Euroopan unionin yhteisen puolustuksen rakentaminen

Viron oli pakko liittyä NATO;n koska niiden omasta armeijasta ei ole koonsa takia edes pelotteeksi. Sodanajan vahvuus jotain 40 000 miestä.
Eikös tuo ole siis nykyisen Ruotsin vahvuuden kokoluokkaa? Toiselle maalle se on suhteellisesti kohta jo ok, toiselle taas naurettava.
 
Eihän 40 000 ole huonosti 1.3 miljoonan kansalle. Jos väkiluku olisi Suomen 5.6 miljoonaa, se vastaisi 172 000 liikekannallepanovahvuutena. Joten ihan hyvin sinänsä.
Ei se tosiaan huono ole ja Virossa on kohtalaisen paljon satsattu myös nopeaan lkp-kykyyn.
Näin näkisin Viron oman kyvyn olevan ihan ok. Ja tietysti Nato-selkänoja on antanut mahdollisuuden keskittyä yhteen osa-alueeseen huolella, kun Nato-kumppanien tuki on vahva mm. ilma-aseen osalta.
Samalla on muistettava myös se, että vastustajankin resurssit ovat rajalliset.
 
Jep, ilman sitä Virolla ei olisi mitään turvaa konkreettisesti. Vain NATO takaa sen turvan.
No, kaipa sillä olisi jonkinlainen kyky joihinkin uhkiin vastata ilman Natoakin. Toki silloin resursseja olisi ollut pakko laittaa mm. ilmapuolustukseen ja se olisi varmaankin muista suorituskyvyistä pois. Myös maavoimien rakenteen olisi ehkä oltava nykyisestä poikkeava, joka sekin olisi jostakin pois.
Viro on hyvä esimerkki siitä, miten pieni maa rajallisin resurssein ei vain enää nykyisillä puolustusmateriaalin hinnoilla pärjää yksin ja/tai miten paljon edellä mainitun kaltainen valtio voi liittoutumisesta hyötyä.
Mekin voisimme - liittoutunut Suomi taitaisi olla aika kiistaton sotilasmahti Skandinaviassa ja merkittävä tekijä myös koko Euroopankin mittakaavassa. Jos ehkä on nytkin, mutta Naton jäsenenä Suomi alkaisi tosiaan olemaan valtio, jota olisi lähes mahdoton lähteä asevoimin omalla alueellaan haastamaan.
Mutta mitäs me - (näennäinen ja vain meidän itsemme uskoma) puolueettomuus on parasta :)
 
Puolustusbudjetin pitäisi olla Suomessa sekä Virossa noin 5% riippumatta siitä missä liittoumissa ovat tai eivät ole, turvallisuus maksaa mutta se on aina halpaa kun sitä ei tarvitse maksaa verellä.
Isompi panostus pyörisi jo paljon maiden sisällä ja tuottaisi vientiäkin.
 
No ei sillä käytännössä olisi mitään jakoa jos itänaapuri haluaisi viron miehittää, vain sissisotaa a`la Metsäveljet tyyliin voisi osa Kaitseväestä käydä. Maalla ei ole merivoimia eikä ilmavoimia, eikä mitään suojelemaan ilmauhkalta pl.Mistralit. Maavoimat pyyhkäistäisiin olemattomiin päivissä tai viikossa korkeintaan. Anti-terroritoiminta on sitten eri juttu mutta siitä tuskin viron tarvitsee olla huolissaan.
Viro on hyvä esimerkki siitä, miten pieni maa rajallisin resurssein ei vain enää nykyisillä puolustusmateriaalin hinnoilla pärjää yksin ja/tai miten paljon edellä mainitun kaltainen valtio voi liittoutumisesta hyötyä.
Viro ja baltian maat on vertailukelpoisia keskenään mutta ei suomi. Meillä on populaa 5 kertaisesti ja olemme voineet koulutttaa/harjoittaa puolustusjärjestelmäämme vapaasti koko itsenäisyyden ajan, toisin kuin viro. Se loi puolustusvoimansa ja koko valtion käytännössä uudelleen tyhjästä 1990 vuodesta lähtien ja hyvin on siihen nähden pärjännyt. Siellä kansan mieli on toisenlainen kuin on polkukin, joten virolle liittoutuminen oli ehdoton elinehto takaamaan yhteiskunnan tulevaisuuden. Viro ei koskaan kyennyt puolustamaan itseään ja voittamaan mitään 1900-luvun mellestyksissä. Suomi pystyi vaikkakin kovalla verellä ja onnellakin mutta torjuntavoitot ja itsenäisyyden säilyttäminen loivat uskon omaan tekemiseen jopa liiankin vahvasti.

