F-35A käyttöönotto Suomessa - ketju

Höh. olisi nyt tullut LN, sillä mene ja teidä, voihan joskus 2050-luvulla tulla F-35E -strandardi, johon Suomen koneet MLU:ssa päivitetään.

Sillä ln e olisi ollut ihan selvä ykkönen.
 
Miltäs näyttää logon suoja-alue, @gekados ? :p

Suomen tulevan F-35A Lightning II -kaluston tyyppitunnus on JF​

Ilmavoimat
Julkaisuajankohta 9.1.2023 15.32

Tiedote

Uuden kaluston merkintä JF on johdettu englanninkielen sanoista Joint Fighter, jolla korostetaan koneen lisäarvoa ja merkitystä kaikkien puolustushaarojen suorituskyvylle.

c5b42478-66b7-1b60-6877-e6e2adaaa8e0

Havainnekuva maalauskaaviosta. Kuva on luonnos ja merkintöjen lopullinen koko ja tarkat sijainnit määräytyvät maalauskaavioiden yksityiskohtaisessa suunnittelussa.

Merkintä JF poikkeaa Ilmavoimien aiemmasta perinteestä, jonka mukaan tyyppitunnus on johdettu koneen nimessä esiintyneistä kirjaimista.

- Joulukuussa 2021 saimme päätöksen seuraavasta hävittäjästä F-35. Pitkän harkinnan jälkeen nimesimme tyyppitunnukseksi JF, Joint Fighter, ja kaluston numerointi alkaa 501:stä (JF-501). Lightning II ei ole yleisessä käytössä, vaan kaikki puhuvat F-35:stä. Aikanaan Yhdysvalloissa kilpailtiin puolustushaaroille yhteisesti tulevasta hävittäjästä ja silloin kilpailu nimettiin Joint Strike Fighter -projektiksi – JSF. Tämä on vielä nykyään useammin käytössä kuin Lightning. F-35 tuo koko puolustusjärjestelmälle merkittävää suorituskykyä, jolloin on luontevaa nimetä kone puolustusvoimien yhteiseksi hävittäjäksi – JF., kertoo Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Juha-Pekka Keränen nimeämiseen vaikuttaneista perusteista.

Kalusto numeroidaan konekohtaisesti alkaen tunnuksesta JF-501 ja päättyen tunnukseen JF-564.

Hävittäjälentolaivueiden 11 ja 31 perinteitä kunnioitetaan merkitsemällä laivuetunnukset Visentti ja Ilves koneyksilöiden JF-511 ja JF-531 sivuvakaajien ulkopintoihin.

Merkinnät ovat matalaherätteisiä eli esimerkiksi kansallisuustunnuksen sinivalkoisen merkkikuvion värejä häivytetään. Merkintöjen lopullinen koko ja tarkat sijainnit määräytyvät maalauskaavioiden yksityiskohtaisessa suunnittelussa.
 
Höh. olisi nyt tullut LN, sillä mene ja teidä, voihan joskus 2050-luvulla tulla F-35E -strandardi, johon Suomen koneet MLU:ssa päivitetään.

Sillä ln e olisi ollut ihan selvä ykkönen.

LN olisi liian epäselvä. Tarkoittaako herra venäläinen teepannu monitoimihävittäjää vai maaliosoitussäiliötä?
 
Kaksi kirjainta on käytössä (poikkeuksetta) tietojärjestelmissä merkitsemään lentokonetyyppien lisäksi esim. moottorityypejä (ja -yksilöitä). Veikkaan, että kolmannen kirjaimen lisääminen ei olisi onnistunut ilman hankaluuksia.
Todella vanhanaikainen ja tyhmästi suunniteltu järjestelmä, jos ei tuollaisen tunnuksen muodon muokkaaminen onnistu triviaalisti.

Mutta tuo kuvaa vain noin 99,9% maailmassa käytössä olevista tietojärjestelmistä, joten arvauksesi osui takuuvarmasti oikeaan. Kunhan puhisen turhautumistani oman alani typeryyksiin.
 
Mikä hemmetin JF? Amerikkalaista huttua. Kohta varmaan jokaiselle asejärjestelmällekin keksitään joku KHJNLTRE kirjainyhdistelmä.

Se on lightning tai salama ja nimi olisi siten LGN/LG/LN tai sitten SLM/SL/SM! Tai vaikka sitten pelkkä F kun kerran F-35.

