HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Muistitikku?

Voiko siis olla niin, että toimittajalle on annettu muistiinpanot muistitikulla, ja tällä muistitikulla on aiemmin ollut salaista tietoa, jota ei ole pyyhitty kunnolla? Sitten Hesarin toimituksessa on kaiveltu myöhemmin, että mitä siellä on ollut aikaisemmin...
Vaikka olisi ollut tuollainen tahaton vuoto, olen pöyristynyt mikäli tietoturva on tasolla jossa ns. ”käytetyllä tikulla” luovutetaan tietoja eteenpäin.

Mä olen vuosia sitten ollut projektissa, jossa kaikille ulkopuolisille, jopa alihankkijoille annettavaa dataa varten haettiin aina uusi muistitikku kaapista. Kun se lähti ovesta ulos, sitä ei huolittu enää takaisin. Eikä kyseessä ollut edes iso firma tai henkilötiedot, turvallisuudesta tai maanpuolustuksesta puhumattakaan - päinvastoin…
 
Kaikenlaista tapahtuu. Julkisella sektorilla voi vaikkapa olla niin, että tallennusmediat ovat jonkun varusvaraston mulkun ja kolmesivuisen lomakkeen takana eikä niitä haeta pöytälaatikkoon tuosta noin vain sanoilla "ottaisin 20 kpl, niin riittää vähäksi aikaa". Sitten mennään sieltä missä aita on matalin eikä lähdetä hakemaan jostakin pohjakerroksen varastosta.
 
Ymmärtäisin jos jonkun opistoupseerin harjoitussuunnitelma olisi jäänyt muistitikulle Kanarian lomakuvien kanssa, mutta Alafuzoff on jo ”jonkintasoinen” kiho ja ammattilainen.

Ehkäpä ne monien epäilykset ovat olleet aiheellisia.
 
Sepä tässä onkin mielenkiintoista, kun siellä kerätään toimittajalta koneet ja tikut pois ja ne saa sitten lähtiessä takaisin...
 
Huomenna alkaa käsittely.

Tietovuodon epäillään tapahtuneen, kun Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläinen 2014 haastatteli EU:n sotilasesikunnan sotilastiedustelun silloista päällikköä Georgij Alafuzoffia ja sai syystä tai toisesta samalla muistitikun.
Venäläistä, Halosen virkaansa asettamaa Alafuzoffia pitäisi tutkia nyt erittäin tarkasti ja luulen, että äijä kompremetoitiin Venäjän yleisesikunta-akatemiassa. Putlerilla on jo kokki, tarvitseeko tämä hierojaa? Alafuzoff meinaan kouluttautui hierojaksi.
 
Kaikenlaista tapahtuu. Julkisella sektorilla voi vaikkapa olla niin, että tallennusmediat ovat jonkun varusvaraston mulkun ja kolmesivuisen lomakkeen takana eikä niitä haeta pöytälaatikkoon tuosta noin vain sanoilla "ottaisin 20 kpl, niin riittää vähäksi aikaa". Sitten mennään sieltä missä aita on matalin eikä lähdetä hakemaan jostakin pohjakerroksen varastosta.
Ei turvaluokiteltua kamaa tallenneta normi muistitikulle ei edes vahingossa. Katakri vaatii salatut levyjärjestelmät. Esim tarkoitusta varten varatut läppärit. Verbatim tikkuja käytetään myös.
 
Tapahtuikohan sekaannus ja toimittaja sai toiselle taholle tarkoitetun tikun?
Jotenkin ei istu kuvioon tuokaan: miksi tikulla siirrettäisiin salassapidettävää materiaalia, jota lähtökohtaisesti ei saa viedä ulos talosta eli sisäverkon ääreltä?

Sama kun hakisi pullolla vettä kylppäristä keittiöön. Vaikuttaisi että se pullo l. muistitikku on ollut lähdössä ulos.
 
Ei varmaan suoraan tähän vertaudu, mutta...

Helsingin hovioikeus tuomitsi rajavartiolaitoksen majurin sakkoihin virkasalaisuuden rikkomisesta ja palvelusrikoksesta. Sakkoja tuli yhteensä 1 680 eli 40 päiväsakon edestä.

Tuomion taustalla on ulkoinen kovalevy, jonka valmiusupseerina työskennellyt majuri otti mukaansa Kaakkois-Suomen rajavartiostosta lähtiessään opetustehtäviin Raja- ja merivartiokouluun.

Ongelmaksi muodostui se, että ulkoinen kovalevy sisälsi korkeimpien suojaustasojen II ja I -materiaalia. Majurilla oli valmiusupseerina pääsy materiaaliin, mutta hän ei olisi saanut ottaa aineistoa mukaansa.
 
Tälläkin palstalla lynkattiin toimittaja Haiminen ja Hesari, vaikka paljon isompi kysymys näyttää olevan se, että sotilaat ovat vuotaneet aineiston ulos.

Edes syyttäjä ei väitä toimittajan murtautuneen (ei fyysisesti, eikä sähköisesti) yhtään mihinkään vaan aineisto on tullut käsiin muuta reittiä.

Toki asioita olisi voinut jättää julkaisematta jne, mutta silti kyse on paljon isommasta asiasta kuin, että täyttääkö Hesarin painaminen rikoksen tunnusmerkistön vaiko ei.
 
