Hybridivaikuttamisen narratiivinen rakenne ja dynamiikka

Tietenkin suurvalta pyrkii vaikuttamaan. Eihän siellä muuten olisi ammattitaitoista väkeä. Yläportaaseen vaikuttaminen on tärkeintä, koska jos siinä hyvin onnistutaan, muuta ei tarvita. Ei siitä ole montaa vuosikymmentä, kun olimme Euroopan maista eniten operaatioiden kohteena.

Kiinteistökaupoista on helppo olla samaa mieltä. Sekin on varmaan totta, että venäläisiä on mukana mosessa, mutta mikä on järjestelmällisesti ja keskusjohtoisesti mietittyä , onkin mielenkiintoinen kysymys.

Vuonna 2014 Tuula Malin esitti tällaisen kertomuksen (huomautan, että olen jutusta löytänyt ainakin yhden virheen: UB ei ole moottoripyöräkerho):

Keskusrikospoliisissa ja suojelupoliisissa työskentelevät poliisimiehet perustivat Trevocin Tuusulassa syksyllä 2007. Yrityksen perustamisasiakirjat kertovat, että Trevoc luotiin samassa osoitteessa Venäjällä ja Baltian maissa turvallisuuskonsultointia harjoittavan yrityksen kanssa.

Kyseisen yrityksen omistajalla on vankka tausta järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnanjohtajana Helsingin rikospoliisissa. Vuosina 1997–2001 hän toimi Venäjällä Suomen pääkonsulaatissa Pietarissa poliisin yhdyshenkilönä ja erityisasiantuntijana erityisesti rikostorjuntaan liittyvissä asioissa.Vuonna 2002 sama poliisimies työskenteli sisäasiainministeriön poliisiosastolla ja oli mukana kehittämässä Suomen ja Venäjän rikostorjuntayhteistyötä.

Trevoc sai alkupääomaa liiketoimintaansa moottoripyöräkerho United Brotherhoodin johtajan lähipiiristä. Useista törkeistä huumerikoksista tuomittu johtaja toimi myös vuosia Jari Aarnion tietolähteenä.

Trevocin julkilausuttuna liiketoimintaideana on ollut kehittää paikannus-, seuranta- ja viestintäjärjestelmiä suomalaisten ja ulkomaisten turvallisuusviranomaisten käyttöön.Käytännössä Trevoc on kehittänyt ohjelmistoja muutaman työntekijän voimin. Laitetuotantoa yrityksellä ei ole lainkaan.

Trevoc on operoinut kehittämänsä SATERISK-nimisen sateenvarjohankeen suojissa. Hanke koostuu useista osaprojekteista. SATERISKin nimissä on kehitetty muun muassa sateliittipaikannusta poliisiautoihin yhteistyössä Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion kanssa. Poliisi luovutti Trevocille tutkimuskäyttöön muun muassa poliisiauton. Auto haettiin pois kuukausi Aarnion pidätyksestä.

Perustamisensa jälkeen Trevoc on etsiytynyt määrätietoisesti Suomen turvallisuusviranomaisten ja kansallista turvallisuutta valvovien virkamiesten lähipiiriin. Kontakteja on haettu ainakin ulkoasiainministeriöstä, liikenne- ja viestintäministeriöstä sekä Viestintävirastosta. Ulkoministeriöstä kontaktiksi löytyi Suomen NSA-yhteistyöstä vastannut turvallisuuspäällikkö Erkki Väätäinen. Liikenne- ja viestintäministeriöstä kontaktina oli puolestaan EU:n Galileo-sateliittihanketta koordinoiva liikenneneuvos.

Trevocin mukaan molemmat virkamiehet lupasivat työpanoksensa SATERISK-hankkeen käyttöön. A-studion haastattelemat virkamiehet muistavat keskustelut, mutta kiistävät käytännön yhteistyön.

Trevoc on hakenut kontaktia myös viranomaisteknologiaa sekä ase- ja viestintäjärjestelmiä kehittävään kansainväliseen suuryritykseen EDAS-konserniin kuuluvaan Cassidianiin. Salaista ja turvaluokiteltua teknologiatietoa käsittelevä suuryritys on mukana Trevocin hankkeissa.

Trevoc on toiminut tiiviissä hankeyhteistyössä Espoossa toimivan Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusalan koulutusohjelman ja Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa.

Lapin yliopisto on vastannut hankkeen yhteistyösuhteista Venäjälle. Yhteistyökumppaneina ovat olleet Moskovassa toimiva Kansojen ystävyyden yliopisto sekä Venäjän tiedeakatemian Valtio- ja oikeuslaitos.

