Oon pitänyt SH:n asemia tarjouskilpailussa tasaisesti laskevana juurikin sen elinkaaririskin vuoksi, joten Saksan ostokset ovat sille huomattavasti merkittävämpi tapaus kuin Typhoonille ovat, sillä Typhoonien lisähankintaa odotettiin joka tapauksessa eikä sen elinkaaresta 2060-luvulle ole läheskään yhtä suuria riskejä kuin SH:llä on. Lisäksi se on pienoinen arvovaltatappio, onhan Saksa Typhoonin kehittäjämaita. Siksikin on Typhoonin kannalta pienoinen tappio, että Saksa päätyi kahden konemallin ratkaisuun.
Kokonaisuudessaan SH siis hyötyy Saksan päätöksestä HX-hankinnassa enemmän kuin Typhoon. Siksi niiden asemat muuttuvat suhteessa toisiinsa kuten sanoin. 3 muuta kandidaattia taas eivät olleet osallisina, joten epäsuoratkin vaikutukset niiden asemaan ovat vähäisiä.
Minä itse asiassa yllätyin että Eurofightereita oltaisiin hankkimassa niinkin paljon, tuotantolinjan aukipysyminen ja kotimaan teollisuustuki oli jo aiemmin saatu hoidettua Tranche 1-korvaajien tilauksella. Mutta ymmärrän toki kulmasi, joskaan en ole ihan yhtä optimistinen Super Hornetin suhteen. Pääkäyttäjä on edelleen luopumassa siitä 2040 mennessä, ja Saksassa paikallinen puolustuministeri puhui Super Hornetista väliaikaisena ratkaisuna, joka korvattaisiin Eurooppalaisella ratkaisulla kun sellainen on mahdollista.
Typhoonista ei ollut kohtuullisella vaivalla niin monitoimikoneeksi kuin esitettiin. Se on vähän sama kuin Ruotsi, joka ei tilaa Gripen F:ää. Mutta sillä on paljon parempi syy eli säästäväisyys. Saksa teki puolestaan päällisin puolin tuhlaavimman mahdollisen ratkaisun.
Valtaosa Tornadoista korvataan Eurofighterilla, joten tämä klisee, jotta siitä ei ole monitoimikoneeksi on höpinää. Saksa tarvitsee mahdollisimman pian lavetin, joka täyttää ydinaseroolin ja Naton ELSO-roolin, on selvää että jenkkikone on käytännössä ainoa mahdollinen ratkaisu ensimmäiseen ja ECR-konsepti oli liian vähän ja liian myöhään ollakseen realistinen vaihtoehto toiseen.
Viimeksi muokattu: