F-35 Lightning II

Ymmärrän että operatiiviset ja osittain syvällisemmät tekniset asiat ovat punaleimaista tavaraa mutta tuosta raportista on jätetty julkaisematta käytännössä kaikki ne asiat jotka toteen näyttäisivät miksi mihinkin tulokseen on päädytty eli tausta tiedot. Ne eivät voi olla sota salaisuuksia kun puhutaan esimerkiksi elikaarihinnasta. Ei tuollaisessa raportissa tarvitse käydä läpi taktiikkaa jolla sodassa toimittaisiin tai materiaali kaavoja joissa kerrotaan mistä stealht materiaali on tehty.

Itselle tiedon pimittämisestä tulee lähinnä mieleen se että on salattavaa ja laskelmat ja niistä tehdyt johtopäätökset eivät kestä lähempää tarkastelua ja päivänvaloa.

Kyllä niin tanskalaisten kuin suomalaistenkin tulee voida kyetä vastaamaan esimerkiksi miksi juuri tämä kone on paras ja tulisi valita muutoinkin kuin kivan näköisellä taulukolla. Samoin täytyisi vastaus löytyä että miksi tanskan tapausta vertaukseksi käyttäen 27 konetta? Sen on pakko perustua johonkin muuhunkin kuin saatavilla olevaan rahoitukseen.

Tosin en odota että noihin vastattaisiin ja tiedän että ainakin Suomessa puolustus ja uhkakuvat rakennetaan rahoituksen mukaan. Ei siis olisi yllätys jos tänne hankittaisiin jotain konetta esim. 30kpl. Ja perustelut olisivat perinteistä luokkaa että se on maailman paras ja meillä on parhaat pilotit.

Kyllä tarkat hintatiedot ovat aika punaleimaista tavaraa monelta osin ja lisäksi valmistajat kieltävät tarkkojen hintatietojen julkistamisen kilpailumielessä. Ei kyse ole tietojen pimittämisestä vaan siitä että tanskalaiset eivät voi niin laillisesti tehdä. Sitäpaitsi tuosta raportista tulisi äkkiä tuhatsivuinen jos kaikki täällä esitetyt vaatimukset täytettäisiiin.

Kerropa esimerkki yhdestäkään hävittäjähankinnasta missään päin maailmaa koskaan, josta olisi tehty parempi ja yksityiskohtainen julkinen raportti? Jään odottamaan innolla...
 
Tanskalaisten skenaariot muuten ovat päässeet julkisuuteen: http://nytkampfly.dk/archives/8356

Ruotsalaisethan päättivät poistua saman tien takavasemmalle Gripenin osalta kun näkivät vaatimukset ja testiskenaariot. Mistähän mahtoi johtua...?

1. Tanska on F-35:n kehittäjäkumppani (Norjan kanssa ei tyhmyyttään ja sinislmäisyyttään älytty tätä).
2. Liittämäsi linkin otsikko. Tanskalaiset halusivat asettaa tuollaiset vaatimukset ja skenaariot. Tilaaja haluaa sitä mitä se haluaa, siihen ei ole nokan koputtamista.
3. 1+2= Kilpailuun osallistuminen on hukkaan heitettyä ruutia.

"Elementary, dear Watson."
 
Viimeksi muokattu:
F-35:n pidempi käyttöikä on kompensoitu muiden ehdokkaiden suuremmalla määrällä jolloin yhdellä koneella lennetään vähemmän vuodessa. Tuossahan SH tulee halvemmaksi ylläpitää per kone mutta kalliimmaksi hankkia ja ylläpitää kokonaisuutena suuremmasta konemäärästä johtuen. Eurofighter on kallein millä tahansa mittarilla mitattuna, mikä ei ole mikään yllätys.

Tarkalleen ottaen, jos katsotaan per/kone ja per lentotunti-lukemia, niin tilanne on aika mielenkiintoinen. Avasin näitä laskelmia jo tässä ketjussa pari sivua takaperin, mutta varmaan hyvä kerrata.