Trevocin, Laurea-ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston hankkeita on edistetty merkittävissä määrin julkisella rahoituksella. Pääosan rahoitusvastuusta ovat kantaneet Tekes ja Tullihallitus. Tekesin Turvallisuus-ohjelmasta on ohjattu vuosina 2007–2013 yli miljoona euroa tutkimus- ja tuotekehittelytukea Trevocin, Laurean ja Lapin yliopiston yhteistyöhankkeille.

Trevocin liikevaihto vaikuttaa vaatimattomalta, kun kyseessä on kansainvälistä viranomaisteknologiaa tuottava yritys. Liikevaihto on kaikkina toimintavuosina jäänyt selvästi alle puolen miljoonan euron. Ohuesta liikevaihdostaan huolimatta Trevoc on perustanut tytäryhtiöitä eri puolille Eurooppaa ja Yhdysvaltoihin. Yritysten liiketoiminta on vähäistä tai sitä ei ole ollut lainkaan.

Ja tässä on juuri priimaesimerkki tarkoitushakuisesta kirjoituksesta joka ei itse asiassa tarkoita välttämättä mitään. Vedellään viivoja ties kuinka monen yhteistyökuvion (jotka ovat aivan normaaleita pienille yrityksille) kautta kunnes jonkun mutkan kautta päädytään henkilöön/maahan joka saa koko jutun näyttämään epäilyttävältä. Kun tuon lukee tarkasti, näkee, ettei siinä ole mitään todistetta yhtään mistään.

Vastaavalla tavalla ja logiikalla minä pystyn täysin aukottomasti osoittamaan että nimimerkki @Talvela on infosoturi ja putinisti. Ja sen pystyy todistamaan ihan hänen omilla sanoillaan ja helposti:).

Homma menee seuraavasti:

1. On yleisesti tunnettu tosiasia, että EU-kriittisyys ja kritisointi heikentää Eurooppaa ja pelaa Putinin pussiin.
2. Tämä tosiasia on tuotu esiin monilta virallisilta tahoilta, mutta mainittakoon eritoten tunnustettu trollinmetsästäjä ja kansainvälisesti tunnettu antiputinisti kirjailija/tomittaja Jessikka Aro sekä tälläkin palstalla joskus käsittääkseni käynyt sotatieteiden tohtori Saara Jantunen joka toimii PV:n palveluksessa. Kyseessä on siis virallinen kanta koska PV:n edustaja on sen julkisesti esittänyt.
3. On todistettavaa, että nimimerkki @Talvela on esittänyt ja esittää toistuvasti EU-kriittisiä ja jopa EU:n hajaannusta toivovia ja kannattavia lausuntoja.
4. Tästä tullaan väistämättä siihen johtopäätökseen, että nimimerkki @Talvela on arkkiputinisti, infosoturi ja ties mitä muuta.
5. On totta, että nimimerkki @Talvela kritisoi putinia ja marxilaisia. Ovelaa. Ensinnäkin kaikki tietävät, että Putin on kleptokraati eikä marxilainen. Näin ollen voi hyvin olla, että nimimerkki yrittää vain esittää kriitikkoa. Toinen vaihtoehto on, että hän esittää kritiikkiä vain saadakseen uskottavuutta palstalla ja sitä kautta vietyä hybridiviestiään eteenpäin.
6. Näin ollen nimimerkki talvela on kiistämättömästi todistettu infosoturiksi ja hybridikommandoksi. Teloitusjoukkue kokoontuu aamun koitteessa!

Eli näin. Kaikki mitä tuossa edellä on sanottu on loogista, perustuu todellisiin lausuntoihin ja aitoihin kannanottoihin. Minä vain yhdistelen ne sopivassa kontekstissa ja voila! Meillä on käsissämme pesunkestävä puttesoturi. Ja tämä ei ole vitsi. Tuolla logiikalla on moni ihminen maailmassa päätynyt roviolle/mestauspölkylle/niskalaukauspaikalle. Minkäänlainen puolustautuminen ei ole mahdollista koska logiikka on täysin rikkumaton.

