Jalkaväkikomppania puolustuksessa

Tiedusteluryhmällä on perustuntemus tulenjohdosta (kerta kenttään ja korjaus), JOS tiedustelijoina on tiedustelukoulutuksen saaneet ukot. Läheskään jokaiseen jv-komppaniaan heitä ei riittäne. Orgaanista tiedusteluryhmää ei komppaniatasolla tietääkseni ole.

Itse lähdin omassa suunnitelmassani siitä, että osa valmisteluita on maalipisteiden nimeäminen, jolloin tulta on helppo tilata ei-tulenjohtokoulutetunkin maaliin Susi1, ja sitten korjaukset.

Näinpä. Turha sinne on tulenjohtajia pistää eteen miehiä hidastamaan (TJ:tä pilkkaamatta, mutta ihmiset jotka eivät ole tottuneita olemaan hyvinkin hienovaraisia voivat vaarantaa koko partion hengen). Otin oman loppusodan (josta jo muutama vuosi) kartan esiin ja siinä merkattuna +50 paikanpeitteistöä. Siitä on helppo ilmoittaa että "Sierra 52 - Suuntaan 1550 200m - vihollisen kärki" yms.

Itse en tiedustelussa ollut (voi päätellä missä, mutta mekin saimme tiedustelukoulutuksen ohessa, joskaan ei niin kattavaa kuin mitä oikeat timpat) mutta meillekkin annettiin tulenjohtokoulutus ja viestilaitteella tuli leikittyä, tosin tämä kesti vain päivän, mutta muistiinpanoista sitä pystyi kertaamaan hyvin.

Edit: koska olen töhö
 
Maastossa sen varmaan näkee, mutta eniten pelkäisin sitä, että joukkueeni lyötäisiin erillistaisteluissa, eristettyinä.

Ennen sanottiin, että hyökkääjällä pitää olla kolminkertainen ylivoima menestyäkseen. Voidaan tietysti luoda paikallinen ylivoima, eli käyttää joukkoja fiksusti. Hyökkääviä kärkikomppanioita pitää lyödä niin lujaa, että lähtee puhti pois. Sitten pitäisi saada vaunuihin osumia ja vaurioita.

Aineksesta riippuu, millaisia fyysisiä suorituksia omilta voi vaatia. Pitää vaatia. Toiminta-alueella on pystyttävä siirtymään vaikka viisi kilometriä.

Irtautumisesta mietin, että terästä voi varmaan jonkin verran ajaa ohi, kun vain miesten kynsi kylmenee. Parilla tankilla on vittumaista ajella eristettynä vihollisalueella. Mutta jos koko pataljoonan iskuvoima menee ohi, tuli komppanialle kyllä kiire etsiytyä joen taakse ja hieman taas lännemmäksi.

Viisi päivää komppanian on estettävä vastuualueen kautta kulku. On taisteltava. Ei voi heti juosta Usinsuon tai joen taakse. Yhtä kuuma siellä tulee.

Elävä voima on tuhottava ja tietysti kalustoakin, mielellään jo tiedusteluosasta ja tietysti ensi portaasta.

Itse kyllä mietin heti alkuun tuota tuonne Uusinsuon ja Mäntysuon taakse hyviin asemiin vetäytymistä. Oma taistelufilosofiani lähtee siitä, että yhtään ylimääräisiä tappioita ei vähäisillä joukoillamme ole varaa kärsiä, rakkaalla vihollisellamme tilanne on taas täysin päinvastainen. Aina pitäisi pystyä tuottamaan viholliselle enemmän tappioita kuin omille joukoille, myös uusi taistelutapa korostaa tätä alueiden pitämisen sijaan. Siksi suhtaudun hieman varauksellisesti kokonaisen komppanian loppuun kuluttamiseen puolustettaessa jotain merkityksetöntä suonlaitaa.