JSF hankintahinta on vain 74 miljoonaa euroa. Superhornet 109. Miksi näin? Siksi, että JSF tulee pelkkä kone, kun Superhornetissa tulee koko alustava tukeutumis- ja huoltopaketti. Osa JSF:n hankintahinnasta pitäisi siis olla ylläpitokuluissa, ja niiden pitäisi olla korkeammat.

Näin ei kuitenkaan ole.

Lentotuntikulut ovat käytännössä tasan. Superhornet 15.600 ja JSF 16.800.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Ainoa apples-to-apples vertailu on kokonaiselinkaarikulu.
  • Yksi Superhornet, 6.000 tuntia, maksaa koko elinikänsä aikana 204 miljoonaa.
  • Yksi JSF, mitoitettu 8.000 tuntia*, maksaa koko elinikänsä aikana 193 miljoonaa.
Tästä sanoisin, että ei paha!

* tanskalaisten laskelmissa jää hiukan bufferia
 
Ja perusteluna on...?

Rynnäköinti Venäjälle.

Air-Interdiction.jpg



Suppression.jpg
 
Kyllä tarkat hintatiedot ovat aika punaleimaista tavaraa monelta osin ja lisäksi valmistajat kieltävät tarkkojen hintatietojen julkistamisen kilpailumielessä. Ei kyse ole tietojen pimittämisestä vaan siitä että tanskalaiset eivät voi niin laillisesti tehdä. Sitäpaitsi tuosta raportista tulisi äkkiä tuhatsivuinen jos kaikki täällä esitetyt vaatimukset täytettäisiiin.

Kerropa esimerkki yhdestäkään hävittäjähankinnasta missään päin maailmaa koskaan, josta olisi tehty parempi ja yksityiskohtainen julkinen raportti? Jään odottamaan innolla...
Turha odottaa kun minulla ei sellaista ole antaa. Kyse ei olekaan siitä miten on tehty vaan miten pitäisi tehdä. Sinänsä en ymmärrä tuota punaleimaa hintoihin liittyen koska kyseessä on kahden osapuolen sopimukseen perustuva asia. Se että kyse on sota tarvikkeista ei pitäisi asiaa muuttaa. Päätöksen teon tulisi olla läpinäkyvää ja tähän liittyy oleellisesti verovarojen käyttö. Kyllä maksajalla on oikeus saada tietää mistä maksaa ja minkä verran. Noitahan on siinä valossa jos homma salataan mahdotonta verrata koska jos ei tiedä mitä tarjotaan ja millä hinnalla miten kukaan ulkopuolinen voi asiaa arvioida? Jos ei ulkopuolinen taho voi asiaa arvioida voi päätöksenteko olla mitä tahansa ja kuinka korruptoitunutta tahansa.

Kuten olen aiemmin sanonut: Ei allekirjoittaneella ole ennakko asennetta tai edes ehdotonta suosikkia tässä kisassa. Ajattelen asiaa käytännönläheisesti ja siten, että toivon Suomen saavan parhaan mahdollisen koneen, parhaaseen mahdolliseen hintaan. Toivon, että valittu kone asettaa riman niin korkealle ettei tänne koskaan kukaan halua hyökätä ja jos kuitenkin hyökkää niin pudotus suhde on jotain muuta kuin 1:1. Tämä ei edes riipu pelkästä koneesta vaan myös taktiikasta ja muista järjestelmistä. Näissä keskusteluissa monasti sivutaan mutta unohdetaan se, että ne koneet ovat vain välineitä (nauloja) tavoitteen saavuttamiseen. Tarvitaan muutakin (se vasara).

F-35:n liittyen voisikin kysyä että saammeko sen todellisista kyvyistä kaiken mahdollisen irti vai onko se vain "kiva olla ominasuuksia" täynnä? Liittouduttaessa en asiaa kyseenalaistaisi mutta sitä liittoutumista ei ole näköpiirissä ja päätös koneesta tehdään sen mukaan, että emme ole liittoutuneita eli koko puolustus nojaa omaan toimintaan ja kykyyn.
 
Rynnäköinti Venäjälle.