Tästä syystä en pidä tuollaisista tämän "toimittajan" tyyppisistä kirjoittajista. Hän sekoittaa tosiasioita, puolitotuuksia, mielikuvitusta ja todennäköisesti täysin keksittyjä asioita. Mutta niiden todistaminen suoriksi valheiksi vaatii valtavasti työtä eikä ole edes aina mahdollista. Miten esimerkiksi kukaan voi todistaa varmuudella, että oligarkkien muskeliveneet rannassa eivät ole invaasiolaivasto? Järki sanoo etteivät ne ole tietenkään ja koko väite on mielipuolinen. Mutta sen todistaminen on mahdotonta.
 
Tosin teoriasi romahtaa kohdasta 1 alkaen koska Putin & Co haluvat vahvaa EU:ta Saksan, Ranskan (ja Italian) alaisuuteen jotta voivat käydä keskusteluja näiden kanssa muiden päiden yli kuten tekevät jo Ukrainassa.

Se että tätä ei tunnuta tajuavan kaasuputkista ja muista projekteista huolimatta kertoo hyvin reflexiivisen kontrollin tehosta, sen KGB:n jalostaman suunnan josta ei niitä kirjojakaan löydy.
 
Ei se ole minun teoriani. Vaan virallinen narratiivi. Älä ymmärrä väärin. Halusin vain antaa esimerkin, miten asiota voidaan helposti saada näyttämään joltain mitä ne eivät ole kun käytetään tuollaisia toimittajan höpökirjoituksia jossa lopputulokseen pääseminen määrittää sen, mitä esitetään totuutena. Minä en mitenkään epäile venäjävihasi aitoutta:). Vaan kritisoin tuollaista roskakirjoittelua jota tuo toimittaja on tehnyt.

Sen verran tuosta refleksiivisen kontrollin käsitteestä. Se on teoria, jonka todenperäisyys on parhaimmillaankin kyseenalainen. Missään tapauksessa se ei ole menetelmä jota venäjä voi käyttää lännessä mitenkään menestyksekkäästi. Tämä on täysin mahdotonta.

Lisäksi kannattaa muistaa, että jos väitteet teorian toimivuudesta ja venäjän edistyksellisyydestä tällä alalla pitävät paikkansa, niin miten on mahdollista että kommunismi kaatui vaikka käytössä oli kaikki kontrollikeinot?

Ei toimi pitkässä juoksussa.
 
Olen otettu mutta pääosin se on kyllä rationaalista reagointia existentiaaliseen uhkaan eikä vihaa.
Vihaa voin tuntea yksilöitä kohtaan mutta sekin on harvinaista, inho ja vastenmielisyys on yleisempiä.
 
Ja tässä on juuri priimaesimerkki tarkoitushakuisesta kirjoituksesta joka ei itse asiassa tarkoita välttämättä mitään.

Allegoria ei täysin toimi, mutta Trevoc-jutussa Malin ampuu niin sanotusti "äänen suuntaan".

Siellä kyllä myös rapisee! Trevoc on kuitenkin käpälässä. Epäselvyydet tapahtuivat Mikko Paateron aikana. Hän oli pihalla kuin lumiukko.

Mitä Trevoc on? Laite on ollut mukana ratkaisemassa satoja rikoksia. Kaksi poliisimiestä kehitti sen. Toinen oli krp:n ja toinen oli supon mies.

Tässä on hyvä juttu siitä kehitysvaiheesta:

Seurantalaiteprojektia ei koskaan virallisesti aloitettu. Kukaan ei tiennyt, mikä virasto hanketta johtaa. Pasi Patama ja Jouni Viitanen pyörittivät projektia ilman määräyksiä. Tällä oli myöhemmin kohtalokkaita seurauksia.

Heti alussa mukaan tuli kaupallisia toimijoita.

Patama lähetettiin tiedustelukoulutukseen muun muassa Yhdysvaltoihin, Saksaan ja Itävaltaan. Hän kävi esitelmöimässä useissa Euroopan maissa. Ulkomaisten tiedustelupalvelujen edustajia vieraili Suomessa tutustumassa Kolmas mies -laitteen toimintaan. Vuonna 2003 Patamalle myönnettiin poliisin hopeinen ansioristi.

NASA ja britit eivät lähteneet yhteistyöhön, mutta halusivat silti laitteen "tutustuakseen" siihen.

Tosin teoriasi romahtaa kohdasta 1 alkaen koska Putin & Co haluvat vahvaa EU:ta Saksan, Ranskan (ja Italian) alaisuuteen jotta voivat käydä keskusteluja näiden kanssa muiden päiden yli kuten tekevät jo Ukrainassa

Mutta johan Venäjä on käynyt näitä kahdenvälisiä keskusteluja ammot ajat. Paljonko tässä on muutenkaan muilla virkaa, kun EUn isot määrittävät de facto marssijärjestykset. Ja kun Britannia ei saanut itselleen sopivaksi katsomaansa sijaa Majatalossa se otti lähti. Ja hoitaa kahdenvälisesti asiansa kenen kanssa tahtoo.

