Ilmavoimien tulevaisuus

Siinä on kyse siitä, että Suomi ei ole luovuttanut ilmatilan valvontakuvaansa Natolle eikä mistään yhteensopivuudesta. Yhteensopivuus ei siis ole ongelma. Suomen ilmavalvonnan tutkakuvilla Nato saisi tiedot Venäjän lentoliikenteestä syvälle Venäjän puolelle. Suomi puolestaan ei eroaisi Natomaasta enää muuten kuin 5. puuttumisella ja toisaalta tämän ilmavalvonnan integroinnin mahdollisuudella Venäjä pidetään varpaillaan. Se kun on aina mahdollista tehdä.
Kiitos täsmällisestä vastauksesta!
 
Et siis usko, että Saab on tarjonnut myös ilmavalvontakoneita?
Uskon kun sanotaan, mutta sitä en osta että ne saataisiin jotenkin "puoli-ilmaiseksi". Kun pengoin noita kauppoja, jotka latasin viime kirjoitukseen selvisi miten helevetin kallista on ylläpitää noita valvontakoneita. Pitää muistaa että jos hankkisimme AEW-koneita niin niiden pitäisi täyttää samat ehdot kuin hävittäjät ylläpidon kannalta eli niitä pitäisi pystyä käyttämään nykyisellä budjetilla.

Koneet voisi karvalakkimalleina saada noin 1 miljardin luokassa, mutta niiden ylläpito? Vanhojen koneidenkin ylläpito maksoi kahdelta koneelta melkein 9 miljoonaa vuodessa, joten hävittäjään verrattuna se lienee erittäin hintavaa. Kannattaako noihin santsata? Rahat ilmatorjunnan ja valvonnan parannuksiin mielummin.
Tässä mielessä Saabin tarjous kuulostaa houkuttelevalta koska siinä tutkakoneet tulisivat ikään kuin osana pakettia. Olen kyllä hiukan tästä innostunut koska olen kannattanut jonkun AEW-koneen tai kopterin hankintaa jo pitkään. Mielestäni sen edestä voisi uhrata muutaman hävittäjänkin hankinnasta. Laskeskelin aikoinaan että kevyemmästä päästä sellaiset voisivat irrota hankkimalla 4-6 hävittäjää vähemmän.
Onhan ne koneet vaikuttavia ja kyllä minäkin niitä kannatan jos on varaa käyttää. En oikein usko että Globaleye olisi järkevä kustannuksiltaan loppujen lopuksi. Meillä on kuitenkin melko pieni ilmatila ja se on mahdollista valvoa ainakin korkealta kattavasti. Risteilyohjuksien varalta ja tst-johdossa tuo AEW-C loistaisi kyllä, mutta ehkä kuitenkin luokassa "ihan kiva".

Ilmatankkauskyvyn parantaminen tuon USAF-palvelun lisäksi voisi olla fiksumpaa, mutta sekään ei ole ilmaista.
Ehkä mielenkiintoisin tripla tulisi F-35 jälkeen Boeingilta jos mukaan saisi MQ-25 tankkeridroneja 4-5 kpl. Silloin F/A-18E+EA-18G+MQ-25 voisi olla kehitystä, eikä pelkästään korvattava suorituskyky?
 
--

Tankkeridronet on täyttä haaveilua ja äärimmäisen epärealistisia. Noilla hinnoilla tulee edullisemmaksi ostaa Super Horneteja tankkausvarustuksella.

The $805 million contract covers the design, development, fabrication, test and delivery of four Stingray aircraft, a program the service expects will cost about $13 billion overall for 72 aircraft, said Navy acquisition boss James Geurts.

Ilmatankkaus on järkevin järjestää valtionyhtiö Finnnairin kanssa, sisaryritys jossa monitoimi laivue on sijoitettuna, käytettävissä ilmavoimien ja valtion kulloistenkin tarpeiden mukaan ja vapaa kapasiteetti menee siviilimarkkinoille.

Yritettiin jo. Finnairia ei kiinnostanut.
 
Sitähän ei heiltä kysytä jos asia halutaan hoitaa oikeasti.
Tajuathan, että ilmatankkaus kyvyn rakentaminen ja ylläpito on taloudellisesti hyvin kallista. Finnair ei ole kiinnostunut, koska se tietää, ettei ihan helposti saada rahoitusta tuohon ja silloin koko firma on vaarassa mennä nurin. Toimitusjohtajalla ja yrityksen hallituksella on lakisäätöinen velvollisuus toimia yrityksen parhaaksi.
Finnairilla tuskin on mitään erityistä, jonka takia se olisi Ilmavoimia parempi toimia tässä, ellei sitten ajatella koneiden käyttöä rauhan aikana puhtaina rahtikoneina.
 
Tajuan ja tajuan että valtio voi omistajana kyseistä sisaryritystä rahoittaa kuten oligarkki jääkiekkoseuraa.
Finnairin rooli on lykkiä koneet sinne omaan huoltoonsa sekaan ja lentää niillä vaikka rihkamaa kiinasta kun niillä ei tankata hävittäjiä, huolleta rauhanturvaajia tai evakuoida tsunamiuhreja.
 
