Ilmavoimien tulevaisuus

Älä vääristele. Kirjoitin tankkauksesta ja ohjusaseistuksen täydentämisestä.

Välimeren pohjukasta sellaisia löytyy useita. Pieni maa joutuu selvästi voimakkaampien ympärysvaltojen hyökkäyksen kohteeksi.

Yksi arviointikriteeri? Tuhannen muun joukossa?

Sillä onkin iso merkitys. Jepjep.

Hurskaat toiveet ovat aina jääneet kaltaiselleni ateistille kovin epäselviksi.

Mietitäänpä hetki, mitä konearmadaa vastaan esimerkiksi Yhdysvallat varautuu tai on varautunut taistelemaan. Pahan akseli. Venäjä. Kiina. Neuvostoliitto.

Sitten siihen väliin tulee pieni Suomi, joka kertoo tarvitsevansa muutaman tuhat ohjusta jo ennestään runsaslukuistensa ohelle. Mihin se tarve pohjautuu? Jos tarve on olemassa, miten ne muut osapuolet ovat suunnitelleet sotivansa sotansa?

Tämäkö ei päde Suomen kohdalla? Venäjän päivitetyt MiG-29:t ja Su-27:t ovat Hornetin veroisia?

Ehkä ei kuitenkaan...

Venäjä on Suomeen nähden vertainen lähinnä lukumääräisesti.

Propaganda-radiot kannattaa jättää omaan arvoonsa. Niistä ei tule mitään totuudenmukaista, joka ei olisi pääteltävissä maalaisjärjellä.

Minä epäilen, että kriisiaikana ei uusia ohjuksia saada, vaan me ammutaan ne, mitä on, ja sen jälkeen koneet lennetään Ruotsiin tai Norjaan turvaan. Ehkä joku urhea yksilö yrittää tykillä pudotusta, mutta varmasti ei moni.

se kuinka pitkään tähän menee, riippuu vastustajasta. Jos he tarjoavat useita maaleja, niin eiköhän ne kaikki ammuta alas. Jos he tulevat pienemmällä innolla, kestää aseetkin pitempään.

tuntematon tekijä tässä on USA, joka saattaisi lähettää omien asevoimiensa varastoista ohjuksia, jos meiltä olisi loppumassa - etenkin jos F-35 olisi suoriutunut hyvin siihen mennessä meidän käsissä, niin PR-mielessä ei näyttäisi hyvältä,jos niitä alkaisi sen takia tippua, että suomalaiset kävisivät tykillä päälle
 
Älä vääristele. Kirjoitin tankkauksesta ja ohjusaseistuksen täydentämisestä.

Kerrotko sitten vielä miksi sillä ei ole merkitystä? Tiedoksesi, että tämä on asia jota meillä harjoitellaan paljon, ja jos tiedät yhtään miten ilmavoimat toimivat ja harjoittelevat niin ymmärrät miksi.

Hurskaat toiveet ovat aina jääneet kaltaiselleni ateistille kovin epäselviksi.

Sinun uskomuksillasi ei ole mitään merkitystä. On se realistista tai ei, Puolustusvoimat on suunnitellut toteuttavansa asemateriaalin täydennykstä kriisiaikana.

Tämäkö ei päde Suomen kohdalla? Venäjän päivitetyt MiG-29:t ja Su-27:t ovat Hornetin veroisia?

Mietipä itse että onko Venäjän hävittäjäkaluston omasuojakyky yhdistettynä ullkoisiin ELSO-kalustoon vähän erilainen kuin Persianlahden sota mistä puhuit?
 
Viimeksi muokattu:
Maaseudulla ymmärretään enemmän Suomen taloustilannetta, koska siellä vallitsee suurtyöttömyys maatalouden romahdettua parivuosikymmentä sitten. Siksi heistä tuntuu järjettömältä tuhlata verovaroja joihinkin hävittäjiin joita tippuu tuon tuosta, liekö kännissä lentäneet? Järkevintä olisi lakkauttaa ilmavoimat kokonaan ja hankkia tilalle muutama it-järjestelmä.
Vaikka propaganda olisi näin kömpelöä niin eikö juurikin Pietarin trollien, Venäjän ja venäjämielisten vakuuttelu hävittäjien tarpeettomuudesta alleviivaan niiden merkitystä puolustuksellemme.
 
