F-35 Lightning II


Tässä yksi hyvä syy sille miksi Suomen kannattaa odottaa ja katsoa mitä aseita on tarjolla ja mihin hintaan vuosikymmenen lopulla.

Meteor tarjoaa kyllä F-35:een mahtavan kyvyn pyyhkäistä vaikkapa niitä ryssien Awacseja taivaalta. Toisaalta tuo Spear EW ja Spear 3 olisivat erinomaisia SEAD/DEAD rooliin.

Meteoreja ei tarvitse välttämättä olla mitään älytöntä määrää, uhkan olemassa olo jo vaikuttaa toimintaa rajoittavasti kuten Ukrainasta nähdään ja ryssien Awacsit pysyvät kantaman päässä vähintään, mikä taas helpottaa kaikkea muuta oman toiminnan peittämistä.

Tärkeää jokatapauksessa, että Euroopastakin löytyy aseita laajalla kattauksella ja Ruotsille Meteor on jokatapauksessa yksi tärkeimmistä ohjuksista.
 
Tähän saakka ydinpommien tuominen Suomeen on ollut kai lainvastaista, mutta en tiedä mihin suuntaan ovat lakeja muuttamassa.
Luulisi että Suomi pärjäisi vaikka ydinpommeja ei täällä säilytettäisikään.
Ydinaseiden sijoittaminen Suomeen ei jatkossakaan liene ohjelmassa. Niiden kuljettaminen, tai siirtäminen Suomen alueen kautta voi tullakin tarpeelliseksi. Jos tällaisen mahdollisuuden tarve NATO-jäsenyyden myötä aktivoituu, niin ydinenergialakia varmaankin muutetaan vastaavasti.
 
Ydinaseiden sijoittaminen Suomeen ei jatkossakaan liene ohjelmassa. Niiden kuljettaminen, tai siirtäminen Suomen alueen kautta voi tullakin tarpeelliseksi. Jos tällaisen mahdollisuuden tarve NATO-jäsenyyden myötä aktivoituu, niin ydinenergialakia varmaankin muutetaan vastaavasti.
No pommituskohde ollaan joka tapauksessa ja aina oltu. Samantien hommaa omat pommit niin ei tarvitse ranskalaisten sekoiluun luottaa.

Trumpin USA tuskin ketään alkaa pommittamaan ellei heitä itseään ammuta.
 
No pommituskohde ollaan joka tapauksessa ja aina oltu. Samantien hommaa omat pommit niin ei tarvitse ranskalaisten sekoiluun luottaa.

Trumpin USA tuskin ketään alkaa pommittamaan ellei heitä itseään ammuta.
En esittänyt mielipidettä, vaan arvuuttelin tulevaa kehitystä. Suomen oma ydinase ei vaikuta todennäköiselle ainakaan lähitulevaisuudessa.

Yleisesti ottaen ydinasekeskustelu on totutun hysteeristä. Ihan demarienkin suulla kuitenkin todettiin, että Suomen on tärkeää päästä NATO:n ydinasepelotteen piiriin. On tietysti vähän erikoista ottaa se kanta, että emme kuitenkaan ole hommassa mitenkään mukana. Enkä usko, että siihen mentäisinkään. Ei mikäli liittokunnasta muuta jossain vaiheessa viestitään.
 
Taktistenkaan ydinaseiden sijoittaminen ihan reunavaltioon ja vieläpä potentiaalisen vihollisen läheisyyteen ei ole välttämättä viisasta. Ne ovat silloin alttiina vihollisen tulivaikutukselle varastointipaikassaan, mikäli rähinä alkaa, ja pahimmassa tapauksessa jopa yllätyshyökkäyksen alla vaarassa joutua vihollisen käsiin. Tällöin niitä voidaan joutua käyttämään tilanteessa, mikä ei sinänsä itse edellyttäisi taktisen ydinaseen käyttöä. Ydinkärkien sijoittaminen Suomeen myöskään mun nähdäkseni toisi etua, mitä liittoutuneisuus mm. kolmen ydinasemaan kanssa ei tuo jo itsessään.

Samasta syystä taktisia ydinaseita tuskin tullaan näkemään Baltiassakaan, vaikka se on huomattavasti alttiimmassa asemassa. NATO voisi olla pakotettu käyttämään ydinasetta ensimmäisenä, eikä kukaan varmaankaan halua toimia selkä seinää vasten. Vastaavasti tällaisessa tilanteessa voisi joutau paljastaman bluffinsa, eikä viisasta ole sekään.

Myöskin poliittisesti ydinpommien sijoittaminen Suomeen olisi varmasti arkaluontoista, kansalaiset eivät sitä halua eikä se oikein kansainvälistäkään uraa ajatellen ole ihan ässä hihassa. Päinvastoin poliitikothan pyrkivät välttämään koko kysymystä latelemalla ympäripyöreitä "se ei ole ajankohtaista" -vastauksia, eivät halua vaikuttaa epäisänmaallisilta, mutta rivien välistä on kaikille selvää ettei ajatus olisi kellekään mieluisa ja että kanta on aika selkeä ei.
 
Honeywellin vaihtoehto jäähdytyksen kehittämiseen.
Aiempi Collinsin.
 
Muuri, mutta luultavasti viitataan alla olevaan. Tiivistetysti: 75% FMC rate and 85% MC rate "despite a 565% jump in monthly average flight hours over a six-month period".
A 39-jet fleet of Israeli Air Force F-35I Adirs have surged to more than five times normal operations since the Oct. 7 attacks by Hamas and have sustained that level with the help of international support, a U.S. Joint Program Office (JPO) official said April 10.

The Israeli fleet of Lockheed Martin-built stealth fighters has achieved a 75% full-mission-capable rate and an 85% mission-capable rate despite a 565% jump in monthly average flight hours over a six-month period, said Maj. Gen. Donald Carpenter, the F-35 JPO’s head of logistics and sustainment.

About five of the Israeli F-35I fleet—or 12%—were rated as nonmission capable on the first day of the war, Carpenter said. But Israeli maintainers immediately returned four aircraft to operational service, with 38 jets flying by the end of the day on Oct. 7, Carpenter said.
By moving to three shifts for nonstop operations, Israeli maintainers and contractor field service representatives have allowed the Israeli Air Force to continue flying F-35Is at a rate of 35-39 jets a day.

As a member of the global F-35 spares pool, Israel’s high pace of operations also has been supported by spare parts deliveries from partner nations, Carpenter said.

But the operational surge will have an impact on the Israeli F-35I fleet eventually. The JPO has deferred scheduled modifications for the F-35Is since October, leading to a backlog of required service actions. “A [modification] surge is going to come after the war,” he said.

The JPO, meanwhile, is studying F-35I operations during Israel’s war for lessons on surge operations for the Indo-Pacific region, but there are key differences. The Israelis are generating 2-4 daily sorties per aircraft for short-duration flights, leading to a spike in wear and tear on brakes and tires, Carpenter said. A surge operation by F-35s in the Indo-Pacific region, however, would likely involve more aircraft flying longer-duration missions of 12-16 hr. each, he said.

But the JPO is analyzing the Israeli Air Force’s prepared kits of spare parts, he said, looking for examples of unanticipated shortfalls or surpluses.
 
Back
Top