Opponoin: herra A:n toimiminen vuotajana ei vähennä pätkääkään Pietiläisen ja Halmisen syytä epäillä -asemaa turvallisuussalaisuuden rikkomisasiassa.

Mutta kukas kissan hännän nostaa, ellen minä: väitin sylttytehtaan johtavan herra A:han jo silloin kun tämä keskusteluketju näki päivänvalon.

Ja vieläkin jos joku taivastelee miten Suomen tiedustelupomo voi olla ryssän myyrä..no jos valtakunnan pomona ja Alafuzoffin nimittäjänä on ollut suuri Venäjän tuntija ja Putinin ystävä ja anti-NATO -nainen, niin mitä muuta voi odottaa kuin NATOn tavotteiden ja pyrkimysten vastaisen toiminnan, jos siihen on valtakunnanpolitiikassa mahdollisuus.

Se on kyllä mysteeri, että miten vit..ihmeessä Venäjän yleisesikunta-akatemian läpikäynyt venäläistaustainen mies pääsi EU:n sotilastiedustelun pomoksi. Muut saa selittää.o_O

EDIT. Mielenkiintoista on jälkikäteen se, että Alafuzoffin opiskellessa yleisesikunta-akatemiassa, siellä opetettiin mm. Duginin oppeja geopolitiikan perusteissa. Krimin kriisin rakentaminen ja miehittäminen noudatti näitä akatemia-oppeja kirjaimellisesti. Akatemia-priimus Alafuzoff oli olevinaan täysin tietämätön koko touhusta Krimin kriisin aikana ja väitti, "ettemme voi varmuudella tietää keitä nuo miehet oikein ovat" - vielä senkin jälkeen, kun Kremlin oma propagandakoneistokaan ei enää nähnyt tarpeelliseksi kiistää näiden tunnuksettomien sotilaiden venäläisyyttä.
EU:n tiedustelupomon olisi kannattanut soittaa eräälle tietylle suomalaiselle everstille:

ee246adea8e447e1b008918276df4aff.jpg.webp

Ja paskapuhe jatkui myöhemminkin:

Alafuzoffin toiminta on vuosien mittaan ollut kiitettävää Venäjän näkökulmasta, mitä yleisesikunta-akatemian priimukselta voidaan tietysti odottaa.
 
Viimeksi muokattu:
Se on kyllä mysteeri miten Venäjän yleisesikunta-akatemian läpikäynyt venäläistaustainen mies pääsi EU:n sotilastiedustelun pomoksi. Muut saa selittää.o_O
Varmaan samalla logiikalla kuin Suomen puolustusvoimien tiedustelupomoksi.

Venäjän suhteen on oltu hämmästyttävän leväperäisiä jo vuosikymmeniä. Ehkä tämäkin menee sujuvasti osaksi samaa jatkumoa.
 
Eikä ole. Muistele Alafuzoffin käytöstä Krimin valtauksen aikana. Ryssä mikä ryssä.
Ei todellakaan kannata epäillä vahinkoa.

Alafuzoffilla ei olisi pitänyt olla tuota materiaalia. Hän on sen tarkoituksella kopioinut muistitikulle. On vain tuntunut turvalliselta paikalta luovuttaa materiaali Suomen ulkopuolella.

Hämäräksi jää miksi aineistoa on pantattu kauan. Ehkä on ollut tiedossa milloin tiedustelulakeja ehkä muutetaan ja odotettu sopivaa hetkeä julkaisemiseen.

Pitkä aika aineiston luovuttamisen ja julkaisun välillä on koettu turvaavan sen että lähde ei voi paljastua.

PS. Tietosuoja Hesarin toimituksessa on ollut ehkä parempi kuin on luultu. Jos aineisto on ollut ainoastaan muistitikulla niin ulkopuoliset eivät ole voineet päästä tietoihin käsiksi. Tämä tietysti edellyttää sitä että Hesarin juttuun on kopioitu vain muutama herkkupala siltä muistitikulta ja varsinaiset tiedot eivät ole koskaan olleet kenenkään koneella ( mistä ne ovat tietenkin kaikkien tiedustelupalveluiden luettavissa)
 
Onkohan tässä nyt havaittavissa PV:n yritys hallita narratiivia. Tietovuotoa ei voida enää peitellä, Herra A: toiminta voisi herättää kiusallisia kysymyksiä PV:n sisäisen turvallisuuden tilasta joten keskitytään HS:n julkaisuun.
 
Olisikohan herra A:n sotilasarvo korkein mitä on koskaan tuomittu menetettäväksi?
Amiraalista matruusiksi...

Meneeköhän siinä samalla kenraalikunnan eläke-edut? :D
 
Olisikohan herra A:n sotilasarvo korkein mitä on koskaan tuomittu menetettäväksi?
Amiraalista matruusiksi...

Meneeköhän siinä samalla kenraalikunnan eläke-edut? :D
Toivottavasti pois lähtee myös kalterittoman ikkunan takana elämisen etu...
 
Eikä ole. Muistele Alafuzoffin käytöstä Krimin valtauksen aikana. Ryssä mikä ryssä.

Mannerheimkin oli ryssänupseeri. Jos Alafuzoff on niin paha kuin väitetään, miksi hänestä ei ole hankkiuduttu eroon jo aikaa sitten?

Kokonaiskuva on epäselvä.
 
Back
Top