Leaderwolf
Respected Leader
Väärin, kaikelle saa nauraa, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan
Kunhan totuus ei unohdu mielestä, huumori on aina sallittu 
Äänestys HX-varjohankinta: muun maailman hävittäjätarjokkaat
- Viestiketjun aloittaja fulcrum
- Aloitus PVM
Kunhan totuus ei unohdu mielestä, huumori on aina sallittu 
Rajajääkäri
Ylipäällikkö
Mikäs noissa venäjän koneissa(jokin muukin malli), on tuo moottoreiden väillä oleva "häntä"?
X-taajuuden taakse katsova tutka, ilmeisesti.
YliKoo
Greatest Leader
Flankerissa on vielä kyrväkkäämpi ”stinger”
Liitteet
fulcrum
Greatest Leader
Tällaisia on kokeiltu muttei ilmeisesti ole missään versiossa otettu käyttöön. "Hännässä" on alkujaan jarruvarjo ja soihdun/silpunheittimet. Ainakin Su-34:ssä siinä on lisäksi APU. Sillä voi olla myös joku aerodynaaminen tarkoitus tai sitten ne on vain keksitty laittaa kaikki tuo laitteisto tuollaiseen puomiin jotta säästetään tilaa itse rungon sisällä. Tuossa näkyy Su-34:n takaosa rakennusvaiheessa:
Su-57:n pyrstökartio on vähän erilainen, siinä on ainakin Himalaja-elsolaitteiston antenni.
fulcrum
Greatest Leader
KF-X:n prototyyppiä on alettu valmistamaan. Ensilentoa kai kaavaillaan vuodelle 2022 ja IOC 2025 (!). Ainakin jälkimmäinen vuosiluku voi osoittautua "vähän" kunnianhimoiseksi. Meidän skabaamme kone ei kerkeä, harmi sinänsä.
Video näyttää vahvistavan sen mitä aiemmin keskusteltiin, eli ensimmäisessä versiossa ei ole sisäisiä asekuiluja vaan puoliupotetut ohjukset, myöhemmin tulee asekuilut 4 AMRAAM-kokoluokan ohjukselle.
Video näyttää vahvistavan sen mitä aiemmin keskusteltiin, eli ensimmäisessä versiossa ei ole sisäisiä asekuiluja vaan puoliupotetut ohjukset, myöhemmin tulee asekuilut 4 AMRAAM-kokoluokan ohjukselle.
fulcrum
Greatest Leader
Pompotellaanpa ketjua ylöspäin ja otetaan käsittelyyn ilmailufoorumien vakioflamebaitti, HAL Tejas. Siinä missä naapurimaa Pakistanin hävittäjäprojekti eteni melko vähäisin ongelmin, samaa ei todellakaan voi sanoa Intian LCA-ohjelmasta joka on venynyt ja vanunut niin pitkään ja isoissa ongelmissa että siitä on tullut eräänlainen kestovitsi ei-intialaisten keskuudessa. Mutta onko kone tosiaan niin surkea esitys? Ei suinkaan.
Intia alkoi tuumailemaan uutta omavalmisteista hävittäjää jo niinkin varhain kuin 1969 ja aluksi tarkoituksena oli tehdä paranneltu painos Kurt Tankin suunnittelemasta Marut-hävittäjästä (kyllä, juuri sen Kurt Tankin). Suunnitelmat kuitenkin lopahtivat. Varsinaisesti LCA-ohjelma aloitettiin 1983 ja tavoitteena oli ensilento 1990 ja kone palveluskäyttöön 1995. Ilmavoimilla kesti monta vuotta saada edes vaatimukset lyötyä lukkoon joka pilasi aikataulun heti ja siitä ongelmat vasta alkoivat. Kone aloitettiin siis vain muutama vuosi Gripenin jälkeen mutta jäi jälkeen siitä todella paljon. Syy oli pitkälti se että LCA oli paljon Gripeniä kunnianhimoisempi ohjelma: sen oli tarkoitus tuoda koko Intian ilmailuteollisuus muun maailman tasolle. Intialaiset halusivat suunnitella sekä moottorin, tutkan ja FBW:n alusta alkaen itse. Ruotsalaiset ostivat tutkan ja moottorin perusratkaisut ulkomailta. Mainittakoon toisaalta ettei vastaava venyminen ole muuallakaan harvinaista. Eurofighterin esiaste oli projekti nimeltään TKF-90, missä '90' viittaa käyttöönottovuoteen. *hysteerista naurua*
Pitkän tarinan voi ynnätä niin ettei moottorista ja tutkasta tullut mitään ja ne piti vaihtaa lennosta toimiviin ulkomaisiin ratkaisuihin. Rungon kanssakin oli ongelmia. LCAn tyhjäpainovaatimus oli aluksi 'jukemaisen' pieni 5.5 tonnia. Tämä osoittautui aivan ylioptimistiseksi. Koneen prototyypit olivat noin 1.5 tonnia ylipainoisia. Sarjakoneissa saatiin paino tiristettyä 6.5 tonnin paikkeille. Ensimmäinen demonstraattori lensi 2001. Tämän jälkeen prototyyppejä ja esisarjan koneita valmistui hiljakseltaan keskimäärin yksi vuodessa seuraavat 12 vuotta.
