F-35 Lightning II

Tämän takia oikeasti tarvittaisiin välttämättä edes hyvin rajoitettukin ilmatankkauskyky. Jos edes muutaman lentosuoritteen pituus saataisiin pidennettyä siihen neljään tuntiin niin tilanne helpottuisi huomattavasti.

Kone (ja sen lentäjä) vaatii huoltoa pääasiassa lentotuntien määrän perusteella, ei niinkään laskeutumisten ja nousujen perusteella. Yksittäisen lentosuoritteen pidentämisellä ilmatankkauksen avulla ei siis paljoa saavuteta tässä mielessä.

Periaatteessa ilmatankkaus saattaisi vähentää siirtymisien tarvetta tukikohdasta partioalueelle ja takaisin. Suomen olosuhteissa kyse on silti pienistä etäisyyksistä, matka suuntaansa olisi enintään muutama sata kilometriä. Luultavasti ilmatankkauskonetta ei myöskään uskallettaisi tuoda kovin lähelle etulinjaa, koska se on hidas ja liikehtimiskyvytön maali, joka näkyy öbaut kaikissa tutkissa satojen kilometrien päähän. Tällöin lentotukikohdassa tankilla käymiseen kulutettu lentoaika maksettaisiin joka tapauksessa siirryttäessä satojen kilometrien päässä etulinjasta olevalle tankkerille, pahimmillaan korkojen kera.

Toisaalta jos tilannekuva on kunnossa ja koneet tyyliin ohjaamovalmiudessa, niin ei se koneen ilmaan saaminen nyt montaa minuuttia kestä...

Samaa mieltä tästä. En tiedä tarkkaan, miten helppo Hornet on saada ilmaan, mutta aika nopeasti maailmalla päästään ilmaan. Sekunneista-minuuteista puhuttaneen, riippuen esim. moottoreiden käynnissäolosta. Jos ilmavalvontaverkko pelaa, niin tukikohtaan ei mäsähdä odottamatta tusinaa Iskanderia tai risteilyohjusta.

Vasteajoista:

http://www.defencetalk.com/forums/air-force-aviation/how-fast-can-us-air-force-scramble-jets-10863/
 
http://edition.cnn.com/2017/06/22/politics/marines-f35-flights-suspend-yuma/index.html

"The US Marine Corps announced Thursday that it would "temporarily suspend" flight operations for 14 F-35B fighters due to software issues. The jets are from Marine Fighter Attack Squadron 211 based at Air Station Yuma in Arizona. Maj. Gen. Mark Wise, the commanding general of 3rd Marine Aircraft Wing, made the decision to suspend flight operations after "anomalies" were discovered in a recent Autonomic Logistics Information System (ALIS) software upgrade,"
 
Tulee pakonomainen tarve spämmätä, joten laitetaan napin alle.
Eikä valmista tuu...
Ei muuta kun poka liisinkiä vaan ja ulkoistettuja palveluita!
---
@BarrelNut ilta hieno huntukuva F-35:stä, me sah like!
 
http://www.reuters.com/article/us-lockheed-marinecorps-idUSKBN19F02C

"The U.S. Marine Corps said on Friday it resumed flight operations for Lockheed Martin Corp's F-35B fighter jets after temporarily suspended operations a day ago because of software problems."
"The Joint Program Office (JPO) said that JPO and Lockheed Martin Corp have made the software fix, without giving details of what measures were taken"

Veikkaan, että näin lyhyessä ajassa on kehitetty tilapäinen kikka, jolla jokin asia kierretään/tehdään manuaalisesti, kuten monesti aiemminkin alisin käyttöhistoriassa.

http://www.thedrive.com/the-war-zon...inute-long-cartoon-just-to-explain-f-35s-alis

"It’s worth noting that Israel had secured the unique and unprecedented rights to tinker with its F-35Is, operate its ALIS systems outside of this centralized network—and possibly operate the F-35s independent of ALIS totally—and is in the process of developing its own software to sit on top of the existing applications.

Israeli officials have said that they pushed for this level of autonomy from the rest of the F-35 program, in no small part because of fears that operations could grind to a halt in the middle of a conflict if they suddenly found themselves cut off from the central ALIS network."
 
Viimeksi muokattu:
Veikkaan, että näin lyhyessä ajassa on kehitetty tilapäinen kikka, jolla jokin asia kierretään/tehdään manuaalisesti, kuten monesti aiemminkin alisin käyttöhistoriassa.
Vika oli näinkin dramaattinen:

“Maj. Gen. Mark Wise, Commanding General of 3rd Marine Aircraft Wing, made the decision to temporarily suspend VMFA-211 flight operations pending fixes to a recent ALIS software upgrade within version 2.0.2 that has presented some anomalies,” 3rd Aircraft Wing spokesman Maj. Kurt Stahl said in a Thursday afternoon statement, noting that those anomalies “are related to maintenance codes not being reflected properly in the system.”

Ja tämän mukaan on jo korjattu:

The F-35 Joint Program Office (JPO) and Lockheed Martin Action Team has identified the root cause and generated the software fix to resolve the issues identified by the USMC with their F-35 MCAS Yuma based Autonomic Logistics Information System (ALIS), the management backbone for the F-35 Lightning II,” the JPO announced in a Friday evening statement.

https://news.usni.org/2017/06/23/26413
 
Onnea vaan niiden CAP-lentosuoritteiden logistiikan kanssa...

F/A-18C/D Hornet pystyy suorittamaan lentotukialukselta käsin 1h 45 minuutin partiolennon 150 merimailin päässä (FAS). Suomen oloissa siirtymä tuskin olisi yhtä pitkä, joten partioajaksi voi laskea 2 h.
Tuo on tukialuskäytössä jonkin verran eri asia koska siihen vaikuttaa reservipolttoaineen määrä ja kuormat koneessa. Emmehän tiedä miten tuota CAP-toimintaa tehdään tarkalleen ja jo foorumilla joku väitti sen hävinneen Adv. Hawkeyen mukana historiaan. Se on totta että kovin kauaa konetta ei voi pitää ilmassa ilman ilmatankkausta.
Foorumilla on keskusteltu paljon siitä, moneenko lentosuoritteeseen vuorokaudessa kyetään. Erilaisia lukuja on esitetty, mutta tuollaisella pitkän kaavan mukaan tehdyllä lentosuoritteella määrä jäänee yhtään pidemmällä tähtäimellä kolmeen lentosuoritteeseen per kone per vuorokausi.
Jos tuo olisi totta niin n. 180 suoritetta olisi minusta todella raju luku! En usko että tuohon päästäisiin saati pyrittäisiin polttoaineen ja pilottien väsymisen sekä huoltohenkilöstön riittävyyden vuoksi. Vastapuoli yrittää parhaansa mukaan myös vaikeuttaa toimintaa aseillaan ja taktiikallaan.