Näissä asioissa pitää oppia tajuamaan ne erot, joita me suomalaiset haluamme ja toivomme ja mitkä ovat reality....jo tänään. Suomalaiset poliitikot ja metiat korostavat alati tiettyjä teemoja EUa koskien. Ne vaan eivät aina ole real, ne ovat toiveita tai tavoitteita, jotka ovat Suomen omia, mutta jalostuvat tuskallisen hitaasti Elimissä. Jos edes jalostuvat.
 
Sen verran tuosta refleksiivisen kontrollin käsitteestä. Se on teoria, jonka todenperäisyys on parhaimmillaankin kyseenalainen. Missään tapauksessa se ei ole menetelmä jota venäjä voi käyttää lännessä mitenkään menestyksekkäästi. Tämä on täysin mahdotonta.

Aina kun kommentoit refleksiivisen kontrollin teorioita, toimintaa, käyttöä... niin tuntuu kuin kommentoisit jotain ihan muuta asiaa, jolla ei ole juuri mitään yhteyttä refleksiivisen kontrollin lähtökohtiin tai käyttöön.

Erityisesti jutut tyyliin "ei voi toimia koska kommunismi romahti" luovat vaikutelmaa joko tahallisesta tai tahattomasta asian esittämisestä muuna kuin se on.

Refleksiivinen kontrolli on ihmisen (ja muiden eläinten) refleksiivisten järjestelmien toiminnan luonteesee ja ominaisuuksiin perustuva manipulointivälineistö.

Sen tehokkuus perustuu siihen, että ns. embodied consciousness on koko meidän tietoisuutemme ydintä.

(En osaa suomentaa sanaa embodied niin, ettei käännös olisi harhaanjohtava. Tässä yhteydessä se tarkoittaa hyvin pitkälle sitä, että tietoisuuden pohja, mekanismit, dynamiikka, ohjausmekanismit.... ovat luonteeltaan voimakkaammin biologisia kuin logiikkaan perustuvia.)

Refleksiivinen kontrolli ei ole substanssiin vaan dynamiikkaan keskittyvä työkalupakki. Sille on tyypillistä luoda ärsykkeitä, jotka käynnistävät haluttuja biologisia reaktioita joilla on vahvoja huomion suuntautumista (orientaatiorefleksi), päätösprosessien dynamiikkaa (stressireaktiot yms.) ohjaavia vaikutuksia.

Esimerkki:

Arskalla on ryyppäämisen aiheuttama korkean paikan kammo. Vien Arskan kattosillalle tarkastamaan savupiipun kuntoa ja siellä kysyn häneltä että saanko lainata hänen kesämökkiään viikoksi.

Fobia + sen laukaiseva tekijä (korkeus) käynnistävät Arskassa orientaatio- ja stressireaktioita. Ne vaikuttavat sekä hänen huomionsa suuntautumiseen että siihen, mitkä osat aivoista ovat päättämisen ajankohtana poissa käytöstä ja mitkä käytössä. Orientaation ja aivojen toiminnassa tapahtuvan priorisointimuutoksen seurauksena hänen päätösprosessinsa on laadullisesti erilainen kuin normaalisti. Tämä erilaisuus tuottaa usein erilaisia päätöksiä.

Jos tunnetaan todella hyvin näiden muutosmekanismien luonne, niin osataan ennakoida myös sitä, että millä tavalla niiden käyttäminen vaikuttaa. Kontrolloidaan tuottamalla refleksiivisiä reaktioita ja prosesseja - ihan niin kuin tekniikan nimikin kertoo.

Ikävä kyllä Suomessa(kin) on liikaa yhteiskuntatieteellisistä ja retorisen kikkailun lähtökohdista kumpuavaa "tietoa" ja "ymmärrystä" refleksiivisen kontrollin teoriasta ja käytöstä. Kyseiselle hölmöilylle on tyypillistä esittää menetelmä substanssikeskeisenä, substanssin tutkimisen kautta tehokkaasti purettavana ja analyyttisesti vastustettavissa olevana. Se on tietenkin täyttä satua ja palvelee lähinnä Venäjää.

