Jalkaväkikomppania puolustuksessa Pyhällön kylän alueella v. 201x

jtsaari2004 kirjoitti:
Hanski kirjoitti:
Vielä nopea editointi: huolto on kuvassa oikeaoppisesti sijoitettu paikallisen Pop-Cafen kohdalle, joukot saisivat siis pyttipannua ja olutta riittämiin! :a-grin:

Sen minä tietysti ensimmäisenä piirsinkin! :a-cool:

Aivan varmasti se oli suunniteltua!!!

Kuvassasi 3. joukkue on ryhmittynyt nyt jo kuolleen enoni maatilan kohdalle ja telamiinaesteet ovat hänen vanhoilla pelloillaan...
 
Tietyllä tasolla puolustajan yllätys voi näyttää täydelliseltä, vaikkei se sitä todellisuudessa juurikaan ole. Tarkoitan sitä, että esimerkiksi hyökkääjän kärkivaunun väki varmaan yllättyy vähän aina, vaikka vihollisen yhtymän tiedustelu tietäisi puolustajan asemat poteron tarkkuudella, niin ei se tieto niin vain sinne kärkivaunun kuljettajalle välity. Puolustajan yllätys voi tapahtua siellä vaunutasolla täydellisesti, mutta silti niin, että se kärkivaunu on valmiiksi oikeassa kohdassa hyökkäystä varten riviin levittäytyneen pataljoonan keskimmäinen vaunu, jonka kärähtäminen toimii merkkinä ankaralle epäreilulle tuli-iskulle. Samalla tavalla vihollisen raivausvaunu voi lentää yllättäen taivaan tuuliin, kun se raivaa lisäpanostettua telamiinaa. Yllätys vaunun tasolla onnistui, mutta olennaista oli sekin, että se raivausvaunu oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa sitä miinaryhmää raivaamassa...
 
Juuri tämä täysin kuvitteellinen vihollinen on lähes täysin tunteeton miehistötappioille, toisin kuin länsimaiset. Ja kalustostakaan ei niin väliä, poislukien lentolaitteet. Jos vehkeitä menee niin että niistä tulee puute, niin se tietty vaikuttaa menokykyihin, mutta ei juuri haluihin.
.
Mikähän olisi sopiva valekylkimiina, joita voisi asentaa ihan massoittain? (Pv ei suuressa viisaudessa ole tehnyt hiekalla täytettäviä laatikoita tms. Varmaan liian kallista kun Patria on sanonut että 100 € per kpl.)
 
Valekylkimiina syntyy mehukattipullosta tai vaikka maitotölkistä. Tuotantopuoli ei lie tässä vaikeaa, vaan joukko, jonka toimintaan noiden valelaitteiden pitäisi sopia.
 
Nyt vissiin saatiin vihulainen torjuttua hyvien suunnitelmien pohjalta.

Jos joku kykenisi evaluomaan tilanteen jossa vihollisen panssarikärjen torjunta pitäisi tehdä MekTsto:n toimesta. Olisi mielenkiintoista kaivaa komppanian päällikköjen joukosta maanpuolustus.net:n Mektosssin komentaja :a-smiley:.

Itselläni tuo homma ei onnistu; tiedustelualikessun tietotaito menee tässä tapauksessa lipan alle :a-angry:
 
Hanski kirjoitti:
Tehtävänäsi on ryhmittää komppania puolustukseen Pyhällön kylän alueelle, tuottaa hyökkäävälle viholliselle maksimaaliset tappiot ja estää pääsy tielle 26 (Hamina - Lappeenranta). Eletään klassista harmaata vaihetta, mutta vihollisuudet saattavat puhjeta minä hetkenä hyvänsä. Tässä ajatusleikissä mahdollinen vihollinen hyökkää idästä tien 3831 suunnassa ja arviona on, että tiedusteluosien jälkeen vihollisen kärki koostuu vahvennetusta moottoroidusta jalkaväkipataljoonasta (tela-alustalla). Tie 26 on hyvä, mutta mutkainen perusmaantie. Tie 3831 on onneton ja todella mutkainen hiekkapohjainen kylätie.

