Hornetin seuraaja saattaa maksaa puoli miljardia kappale

[fulcrum]

Tämä näkemys poikkeaa yleisesti esitetyistä. Hornetin toimintasäde on kyllä lyhyenpuoleinen rynnäköintitehtäviin tukialukselta, mutta muuten Hornetia sanotaan yleensä nimenomaan erittäin hyväksi monitoimihävittäjäksi, joka on hyvä kaikessa, mutta ei paras missään. Mainitsit, että Hornet olisi nopeampi F-35, mutta vastaavasti jokseenkin kaikki kilpailevat hävittäjät ovat olleet Hornetia nopeampia.

Muistamme että Hornet kehitettiin alkujaan YF-17:stä, joka oli LWF-ohjelmaan suunniteltu puhdas ilmataisteluhävittäjä; laivasto halusi Hornetista aluksi sekä rynnäkkö- että hävittäjäversiot, mutta sitten hiffattiin että A-18 olisi tarpeeton koska melkein kaikki samat ominaisuudet saatiin hävittäjäversioon varsin pienillä muutoksilla. Rynnäkkökäytössä Hornetin ongelmaksi jäi kuitenkin huono toimintasäde ja vähäinen kuorman takaisintuonti (bringback weight): sodissa kävi usein niin että tehtävä peruuntui syystä tai toisesta, ja jos kone ei pystynyt tuomaan pommeja takaisin, niin ne piti pudottaa mereen, joka etenkin täsmäpommien kohdalla oli melkoista tuhlausta. Hornet ei pystynytkään korvaamaan A-6:tta (eikä sitä ole vieläkään korvattu vaan USN on yksinkertaisesti luopunut erikoistuneista pommikoneista). Siksi kehitettiin Super Hornet, jossa lähdettiin parantelemaan nimenomaan Hornettia pommikoneena. F-18 voitti sekä Ruotsin, Suomen, Sveitsin ja Etelä-Korean vertailuissa F-16:n ja kaikki em. maat painottivat nimenomaan torjuntahävittäjäominaisuuksia.

Mitä sitten tarkoitin kommentillani nopeudesta: sillä ei ole kovin paljoa merkitystä sinänsä, onko huippunopeus Mach 1.6, 1.8 vai Mach 2. Ulkoinen asekuorma rajoittaa minkä tahansa koneen huippunopeuden Mach 1.8:n kieppeille. Kukaan tuskin lähtee sinkoilemaan Mach kahta pelkästään tykkihyökkäyksiin, vaikka sillä voi olla merkitystä esim. irtauduttaessa. Mutta kun puhutaan matkanopeudesta niin nopeampi on parempi, sillä kone voi paitsi lentää toiminta-alueelle nopeammin, niin myös ohjuksin käytävissä ilmataistelussa nopeus ja kiihtyvyys ovat erittäin tärkeitä. Tämä näkyy nimenomaan F-22:n suunnittelussa jossa suuri matkanopeus (supercruise) oli tärkeimpiä suunnittelukriteereitä. Vastustajia 40% nopeampi F-22 on aikalailla ylivoimainen nimenomaan BVR-ilmataistelussa sillä se voi iskeä ja irtautua nopeammin kuin vastustajansa joilla on vähän mahdollisuuksia saada sitä vastaan tehokkaita ampumatilanteita.
Miten tämä liittyy sitten F-35:een? No siten että kone ei pysty 'supercruiseen' tai se pystyy siihen hyvin marginaalisesti samaan tapaan kuin nykyhävittäjät (myös Gripen ja Hornet pystyvät ylittämään äänennopeuden perusmoottorilla, mutta ne eivät pysty lähellekään F-22:n matkanopeuslukemia). F-35:llä tulee todennäköisesti kuitenkin olemaan vastassa koneita jotka ovat sitä selkeästi nopeampia ja tämä on yksi seikka joka heikentää sen mahdollisuuksia nimenomaan torjuntahävittäjänä.

 

[JOKO]

ja siirrettiin laskutelineet "palletteihin",

En ymmärrä.

 

[Charlyn_enkelit]

Joo, eli tutka pystyy seuraamaan useita eri maaleja, mutta ampumaan vain yhtä kerrallaan. Sitten kun on ammuttu, niin sitten voi valita toisen ampumisen kohteen niistä seurattavista maaleista.

Mutta Hornetin tutka näkee vain "keilana" eteenpäin/etuviistoon eli se ei näe esim. Hornetin sivulle tai taakse. Näin ollen, jos olet ollut nokka vihollista kohti, laukaiset AMRAAMin, ja sitten käännät koneen esim. 90 astetta vasempaan, jotta saat uuden maalin tutkaan, niin silloin ei ilmassa oleva AMRAAM voi saada enää mitään päivityksiä Hornetin tutkasta, koska tutka ei näe maalia enää.