Aiemmin Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä omaa maailman kärkeä olevaa osaamista biologisesti painottuneen psykologian ja sosiaalipsykologian alueella. Tutkimuseettiset kysymyksetkään eivät ole olleet esteenä. Se homma osataan siellä.

Kyse on äärimmäisen tehokkaista tekniikoista, joita käytetään laajasti juuri siksi että ne ovat tehokkaita.

Tunnetuin esimerkki lienee se, että Putin päästi ison hurtan huoneeseen ollessaan tekemisissä koirakammoisen Merkelin kanssa. Se on oikein oppikirjaesimerkki refleksiivisen kontrollin käytöstä.

Sen verran tuosta refleksiivisen kontrollin käsitteestä. Se on teoria, jonka todenperäisyys on parhaimmillaankin kyseenalainen. Missään tapauksessa se ei ole menetelmä jota venäjä voi käyttää lännessä mitenkään menestyksekkäästi.

Ei lännessä, Yhdysvalloissa, mutta pienessä Suomessa kyllä. Neuvostoliitto sai kokonaisen poliitikkosukupolven konttaamaan, kun sille uskoteltiin, että jos vähänkin on päätöksissään (osin jopa sisäpoliittisissa) itsenäinen, iso karhu suuttuu. On olemassa yksilöitä, jotka vieläkin katsovat ympärilleen asioista puhuttaessa kuin DDR:n väki Rostovissa tavatessaan länsimaalaisen.

Neuvostoliitto oli kuin alkoholisti ja Suomi alkoholistin vaimo, joka selitteli naapureille sen käytöstä. Kun Neuvostoliitto lakkasi, vaimosta tuli makkarasukkainen sosiaalitantta.

Länsikin onnistui mainiosti saamaan Neuvostoliiton refleksiiviseen kontrolliin, kun neukit alkoivat varustautua (vaikka ei ollut rahaa) nielaistuaan Tähtien sota -syötin.

Onnistuuko Venäjä enää siinä... epäilen että se on vaikeampaa mutta ei mahdotonta. Suomen ja Ruotsin tie on nyt kauempana Natosta kuin koskaan ennen.

Venäjän keinot ovat aivan muita. Ne ovat paljon epäsymmetrisempiä tänään. Jotain se suunnittelee ja valmistelee Suomen varalle, ja valitettavasti se tekee oikein kunnon vihatyötä.

Ei tämä viime aikoina alkanut löyhästi sotahistoriaan tukeutuva kiihotustyö kamalista ja julmista suomalaisista, jotka erityisen tarmokkaasti polttavat pikkulapsia elävältä, ole presidentinhallinnosta mitenkään erillään.

Venäjä pitää kaikkia kansalaisiaan toimijoinaan. Joko olet mukana tai olet petturi. Yritykset haluaisivat olla oikeita vapaita yrityksiä, mutta jos valtiota on jossain hommassa palveltava, niillä ei ole paljon vaihtoehtoja. Ne ovat kyllä todella hyvin kontrollissa. Kuka tahansa voidaan pidättää joka hetki vaikka verosyytteellä, koska kaikki ovat verorikollisia. Jos vielä rypistelet, lennät katolta.

Koska Venäjä toimii näin, se näkee myös kaikki läntiset yritykset potentiaalisina valtiollisina vakoilijoina. Vähän kuin mies joka kevyesti pettäisi itse (ainakin jos kykenisi) mutta on sairaan mustasukkainen vaimostaan, epäluuloinen ja epävarma.

Tästä syntyy se perspektiiviharha, jossa on kuitenkin kipinää takana: venäläisten kanssa toimiminen, (kaupallinen yhteistyö) on aina kytköksissä 2000-luvun mafiavaltion koko rakenteeseen. Onko se hybridivakuttamista vai ei, se on se mielenkiintoinen kysymys.

Ja sitten se, että yrittääkö länsi sitten kusettaa? No aivan varmasti yrittää! Siitä katkeruudestahan nykyinen Venäjä syntyi.
 
Viimeksi muokattu:
Minusta on russofobia kaukana. Näen suurvaltojen liikkeet osin omalakisina, niiden luonteesta johtuvina, ja kaiken perimmäisenä näen taloudellispoliittiset syyt. Ahneutta, pelkoa ja vihaa on hallitsemassa pieni määrä keskinkertaisia ihmisiä.