Virolla ja suomella on siis eroa melkoisesti vaikka on yhteneväisyyksiäkin. Viron kansantalous on pieni ja kauppatase ollut negatiivinen. Viron suurimmat kauppakumppanit ovat ruotsi, suomi ja saksa, josta tuodaan maahan enemmän kuin viedään.
Suomen taas saksa ja kakkosena...yllätys, yllätys venäjä. Lienee selvää jo tässä mielessä mitkä vaikutukset olisivat huonoilla idänsuhteilla suomen kansantalouteen? On toki helppoa julistaa että sotilasliitto takaa turvallisuuden, mutta sitten täytyy myös käsitellä avoimesti siitä koituvat seuraukset kansantalouteen. Itänaapuri on kelju kaveri mutta vielä keljumpi vihollinen, sekin kannattaa muistaa.
Ukrainasta voi päätellä jotain, ja jos joku väittää etteikö itänaapuri käyttäisi kauppaa aseenaan niin se on naiivia ajattelua.

Voipi olla vaikea selvittää kansalaisille taas uutta taantumaa ja valtion & kuntien lisävelkaantumista sekä hyvinvoinnin laskua jos idänkauppa sakkaisi tyystin. Asioilla on puolensa ja näitä mahdollisia seurauksiahan ei juuri punnita puolesta ja vastaan kunnolla julkisuudessa. Valtaosa suomalaisista nimittäin pelkää enemmän tätä negatiivista vaikutusta idänsuhteisiin ja taloudellista taantumaa.
Mekin voisimme - liittoutunut Suomi taitaisi olla aika kiistaton sotilasmahti Skandinaviassa ja merkittävä tekijä myös koko Euroopankin mittakaavassa. Jos ehkä on nytkin, mutta Naton jäsenenä Suomi alkaisi tosiaan olemaan valtio, jota olisi lähes mahdoton lähteä asevoimin omalla alueellaan haastamaan.
Mutta mitäs me - (näennäinen ja vain meidän itsemme uskoma) puolueettomuus on parasta :)
Emme kyllä ole enää puolueettomia koska kyllähän me olemme puolemme valinneet EU:n venäjä-pakotteissakin. Itsenäisyys on sitten makuasia, mutta minusta oma hallitus, eduskunta, lainsäädäntö ja yhteinen kieli ovat merkkejä siitä.
En itse haikaile sotilaallista mahtia suomeen vaan riittävän luja puolustus on hyvä tae vahvojen ystävien kanssa. Minusta kahdenkeskiset puolustussopimukset ovat ketterämpiä ja esim. yhteiset resurssit kuten ruotsin kanssa valvonta ja tilannekuvajärjestelmät on hyvä asia.

Tosiasia on vaan että ruotsi ei ole kiinnostunut kahdenkeskisestä liitosta suomen, kanssa koska se sitoisi ruotsin mahdollisesti konfliktiin heti jos suomea uhattaisiin. Ruotsilla ei ole hätää ihan heti ja he eivät kyllä lähetä joukkoja minnekkään kotimaan ulkopuolelle sotimaan ja siksi epäilen heidän NATO-hakemustaan. Ruotsi voi lähettää materiaalia muille, mutta joukkoja sieltä ei kannata odottaa pl. vapaaehtoiset talvisodan tyyliin.
 
Viimeksi muokattu:
Puolustusbudjetin pitäisi olla Suomessa sekä Virossa noin 5% riippumatta siitä missä liittoumissa ovat tai eivät ole, turvallisuus maksaa mutta se on aina halpaa kun sitä ei tarvitse maksaa verellä.
Isompi panostus pyörisi jo paljon maiden sisällä ja tuottaisi vientiäkin.

Rauhanaseet ovat halvempia kuin sodan tuhot.

Mutta niin kauan kuin pikkurahat pyörivät 98%:sti Euroopan kääpiövaltioiden sisällä, maat eivät saa aikaan sellaisia asejärjestelmiä, jotka toimivat uskottavana pelotteena. EU-maat käyttävät noin 226 miljardia euroa vuodessa (2016) puolustukseen. Kun tuo yhteenlaskettu puolustusbudjetti kuitenkin jaetaan 28 rinnakkaisen maavoiman, merivoiman ja ilmavoiman kesken (tms.), voima katoaa.