Näkee sivulle ihan reilusti

 

[Charlyn_enkelit]

Ei ihan suoraan taakse näe, mutta jos laskee yhteen antennin 90 astetta, keilan 20 astetta ja kohtauskulmaa vaikka 30 astetta = +- 140 astetta.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b6/An_apg65_h.jpg/765px-An_apg65_h.jpg

 

[baikal]

Joskus tulee sellainen harras hetki, kun huomaa pudonneensa.....jonnekin. Foorumilla on opetettu, että nopeus ei ole mitään, todennäköisesti siksi, että venäläiskoneista löytyy nopeita vekottimia. Tuota ominaisuutta on väheksytty alinomaa. Nyt sitten marssitetaan kehiin (fulcrum) teksti, jossa korostetaan F-22:n ylivoimaa juuri nopeusnäkökulmasta. Ja toisaalta tiedetään, että esim. amerikoissa kehitetään niskavillat hiessä uutta sukupolvea, joka tulee olemaan todennäköisesti nopeampi ase kuin mikään on ikinä ollut. Eli ollaanko nyt sitten sitä mieltä, että nopeus onkin kova sana? Onko Hornetin heikkous ollutkin se tiettyjen vänkääjien esiintuoma rajallinen nopeus?

 

[Charlyn_enkelit]

Raytheon myy näköjään AESA tutkia vieläkin vanhempiin A/B hornetteihin. Eikö Suomen kannattaisi ostaa muutama hassu kappale? Australia osti.
Saisi enemmän maaleja seurantaan kerralla.

 

[aj77]

"The F-22A offers full stealth, unlike the F-35 which has a very good radar profile from the front, a less stealthy profile from the sides, and a least stealthy profile from the rear quarter. Note that stealth is not invisibility. It merely shortens the range at which an aircraft can be detected by opponents on the ground or in the air, and makes radar lock for engagements harder to achieve and to keep. The F-22′s stealth level shortens those ranges considerably from all enemy positions, even those that use new VHF radars."

Tämä pudottaa ainakin hieman allekirjoittaneen mielenkiintoa stealthia (F35) kohtaan...

http://www.defenseindustrydaily.com/f-22-raptor-capabilities-and-controversies-019069/

Samaa kuullut,mutta sitten taas Siivet lehti tykkää puhua palloista kun vertaa tutkassa näkymistä. Raptori on marmorikuulaan verrattavissa ja F-35 golfpalloon. Tiedä sitten mistä nuokin on repinyt, koska nykyään on tutkia jotka näkevät tennispallon ties kuinka kaukaa. Muutenkin tuntui oudolta lehden vertaus.

Yksi parhaista muutoksista uusissa hävittäjissä on varmaan yksi näyttö ohjaamossa ja näppäilyn väheneminen. Taannoin lentäjä totesi kun olivat kansainvälisin harjoituksiin menossa että kysehän on vain siittä kuka näppäilee nopeiten. Näppäilykisoja nuo harjoitukset nykykoneilla.

 

[BarrelNut]

Joskus tulee sellainen harras hetki, kun huomaa pudonneensa.....jonnekin. Foorumilla on opetettu, että nopeus ei ole mitään, todennäköisesti siksi, että venäläiskoneista löytyy nopeita vekottimia. Tuota ominaisuutta on väheksytty alinomaa. Nyt sitten marssitetaan kehiin (fulcrum) teksti, jossa korostetaan F-22:n ylivoimaa juuri nopeusnäkökulmasta. Ja toisaalta tiedetään, että esim. amerikoissa kehitetään niskavillat hiessä uutta sukupolvea, joka tulee olemaan todennäköisesti nopeampi ase kuin mikään on ikinä ollut. Eli ollaanko nyt sitten sitä mieltä, että nopeus onkin kova sana? Onko Hornetin heikkous ollutkin se tiettyjen vänkääjien esiintuoma rajallinen nopeus?

Hetkellinen huippunopeus ei ole kovin merkityksellistä, sen sijaan suuri matkalentonopeus on ilmaherruushävittäjälle tärkeä ominaisuus.

Suuri huippunopeus saavutetaan jälkipoltolla ja moottorit vievät silloin hyvin paljon polttoainetta. Suurta huippunopeutta ei voida siksi ylläpitää kovin kauaa. Lockheed-Martinin määritelmän mukaan"Supercruise" tarkoittaa suurta matkalentonopeutta (yli M1.5) ilman jälkipolttoa. F-22 kai pystynee johonkin M1.8 nopeuteen kuivana.

Suuri matkalentonopeus tarkoittaa että F-22 pystyy karkaamaan muilta koneilta tai saavuttamaan ne jos se niin haluaa. Samoin se tarkoittaa että se pystyy kattamaan hyvin suuren alueen vähässä ajassa. F-22 kantaa normaalin ilmasta-ilmaan asekuorman sisäisesti, joten se on aerodynaamisesti sileämpi kuin koneet jotka kantavat asekuorman ulkoisissa ripustimissa. Lisäksi sen huippumoderneissa moottoreissa on paljon kuivaa työntövoimaa, ja koneessa on myös suuri sisäinen polttoainekuorma. Osittain samat seikat koskevat myös F-35:ttä, paitsi että sen moottoriteho on suhteessa pienempi. F-35 pystyy n. M1.2 matkalentonopeuteen ilman jälkipolttoa sisäisellä asekuormalla. Olen skeptinen sen suhteen että esim. Gripen NG pystyisi samaan kuudella ilmataisteluohjuksella ja lisätankeilla varustettuna.