Kun vuorokaudessa on 24 tuntia, niin jo yhden koneen jatkuva ilmassa pitäminen vaatii 12 lentosuoritetta vuorokaudessa, eli neljän koneen lentosuoritteet. Jos halutaan pitää ilmassa kerrallaan kolme parvea (eli yhteensä 12 konetta), yksi Suomen eteläosissa, toinen jossakin Kainuussa ja kolmas Lapissa, niin se vaatii puolestaan jo 40 48 koneen resurssit. Jäljelle jää enää 22 14 konetta muihin tehtäviin, kuten tukikohdasta lähteviin torjuntoihin ja ilmasta-maahan vaikuttamiseen. Tappioiden kertyessä tilanne heikkenee entisestään.
En pitäisi noinkaan paljon "Linebackereita" kerrallaan ilmassa vaan 2x2 tai korkeintaan 4x2 paria kerrallaan. Siltikin tuo olisi vain toki siinä vaiheessa kun vihollinen on aktiivisimmillaan lamauttamassa meidän ilmapuolustusta. Kyllä jo 4 hävittäjää kahdessa parvessa voi olla pelote jos aseistuksena on molemmilla 4-6 BVRAAM ohjusta = 16-24 puikkoa ja ne tukialueella 2 eri paikassa (etelä/pohjoinen). Kauaa tuota ei voi tai kannata tietysti tehdä ja toiminta vaatii hyvän tilannekuvan sekä johtamisen tuekseen. Sen arvioisin olevan meillä kunnossa.

F-35 olisi tässä loistava koska sen taistelutoimintasäde on pitkä ja sitä ei havaita etäältä. Hyvillä sensoreilla ja tilannekuvalla konepari kykenisi sijoittumaan taktisesti oikein ja viholliselle tämä olisi vaarallinen "aavejahti" koska se ei voi tietää tarkalleen missä vastapuoli on. Parhaimmillaan vastapuoli huomaa vasta tutkavaroittimen reagoinnista että suomalaispilotit ovat jossain lähellä, mutta missä?! Sitten alkaakin se jännä odotus että mistä ne ohjukset tulevat päälle..:D
F-35 pysyy edelleen piilossa eikä siinä ole IRST:ä apua hirveästi.

Tähän liittyen muistan että Norjan Taistelulentäjät- sarjassa oli takavuosina pätkä jossa yksi F-16MLU pidettiin ilmassa koko sen ajan Oslon yllä kun kaupungissa oli Nobel-gaala ja Obama vieraili paikalla hakemassa palkintonsa. Tietysti homma oli eri eikä ollut sota mutta tulipa mieleeni.

Voin sanoa suoralta kädeltä, että tuollainen yhtälö ei toimi. Torjuntaan ei saada keskitettyä paikallisesti riittävän suurta voimaa, ja ylivoima on ilmasodassakin taistelun voittamisen edellytys. Kyllä ne koneet lähtevät pääsääntöisesti edelleen maasta. Hetkellisesti koneita voidaan kyllä pitää ilmassa suuriakin määriä esimerkiksi jonkin valmiusyhtymän vastahyökkäyksen suojaamiseksi, mutta se ei ole yleispätevä toimintamalli.
Jos 4 konetta pidetään kerrallaan "On Station" niin 16+ konetta riittää tähän touhuun ja 46 jää muuhun hommaan/ huoltoon. Ei se niin paljon rasita vielä. Pointtina on että silloin kun meitä rillataan oikein huolella, ilmapuolustus kykenee vastaamaan välittömästi uhkaaviin iskuihin ja samalla vihollinen ei pääse iskemään heikkona hetkenä syvälle ja kentille saakka. Minun pelkona nimittäin on että tuossa tilanteessa vähät kentät on paineen alla ja tehtävältä palaavat koneet ja samalla lähtevät joutuisivat väistelemään toisiaan. Myös huoltohenkilöstö olisi kovassa tempossa ehkä liian kiireinen lataamaan ja tankkaamaan koneita jotka tekevät nopeita torjuntalentoja ja kyky vastata välittömästi olisi ehkä vaikeaa vastapuolen risteilyohjustulessa.

2 tai 4 paria riittäisi luomaan välittömän uhkan vastapuolelle joka sen pitäisi ottaa huomioon ilmatoiminnassa.
Tämän takia oikeasti tarvittaisiin välttämättä edes hyvin rajoitettukin ilmatankkauskyky. Jos edes muutaman lentosuoritteen pituus saataisiin pidennettyä siihen neljään tuntiin niin tilanne helpottuisi huomattavasti.
Kyllä ja siinä olisi mahdollisuus että hankkisimme ne 2 CASAa taktiseen ilmatankkaukseen jotka on vielä optioina. Ne eivät korvaa KC-135 / KC-46A konetta mutta pienten tankkereiden etuna on kyky toimia myös hajautetuilta kentiltä. Ne pystyvät myös väistämään pintoihin ja lentämään matalalla paremmin kuin raskas tankkeri. Tässä Rafale ja FA-18 E/F olisi hyvä koska niissä on mahdollista tuo "Buddy refuelling". FA-18 on näistä toki se varsinainen, taktinen tankkeri.

