F-35 Lightning II

Kaksi konetta oli Turussa yleisöplatalla neljä päivää eikä vartiointi kummoinen. Lockheedin teltan takana oli USAF väkeä kyllä kaiketi koko ajan, ja luultavasti mukana tuliaseitakin, ainakin piilossa. Muilta osin luottivat siviiliyhdistyksen suojaan. Luulen, että Ilmavoimien suojauskykyyn tukikohdassaan luotetaan vielä pykälän verran enemmän : )

Ja jos ei luotettaisi, niin eivät olisi koneita tänne myymässä.
 
Lockheed Martinin Suomen asioista tiedottava johtaja Michael Jääskeläinen Hill+Knowlton Strategiesilta kertoo, että ennen F-35-hävittäjien saapumista Suomen maaperälle on jo ennalta lennätetty C-17 Globemastereilla maaorganisaatio, joka on paikalla, missä itse hävittäjät ikinä tulevatkaan liikkumaan.

– Koneita vartioidaan 24/7, mikä osaltaan kertoo siitä, että niiden saapuminen Suomeen on lähestymässä. Porukka, joka tukee hävittäjien oloa Suomessa, saapuu paikalle etuajassa, Jääskeläinen kertoo.

Juu, luin kyllä jutun. Ei tuo todennäköisesti tarkoita mitään jalkaväkiosastoa, vaan normaalia tekniikkaryhmää ja varaosakärryjä. Tietysti ne paijaavat konetta koko ajan, se on niiden homma. Luultavasti niillä on väijyvuorotkin, joku koneen lähellä koko ajan. Toki poikkeuksellisen iso osasto kyseessä, jos kaksi Globemasteria tarvittiin ja neljä konetta. (Kukaan ei kai ollut ruotsinlaivoilla katselemassa, montako kuorma-autoa Linköpingistä saapui, taikka Ranskasta/Britanniasta.) Jos Lockheedin edustajan kommentti olisi tarkoittanut, että plutoona rynkkymiehiä suojaa koneita koko ajan Ilmavoimia vastaan, niin ehkä Turussakin olisi näyttänyt hiukan toisenlaiselta. Jokainen F-35 on yhtä salainen ja suojattava kuorensa sisältä, kai. Suojaus palvelee luullakseni enemmän "chain of custody"-periaatetta kuin asellista vartiointitarvetta.

Plus että jos suojaisi Ilmavoimilta eikä luottaisi sen omaan suojaukseen, niin se kertoisi aika ikävää kieltä myyjän luottamuksesta ostajaa kohtaan myös kaupan jälkeen. Niinko hylkyperusteen verran.
 
Viimeksi muokattu:
@tutka Ei kai kukaan ole esittänyt että sieltä tuli vain rynkkymiehiä?

En yhtään ihmettelisi vaikka USAF:in käytäntö olisi että muutama sotilaspoliisi on mukana ulkomaankomannuksilla.Tämä saattaa järkyttää, mutta meidänkin koneilla on ollut omat spollet mukana, kun ovat harjoituksissa toimineet ruotsalaisilta kentiltä.
 
@tutka Ei kai kukaan ole esittänyt että sieltä tuli vain rynkkymiehiä?

¿Que?

Ei kukaan sanonut, että kukaan olisi sanonut, että "vain rynkkymiehiä". Tarkkuutta hieman lukemisessa. Sen sijaan:
Ja maapumpussa varmaan tuntuvan kokoinen aseistettu suojajoukko koneita varten. Voin meinaan kuvitella, että koneita vartioidaan 24/7 Suomessa olon ajan ja eivät luota vieraan tai siis edes isännän apuun tässä asiassa. Kertoo, kuinka tärkeä ja ennen kaikkea huippunykyaikainen ja salainen kone on kyseessä.
 
¿Que?