Tejas edustaa nykyhävittäjissä hiukan poikkeavaa muotoilua sillä siinä on deltasiipi muttei canardeja, vaan nostovoimaa on lisätty eräänlaisella 'typistetyllä' deltasiivellä. Rungon muodoissa ei ole niinkään paljon Miragen ranskalaismannekiinin sähäkkää solakkuutta, vaan enemmän Drakenin ruotsalaismamman käytännöllistä pulleutta. Suoritusarvoiltaan Tejas näyttää olevan ainakin paperilla lähes identtinen Gripen C:n kanssa. Sisäinen polttoainekuorma on lähes sama, moottorit ovat toisilleen hyvin läheistä sukua ja asekuorma ja suurin lentoonlähtöpainokin ovat hyvin samanlaisia.
Tejasin ensimmäinen tuotantoversio on Mk1 ja se on tarkoitettu välityypiksi jolla paikataan Intian ilmavoimien pahinta konepulaa ja kerätään kokemuksia tyypistä. Koneessa on israelilainen EL/M 2032-tutka ja yleisesti ottaen kone edustaa tyypillistä 90-luvun varustelutasoa. Toisin kuin FC-1, Tejasin tekniikka on kauttaaltaan digisukupolvea. Kone ei ole häivekone mutta valmistaja väittää sen tutkapoikkipinta-alan olevan luokkaa 0.5m^2, pienempi kuin millään toisella 4. sukupolven hävittäjällä DSI-ilmanotot, komposiitin laaja käyttö ja canardien puuttuminen voivat tässä auttaa. Koneeseen piti tulla intialainen elsojärjestelmä, mutta sen viivästyksien vuoksi se on korvattu israelilaisella. Kiinteää IP-sensoria ei ole mutta kone on suunniteltu käyttämään sekä IRST- että FLIR-säiliötä, mm. Liteningiä. Myös häirintälaite täytyy kantaa ulkoisesti. Aseistuksena on wanha kunnon GSh-23-tykki, R-73-ohjus sekä BVR-ohjus Derby. Tulevaisuudessa tullaan integroimaan Python-5, Astra ja myös Meteorista on haaveiltu. Koneessa on Elbitin kypärätähtäin ja intialainen datalinkki. Viimeksimainitusta löysin melko vähän tietoa, se kuitenkin toimii sekä maa-asemiin että muihin lentokoneisiin eli muistuttanee kotimaista (jo poistunutta) tietovuota? Siirtonopeudeksi on mainittu 8kbit/s.
Tejasin 'lopulliseksi' versioksi on suunniteltu Mk2, joka olisi hiukan isompi ja voimakkaampi, paremmalla sensorifuusiolla ja intialaisella Uttam-tutkalla (ehkä) varustettu eräänlainen "E/F Super Tejas". Viivästyksien vuoksi HAL on kehittänyt version Mk1A, joka on paremmilla avioniikoilla varustettu Mk1. Koneessa on ilmatankkauskyky, EL/M 2052 AESA-tutka ja israelilainen häirintäsäiliö. Tätä versiota kaupataan myös vientiin. Koneen tuotantomäärä ei toistaiseksi ole kovin suuri: Mk1:stä tilattiin 40 kappaletta ja Mk1A:ta 83. Lukuun sisältyvät kaksipaikkaiset versiot. Vientiasiakkaita ei ole vielä ilmaantunut, tosin vientilupa on ehtinyt olla vasta parisen vuotta. Konetta on esitelty 'tositarkoituksella' ainakin Malesialle. Intian laivasto ei ole toistaiseksi tilannut sarjakoneita koska niiden suorituskyky ei riitä tukialuskäyttöön.