Tehtävänanto on mitä se on, mutta vallitsevassa yleistilanteessa mietin, että olisiko kuitenkin järkevämpää vetää erillinen 15. JvK osaksi 25. alueellisen taisteluosaston patteriston suojausta ja ylipäätään johtaa sitä osana koko taisteluosaston taistelua? Tässä on vaarana se, että käymme yksittäisillä joukkueilla ja komppanioilla erillissotaa vihollisen pataljoonia vastaan, jolloin kyseiset komppaniat on melko helppo joko tuhota yksitellen tai kiertää kokonaan. Pointtina siis se, että jos haluamme saavuttaa ratkaisevia voittoja ja saada vihollisen hyökkäyksen oikeasti pysäytettyä, niin voimaa täytyy uskaltaa myös sopivissa paikoissa keskittää. Muutoin vaarana on, että koko toiminta jää vain vihollista ärsyttäväksi "kärpäsen ininäksi"...

Mutinat sikseen ja tehtävän kimppuun. Kuten alussa totesin, niin sijoittaisin 1. ja 2. joukkueet asemiin Uusinsuon ja Mäntysuon länsipuolelle. 3. joukkue olisi asemissa Hursmanmäen maastossa ja komppanian huolto- ja komento-osat suoja-asemassa Summanjoen länsipuolella. Kranaatinheitinjoukkue myös asemissa Summanjoen länsipuolella, mistä se pystyy vaikuttamaan Uusinsuon ja Mäntysuon väliseen kapeikkoon, sekä Pieksemäen eteläpuolelle. Miinoitetut murrosteet maalipisteineen Uusinsuon ja Mäntysuon väliin ja Pieksämäen kylän eteläpuolelle. Tarkka-ampujapartio ja Pst-ohjusryhmä sijoitetaan Suurenahonmäelle, sekä tiedusteluryhmä Mäkisen kylään Pieksämäen lounaispuolelle. Tiedusteleryhmän tarkoituksena antaa ennakkovaroitus mahdollisesta vihollisen koukkauksesta etelästä, jolloin 2J pääsee siirtymään ajoissa vara-asemaan Pieksemäen eteläpuoliselle murrosteelle.

Komppanian taistelusuunnitelman pääajatuksena, on pysäyttää Uusinsuon Mäntysuon väliselle tieosuudelle, jonne se saarrostetaan. Vihollinen päästetään etenemään Pieksemäen itäpuoliselle murrosteelle, jonne tilataan yllättävä epäsuoran tuli-isku. Tämän jälkeen 1J ja 2J avaavat Saaramaantien pohjois- ja eteläpuolisista valmistelluista asemistaan suora-ammuntatulen kaikilla aseillaan murrosteeseen pysäytettyä vihollista vastaan. Samanaikaisesti 3J suorittaa hyökkäyksen murrosteeseen pysähtyneen vihollisen selustaan lähtöasemastaan Hursmanmäeltä. TA-partio ja Pst-OhjR kuluttavat murrosteeseen pysäytettyä vihollista tulellaan, sekä viivyttävät mahdollisia vihollisen lisävoimia yhdessä 3J:n kanssa. Tavoitteena on siis saattaa vihollisen pääjoukko komppanian kaikkien aseiden keskotettyn tulen alle lähes 360º sektorista, ja motittaa se tilapäisesti Uusinsuon ja Mäntysuon väliselle alueelle. Keskitetyllä tulenkäytöllä pyritään lamauttamaan vihollinen ja
saavuttamaan hetkellinen ylivoima ja psykologinen yliote, jonka aikana viholliselle tuotetaan mahdollisimman suuret tappiot.

Kun murrokseen pysäytetty vihollinen on joko tuhottu tai vihollisen lisävoimat saapuvat alueelle, irtautuvat komppanian taistelevat osat toisiaan tukin valmisteltuihin vara-asemiin Summanjoen länsipuolelle.

Minulla ei ole mitään kokemusta komppanian johtamisesta, mutta tällaisen suunnitelmanpoikasen sain häthätää kyhättyä. Piirrosta tulossa myöhemmin kunhan kerkiän sellaisen väsäämään...
 
