F-35 Lightning II

Kuorossa ulvoi toki muitakin kuin Heinonen. Mutta ei tosiaan yleistetä koko puolueeseen saati kaikkiin sen kannattajiin/äänestäjiin.

edit

Piti tarkastaa muistinko oikein. Esimerkiksi Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo oli ”pettynyt ja yllättynyt” Marinin lausumasta ( että määrä ei ole kiveen hakattu ) joten aika vahvasti kritiikin voi Kokoomukseen ihan perustellusti kohdistaa. Yksi kuoron jäsenistä oli myös Ilkka Kanerva.

Joo. Orpo on ottanut oppositiotaktiikakseen haukkua kaikki hallituksen päätökset, vaikka ne olisivat kuinka hyviä. Minua on ärsyttänyt moinen koko ajan.
 
Tuolloin nousi selkeästi esille että Samnna Marinin lausuma ” konemäärä ei ole kiveen hakattu vaan kokonaissuorituskyky ratkaisee” oli sanasta sanaan myös Pv:n kanta eikä maanpetoksellista puhetta.
Tässähän oli kyse tarjoajien kirittämisestä. Koska oli vahva veikkaus olemassa, että Dassault tai EF ei pysty 64 koneeseen tarjouksessaan, haluttiin tehdä amerikkalaisille(kin) selväksi ettei se tiputa kilpailijoita automaattisesti ulos.

Lopputuloksena saatiin ilmeisesti historiallisen tanakka tarjous, jossa on aivan kaikkea valtavasti enemmän kuin mitä oli alunperin ajateltu. Ilmeisesti niin paljon enemmän että ei amerikkalaisetkaan sitä alunperin uskoneet. USA todella halusi voittaa tämän ja tässä kävi samalla tavalla kuin DX-hankkeessa. Jos ei Hornetiin olisi AMRAAMeja tullut (niinkuin ei alunperin pitänyt), meillä olisi silloinkin saattanut tulla ranskalaiset koneet Hornetien sijaan. Ainakin oli välttämätöntä saada amerikkalaiset uskomaan niin. Kilpailutus on kilpailutus vain, jos kilpailija saadaan vakuuttuneeksi siitä että se voi hävitä huonolla tarjouksellaan. Ei pidä haluta tiettyjä asioita tietystä maasta tietty määrä juuri tietyillä kriteereillä, koska silloin ei tule kilpailutusta.
 
Hienosti junailtu prosessi kokonaisuudessaan. Siitähän tässä ei ensinkään ole kysymys.

Olen vain tottunut siihen että maanpuolustuksen oksaa sahaavat Suomessa kommarit. Yllätyin Kokoomuksen perseilystä nyt kun tähdet kerrankin olivat kohdallaan. Poliitikko pettää aina.
 
Kommareita ei ole eduskunnassa kuin muutama. Varsinainen kommunistipuolue on ollut jo pitkään eduskunnasta pihalla, ja juuri viime viikolla tuli seurailtua kuinka joku kommarinuoriin kuuluva oli laittanut addressia Twitteriin, missä vaadittiin hallituksen hätäistuntoa, jossa perutaan logistiikkalaitoksen valtuudet tehdä hävittäjähankinnan sopimukset ja sen jälkeen pikainen eduskunnan istunto, jossa lisätalousarviolla poistetaan HX-hankkeen tilausvaltuus.
 
Nykyään on joo hiljaista. Mut kommareitahan ei tarvita kuin kaksi jotta seurauksena on sisäinen hajaannus. Ja kuinka ollakaan Suomessa on nykyäänkin kaksi kommaripuoluetta.

Menneisyydessähän oli näitä virallisia vastaanpanijoita kuten Jorma Hentilä jonka eriävä mielipide löytyy monesta puolustuksen kehittämistä tavoittelevasta julkilausumasta.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

Vastahan kommunistipuolueita oli kolme. :)
 
Aidoin kommunistipuolue on Vasemmistoliitto (ja on aina ollut)!

Puolue luotiin vuonna 1990 Suomen Kansan Demokraattisen Liiton ja Suomen Kommunistisen Puolueen pohjalle.
Saman vuoden lopulla myös Demokraattisen Vaihtoehdon kansanedustajat liittyivät puolueeseen.

VL:n lisäksi siis Suomessa toimii kaksi muuta pienempää rekisteröityä kommunistista puoluetta: Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) sekä Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue (KTP).
 
Viimeksi muokattu:
Aidoin kommunistipuolue on Vasemmistoliitto (ja on aina ollut)!

Puolue luotiin vuonna 1990 Suomen Kansan Demokraattisen Liiton ja Suomen Kommunistisen Puolueen pohjalle.
Saman vuoden lopulla myös Demokraattisen Vaihtoehdon kansanedustajat liittyivät puolueeseen.

VL:n lisäksi siis Suomessa toimii vuonna 2017 kaksi muuta pienempää rekisteröityä kommunistista puoluetta: Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) sekä Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue (KTP).
Melkoinen ristiriita puolueen nimessä…

Noin yleisesti ottaen kommunismi on kyllä kärsinyt jonkinmoisen inflaation. Ei kunnon tulipalokommareita löydy enää kaivamallakaan esim. ay-liikkeen piiristä. Ennen wanhaan jäsenkirja oli perusedellytys vaikkapa tehtaan luottamusmiestä valittaessa. Riippui tapauksesta mikä se jäsenkirja oli mutta aatteet otettiin tosissaan.

Raksapuolellakin valittavat ettei harjannostajaisiin löydy enää aatteen miehiä puhujiksi. Ennen kuului ilman muuta asiaan että tilaaja ja oman firman johto sekä muut riistokapitalistit haukuttiin pystyyn. Nyt ei tuotakaan ohjelmanumeroa enää saada aikaiseksi. Ei välttämättä surullista mutta ajat muuttuvat.
 
Aidoin kommunistipuolue on Vasemmistoliitto (ja on aina ollut)!

Puolue luotiin vuonna 1990 Suomen Kansan Demokraattisen Liiton ja Suomen Kommunistisen Puolueen pohjalle.
Saman vuoden lopulla myös Demokraattisen Vaihtoehdon kansanedustajat liittyivät puolueeseen.

VL:n lisäksi siis Suomessa toimii vuonna 2017 kaksi muuta pienempää rekisteröityä kommunistista puoluetta: Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) sekä Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue (KTP).
Nyt valehtelet. :)
Vuonna 1917 Suomessa ei ollut yhtään kommunistista puoluetta
Vuonna 1918 perustettiin SKP - Moskovassa.
:)
 
Back
Top