Jos USA rakentaisi puolustuksensa pelkästään osavaltioiden kansalliskaartien varaan, sille kävisi samoin. USAn todellinen voima on liittovaltiotason pelotteessa ja puolustuksessa.

Esimerkiksi Alaskassa:
Tällä hetkellä Alaskassa sijaitsevat ohjustukikohdat ovat Yhdysvaltain ensisijainen suoja Pohjois-Korean iskua vastaan. Esimerkiksi Fort Greelyn siiloissa on 18 torjuntaohjusta täydessä valmiudessa. Kaliforniassa ja Alaskassa on yhteensä noin 40–50 ohjusta, jotka voivat tarvittaessa torjua mannertenvälisiä ohjuksia. Pentagon haluaisi lisätä määrää ainakin kahdellakymmenellä. Jos kongressi myöntää tarvittavat määrärahat, voisi Alaskassa olla jatkossa jopa sata torjuntaohjusta. https://www.verkkouutiset.fi/usa-vahvistaa-alaskan-ohjuspuolustusta/
 
Rauhanaseet ovat halvempia kuin sodan tuhot.

Mutta niin kauan kuin pikkurahat pyörivät 98%:sti Euroopan kääpiövaltioiden sisällä, maat eivät saa aikaan sellaisia asejärjestelmiä, jotka toimivat uskottavana pelotteena. EU-maat käyttävät noin 226 miljardia euroa vuodessa (2016) puolustukseen. Kun tuo yhteenlaskettu puolustusbudjetti kuitenkin jaetaan 28 rinnakkaisen maavoiman, merivoiman ja ilmavoiman kesken (tms.), voima katoaa.

Jos USA rakentaisi puolustuksensa pelkästään osavaltioiden kansalliskaartien varaan, sille kävisi samoin. USAn todellinen voima on liittovaltiotason pelotteessa ja puolustuksessa.

Esimerkiksi Alaskassa:

Israelin talous hiukan Suomea isompi ja sillä on valtava aseteollisuus ja ydinaseohjelma joten Suomella on potentiaalia hiukan enempään kuin jakamaan mainoslehtisiä Ugandassa ovelta ovelle.
 
Israelin talous hiukan Suomea isompi ja sillä on valtava aseteollisuus ja ydinaseohjelma joten Suomella on potentiaalia hiukan enempään kuin jakamaan mainoslehtisiä Ugandassa ovelta ovelle.

Israel on saanut vetoapua Yhdysvalloilta. Silti saavutukset ovat huomattavat.

Noin puolet Israelin saamista taloudellisista ja sotilaallisista lainatakauksista ja muusta avusta tulee Yhdysvalloilta ja loput enimmäkseen Euroopan unionilta. Noin puolet Israelin ulkomaan velasta on peräisin Yhdysvalloista, ja huomattava osa kokonaisvelasta on peräisin yksityishenkilöiltä Israelin velkakirjaohjelman kautta. Saksa on antanut Israelille tuntuvia avustuksia ja solminut yhteistyösopimuksia teollisuuden ja asevoimien kehittämiseksi hyvityksenä natsi-Saksan rikoksista juutalaisia kohtaan.

The nation's military relies heavily on high-tech weapons systems designed and manufactured in Israel as well as some foreign imports. The Arrow missile is one of the world's few operational anti-ballistic missile systems.[467] The Python air-to-air missile series is often considered one of the most crucial weapons in its military history.[468] Israel's Spike missile is one of the most widely exported ATGMs in the world.[469] Israel's Iron Dome anti-missile air defense system gained worldwide acclaim after intercepting hundreds of Qassam, 122 mm Grad and Fajr-5 artillery rockets fire by Palestinian militants from the Gaza Strip.[470][471] Since the Yom Kippur War, Israel has developed a network of reconnaissance satellites.[472] The success of the Ofeq program has made Israel one of seven countries capable of launching such satellites.[473]