Miten Tejas sitten vertautuisi meille. Kuten sanottua, kone muistuttaisi ominaisuuksiltaan hyvin paljon Gripen C/D:tä, ollen jonkun verran modernimpi ainakin tutkan osalta. Tässä oletuksena siis Mk1A joka luultavasti voisi ehtiä HX-aikatauluun. Mk2:n ensilento on vasta n. 2020 ja siitä kestää useita vuosia saada se Intian ilmavoimien käyttöön. Se ei todennäköisesti kerkiäisi meille jos oletamme tiukasti nykyisen HX-aikataulun. Ominaisuuksiltaan Tejas Mk1A on helpompi arvioida kuin FC-1 tai FC-20, koska se käyttää paljon länsimaisia tai israelilaisia järjestelmiä joiden ominaisuuksista on tietoa saatavilla. Tejas on perusratkaisuiltaan hiukan modernimpi kuin pahin kilpailija FC-1 ja monet järjestelmät olisi meillä suht helppo ottaa käyttöön. Toisaalta HX-ehdokkaisiin nähden kone vaikuttaa 'alimitoitetulta' tutkan, asekuorman ja avioniikkojen osalta. HX-ehdokkaista pieninkin, Gripen E/F, omaa huomattavasti järeämmän avioniikka- ja sensoripaketin ollen myös asekuorman osalta parempi. Tejasin eduksi jäisi siis lähinnä ehkä parempi ketteryys ja halvempi hinta. Tiettävästi Intian ilmavoimat on maksanut Mk1A-sarjan koneista noin 61 miljoonaa USD /kappale. Kone siis mahtuisi helposti tällä perusteella HX-budjettiin, mutta suorituskyky olisi luultavasti monelta osin epätyydyttävä etenkin kun kone olisi meillä päätyyppi, eikä "line fighter" jonka tarkoitus olisi toimia suorituskykyisempien konetyyppien rinnalla.
Intia alkoi tuumailemaan uutta omavalmisteista hävittäjää jo niinkin varhain kuin 1969 ja aluksi tarkoituksena oli tehdä paranneltu painos Kurt Tankin suunnittelemasta Marut-hävittäjästä (kyllä, juuri sen Kurt Tankin). Suunnitelmat kuitenkin lopahtivat. Varsinaisesti LCA-ohjelma aloitettiin 1983 ja tavoitteena oli ensilento 1990 ja kone palveluskäyttöön 1995. Ilmavoimilla kesti monta vuotta saada edes vaatimukset lyötyä lukkoon joka pilasi aikataulun heti ja siitä ongelmat vasta alkoivat. Kone aloitettiin siis vain muutama vuosi Gripenin jälkeen mutta jäi jälkeen siitä todella paljon. Syy oli pitkälti se että LCA oli paljon Gripeniä kunnianhimoisempi ohjelma: sen oli tarkoitus tuoda koko Intian ilmailuteollisuus muun maailman tasolle. Intialaiset halusivat suunnitella sekä moottorin, tutkan ja FBW:n alusta alkaen itse. Ruotsalaiset ostivat tutkan ja moottorin perusratkaisut ulkomailta. Mainittakoon toisaalta ettei vastaava venyminen ole muuallakaan harvinaista. Eurofighterin esiaste oli projekti nimeltään TKF-90, missä '90' viittaa käyttöönottovuoteen. *hysteerista naurua*
Pitkän tarinan voi ynnätä niin ettei moottorista ja tutkasta tullut mitään ja ne piti vaihtaa lennosta toimiviin ulkomaisiin ratkaisuihin. Rungon kanssakin oli ongelmia. LCAn tyhjäpainovaatimus oli aluksi 'jukemaisen' pieni 5.5 tonnia. Tämä osoittautui aivan ylioptimistiseksi. Koneen prototyypit olivat noin 1.5 tonnia ylipainoisia. Sarjakoneissa saatiin paino tiristettyä 6.5 tonnin paikkeille. Ensimmäinen demonstraattori lensi 2001. Tämän jälkeen prototyyppejä ja esisarjan koneita valmistui hiljakseltaan keskimäärin yksi vuodessa seuraavat 12 vuotta.