Vaikka propaganda olisi näin kömpelöä niin eikö juurikin Pietarin trollien, Venäjän ja venäjämielisten vakuuttelu hävittäjien tarpeettomuudesta alleviivaan niiden merkitystä puolustuksellemme.

Onko kukaan muuten koskaan milloinkaan kuullut Pietarin trollien propagoivan F35:sen puolesta?

Pietarin suosikki taitaa olla Gripen...
 
Ihan on aiemman linjan mukaiset tulokset:unsure:

"Naisista lähes puolet pitää hävittäjähankintaa liian kalliina, kun miehistä yli puolet on sitä mieltä, että hävittäjät ovat hintansa arvoisia. Naisten lisäksi myös nuoret ja maaseutumaisissa kunnissa asuvat suhtautuvat kriittisimmin hävittäjien hintaan.
Eduskuntapuolueiden äänestäjistä vasemmistoliittolaiset erottuvat selkeästi nihkeydellään hävittäjäkauppoja kohtaan. Lähes 70 prosenttia puoluetta äänestävistä pitää hankintaa liian kalliina.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) asemaa helpottanee tieto, että voimakkaimman tuen hallituksen kaavailema hävittäjäkauppa saa keskustan äänestäjiltä. Heistä lähes 60 prosenttia pitää 7–10 miljardin hintalappua sopivana. Hallituspuolueista SDP:n ja vihreiden kannattajat ovat vasemmistoliittolaisten lisäksi huomattavan kriittisiä hävittäjien hintalapun suhteen.

Kokoomuslaisten enemmistö tukee hallituksen hävittäjäbudjettia, mutta joka kymmenes kokoomuslainen haluaisi käyttää vielä enemmän rahaa uusiin hävittäjäkoneisiin. Intoa käyttää enemmän rahaa hävittäjiin löytyy myös perussuomalaisten kannattajilta."
Sinänsä että Keskustan kannattajilta hävittäjäkauppa saa noin vahvan tuen, niin se rauhoittaa mieltä tämän nykyisen hallitussekoilujen keskellä.
 
Ovatko nuoret jo niin kovaa vieraantuneet lähihistoriasta, että eivät enää ymmärrä kunnolla kuinka tärkeä pelote Venäjää vastaan Suomen hävittäjät ovat?
Sitä mukaa kyllä, kun ikäluokkien asevelvollisuusprosentti pienenee. Nythän ollaan jo valikoivassa asevelvollisuudessa käytännössä. Hipsterien ei tarvitse mennä inttiin ja akkoja sinne lähetetään Jehovien kanssa:rolleyes:.

Pelin nimi on "Onks pakko jos ei haluu?"
 
En tajua mikä maalaisissa tässä hiertää.
Haloo! Mistähän olisi kyse tässä, maanpuolustuksesta vai siitä että hillot ei riitä maaseudulla samaan palveluun kuin kaupungeissa?
Palvelujen katoaminen ja väen ikääntyminen taajamien ulkopuolella johtaa siihen että elinmahdollisuuksista ollaan huolissaan.

Ei maaseudulla ole ainakaan vähemmän maanpuolustushalua kuin kaupungeissa. Äkkiseltään väitän enemmän suhteellisesti toisinpäin.
 
Maanpuolustukseen laitetut eurot kolisevat kovin usein juuri maaseudun hyväksi, koska suurin osa varuskunnista sijaitseen landella.
Toki hävittäjähankinta ei tähän vaikuta ja siksi ne eivät ehkä ole kaikkien suosiossa.

Voidaan tietysti kysyä, miksi maaseutu kuihtuu, se tuskin johtuu kaupunkilaisten pahuudesta, vaan yksinkertaisesti mielenkiinnosta, nuoret eivät näytä pitävän maaseutua houkuttelevana.
 
Ovatko nuoret jo niin kovaa vieraantuneet lähihistoriasta, että eivät enää ymmärrä kunnolla kuinka tärkeä pelote Venäjää vastaan Suomen hävittäjät ovat?

Lähihistoriasta? Talvisodasta on 80 vuotta, useimpien nuorten isovanhemmat eivät taistelleet siellä, hyvä jos olivat syntyneet.