Ehkä se NATO alkaa jo nyt sitten kummittelemaan taustalla ja asiat pitää nimetä, että jopa tyhmä jenkki ymmärtää mistä puhutaan.
 
en nyt tiedä onko projektin nimi (Joint Fighter - JF) sen enemää huttua kun nimetä se amerikkalaisten antaman nimen (Lightning tai Hornet) mukaan. Ensin mainittu vaan rullaa ehkä paremmin suusta ulos ja oikeasti tarkoittaa jotakin. Myös helposti ymmärrettävä lyhenne kansainvälisestä näkökulmasta, toisin kuin SLM/SL yms nimet jotka viittaavat suoraan ohjusaseisiin.
 
Mikä hemmetin JF? Amerikkalaista huttua. Kohta varmaan jokaiselle asejärjestelmällekin keksitään joku KHJNLTRE kirjainyhdistelmä.

Se on lightning tai salama ja nimi olisi siten LGN/LG/LN tai sitten SLM/SL/SM! Tai vaikka sitten pelkkä F kun kerran F-35.

Ehkä se NATO alkaa jo nyt sitten kummittelemaan taustalla ja asiat pitää nimetä, että jopa tyhmä jenkki ymmärtää mistä puhutaan.

Il-28 oli Suomessa NH eli Neuvostoliittolainen Hinauskone, aikana jolloin Neuvostoliiton johtaja oli näppärästi Nikita Hrustsov. Oliko tämäkin huttua ja johtiko se ennustamaasi lopputulokseen?

En ole myöskään ihan saletti, että Mi-8 oli helikopterina Superraskas... o_O
 
En ole myöskään ihan saletti, että Mi-8 oli helikopterina Superraskas... o_O
Näin on varmasti lukenut ryssän myyntiesitteessä.

Jos Hönöjen sijaan olisi otettu vielä uudet Migit, niin sopiva tunnus olisi ollut luonnollisesti SH- eli SuperHävittäjä. Tämä tilaisuus kyllä surullisesti ohitettiin Bukin kohdalle, jolle olisi voinut antaa tunnukset SITO96 eli Superilmatorjuntaohjus 96. Olisi tyhmempikin poliitikko ja lehdistön turpo-asiantuntija ymmärtänyt mistä on kyse.
 
Harmi, että toimittajat eivät poliittisesta korrektiudesta johtuen avaa lukijoilleen venäläisen Super -kalustolyhenteen merkitystä: Suristin, perse. Nythän tuo toki tullut Ukrainassa selväksi kaikille.
 
Suomeen tulossa täysi Block 4 varustelu, mukaanlukien uusi tutka APG-85!

Ilmavoimien komentaja vahvistaa.

Muok. Aiemman tiedon mukaan Suomelle tulisi ensimmäiset koneet LOT 15 alkaen.... onko tässä nyt joku muuttunut/viivästynyt?
MUOKMUOK: Lot15 väärää tietoa, Lot17 alkaen toimitukset. ks alla. Pahoittelen sekoiluani.
 
Viimeksi muokattu:
Njoo... Olin ymmärtänyt, että Suomelle ja esim. Puolalle tulisi ensimmäiset koneet alkaen LOT15, mutta se on virheellistä tietoa. Tarkemmalla lukemisella (tai sitten jossain siteerattu väärin ja jäänyt väärä muistikuva) Suomelle alkaa toimitukset juuri LOT17.

wikistä tueksi:
LOT 15 = 2023 ja myöhässä Covidin takia. Ei kävisi järkeen, että siitä satsista olisi alkunperinkään pitänyt Suomelle mitään tulla.
LOT 16 = 2024
LOT 17 = 2025 ja käy Suomen toimitusaikojen kanssa yksiin
 
Suomeen tulossa täysi Block 4 varustelu, mukaanlukien uusi tutka APG-85!

Ilmavoimien komentaja vahvistaa.