 

[fulcrum]

En ymmärrä.

Tässä kuvassa rinnakkain perus-Gripen ja Demo-Gripen joka on Gripen NG:n kokeilukone:

Eli uudessa Gripenissä laskutelineet on siirretty rungosta siiven tyviin.

 

[fulcrum]

Hetkellinen huippunopeus ei ole kovin merkityksellistä, sen sijaan suuri matkalentonopeus on ilmaherruushävittäjälle tärkeä ominaisuus.

Suuri huippunopeus saavutetaan jälkipoltolla ja moottorit vievät silloin hyvin paljon polttoainetta. Suurta huippunopeutta ei voida siksi ylläpitää kovin kauaa. Lockheed-Martinin määritelmän mukaan"Supercruise" tarkoittaa suurta matkalentonopeutta (yli M1.5) ilman jälkipolttoa. F-22 kai pystynee johonkin M1.8 nopeuteen kuivana.

Suuri matkalentonopeus tarkoittaa että F-22 pystyy karkaamaan muilta koneilta tai saavuttamaan ne jos se niin haluaa. Samoin se tarkoittaa että se pystyy kattamaan hyvin suuren alueen vähässä ajassa. F-22 kantaa normaalin ilmasta-ilmaan asekuorman sisäisesti, joten se on aerodynaamisesti sileämpi kuin koneet jotka kantavat asekuorman ulkoisissa ripustimissa. Lisäksi sen huippumoderneissa moottoreissa on paljon kuivaa työntövoimaa, ja koneessa on myös suuri sisäinen polttoainekuorma. Osittain samat seikat koskevat myös F-35:ttä, paitsi että sen moottoriteho on suhteessa pienempi. F-35 pystyy n. M1.2 matkalentonopeuteen ilman jälkipolttoa sisäisellä asekuormalla. Olen skeptinen sen suhteen että esim. Gripen NG pystyisi samaan kuudella ilmataisteluohjuksella ja lisätankeilla varustettuna.

Suorituskykyvaatimukset muuttuvat ajan myötä. 50-luvulla oli torjuttava korkealla lentävä ydinpommittaja mahdollisimman nopeasti, tällöin tarvittiin korkea hetkellinen huippunopeus. 80-luvulla keskityttiin enemmänkin tuottamaan taloudellinen matkalento ja sitten kova hetkittäinen taisteluteho jälkipoltolla. Nyt pyritään tekemään pistohyökkäyksiä ohjuksin muita hävittäjäkoneita vastaan ja lähitaistelu ei ole enää niin suuressa roolissa.
Korkea matkanopeus eli "supercruise" ei riipu pelkästään työntövoimasta vaan se vaatii varsin perustavanlaatuisia suunnitteluratkaisuja, ja F-35:n ja F-22:n eroavaisuudet ovat suuremmat tältä osin kuin pelkästään se että F-22:ssa on kaksi moottoria ja enemmän työntövoimaa.

Sinänsä 'supercruise' ei tarvitse "huippumodernia moottoria". Concorde jätti supercruisella F-22:n taakseen kuin nallin kalliolle ja sen moottoriteknologia oli peräisin 50-luvulta. Itse asiassa F119-moottori on monilta osin aika perinteinen (ATF-kilpailussa hävinnyt YF120 oli edistyneempi mutta myös mutkikkaampi. Venäläisten AL-41:n on arveltu edustaneen samanlaisia teknisiä ratkaisuja). Yksi keino lisätä moottorin 'kuivaa' työntövoimaa ja tehokkuutta korkealla on laskea ohivirtaussuhdetta. Perinteisissä "suorissa" suihkumoottoreissa (turbojet) ohivirtaussuhde on 0, tällainen oli esimerkiksi MiG-21:n Tumanski R-25 -moottori. Useimmissa nykyaikaisissa hävittäjämoottoreissa se on 0.2-0.6 välillä. F119 on lähellä suoraa suihkumoottoria, eli sen ohivirtaussuhde on hyvin matala, muistaakseni 0.2 pinnassa. F-35:n moottorissa se on nostettu 0.57:aan. Suurempi ohivirtaussuhde parantaa polttoainetaloutta. Miksei sitten laiteta ohivirtaussuhdetta vielä suuremmaksi? Siksi, että matala ohivirtaussuhde on tehokkaampi moottorin kokoon nähden ja parantaa suorituskykyä etenkin korkealla. Matalamman ohivirtaussuhteen moottorit myös kiihtyvät nopeammin. F-14:n TF30 -moottorissa oli ohivirtaussuhde yli 0.8, moottoria pidettiin yleisesti täytenä sutena. Ei pidä unohtaa aerodynamiikan merkitystä, sillä moottorin ilmanottoaukko voidaan optimoida vain tietylle nopeus/korkeusalueelle - ellei sitten käytetä säädettävää ilmanottoa, mutta nämä eivät ole enää muodissa.
Tämän takia jotkut vanhat koneet, kuten MiG-23, -25 ja Mirage 2000 ovat nykypäivänäkin varsin sähäköitä menijöitä keski- ja yläkorkeuksissa - ne on alkujaan suunniteltu juuri niihin olosuhteisiin. F-22 oli siis tavallaan "askel taaksepäin".