Hyvä tie Saaramaasta ja helppokulkuinen maasto olisi auki suoraan taisteluosasto 25:n sivustaan, jos 15. JvK jättäisi tonttinsa ilman käskyä.
 
Vanhanmallisessa komppaniassa, yksi venttiseiska joka on revitty joltain joukkueelta. Uudenmallisessa, radioita on paljon enemmän joten niitä piisaa.

Jos olisi radio joka partiossa, niin silloin tuon porukan voisi jakaa ja ne sitten hoitaisivat nuo molemmat suunnat.
 
Itse kyllä mietin heti alkuun tuota tuonne Uusinsuon ja Mäntysuon taakse hyviin asemiin vetäytymistä. Oma taistelufilosofiani lähtee siitä, että yhtään ylimääräisiä tappioita ei vähäisillä joukoillamme ole varaa kärsiä, rakkaalla vihollisellamme tilanne on taas täysin päinvastainen. Aina pitäisi pystyä tuottamaan viholliselle enemmän tappioita kuin omille joukoille, myös uusi taistelutapa korostaa tätä alueiden pitämisen sijaan. Siksi suhtaudun hieman varauksellisesti kokonaisen komppanian loppuun kuluttamiseen puolustettaessa jotain merkityksetöntä suonlaitaa.

Tehtävänanto on mitä se on, mutta vallitsevassa yleistilanteessa mietin, että olisiko kuitenkin järkevämpää vetää erillinen 15. JvK osaksi 25. alueellisen taisteluosaston patteriston suojausta ja ylipäätään johtaa sitä osana koko taisteluosaston taistelua? Tässä on vaarana se, että käymme yksittäisillä joukkueilla ja komppanioilla erillissotaa vihollisen pataljoonia vastaan, jolloin kyseiset komppaniat on melko helppo joko tuhota yksitellen tai kiertää kokonaan. Pointtina siis se, että jos haluamme saavuttaa ratkaisevia voittoja ja saada vihollisen hyökkäyksen oikeasti pysäytettyä, niin voimaa täytyy uskaltaa myös sopivissa paikoissa keskittää. Muutoin vaarana on, että koko toiminta jää vain vihollista ärsyttäväksi "kärpäsen ininäksi"...

Mutinat sikseen ja tehtävän kimppuun. Kuten alussa totesin, niin sijoittaisin 1. ja 2. joukkueet asemiin Uusinsuon ja Mäntysuon länsipuolelle. 3. joukkue olisi asemissa Hursmanmäen maastossa ja komppanian huolto- ja komento-osat suoja-asemassa Summanjoen länsipuolella. Kranaatinheitinjoukkue myös asemissa Summanjoen länsipuolella, mistä se pystyy vaikuttamaan Uusinsuon ja Mäntysuon väliseen kapeikkoon, sekä Pieksemäen eteläpuolelle. Miinoitetut murrosteet maalipisteineen Uusinsuon ja Mäntysuon väliin ja Pieksämäen kylän eteläpuolelle. Tarkka-ampujapartio ja Pst-ohjusryhmä sijoitetaan Suurenahonmäelle, sekä tiedusteluryhmä Mäkisen kylään Pieksämäen lounaispuolelle. Tiedusteleryhmän tarkoituksena antaa ennakkovaroitus mahdollisesta vihollisen koukkauksesta etelästä, jolloin 2J pääsee siirtymään ajoissa vara-asemaan Pieksemäen eteläpuoliselle murrosteelle.