Toisaalta jos tilannekuva on kunnossa ja koneet tyyliin ohjaamovalmiudessa, niin ei se koneen ilmaan saaminen nyt montaa minuuttia kestä...
Ei kestä, mutta on edelleen muistettava että vihollinen kykenee iskemään meidän kentille, syvälle ja 24/7 maasta/ilmasta laukaistavilla aseillaan. Päätukikohtia ei voi liikutella joten ne saavat kovimmat pommitukset niskaansa. On otettava huomioon se realiteetti että päätukikohdat eivät kykene välttämättä suorittamaan hävittäjäoperaatioita 24/7 tai silloin kun tarvitaan. Silloin pitää toimia tilapäistukikohdista ja niiden kapasiteetti on heikompi ja niiden on liikuttava säännöllisesti selviytyäkseen.
Olisi mielenkiintoista tietää miten tuo "Ilmaleijona" auttaa johtamista tässä tilanteessa.
Periaatteessa ilmatankkaus saattaisi vähentää siirtymisien tarvetta tukikohdasta partioalueelle ja takaisin. Suomen olosuhteissa kyse on silti pienistä etäisyyksistä, matka suuntaansa olisi enintään muutama sata kilometriä. Luultavasti ilmatankkauskonetta ei myöskään uskallettaisi tuoda kovin lähelle etulinjaa, koska se on hidas ja liikehtimiskyvytön maali, joka näkyy öbaut kaikissa tutkissa satojen kilometrien päähän. Tällöin lentotukikohdassa tankilla käymiseen kulutettu lentoaika maksettaisiin joka tapauksessa siirryttäessä satojen kilometrien päässä etulinjasta olevalle tankkerille, pahimmillaan korkojen kera.
Just näin näppylät!

Hyvää juttua, mutta ehkä tämä kuuluu "Ilmavoimien kehittäminen" -ketjuun?
 
Vilkaiskaapa F-35 virallista sivustoa, siellä kohdassa "Global Participation" mainitaan Finland
Minulle tuo oli uusi asia....
Tuo on vain se mainossivu, jonne Kaivarin/Seinäjoen lentonäytöksiä edeltänyt somen mainontaspurtti vei.
Siellähän sanotaan, että Suomen osallistuminen johtaisi lukuisiin globaaleihin mahdollisuuksiin. Ei mitään olemassa olevasta.

Tässä Rafale ja FA-18 E/F olisi hyvä koska niissä on mahdollista tuo "Buddy refuelling". FA-18 on näistä toki se varsinainen, taktinen tankkeri.
Tuskinpa on halua tärvätä vähien hävittäjien resurssia kaveritankkaukseen Suomen oloissa.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä pitäisi meilläkin olla pieni tankkaus CASA olemassa, ainakin nopeasti sellaiseen varustettavissa jos taktinen tilanne niin vaatii... eli ne CASA optiokoneet pitäisi kotiuttaa pikaisesti... varustettava siten, että voi kantaa elso- ja tankkauskonttia....
 
Tuo on tukialuskäytössä jonkin verran eri asia koska siihen vaikuttaa reservipolttoaineen määrä ja kuormat koneessa. Emmehän tiedä miten tuota CAP-toimintaa tehdään tarkalleen ja jo foorumilla joku väitti sen hävinneen Adv. Hawkeyen mukana historiaan. Se on totta että kovin kauaa konetta ei voi pitää ilmassa ilman ilmatankkausta.

Kyllä koneet pääsevät lentotukialuksiltakin ilmaan täydessä polttoainelastissa ja ilmataisteluaseistuksessa. Kykeneväthän samat katapultit laukomaan paljon raskaampiakin koneita, kuten esim. Tomcat ja mainitsemasi Hawkeye. Myös reservipolttoainetta tarvitaan yhtäläisesti niin maalla kuin merellä, ei niitä tankkeja voi kuiviksi imeä.

Sivujuonne, josta argumenttisi saattaa olla lähtöisin, on Hornetin heikossa kyvyssä tuoda kuormaa takaisin lentotukialukselle. Tämän vuoksi on jouduttu mm. tiputtamaan arvokkaita täsmäpommeja mereen, kun kohteelle ei olekaan päästy syystä taikka toisesta. Maalla suurin mahdollinen laskeutumispaino on kuitenkin suurempi,

Jos tuo olisi totta niin n. 180 suoritetta olisi minusta todella raju luku! En usko että tuohon päästäisiin saati pyrittäisiin polttoaineen ja pilottien väsymisen sekä huoltohenkilöstön riittävyyden vuoksi. Vastapuoli yrittää parhaansa mukaan myös vaikeuttaa toimintaa aseillaan ja taktiikallaan.

Ammattisotilaan blogikirjoituksessa lentosuoritteiden määräksi laskettiin peräti viisi per kone per vuorokausi. Siihen nähden kolme on vielä kohtuullisuuden rajoissa, ja lyhyillä lennoilla (eli nousu tukikohdasta, lyhyt ilmataistelu ja paluu tukikohtaan) viisikin voi olla mahdollista.

Aiheeseen liittyen, katsopa miten F-35 suoriutuu:

The key performance parameters (KPP) for the F-35 require higher sortie rates for the B-model at four sorties per day. The A and C models are only required to generate three sorties per day.

"So far in SDD [System Development and Demonstration], all three variants are on track to exceed their KPPs at the completion of SDD," Gardner says. "The B looks to come in at about six sorties per day, the A at about 3.5 and the C at close to four."

https://www.flightglobal.com/news/a...not-generate-enough-sorties-to-replac-371985/

Jos 4 konetta pidetään kerrallaan "On Station" niin 16+ konetta riittää tähän touhuun ja 46 jää muuhun hommaan/ huoltoon. Ei se niin paljon rasita vielä. Pointtina on että silloin kun meitä rillataan oikein huolella, ilmapuolustus kykenee vastaamaan välittömästi uhkaaviin iskuihin ja samalla vihollinen ei pääse iskemään heikkona hetkenä syvälle ja kentille saakka. Minun pelkona nimittäin on että tuossa tilanteessa vähät kentät on paineen alla ja tehtävältä palaavat koneet ja samalla lähtevät joutuisivat väistelemään toisiaan. Myös huoltohenkilöstö olisi kovassa tempossa ehkä liian kiireinen lataamaan ja tankkaamaan koneita jotka tekevät nopeita torjuntalentoja ja kyky vastata välittömästi olisi ehkä vaikeaa vastapuolen risteilyohjustulessa.

2 tai 4 paria riittäisi luomaan välittömän uhkan vastapuolelle joka sen pitäisi ottaa huomioon ilmatoiminnassa.