Eikö Finnair ole ulkoistanut huoltonsa jo aikaa sitten?
Rahtilennot taidetaan lentää pitkälti reittinä nekin ja silloin koneiden ottaminen johonkin muuhun käyttöön aiheuttaa kustannuksi jos koneet täytyy korvata jollain muulla. Ideassa ei Finnairin päätöksen perusteella ole liiketaloudellista järkeä, joten liiketaloutta ei siihen kannatat sotkea.
 
Liiketaloutta ei tarvitsekaan sotkea, jos tappioita tulee niin valtio voi ne kuitata, kysymys on kuinka paljon sitä tulee jos kalusto on välillä tuottavassakin työssä.

Palkkaamme lähivuosina satoja tekniikan ammattilaisia. Oletko sinä seuraava?

Tekninen taivas

Finnair on voimakkaassa kasvussa. Kasvamme nyt nopeammin kuin koskaan 94-vuotisen historiamme aikana. Tekniikan näkökulmasta tämä näkyy etenkin laivaston kasvuna ja sen myötä lisääntyvinä erittäin mielenkiintoisina työmahdollisuuksina nykyaikaisimman lentokonetekniikan parissa.
Finnair on tilannut Airbusilta yhteensä 19 uutta Airbus A350 XWB -lentokonetta, joita olemme nyt vastaanottaneet 11. A350 XWB -laivaston lisäksi olemme vastaanottaneet vuoden 2017 aikana 7 kappaletta uusia A321-koneita Finnairin laivastoon ja A340-laivasto luovutettu kokonaan pois. Vuoden 2020 lopulla laivastossamme tulee olemaan jo yli 80 konetta.
Tekniikassa työskentelee huikea joukko alansa parhaita ammattilaisia, jotka selviävät haastavistakin tilanteista hyvällä yhteistyöllä. Uudet tavat tehdä töitä ja digitaalisuus näkyvät myös Tekniikassa ja toimintaa kehitetään jatkuvasti uudelle tasolle.
Uuden aikakauden myötä tarvitsemme tulevaisuudessa lisää vankkoja lentokonetekniikan asiantuntijoita moniin eri rooleihin. Vuoden 2017 aikana palkkasimme noin 50 uutta tekniikkalaista, niin lentokoneasentajia kuin toimihenkilöitä. Etenkin Tekniikan linjahuollossa on nyt suuri rekrytointiaalto, lähivuosien aikana Finnair tulee palkkaamaan satoja mekaanikkoja. Oletko sinä seuraava?
Lentokoneasentajaksi voit valmistua suoritettuasi lentokoneasennuksen perustutkinnon jossain seuraavista oppilaitoksista:

Realistisesti ajatellen, montako ilmatankkausalusta tarvitsisimme? Casojen ilmatankkausversiot eivät järin suuria polttoainekuormia kanna (oliko se about yhden hävittäjän täystankin verran jos sitäkään), joten kannattaisi valita isompi kone siihen tarkoitukseen.

Esim. KC-10, joka voisi helposti tankata kerrallaan pari parvea hävittäjiä. Ja jos yksi olisi huollossa ja kaksi käytössä, niin saataisiin suurinpiirtein jatkuvasti käytössä oleva ilmatankkauskyky.

Ilmatankkausta suunnitellessa ei ole varmaan tarpeellista hävittäjien tapaan varata kahdelle painopisteelle omaa osastoa vaan yhdellä osastolla hoituisi koko maan kattava ilmatankkauskyky.
 
If you want to be a Millionaire, start with a billion dollars and launch a new airline.
Richard Branson

Ajatus Finnairista tankkaamassa koneita on helppo, mutta ei toimiva. Finnairia ei ole jos se ei ole kannattava osakeyhtiö. Ja kun toimiala on näin haastava, sinne ei pidä sotkea ilmatankkauksia!

Sanoin että sisaryritys jonka valtio takaa, riskit Finnairille ovat nolla, operointi voi silti olla halvempaa kuin puolustusvoimien piikkiin yksin laitettuna.
 
Realistisesti ajatellen, montako ilmatankkausalusta tarvitsisimme? Casojen ilmatankkausversiot eivät järin suuria polttoainekuormia kanna (oliko se about yhden hävittäjän täystankin verran jos sitäkään), joten kannattaisi valita isompi kone siihen tarkoitukseen.

Esim. KC-10, joka voisi helposti tankata kerrallaan pari parvea hävittäjiä. Ja jos yksi olisi huollossa ja kaksi käytössä, niin saataisiin suurinpiirtein jatkuvasti käytössä oleva ilmatankkauskyky.

Ilmatankkausta suunnitellessa ei ole varmaan tarpeellista hävittäjien tapaan varata kahdelle painopisteelle omaa osastoa vaan yhdellä osastolla hoituisi koko maan kattava ilmatankkauskyky.

2-3 varmaan olisi riittävä.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Sanoin että sisaryritys jonka valtio takaa, riskit Finnairille ovat nolla, operointi voi silti olla halvempaa kuin puolustusvoimien piikkiin yksin laitettuna.
Pääomien käyttö tämmöisessä hommassa on niin kovaa, että ihan nakkikioskin logiikalla se ei pyöri. Tankkausmäärät tekee jo sen, että hinta per tankkaus on todella kova. Tästä nyt maininnut ennenkin, mutta ku kulut lasketaan Toimintoperusteisella kustannuslaskennalla, niin valtiollakaan ei ole rahaa tuohon.
 
Back
Top