Komppanian taistelusuunnitelman pääajatuksena, on pysäyttää Uusinsuon Mäntysuon väliselle tieosuudelle, jonne se saarrostetaan. Vihollinen päästetään etenemään Pieksemäen itäpuoliselle murrosteelle, jonne tilataan yllättävä epäsuoran tuli-isku. Tämän jälkeen 1J ja 2J avaavat Saaramaantien pohjois- ja eteläpuolisista valmistelluista asemistaan suora-ammuntatulen kaikilla aseillaan murrosteeseen pysäytettyä vihollista vastaan. Samanaikaisesti 3J suorittaa hyökkäyksen murrosteeseen pysähtyneen vihollisen selustaan lähtöasemastaan Hursmanmäeltä. TA-partio ja Pst-OhjR kuluttavat murrosteeseen pysäytettyä vihollista tulellaan, sekä viivyttävät mahdollisia vihollisen lisävoimia yhdessä 3J:n kanssa. Tavoitteena on siis saattaa vihollisen pääjoukko komppanian kaikkien aseiden keskotettyn tulen alle lähes 360º sektorista, ja motittaa se tilapäisesti Uusinsuon ja Mäntysuon väliselle alueelle. Keskitetyllä tulenkäytöllä pyritään lamauttamaan vihollinen ja
saavuttamaan hetkellinen ylivoima ja psykologinen yliote, jonka aikana viholliselle tuotetaan mahdollisimman suuret tappiot.

Kun murrokseen pysäytetty vihollinen on joko tuhottu tai vihollisen lisävoimat saapuvat alueelle, irtautuvat komppanian taistelevat osat toisiaan tukin valmisteltuihin vara-asemiin Summanjoen länsipuolelle.

Minulla ei ole mitään kokemusta komppanian johtamisesta, mutta tällaisen suunnitelmanpoikasen sain häthätää kyhättyä. Piirrosta tulossa myöhemmin kunhan kerkiän sellaisen väsäämään...

Kyllä tuossa Saaramaan kylässä uskaltaa tapella jos siihen on ollut aikaa kaivaa asemia.
Itse halusin tuossa yrittää saada tankkeja pois juuri siinä alussa että voima vähenisi siirtyä sivuille, siitä sitten tuonne soille asti pitäisi olla aina jalkautunutta vihollista ja päästä roimimaan omilla heittimillä sitä.
81mm heitin ei ole iso mutta tosiaan tuota tulta oli käytössä kiva määrä, esim kun ammutaan noita valmiita maaleja sieltä tulee yli 100 kranaattia jos se ammutaan täytenä.
Se tulee myös erittäin nopeasti ja tarkasti, siksi maalipisteitä tulisi olla paljon ja nähdä paljon vaivaa sen suunnitelman eteen jos kerran aikaa on.

Mutta koska en ole 81mm expertti, pakko kysyä onko 2 tuliannosta oikeasti realistinen määrä? En valita jos on, se on oikeasti taivaanlahja tässäkin skenaariossa.
Siksi itse pidin tuolla porukkaa paljon yhdessä, siellä on kova tohina kantaessa ja putket kuumina koko ajan.
 
Tässä kiva pätkä, ei kannata välittää että muuten erikoista touhua ulkomailla tuo heittimen käyttö, fiilistelen tuolla vaikutuksella.

Ja sellainen pointti tuosta suon taakse itse asettumisesta että se vie varsinkin omilta 81mm tehoa viholliseen.
 
Ei siitä haittaakaan liene, jos miehiä, moottorisahoja ja aikaa riittää. Tosin joku voisi myös sanoa että hyötykin on rajallinen, jos ei murrostetta kyetä tulella valvomaan.

Ajattelin vain että vaikka sitä ei kyettäisikään valvomaan, voisiko sellaisen olemassa olo aiheuttaa ajan menetystä. Sekä voisiko kärki ajaa pst-miinoitukseen jne..
 
Mutta koska en ole 81mm expertti, pakko kysyä onko 2 tuliannosta oikeasti realistinen määrä? En valita jos on, se on oikeasti taivaanlahja tässäkin skenaariossa.
.
Kyllä se ihan uskottava määrä on. Tuo tuliannoshan on laskennallinen yhden päivän taisteluiden kulutus. Jos on aikaa valmistautua niin varmasti voidaan raijata valmiiksi toinenkin tuliannos. Nämä 81 milliset on kuitenkin komppaukon (tai tjpäällikön) näppien alla suoraan, joten ne tekee (mahdollisuuksien rajoissa) sen mitä komppaukko (tai tjpääl) käskee. Pataljoonalta toki saattaa tulla vaatimus valmistautua tukemaan naapurikomppanian taistelua näillä joten tämä on käytännössä ainoa syy miksi ne voi olla hetkellisesti ei-käytettävissä. Kantama kun ei muuhun mitenkän riitä.
 