Tejas edustaa nykyhävittäjissä hiukan poikkeavaa muotoilua sillä siinä on deltasiipi muttei canardeja, vaan nostovoimaa on lisätty eräänlaisella 'typistetyllä' deltasiivellä. Rungon muodoissa ei ole niinkään paljon Miragen ranskalaismannekiinin sähäkkää solakkuutta, vaan enemmän Drakenin ruotsalaismamman käytännöllistä pulleutta. Suoritusarvoiltaan Tejas näyttää olevan ainakin paperilla lähes identtinen Gripen C:n kanssa. Sisäinen polttoainekuorma on lähes sama, moottorit ovat toisilleen hyvin läheistä sukua ja asekuorma ja suurin lentoonlähtöpainokin ovat hyvin samanlaisia.
Tejasin ensimmäinen tuotantoversio on Mk1 ja se on tarkoitettu välityypiksi jolla paikataan Intian ilmavoimien pahinta konepulaa ja kerätään kokemuksia tyypistä. Koneessa on israelilainen EL/M 2032-tutka ja yleisesti ottaen kone edustaa tyypillistä 90-luvun varustelutasoa. Toisin kuin FC-1, Tejasin tekniikka on kauttaaltaan digisukupolvea. Kone ei ole häivekone mutta valmistaja väittää sen tutkapoikkipinta-alan olevan luokkaa 0.5m^2, pienempi kuin millään toisella 4. sukupolven hävittäjällä DSI-ilmanotot, komposiitin laaja käyttö ja canardien puuttuminen voivat tässä auttaa. Koneeseen piti tulla intialainen elsojärjestelmä, mutta sen viivästyksien vuoksi se on korvattu israelilaisella. Kiinteää IP-sensoria ei ole mutta kone on suunniteltu käyttämään sekä IRST- että FLIR-säiliötä, mm. Liteningiä. Myös häirintälaite täytyy kantaa ulkoisesti. Aseistuksena on wanha kunnon GSh-23-tykki, R-73-ohjus sekä BVR-ohjus Derby. Tulevaisuudessa tullaan integroimaan Python-5, Astra ja myös Meteorista on haaveiltu. Koneessa on Elbitin kypärätähtäin ja intialainen datalinkki. Viimeksimainitusta löysin melko vähän tietoa, se kuitenkin toimii sekä maa-asemiin että muihin lentokoneisiin eli muistuttanee kotimaista (jo poistunutta) tietovuota? Siirtonopeudeksi on mainittu 8kbit/s.
Tejasin 'lopulliseksi' versioksi on suunniteltu Mk2, joka olisi hiukan isompi ja voimakkaampi, paremmalla sensorifuusiolla ja intialaisella Uttam-tutkalla (ehkä) varustettu eräänlainen "E/F Super Tejas". Viivästyksien vuoksi HAL on kehittänyt version Mk1A, joka on paremmilla avioniikoilla varustettu Mk1. Koneessa on ilmatankkauskyky, EL/M 2052 AESA-tutka ja israelilainen häirintäsäiliö. Tätä versiota kaupataan myös vientiin. Koneen tuotantomäärä ei toistaiseksi ole kovin suuri: Mk1:stä tilattiin 40 kappaletta ja Mk1A:ta 83. Lukuun sisältyvät kaksipaikkaiset versiot. Vientiasiakkaita ei ole vielä ilmaantunut, tosin vientilupa on ehtinyt olla vasta parisen vuotta. Konetta on esitelty 'tositarkoituksella' ainakin Malesialle. Intian laivasto ei ole toistaiseksi tilannut sarjakoneita koska niiden suorituskyky ei riitä tukialuskäyttöön.