Lähtökohta/mittasuhteet on mielestäni "vähän" persiillään sen takia että tuo hämeenkankaantie ei ole pituudeltaan vissiin kuin luokkaa 8km ja siitäkin vain puolet on metsän reunustamaa. Vahvennettu pataljoona ei todellakaan tunge kärsäänsä tuolle tielle ennenkuin sitä edeltävä varmistusosa (vahvennettu komp.) on jo ottanut Pyhällön kylän täysin haltuunsa. Edes se vahvennettu komp. ei välttämättä etene vielä hämeenkankaantielle ennenkuin tiedustelu joukkue tms. on jo Pyhällön kylässä. Se on sellainen määrä rautaa mitä jo vahvennettu pataljoona sisältää ettei sitä lähdetä ajattamaan noin pienille teille ennenkuin on selvää että ura on edessä auki ainakin 10-20km matkalta ja sieltä on pääsy edes vähän aukeampaan maastoon/laveammille teille.

Jos pyhällön kylän haltuunotto halutaan estää, niin äkkiseltään ryhmittäisin puolustavan komp. uuden tst-tavan mukaisesti pääosiltaan hajautetusti about koko hämeenkankaantien varteen jossa sen ensisijainen tehtävä olisi pussittaa/tuhota 100%:sti isoimmille osille reittiä etsimään lähetetty tiedustelujoukkue tms. Jos alkaa näyttää siltä että tiedusteluosan jälkeenkin painetaan jollain +komp. kokoisella osastolla ihan tosissaan päälle, niin siinä vaiheessa olisi syytä saada apuun muita joukkoja hoitamaan/vahvistamaan sen kylän aukeiden puolustusta tai sitten omalla johdolla on muita suunnitelmia ja komp. rippeiden käsketään vetäytymään omien luo metsien kautta koska alkaa näyttää siltä että hyökkääjän pääjoukko todellakin aijotaan ajattaa kyseisen kylän kautta eteenpäin.
 
Yksi olennainen lisä minkä uusi tst-tapa, ja informaation lisääntyminen tuo tuollessaan, on vihollisen halvimman/massamaisimman/tyhmimmän epäsuoran tulen tehokkaampi eliminointi.

Uuden tst-tavan myötähän viholliseen selustaan jättäytyy paljon joukkoja, joista se osa, joka sattuu olemaan lähimpänä vihollisen epäsuoraa, saa kunnian yrittää joko tuhota sen ja/tai vaikeuttaa sen siirtymiä esimerkiksi miinoittamalla.

Oletan, että näinä päivinä vihollisen tykistön paikannus, ja tehtävänanto uusia tiedonsiirtokanavia pitkin onnistuu lähimmälle yksikölle hyvinkin nopeasti.

Eli ei ole niin sanottua, että vihulainen kykenee kylvämään joka hetki kuolemaa ylivoimaisella epäsuoralla nyrkillänsä.
 
Kiitos Ohjus-tiedustelijalle.
----------
Olisihan tämän punninta kivaa :
"Jos joku kykenisi evaluomaan tilanteen jossa vihollisen panssarikärjen torjunta
pitäisi tehdä MekTsto:n toimesta"
mutta enpäs rupea kun olen jo tajunnut.
Jos/kun joku täällä tietää tämmöisestä enemmän kuin minä, toivon täydellistä itsehillintää näppiksellä.
 
elso kirjoitti:
Yksi olennainen lisä minkä uusi tst-tapa, ja informaation lisääntyminen tuo tuollessaan, on vihollisen halvimman/massamaisimman/tyhmimmän epäsuoran tulen tehokkaampi eliminointi.

Uuden tst-tavan myötähän viholliseen selustaan jättäytyy paljon joukkoja, joista se osa, joka sattuu olemaan lähimpänä vihollisen epäsuoraa, saa kunnian yrittää joko tuhota sen ja/tai vaikeuttaa sen siirtymiä esimerkiksi miinoittamalla.