Juu, löysin viime sodista kertomuksen missä olivat hevosilla ja huonoon maastoon raahaanneet tupla kulutusta heittimille. Eli eiköhän onnistu nykyäänkin.
 
Mutinat sikseen ja tehtävän kimppuun. Kuten alussa totesin, niin sijoittaisin 1. ja 2. joukkueet asemiin Uusinsuon ja Mäntysuon länsipuolelle. 3. joukkue olisi asemissa Hursmanmäen maastossa ja komppanian huolto- ja komento-osat suoja-asemassa Summanjoen länsipuolella. Kranaatinheitinjoukkue myös asemissa Summanjoen länsipuolella, mistä se pystyy vaikuttamaan Uusinsuon ja Mäntysuon väliseen kapeikkoon, sekä Pieksemäen eteläpuolelle. Miinoitetut murrosteet maalipisteineen Uusinsuon ja Mäntysuon väliin ja Pieksämäen kylän eteläpuolelle. Tarkka-ampujapartio ja Pst-ohjusryhmä sijoitetaan Suurenahonmäelle, sekä tiedusteluryhmä Mäkisen kylään Pieksämäen lounaispuolelle. Tiedusteleryhmän tarkoituksena antaa ennakkovaroitus mahdollisesta vihollisen koukkauksesta etelästä, jolloin 2J pääsee siirtymään ajoissa vara-asemaan Pieksemäen eteläpuoliselle murrosteelle.

Komppanian taistelusuunnitelman pääajatuksena, on pysäyttää Uusinsuon Mäntysuon väliselle tieosuudelle, jonne se saarrostetaan. Vihollinen päästetään etenemään Pieksemäen itäpuoliselle murrosteelle, jonne tilataan yllättävä epäsuoran tuli-isku. Tämän jälkeen 1J ja 2J avaavat Saaramaantien pohjois- ja eteläpuolisista valmistelluista asemistaan suora-ammuntatulen kaikilla aseillaan murrosteeseen pysäytettyä vihollista vastaan. Samanaikaisesti 3J suorittaa hyökkäyksen murrosteeseen pysähtyneen vihollisen selustaan lähtöasemastaan Hursmanmäeltä. TA-partio ja Pst-OhjR kuluttavat murrosteeseen pysäytettyä vihollista tulellaan, sekä viivyttävät mahdollisia vihollisen lisävoimia yhdessä 3J:n kanssa. Tavoitteena on siis saattaa vihollisen pääjoukko komppanian kaikkien aseiden keskotettyn tulen alle lähes 360º sektorista, ja motittaa se tilapäisesti Uusinsuon ja Mäntysuon väliselle alueelle. Keskitetyllä tulenkäytöllä pyritään lamauttamaan vihollinen ja
saavuttamaan hetkellinen ylivoima ja psykologinen yliote, jonka aikana viholliselle tuotetaan mahdollisimman suuret tappiot.

Kun murrokseen pysäytetty vihollinen on joko tuhottu tai vihollisen lisävoimat saapuvat alueelle, irtautuvat komppanian taistelevat osat toisiaan tukin valmisteltuihin vara-asemiin Summanjoen länsipuolelle.

Minulla ei ole mitään kokemusta komppanian johtamisesta, mutta tällaisen suunnitelmanpoikasen sain häthätää kyhättyä. Piirrosta tulossa myöhemmin kunhan kerkiän sellaisen väsäämään...

Maallikon mieteitä suunnitelmasta:

Hyvää:

Keskitetty tulenkäyttö ja sitä kautta tuntuva vaikutus viholliseen, yksinkertainen, selkeä, varmasti saadaan hyökkääjän kärjeltä liike pois.