Miten Tejas sitten vertautuisi meille. Kuten sanottua, kone muistuttaisi ominaisuuksiltaan hyvin paljon Gripen C/D:tä, ollen jonkun verran modernimpi ainakin tutkan osalta. Tässä oletuksena siis Mk1A joka luultavasti voisi ehtiä HX-aikatauluun. Mk2:n ensilento on vasta n. 2020 ja siitä kestää useita vuosia saada se Intian ilmavoimien käyttöön. Se ei todennäköisesti kerkiäisi meille jos oletamme tiukasti nykyisen HX-aikataulun. Ominaisuuksiltaan Tejas Mk1A on helpompi arvioida kuin FC-1 tai FC-20, koska se käyttää paljon länsimaisia tai israelilaisia järjestelmiä joiden ominaisuuksista on tietoa saatavilla. Tejas on perusratkaisuiltaan hiukan modernimpi kuin pahin kilpailija FC-1 ja monet järjestelmät olisi meillä suht helppo ottaa käyttöön. Toisaalta HX-ehdokkaisiin nähden kone vaikuttaa 'alimitoitetulta' tutkan, asekuorman ja avioniikkojen osalta. HX-ehdokkaista pieninkin, Gripen E/F, omaa huomattavasti järeämmän avioniikka- ja sensoripaketin ollen myös asekuorman osalta parempi. Tejasin eduksi jäisi siis lähinnä ehkä parempi ketteryys ja halvempi hinta. Tiettävästi Intian ilmavoimat on maksanut Mk1A-sarjan koneista noin 61 miljoonaa USD /kappale. Kone siis mahtuisi helposti tällä perusteella HX-budjettiin, mutta suorituskyky olisi luultavasti monelta osin epätyydyttävä etenkin kun kone olisi meillä päätyyppi, eikä "line fighter" jonka tarkoitus olisi toimia suorituskykyisempien konetyyppien rinnalla.
Leaderwolf
Respected Leader
Tuota, tässä kohtaa odotin, että kirjoittaisit jotain yllättävää hyvää koneesta. Mutta lopulta ainoa hyvä verrattuna muihin hävittäjiin on siis tietyllä tavalla ajatellen kohtuullinen hinta, ja Israelilaisten bolt-on lisäykset, jotka pitävät Tejaksen päätä juuri ja juuri pinnan yläpuolella Kiinan ja Pakistanin välissä?
fulcrum
Greatest Leader
Kaikki on suhteellista LCA-ohjelman viivästykset ovat tolkuttomia ja moni projektin keskeinen osa on epäonnistunut tai viivästynyt vieläkin enemmän (intialaiset vieläkin haluaisivat saada Kaveri-moottorin toimimaan mutta koska ja miten se tapahtuisi, jää nähtäväksi). Intialaismedian kirjoittelu on tutun negatiivissävyistä: Tarkastuslaitos löysi Tejasista 53 "vakavaa puutetta". On selvää että ohjelmana LCA on ollut aikalailla floppi, lopputuloksessa ei kuitenkaan näytä olevan vikaa. Tejas Mk1A vaikuttaisi olevan aivan uskottava ja vertailun kestävä 2020-luvun sotakone. Koneen ominaisuudet ovat hyvin lähellä Gripeniä jota nyt ei kai kukaan pidä huonona paitsi Gyllis1. Israelilaisten tutkien ja elsojärjestelmän, ja amerikkalaisen moottorin käyttö on vain fiksua jos ne kerran toimii. Tietenkin tuollaisesta järjestelmien 'pikapulttauksesta' voi tulla vähän ongelmia eikä lopputulos ole välttämättä niin elegantti mikä ehkä näkyy koneen varhaisten versioiden ulkonäössä:
Siinä on melkoinen määrä antenneja, apuilmanottoja, kuhmuja ja luukkuja siellä täällä. Ei voi olla optimi tutkaheijastuksen ja aerodynamiikan kannalta. Varmasti jos kone olisi alusta alkaen suunniteltu noiden järjestelmien ympärille niin lopputulos olisi siistimpi. Epäilemättä tulevissa versioissa tämäkin tulee paranemaan.
LCA-ohjelman viivästykset ovat tolkuttomia ja moni projektin keskeinen osa on epäonnistunut tai viivästynyt vieläkin enemmän (intialaiset vieläkin haluaisivat saada Kaveri-moottorin toimimaan mutta koska ja miten se tapahtuisi, jää nähtäväksi). Intialaismedian kirjoittelu on tutun negatiivissävyistä: Tarkastuslaitos löysi Tejasista 53 "vakavaa puutetta". On selvää että ohjelmana LCA on ollut aikalailla floppi, lopputuloksessa ei kuitenkaan näytä olevan vikaa. Tejas Mk1A vaikuttaisi olevan aivan uskottava ja vertailun kestävä 2020-luvun sotakone. Koneen ominaisuudet ovat hyvin lähellä Gripeniä jota nyt ei kai kukaan pidä huonona paitsi Gyllis1. Israelilaisten tutkien ja elsojärjestelmän, ja amerikkalaisen moottorin käyttö on vain fiksua jos ne kerran toimii. Tietenkin tuollaisesta järjestelmien 'pikapulttauksesta' voi tulla vähän ongelmia eikä lopputulos ole välttämättä niin elegantti mikä ehkä näkyy koneen varhaisten versioiden ulkonäössä:Siinä on melkoinen määrä antenneja, apuilmanottoja, kuhmuja ja luukkuja siellä täällä. Ei voi olla optimi tutkaheijastuksen ja aerodynamiikan kannalta. Varmasti jos kone olisi alusta alkaen suunniteltu noiden järjestelmien ympärille niin lopputulos olisi siistimpi. Epäilemättä tulevissa versioissa tämäkin tulee paranemaan.
