...
Parin johtokone tuli loppulähestymispisteelle (FAF, final approach fix = paikka, jossa kone ottaa kiinni liukupolusta) laskuteline alhaalla ja automaattinen tehonsäätö asetettuna 202 solmun (375 km/h) nopeudelle.
Loppulähestymisessä lentäjän kuuluisi vähentää tehoa laskussa käytettävään nopeuteen, mutta pian FAF-pisteen jälkeen johtokoneen lentäjä huomasi, että hänen kypäränäyttönsä näytti hieman väärin ts. sitä ei ollut kalibroitu oikein katseen suhteen.
Samoin kypäränäytön projektorin heijastus, nk. vihreä hehku, häiritsi ohjaajan näkökenttää, sillä lähestyminen tehtiin yöaikaan.
Ilmeisesti näiden ongelmien kanssa painiminen häiritsi lentäjää niin, että hän ei muistanut asettaa automaattista tehonsäätöä laskussa käytettävään toimintamoodiin, ja kone tuli laskuun edelleen 202 solmun nopeudella, mikä oli 50 solmua (n. 92 km/h) enemmän kuin koneen senhetkinen massa olisi edellyttänyt. Kohtauskulma taas oli merkittävästi pienempi kuin oikeaoppisessa laskussa.
YLINOPEUDELLA ja kaikille kolmelle pyörälle tehdyn maakosketuksen jälkeen koneen nokka ponnahti rajusti takaisin ilmaan, jota lentäjä taas yritti kompensoida työntämällä ohjaussauvaa eteenpäin.
Tästä seurasi useiden rajujen, voimakkuudeltaan kasvavien pomppujen määrä. Lentäjä yritti vakauttaa laskun nokka alas- ja nokka ylös -ohjausliikkeillä.
Tilanteessa, jossa kone liikehti nopeasti ja lentäjä antoi useita ohjauskäskyjä, ohjausjärjestelmän tietokone sai liikaa syötteitä prosessointikykyynsä nähden, eli se ylikuormittui. Ylikuormitustilanteessa tietokone säätää ohjainpinnat lennon kulloiseenkin vaiheeseen nähden sopivaksi katsottuun default-asentoon, joka tässä tilanteessa oli korkeusvakaajien täysi nokka alas-asento.
Lentäjä puolestaan päätti tehdä ylösvedon, eli hän veti ohjaussauvan täysin taakse ja laittoi moottorin tehovivun täydelle jälkipoltolle eli suurimmalle mahdolliselle tehoasetukselle. Kone ei siis suostunut tottelemaan, joten vedettyään sauvaa taakse kolmen sekunnin ajan ilman ohjausjärjestelmän vastetta lentäjä laukaisi heittoistuimen.
Kone, tarkalta laskennalliselta arvoltaan 175 983 949 dollaria, meni ympäri, syttyi tuleen ja tuhoutui perinpohjaisesti. Lentäjä sai heittoistuinhypyssä vammoja, joskin hän pystyi kävelemään heti onnettomuuden jälkeen.
Lentäjällä oli noin 138 tuntia F-35:ssa. Sitä ennen hän oli lentänyt F-15E:llä yhteensä 1272 tuntia, joista 410 tuntia operatiivisissa oloissa.
TUTKIJOIDEN MUKAAN onnettomuuteen oli kaksi pääsyytä: ylinopeudella tehty lasku sekä ohjausjärjestelmän toiminta maakosketuksen jälkeen.
Myötävaikuttavia tekijöitä olivat autokaasun väärän toimintamoodin käyttö laskussa, kypäränäytön ongelmien aiheuttama huomion herpaantuminen, lentäjän väsymys sekä puutteellinen tuntemus järjestelmien toiminnasta.
Viimeisin näistä tekijöistä johtuu simulaattorikoulutuksen puutteista: kun simulaattorissa tehdään samankaltainen lasku ylinopeudella, kone ei käyttäydy kuten tosielämässä. Onnettomuustutkinnan aikana kaksi tutkijalautakunnan jäsentä kokeili onnettomuusillan parametreja simulaattorissa, ja molemmat heistä tekivät onnistuneen laskun.