Erittäin lyhyt kantama ohjussysteemi

Second kirjoitti:
Sitten isku itäkalustoon liittyvä inho ja tuota kalustohankinta-optiota ei käytetty, kopterit piti kyllä saada ja onhan ne tarpeellisiakin, siis hankittiin NH:t ja siinäpä se. Ei rynnäkkökoptereita tai siis saattokoptereita. Ilmamekanisointi-hanke siis ei toteutunut.

Hägglundin Moskovan vierailulla olisiko ollut 1996 ehdoteltiin vieraan toimesta Venäjän viiden miljardin markan velan kuittaamista taistelukopterilla. Sopiva määrä oli kenraalin mukaan 50 kappaletta ja suosikkina Mil Mi-28. Ilmavoimista suunnitelmaa muistaakseni vastustettiin. Taistelukopterien nimi muuttui sitten jossain välissä saattohelikoptereiksi ja koko homma päätyi hyllylle rahoituksen leikkauksen jälkeen 1998 ja lopullisesti lentokieltoon 2001. Kuljetuskoptereista taas aloitettiin pohjoismainen selvitystyö 1996 ja kopterit piti saada palvelukseen 2003.

Olisi muuten kätevää jos nämä armeijan kopteriseikkailut ja ilmamekanisoinnin kaavailut löytyisivät yksistä kansista. Siis sellainen monipuolinen yleisesitys koko saagasta eikä mitään fanikirjaa tai opinnäytteenä tehtyä nollatutkimusta. Vai onko tuosta joku tehnyt kunnon kirjan mitä voisitte suositella?
 
Museo kirjoitti:
Olisi muuten kätevää jos nämä armeijan kopteriseikkailut ja ilmamekanisoinnin kaavailut löytyisivät yksistä kansista. Siis sellainen monipuolinen yleisesitys koko saagasta eikä mitään fanikirjaa tai opinnäytteenä tehtyä nollatutkimusta.
Voipi olla ettei PV ole kovin innostunut tukemaan tuota kirjahanketta... :a-laugh:
 
Asiasta toiseen lipo kolmanteen: oletteko törmänneet uutisointiin koskien venäläisten kehittämää ohjusyksikköä, joka kulkee koko hoito yhdessä kontissa? Mistä siinä on oikein kyse? Se on kaiketi ihan uusi paketti, joka on tullut ""kuulemmma""" tietoon ihan äsken.
 
baikal kirjoitti:

Tälläiseen "uutisointiin" olen ainakin törmännyt:

http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=113
 
Kiitos Heikkilä. Miksi mennä merta edemmäs kalaan, maanpuolustus.net on näköjään susi1:n perikuntana alansa nopein tietokanava. Löytyisiköhän tuosta vielä lisää tietoa, pitää paremmalla ajalla katsoa.
 
SJ kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Eikö Blowpipe ole aivan eri sarjaa, kuin RBS-70? Ampuja seuraa konetta ja lisäksi joutuu ohjaamaan ohjusta? Rähmäys mahdollisuuksia on sen seurauksena paljon enemmän.

RBS-70:n varhaiset mallit taisi myöskin vaatia, että ampuja ohjaa ohjusta.

Ei vaatinut, vaan RBS-70 on aina ollut SACLOS (Semi-Automatic, Command to Line Of Sight), kuten brittien Javelin, Starstreak ja Starburst-ohjukset. Blowpipe oli sen sijaan olalta laukaistava MCLOS (Manual, Command to Line Of Sight), jossa ampujan täytyi pitää maali ja ohjus itse piikillä. Tuo on varmasti todella hankalaa ja ei ole ihme, että osumaprosentti oli mitä oli. Tosin tuon aikakauden IP-hakuiset ohjukset eivät olleet paljon sen parempia, vaan osuma- ja tuhoamisprosentit olivat varsin heikkoja tositilanteissa. Amerikkalaiset muuten ovat sitä mieltä, että iranilaiset ampuivat 45 irakilaiskonetta alas hankkimillaan pienehköllä määärällä RBS-70:llä 80-luvulla.
 
ItO2010 tulee korvaamaan kaikki vielä käytössä olevat maavoimien vanhemmat it-aseet, eli Marksmanin, 35ItK88:n ja Sergein. Ohjuksen lisäksi saatetaan hankkia myös uusia kohdepuolustukseen ja heitteiden torjuntaan soveltuvia tykkejä.