Kyky ylittää äänennopeus perusmoottorilla ilman jälkipolttoa ei ole sinänsä ihmeellinen saavutus. Varmaan kaikki tai melkein kaikki 70/80-luvun hävittäjäkoneet pystyvät siihen. Olennaista on sekä pystyä pitämään matkanopeus ylisoonisena asekuorman kanssa, että pääsemään yli transsoonisesta nopeusalueesta joka nostaa koneen vastusta huomattavasti. Lockheedin määritelmä "supercruiselle" on osin markkinointikikka, mutta sillä on myös merkitystä. Lentäminen Mach 1.0-1.2 -nopeuksilla ei ole todellista 'supercruisea', se on vain sellaista moottorin huudattamista maksimiteholla joka ei ole kovin taloudellista. Eurofighter Typhoonin väitetyllä Mach 1.3 -nopeudella asekuorman kanssa voi olla jo todellista merkitystä ja F-22:n 1.4 - 1.6 -nopeudet ovat sitten jo selkeästi ylivoimaisia melkein kaikkiin vastustajiin nähden.
'Supercruise' ei ole pelkkää onnelaa, sillä siihen kykenevä moottori joutuu tekemään kompromisseja muun taloudellisuuden suhteen. F-22 on melkoinen polttoainesyöppö eikä silläkään sentään ihan määrättömästi supercruisailla. Matkalennossa F-35 lienee selkeästi polttoainetaloudellisempi, tällä on merkitystä kun kone joutuu tekemään pitkiä siirto- ja pommituslentoja.

 

[Einomies1]

Kyllähän meidänkin Hornet kuskit pystynevät meidän AIM-9X Block I ohjuksia laukomaan hyvinkin suureen sektoriin kypärätähtäimen avulla. Block II ohjuksilla on sitten on taysi kyky lukittua laukaisun jälkeen, ne voidaan laukaista myös koneen takasektoriin.

Niin ja nuo Block II sarjan ohjukset on juurikin suunniteltu F-35:n EO-DAS kyvyn hyödyntämiseen eli ohjus laukaistaan summittaiseen suuntaan vaikka koneen alapuolella olevalle "sokealla" alueelle johon ohjus lentää EO-DAS järjestelmän linkin mukaan ja alkaa etsiä vihollista vasta sieltä. Sama periaate on Umkhontossa mutta tutkalinkillä toteutettuna.

 

[Charlyn_enkelit]

Mikä nyt olis Suomelle tärkeää tällä hetkellä ja lähiaikoina? Hävittäjätorjunnan voisi poistaa hävittäjien vaatimuslistalta, koska se on edullisempaa hoitaa ilmatorjuntaohjuksilla maasta käsin.

Hornetin seuraajan tehtäväksi jäisi rauhan aikainen vieraiden koneiden tunnistus. Siinä tarvitaan suurta huippunopeutta. Eli esim F-15 joka lentää 2.5 Mach.

Hävittäjäkoneiden varaosien hinnalla saisi kaikki maailman IT-järjestelmät. Ne on kalliita koska sinulla on konehankinnan jälkeen pakkorako. Maksat tai olet ilman.

 

[Einomies1]

Joo, eli tutka pystyy seuraamaan useita eri maaleja, mutta ampumaan vain yhtä kerrallaan. Sitten kun on ammuttu, niin sitten voi valita toisen ampumisen kohteen niistä seurattavista maaleista.

Mutta Hornetin tutka näkee vain "keilana" eteenpäin/etuviistoon eli se ei näe esim. Hornetin sivulle tai taakse. Näin ollen, jos olet ollut nokka vihollista kohti, laukaiset AMRAAMin, ja sitten käännät koneen esim. 90 astetta vasempaan, jotta saat uuden maalin tutkaan, niin silloin ei ilmassa oleva AMRAAM voi saada enää mitään päivityksiä Hornetin tutkasta, koska tutka ei näe maalia enää. Tosiaan, jos on joku AWACS tai maassa oleva tutka, joka linkittää dataa ohjukselle, niin se on asia erikseen.

