 had previously been my favourite FBW aircraft in terms of handling qualities, but the Rafale with its DFCS betters it in every aspect of handling by a significant margin.
 
Paras näkemäni Rafale-lentonäytösvideo, 2016 Itävallasta:


Lentäjä osaa selvästi asiansa ja kone liikehtii todella kauniisti ja kevyen oloisesti. Siirtymiset lentotilasta toiseen ovat näpsäköitä ja nopeita. Tuon nähtyään ei yhtään ihmettele Collinsin hehkutusta. Samalta kuvaajalta on samasta näytöksestä myös Eurofighter-video, ja Typhoon vaikuttaa tuon jälkeen kankealta köntykseltä. Nojoo, olihan se tiedossa ettei lentonäytösnopeuksilla liikehtiminen ole Typhoonin forte, mutta silti.
 
Olisi ehkä Rafalella hyvä mainospaikka, jos tulisivat johonkin lentonäytökseen. Ehkä tulevatkin.

Mutta voivat katsoa, että aikaisemmin mainituista syistä kannattaa ehkä olla mukana vain muodon vuoksi.
 

As early as 2023, a first version of the F4 standard will follow the F3-R standard, scheduled for qualification in 2018.

F3R includes:
  • Refined "FSO-IT" optical-infrared forward-looking sensor system,
  • Enhanced Link 16 datalink to improve connectivity with coalition forces.
  • Enhanced missile warning receiver, "DDM-NG", with an option to support a "directed infrared countermeasures (DIRCM)" system that would be more effective than a flare dispenser.
  • New "Targeting Long Range Identification Optronics System (TALIOS)" pod is in development by Thales for the F3R Rafale, intended to replace the Damocles pod from 2018.
The first F3R machines were delivered to the AA for evaluation in late 2013, and they are now production standard. New weapons are being introduced. Operations of AA combat assets in Afghanistan encouraged development of smaller guided munitions, such as unguided rockets fitted with laser guidance heads or 20 kilogram (44 pound) class guided glide bombs. Current munitions are costly and overkill for fighting insurgents, particularly in urban areas where heavier munitions can result in severe "collateral damage".

A satellite communications (satcom) capability was test-flown in 2015; the system will be presumably added to the operational Rafale fleet in time.

Rafale F4 standard is being considered, with such features as improved AESA software, including enhancements such as electronic attack capabilities; improved SPECTRA self-defense system; and much-improved datalink connectivity. There's also thought of working towards a "mid-life upgrade" in the post-2025 timeframe that would be stealthier and have extensive conformal antennas, and a next-generation "Rafale NG" in the 2035 timeframe, with substantial airframe modifications for stealth or increased fuel.
http://www.airvectors.net/avrafa.html
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on mielenkiintoista meidän kannaltamme koska F4 on lähes varmasti se versio mitä meille tarjotaan, ellei kehittelyssä jokin tökkää. Ja hyvää settiä olisi tulossa: uusi IP-sensori, parvilinkki, uusi versio Micasta, uusia aseita ja tehokkaampi moottori vientiasiakkaille. GaN-pohjaisen tutkan kehittely sen sijaan viivästyy nykykomponenttien kalleuden takia.
 
Fransmanneilta fiksun kuuloista kehitystä. Uusi datalinkki on erityisen kiinnostava. Tähän mennessä Rafale on ollut perus Link-16 varassa, mikä ei ole yhtä hyvä parviverkottamisessa kuin F-35:den ja Gripenin proprietary parvilinkit. Tuo korjannee asiaa.

Se pisti silmään, että kypärätähtäintä ei mainittu. Kaipa se tulee Qatar-kaupan kautta?
 
Se pisti silmään, että kypärätähtäintä ei mainittu. Kaipa se tulee Qatar-kaupan kautta?
Eiköhän; Ranskan ilmavoimat on kai systemaattisesti ilmoittanut, että kahta ei tarvita heidän toiminnassaan; suurempi moottoriteho ja kypärätähtäin. Että toivovat kehitysrahojen menevän tärkeämpiin kohteisiin. Hyvä, jos muut haluavat.
 