Huonoa:

Usinsuon ja Mäntysuon välinen kapeikko on niin ilmeinen pysäytystasa jo ihan karttatiedustelun perusteella, että jos olisin Jasterian joukkojen komentaja, tilaisin siihen etukäteen ilmatoimintaa ja epäsuoralta tulivalmistelun, JA lähettäisin joka tapauksessa 1-2 komppaniaa pohjoiseen päin menevän tien kautta jolloin ne tässä skenaariossa olisivat äkkiä puolustajan selässä.

Detalji:

tiedusteluryhmän, ja vanhanmallisen komppanian olleessa kyseessä myös pst-ohjusryhmän, joudumme kasaamaan muiden joukkueiden ukoista sillä niitähän ei komppaniassa valmiina ole. Mutta samoinhan tein itsekin...:cool:
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä tuossa Saaramaan kylässä uskaltaa tapella jos siihen on ollut aikaa kaivaa asemia.
Itse halusin tuossa yrittää saada tankkeja pois juuri siinä alussa että voima vähenisi siirtyä sivuille, siitä sitten tuonne soille asti pitäisi olla aina jalkautunutta vihollista ja päästä roimimaan omilla heittimillä sitä.
81mm heitin ei ole iso mutta tosiaan tuota tulta oli käytössä kiva määrä, esim kun ammutaan noita valmiita maaleja sieltä tulee yli 100 kranaattia jos se ammutaan täytenä.
Se tulee myös erittäin nopeasti ja tarkasti, siksi maalipisteitä tulisi olla paljon ja nähdä paljon vaivaa sen suunnitelman eteen jos kerran aikaa on.

Mutta koska en ole 81mm expertti, pakko kysyä onko 2 tuliannosta oikeasti realistinen määrä? En valita jos on, se on oikeasti taivaanlahja tässäkin skenaariossa.
Siksi itse pidin tuolla porukkaa paljon yhdessä, siellä on kova tohina kantaessa ja putket kuumina koko ajan.

Kaikella ystävyydellä ja taas yhden flame warin vaaran selkeästi tiedostaen, silti pakko kommentoida tätä:

- Saaramaan kylä on tehtävänannon mukaan 8ErK:n aluetta, emme voi mennä naapurikomppanian alueelle sotkemaan heidän suunnitelmaansa

- puolustusaseman paikkana Saaramaan kylä on siitä huono että se on melko helppo kiertää kylän pohjoispuolen peltojen kautta Jasterian keisarikunnan suosimalla "ajetaan vaunulla lujaa ohi puolustajan aseman, jos kerran ohi päästään" -metodilla, jonka jälkeen puolustaja on motissa.
 
[

Luulin olleeni alueen sisällä, pitää katsoa uudelleen.
 
Kaikella ystävyydellä ja taas yhden flame warin vaaran selkeästi tiedostaen, silti pakko kommentoida tätä:

- Saaramaan kylä on tehtävänannon mukaan 8ErK:n aluetta, emme voi mennä naapurikomppanian alueelle sotkemaan heidän suunnitelmaansa

- puolustusaseman paikkana Saaramaan kylä on siitä huono että se on melko helppo kiertää kylän pohjoispuolen peltojen kautta Jasterian keisarikunnan suosimalla "ajetaan vaunulla lujaa ohi puolustajan aseman, jos kerran ohi päästään" -metodilla, jonka jälkeen puolustaja on motissa.

Kiitoksia Samsekselle rakentavasta palautteesta!

Tämä oli tosiaan vasta suunnitelman ensimmäinen versio, ja varmasti kehitettävää ja parannettavaa vielä löytyy...

Jätin taistelun Saaramaan kylässä sikseen juuri tuon Samseksen mainitseman pohjoisesta koukkausuhan takia. Omassa taistelusuunnitelmassani luotin siihen, että itänaapuriltamme vaikutteita saanut Jasterian keisarikunnan mekanisoitu pataljoona ei lähde turhaan koukkimaan Uusinsuon pohjoispuoliseen ryteikköön, mikäli se ei saavuta taistelukosketusta ennen Uusinsuon Mäntysuon kapeikkoa. 53. Mekanisoidun pataljoonan tehtävänähän on muodostaa sivustauhka 25. alueelliselle taisteluosastolle etenemällä sen selustaan mahdollisimman nopeasti. Tässä yleistilanteessa haluttua yllätysvaikutusta 25. alueellisen taisteluosaston sivustassa ei ole mahdollista saavuttaa, jos Jasterian 53. MekPtl lähtee kiertämään jokaista suonlaitaa ja kapeikkoa. Luotan siis siihen, että vihollinen höökii uraa pitkin niin pitkälle kuin se vetää, ja alkaa tehdä koukkauksia vasta kun liike syystä tai toisesta pysähtyy.