Oletan, että näinä päivinä vihollisen tykistön paikannus, ja tehtävänanto uusia tiedonsiirtokanavia pitkin onnistuu lähimmälle yksikölle hyvinkin nopeasti.

Eli ei ole niin sanottua, että vihulainen kykenee kylvämään joka hetki kuolemaa ylivoimaisella epäsuoralla nyrkillänsä.
NÄIN ON.
Vahvennettu osuus (kuten radioskannauskin) onnistuu vaikka "kännykällä" (offline, pienillä lisähärpäkkeillä ja -softilla täydennettynä) ..älykkäämmistä radioista/kämmenlaitteista/laskentayksiköistä puhumatta. ELi ELSO tied saadaan pelittämään jopa mieskohtaisilla välineillä. ..kuten maalinosoituskin ;) nopiaan ja tarkkaan.
 
Tulipahan mieleen noista uusista viestilaitteista, että onkos tuossa komppaniassa yhtään mitään välineistöä, joilla pystyisi hyödyntämään mahdollisesti käyttöön saatavat GPS -ohjatut ammukset? Enkä nyt tarkoita, että tavan navigaattorilla alettaisiin arvailemaan, että missä kohtaa karttaa maali olisi, vaan onko käytettävissä laitetta jolla oikeasti voi mitata ne koordinaatit kauempaakin?

Toinen kysymys: Mitä ajoneuvoa vihollisen tiedustelijat käyttävät noissa MT-LB:tä käyttävissä pataljoonissa? Ja myöskin onko kellään tietoa miten paljon tuota naapurin MT-LBM vaunua heillä on käytössä?
 
http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=304

http://www-solar.mcs.st-and.ac.uk/~aaron/MODORG/ussr2000.html
 
Joten sanotaan, että vihollisjoukkojen vahvuus on MootJVP.

Vastaan tulee siis:

Vaunukomppania vahvuudella 10 T-80/72 MBTs
Kolme kiväärikomppaniaa, joissa kussakin
12 BMP-1/2, 1 KrhJ (3 BMP-1/2) ja 6 AGS-17 Krkk:ta
Yksi Liikenteenohjausjoukkue
Yksi Tiedustelujoukkue, kalustonaan 3 BMP-1/2 ja 1 BRM-K
Yksi PstK, kalustonaan 2 BMP-1/2, 4 2A45A 125mm PstTkiä ja 4 AT-4 ATGW
Yksi Kt-Patteristo, kalustonaan 18 2S17 122mm telahaupitsia
Yksi It-Komppania, kalustonaan 3 BMP-1/2, 9 SA-16 SAM ja 4 2S6 Tunguska itpsv
Yksi Pioneerijoukkue, kalustonaan 1 MTU siltapsv, 1 IMR pionpsv ja 3 KMT miinajyrää
Lisäksi HuoltoJ, LääkintäJ ja KuljJ

Näistä esikosketus saataneen Tiedustelujoukkueen BMP-2 vaunuihin, jota tukee kt-psto osalla putkistaan.
 
Tietysti voimme tässä sopia vihulaiselle vaikka minkä vahvuuden, mutta että vahvistetussa pataljoonassa vain 10 mbt? (eikä bemari- 3 yhtään mutta eipä niitä vielä niin paljon ole) Paljonko mbt tulisi sitten tuon mukaan "vahvistettuun prikaatiin"?
Itäisen käsityksen mukaan kaikissa pumpuissa kun pitää olla paljon enemmän raskasta rautaa kuin lännessä.
 