Otahan nyt lusikka kauniiseen käteen ja mieti. Sinulle on vasta selitetty mikä ero on aktiivisella ja puoliaktiivisella tutkahaulla etkä vieläkään ymmärrä asiaa. Aktiivista tutkahakua käyttävät ohjukset kuten AMRAAM, R-77 ja MBDA METEOR saavat kohteen korkeus-, nopeus- ja suuntatiedot laukaisevan lentokoneen TAI muun tutkan datalinkilla EIKÄ minkään ohjaavan tutkan lukittumista tarvita.
TWS (Track-While-Scan)moodi esimerkiksi käy tähän tarkoitukseen ja tarkoittaa karkeasti että tutka seuraa ja etsii useaa maalia samalla kertaa. Se EI tarkoita etteikö maalidataa antava tutka voisi ohjata useampaa ohjusta maaliin yhtä aikaa. Tietysti tässä on se vaatimus että nuo maalit eivät voi sijaita suurilla välein horisontaalisesti tai vertikaalisesti katsottuna toisistaan.

BVR-taistelussa esimerkiksi toisiaan kohden lentävät lentokoneet tai osastot mittaavat toisiaan ja molemmat osapuolet voivat laukaista useita ohjuksia eri maaleihin yhtä aikaa. Se kumpi havaitsee ja laukaisee ohjuksensa ensin on todennäköisin voittaja (jos ohjukset osuvat)mikäli koneet jatkavat samaan suuntaan. Jos toinen osapuoli tai molemmat kääntyvät ja väistelevät niin että niiden tutka ei voi lähettää datalinkilla päivityksiä ohjukselle, ohjusten osumatodennäköisyys heikkenee huomattavasti koska ohjusten saama maalitieto vanhenee kohteen liikkuessa eikä ohjuksen tutka välttämättä havaitse maaliaan kun sen kantama on lyhyt. Jos laukaiseva kone pystyy säilyttämään linkkiyhteyden ja mittaamaan kohdetta tai kohteita niin pitkään että ohjuksen oma tutka kytkeytyy päälle ja löytää kohteen niin silloin osuma on paljon todennäköisempi ja laukaiseva kone voi kääntyä ja/tai lopettaa mittaamisen. BVR-tilanteessa jossa vastustajat havaitsevat toisensa yhtä-aikaa ja laukaisevat on kyseessä "chicken" leikki. Eli vastustajat voivat väistää tai ottaa riskin kuolla itse. Tässä tilanteessa on etu jos laukaisevan koneen ei tarvitse lähettää päivitystietoja ohjukselle vaan joko maa-tai ilmatutka (AEW/AWACS) voi ohjata ohjusta kauempaa. Hävittäjä voi silloin kääntyä ja väistää melko turvallisesti.

Hornetin Raytheon APG-73 tutka voi seurata 10 (track) maalia yhtä-aikaa TWS-moodilla ja näyttää sen lisäksi 8 (scan). Tulenjohtojärjestelmä voi toimia useita maaleja vastaan yhtä-aikaa. Mainitsemasi väite yhdestä AMRAAM torjunnasta kerrallaan ei pidä paikkaansa tässä moodissa. On huomattavaa että tutkalla on useita moodeja ja niiden kantama ja keilanleveys vaihtelee. Single Target Track-moodissa tutka toimii vain yhtä maalia vastaan. Range-While Scan moodilla tutkan maksimikantama on jopa 160 merimailia jne.jne.

Tässä lisätietoa (google-lataus kirjasta Naval Institute Guide by Norman Friedman): http://books.google.fi/books?id=l-D...g&ved=0CIoBEOgBMA4#v=onepage&q=apg-73&f=false

 

[hessukessu]

Raytheon myy näköjään AESA tutkia vieläkin vanhempiin A/B hornetteihin. Eikö Suomen kannattaisi ostaa muutama hassu kappale? Australia osti.
Saisi enemmän maaleja seurantaan kerralla.

Voisi itse asiassa olla mielenkiintoinen ratkaisu: Hankkia noita vaikka 12 Hornettiin, jolloin hinta jää kohtuulliseksi. Sitten sotatilanteessa varustaa nämä Hornetit lähinnä lisäpolttoainesäiliöin ja elektronisen tiedustelun/häirinnän laitteilla (AESA käy kumpaankin jo sinälläänkin). Ne voisivat toimia mini-Awacseina ja osoitella maaleja tai tietovuon kautta ampuakin niitä muiden Hornettien kautta. Suurinosa Horneteista voisi toimia elektronisesti hiljaisina ohjuslavetteina, jotka singahtelevat nopsaan ilmaan ja ampuvat ohjuksensa mini-Awacsien osoittamiin maaleihin ja suksivat sitten kuuseen. Tuo mini-Awacs hoitelee vihollisen havaitseminen ja elektronisen häirinnän ja lähinnä muut sen ammuskelun ja tarvittaessa koiratappelunkin.