Suomalaisilta puuttuu myös monien itä- ja keski-eurooppalaisten kansojen rokotus. Neuvostomiehitys.

En tajua mikä maalaisissa tässä hiertää.

Tervetuloa elämään!

Maaseutu on kärsinyt viime vuosikymmenien rakennemuutoksesta. Sitä ei kannata aliarvioida. Kun yhteiskunnallisilla päätöksillä tuhotaan ihmisten elinkeinot, romahdutetaan asuntojen arvo jne., koska "ei ole rahaa", niin takaiskua ei tarvitse ihmetellä.

Nimim. Taivaan tulet ja Kemijärvi saivat uuden merkityksen, kun tein tuttavuutta ex-paikallisen "punaisen" kanssa.
 
Maanpuolustukseen laitetut eurot kolisevat kovin usein juuri maaseudun hyväksi, koska suurin osa varuskunnista sijaitseen landella.
Toki hävittäjähankinta ei tähän vaikuta ja siksi ne eivät ehkä ole kaikkien suosiossa.

Voidaan tietysti kysyä, miksi maaseutu kuihtuu, se tuskin johtuu kaupunkilaisten pahuudesta, vaan yksinkertaisesti mielenkiinnosta, nuoret eivät näytä pitävän maaseutua houkuttelevana.

Muna vai kana. Menettääkö maaseutu houkuttavuutensa, koska siellä ei ole mitään, vai menettääkö maaseutu kaikkensa, koska se ei ole houkutteleva? Yhteiskunta nyt ainakaan ei ole tehnyt kaikkeaan.

Liikkuminen on tehty verotuksen keinoin varsin kalliiksi tässä armaassa isänmaassa, vaikka näin hajanaisessa maassa yksityisautoilulle on täysin eri tason legitimeetti kuin Euroopan suurissa maissa. Samaten esimerkiksi poliisipalvelujen keskittäminen on ollut viime vuosikymmeninä huomattavasti rajumpaa kuin väestön liike maaseudulta kaupunkeihin. Myös terveydenhuoltoa on keskitetty, vaikka syrjäseutujen väestö ikääntyy ja palvelutarve siltä osin kasvaa. Oppilaitosten keskittämistä unohtamatta. Yksi kampus maakuntakeskukseen vai useita ympäri maakuntaa?

Se nyt on selvää, että alkutuotannon tehostuminen vaikuttaa maaseudun asukaslukuun ja elinkeinorakenteeseen. Ei siinä mitään. Muilta osin onkin sitten enemmän poliittisten päätösten varassa, halutaanko pk-yrityksille antaa mahdollisuuksia myös haja-asutusalueilla vai ohjataanko ne puoliväkisin kaupunkeihin.
 
  • Tykkää
Reactions: TT

Kenen vastulla nämä houkuttelevuus asiat ovat? Väitän että kunnan ja maalla elävien ihmisten. Moni nuori pakenee maaseudun "ahdistavaa" ilmapiiriä ja ihan pari yrittäjää sitä sisäänpäin lämpiävää hyvävelikerhon ylläpitämää kilpailuasetelmaa.

Toki valtio tekee osansa liikkumisen verotuksella, mutta tuntuu se täällä kaupungissakin. Sitäpaitsi Kepu, tuo maaseudun tulevaisuus, on ollut värkkäämässä näitä veron kiristyksiä.

Terveydenhuollossa ongelma on kehitys, moni nuori lääkäri ei halua siihen kälyiseen terveyskeskukseen jota hallitseen joku ajastaan jälkeen jäänyt diktaattori, kun ammatillinen kehitys on melkolailla vaikeaa. Eikä alan kehitys tietysti helpota, erikoislääkärin toimet keskittyvät (pakosta).
 
Maanpuolustukseen laitetut eurot kolisevat kovin usein juuri maaseudun hyväksi, koska suurin osa varuskunnista sijaitseen landella.
Toki hävittäjähankinta ei tähän vaikuta ja siksi ne eivät ehkä ole kaikkien suosiossa.
Missä tämä näkyy? Korpivaruskuntien vieressä ei kapiaiset enää asustele, joten ne kuluttavat rahansa yleensä paikallisissa kaupungeissa. Sinne ne verot maksetaan. Tietysti joku kylä voi saada muutaman ihmisen työllistettyä varuskunnan muonituskeskuksessa tai pesulassa, mutta isommassa mittakaavassa, josta puhutaan tällä ei ole juurikaan merkitystä.