fulcrum
Greatest Leader
Vielä yksi, eli Korean Airspace Industries (KAI) FA-50:
Konetta alettiin kehittelemään 90-luvun alussa, aluksi vain harjoituskoneeksi. Lockheed Martin osallistui suunnitteluun ja rahoitti 13% kehityskustannuksista. Ensilento tapahtui elokuussa 2002. Hyvin pian alettiin kehittää myös taistelukykyisiä versioita sekä Etelä-Korean ilmavoimille että vientiin. Jonkunmoista vientimenestystä on tullutkin. Nykyään koneesta on kolme pääversiota: puhtaasti koulutuskäyttöön tarkoitettu T-50, harjoituskone/rynnäkkökone TA-50, ja puhdas taistelukone FA-50. Yksipaikkaisen F-50 -version kehittelystä on luovuttu edistyneemmän KF-X:n hyväksi.
Harjoituskonetaustasta huolimatta kone on monella tapaa vertailukelpoinen muiden kevyiden hävittäjien kanssa. Tyhjäpaino on noin 6.5 tonnia, moottorina wanha tuttu GE F404 (valmistaja tarjoa myös EJ200:aa), g-rajat +8/-3. Maksiminopeus on noin Mach 1.5 jota on pidettävä torjuntahävittäjälle melkolailla miniminä. Aseistetuissa versioissa oli tutkana aluksi APG-67, myöhemmin Elta EL/M-2032. FA-50:ssa on mahdollisuus käyttää tavallisimpia amerikkalaisia aseita, Sniper- tai Litening-säiliöitä tai elso-säiliöitä. Elso-järjestelmää on ollut kehittelemässä ilmeisesti Thales, mutta muuten siitä ei ole minulla tietoa. Koneeseen on asennettu Link 16. Tulevassa Block 20-versiossa on BVR-ohjus (AMRAAM) ja sekä Derby että Meteor ovat myös mahdollisia - jos niistä joku maksaa. Risteilyohjusta ei tällä hetkellä ole integroitu mutta Korean ilmavoimat on harkinnut Taurusta. Huomionarvoinen puute tällä hetkellä on kypärätähtäin. Tässäkin koneessa tykkivalinta noudattelee klassisia linjoja: 20mm M61, tosin kevennettynä kolmiputkisena versiona.
Jos verrataan konetta muihin tässä ketjussa käsiteltyihin, niin koneessa on sama moottori kuin Gripenissä ja Tejasissa, sama tutka kuin Tejasissa, g-rajat ovat samat kuin Tejasilla tai FC-1:llä. Joissakin suhteissa se jää kuitenkin jälkeen. Kypärätähtäin mainittiin jo, BVR-ohjus on vasta tulossa. Koneen lentomatka on kaksipaikkaisena lyhyempi kuin kilpailijoilla. Tätä korostaa se ettei siinä ole ilmatankkauspuomia. USAFille tarjottuun T-50A:han lisättiin varsin ruma selkäkyömy ilmatankkausmahdollisuutta varten. Koneen tutka ei missään nimessä olisi kilpailukykyinen HX-kisassa. AESA-tutka todennäköisesti jossain vaiheessa siihen asennetaan mutta tällä hetkellä sellaista versiota ei ole tilattu. IRSTiä koneessa ei ole.
Kone on melko edullinen: Filippiinien tilaamat 12 konetta maksoivat $421 miljoonaa eli yhdelle koneelle olisi tullut hintaa 35 miljoonaa USD. Irak tilasi 24 konetta hintaan $1.1 miljardia. Koneen tyyppimerkintä siellä on T-50IQ mutta kyseessä on TA-50 tai FA-50 -standardin kone. Harmittavasti on hiukan epäselvää missä varustuksessa mikäkin asiakas on konetta tilannut. Ainakin Korean FA-50 -versiossa näyttää olevan hiukan pidempi nokka kuin Irakin tai Filippiinien koneissa, mikä viittaisi siihen että vientiasiakkaat olisivat valinneet hiukan kevyemmän varustelun. Mikäli koneeseen haluttaisiin 'kunnon setit' eli AESA-tutka, BVR-ohjukset, ajantasaiset datalinkit ja elsojärjestelmät niin hinta nousisi varmasti 55-60 miljoonaan per kone.