Katsoin kerran youtubesta f-35 pilotin haastattelun. Hänellä oli aikaisempaa kokemusta muista koneista tietenkin.
Hän kertoi että parasta koneessa oli työntövoima. Toiseksi parasta oli aesa-tutka.

Eli nämä edut ammattisotilaslentäjä kertoi. Ja ne löytyy myös kaikista hx-ehdokkaista esim Rafale.

On tietty olemassa haastattelu, missä eräs kertoo että f-35 koneen paras ominaisuus on sensorifuusio. Mielipiteet siis hajautuu.

Jos ajatellaan, että olemme poliittisessa EU-liitossa, jonka ainoa ydinasevalta ja ainoa YK turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen on Ranska, niin en ohittaisi Rafalea. En todellakaan.
 
Fransmanneilta fiksun kuuloista kehitystä. Uusi datalinkki on erityisen kiinnostava. Tähän mennessä Rafale on ollut perus Link-16 varassa, mikä ei ole yhtä hyvä parviverkottamisessa kuin F-35:den ja Gripenin proprietary parvilinkit. Tuo korjannee asiaa.

Minun kirjoissani parvilinkit ovat eräs HX-hankinnan kynnyskysymyksistä koska ne avaavat niin paljon taktisia mahdollisuuksia torjunnassa ja osaltaan kompensoivat omien AEW-koneiden puutetta tilannetiedon luomisessa lentäjille. Tätä aluetta olen pitänyt erityisesti Gripenin vahvuutena koska ruotsalaisilla on asiasta niin paljon kokemusta. Näiden linkkien teknisissä toteutuksissa on kuitenkin eroja joten voi olla että joku systeemi osoittautuu ylivoimaiseksi.
Onkohan sitten Eurofighteriin tulossa tällaista? Ainakaan tällä hetkellä ei sellaista mainosteta, vain Link 16:sta.
 
Minun kirjoissani parvilinkit ovat eräs HX-hankinnan kynnyskysymyksistä koska ne avaavat niin paljon taktisia mahdollisuuksia torjunnassa ja osaltaan kompensoivat omien AEW-koneiden puutetta tilannetiedon luomisessa lentäjille. Tätä aluetta olen pitänyt erityisesti Gripenin vahvuutena koska ruotsalaisilla on asiasta niin paljon kokemusta. Näiden linkkien teknisissä toteutuksissa on kuitenkin eroja joten voi olla että joku systeemi osoittautuu ylivoimaiseksi.
Onkohan sitten Eurofighteriin tulossa tällaista? Ainakaan tällä hetkellä ei sellaista mainosteta, vain Link 16:sta.

Lisätään tuohon parvilinkkikoneluetteloon F-35, ennen kuin kupit menevät nurin ja aamukahvit ovat sylissä.

Parvilinkki ja sellainen linkittymismahdollisuus, joka voi verkottaa koneet sekä muut alustat ja sensorit, on nojatuolin pohjalta arvioituna olennainen tekijä tulevaisuuden ilmapuolustuksessa. Maallikon on vaikea arvioida eri parvilinkkien välisiä eroja, mutta siihen meillä epäilemättä perehdytään (Ilmavoimien toimesta) HX -hankkeen tiimoilla. Rafaleen parvilinkki on tervetullut varuste.
 
Tuskin Mica on liian vanha sinänsä, samaa ikäluokkaa AMRAAMin kanssa. IP-ohjuksissa ei taida oikein valinnan varaa ollakaan, en ole kuullut että muita ohjuksia (IRIS-T, Sidewinder yms) Rafaleen olisi integroitu? Se ettei koneessa voisi hyödyntää suoraan vanhaa aseistusta on kyllä osittainen huono puoli. JASSMeihin on investoitu paljon, mitä tehdä niillä jos ne ei uuteen hävittäjään käykään.

#toisaalla kuultua: Rafalen optiseen sensoriin (OSF) kehitetään uusi infrapunakanava.