Muok. Aiemman tiedon mukaan Suomelle tulisi ensimmäiset koneet LOT 15 alkaen.... onko tässä nyt joku muuttunut/viivästynyt?
MUOKMUOK: Lot15 väärää tietoa, Lot17 alkaen toimitukset. ks alla. Pahoittelen sekoiluani.
Tuo tutkahanke on niin uusi tieto ainakin minulle että en tuosta viestistä suoraan saa vastausta tähän tutkakysymykseen. Suomihan teki kauppasopimuksen muista paitsi ilmasta-maahan aseista jo 2022 alkuvuodesta. Silloin minun ymmärtääkseni määriteltiin että mitä koneisiin tulee ja millä varustuksella. HX-challengessakin arvioitiin koneiden suorituskyky sen pohjalta tehtiin päätökset.

Näen uuden tutkan kehityshankkeessa riskejä, koska lähes kaikki ohjelmat viivästyvät ja ovat viivästyneet muissakin konetyypeissä. Pidän siis todennäkäisimpänä että JF-35 FIN tulee osittain block 4 varustuksella, johon kuuluvat APG-81 tutkan uusin versio, TR-3 prosessori, elso ja sensoripäivitykset /uudistukset sekä jo mainitut sidekick-ripustimet, F-135 moottori ja integroitu jarruvarjo.
 
Luulisi tarvitsevan uuden luvan uudesta tutkasta. Jota ei voi pyytää kunnes on edes valmis.

F135 ilman mitään parannuksia ja APG-81 ei olisi yllätys. Mutta jos muutoskulut on isoja niin silloin voi harmittaa, että kyydistä jäätäisiin melkein heti.
 
Todella vanhanaikainen ja tyhmästi suunniteltu järjestelmä, jos ei tuollaisen tunnuksen muodon muokkaaminen onnistu triviaalisti.

Mutta tuo kuvaa vain noin 99,9% maailmassa käytössä olevista tietojärjestelmistä, joten arvauksesi osui takuuvarmasti oikeaan. Kunhan puhisen turhautumistani oman alani typeryyksiin.
Jatkosodan aikana kolmikirjaiminen tunnushan oli käytössäkin joissain koneissa, lähinnä kuvaamaan erilaisia moottorivariantteja (CUc, FRw jne).
En näe tarvetta kolmikirjaimiselle tunnukselle, se jos rekisterinumero sisältää mitään informaatiota on boonus, ei vaatimus.
Pidän kyllä JSF-pohjaista nimeä aika kummallisena. "LM" olisi looginen ja kuvaava, eikä tietääkseni ole ollut käytössä. Maailmalla JSF-nimitys on poistumassa käytössä, ja eihän nykyään kukaan puhu enää EFAsta tai ATF:sta tai edes PAK-FAstakaan.

Yleisesti ottaenhan Ilmavoimien rekisteritunnuskäytäntö on looginen ja pienille ilmavoimille oikein sopiva, joten olen yllättynyt ettei sitä ole vaihdettu johonkin 12-kirjaimiseen "kansainväliseen käytäntöön"...
 
Ainakin uusin elso-järjestelmäpohja ja integroitu viestintä/IFF/elso tulee alkaen lot 17 koneista, jossa on NG, L&M ja BAE yhdessä mukana. Kyseessä on ICNI-lisäkyky.

BALTIMORE – Jan. 12, 2020 – Northrop Grumman Corporation (NYSE: NOC) has received a contract award from Lockheed Martin Corporation to enable new functionality to protect the 5th Generation F-35 Lightning II multi-role fighter. As part of a collaborative arrangement between Northrop Grumman, BAE Systems and Lockheed Martin, the three companies will integrate Northrop Grumman’s AN/ASQ-242 Integrated Communications, Navigation and Identification (ICNI) and BAE Systems’ AN/ASQ-239 Electronic Warfare/Countermeasures (EW/CM) system for optimal operational utility.

Northrop Grumman's ICNI system provides F-35 pilots with more than 27 fully-integrated operational functions. Using its industry-leading software-defined radio technology, Northrop Grumman's design allows the simultaneous operation of multiple critical functions while greatly reducing size, weight and power demands on the advanced F-35 fighter. These functions include Identification Friend or Foe (IFF), automatic acquisition of fly-to points, and various voice and data communications such as the Multifunction Advanced Data Link (MADL).

As the provider for F-35’s ICNI continuously since low rate initial production (LRIP) Lot 1, Northrop Grumman has delivered more than 750 shipsets to date. Components of the new functionality are planned to begin incorporation starting in 2025 (Lot 17) and will include upgraded electronics and software. https://news.northropgrumman.com/ne...man-to-enable-new-f-35-warfighting-capability
 
Back
Top