Kova on komppania, joten torjukoon sitten Vaunupataljoonan:

Kolme vaunukomppaniaa, joissa 10 T-80/72 psv:a kussakin.
Moot.KivK kalustonaan 12 BMP-1/2
KrhJ, kalustonaan 3 BMP-1/2 ja 6 AGS-17 krkk
Liikenteenohjausjoukkue
Tiedustelujoukkue, kalustonaan 3 BMP-1/2 ja 1 BRM-K
Pst-Joukkue, kalustonaan 4 AT-6 ATGW
Tykistöpatteristo, kalustonaan 18 2S17 122mm haupitsia
It-komppania, kalustonaan 3 BMP-1/2, 9 SA-16 SAM ja 4 2S6 it-psv
Pioneerijoukkue, jolla 2 MTU siltapsv, 1 IMR pionpsv ja 9 KMT Miinajyrää/auraa
Huoltojoukkue
Lääkintäjoukkue
Kuljetusjoukkue
 
Moottoroitu JvP = 10 tstpsv, 18 122 haupitsia, 51 BMP ja muu töhkä till.
Vaunupataljoona = 30 tstpsv, 18 122 haupitsia, 21 BMP ja loput.

Vihollisprikaati antanee painopistesuuntaan vielä tulitukea 122RakH ja 152TelaK patteristoillaan. Ilmarynnäköintejä unohtamatta!
 
Morgenstern kirjoitti:
Tietysti voimme tässä sopia vihulaiselle vaikka minkä vahvuuden, mutta että vahvistetussa pataljoonassa vain 10 mbt? (eikä bemari- 3 yhtään mutta eipä niitä vielä niin paljon ole) Paljonko mbt tulisi sitten tuon mukaan "vahvistettuun prikaatiin"?
Itäisen käsityksen mukaan kaikissa pumpuissa kun pitää olla paljon enemmän raskasta rautaa kuin lännessä.

Kuraportaan kannalta sillä ei juurikaan ole väliä onko vastaan laitettu bmp-2 vai -3. Molemmat tottelevat kuitenkin samoja vastakeinoja.

Eri asia on onko vastassa rynnäkkövaunu vai tst-panssari.

EDIT: Noiden raskaiden vaunujen lukumäärissä on muuten huomioitava että jo kaksi kappaletta omalla toiminta-alueella on aikamoinen niittäjä. Näin ainakin muistelen kun simuilla vedeltiin Leoja vastaan. Pstsika voinee vahvistaa.
 
Vihollinen hankkii tilannekuvaa: satelliitit, vakoilulennokit, lentokuvaus+rynnäköinti, hekot, jalkautetut tiedustelijat, tiedusteluvaunut, radiosuuntima/kuuntelu jne.

Sanon, että on pirun kova komppania kepittäessään vihollisen panssaroidun komppanian. Sen suurempia ei kannata kurkoitella.
 
Tvälups:
"Sanon, että on pirun kova komppania kepittäessään vihollisen panssaroidun
komppanian."
LOL, tietävillä on realismia. :-D
 
Tvälups kirjoitti:
Vihollinen hankkii tilannekuvaa: satelliitit, vakoilulennokit, lentokuvaus+rynnäköinti, hekot, jalkautetut tiedustelijat, tiedusteluvaunut, radiosuuntima/kuuntelu jne.

Sanon, että on pirun kova komppania kepittäessään vihollisen panssaroidun komppanian. Sen suurempia ei kannata kurkoitella.

Itse voisin kuvitella että uuden tst-tavan alueellisen komp. joutuisi ottamaan vähintään viereisen lakkilantien myös omalle vastuulleen. Saattaisi hyvinkin olla että tämän kokoisia teitä riittäisi puolustamaan/valvomaan vain joukkueellinen puolustajia joilla kyllä pitäisi tuollaisessa todella peitteisessä maastossa riittää paukut ensimmäisen tiedustelukärjen torppaamiseen/pysäyttämiseen hiekkatien varteen. Kauemmas eteen työnnettyjen partioiden tai muiden tiedustelijoiden pitäisi kyetä varoittamaan taas komp. komento-osia että mitä tietä pitkin pyritään vahvemmilla joukoilla ja puolustaja keskittäisi sitten vahvistuksia sen tien puolustukseen.