Maaseudun ihmiset voivat pelätä tällaisten hankkeiden suurta hintaa ja sellaisten vaarantavan loputkin palvelut ja rakennetuet työttömyyden riivaamissa paikoissa.

Voidaan tietysti kysyä, miksi maaseutu kuihtuu, se tuskin johtuu kaupunkilaisten pahuudesta, vaan yksinkertaisesti mielenkiinnosta, nuoret eivät näytä pitävän maaseutua houkuttelevana.
Ei tässä paha ole kukaan, vaan palvelut, koulut ja työpaikat ovat/syntyvät keskuksiin. Ei nuoret halua lähteä landelle kuin kesällä uimaan ja saunomaan.

Sitä tässä kritisoin että ihmiset tietyn asuinpaikan perusteella leimataan maanpuolustusvastaisiksi. Yksi kysely ei kerro todellisista syistä paskanvertaa!
 
Maaseudulla ymmärretään enemmän Suomen taloustilannetta, koska siellä vallitsee suurtyöttömyys maatalouden romahdettua parivuosikymmentä sitten. Siksi heistä tuntuu järjettömältä tuhlata verovaroja joihinkin hävittäjiin joita tippuu tuon tuosta, liekö kännissä lentäneet? Järkevintä olisi lakkauttaa ilmavoimat kokonaan ja hankkia tilalle muutama it-järjestelmä.

Kuvittelin että moskovasta laitettaisiin parhaat miehet trollaamaan tälle foorumille?
 
Suomi on sopinut useiden ohjuskauppojensa yhteyteen option lisätoimituksesta. Voisi ajatella optimistisesti, että noille lisäoptioille on sovittu jonkunlainen pahan paikan pikatoimitusaikataulu. Mene tiedä - lieneekö asiasta mitään julkista tietoa tai onko parempia mielipiteitä?
 
Sinun uskomuksillasi ei ole mitään merkitystä. On se realistista tai ei, Puolustusvoimat on suunnitellut toteuttavansa asemateriaalin täydennykstä kriisiaikana.

Maavoimien komentaja Hulkko sanoi Kaakko 19 -harjoituksen tiimoilta justiinsa, että sotilasliittoon kuulumattomana maana emme voi rakentaa puolustustamme sen varaan, että joku tulee auttamaan. Minusta varsin selväsanaista.

Samaahan virkkoi aikanaan PM:n kansliapäällikkö Matti Ahola. Nato-pojat jakavat omat varastonsa keskenään, Suomella ei ole mitään erityisoikeutta niihin.

Apua annetaan, jos se on antajan intresseissä. Juuri tällä hetkellä tiedämme, että Putinilla on tiukka ote Trumpin palleista.

Mietipä itse että onko Venäjän hävittäjäkaluston omasuojakyky yhdistettynä ullkoisiin ELSO-kalustoon vähän erilainen kuin Persianlahden sota mistä puhuit?

Voisiko mitenkään olla, että AMRAAM:n myöhemmät mallit olisivat ECCM-kyvyiltään parempia kuin ensimmäiset?
 
Suomi on sopinut useiden ohjuskauppojensa yhteyteen option lisätoimituksesta. Voisi ajatella optimistisesti, että noille lisäoptioille on sovittu jonkunlainen pahan paikan pikatoimitusaikataulu. Mene tiedä - lieneekö asiasta mitään julkista tietoa tai onko parempia mielipiteitä?

Mistä kaikista ohjuksista on mainittu lisähankintaoptio? Itse en muista kuin Gabrielin ja siinäkin oli varmaan kysymys siitä että puolet laveteista saadaan käyttöön vasta 5-10 vuoden päästä. Miksi siis ostaa koko ohjussatsiakaan heti
 
Kyllähän kaikkien hankintojen osalta selvitetään lisähankintakykyä ja voihan se olla että jossain sopimuksissa voi olla jotain pykäliäkin liittyen tähän vaikkei ihan julkisesti optioista puhuttaisikaan.

Suomi on mukana a-tarvikepooleissa jotka pitävät sisällään ainakin A-G välineitä.
 
Back
Top