Tämän koukkausuhan varalle voisin kyllä valmistella 1J:lle vara-aseman Pieksemän pohjoispuolelle, tämä vain vaatisi jonkinlaisen ennakkotiedon vihollisen suorittamasta koukkauksesta. Nyt niitä Orbitereja olisi kiva olla edes se 1 kpl käytössä!

Pääajatuksena oli kuitenkin Samseksen huomioiden mukaisesti luoda yksinkertainen ja selkeä taistelusuunnitelma KISS-periaatteen mukaisesti. Yleensähän näillä suunnitelmilla voi ensimmäisen taistelukosketuksen jälkeen heittää vesilintua, mutta suunnitelma on hyvä pitää yksinkertaisena myös siksi, että sen suorittaminen onnistuu myös tulen alla painetilassa. Tavoitteena oli pitää joukot kasassa, jolloin ne pystyvät tukemaan toistensa taistelua, eikä joukkueita voi tuhota yksitellen. Suunnitelmani myös pitää joukkojen liikkeet hallittavissa määrissä, jolloin heikkonkuntoisempienkin ressujen liikkeen pitäisi riittää.

Jonkinlainen koukkausuhka jää olemaan suunnitelmassani, mutta totesin sen pienemmäksi pahaksi kuin jakaa komppaniani erilleen jokaisen mahdollisen kinttupolun varteen. Jos olisi se neljäs joukkue käytössä, niin ryhmittäisin sen Pieksemäen pohjoispuolelle reserviin ottamaan vastaan mahdollista sivustakoukkausta...
 
Viimeksi muokattu:
Siis tuo risteyksen alueko on muka off hands tälle komppanialle? Sitten teen uudestaan koko jutun.
 
Risteys ei ole komppanian vastualueen ulkopuolella, mutta Saaramaan kylän itäosa on...

Edit. Katsoin tarkemmin tuon sinun alkuperäisen suunnitelman, ja kyllä se pysyy ihan komppanian vastuualueen sisällä. Riskinä tuossa näen vain koukkauksen pohjoisesta Paavonahon kautta sivustaasi...

Muutoinhan suunnitemamme eivät loppujen lopuksi niin kovin erilaisia ole, myös sinulla on lopuksi tarkoitus hyödyntää tuota Uusinsuon Mäntysuon kapeikko ryhmittämällä joukkueesi sen etumaastoon. Riskinä tuossa näen vain joukkueiden mahdollisen vetäytymisen soiden läpi vihollisen ajaessa takaa tai koukatessa. Ehtivätkö joukkueesi vetäytymään Pieksemäen kylän tasalle ennen kuin vihollinen on jo siellä?
 
Missä on Paavonaho? Pohjoisesta ei pitäisi päästä mitään yllättäen läpi, siellä on PST:in mukana jos joku hullu ajaa siellä suolla tankilla.
Jos tarkoitat pohjoisen metsätaipaletta sinne on mahdollisuus siirtyä mönkijöillä sinkojen kanssa nopeastikin kun tiedustelu varoittaa.

Sinne kapeikon soille haluaisin itsekin katsomaan, ojat menevät hyvin, tekisin sinne pitkospuita pohjalle jos on aikaa. Siellä suolla olisi myös hyvä olla suojassa vihollisen tulivalmisteluilta ja siirtyä sieltä asemaan.
En mennyt ihan yktyiskohtiin omassa koska pitäisi päästä paikalle muutakin kun googlella.
 
Back
Top