Ja kun tosiaan zuumaa tuota ensimmäisen sivun karttaa isommaksi ja muistaa sen että se vahvennettu pataljoona yleensä raivaa tietä kokonaiselle prikaatille, niin herää tosiaan kysymys mitä halvattua se pyörii tuollaisilla syheröillä mökkiteillä jotka ei edes oikein johda mihinkään sellaiseen tilaan jossa pataljoonat pääsisi hönkimään vähääkään siten mihin niiden resurssit riittävät. Eli tosiaan realistista olisi valmistautua torjumaan max. jotain vahvennettua komp. jonka tehtävä voisi olla vaikka aiheutta painetta sivustasta tuon 26 tien kautta Haminan puolustajillle tms.
 
Hanski kirjoitti:
Vielä täsmennys: nämä ovat Valtrojen lavalla oleva kalusto, pataljoonalta ei ole vielä kysytty mahdollista täydennystä...

-Saadun tiedon mukaan- osia vihollisen panssaroidusta pataljoonasta etenee puolustusasemaasi kohti kärjessään tiedusteluosat, tstvaunukomppania ja moottoroitu JvK.
Vihollisen hyökkäysryhmitys on sekoittunut sen oltua tulikosketuksessa viivytysosastojen kanssa. Sen marssijärjestys on jonomuodossa noin 2,5-3km pituisena letkana.
Vihollinen on kärsinyt noin 10-15% kokonaistappiot kaluston sekä miehistönsä suhteen. Sitä ei ole huollettu/täydennetty kuin poltto- ja voiteluaineiden osalta.
Vihollisen ilmatoimintaa häiritsee alueella vallitseva sade- ja ukkosrintama. Se voi vaikeuttaa myös komppaniasi toimintaa.

Tämän vuoksi käyttöösi osoitetaan:

Pataljoonan AJP ojentaa auttavan kätösensä:
-KP87 25 kpl
-POM87-94 60 kpl
-Hävityspanos 20 kpl
-R-tulilankaa 1 km
-epäilyttävät kertasingot vaihdetaan uusiin (virtalähteet tarkistettuihin) ja Komppania saa lisäksi
-16 kpl 112 RSKES (yht 35 kpl)
-20 kpl 66 KES 88 (yht 62 kpl)
-12 kpl 102 RSLPSTOHJ NLAW ohjuslaukauksia (yht 16 kpl)

Sulutuksen sijoittelua ja kaukolaukaisimien asennusta varten saat käyttöösi pioneeriryhmän vrk:n ajaksi.

Pataljoona lähettää lisäksi erillisen TJ-partion, jolla käytössään ylijohdon tykistöä seuraavasti:
-4 kpl 152K89 0,9 t-a sekä 0,02 t-a krasnopol LOA
-3 kpl 122RakH89 0,1 t-a
-12 kpl 130K54 1,2 t-a
Tykistö on hajasijoituksessa 18-22km etäisyydellä suunnitellusta taistelualueesta.

Komppaniallesi jo alistettu tykistön tulenjohtue on käytössäsi, ja sen tuliannokset on kolminkertaistettu, ollen nyt:
81 KrhJ 9 t-a (0,3 vala sekä 0,2 savu)
120 KrhK 6 t-a (0,2 vala sekä 0,1 savu)
122 KvPsto 6 t-a (1 t-a fosa)


Näiden lisäksi komppaniallesi alistetaan kolme pimeätoimintakykyistä tarkka-ampujapartiota (8,6TAK2000)

Ylijohto sijoittaa lisäksi taustamaastoon kaksi ITO201X Stinger partiota.

Olet samalla vastaanottoasema edestä saapuville omille joukoille:
-hajallelyöty erillinen torjuntakomppania (m/62 sekä m/91)
-paikallisjoukkojen iskujoukkue (jahti- ja maastoasuja)
-erikoisrajajääkärijoukkue (m/05)
-siviiliväestö on tiettävästi ehditty evakuoida ennen vihollisuuksien alkamista

Kaiken kruunaa sotilaskotiyhdistyksen pikavierailu kahvi- ja munkkitarjoilun kera.
 
Back
Top