Muista tämän ketjun koneista poiketen FA-50:n hankinnalle tuskin olisi mitään erityistä poliittista tai strategista estettä. Luultavasti HX-hankinnan alkuvaiheissa se on ollut yksi koneista joita on alustavasti tutkittu vaihtoehtona. Nopeasti se on pudonnut pois, koska FA-50 jää selkeästi jälkeen Hornetista jokseenkin kaikissa keskeisissä suorituskykykriteereissä. Esimerkiksi Kroatia hylkäsi koneen omassa hävittäjähankinnassaan koska se ei täyttänyt ilmavoimien vaatimuksia. Koneen potentiaaliset versiot tarjoaisivat kehittyneitä ominaisuuksia, osin samoja kuin mitä HX-kisan todellisillakin ehdokkailla on tarjota. Niiden rahoitus ja aikataulu on kuitenkin hyvin epävarma. Koneen kehitys on tältä osin hidasta, koska sen markkinat ovat harjoituskone/kehitysmaahävittäjä-segmentissä. Tässä suhteessa se jäisi HX-varjoehdokkaillekin jälkeen vaikka joissakin asioissa se kyllä on vertailukykyinen niiden kanssa. Varjohankinnassa koneen edut olisivat moderni yleisilme verrattuna esim. FC-1:een ja tuttu ja turvallinen, pääasiassa amerikkalaisperäinen tekniikka mutta ns. raa'assa voimassa se jää vertailun jumboksi. Sen sijaan mahdollisena Hawkin korvaajana se kyllä on vakavasti otettava ehdokas.
Konetta alettiin kehittelemään 90-luvun alussa, aluksi vain harjoituskoneeksi. Lockheed Martin osallistui suunnitteluun ja rahoitti 13% kehityskustannuksista. Ensilento tapahtui elokuussa 2002. Hyvin pian alettiin kehittää myös taistelukykyisiä versioita sekä Etelä-Korean ilmavoimille että vientiin. Jonkunmoista vientimenestystä on tullutkin. Nykyään koneesta on kolme pääversiota: puhtaasti koulutuskäyttöön tarkoitettu T-50, harjoituskone/rynnäkkökone TA-50, ja puhdas taistelukone FA-50. Yksipaikkaisen F-50 -version kehittelystä on luovuttu edistyneemmän KF-X:n hyväksi.
Harjoituskonetaustasta huolimatta kone on monella tapaa vertailukelpoinen muiden kevyiden hävittäjien kanssa. Tyhjäpaino on noin 6.5 tonnia, moottorina wanha tuttu GE F404 (valmistaja tarjoa myös EJ200:aa), g-rajat +8/-3. Maksiminopeus on noin Mach 1.5 jota on pidettävä torjuntahävittäjälle melkolailla miniminä. Aseistetuissa versioissa oli tutkana aluksi APG-67, myöhemmin Elta EL/M-2032. FA-50:ssa on mahdollisuus käyttää tavallisimpia amerikkalaisia aseita, Sniper- tai Litening-säiliöitä tai elso-säiliöitä. Elso-järjestelmää on ollut kehittelemässä ilmeisesti Thales, mutta muuten siitä ei ole minulla tietoa. Koneeseen on asennettu Link 16. Tulevassa Block 20-versiossa on BVR-ohjus (AMRAAM) ja sekä Derby että Meteor ovat myös mahdollisia - jos niistä joku maksaa. Risteilyohjusta ei tällä hetkellä ole integroitu mutta Korean ilmavoimat on harkinnut Taurusta. Huomionarvoinen puute tällä hetkellä on kypärätähtäin. Tässäkin koneessa tykkivalinta noudattelee klassisia linjoja: 20mm M61, tosin kevennettynä kolmiputkisena versiona.