Tulee vastaus vanhaan postaukseen, mutta:

Jos Rafale valitaan (ilman poliittisia yllätyksiä varmaan teoreettinen vaihtoehto), niin AMRAAM:t ja AIM-9X:t voi jatkokäyttää ilmatorjunnassa. JASSM on toki asia erikseen, mutta toisaalta valtavaa hankintaa ei kannattaisi tehdä vain yhden ainoan aseen jatkokäytön edellytyksellä.
 
Lisätään tuohon parvilinkkikoneluetteloon F-35, ennen kuin kupit menevät nurin ja aamukahvit ovat sylissä.

Juu tiedän että on (MADL), olen vain ajatellut että tämä osa-alue voisi olla juuri Gripenin vahvuus koska ruotsalaisilla on näiden kehittelystä pitkä kokemus, jo Viggen-ajoilta.
Näiden linkkien tekninen toteutus ja osin käyttötarkoituskin ovat vain aika erilaisia joten paha sanoa mihin vaakakuppi sitten kallistuu.
 
Tätä juttua ei ilmeisesti ollut vielä kukaan linkannut ainakaan tähän ketjuun.

RAFALE UNCHAINED – TAISTELUTESTATTU RAFALE SUOMELLE?
http://siivet.fi/sotilasilmailu/rafale-unchained-taistelutestattu-rafale-suomelle/
Siivet-lehti käsittelee kattavasti Suomen HX-hävittäjähankintaan liittyviä kysymyksiä ja perehtyy vaihtoehtoina oleviin koneisiin. Siivet-lehden numerossa 2016/4 uppouduimme ranskalaiseen Dassault Rafale -monitoimihävittäjään, joka on yksi hävittäjähankinnan eurooppalaisista ehdokkaista.

SIIVET tapasi Dassault Aviationin edustajan Kuopion Tour de Sky 2016:n mediapäivänä ja teki hävittäjävalmistajalle muutaman kysymyksen Rafalesta. Dassault otti kysymyksemme niin vakavasti, että saimme viralliset vastaukset kirjallisina yhtiön Military Export Communication -päällikön, Nathalie Bakhosin kautta. Vastauksiin sisältyi lupauksia, mitä yksikään toinen hävittäjävalmistaja ei ole, ainakaan vielä, julkisesti pystynyt antamaan.

Vaikka Ranska on meitä paljon lähempänä kuin Yhdysvallat, on Dassault Rafale jäänyt Suomessa yleisölle paljon tuntemattomammaksi hävittäjän nimeksi kuin F-35, Super Hornetista nyt puhumattakaan. Julkisissa keskusteluissa Rafalea ei sen vuoksi juuri nosteta edes esiin. Maailmalla konetyyppi on kuitenkin voittanut hävittäjävertailuja ja parin vuosikymmenen myyntiponnistelujen jälkeen koneiden vientikin lähti käyntiin reilu vuosi sitten. Ilman ulkomaantilauksia tuotantolinjat olisivatkin pysähtyneet jo ensi vuonna.

Rafalen myyntiponnistuksista ei ole tingitty, mutta sen tiedetään hävinneen kilpailijoilleen Alankomaissa, Algeriassa, Brasiliassa (vaikka oli alkuperäinen suosikki), Etelä-Koreassa, Kreikassa, Marokossa (vaikka oli suosikki), Norjassa, Omanissa, Saudi-Arabiassa, Singaporessa ja Sveitsissä (jossa on tosin tulossa uusi kierros).

Yksi tunnettu hävittäjäkoneiden myyntivaltti on combat proven eli konetta on käytetty taistelukentällä. Rafalen läpimurto hävittäjämarkkinoille tapahtui Libyassa vuonna 2011, kun ainoastaan Ranskan ilma- ja merivoimien Rafalet lensivät tiedustelulentoja sekä taistelulentoja Gaddafin asevoimia vastaan ennen kuin amerikkalaiset olivat tuhonneet kaiken ilmapuolustuksen. Sitä ennen Rafalet pommittivat Afganistanissa yli viisi vuotta, mutta kuka siitä tiesi? Sama koskee Malia, jossa Rafalet ovat operoineet viimeksi.