Tai sitten mikä tahansa maa jolla on vahva ilmatorjunta ja hävittäjätorjuntakyky. Sellaisia maita on paljon muitakin kuin Venäjä ja tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Koneen käyttöikä on kuitenkin 30-40 vuotta.
Sitäpaitsi eikös kilpailijoidenkin pitäisi pärjätä myös mahdollista vahvaa vastustajaa vastaan eikä vain heikkoja vastustajia vastaan? Mikä tekee tuosta skenaariosta jotenkin F-35:ttä suosivan?
 
Tuossa Tanskan teettämässä romaanissa ei mielestäni otettu muuten kantaa laisinkaan siihen kone määrään muuten kuin että 27 F-35 vs. enemmän muita koneita. Laskelmissa ei mielestäni huomioitu millään lailla lentosuoritteiden määrää ja saatavuutta ylipäätään. Tokihan konemäärällä ja sen huollettavuudella on iso merkitys sille montako lentoa se kykenee vuorokaudessa suorittamaan. Ei vain rauhan oloissa vaan myös tositilanteessa. Tuo jäi ainakin itsellä vähän auki että hankkiiko Tanska nyt sitten itselleen rauhanajan ilmavoimat joilla on kiva käydä heittämässä pommia kolmansissa maissa ja luottaa siihen, että joku muu hoitaa sotimisen jos valtakunnan raja ylitetään.
 
government’s justification of the proposed acquisition includes lots of dumb assumptions. Denmark seems to believe that the F-35 is much cheaper and more capable than it actually is.

Denmark’s F-35 Decision Is Pretty Dumb
Bad assumptions underpin stealth-fighter selection
by DAVID AXE

On May 11, 2016, the government of Denmark that lawmakers approve the purchase of 27 F-35 Joint Strike Fighters from U.S. firm Lockheed Martin in order to replace the Scandinavian country’s existing fleet of 30 operational F-16s.

But the government’s justification of the proposed acquisition includes lots of dumb assumptions. Denmark seems to believe that the F-35 is much cheaper and more capable than it actually is.
Ten “senior experts” from the Danish military and foreign ministry wrote the government’s official recommendation, according to the report. You can view the report — translated into English — below.

The experts compared the F-35 to Boeing’s F/A-18E/F Super Hornet and Eurofighter’s Typhoon — and declared the F-35 the best plane. But it’s clear that the assessors weighted political and industrial factors more heavily than they did military factors.

“The assessment of the expert panel has been that the selection of the Joint Strike Fighter will entail the greatest potential for promoting Danish interests, in terms of both security policy and military strategy and that the Joint Strike Fighter will provide the highest degree of flexibility at the political level with regards to future tasks,” the experts wrote.

“The broad scope of the group of Joint Strike Fighter users will foster both Denmark’s transatlantic ties and the country’s collaborative relations with a range of European partners.”

In other words — everybody else is buying the F-35, so Denmark should, too. But that assumes that everybody else isn’t also making a huge mistake.

The Danish assessors claim the F-35 will be cheaper than the Super Hornet and Eurofighter are. “The estimated life cycle costs are lowest for the Joint Strike Fighter, second-lowest for the Super Hornet and the highest for the Eurofighter,” they wrote.

“The reason is primarily that the airframe of the Joint Strike Fighter is designed to be capable of flying 8,000 hours, whereas the Eurofighter and the Super Hornet are both designed to fly 6,000 hours.”

Thus, “in order to perform the required portfolio of tasks over a period of 30 years, fewer Joint Strike Fighter airframes are therefore required compared to the Eurofighter or the Super Hornet. The calculations in the economic model have identified a need for 28 Joint Strike Fighter airframes, 34 Eurofighter airframes and 38 Super Hornet airframes, respectively, in order to perform the same portfolio of tasks.”

But airframe life estimates are mostly meaningless. For starters, the Super Hornet is primarily a carrier-based fighter. Its main user, after all, is the U.S. Navy. Catapult-launches and arrested landings strain an airframe. So yes, the Americans have slapped a relatively low service-life rating on the Super Hornet.

But the U.S. Navy still expects to blow right past the 6,000-hour mark with its hundreds of F/A-18E/Fs. The Navy and Boeing and working on upgrade and maintenance schemes to see the Super Hornets through to 10,000 hours in order to — surprise! — compensate for delays with the Navy’s F-35Cs, stemming in part from the Joint Strike Fighter’s unexpectedly high cost and complexity.