Niin kauan kuin meillä on toimiva ilmavalvontaverkko, "vihollinen ei pääse iskemään heikkona hetkenä syvälle ja kentille saakka".

Matalalla lähestyvä rynnäkkökone tuskin kulkee kovin lujaa. Su-24 kykenee maksimissaan n. 1300 km/h vauntiin ja Su-34 n. 1400 km/h vauhtiin matakorkeuksilla. Käytännössä tuollaisten nopeuksien saavuttaminen vaatii jälkipolttimen käyttöä, eli tuhlaa polttoainetta, ja voi olla mahdotonta asekuormassa. Realistisempi odotus vihollisen etenemisnopeudesta voisi olla esimerkiksi 900 km/h, eli 15 kilometriä minuutissa.

Jos oletetaan, että maali havaitaan alhaisesta lentokorkeudesta johtuen vasta sen ylittäessä valtakunnanrajan (korkealla lentävä maali havaittaisiin jo paljon aiemmin tutkissa), niin esimerkiksi 100 kilometrin päässä rajasta olevaan lentotukikohtaan sillä kestää lentää 6 minuuttia ja 40 sekuntia. Jos etäisyys on 150 km, niin lentoaika kasvaa 10 minuuttiin. Ja niin edelleen. Eivät meikäläiset koneet tule yllätetyiksi maassa kovin helposti. Mahdollisten risteilyohjusten ja ballististen ohjusten maalittamista voidaan tehokkaasti häiritä valelaitteilla.

Toiseksi, Suomessa on useita kymmeniä Hornetien operoimiseen sopivia kiitoratoja. Vaikka pelkäätkin ruuhkia, niin ne ovat järjellä ajatellen varsin epätodennäköisiä. Samaten kiitoratojen määrä tekee Hornetien tuhoamisesta muutoinkin vaikeaa, kun koneita voi olla hajautettuna tukikohtaan esimerkiksi vain kaksi konetta välittömään lähtövalmiuteen ohjaajat kyydissä.
 
Jutustelua F-35:destä. Ei mitään varsinaisesti uutta, mutta asiallista settiä.

Pari Wedgetail-tyyppistä vehjettä olisi kiva Ruotsin kanssa. Mutta yhtä lailla kaukaista utopiaa kuin oma tankkaus-CASA.
Joudutaan pärjäilemään vuokraosuuksilla siitä EU/Naton kuljetuskonepoolista. Ehkä sama tankkereiden osalta?
Ne tankkauspalvelut on ostettu jo vuosia USAF:n Air Refuel Wingiltä mutta sodanajan sopimuksesta en tiedä. Tuntuisi omituiselta että tankkereita saataisiin vain rauhanaikana kun niitä ei juuri tarvita kuin tosipaikan harjoitteluun. Toki KV-tehtäviä ajatellen niitä pitää harjoitella.
Myös reservipolttoainetta tarvitaan yhtäläisesti niin maalla kuin merellä, ei niitä tankkeja voi kuiviksi imeä.
Taidat olla tukialustoiminnan ekspertti? Kai minä nyt tuon vittu tajuan että sitä polttoainetta tarvitaan mutta ei sen toteaminen selitä miten toimitaan ja paljonko sitä pitää olla! Ymmärrätkö sinä että meren päällä toiminnassa on eri vaatimukset kuin maalla jo täällä Suomenkin ilmavoimissa?
Sivujuonne, josta argumenttisi saattaa olla lähtöisin, on Hornetin heikossa kyvyssä tuoda kuormaa takaisin lentotukialukselle. Tämän vuoksi on jouduttu mm. tiputtamaan arvokkaita täsmäpommeja mereen, kun kohteelle ei olekaan päästy syystä taikka toisesta. Maalla suurin mahdollinen laskeutumispaino on kuitenkin suurempi,
EI ole.
Ammattisotilaan blogikirjoituksessa lentosuoritteiden määräksi laskettiin peräti viisi per kone per vuorokausi. Siihen nähden kolme on vielä kohtuullisuuden rajoissa, ja lyhyillä lennoilla (eli nousu tukikohdasta, lyhyt ilmataistelu ja paluu tukikohtaan) viisikin voi olla mahdollista.
Mahdotonta ottaa kantaa jonkun tunnistamattoman henkilön kirjoituksiin jossain blogissa. Vaikka ko. henkilö olisikin ammatiltaan sotilas, ei voi tietää minkä puolustushaaran palveluksessa hän on. Kaikki kapiaiset eivät tiedä kaikesta maanpuolustuksesta kaikkea, vaikka niin esittäisivät. Asia voi olla totta tai sitten ei.
Aiheeseen liittyen, katsopa miten F-35 suoriutuu:
Lihavoitu tekstisi koskee B-mallia jonka toiminta on tukea USMC:ä maihinnousuissa ja toimia varsin läheltä hyökkääviä joukkoja. Sitä ei voi verrata suoraan A-versioon tai meidän kapasiteettiimme koska B oli must hankinta Pentagonille kun USMC on niiden lempilapsi. B-versio oli isolta osin hankaloittamassa ja pitkittämässä koneperheen kehitystä. Hyvä jos A-versio kestää tuon 3 x vrk. mutta todellinen kapasiteetti on kiinni mm. huollosta ja henkilöstön riittävyydestä monien muiden käytännön asioiden lisäksi, ei suunnitteluperusteista.
Niin kauan kuin meillä on toimiva ilmavalvontaverkko, "vihollinen ei pääse iskemään heikkona hetkenä syvälle ja kentille saakka".
Jep. Ja vielä senverran että ne tutkat eivät pysäytä niitä vihollisen koneita vaan hävittäjät ohjuksineen ilmatorjunnan ohella. Luuletko että vastapuoli ei tunne meidän suorituskykyämme? Kyllä tiedossa on se että meillä ei ole mitään todellista alueilmatorjuntaa ja korkeatorjuntaa. Lentotukikohdat voidaan suojata kyllä risteilyohjuksilta melko hyvin nykyään mikäli ne NASAMSit saadaan ajoissa valmiuteen. Ilmatorjunnalla ei kuitenkaan yksin voida torjua hyökkääjiä kuten ei päinvastoinkaan. Ne tukevat toisiaan mutta ilmatorjunnalla ei voida estää vastapuolta tyystin tulemasta ilmatilaan.
Matalalla lähestyvä rynnäkkökone tuskin kulkee kovin lujaa.
Miksi ne tulisivat matalalla? Meillä on yllin kyllin lähitorjuntaa mutta vain vähän korkealle kantavia aseita, hävittäjien huolehtiessa korkeatorjunnasta. Nykyiset tutkat näkevät melko hyvin matalalla lentävät maalitkin joissa ei ole häivettä kuten GM 403 ja Sentinel. Itänaapuri käyttää vahvaa elektronista suojausta ja painostaa niitä tutkia tietysti jotta vaikeuttavat meidän tilannekuvaamme. Ei tutkat estä vihollisen koneita lentämästä täällä vaan ne meidän hävittäjät!
Jos oletetaan, että maali havaitaan alhaisesta lentokorkeudesta johtuen vasta sen ylittäessä valtakunnanrajan (korkealla lentävä maali havaittaisiin jo paljon aiemmin tutkissa), niin esimerkiksi 100 kilometrin päässä rajasta olevaan lentotukikohtaan sillä kestää lentää 6 minuuttia ja 40 sekuntia. Jos etäisyys on 150 km, niin lentoaika kasvaa 10 minuuttiin. Ja niin edelleen.
Höpöjä! Päätukikohtien sijainti tiedetään tarkasti koska siellä on itänaapuristakin vierailtu useasti. Niiden kiitoratoja ei voida suojata kaikilta aseilta ja ohjukset kuten Raduga KH-101 voivat hyökätä kiinteisiin kohteisiin GLONASS haulla. Ohjukset voidaan laukaista kaukaa satojen, jopa tuhansien kilometrien päästä kun maali on suuri kuten lentokenttä. Vain idiootti lentäisi pommikoneilla suoraan testaamaan meidän hävittäjätorjuntamme reaktiokykyä.http://nationalinterest.org/blog/th...s-stealthy-kh-101-cruise-missile-debuts-14387
Mahdollisten risteilyohjusten ja ballististen ohjusten maalittamista voidaan tehokkaasti häiritä valelaitteilla.
Ehkä, ehkä ei. En luottaisi siihen yksin. Todennäköisesti päätukikohdissa on raivauskalustoa ja korjauskalustoa mutta kyllä ne isot kraaterit kiitoradassa estävät tehokkaasti tukikohdan käytön korjauksen ajaksi. Tämänhän vuoksi niitä tilapäistukikohtia meillä on. Mutta kyllä tuollainen häirintä ilmapuolustukselle haittaa tekee.
Toiseksi, Suomessa on useita kymmeniä Hornetien operoimiseen sopivia kiitoratoja. Vaikka pelkäätkin ruuhkia, niin ne ovat järjellä ajatellen varsin epätodennäköisiä. Samaten kiitoratojen määrä tekee Hornetien tuhoamisesta muutoinkin vaikeaa, kun koneita voi olla hajautettuna tukikohtaan esimerkiksi vain kaksi konetta välittömään lähtövalmiuteen ohjaajat kyydissä.
Tätä toivonkin todella koska se on selviytymisen kannalta ehdoton edellytys. Henkilöstöä ja kalustoa pitää olla paljon hajautettuna.
 
