Eurofighter Typhoon

Oon pitänyt SH:n asemia tarjouskilpailussa tasaisesti laskevana juurikin sen elinkaaririskin vuoksi, joten Saksan ostokset ovat sille huomattavasti merkittävämpi tapaus kuin Typhoonille ovat, sillä Typhoonien lisähankintaa odotettiin joka tapauksessa eikä sen elinkaaresta 2060-luvulle ole läheskään yhtä suuria riskejä kuin SH:llä on. Lisäksi se on pienoinen arvovaltatappio, onhan Saksa Typhoonin kehittäjämaita. Siksikin on Typhoonin kannalta pienoinen tappio, että Saksa päätyi kahden konemallin ratkaisuun.

Kokonaisuudessaan SH siis hyötyy Saksan päätöksestä HX-hankinnassa enemmän kuin Typhoon. Siksi niiden asemat muuttuvat suhteessa toisiinsa kuten sanoin. 3 muuta kandidaattia taas eivät olleet osallisina, joten epäsuoratkin vaikutukset niiden asemaan ovat vähäisiä.

Minä itse asiassa yllätyin että Eurofightereita oltaisiin hankkimassa niinkin paljon, tuotantolinjan aukipysyminen ja kotimaan teollisuustuki oli jo aiemmin saatu hoidettua Tranche 1-korvaajien tilauksella. Mutta ymmärrän toki kulmasi, joskaan en ole ihan yhtä optimistinen Super Hornetin suhteen. Pääkäyttäjä on edelleen luopumassa siitä 2040 mennessä, ja Saksassa paikallinen puolustuministeri puhui Super Hornetista väliaikaisena ratkaisuna, joka korvattaisiin Eurooppalaisella ratkaisulla kun sellainen on mahdollista.

Typhoonista ei ollut kohtuullisella vaivalla niin monitoimikoneeksi kuin esitettiin. Se on vähän sama kuin Ruotsi, joka ei tilaa Gripen F:ää. Mutta sillä on paljon parempi syy eli säästäväisyys. Saksa teki puolestaan päällisin puolin tuhlaavimman mahdollisen ratkaisun.

Valtaosa Tornadoista korvataan Eurofighterilla, joten tämä klisee, jotta siitä ei ole monitoimikoneeksi on höpinää. Saksa tarvitsee mahdollisimman pian lavetin, joka täyttää ydinaseroolin ja Naton ELSO-roolin, on selvää että jenkkikone on käytännössä ainoa mahdollinen ratkaisu ensimmäiseen ja ECR-konsepti oli liian vähän ja liian myöhään ollakseen realistinen vaihtoehto toiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Ja mitä tulee Typhoonin monitoimirooliin, niin itse uskon, että se on Suomea ajatellen aika hyvä painotuksiltaan. Hyvä QRA, nousee nopeasti ja kaikista korkeimmalle kaikista tarjokkaista ja pääfokus suunnittelussa on kuitenkin ollut ilmasta-ilmaan taisteleminen, joka on kuitenkin Suomen Ilmavoimille sodan aikana se yleisin tehtävätyyppi. Typhoon suoriutuu myös hyvin muista tehtävistä, joita varten heillä on laaja asevalikoima tarjolla meille. Jokuhan tänne laittoi linkin, jossa sanottiin, että Typhoonilla on laajin asevalikoima kaikista tarjouksessaan. Ilmasta-ilmaan, ilmasta-maahan, ilmasta-merelle ja oliko vielä teilyhakuisia ohjuksiakin tarjottu. Ja Typhoon on helpompi kuin Rafale siinä, että siihen käy myös amerikkalaisvalmisteiset ohjukset ja pommit, niin hätätilanteessa voidaan Amerikastakin saada täydennystä Katsoin joskus vuosi sitten haastattelun Typhoon-pilotilta, joka sanoi että koneella on päästy yli 80 prosentin käytettävyyteen kunhan varaosia on riittävästi. Ja Typhoonin tarjoama teollisen yhteistyön malli, jossa meillä on täysi valta systeemin suhteen, niin voimme vielä itse kotimaassa lisenssillä valmistaa osia.

Vaikka F-35 on toiveeni, niin Typhoon käy myös itselle hyvin.
 
En sen tarkemmin tiedä mitä uutta nyt testattavana olevassa versiossa on. Tässä jutussa mainitaan että BriteCloudia on tarkoitus käyttää monenlaisissa koneissa ja myös helikoptereissa. Ehkä osa näistä integraatioista on vielä testivaiheesa.
 
Mutta ymmärrän toki kulmasi, joskaan en ole ihan yhtä optimistinen Super Hornetin suhteen. Pääkäyttäjä on edelleen luopumassa siitä 2040 mennessä,...
Mutta kukaan ei ole luopumassa Growlerista. Joten näitä kehitetään ja se sama kehitys käy supereihin. No ehkä 20mm tykkiä ei kehitetä koska se puuttuu growlerista.
 
Kuinka monta taulukkoa olen nähnyt, missä luovutaan B-52 koneista, A-10 koneista yms. Ei Growlerista luovuta. Tuo NGAD on Super Hornet block 4. Voin lyödä vetoa.
 
Ei Growlerista luovuta. Tuo NGAD on Super Hornet block 4. Voin lyödä vetoa.

Tuon jutun mukaan NGAD on USA:n ilmavoimien seuraava kone joka korvaa F-22:n. Laivastolle eri kone SH:n tilalle. Siinä mielessä NGAD:in mainitseminen Gyllis1:n kuvassa hieman ihmetyttää.
 