Denmark does not possess aircraft carriers and flies its fighters from long, paved runways — a comparatively gentle experience for a jet. A Super Hornet in Danish service could easily last longer than 6,000 flight hours.

“Another reason [for choosing the F-35] is that the Super Hornet is a two-seat aircraft, which implies a greater need for flight instruction hours and training of crews than the Eurofighter and the Joint Strike Fighter,” the Danish experts claimed, conveniently forgetting that there are two Super Hornet variants. The F/A-18E is a single-seat plane.

The Danes believe they can acquire and operate 27 F-35s — a number adequate to deploy four jets to a war zone for a year at a time every three years — for just $300 million per plane over the fleet’s whole lifetime.

But that’s a hopelessly optimistic number. The Pentagon’s own internal assessment that the life-cycle cost for a single F-35 is $460 million.

The Danes also claimed that the F-35 is more heavily-armed than it actually is. “Up to six air-to-air missiles can be placed on the plane,” the experts wrote. That’s true, provided you’re talking about the stealth fighter’s externalpylons. But to remain stealthy, the F-35 must carry its weapons in its internal bays. And at present, those bays can only accommodate two air-to-air missiles.

And let’s be clear — the Danes do want their F-35s to be stealthy. “In terms of survivability and mission effectiveness, the panel of experts assessed that the Joint Strike Fighter is doing better than the other two candidates,” the report explained. “This is partly due to the aircraft’s low radar signature (‘stealth’ properties) and the use of advanced systems and sensors that enhance the pilot’s tactical overview, ensuring the aircraft’s survival and effective mission execution.”

But it’s the political and industrial considerations that clearly put the F-35 on top, in the Danes’ eyes. “With respect to future development, the Joint Strike Fighter ranks better than the two other candidates. The reasons are, among other things, that the aircraft is expected to be produced in a large number and that the contractual and development basis for keeping the aircraft technically and operationally relevant throughout its lifespan is present.”

The experts expect Danish industry to profit more from the F-35 than it could from the Super Hornet or Typhoon. “The combined value of the industrial cooperation proposals for the Eurofighter is DKK 18.7 billion, consisting of 30 initiatives. The corresponding value for the Joint Strike Fighter is DKK 26.5 billion consisting of 26 initiatives, and for the Super Hornet the value is DKK 15 billion consisting of 68 initiatives.”

But more important, buying F-35s will make the Americans happy. “The Joint Strike Fighter is a result of America’s largest military collaborative program and has the potential for continued and long-term close military cooperation between the U.S. and several European countries in a situation where the U.S. security focus increasingly moved from Europe and the Middle East to Asia,” the experts wrote.

The Danish parliament has the final say on the subject of fighter jets. Expect a heated debate.
 
Turha odottaa kun minulla ei sellaista ole antaa. Kyse ei olekaan siitä miten on tehty vaan miten pitäisi tehdä. Sinänsä en ymmärrä tuota punaleimaa hintoihin liittyen koska kyseessä on kahden osapuolen sopimukseen perustuva asia. Se että kyse on sota tarvikkeista ei pitäisi asiaa muuttaa. Päätöksen teon tulisi olla läpinäkyvää ja tähän liittyy oleellisesti verovarojen käyttö. Kyllä maksajalla on oikeus saada tietää mistä maksaa ja minkä verran. Noitahan on siinä valossa jos homma salataan mahdotonta verrata koska jos ei tiedä mitä tarjotaan ja millä hinnalla miten kukaan ulkopuolinen voi asiaa arvioida? Jos ei ulkopuolinen taho voi asiaa arvioida voi päätöksenteko olla mitä tahansa ja kuinka korruptoitunutta tahansa.

Eihän tuollaisia tarkkoja hintaperusteita julkaista mistään isommista julkisistakaan hankinnoista koska ne ovat yleensä luottamuksellisia ja firmat pitävät niitä liikesalaisuuksinaan. Tanskalaisille olisi yksinkertaisesti laitonta julkaista tarkat hintaperusteet. Kyllähän maksajan edustajat saavat tietää tarkat hintaperusteet ja lisäksi on olemassa instanssit jotka esim. tekevät valtiontalouden tarkastukset ja arvioivat päätöksenteon perusteet.
 