Onnistumisia alkoi tulla viime vuonna, kun Egyptiin myytiin 24 konetta ja tänä vuonna Qatariin myytiin myös 24 konetta. Intian kanssa Dassault on neuvotellut jopa yli 100 koneesta, mutta sitovaa kauppasopimusta ei liene edelleenkään allekirjoitettu yhdestäkään. Viimeksi neuvotteluja 36 koneen kaupasta käytiin heinäkuussa. Myös Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien kanssa neuvottelut 60 koneen kaupasta laahaavat. Rafalea on tarjottu Kanadalle F-35:n tilalle, Bahrainille, Kuwaitille ja Malesialle.


Rafale pystyy kantamaan hyvin raskasta kuormaa: koneen ripustimissa on kuusi AASM Hammer -täsmäohjusta, neljä lyhyen matkan ja kaksi keskimatkan Mica-ilmataisteluohjusta, kaksi Meteor-ilmataisteluohjusta ja kolme 2000 litran lisäpolttoainesäiliötä. Kuva: Dassault / Anthony Pecchi

Pitkä tie kaikkiin tehtäviin
Rafale on kuitenkin vain yksi neljännen sukupolven hävittäjistä muiden joukossa, vaikka siihen onkin ympätty viidenteen sukupolveen liittyviä ominaisuuksia; mutta niin on moneen muuhunkin hävittäjälentokonetyyppiin. Neljä plus, neljä ja puoli, neljä ja puoli plus ja neljä plus plus -alasukupolvien vertailu julkisin tiedoin on melko hyödytöntä puuhastelua. Sen vuoksi kysyimme Dassaultilta yksinkertaisesti, mitkä ominaisuudet tekevät Rafalesta ainutlaatuisen verrattuna muihin nykyaikaisiin hävittäjälentokoneisiin? Näin he vastasivat:

Rafale suunniteltiin alusta pitäen korvaamaan kaikki seitsemän Ranskan ilma- ja merivoimien käyttämää konetyyppiä. Haluttiin yksi konetyyppi kaikkia tehtäviä varten operatiivisen käytön optimoimiseksi, logistisen jalanjäljen pienentämiseksi ja toimintakustannusten vähentämiseksi. Heinäkuusta 2016 lähtien Rafale on Ranskan merivoimien ainoa hävittäjätyyppi ja muutaman vuoden päästä myös ilmavoimien ainoa, jolloin sille kuuluu täysi Ranskan ilmavoiman roolikirjo, johon kuuluvat hävittäjätorjunta, ilmaherruus, ilmasta maahan -tehtävät, meritorjunta, selustaiskut, lähi-ilmatuki, tiedustelu, elektroniset tukitehtävät sekä pitkän matkan strategiset tehtävät kaikissa sääolosuhteissa, päivällä ja yöllä.

Ranskalla on ollut melkoinen taistelukonetyyppikirjo, joista ilmavoimilla on edelleen käytössä Rafalen lisäksi Mirage 2000 -perheen C-,D-, N- ja -5-versiot, vaikka SEPECAT Jaguareista ja Mirage F1:istä on jo luovuttu. Merivoimilla sen sijaan on käytössä nykyään vain Rafale, kun viimeiset Super Étendard -hävittäjäpommittajat poistettiin käytöstä. Aikaisemmin Rafalet korvasivat tukialuksilta jo Vought F-8P Crusaderit ja Étendard IVP:t. Voidaan siis sanoa, että vasta nyt, toistakymmentä vuotta tyypin ensimmäisen version käyttöönoton jälkeen, Rafale on pääsemässä kahleistaan. Konetyyppi on ottamassa sille suunnitellun paikan monitoimihävittäjänä, joka voi laukaista myös ydinaseita, mutta entä se ero muihin?