Tuon jutun mukaan NGAD on USA:n ilmavoimien seuraava kone joka korvaa F-22:n. Laivastolle eri kone SH:n tilalle. Siinä mielessä NGAD:in mainitseminen Gyllis1:n kuvassa hieman ihmetyttää.
Laivaston hanke kulki aiemmin nimella F/A-XX, nykyään sekin on NGAD. Eli sama nimi mutta eri ohjelmat, molemmilla puolustushaaroilla omansa.
 
Laivaston hanke kulki aiemmin nimella F/A-XX, nykyään sekin on NGAD. Eli sama nimi mutta eri ohjelmat, molemmilla puolustushaaroilla omansa.

Ehkä olis kannattanut olla oma nimi laivaston projektillekin jos se ON eri projekti. NGADN tms. Ihmiset tietäisivät kummasta koneesta puhutaan.
 
SH jutut typhoon ketjussa on vähän ot, mutta menkööt. SH block 4 ei tule materialisoitumaan todellisuudeksi. Growler ei sekään tule saamaan Block III päivitystä. Sen kyvykkyys siirretään tulevaisuudessa johonkin toiseen airframeen ja sillä siisti. Ehkä se on F-35, ehkä se on joku aivan uusi alusta johon saa vielä erillisen elsomiehenkin kyytiin.
 
Ehkä olis kannattanut olla oma nimi laivaston projektillekin jos se ON eri projekti. NGADN tms. Ihmiset tietäisivät kummasta koneesta puhutaan.

NGADista on ollut täällä ennenkin puhetta. Viimeisimmän uutisoinnin mukaan se ei olisi mikään yksittäinen konetyyppi vaan 'järjestelmäperhe'. Aikataulu olisikin melkolailla mahdoton saada 11 vuodessa palveluskäyttöön uusi kone josta ei ole vielä edes tilattu demonstraattoria tai prototyyppiä.
 
NGADista on ollut täällä ennenkin puhetta. Viimeisimmän uutisoinnin mukaan se ei olisi mikään yksittäinen konetyyppi vaan 'järjestelmäperhe'. Aikataulu olisikin melkolailla mahdoton saada 11 vuodessa palveluskäyttöön uusi kone josta ei ole vielä edes tilattu demonstraattoria tai prototyyppiä.

Jotain tuon suuntaista on ollut tosiaan ilmoilla. Oma veikkaus on, että se tulee pohjautumaan f-35:n taistelujärjestelmään. Sitä määrittää lähinnä yhteiset sensorit, avioniikka, softa ja tietokoneet ja ehkä standardimallinen asekuilu joka helpottaa aseiden suunnittelua. Itse airframe tulee sitten just sellainen kuin kukin palvelushaara kokee tarvitsevansa.
 
Jotain tuon suuntaista on ollut tosiaan ilmoilla. Oma veikkaus on, että se tulee pohjautumaan f-35:n taistelujärjestelmään. Sitä määrittää lähinnä yhteiset sensorit, avioniikka, softa ja tietokoneet ja ehkä standardimallinen asekuilu joka helpottaa aseiden suunnittelua. Itse airframe tulee sitten just sellainen kuin kukin palvelushaara kokee tarvitsevansa.
Airframen vääntämistä samaan muottiin en itekkään enää usko näkeväni. F35 kohalla se todettiin, ettei vain toimi ja eihän niillä loppupeleissä nytkään ole niin paljoa yhteistä kuin suunnitelmissa oli.
 
Navyn ja USAF:n NGAD:t ovat täysin erillisiä hankkeita. Molemmat ovat system-of-systems-tyyppisiä järjestelmäkokonaisuuksia, mutta näyttää siltä että molempiin kuuluu myös perinteinen miehitetty hävittäjä, USAF:n tapauksessa sen kutsumanimi on PCA.
 
Kuwaitissa ihmetellään Eurofighterin hintaa ja etsitään päitä vadille, maan tuntien todennäköisesti kirjaimellisesti:
Investigations by Kuwait’s permanent parliamentary committee to try the ministers involved in the Eurofighter aircraft deal have reportedly found large-scale misappropriation of state funds in securing a deal for the fighter jets. The probe has currently run into a stalemate over movement restrictions and health protocols that have been imposed in the wake of the coronavirus outbreak, but there are several questions and doubts that have already cropped up over the contentious defence agreement.

Sources familiar with the probe said the deal dating back to September 2015, when Kuwait and Italy signed a memorandum of understanding to purchase 28 Eurofighter jets in a deal valued at 8 billion euros (Dh33 billion).
The source said the value of the deal struck by Kuwait was much higher compared to the value of similar deals signed by Qatar to purchase 24 similar fighters at 5 billion pounds (Dh22.65 billion), while the Saudi Ministry of Defence had also concluded a contract to purchase 72 Eurofighter Typhoon combat aircraft (older generation) worth $8.86 billion (Dh32.58 billion). Oman also concluded a deal to buy 24 Typhoon fighters at a cost of $2.24 billion from the United Kingdom.

No, ainakin tästäkin huomaa että hintoja on yhtä monta kuin asiakkaita. Mitä siihen hintaan sitten sisältyy, onkin mielenkiintoista:
In addition to the actual deal, sources have cited reports that the original contract included several appendices for various ancillary facilities: Building a five-star club for use by the fighter pilots and a water desalination station for the fighter base.

https://gulfnews.com/world/gulf/kuw...y-eurofighter-deal-is-so-expensive-1.72293777
 
Back
Top