Taidat olla tukialustoiminnan ekspertti? Kai minä nyt tuon vittu tajuan että sitä polttoainetta tarvitaan mutta ei sen toteaminen selitä miten toimitaan ja paljonko sitä pitää olla! Ymmärrätkö sinä että meren päällä toiminnassa on eri vaatimukset kuin maalla jo täällä Suomenkin ilmavoimissa?

En ymmärrä, miksi ylipäätään sitten nostit esille meri- ja maatoiminnan erot? Minä otin vain lähdeviitoitetun tiedon siitä, kuinka pitkään CAP-lentoon Hornet kykenee, ja tämä tieto sattui olemaan peräisin laivastotoiminnasta. En tunne mitään syytä, miksi tällainen taistelusäteeseen liittyvä asia muuttuisi merkitsevästi sen mukaan, operoidaanko mereltä vai maalta käsin.

Lihavoitu tekstisi koskee B-mallia jonka toiminta on tukea USMC:ä maihinnousuissa ja toimia varsin läheltä hyökkääviä joukkoja. Sitä ei voi verrata suoraan A-versioon tai meidän kapasiteettiimme koska B oli must hankinta Pentagonille kun USMC on niiden lempilapsi. B-versio oli isolta osin hankaloittamassa ja pitkittämässä koneperheen kehitystä. Hyvä jos A-versio kestää tuon 3 x vrk. mutta todellinen kapasiteetti on kiinni mm. huollosta ja henkilöstön riittävyydestä monien muiden käytännön asioiden lisäksi, ei suunnitteluperusteista.

Lihavoidusta pätkästä selviää kaikkien kolmen eri mallin lentosuoritetiedot. Lue se uudelleen, jos tosiaan luulit sen koskevan vain B-mallia.

B näyttäisi pääsevän lähelle kuutta lentosuoritusta päivässä, A noin kolmeen ja puoleen ja C lähelle neljää. Voitaneen olettaa, että luvut nousevat yhä konekaluston kypsyessä ja luotettavuuden parantuessa.

Huolto-organisaatio on merkittävä tekijä, totta. Länsimaana Suomen ei pitäisi olla vaikea rakentaa toimivaa ja tehokasta huolto-organisaatiota. Meikäläinen huolto-organisaatio taitaa olla jopa yllättävän tehokas, toisin kuin amerikkalainen byrokratiasta ja budjettileikkauksista kärsivä verrokki. Suomessa saadaan omat edut myös reserviläisarmeijasta. Vaikka ammattimekaanikkoja tarvitaankin vaativampaan huoltoon, niin reserviläisissä on huomattava määrä (useita satoja) Hornetille koulutettuja apumekaanikkoja, jotka kykenevät osallistumaan yksinkertaisempiin huoltotoimenpiteisiin, kuten aseistamiseen ja tankkaamiseen.