Denmark’s F-35 Decision Is Pretty Dumb
Bad assumptions underpin stealth-fighter selection
by DAVID AXE

Olipas todella typerää ja tietämätöntä tekstiä. Ei ihme sillä David Axe ei kyllä tiedä tai ymmärrä sotilasilmailusta tai siihen liittyvistä teknologioista paljonkaan. Eikä ihme sillä hänellä ei ole siihen minkäänlaista taustaakaan.
 
Eikö sotakoneelle kuitenkin ole laskettava eduksi jos se sodankäynnissä on tehokas ja kykenevä?

Niinpä. Minua naurattaa kun on tullut kauhea itku eri foorumeilla, että tanskalaiset tekivät liian vaikeat skenaariot... Siitä huolimatta että puolet oli suht helppoja skenaarioita, yksi perinteinen hävittäjätorjuntaskenaario ja vain kaksi kuudesta oli hyökkäyksellisiä tehtäviä vahvaa vastustajaa vastaan.
 
Tuolla olisi melko minimaalinen vaikutus F-16:n käyttökuluihin. Laskeskelin tuossa että puhutaan n. 200-300 dollarin summasta F-16:n kohdalla riippuen tarkasta polttoaineen kulutuksesta per tunti. Lentokerosiinin hinta laski n. 35 senttiä (US) per gallona ja F-16:n polttoaineen kulutus on luokkaa 600-800 gallonaa tunnissa eli aika tarkkaan 250 US dollaria olisi tuo lasku.

Kokonaiskustannukset putosivat edellisraporttiin verrattuna noin $2700 taalaa lentotuntia kohden. Tästä $1200 selittyy päivityskustannusten laskulla, polttoainekulujen osalle jää noin $1500. Muut mahdolliset kululisäykset tai vähennykset ovat ilmeisen pieniä, muuten ne olisi mainittu. Polttoainetaloudellisuuden vaikutus on luultavasti pieni joten suurin osa pudotuksesta on polttoaineen hinnanvähennystä. F-16 kuluttaa vähemmän polttoainetta kuin F-35, polttoainekustannusten hinnaksi F-16:lle on toisaalla mainittu luokkaa 4000 dollaria lentotuntia kohden. $250 vähennys per lentotunti F-16:lle on tämän valossa reilusti alakanttiin, todennäköisempi alennus olisi luokkaa 800-1000.

F-35:n osalta raportissa on mahdollisesti tehty jotain siirtoja 'Unit operations' (putosi $2300) kohdasta 'Maintenance' kohtaan (nousi $1100). Ilmeisesti kyse ei ole todellisista kustannusmuutoksista koska niitä ei erikseen kommentoida. Huoltomallin muutos?

Et sitten yllättäen ole huomioinut sitä, että F-16:n kohdalla ei ole laskettu tehtäväsuunnittelujärjestelmien osuutta kun taas F-35:n osalta näin on tehty. Et myöskään ole huomioinut sitä, että laskelmat on tehty vuosien 2008-2010 toteutumien mukaan ja sitten vain yhteismitallistettu F-35:n laskelmien kanssa. Tämä ei huomioi sitä, että F-16 lentotuntihinnat ovat koko ajan nousseet sen takia että koneet ikääntyvät kovaa vauhtia ja tarvitsevat yhä enemmän huoltoa. F-16:n hinnoissa ei myöskään ole esim. maalinosoituspodien aiheuttamia kustannuksia (USAF:ssa lasketaan erikseen) ja F-35:ssä on koska se on vakio. Todellisuudessa siis F-16:n kustannuksia pitäisi nostaa, jotta ne olisivat oikeasti vertailukelpoisia F-35:n kanssa.

En tiedä paljonko tehtävänsuunnittelujärjestelmä F-35:lle maksaa, oletettavasti vastaavat kustannukset sisältyvät F-16 -yksiköiden käyttökuluihin. F-16 -fleetin keski-ikä vuonna 2010 on ollut luokkaa 21-22 vuotta eli elinkaarensa viimeisellä kolmanneksella. Maalinosoitussäiliöt voi tarvittaessa siirtää muihin koneisiin, samalla tavalla kuin esim. aseistus, joten ne eivät ole F-16:lle eksklusiivinen kuluerä.