Pienenä maana olemme mittavan vaikutuksen kohteena monesta suunnasta. Venäjä on meille turvallisuuspoliittisesti tärkein huomioonotettava, mutta jotta voimme sotilaallisesti liittoutumattomana tehdä omia vahvoja päätöksiä ulkopolitiikassamme, meidän olisi oltava vahvoja ja täysin kumartelemattomia. Tämä oli alun perin Mannerheimin ajatus. Mielestäni Sauli Niinistö on onnistunut tehtävässään hyvin verrattuna Tarja Haloseen.

Venäjä luottaa vahvaan ja kumartelemattomaan Suomeen. Ei se luota nilviäisiin. Niistä voi olla jotain hyötyä hetken, mutta lopulta sellaiset liiskataan kuin luteet.

Oikeastaan sana "hybridivaikuttaminen" on hassu termi, koska aina kaikilla mahdollisilla tavoilla on vaikutettu. Termi on vähän kuin miettisi modernin ja postmodernin eroa. Onko joku postmodernisti löytänyt enemmän kikkoja tekstiin kuin James Joyce 1920-luvun romaanissaan Ulysses?

Uutena lienee verkon tarjoama ympäristö, mutta uhkailu, kiristys, poliitikkoihin vaikuttaminen, kaupalliset keinot ja propaganda (mielipidevaikuttaminen) ym. ovat vanhaa työkalupakkia.

Kulttuurinen vaikuttaminen on verraten salakavalaa. Ennen Suomi oli jonkin verran saanut ruotsalaisia ja venäläisiä vaikutteita, mutta se oli kuitenkin suomalainen, enemmistökieltä myöten. Kuka on soluttanut suomalaisten mieltä ja kieltä vuosikymmeniä?

Onko lastensairaalan katolla todellakin luettava isoin kirjaimin englanniksi Childrens Hospital? Miksi? Milloin alkoi päivä, jolloin minun pitäisi kahvilassa osata englantia saadakseni ostettua mutta myyjän ei tarvitse osata?

Kunnon sissi pitää silmät auki joka suuntaan.

Jokin aika sitten ajattelin, ettemme ole minkään massiivisen vaikutusaallon kohteena, mutta kyllä nämä Venäjän mediassa esiinnostetut Sandarmoh-shaibat, historian uudelleenkirjoitus, ja niiden yhteys Kremliin huolestuttaa. Olen ennenkin sanonut, että tuollainen syöttäminen on vaarallista touhua. Ja sillä on päämäärä.
 
Viimeksi muokattu:
Aina kun kommentoit refleksiivisen kontrollin teorioita, toimintaa, käyttöä... niin tuntuu kuin kommentoisit jotain ihan muuta asiaa, jolla ei ole juuri mitään yhteyttä refleksiivisen kontrollin lähtökohtiin tai käyttöön.

Erityisesti jutut tyyliin "ei voi toimia koska kommunismi romahti" luovat vaikutelmaa joko tahallisesta tai tahattomasta asian esittämisestä muuna kuin se on.

Refleksiivinen kontrolli on ihmisen (ja muiden eläinten) refleksiivisten järjestelmien toiminnan luonteesee ja ominaisuuksiin perustuva manipulointivälineistö.

Sen tehokkuus perustuu siihen, että ns. embodied consciousness on koko meidän tietoisuutemme ydintä.

(En osaa suomentaa sanaa embodied niin, ettei käännös olisi harhaanjohtava. Tässä yhteydessä se tarkoittaa hyvin pitkälle sitä, että tietoisuuden pohja, mekanismit, dynamiikka, ohjausmekanismit.... ovat luonteeltaan voimakkaammin biologisia kuin logiikkaan perustuvia.)

Refleksiivinen kontrolli ei ole substanssiin vaan dynamiikkaan keskittyvä työkalupakki. Sille on tyypillistä luoda ärsykkeitä, jotka käynnistävät haluttuja biologisia reaktioita joilla on vahvoja huomion suuntautumista (orientaatiorefleksi), päätösprosessien dynamiikkaa (stressireaktiot yms.) ohjaavia vaikutuksia.

Esimerkki:

Arskalla on ryyppäämisen aiheuttama korkean paikan kammo. Vien Arskan kattosillalle tarkastamaan savupiipun kuntoa ja siellä kysyn häneltä että saanko lainata hänen kesämökkiään viikoksi.

Fobia + sen laukaiseva tekijä (korkeus) käynnistävät Arskassa orientaatio- ja stressireaktioita. Ne vaikuttavat sekä hänen huomionsa suuntautumiseen että siihen, mitkä osat aivoista ovat päättämisen ajankohtana poissa käytöstä ja mitkä käytössä. Orientaation ja aivojen toiminnassa tapahtuvan priorisointimuutoksen seurauksena hänen päätösprosessinsa on laadullisesti erilainen kuin normaalisti. Tämä erilaisuus tuottaa usein erilaisia päätöksiä.