Jep. Ja vielä senverran että ne tutkat eivät pysäytä niitä vihollisen koneita vaan hävittäjät ohjuksineen ilmatorjunnan ohella. Luuletko että vastapuoli ei tunne meidän suorituskykyämme? Kyllä tiedossa on se että meillä ei ole mitään todellista alueilmatorjuntaa ja korkeatorjuntaa. Lentotukikohdat voidaan suojata kyllä risteilyohjuksilta melko hyvin nykyään mikäli ne NASAMSit saadaan ajoissa valmiuteen. Ilmatorjunnalla ei kuitenkaan yksin voida torjua hyökkääjiä kuten ei päinvastoinkaan. Ne tukevat toisiaan mutta ilmatorjunnalla ei voida estää vastapuolta tyystin tulemasta ilmatilaan.

Miksi ne tulisivat matalalla? Meillä on yllin kyllin lähitorjuntaa mutta vain vähän korkealle kantavia aseita, hävittäjien huolehtiessa korkeatorjunnasta. Nykyiset tutkat näkevät melko hyvin matalalla lentävät maalitkin joissa ei ole häivettä kuten GM 403 ja Sentinel. Itänaapuri käyttää vahvaa elektronista suojausta ja painostaa niitä tutkia tietysti jotta vaikeuttavat meidän tilannekuvaamme. Ei tutkat estä vihollisen koneita lentämästä täällä vaan ne meidän hävittäjät!

Olit aiemmin sitä mieltä, että Horneteja täytyy pitää valmiiksi ilmassa, koska muuten vihollinen pääsee tunkeutumaan syvälle ilmatilaamme ja jopa tuhoamaan Hornetit maahan. Näinhän asia ei ole. Ilmavalvontaverkko kertoo herhiläisille, että nyt on aika herätä lentoon kotipesästä ja torjua tunkeilija reviiriltä. Koneen lähtö maasta kestää ohjaamopäivystyksestä muutaman minuutin. Vieläkin korkeampaa valmiutta tarvittaessa voidaan pitää kaikki avioniikkajärjestelmät päällä ja moottori tyhjäkäynnillä, mikä toki kasvattaa kustannuksia, mutta ei ainakaan samassa mitassa kuin lentäminen.

Matalalla lentämisen ideana on havaintoetäisyyden minimoiminen ja sitä myöten puolustajan reagointiajan minimoiminen. Maapallon kaarevuus ja tutkahorisontti, on nämä asiat käyty läpi useampaankin kertaan. 10 kilometrissä lentämällä vihollinen tulee havaituksi jo satoja kilometriä ennen saapumista Suomen ilmatilaan. 50 metriä maanpinnan yläpuolella lentämällä vihollinen tulee havaituksi vasta paljon lähempänä, ehkä vasta sen jo tunkeuduttua valtakunnanrajan sisäpuolelle.

Höpöjä! Päätukikohtien sijainti tiedetään tarkasti koska siellä on itänaapuristakin vierailtu useasti. Niiden kiitoratoja ei voida suojata kaikilta aseilta ja ohjukset kuten Raduga KH-101 voivat hyökätä kiinteisiin kohteisiin GLONASS haulla. Ohjukset voidaan laukaista kaukaa satojen, jopa tuhansien kilometrien päästä kun maali on suuri kuten lentokenttä. Vain idiootti lentäisi pommikoneilla suoraan testaamaan meidän hävittäjätorjuntamme reaktiokykyä.http://nationalinterest.org/blog/th...s-stealthy-kh-101-cruise-missile-debuts-14387

Toimiva ja moderni ilmavalvontaverkko kykenee myös ohjusuhkien havainnointiin ja seuraamiseen. Risteilyohjuksia pystytään torjumaan ilmatorjunnan ja hävittäjätorjunnan keinoin.

Ground Masterit ovat kykeneviä taktisten ballististen ohjusten havainnointiin ja seuraamiseen. Ohjuksen lentoradan ja kantaman perusteella kyetään arvioimaan summittainen vaara-alue. Tämän perusteella voidaan käskeä vaara-alueen tukikohdissa valmiudessa olevat koneet ilmaan ja suorittaa ilmahälytys vaara-alueella.

Ehkä, ehkä ei. En luottaisi siihen yksin. Todennäköisesti päätukikohdissa on raivauskalustoa ja korjauskalustoa mutta kyllä ne isot kraaterit kiitoradassa estävät tehokkaasti tukikohdan käytön korjauksen ajaksi. Tämänhän vuoksi niitä tilapäistukikohtia meillä on. Mutta kyllä tuollainen häirintä ilmapuolustukselle haittaa tekee.

Kiitoratojen ammuttaminen kaukovaikutusaseilla on järkyttävän kallista puuhaa, ei sitä kukaan tee laajassa mittakaavassa. Kalliille kaukovaikutusaseille on olemassa paljon arvokkaampiakin maaleja, joita tuhotessa Venäjän ohjusvarasto voisi jo kutistua rutkasti.

Yhden kuopan paikkaaminen onnistuu tunneissa. Maansiirtokoneita ja reserviläisiä löytyy valtakunnasta siinä määrin, että vahinkojen korjaamisesta ei suuremmassakaan mittakaavassa pitäisi tulla ylivoimaista. Pienoinen huoli on tosin raivauskyvystä: onko erikoiskalustoa ja -osaamista riittävästi? Hiljanhan esillä oli se yksi gradu, jonka mukaan koulutus on ainakin ennen ollut väärää uhkaa vastaan suunnattua ja organisaatiot alimitoitettuja.

Tätä toivonkin todella koska se on selviytymisen kannalta ehdoton edellytys. Henkilöstöä ja kalustoa pitää olla paljon hajautettuna.

Niin sitä tuleekin olemaan. Sille on tietyt syynsä, että ilmavoimien sodanajan vahvuus on vielä isompi kuin merivoimien 30 000.
 
