Jäämeren rata, koillisväylä ja Suomi.

Idea lienee se, että tämä junayhteys kykenisi kilpailemaan lentomatkustamisen kanssa.
Hurtigrutenista ei ole muuta tietoa että viikon verran kestää etelästä pohjoiseen reissu ja kuinka moni aivan pohjoiseen matkustanee. On tuossa nyt kuitenkin hankkeessa eri potku kun hankkeessa on mukana innokas miljonääri ja puhuu öljyrahastojen saamisesta mukaan hankkeeseen.
Ei tästä voi olla puolesta eikä vastaan ennenkuin the Paavo sanoo jotain.
 
Ajatusten tonava tästä eräitten tahojen innosta lupailla rahoitusta hankkeelle. Olisihan siellä ulkolaisille kaivoksille mahtavat edellytykset toimia.
Samat tahot pumppaavat öljyä esim. Albaniasta. case closed.
 
Niin kumpiko jäämeren rata vai Tallinnan tunneli vai peräti kummatkin?

TTunneli. Laskelmissa ei ole järjen hiventäkään. Osmo Soininvaara kommentoi niitä tuolla.
Jäämeren radassa on hiukan enemmän järkeä ja olen samaa mieltä VB:n kanssa että se auttaisi Lapin matkailua. Mutta vähän enemmän kuin ei yhtään ei ole siltikään paljoa.
 
Olisko neljäskymmenes kolmas kinkki omisteinen satama euroopassa jos Kirkko niemeen. Täältäpäin palloa katsottuna ei kuulosta järkeenkäypältä/realistiselta. Ei kaikki lupaukset toteudu aina heiltä. Win win tavoitteena.
 
1) Turvallisuuspoliittisesti tuo hanke on aivan järjetön. Turvallisuuspolitiikan kannalta olisi Narvik oikea ratkaisu.

2) Monta mutkaa on edessä ennenkuin rata Kirkkoniemeen rakennetaan. Ympäristöarviointi kestänee.

3) Talous on sitten kolmas asia. Ei tuonne oikein löydy rahaa pyörittämään tuollaista rataa kun rahtia ei ile järkevää ajaa tuolla eikä turistikapasiteettia löydy. Ennen pitkää menee yhtiö nurin ja kiinalaiset joilla on yhtiön oikeudet vakuutena istuvat tuon omistajana. En tosin keksi mitä hekään tekevät tuollaisella radanpätkällä.

Se olisi myös kansallismaiseman tuhoamista.
 
Kukaan ei edelleenkään ole avannut sitä logiikkaa, mikä etu siinä saadaan että 20000 TEU rahtilaiva puretaan jäämerellä 300km pitkään rahtijunaan ja ajetaan tundraa ja tunnelia pitkin 3000km markkinoille, vs. sama laiva jatkaa muutaman päivän pidemmälle ja purkaa itse markkinapaikalla.

Epäilen että Vesterbacka on Kiinan valtion työkalu, joko tietoisesti tai tietämättään. Tuolle radalle on vaikeaa keksiä taloudellisia syitä, mutta poliittisia ja sotilaallisia sitäkin helpompi.
 
Kiinalaisten hanke.
 
Satama.
 
59861473_10157237414103887_8522015276261179392_n.jpg


Joo-o. Ei ole tuohon mitään lisättävää.
 
Olisko neljäskymmenes kolmas kinkki omisteinen satama Euroopassa jos Kirkkoniemeen. Täältäpäin palloa katsottuna ei kuulosta järkeenkäypältä/realistiselta.
Jos ilmaston pilaaminen nousee EU:ssa syyksi jolla tuontia saastuttavista kauko-idän maista aletaan rajoittamaan, niin Kiina voisi halutessaan vastapainostuksena sulkea omistamansa satamat.
Itse veikkaan että EU:n painostukset Kiinalle ja Intialle ovat ajankohtaisia 5 vuoden sisällä.
En kyllä lähtisi tukemaan mitään ratahanketta Kirkkoniemeen sillä perusteella että kiinalaiset ovat kytköksissä.
.
 
Se hetki kun Li Andersson(kin) on järjen ääni...


Vasemmistoliitto ei pidä Jäämeren ratahanketta ajankohtaisena asiana, eikä Tallinna-tunnelikaan ole noussut esiin Säätytalon hallitusneuvotteluissa, kertoo puolueen puheenjohtaja Li Andersson. Hankkeisiin tarjottuun kiinalaisrahaan Vasemmistoliitto suhtautuu kriittisesti.
...
”Minä suhtaudun erittäin varauksellisesti siihen, että alettaisiin kiinalaisella rahoituksella toteuttamaan Euroopassa eurooppalaisten maiden huoltovarmuuden kannalta keskeisiä hankkeita. Minusta on hyvin kiteytetty, että Kiina on sekä suuri mahdollisuus että suuri uhka.”
 
Maolaisuus ei noissa piireissä koskaan ollut kovin kovassa huudossa, toisin kuin neuvostokommunismi. Niinpä yhä nykyäänkään Kiinaan ei luoteta, toisin kuin Venäjään.
Tätä nykyä Venäjä-ymmärtäjät ovat kyllä ihan muissa puolueissa. SKP ja PS tulevat ensimmäisiksi mieleen. Toki jos tuoreita vastaesimerkkejä on antaa, luen niistä suurella mielenkiinnolla.

Jotta jotain aiheeseen liittyvää saisin tähän mukaan, minulle mielenkiintoinen artikkeli jäämerentiestä välirauhan aikana: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/20/jaamerentie-oli-suomen-henkireika-valirauhan-aikana
 
Ei liity suoranaisesti mitenkään tähän aiheeseen, mutta ilmeinen "tahtotila" on rakentaa rautateitä eräillä. Esim Tukholma-Oslo pikaraide tarjous on jätetty joku vuosi sitten. Hintalappu n 4 mrd luokkaa. Usaan verrattuna pikajunaliikenne Kiinassa vilkasta.
 
Back
Top