Muihin nykyaikaisiin ilmavoimiin, kuten F-22:lla ja F-35:llä toimivaan USAFiin, Eurofighterilla ja F-35:llä toimiviin RAF:ään ja Italian ilmavoimiin, verrattuna Rafale tekee Ranskan ilmavoimille mahdolliseksi mukautua ankariin vaatimuksiin suorittaa laajin tehtävävalikoima pienimmällä määrällä koneita ja parhaalla tehokkuudella. Tämän ainutlaatuisen kyvyn ansiosta Rafalea pidetään sotilaallisen voiman moninkertaistajana ja samalla todellisena kustannusten säästäjänä.


Rafale B …gypte en vol au dessus des pyramides.

Plug and play
Kustannustehokkuus ja monipuolisuus ovat siis valmistajan ilmoittamat kärkiominaisuudet. Halusimme silti tietää, mitä Dassault muuttaisi Rafalesta, jos saisi puuttua yhteen ominaisuuteen. Vai onko Rafale jo täydellinen sellaisena kuin se on?

Rafale on jatkuvassa evolutiivisessa prosessissa, jossa se hyötyy teknologisista edistysaskelista, operatiivisesta kokemuksesta ja asiakkaiden erityisvaatimuksista. Ne pitävät Rafalen taistelukykyisenä 2060-luvulle saakka.

Mainittu 2060-luku on luonnollisesti juuri sopivasti se aika, mihin Suomen ilmavoimien seuraavan hävittäjän elinkaaren pitäisi kestää, jotta hankinnassa olisi järkeä. Miljardien eurojen kysymys onkin, millaista sotilasteknologiaa hävittäjiltä tulevina vuosikymmeninä vaaditaan ja kuinka paljon siitä kannattaa ensi vuosikymmenellä maksaa? Mutta annetaan Dassaultin jatkaa Rafalen evoluutiosta:

[Rafalen] kykyjä kehitetään lisääntyvässä määrin ja julkaistaan paketteina, standardeina. Ensimmäisestä puhtaasti ilmasta ilmaan -F1-standardista lähtien, joka tuli operatiiviseksi Ranskan merivoimissa vuonna 2004, Ranskan ilmavoimat on saanut F2:n, jossa on ilmasta maahan kyvyt, ja F3:n, jossa ovat ydinase- ja merimaalikyvyt. Seuraava standardi tuo Meteor-ohjuksen, laserohjatun Hammer-[täsmäpommi]version täyden integraation, AESA-tutkan ja SPECTRA-varustuksen uudet edistysaskeleet, uuden maalinetsintäsäiliön, IFF:n moodin 5/S sekä uuden hävittäjästä toiseen -tankkausvarustuksen.

Damocles-maalinetsintäsäiliö onkin yksi Rafalen puutteista 320×240-resoluutiollaan, mutta uusi PDL-NG-säiliö lupaa nostaa resoluution 1280×1040:een, kun se saadaan koneeseen vuonna 2018. Kypäränäyttö on kuitenkin suurempi puute, vaikka ohjaamon heijastusnäyttö onkin suuri. Päivityksiä on tullut ja niitä tulee varmasti vielä paljon:

Tämä eteenpäin rullaava ohjelma on ollut avaintekijä Rafalelle, joka on hyötynyt suuresta määrästä päivityksiä. Kytke ja käytä -konseptin ansiosta uusia kykyjä on lisätty säännöllisesti ja uusia järjestelmiä otetaan käyttöön silloin ja sellaisina kuin niitä tarvitaan.

− Kun uusin standardi tulee operatiiviseksi, koko Rafale-laivasto päivitetään järjestelmällisesti viimeisimpään standardiin, jotta konelaivasto pysyy kustannustehokkaasti yhtenäisenä. Jos jokin ominaisuus puuttuu Rafalesta, jotta se voisi täyttää jonkin uuden operatiivisen vaatimuksen, siihen puututaan automaattisesti seuraavia standardeja valmistellessa. Lisäksi Rafale voidaan helposti räätälöidä ulkomaisten asiakkaiden erikoisvaatimuksia varten modulaarisen arkkitehtuurinsa ansiosta.