Joka tapauksessa lienee turhaa hankkia AESA-tutkia kaikkiin hornetteihin ihan siitä syystä, että ne eivät oikeasti välttämättä tarvitse niitä. Riittää, kun niitä AESA-tutkia olisi vain aina käytettävissä jollakin operaatioalueella olevalla hornetilla. Tietysti tästä päästään helpolla sitten siihen, että herää kysymys, tarvitaanko yleisesti ottaenkaan Hornetteja niin paljon, jos voidaan ampua maasta AMRAAMit tai jostain aseistetusta lennokista tms. mutta eiköhän se ole oma juttunsa sitten pohtia.

 

[fulcrum]

Joo, eli tutka pystyy seuraamaan useita eri maaleja, mutta ampumaan vain yhtä kerrallaan. Sitten kun on ammuttu, niin sitten voi valita toisen ampumisen kohteen niistä seurattavista maaleista.

Tarkennetaan nyt vielä, kun se voi olla epäselvää, että etsintä/seurausmoodissa tutka päivittää maalitietoa harvakseltaan: se riittää osoittamaan komentolinkin kautta ohjukselle summittaisen suunnan mihin kannattaisi lennellä jos haluaa viholliseen osua, mutta se tieto ei riitä varsinaiseen maaliin osumiseen, johon tarvitaan hyvin tarkkaa tietoa maalin liikkeistä. Varsinainen maalin osoitus eli lukitus taas vaatii erittäin tarkkaa mittausta, siitä huolehtii joko ohjuksen oma tutka, tai sitten puoliaktiivisen ohjuksen tapauksessa hävittäjän tutka. Tällöin myös vastustajan tutkavaroitin pärähtää joulukuuseksi, sillä alkeellisinkin RWR osaa tunnistaa tutkan lukitusmoodin. Jos ohjuksessa on oma tutka (kuten AMRAAMissa) niin silloin hävittäjän tutkan ei tarvitse suorittaa vihollista hälyttävää lukitusta ollenkaan, ja se voi myös samalla hakea muita maaleja ja ohjata niitä kohti ohjuksia.

 

[fulcrum]

Niin ja nuo Block II sarjan ohjukset on juurikin suunniteltu F-35:n EO-DAS kyvyn hyödyntämiseen eli ohjus laukaistaan summittaiseen suuntaan vaikka koneen alapuolella olevalle "sokealla" alueelle johon ohjus lentää EO-DAS järjestelmän linkin mukaan ja alkaa etsiä vihollista vasta sieltä. Sama periaate on Umkhontossa mutta tutkalinkillä toteutettuna.

Mitenköhän tämän kanssa muuten mahtaa olla? Elektro-optiset sensorit eivät anna etäisyysdataa (tai varmaan siihenkin niillä jotain algoritmejä on, mutta eivät voi olla kovin tarkkoja). Tietysti jos paikkadataa saa AWACSilta tai joltain toisen oman koneen tutkalta niin järjestelmä voi käyttää sitä yhdessä DAS-maalinosoituksen kanssa.

 

[Tähystäjä]

Joskus tulee sellainen harras hetki, kun huomaa pudonneensa.....jonnekin. Foorumilla on opetettu, että nopeus ei ole mitään, todennäköisesti siksi, että venäläiskoneista löytyy nopeita vekottimia. Tuota ominaisuutta on väheksytty alinomaa. Nyt sitten marssitetaan kehiin (fulcrum) teksti, jossa korostetaan F-22:n ylivoimaa juuri nopeusnäkökulmasta. Ja toisaalta tiedetään, että esim. amerikoissa kehitetään niskavillat hiessä uutta sukupolvea, joka tulee olemaan todennäköisesti nopeampi ase kuin mikään on ikinä ollut. Eli ollaanko nyt sitten sitä mieltä, että nopeus onkin kova sana? Onko Hornetin heikkous ollutkin se tiettyjen vänkääjien esiintuoma rajallinen nopeus?

Tottakai nopeudellakin on merkitystä, se on kuitenkin vain yksi koneelta vaadittavista ominaisuuksista. Kuten fulcrum tuossa ansiokkaasti yrittää selittää, niin perinteisillä hävittäjillä (4. konesukupolvi) käytännön maksiminopeudeksi on ulkoisen asekuorman aikaansaaman ilmanvastauksen takia muodostunut juurikin tuo Mach 1.8. Kuitenkin ns. "5. sukupolven hävittäjät" kantavat asekuormansa koneen sisällä olevissa asekuiluissa, jolloin asekuorman kantaminen ei lisää koneen kohtaamaa ilmanvastusta. Tällöin on kohtuullisen tehoisilla ja kokoisilla moottoreilla mahdollista saavuttaa yli tuon Mach 1.8 olevia käytännön taistelunopeuksia. Tämä taas avaa uusia mahdollisuuksia hävittäjille ilmataistelussa, lisääntyneellä nopeudella pystytään kasvattamaan esimerkiksi ilmataisteluohjusten ja muun asekuorman kantamaa ihan fysiikan laeista johtuen. Osittain koneen nopeus on siis uudelleen noussut merkittäväksi tekijäksi 2000-luvulla, vastaavanlaista merkitystä sillä ei kuitenkaan ole kuin esimerkiksi toisessa maailmansodassa johtuen kaartotaistelujen siirtymisestä sivuroolin kehittyneen ohjusaseistuksen myötä. Myös häiveteknologian kehittyminen on vähentänyt absoluuttisen nopeuden merkitystä, jos et edes havaitse vastustajaasi ennen kuin hän pudottaa sinut alas, ei koneesi suurestakaan nopeudesta ole juuri hyötyä...