Sitäpaitsi, F-35:n käyttökulut ovat niin lähellä F-16:a ja suorituskyky niin paljon parempi, että vastine rahalle on ilmeisen hyvä.

Lähellä? Huoltokustannukset ovat yli kaksinkertaiset, polttoainekustannukset 50% suuremmat...vaikka otettaisiinkin hyvin optimistinen arvio (joista ollaan tällä hetkellä kaukana) niin puhutaan noin 4000 dollarin lentotuntihintaerosta verrattuna nykykalustoon. Suomen käytöllä (60 konetta á 150 tuntia vuodessa) lisälasku on 36 miljoonaa vuodessa.

Vertailun vuoksi, Super Hornetin vuotuiset käyttökustannukset olisivat Selected Acquisition Reporttien mukaan vain noin 1% suuremmat kuin perus-Hornetilla.

Samaa tietoa tulee myös Itävallasta, jonka mukaan Eurofighterin käyttökulut ovat todella suolaiset. Uskon käyttäjämaiden tosielämässä saamiin kokemuksiin mieluummin kuin MuTuiluun.

Väitteesi pelkästään julkisten lähteiden käytöstä on täyttä puppua. Tuossa raportissa sanotaa selvällää tanskalla, että kustannuksienkin osalta pääasiallinen lähde on valmistajien RBI-kyselyyn antamat vastaukset. Noita tietoja on sitten verrattu julkisista lähteistä saatuihin tietoihin eli noihin mainitsemiisi.

RBI-vastaukset tosiaan mainittiin kuin tarkemmin katsoi: mutta metodologia herättää edelleen kysymyksiä. Etsin tuon mainitun saksalainen raportin linkki. Relevantti tieto on sivulla 26. Saksaa en osaa mutta sikäli kuin konekäännös auttaa, niin vaikuttaa että Eurofighterille on jouduttu hankkimaan alkuvaiheessa paljon varaosia jotka sitten ovat syystä tai toisesta hyvin kalliita. Miksi näin, en tiedä, mutta tilanne muistuttaa kovasti sitä mikä meillä on NH90:n kanssa. Vaikea uskoa että huollollisesti kone olisi raskas verrattuna Tornadoon tai F-4:ään.

Valitettavasti Super Hornetin käyttökustannusten avaus raportissa jää vähäiseksi. Kuten todettua, julkisten tietojen perusteella ne olisivat selkeästi F-35:n alle.

Vertaat nyt julkiseksi tarkoitettua raporttia ei-julkiseksi tarkoitettuun raporttiin joka sitten vuodettiin julkisuuteen. Sveitsiläisten raportissa oli pelkästään yksi osa-alue eli sotilaallinen suorituskyky otettu huomioon. Tanskalaisilla on paljon laajempi skooppi tässä raportissa. Tanskalaisilla on varmasti paljon tarkempia raportteja olemassa mutta joita ei sotilaallisista ja poliittisista syistä julkisteta.

Tämä on sama raportti kuin se salainen, mustattu vain kriittiset kohdat yli. Varmasti noista skenaarioista on olemassa simulaatiotulokset jossain. Myös Sveitsin raportista oli jätetty pois sivut joissa oli analysoitu Hornetin suorituskykyä.

F-35:n pidempi käyttöikä on kompensoitu muiden ehdokkaiden suuremmalla määrällä jolloin yhdellä koneella lennetään vähemmän vuodessa. Tuossahan SH tulee halvemmaksi ylläpitää per kone mutta kalliimmaksi hankkia ja ylläpitää kokonaisuutena suuremmasta konemäärästä johtuen. Eurofighter on kallein millä tahansa mittarilla mitattuna, mikä ei ole mikään yllätys.