Vahva rakenne
Meitä kiinnosti Dassaultin näkemys siitä, mitä ominaisuuksia tai kykyjä Rafale lisäisi Suomen ilmavoimille? Näin yhtiö vastasi tahallisesti hankalaan kysymykseen, jolla haluttiin selvittää, miten hyvin he tuntevat markkinointikohteensa:

Kykyjen osalta Rafale on suunniteltu tyydyttämään Ranskan asevoimien hyvin vaativia tarpeita mitä tulee selviytyvyyteen pelotetehtävissä vihamielisessä ympäristössä. Väistelytaktiikka hyödyntää kaksisuuntaista näkyvyyttä uhkiin nähden. Siinä suhteessa Rafalen asejärjestelmä sopii ihanteellisesti Suomen operatiivisiin skenaarioihin.

Kaksisuuntaisella näkyvyydellä he tahtovat sanoa, että sillä hetkellä, kun vihollinen näkee Rafalen, niin sekin näkee vihollisen ja pystyy käyttämään järjestelmiään ja aseitaan sitä vastaan. Juuri tätä Rafalet osoittivat Libyassa. Jostain syystä he jättävät mainostamatta Rafalen kilpailijoitaan suurempaa kykyä kuljettaa ulkoista ase- ja polttoainekuormaa.

Rafale on myös syntynyt toimimaan logistisesti hyvin alkeellisessa ja vaativassa meriympäristössä lentotukialuksella. Merivoimien vaatimuksesta Rafalessa on vahva rakenne, jota on erityisesti tehty järeämmäksi.

− Lisäksi Suomella ja Ranskalla on samanlainen näkemys autonomiasta ja riippumattomuudesta. Rafale on suunniteltu tarjoamaan itsenäisiä strategisia kykyjä, mikä tekee ilmavoimille mahdolliseksi toimia sekä täysin itsenäisesti että osana liittoutumaa.

F/A-18 Hornetit ovat tukialushävittäjiä, joissa on omat hyvät ominaisuutensa: säänkestävyys, lyhyt kiitotievaatimus ja tukeva nokkalaskuteline. Rafale on Super Hornetin kanssa ainoat tarjolla olevat tukialushävittäjät, kun F-35:stä tarjotaan vain A-mallia. Kyky toimia itsenäisesti tai liittouman osana eivät ole ainutlaatuisia ominaisuuksia missään tarjolla olevassa konetyypissä.



Isoja lupauksia
Seuraavaksi iskimmekin suoraan ydinkysymykseen: mitkä ovat Dassaultin mielestä pääsyyt, miksi Suomen ilmavoimien pitäisi valita Rafale?

Rafalen ja sen todistetusti erinomaisten kykyjen lisäksi Ranska tarjoaa Suomelle täyden strategisen kumppanuusohjelman, joka sisältää Suomen osallistumisen Rafalen elinkaareen, tuotantoon, toimitusketjuun, valmistuslinjaan, kunnossapitoon (MRO), päivityksiin, teknologian siirtoon, immateriaaliominaisuuksiin ja lähdekoodeihin ilman mitään rajoituksia. Se tekee Suomelle mahdolliseksi osallistua aktiivisesti Rafalen tulevaan kehitykseen ja kehittää täysin itsenäisesti koneelle omia erityiskykyjä.

− Kumppanuus antaa Suomelle arvokkaita hyötyjä: teollista hyötyä paikallisten kykyjen kehittämisessä, taloudellista hyötyä paikallisen aktiivisuuden luomisessa ja arvokkaina työpaikkoina sekä liiketoiminnan kehitysmahdollisuuksia kasvattaen Suomen ilmailu- ja puolustusteollisuussektoria tarjoamalla uuden bisnesnäkökulman.