Viimeksi muokattu:
En ymmärrä, miksi ylipäätään sitten nostit esille meri- ja maatoiminnan erot? Minä otin vain lähdeviitoitetun tiedon siitä, kuinka pitkään CAP-lentoon Hornet kykenee, ja tämä tieto sattui olemaan peräisin laivastotoiminnasta. En tunne mitään syytä, miksi tällainen taistelusäteeseen liittyvä asia muuttuisi merkitsevästi sen mukaan, operoidaanko mereltä vai maalta käsin.
Siksi että merellä ei ole niitä varalaskupaikkoja ihan lähellä kun tukialukselta toimitaan. Samaten merellä olosuhteet vaihtelevat suuresti ja tukialustoiminnassa sivutuuli, lentokannen heilunta ja pimeys tekevät hommasta ihan erilaista kuin maalla. Se missä lentokone lentää tai suorittaa tehtävää voi olosuhteiltaan poiketa suuresti siitä minkälaista vaikkapa 150 km päässä olevalla tukialuksella on.

Tämän vuoksi luulen että polttoainemäärä ja sitä kautta toimintasäde ovat erilaiset eri tehtävissä kuin maalta toimittaessa. Tukialustoiminta ei ole mitään leikkiä kuten tästä klipistä näkyy:
Ymmärrätkö nyt? Tukialuspilotit on minusta kovimpia jätkiä tuolla alalla ja parhaat US pilotit löytyy varmasti sieltä.

B näyttäisi pääsevän lähelle kuutta lentosuoritusta päivässä, A noin kolmeen ja puoleen ja C lähelle neljää. Voitaneen olettaa, että luvut nousevat yhä konekaluston kypsyessä ja luotettavuuden parantuessa.
Edelleen: teoriassa.
Olit aiemmin sitä mieltä, että Horneteja täytyy pitää valmiiksi ilmassa, koska muuten vihollinen pääsee tunkeutumaan syvälle ilmatilaamme ja jopa tuhoamaan Hornetit maahan.
Olen EDELLEEN samaa mieltä jos se on epäselvää sinulle. Osa koneista pystyy vaikuttamaan välittömästi korkealla ollessaan vastapuolen rynnäköihin ja ilmaherruuden kiistämisyrityksiin. Jos meillä olisi tusinan verran MBDA MAMBOJA, ASTER 30 ohjuksilla niin sitten homma olisi helpompaa hävittäjillekkin.

Näinhän asia ei ole
Aha. Olen silti eri mieltä.
Ilmavalvontaverkko kertoo herhiläisille, että nyt on aika herätä lentoon kotipesästä ja torjua tunkeilija reviiriltä. Koneen lähtö maasta kestää ohjaamopäivystyksestä muutaman minuutin. Vieläkin korkeampaa valmiutta tarvittaessa voidaan pitää kaikki avioniikkajärjestelmät päällä ja moottori tyhjäkäynnillä, mikä toki kasvattaa kustannuksia, mutta ei ainakaan samassa mitassa kuin lentäminen.
Kyllä se menee optimiolosuhteissa noin kun aurinko paistaa ja vihollinen toimii juuri niinkuin meille sopii mutta kun se ei mene oikeasti niin!
Jos vastapuoli on se mikä sen oletetaan olevan, sillä on niin paljon enemmän kapasiteettia että A2 kykenee rummuttamaan meidän puolustustamme jatkuvalla temmolla sekä ilmasta-ilmaan, ilmasta-maahan ja maasta-maahan toiminnalla. Lisänä ELSO ym. tuki. Ohjaamopäivystys auttaa ja on nopea mutta hävittäjän pelkkä nousu kiitoradalta ei riitä että se voisi käyttää sensoreitaan ja aseitaan parhaiten. Ilmasodankäynnissä on tärkeää päästä korkealle josta nähdään laajalle ja pitkälle sekä voidaan taktisesti liikehtiä oikeaan asemaan. Näin ainakin otaksun.

AMRAAMin maksimikantama tulee nimittäin todennäköisesti putoamaan aika lailla jos se lauotaan 1 km korkeudelta vs. 10 km korkeudelta, korkealla lentävään maaliin. Tämä johtuu ohjuksen lentoprofiilista ja hyökkäyskulmasta.

Kun olet kova laskemaan niin laskeppa kuinka pitkälle 1000 km nopeudella lentää kone pääsee 5 ja 10 minuutissa kun se nouseva kone pääsee hyvään asemaan. Sitten toivotaan että eivät lennä kovempaa...

Sitten mieti hävittäjää joka päivystää 50 km päässä tukikohdasta / vastuualueeltaan n. 10 km korkeudella. "On station" kone tai pari saa heti tiedon uhkasta datalinkillä ja kääntä koneen kohti uhkaa ja tutka pääsee heti jyvälle (jos maali on kantamalla). Sitten puuttuu se napin painaminen enää. Paljonko aikaa menisi?

Matalalla lentämisen ideana on havaintoetäisyyden minimoiminen ja sitä myöten puolustajan reagointiajan minimoiminen.
En tekisi sitä itse enää nykyään. Kuten itse sanoit meidän verkottunut valvonta on hyvä ja kykenee näkemään tunnettuihin katveisiinkin jonkin verran ainakin silloin kun verkko on käytettävissä. Aina joku tutka on toiminnassa jos hommaa ei ryssitä.

Matalalla lentäminen rynnäköidessä jäi 1980-90 luvulle kun aseet olivat laserpommeja ja tyhmiä rautapommeja. Nyt kantamat ovat satoja kilometrejä tai vähintään kymmeniä. Aikakriittiset maalit on hankalia edelleen mutta kyllä tunnettuun lentotukikohtaan tai varuskuntaan on helppo osua eikä sinne ammuta paria puikkoa vaan parikymmentä tai enemmän.

Kustannukset tuosta CAPista on minimaaliset eikä ne merkitse mitään silloin kun taistellaan olemassaolosta.

Maapallon kaarevuus ja tutkahorisontti, on nämä asiat käyty läpi useampaankin kertaan.
No niin, katso ylempi lause. Ne eivät suojaa enää samalla kuin aikaisemmin. Lisäksi riskinä on maahan/sähkölinjaan iskeytyminen kovassa vauhdissa.
10 kilometrissä lentämällä vihollinen tulee havaituksi jo satoja kilometriä ennen saapumista Suomen ilmatilaan. 50 metriä maanpinnan yläpuolella lentämällä vihollinen tulee havaituksi vasta paljon lähempänä, ehkä vasta sen jo tunkeuduttua valtakunnanrajan sisäpuolelle.
Ei sillä ole merkitystä kun hyökätään kunnolla. Häivekoneet voidaan lähettää edeltä pienissä määrin tiedustelemaan ja tuhoamaan tärkeitä kohteita ja niitä edeltävät sitten ohjukset. Senjälkeen ei enää hiiviskellä vaan lamautetaan, väsytetään ja kulutetaan vastapuolen voimat. Näin se menee minusta.