 

[Tähystäjä]

Otahan nyt lusikka kauniiseen käteen ja mieti. Sinulle on vasta selitetty mikä ero on aktiivisella ja puoliaktiivisella tutkahaulla etkä vieläkään ymmärrä asiaa. Aktiivista tutkahakua käyttävät ohjukset kuten AMRAAM, R-77 ja MBDA METEOR saavat kohteen korkeus-, nopeus- ja suuntatiedot laukaisevan lentokoneen TAI muun tutkan datalinkilla EIKÄ minkään ohjaavan tutkan lukittumista tarvita.
TWS (Track-While-Scan)moodi esimerkiksi käy tähän tarkoitukseen ja tarkoittaa karkeasti että tutka seuraa ja etsii useaa maalia samalla kertaa. Se EI tarkoita etteikö maalidataa antava tutka voisi ohjata useampaa ohjusta maaliin yhtä aikaa. Tietysti tässä on se vaatimus että nuo maalit eivät voi sijaita suurilla välein horisontaalisesti tai vertikaalisesti katsottuna toisistaan.

BVR-taistelussa esimerkiksi toisiaan kohden lentävät lentokoneet tai osastot mittaavat toisiaan ja molemmat osapuolet voivat laukaista useita ohjuksia eri maaleihin yhtä aikaa. Se kumpi havaitsee ja laukaisee ohjuksensa ensin on todennäköisin voittaja (jos ohjukset osuvat)mikäli koneet jatkavat samaan suuntaan. Jos toinen osapuoli tai molemmat kääntyvät ja väistelevät niin että niiden tutka ei voi lähettää datalinkilla päivityksiä ohjukselle, ohjusten osumatodennäköisyys heikkenee huomattavasti koska ohjusten saama maalitieto vanhenee kohteen liikkuessa eikä ohjuksen tutka välttämättä havaitse maaliaan kun sen kantama on lyhyt. Jos laukaiseva kone pystyy säilyttämään linkkiyhteyden ja mittaamaan kohdetta tai kohteita niin pitkään että ohjuksen oma tutka kytkeytyy päälle ja löytää kohteen niin silloin osuma on paljon todennäköisempi ja laukaiseva kone voi kääntyä ja/tai lopettaa mittaamisen. BVR-tilanteessa jossa vastustajat havaitsevat toisensa yhtä-aikaa ja laukaisevat on kyseessä "chicken" leikki. Eli vastustajat voivat väistää tai ottaa riskin kuolla itse. Tässä tilanteessa on etu jos laukaisevan koneen ei tarvitse lähettää päivitystietoja ohjukselle vaan joko maa-tai ilmatutka (AEW/AWACS) voi ohjata ohjusta kauempaa. Hävittäjä voi silloin kääntyä ja väistää melko turvallisesti.

Hornetin Raytheon APG-73 tutka voi seurata 10 (track) maalia yhtä-aikaa TWS-moodilla ja näyttää sen lisäksi 8 (scan). Tulenjohtojärjestelmä voi toimia useita maaleja vastaan yhtä-aikaa. Mainitsemasi väite yhdestä AMRAAM torjunnasta kerrallaan ei pidä paikkaansa tässä moodissa. On huomattavaa että tutkalla on useita moodeja ja niiden kantama ja keilanleveys vaihtelee. Single Target Track-moodissa tutka toimii vain yhtä maalia vastaan. Range-While Scan moodilla tutkan maksimikantama on jopa 160 merimailia jne.jne.

Tässä lisätietoa (google-lataus kirjasta Naval Institute Guide by Norman Friedman): http://books.google.fi/books?id=l-D...g&ved=0CIoBEOgBMA4#v=onepage&q=apg-73&f=false

Paras tapa oppia käytännössä miten nuo eri tutkamoodit toimivat (jos ei ole mahdollisuutta todelliseen lentokokemukseen hävittäjäkoneilla), on hankkia jokin moderneista lentosimulaattoreista (esim. Falcon, Lock-On) tietokoneelleensa, ja kokeilla käytännössä miten nuo eri moodit toimivat sekä ylipäätään millaista moderni ilmataistelu on. Nuo auttavat huomattavasti koko tilanteen visualisoimisessa, ilmataistelu on loppujen lopuksi hyvin monimutkainen ja dynaaminen jatkuvasti muuttuva kolmiulotteinen ympäristö, jossa marginaalit elämän ja kuoleman välillä ovat hyvin pieniä...