Näitä varsin kattavia lupauksia emme ole, ainakaan toistaiseksi, kuulleet vielä miltään muulta valmistajalta eikä vastaavia todennäköisesti ole kaikilta edes saatavissa. Dassaultilla lienee varsin laajat oikeudet Ranskan hallitukselta, jotta se voi julkisesti luvata Suomelle mahdollisuuden esimerkiksi konetyypin omaan valmistuslinjaan. Oma valmistus ainakin varmistaisi koneen varaosien saatavuuden koko elinkaaren ajaksi. Yleensä näistä asioista sovitaan hallitusten kesken ja ne julkistetaan vasta kaupan allekirjoittamisen jälkeen.

Ranskassa Rafale on ollut merkittävä työllistäjä: kun lasketaan mukaan noin 500 alihankkijaa, konetyyppi työllistää suoraan tai epäsuorasti noin 7000 työntekijää. Vaikka Suomessa työllisyysvaikutukset jäisivät vaatimattomammiksi, olisivat ne silti merkittäviä. Teknologian siirron ja lähdekoodeihin pääsyn vaikutusten arviointi Suomen puolustusteollisuudelle on vaikeampaa.


Rafalen teho-paino-suhde täysillä tankeilla ilman aseita on 1,04, täsmälleen sama kuin Hornetissa. Kuva: HESJA / Slawek Krajniewski

Yksi vai kaksi?
Koska Suomessa on ollut esillä menneisyyden haamu, kahden hävittäjätyypin vaihtoehto, kysyimme Dassaultin näkökantaa myös siihen; näkevätkö he mitään hyötyjä kahden hävittäjätyypin ilmavoimista verrattuna yhden tyypin kokoonpanoon?

Menneisyydessä Suomi hankki kokemusta kahden hävittäjätyypin konelaivastosta, Drakenin ja MiG-21:n, ja päätti korvata ne yhtenäisellä F-18-laivastolla. Kahden hävittäjätyypin valintaa voidaan perustella silloin, kun harkinnassa olevat konetyypit eivät ole monitoimisia ja niille täytyy osoittaa eri tehtävät tai kun maa haluaa kaksi erilaista hävittäjien hankintalähdettä voidakseen paremmin varmistaa niiden huoltovarmuuden.

− Mitä tulee Ranskaan, taloudelliset rajoitteet johtivat Rafalen suunnitteluun, jotta sillä voitaisiin korvata kaikki meri- ja ilmavoimien käytössä olevat perinteiset hävittäjälentokoneet. Yksi konetyyppi merkitsee myös yhdentyyppisiä miehistöjä, mekaanikkoja, tukijärjestelmiä ja infrastruktuuria kaikkiin rooleihin, mikä pienentää logistista jalanjälkeä. Rafale on jo tähän päivään mennessä osoittanut tällaisen kustannusten ohjaaman konseptin toimivuuden.

Kustannustehokkuus on nykypäivän vaatimus. Tuntuisi oudolta ajatukselta palata takaisin kahden konetyypin malliin, jossa pitäisi olla kaksi eri koulutuslinjaa, kaksi huoltojärjestelmää ja kaksi melkein kaikkea. Maailmasta löytyy kahdenlaisia maita, joilla on käytössä kaksi tai useampia hävittäjätyyppejä: super- ja suurvallat, jotka nekin pyrkivät pienentämään konetyyppiensä määrää (ehkä Venäjää lukuun ottamatta), ja kehittyvät maat, jotka joutuvat ostamaan vähät koneensa mistä milloinkin sattuvat halvimmalla saamaan. Suomi ei lukeudu kumpaankaan kategoriaan.
 
Rafalen voi kohta raakata pois vaihtoehdoista. Eivät nähtävästi ole tosissaan.

Tähän mennessä aktiivisimpia yrityksiä toimittajien suuntaan ovat olleet Saab, BAE Systems ja Lockheed Martin. Olen hieman ihmetellyt, että Rafale-hävittäjää myyvä ranskalainen Dassault ei ole vielä aloittanut kunnon viestintäkampanjaa. Odotan sen alkavan pian.
http://yle.fi/uutiset/3-9563508
 
Back
Top