Jos verrataan konetta muihin tässä ketjussa käsiteltyihin, niin koneessa on sama moottori kuin Gripenissä ja Tejasissa, sama tutka kuin Tejasissa, g-rajat ovat samat kuin Tejasilla tai FC-1:llä. Joissakin suhteissa se jää kuitenkin jälkeen. Kypärätähtäin mainittiin jo, BVR-ohjus on vasta tulossa. Koneen lentomatka on kaksipaikkaisena lyhyempi kuin kilpailijoilla. Tätä korostaa se ettei siinä ole ilmatankkauspuomia. USAFille tarjottuun T-50A:han lisättiin varsin ruma selkäkyömy ilmatankkausmahdollisuutta varten. Koneen tutka ei missään nimessä olisi kilpailukykyinen HX-kisassa. AESA-tutka todennäköisesti jossain vaiheessa siihen asennetaan mutta tällä hetkellä sellaista versiota ei ole tilattu. IRSTiä koneessa ei ole.
Kone on melko edullinen: Filippiinien tilaamat 12 konetta maksoivat $421 miljoonaa eli yhdelle koneelle olisi tullut hintaa 35 miljoonaa USD. Irak tilasi 24 konetta hintaan $1.1 miljardia. Koneen tyyppimerkintä siellä on T-50IQ mutta kyseessä on TA-50 tai FA-50 -standardin kone. Harmittavasti on hiukan epäselvää missä varustuksessa mikäkin asiakas on konetta tilannut. Ainakin Korean FA-50 -versiossa näyttää olevan hiukan pidempi nokka kuin Irakin tai Filippiinien koneissa, mikä viittaisi siihen että vientiasiakkaat olisivat valinneet hiukan kevyemmän varustelun. Mikäli koneeseen haluttaisiin 'kunnon setit' eli AESA-tutka, BVR-ohjukset, ajantasaiset datalinkit ja elsojärjestelmät niin hinta nousisi varmasti 55-60 miljoonaan per kone.
Muista tämän ketjun koneista poiketen FA-50:n hankinnalle tuskin olisi mitään erityistä poliittista tai strategista estettä. Luultavasti HX-hankinnan alkuvaiheissa se on ollut yksi koneista joita on alustavasti tutkittu vaihtoehtona. Nopeasti se on pudonnut pois, koska FA-50 jää selkeästi jälkeen Hornetista jokseenkin kaikissa keskeisissä suorituskykykriteereissä. Esimerkiksi Kroatia hylkäsi koneen omassa hävittäjähankinnassaan koska se ei täyttänyt ilmavoimien vaatimuksia. Koneen potentiaaliset versiot tarjoaisivat kehittyneitä ominaisuuksia, osin samoja kuin mitä HX-kisan todellisillakin ehdokkailla on tarjota. Niiden rahoitus ja aikataulu on kuitenkin hyvin epävarma. Koneen kehitys on tältä osin hidasta, koska sen markkinat ovat harjoituskone/kehitysmaahävittäjä-segmentissä. Tässä suhteessa se jäisi HX-varjoehdokkaillekin jälkeen vaikka joissakin asioissa se kyllä on vertailukykyinen niiden kanssa. Varjohankinnassa koneen edut olisivat moderni yleisilme verrattuna esim. FC-1:een ja tuttu ja turvallinen, pääasiassa amerikkalaisperäinen tekniikka mutta ns. raa'assa voimassa se jää vertailun jumboksi. Sen sijaan mahdollisena Hawkin korvaajana se kyllä on vakavasti otettava ehdokas.
Huhta
Greatest Leader
Jos valitaan F-35, niin voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Koko koneen avioniikka kun on rakennettu sen yhden keskustietokoneen ympärille, niin kypärätähtäimen ja EO DAS:n sensorien asentaminen toiseen konetyyppiin ei liene helppoa eikä halpaa. Sinänsä se kyllä tekisi FA-50:stä maailman edistyneimmän kevythävittäjän...
Totta, F35 on varmaan integroitu erittäin pitkälle kaikkien järjestelmien osalta. Päiväunia on tällaiset yhteensopivuudet.
Joku parikymmentä TA-50:tä voisi toimia hyvin Hawkien korvaajana. Sitten myöhemmin MLUlla hankittaisiin niille AESA:aa jos rahat riittäisivät, mutta parikymmentä noita voisi olla sodankäynnissäkin jo hyödyllinen kokonaisuus.
Johan olisi aikoihin eletty, jos Kfir korvaisi Hornetin!
Wikin mukaan poistettu käytöstä jo aikoja sitten. Mihin ovat noita kaupitelleet? Tolpan nokiksi vai?