Israel is widely believed to possess nuclear weapons[474] as well as chemical and biological weapons of mass destruction.[475] Israel has not signed the Treaty on the Non-Proliferation of Nuclear Weapons[476] and maintains a policy of deliberate ambiguity toward its nuclear capabilities.[477] The Israeli Navy's Dolphin submarines are believed to be armed with nuclear Popeye Turbo missiles, offering second-strike capability.[478] Since the Gulf War in 1991, when Israel was attacked by Iraqi Scud missiles, all homes in Israel are required to have a reinforced security room, Merkhav Mugan, impermeable to chemical and biological substances.[479]

Since Israel's establishment, military expenditure constituted a significant portion of the country's gross domestic product, with peak of 30.3% of GDP spent on defense in 1975.[480] In 2016, Israel ranked 5th in the world by defense spending as a percentage of GDP, with 5.6%,[481] and 15th by total military expenditure, with $18 billion.[482] Since 1974, the United States has been a particularly notable contributor of military aid to Israel.[483] Under a memorandum of understanding signed in 2016, the U.S. is expected to provide the country with $3.8 billion per year, or around 20% of Israel's defense budget, from 2018 to 2028.[484] Israel ranked 7th globally for arms exports in 2016.[485] The majority of Israel's arms exports are unreported for security reasons.[486]

https://en.wikipedia.org/wiki/Israel

Potentiaalia Suomessa on kuin Ruotsissa. Mutta menestys maailman (ase)markkinoilla on jäänyt vaatimattomaksi.
 
Israel on saanut vetoapua Yhdysvalloilta. Silti saavutukset ovat huomattavat.

Potentiaalia Suomessa on kuin Ruotsissa. Mutta menestys maailman (ase)markkinoilla on jäänyt vaatimattomaksi.

Israelin vetoapu on kyllä toiminut molempiin suuntiin kun on itse hyvä asiakas ja tuottaa laadukasta tavaraa hyvällä hinnalla.
Samanlaiseen vastavuoroisuuteen mekin voisimme pyrkiä, suurin este sen kasvattamiselle on poliittinen tahto, kuten siinä nykyisenkin viennin tökkimisessä
 
Israel on saanut vetoapua Yhdysvalloilta. Silti saavutukset ovat huomattavat.

Potentiaalia Suomessa on kuin Ruotsissa. Mutta menestys maailman (ase)markkinoilla on jäänyt vaatimattomaksi.
Olettaisin meilläkin olevan suurempi ja kattavampi puolustusteollisuus (etenkin vientimarkkinoilla), ellei jokaisesta vientiyrityksestä oltaisi heti nipottamassa vastaan.
 
Israelia ei voi mitenkään verrata Suomeen koska he saavat ilmaista kalustoa.

WASHINGTON — The United States agreed Wednesday to provide Israel a record $38 billion in new military aid over the next decade. The pact is a sign of the two nations' close alliance despite major differences over Iran's nuclear program and other policies.

The agreement, which equates to $3.8 billion a year, is the largest bilateral military aid package ever and includes $5 billion for missile defense, additional F-35 joint strike fighters and increased mobility for its ground forces.
https://www.usatoday.com/story/news/world/2016/09/14/united-states-military-aid-israel/90358564/
 
Israelia ei voi mitenkään verrata Suomeen koska he saavat ilmaista kalustoa.

https://www.usatoday.com/story/news/world/2016/09/14/united-states-military-aid-israel/90358564/

Se pitää suhteuttaa siihen, että tuon lisäksi Israelin puolustusbudjetti on 17.8 mrd $. Onhan tietysti 3.8mrd$/vuosi hyvä lisä, mutta kyllä Israel itse kustantaa asevoimansa suurimmalta osin. Lisäksi USA:n apu pitää käyttää joko USA:sta ostettavaan kalustoon tai yhteisiin projekteihin (esim. Arrow-ohjuspuolustus tms.).
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

Kyllä Suomikin voisi mieluusti vastaanottaa edes yhden miljardin vuodessa ja ostaa sitten sillä USA:sta asetavaraa.
:)
 
Kyllä Suomikin voisi mieluusti vastaanottaa edes yhden miljardin vuodessa ja ostaa sitten sillä USA:sta asetavaraa.
:)

Ensin se kahdenvälinen puolustussopimus... ;)

Noin omana mielipiteenä se olisi Suomelle kannattavaa, vaikka siihen jonkin "panttipataljoonan" (vrt. suomalainen SS-pataljoona) joutuisi kehiin heittämään. Vapaaehtoisia kuitenkin olisi ihan riittävästi tositoimiinkin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top