Jos tunnetaan todella hyvin näiden muutosmekanismien luonne, niin osataan ennakoida myös sitä, että millä tavalla niiden käyttäminen vaikuttaa. Kontrolloidaan tuottamalla refleksiivisiä reaktioita ja prosesseja - ihan niin kuin tekniikan nimikin kertoo.

Ikävä kyllä Suomessa(kin) on liikaa yhteiskuntatieteellisistä ja retorisen kikkailun lähtökohdista kumpuavaa "tietoa" ja "ymmärrystä" refleksiivisen kontrollin teoriasta ja käytöstä. Kyseiselle hölmöilylle on tyypillistä esittää menetelmä substanssikeskeisenä, substanssin tutkimisen kautta tehokkaasti purettavana ja analyyttisesti vastustettavissa olevana. Se on tietenkin täyttä satua ja palvelee lähinnä Venäjää.

Aiemmin Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä omaa maailman kärkeä olevaa osaamista biologisesti painottuneen psykologian ja sosiaalipsykologian alueella. Tutkimuseettiset kysymyksetkään eivät ole olleet esteenä. Se homma osataan siellä.

Kyse on äärimmäisen tehokkaista tekniikoista, joita käytetään laajasti juuri siksi että ne ovat tehokkaita.

Tunnetuin esimerkki lienee se, että Putin päästi ison hurtan huoneeseen ollessaan tekemisissä koirakammoisen Merkelin kanssa. Se on oikein oppikirjaesimerkki refleksiivisen kontrollin käytöstä.

Se tunne johtuu siitä, että en hyväksy termiin liitettyjä oletuksia tai tausta-ajatusta. Ihan jo työni puolesta.

Termi refleksiivinen kontrolli ei tosiasiassa tarkoita mitään sen kummempaa kuin ajatusta viestin käytöstä vaikutuksen aikaansaamiseksi. Metatasolla käsitteellä ei ole mitään muuta sisältöä. Kaikki väitteet ja oletukset tuon termin sisällä ovat pohjimmiltaan ikivanhoja ja niitä on käytetty niin kauan kuin ihminen on kommunikoinut. Julkisessa keskustelussa termin sisältö ja merkitys syntyy termistä itsestään.

Jos katsoo alan tutkimusta, termi "refleksiivinen kontrolli" on noussut pinnalle vasta viimeisen muutaman vuoden sisällä. Ja lähinnä julkisen sanan ja puolustukseen liittyvien kommentaattorien kautta. Tieteellinen yhteisö ja perustutkimus eivät termiä noteeraa tai tunne.Ja tähän on hyvä syy.

Tämä ei ole yllättävää. Nimittäin kyse on siitä, että koko termi "refleksiivinen kontrolli" on vain venäläisen tutkimustradition nimi aiheelle jota tutkitaan kaikkialla mutta eri nimellä. USA:n armeija tutkii ja on tutkinut aihetta termin "perception management" alla.

Käytännössä näyttää siltä, että tästä termistä itsessään on tullut infosodan ammus. Asiassa itsessään ei ole mitään uutta tai erikoista, mutta koska termi on tuntematon ja se voidaan liittää venäjään, siihen voidaan liittää myyttisiä ominaisuuksia massojen kontrolloinnista jollain näkymättömällä ja ovelalla tekniikalla. Vaikka tosiasiassa kyseessä on vain eri nimi asialle, jota on tutkittu ties kuinka kauan niin psykologian, neuropsykologian, viestinnän ja sosiologian alueilla.
 
Sotalaitos puhuu "päätöksentekoon vaikuttamisesta".

Refleksiivisen kontrollin mallit ja vastustajan päätöksentekoon vaikuttaminen Venäjän sotaharjoituksissa 2010-luvulla

Koska, milloin ja missä ei ole pyritty vaikuttamaan vastustajan/ihmisten päätöksentekoon?

Nykyaika eroaa koko ihmiskunnan historiasta vain yhdessä asiassa. Tavallisen kansalaisen mahdollisuus saada tietoa on kasvanut enemmän kuin mikään muu tekijä.

Ja sitä kautta vastustaa vaikuttamista. Kaikkien toimijoiden vaikuttamista.
 