Tämä ei ole koko tarina, raportin lopun mitä-jos vertailuista voi nähdä että vaikka olisi otettu yksipaikkainen Super Hornet ja laskettu F-35:n käyttöiäksi 6000 tuntia, niin elinkaari-hintaeroa olisi silti jäänyt noin 10 miljardia kruunua. Hankintahintaero selitetään Super Hornetin perinteisellä huoltomallilla (F-35:n hankintahinta sisältää pelkät koneet eikä mitään muuta, Super Hornetin hankintahintaan sisältyy 'alkupaketti' varaosia yms), mutta käyttökustannuksissa näyttää laskelmissa silti olevan iso ero F-35:n eduksi. On vaikea keksiä mistä tämä johtuu, laskennallisen riskin osuus on vain noin 1 miljardi.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi järjetöntä tuhlausta?

Tuota voi pohtia kahta kautta.
  1. Jenkeillä on jo SDB, missä B on pommi. Tämän Spear 3 voisi nimetä SDM, missä M on missile
  2. Briteillä on jo erinomainen Brimstone-ohjus iskemään liikkuvia kohteita vastaan. Tämä on nyt vain sen pitkän matkan versio.

Pysyn näkökannassani. Katsopa molempien kantamalukuja ja hämmästy. Ero on lopulta varsin pieni. Takkiin taas tulee hakupään monipuolisuudessa (kaksi vs. kolme hakeutumistapaa) ja taistelukärjen koossa. Spear 3:n taistelukärjen kokoa ei taida olla vahvistettu missään, mutta propulsiojärjestelmän johdosta on kohtuullista olettaa sen olevan pienempi kuin SDB II:ssa.

As explained by our colleague Gabriele from UK Armed Forces Commentary, it must be noted that SPEAR 3 is a powered weapon, while the American-made Small Diameter Bomb II only glides. SPEAR 3 has two small side intakes for its Hamilton Sundstrand TJ-150 turbojet, and the engine opens up a whole range of unique capabilities for a weapon so small. This 80 kg mini-cruise missile can be launched even when not facing the target (differently from SDB) and with more freedom regardless of launch height and weather conditions that affect gliding. The weapon is to be able to engage fixed and mobile targets alike, with a data link enabling post-launch control and retargeting. The propulsion is also fundamental in order to achieve the range of at least 100 km that the British MOD wants. SDB is a 45 nautical miles glide weapon, while the UK MOD and MBDA believe they can achieve north of 62 nautical miles for SPEAR.

http://www.navyrecognition.com/inde...i-ship-capabilities-to-raf-and-faa-f-35s.html
 
Tanskalaisten skenaariot muuten ovat päässeet julkisuuteen: http://nytkampfly.dk/archives/8356

Ruotsalaisethan päättivät poistua saman tien takavasemmalle Gripenin osalta kun näkivät vaatimukset ja testiskenaariot. Mistähän mahtoi johtua...?

Saab on ilmoittanut etteivät lähde tarjoamaan konetta JSF-partnerimaihin. Tanskan vertailukin oli enempi muodollisuus että voidaan edes sanoa ettei sokkona ostettu, eihän se ollut saman tason evaluaatio kuin Sveitsi, Intia yms. hyvin perusteelliset (ja kalliit) evaluaatio-ohjelmat.
 
Saab on ilmoittanut etteivät lähde tarjoamaan konetta JSF-partnerimaihin. Tanskan vertailukin oli enempi muodollisuus että voidaan edes sanoa ettei sokkona ostettu, eihän se ollut saman tason evaluaatio kuin Sveitsi, Intia yms. hyvin perusteelliset (ja kalliit) evaluaatio-ohjelmat.

Kummasti niitä Gripeneitä on kuitenkin yritetty tarjota mm. Norjaan, Tanskaan, Hollantiin ja Kanadaan...
 
Kummasti niitä Gripeneitä on kuitenkin yritetty tarjota mm. Norjaan, Tanskaan, Hollantiin ja Kanadaan...

Aikaisemmin juu, mutta esimerkiksi Norjan kohdallahan paljastui että tarjouspyyntö oli puhtaasti symbolinen vailla aikomustakaan oikeasti tilata konetta.
Tanskan kisaan Gripen E ei olisi varmaan edes ehtinyt, toimitusten olisi pitänyt alkaa jo 2020.
 
Back
Top