Ei kukaan sanonut, että kukaan olisi sanonut, että "vain rynkkymiehiä". Tarkkuutta hieman lukemisessa. Sen sijaan:
Öö. Niin tuo on eri keskustelijan viesti.

Minä linkkasin tuon artikkelin, sinä vastasit minulle siihen puhumalla plutonaasta rynkkymiehiä. En ole esittänyt sellaista, mutta pidän ihan mahdollisena että jonkinlainen suojaosasto on mukana, tuskin tuo Jääskeläinen ihan stetsonistaan noita vetelee.

Niin tai näin, jos @ajs178 viestissä oli jotain josta olet eri mieltä, kantsii lainata hänen viestiään, ei minun.
 
Liittyen niihin juuri uutisoituihin miehittämättömien Growlereiden testeihin:

“There is still going to be a need for manned fighters to do close-air support, but mostly to do command and control of other platforms that are perhaps unmanned inside a comms-denied environment,” Clark said. “So if you send some loitering missiles or you send UCAVs up forward, you would expect them to be managed by someone who is able to maintain comms with them. That would be a human in a fighter that is able to remain close enough to them to stay in comms.”
For that, Clark points to a retooled F-35 fighter jet, one that switches out internal payload space for fuel.

“The F-35 folks, when you talk to them about what it would take to make it a longer-range command-and-control aircraft, they’re pretty optimistic because most of the challenge in doing these kinds of changes is in the software,” Clark said. “And the software isn’t dramatically different because it’s really just changing how it manages the fuel, not any of the other functions.”
The experiment seems to indicate that it isn’t just the F-35′s fancy communications suite that is up the task. The test demonstrates the ability to increase the pilot’s situational awareness with multiple aircraft, said Brandt.
 
Jotenkin häiritsee tuo jenkkien edessä kumarteleminen.Itsetunnon puutettako se on kun ne pikkuisen kehuu tai käyttää meidän ministeriä taannoin lentotukialuksella oltiin pakahtua ylpeydestä.Jenkit hallitsee suvereenisesti markkinoinnin ja tietää miten homma hoidetaan kotiinpäin.Tulee mieleen suomifilmin maalais isäntä joka lähti kaupunkiin koneostoksille.Lipevät kauppamiehet kehuivat ja istuttiin soittoravintolassa tyttöjen kera ja myytiin sitten mitä haluttiin.Aivan kuin jenkit olisi tekemässä palvelusta meille hyvän hyvyyttään.Kauppahommissa ei kuume saa nousta.Autokaupoissakin ostaja käyttää hyväkseen jos huomaa ostajan jo ennalta päättäneen minkä haluaa.Hyödylliset idiootit pyörii ympärillä ja huutelee ettei nuilla muilla mitään tee me halutaan ostaa teiltä.Silti 35 voi olla paras kone meille
 
Anteeksi nyt kun sanon ihan suoraan.

Miehen jonka mielestä Gripen korvaa todennäköisimmin Hornetin, on kyllä ihan turha selvittää tuollaisista lipevien kauppamiesten juttuihin uskomisista yhtään mitään.
 
Olenko ainut joka rupes miettimään lakiteknistä puolta ulkolaisten suojahenkilöiden/joukkojen aseenkäytöstä tai oikeudesta tuoda aseita maahan/kantaa aseita Suomen maaperällä. Tottakai laki puolustusvoimien alueella tapahtuvasta toiminnasta on eri kuin ns siviilipuolella mutta mistä löydän lakipykälät? :unsure:
 
Sama asia tuli mieleen, sillä jonkun valtiovierailun yhteydessä media kirjoitti valtiomiesten turvamiesten aseistuksesta ja sen laillisuuden epäselvyydestä. Käytännössä toki ei muodostu ongelmaksi. Ehkä lakitekniset ongelmatkin on jo ratkaistu?
 