 

[Charlyn_enkelit]

Paras tapa oppia käytännössä miten nuo eri tutkamoodit toimivat (jos ei ole mahdollisuutta todelliseen lentokokemukseen hävittäjäkoneilla), on hankkia jokin moderneista lentosimulaattoreista (esim. Falcon, Lock-On) tietokoneelleensa, ja kokeilla käytännössä miten nuo eri moodit toimivat sekä ylipäätään millaista moderni ilmataistelu on. Nuo auttavat huomattavasti koko tilanteen visualisoimisessa, ilmataistelu on loppujen lopuksi hyvin monimutkainen ja dynaaminen jatkuvasti muuttuva kolmiulotteinen ympäristö, jossa marginaalit elämän ja kuoleman välillä ovat hyvin pieniä...

On sanottu että F-35 koneen elinkaari on 40-50 vuotta. Haluaisin painottaa sitä, että Suomen olisi tärkeää pitää ne (ja hornetit) koko ajan uuden tekniikan päivitysrumbassa. Se tarkoittaa että ei osteta joka koneeseen uusia tutkia kerralla.

Ajatellaanpa miten operaattorit päivittää tukiasemia. Ensin 4G tulee isoihin kaupunkeihin (päivystys-/valmiuskoneet) jne. Kyllä joo, versioita on sitten useampi, se on vaan virkistävää huoltoväelle.

Luulisin että AESA mahdollistaa tiheän seurannan (=lukituksen pitämisen) ilman että kohteen tutkavaroitin huomaa, koska valaisu voi olla taustakohinaa pienempi pienillä etäisyyksillä.
Esim 3G känny voi olla -8dB alle taustakohinan ja silti toimii. Tämä sama syy tekee sen, että myös gps laite käynnistyy hitaasti, pitää tietää että mitä cdma koodia etsitään.

Se mahdollistaa ehkä yksinkertaisemman taktiikan. Eli havainto, tiedon siirto , huutokauppa, sopimus voittajan kanssa (hornet, hawk, nasams, stinger, crotale, merivoimien IT, yksityis-contractors tai vieras julkinen esim nato/ruotsi/eu) kohteen tuhoamisesta.

 

[Einomies1]

Mitenköhän tämän kanssa muuten mahtaa olla? Elektro-optiset sensorit eivät anna etäisyysdataa (tai varmaan siihenkin niillä jotain algoritmejä on, mutta eivät voi olla kovin tarkkoja). Tietysti jos paikkadataa saa AWACSilta tai joltain toisen oman koneen tutkalta niin järjestelmä voi käyttää sitä yhdessä DAS-maalinosoituksen kanssa.

Eihän R-73:n kypärätähtäimessäkään ole mitään muuta kuin osoitin tiettävästi jolla ohjus lukitaan kohteeseen. Ei lähitaistelussa liene tarpeellista mitata etäisyyksiä eikä siihen ole sitäpaitsi edes aikaa vaan siinä tilanteessa on vain nopeita ja kuolleita kuten villissä lännessä konsanaan. Tärkeintä on huomata uhka ajoissa ja ampua ensin.

Sitäpaitsi AIM-9X:n lentosädekin on 20 km:n luokkaa max. Jos kohde havaitaan esim. EO-DASilla kauempaa niin jopa F-35 kääntyy riittävän ripeästi kohteen suuntaan ja voi hoitaa homman tutkalla+AMRAAMilla.
AIM-9X on lähitaisteluun tarkoitettu ohjus eikä sitä kanneta mukana kuin sen 2 kappaletta lähipuolustukseen.

Toiseksi luulen että AWACSin taistelunjohtaja ei pysy koiratappelussa riittävän nopeasti kärryillä tai pysty edes selostamaan tai lähettämään tutkadataa riittävän nopeasti pilotille. Edes Mertsi-mertaranta ei kerkeä selostamaan tilannetta ruudulta riittävän nopeasti. Pilotilla ei varmasti ole edes aikaa tuijotella näyttöjä ja ihmetellä datavirrasta missä suunnassa se vastustaja nyt on. Ehei, poijjaat! Koiratappelussa pilotit on taistelussa yksin tai porukassa ja korkeintaan saman parven pilotit voivat auttaa toisiaan, muilla ei ole siihen mitään asiaa. Ainoastaan selkeässä tilanteessa taistelunjohtaja voi varoittaa vastustajan ip-ohjuksen laukaisusta joka näkynee ainakin joissain tilanteessa tutkassa. Katsokaat vaikka SA-INT tube-sivustolta "Taivaan Varjot"- esittelypätkä niin siinä homma toimii tunnistuslennolla noin. Isompi karkelo onkin jo kimurantimpi homma.

Noin nopeassa ja kiihkeässä lähitaistelussa korostuu pilottien "selkäytimeen" taotut refleksit, taktiikka, oman koneen tuntemus ja kyky lentää konetta omien raajojen jatkona. Siihen olennainen lisä on pilottia avustava avioniikka ja automaatio joka näyttää kypärätähtäimessä tärkeän ja olennaisen tiedon kuvina ja symboleina ja siinä F-35 on varmasti parasta A-ryhmää.