Ilmaherruudesta taistellessa koneet tulevat korkealla tai keskikorkeuksilla ja skannaavat omilla tutkillaan + AWACSin avulla vastapuolen koneita. Kun ne havaitaan, niitä vastaan hyökätään ja ne haastetaan heti aggressiivisesti. Matalalla ei voida havaita kunnolla ilmamaaleja, ainoastaan yrittää pysytellä piilossa mutta se tuskin onnistuu isoilla konemäärillä. Parvia ja koneryhmiä syötetään tasaiseen tahtiin päivä toisensa jälkeen ja havaintoja tehdään mistä vastustajan koneet nousevat ja minne laskeutuvat. Sieltä tiedustellaan ja sinne sitten puikkoa & pommia. ELSO ja ELINT tukevat tätä.

Toimiva ja moderni ilmavalvontaverkko kykenee myös ohjusuhkien havainnointiin ja seuraamiseen. Risteilyohjuksia pystytään torjumaan ilmatorjunnan ja hävittäjätorjunnan keinoin.
Tämä risteilyohjusten torjunta hävittäjillä vaatisi sen korkealla lentävän hävittäjän partioimassa ja oikealla alueella, eikö? ;). Ohjaamopäivystyksestä risteilyohjustorjuntoja tuskin ehditään lentää tai sitä edes kannattaisi tehdä. Onhan meillä NASAMS joka kykenee moiseen siellä missä sitä tarvitaan.
Ground Masterit ovat kykeneviä taktisten ballististen ohjusten havainnointiin ja seuraamiseen. Ohjuksen lentoradan ja kantaman perusteella kyetään arvioimaan summittainen vaara-alue. Tämän perusteella voidaan käskeä vaara-alueen tukikohdissa valmiudessa olevat koneet ilmaan ja suorittaa ilmahälytys vaara-alueella.
Ok, enpä tiennyt tätä ABM-kykyä olevan tutkilla. Enemmän GM:n on mainostettu olevan hyvä matalalla lentävien maalien havaitsemiseen.

Kiitoratojen ammuttaminen kaukovaikutusaseilla on järkyttävän kallista puuhaa, ei sitä kukaan tee laajassa mittakaavassa. Kalliille kaukovaikutusaseille on olemassa paljon arvokkaampiakin maaleja, joita tuhotessa Venäjän ohjusvarasto voisi jo kutistua rutkasti.
Jos Venäjällä on varaa ampua ISISin hallussa oleviin rauniokasoihin kymmenittäin moderneja ohjuksia, niin on sillä varaa ja kykyä käyttää niitä kehittyneempiäkin vihollisia vastaan. Ei niitä ohjuksia pelkästään terroristeja vastaan ole suunniteltu ja hankittu.

Yhden kuopan paikkaaminen onnistuu tunneissa
Kyllä ja ne tunnit on poissa tukikohdan käytöstä. Sitten sillä alueella ei laskeuduta tai nousta.
 
Pistän tähän offtopikin.
Parhaat pilotit löytyy koelentolaivueesta ja tukialuksilta.
Reservi rauhanajan keikoilla on 45 min hitukaasulla ja operatiivissa oloissa 2x ylösveto+5 min.
On tullut kalustoa laskuun tukialuksilta siten, että kun koukku tarttuu jarruvaijeriin ja automaatti sysää täydet tehot masiinaan, niin poltto on loppunut, kun löpö on loppu... Tietysti messitarinoita, mutta totta takana.
 
On tullut kalustoa laskuun tukialuksilta siten, että kun koukku tarttuu jarruvaijeriin ja automaatti sysää täydet tehot masiinaan, niin poltto on loppunut, kun löpö on loppu...
Höhö, kertokaas maajussille että miten polttoaineesta tyhjäksi imetty hävittäjä hörähtää uudelleentankkauksen jälkeen? Tuskin käsipumpulla ilmataan tai suutinputkea avaamalla :D Mutta meneekö siinä ylimääräistä aikaa uudelleenkäynnistymiseen/takaisin lentoon lähtöön, jos polttoainelinjat ovat tyhjiä ja paineettomia kuivaksi imemisen jälkeen tms?
 
Käynnistys suihkumoottorille menee todellakin niin jumalattoman helposti, että kun napsauttaa tankkauksen jälkeen pääpumput päälle ja boosterpumput päälle ja kääntää kaasu kahvan "start" asennolle, sitten vaan peukulla puristetaan kaasukahvassa oleva "sparky" pohjaan ja turbiini käynnistyy, kun ahdin on tarpeeksi korkeassa kierrosluvussa.
Näin proseduuri menee maassa, kuin ilmatankkauksessa. Ilmatankkauksessa tyhjentyneen tankin "ilmaaminen" tulee pääsyöttöpumpun paluupuolen kautta ja "ilmautuminen" kestää noin sekunnin, pari. Todella sukkela juttu ja tyhjä tankki ei ole ongelma lainkaan.
Tyhjän tankin täyttämisen proseduuri on tarkalleen sama, kuin osatyhjän tankin täyttö, kestää tukialuksilta vain n. vajaan minuutin pidempään. Ei aiheuta muita mutkia toiminnassa.
Ihan vaan infoksi voin kertoa, että taisteluhävittäjässä on useita polttoainesäiliöitä, jotka ajetaan nimenomaan tyhjäksi jokaisella keikalla. Vaihtoventtiilit ovat täysin automaatteja, tai pilotti voi tarkoituksellisesti "eristää" jonkun säiliön järjestelmästä manuaalivalinnoillaan.
Eli vanha sanonta "löpö finito, propello stoppo" voi pitää paikkansa, mutta kannattaa tehdä nopee tsekki vielä kosketusnäytöltä koneen resussihallinnasta, sieltä voi löytyä vielä pari "lestiä täynnä hötysiiniä"....
 
Back
Top