Tätä tuolla jo vähän aikaisemmin mielestäni availin. Vaikuttaminen on temppuvalikoima. Kun pikkulapsi haluaa jotain, kyllä konstit keksii.

Tietysti tempuista on hyvä olla perillä.
 
Toki näin. Vastaukseni oli enemmänkin aiheeseen liittyvään teoreettiseen keskusteluun. Jossa olen voimallisesti eri mieltä joidenkin kanssa.
 
Kai siinä käsitteiden kulkemisessa alalta toiselle on kyse poikkitieteellisyydestä. Psykologisia operaatioita kun tehdään varmaan sitten jotkin psykologian käsitteet menevät tonteille mukana ja saattavat esiintyä uudessa kehyksessä. Ehkä muuntuakin.

Monet älykkäät ihmiset hämmästyvät, kun mahdollisuudet saada ja etsiä tietoa lisääntyvät, mutta järjen määrä silti vähenee. Miten moni venäläinen uskoo, että suomalaiset teurastivat huvikseen leireillä pikkulapsia, kun se kerrotaan vaikkapa Ria Novostissa?

Perjantai-illan tarinahetki!

Lapsena luin Iliaan. Tarun mukaan Menelaos kokosi sotajoukon ja lähti sotimaan Troijaa vastaan, jotta saisi vaimonsa takaisin. Koko sotajoukon päällikkö oli mykeneläisiä komentanut Agamemnon ja Menelaos käski lakedaimonialaisia, mutta mukana olivat ateenalaiset, kreetalaiset ja kaikkien saarten väki. Heksametri tuntui kiinnostavalta, kun siihen pääsi mukaan.

Kreikassa, vuosikausia myöhemmin, näin dramatisoinnin, johon oli liitetty mukaan Euripideen tragedia Ifigeneia Auliissa. Se on hieno taiteellinen kuvaus päättämättömyydestä ja mielenmuutoksista ja vaikuttamisesta.

Kaikki sotilaat uskovat, että jumalat ovat vastaan, koska on täysin tyyntä. Kreikkalaiset ovat Auliissa juntturissa eikä matka etene. Tietäjä Kalkhas sanoo, että tyven on Artemiin tahto eikä sattuma. Häntä on loukattu, ja Agamemnonin on uhrattava tyttärensä. Sotajoukot ovat kapinan partaalla.

Agamemnon houkuttelee Ifigeneian Auliiseen väittäen naittavansa hänet Akhilleukselle. Tämä rohkea soturi suuttuu Agamemnonille, joka on käyttänyt häntä välikappaleena näytelmässään ja on ainoa, joka ei halua järjettömyyksiä, koska hän tietää, että koko uhraus on pelkkää paskaa, mutta edes hänen myrmidoninsa eivät enää tottele, vaan Akhilleus on joutua taisteluun koko sotavoimaa vastaan asettuessaan oppositioon. Akhilleus haluaa puolustaa Ifigeneiaa voimalla, mutta Ifigeneia kieltää ja ratkaisee asian päättämällä kuolla kreikkalaisten pelastajana eikä väkisin uhrattuna. Hänet viedään kalliolle. Modernissa versiossa kuninkaat näkevät sieltä (Ifigeneian ollessa vasta ylpeänä tulossa uhripaikalle), että tyven on loppunut ja tuuli merellä nousee. Uhrauksella ei ole mitään reaalista merkitystä.

Mutta he tietävät, että uhraamalla tytön heillä on myös uskovainen ja luotettava, moraalisesti rohkea sotajoukko. Ifigeneia uhrataan.

Suhtaudun Akhilleukseen kuin ihmiseen, jolla on tietoa. Hän ei ole opportunisti, vaan soturi. Tietoa on myös Agamamnonilla, Menelaoksella ja Odysseuksella, ja he käyttävät sitä juonitteluun. Sotajoukoilla, kaikilla yli 100 000:lla miehellä on ruokaa ja viiniä, nöyryyttä ja kollektiivinen uskomus jostakin. He ovat yksi nautakarja.
 
En ole aivan varma kuuluuko tämä keskustelu aiheeseen, mutta näin aikanaan Aristofaneen "naimalakon" kuningasharjoituksen. Koskaan en ole niin paljon nauranut teatterissa mikä oli hämmentävää koska olin ainoa produktion ulkopuolinen paikalla.

Mutta Aristofaneen ajatukset sopivat hyvin aiheeseen, koska hän joutui aikanaan oikeuteen juurikin samoilla perusteilla joita nytkin jotkut käyttävät omien visioidensa ajamiseen.
 
Back
Top