ItO78/86/86M ovat jo aikapäiviä poistuneet vahvuudesta, ensin mainittu 90-luvun alkupuolella ja Iglat vuoden 2005 vaiheilla. Ne ja 30/40/57-milliset tykit on teoriassa korvattu Bolidella, todellisuudessahan ne vain poistettiin ja jätettiin kohteet suojatta.

Joukoille jää jatkossa omasuoja-aseiksi NSV ja mahdollisesti myös Sergei. Ilmatorjunta ei kuitenkaan käytä Sergeitä organisatiossaan enää ensi vuosikymmenellä. modernisoitu 23ItK95 voi jäädä käyttöön pidemmäksi aikaa.

kohdepuolustuksen ja heitteiden torkuntaan tykit: esim. Skyshield http://en.wikipedia.org/wiki/Skyshield.
 
Onpa muuten melkoinen ihmease tuo ItO2010, jos se korvaa satoja Sergeitä ja kymmeniä kolmevitosia... Siis niillä määrärahoilla, joita tuolle momentille myönnetään.
 
juhapar kirjoitti:

Joo mutta pitää muista että PV supistetaan.....ja taas supistetaan ja jäljelle jää ammattiarmeija...
 
Hejsan kirjoitti:

Juu, ja sitten on pakko liittyä Natoon kun ei muuten pärjätä. :a-embarassed:
 
Yes!...ja eikö silloin määrärahoija korotetaan?
Mulla on semmoinen muistikuva että NATO vaati muutaman procentti BNP:stä puolustuksen....
 
Huokaus, onko täällä sarkasmi-hymiötä?
 
Kuka meihän puolustuksen hoitaa jos sitä supistetaan?
Adolf Ehnrooth sano että Suomi pitää hoitaa yhden asian että toisessa sodassa ei me seisomme yksin...ja minä nään että NATO voi olla se toinen puoli....
 
juhapar kirjoitti:
Onpa muuten melkoinen ihmease tuo ItO2010, jos se korvaa satoja Sergeitä ja kymmeniä kolmevitosia... Siis niillä määrärahoilla, joita tuolle momentille myönnetään.

Kolmevitosia ei taida olla kuin 16 kappaletta eli 8 jaosta. Mutta olin minäkin yllättynyt kun tuon luvun kuulin.
 
Terve SJ!

Tuota kun paljon rahaa on merkitty ItO2010 systeemin?
 
En tiedä. Juha tuossa ylhäällä saattaisi tietää.
 
"The Finnish government will spend approximately € 500 million on a new system to replace its current medium-range antiaircraft solutions, which include the Russian manufactured semiactive radar homing Buk (SA-11) system, and the French-manufactured Crotale system."

http://www.suomensotilas.fi/nasams_english_uus.php

Suomen Sotilaasta tuo. Ei tietysti ihan uusin juttu. Onko Crotale menossa pataan Nasams kaluston edestä?
 
Ei mene Crotale pataan laisinkaan, se pokataan. :uzi:

(foorumin nuoremmille jäsenille tiedoksi, että verbi pokata ei tarkoita sitä hävytöntä temppua, jota poikamiehet suunnittelevat viikonloppuisin jonkin tekohampaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan varalle pitäjän soittoruokalassa. Kyllä kyse on jämerästi asetarvikkeen hävittämisestä Pokan kylän a-tarvikehävittämöstä-----> pokaus, pokata, pokattu, pokattavaksi, pokattakoon jne. )
 
Baikalin selitys on erittäin paikkaansa pitävä. Jotta kuitenkiin reklamaatioilta vältytään niin täydennän asia_tunti_a ominaisuudessa.

Ja hävittäminen tässä pokaus tapauksessa tarkoittaa ISOA *PUM!*, eli siis räjäytystä tarkoitetaan.

Ei sitä että se haudataan maahan tai heitetään oksalle kuten kortonki ikään.
 
Onko Crotale modernisoitu?

ITO90M henkilökunnan osasto saapui 22.05.2010 IPH-vaiheeseen kapt Petri Forssellin johdolla. Se koostuu 15:sta LAPITR:n ja neljästä PSPR:n ITO90M koulutetusta henkilökuntaan kuuluvasta. Tavoitteena on kouluttaa henkilöstöä modernisoidun ITO90 Crotale NG:n (ITO90M:n) uuden asejärjestelmän sekä johtamis- ja viestijärjestelmän saloihin. Lohtajalla tapahtuva koulutus jatkaa luontevasti kotivaruskunnissa aloitettua täydennyskoulutusta, häirityissä olosuhteissa oikeisiin lentäviin maaleihin
 
Back
Top