En usko gripenin mahdollisuuksiin.Kone on kehitysvaiheessa ja nyt on jo tiedossa että sitoutuvat tulevaisuudessa eurooppalaiseen seuraavan sukupolven hävittäjään.Resurssit kehittää konetta 60 luvulle asti epärealistiset.Taloudellisesti varmasti paras tarjous tulee naapurimaasta kun ovat epätoivoisia saada kaupaksi johonkin muualle.Suomen päätös on jatkon kannalta välttämätön.
 
Yritän nyt kerran vielä selittää:

Siitä tulee maailmanhistorian kallein asehanke koska ostavat ~ 2000 konetta ja käyttävät niitä 50-70 -vuotta.
Eli 2000 x 100 000 000 + käyttökulut siihen päälle = "maailmanhistorian kallein asehanke . Eivät ne kehityskustannukset siitä kalleinta tee vaan määrä ja käyttöaika.

Jos Ruotsi huomenna ilmoittaa ostavansa 4000 Greippiä, siitä tulee "maailmanhistorian kallein asehanke"
Ymmärrätkö?
 
Viimeksi muokattu:
En usko että F-35:n suojelemiseen tarvitaan mitään isoa joukkoa aseistettuja vartioita. Kone pitäisi varastaa ja viedä turvalliseen paikkaan (johonkin toiseen maahan) tutkimuksia varten jos sen salaisuudet halutaan selvittää.

Mutta itämaantietäjiä varmaan kiinnostaa koneen häive-ominaisuudet, niitä pystyy varmaankin mittaamaan aika keveilläkin laitteilla. Uskaltavatkohan lentää ilman Luneburgin linssejä ?
 
En usko gripenin mahdollisuuksiin.Kone on kehitysvaiheessa ja nyt on jo tiedossa että sitoutuvat tulevaisuudessa eurooppalaiseen seuraavan sukupolven hävittäjään.Resurssit kehittää konetta 60 luvulle asti epärealistiset.Taloudellisesti varmasti paras tarjous tulee naapurimaasta kun ovat epätoivoisia saada kaupaksi johonkin muualle.Suomen päätös on jatkon kannalta välttämätön.
Aijaa. Tämä on sitten vissiin joku doppelgänger:

Screenshot_20200206_104335.jpg
Screenshot_20200206_104352.jpg

Tosiaan aika surkuhupaisaa. Konetyyppi X on useiden eri maiden asiantuntijoiden toimesta jo arvioitu meille tarjolla olevista koneista suorituskykyisimmäksi, se on todistanut jo kykyjään myös realistisimmissa sotaharjoituksessa = älkää uskoko limaisia mainosmiehiä ja olko hyödyllisiä idiootteja.

Konetyyppi Y ei ole todistanut vielä yhtään mitään muualla kuin markkinointiosastonsa ylitsevuotavissa kehuissa = joo, luulen että tää on paras ja valitaan.
 
En usko että F-35:n suojelemiseen tarvitaan mitään isoa joukkoa aseistettuja vartioita. Kone pitäisi varastaa ja viedä turvalliseen paikkaan (johonkin toiseen maahan) tutkimuksia varten jos sen salaisuudet halutaan selvittää.

Mutta itämaantietäjiä varmaan kiinnostaa koneen häive-ominaisuudet, niitä pystyy varmaankin mittaamaan aika keveilläkin laitteilla. Uskaltavatkohan lentää ilman Luneburgin linssejä ?
Sen verran varmasti on suojamiehä, ettei kukaan pääse suoraan käpistelemään konetta.

Itänaapuria kiinnostaa F35 aivan varmasti ja se on myös ehdokkaista ilman muuta tarkimmin varjeltava kokonaisuus. Kiinnostuksen voisi kuvitella kohdistuvan juuri mm. häiveeseen ja koneen aiheuttamaan signaalispektriin. Missään nimessä koneet eivät tule lentämään Suomessa ilman Luneburgin linssejä, tätä ei voitane harjoittaa kuin jossakin Arizonan autiomaassa.
 
Back
Top