Jatkosotaan liittyvää

Raappanan tiedustelusta on ihan lukukelpoinen opinnäytetyö. Tässä ei ole sotaa eikä mäiskettä mutta sitäkine enemmän ilmoituksia (ja alussa niiden puutetta).

Alussa viholliskuva oli pettänyt Hattuvaaran osalta täysin, mutta muualla vihollinen ei ollut pystynyt samanlaisia yllätyksiä järjestämään.

Aluksi viholiskuva oli paras Kuolismaan tien suunnassa. Sen sijaan Lutikkavaarasta pohjoiseen aina Hattuvaaraan asti viholliskuva oli sekava ja varsin puutteellinen.

Viholliskuva alkoi sitten tarkentua koko ajan.

Ensin ovat tietysti tutkimusmenetelmät ja selostus tiedustelumenetelmistä aina ilmatiedustelusta vanginsieppaukseen. Varsinaiset aikanaan tulleet tilanneilmoitukset alkavat sivulta 24.

Voisin kuvitella, että Raappana on määrännyt antamaan tilanneilmoituksia enemmän ja lisäämään partiointia.



 
Raappanan tiedustelusta on ihan lukukelpoinen opinnäytetyö. Tässä ei ole sotaa eikä mäiskettä mutta sitäkine enemmän ilmoituksia (ja alussa niiden puutetta).

Alussa viholliskuva oli pettänyt Hattuvaaran osalta täysin, mutta muualla vihollinen ei ollut pystynyt samanlaisia yllätyksiä järjestämään.

Aluksi viholiskuva oli paras Kuolismaan tien suunnassa. Sen sijaan Lutikkavaarasta pohjoiseen aina Hattuvaaraan asti viholliskuva oli sekava ja varsin puutteellinen.

Viholliskuva alkoi sitten tarkentua koko ajan.

Ensin ovat tietysti tutkimusmenetelmät ja selostus tiedustelumenetelmistä aina ilmatiedustelusta vanginsieppaukseen. Varsinaiset aikanaan tulleet tilanneilmoitukset alkavat sivulta 24.

Voisin kuvitella, että Raappana on määrännyt antamaan tilanneilmoituksia enemmän ja lisäämään partiointia.



Hieno löytö! MPKK on kyllä varsinainen kansallisaarre :salut:
 
Tässä alkaa tuntua siltä että Suomea pelastanut ratkaisutaistelu käytiin Ilomantsissa eikä Ihantalassa kuten tähän saakka sanottu.

Kuka on sanonut? Kuka on väittänyt, että yksi taistelu on ratkaisutaistelu?

Hyökkääjän tie suljettiin monessa paikassa. Ihantalassa, Viipurinlahdella, Vuosalmella, Nietjärvellä ja Ilomantsin operaatio oli sellainen, jossa tuli enemmänkin lisänäyttö siitä, että suomalaiset edelleen puolustivat väkevästi maataan eikä ainakaan sellaisia antautumishaluja ollut.
 
Kuka on sanonut? Kuka on väittänyt, että yksi taistelu on ratkaisutaistelu?

Hyökkääjän tie suljettiin monessa paikassa. Ihantalassa, Viipurinlahdella, Vuosalmella, Nietjärvellä ja Ilomantsin operaatio oli sellainen, jossa tuli enemmänkin lisänäyttö siitä, että suomalaiset edelleen puolustivat väkevästi maataan eikä ainakaan sellaisia antautumishaluja ollut.
Fokusoimaton mielikuva, jos ajatellaan vain yhtä paikkaa, olet täysin oikeassa.
Joku on kuuluisampi kuin toinen, mutta jos jostain olisi vuotanut, niin uusia nimiä olisi kirjoitettu taistelulistaan.
Jo yksinomaan kuuluisa Nietjärvi-termi unohtaa koko U-aseman ja esim. Loimolan, jossa mm. JR 8 ja yhtenä porukasta isoisäni lähitorjuntajoukkueessa.

https://jput.fi/Torjuntavoitto_U-asemassa_1944.htm
 
Viimeksi muokattu:
Fokusoimaton mielikuva, jos ajatellaan vain yhtä paikkaa, olet täysin oikeassa.
Joku on kuuluisampi kuin toinen, mutta jos jostain olisi vuotanut, niin uusia nimiä olisi kirjoitettu taistelulistaan.
Jo yksinomaan kuuluisa Nietjärvi-termi unohtaa koko U-aseman ja esim. Loimolan, jossa mm. JR 8 ja isoisäni lähitorjuntajoukkueessa.

https://jput.fi/Torjuntavoitto_U-asemassa_1944.htm

Talin-Ihantalan taistelu on suurin materiaalitaistelu, joka ansaitsee kirkkaan paikkansa, mutta totta on, että muistakin pitää keskustella. U-asemasta omat tietoni ovat vähäisemmät kuin VT-linjalta, Ihantalasta, Viipurinlahdelta ja Ilomantsista. Putkisen juttu selventää asiaa, mutta en kykene lainkaan opponoimaan sitä vajavaisten tietojeni kanssa tai lisämään mitään.

Sinulla voi olla enemmän annettavaa.
 
Jo yksinomaan kuuluisa Nietjärvi-termi unohtaa koko U-aseman ja esim. Loimolan, jossa mm. JR 8 ja yhtenä porukasta isoisäni lähitorjuntajoukkueessa.
Yksi sotahistoriamme kummallisuuksia on se, että paikka jossa puolustus petti on kuuluisa. Siis se Nietjärvi, mutta siitä paikasta, missä puolustus piti ei ole kukaan kuullutkaan. Jälkimmäinen on siis tämä Loimola.
 
Näihin taisteluihin muuten liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Isäni mukaan Niilo-pappani on kertonut, että tykistökeskityksissä bunkkereissa oli ihan kauheaa olla. Veri valui korvista ja miehet menivät mieluummin ulos juoksuhautaan kuin olivat bunkkerissa sisällä.
Lyhyesti, tämä viittaa betoniseen pallokorsuun tietyillä spekseillä. Näitä taas oli JR 8:n sotatiellä pelkästään Loimolassa, ja pelkästään ainoan syvyyteen johtavan väylän kahta puolen. Siis sinne minä sijoittaisin arvokkaat lähitorjuntamiehet uusine ihmeaseineen.
Salpavaelluksella kun näitä juttuja puhuu oppaille, niin ne kuuntelevat lasittunein ilmein ja siirtyvät eteenpäin. Virallinen totuus on, että pallokorsut olivat suosittuja. Käykääpä sellaisessa, joka ei ole kaivettu kunnolla maan alle! Mut minä en osaa näitä painejuttuja spesifisti selittää, mutta pinnalle jätetty pallokorsu on ollut kaikkea muuta kuin suojapaikka.
 
Näihin taisteluihin muuten liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Isäni mukaan Niilo-pappani on kertonut, että tykistökeskityksissä bunkkereissa oli ihan kauheaa olla. Veri valui korvista ja miehet menivät mieluummin ulos juoksuhautaan kuin olivat bunkkerissa sisällä.
Lyhyesti, tämä viittaa betoniseen pallokorsuun tietyillä spekseillä. Näitä taas oli JR 8:n sotatiellä pelkästään Loimolassa, ja pelkästään ainoan syvyyteen johtavan väylän kahta puolen. Siis sinne minä sijoittaisin arvokkaat lähitorjuntamiehet uusine ihmeaseineen.
Salpavaelluksella kun näitä juttuja puhuu oppaille, niin ne kuuntelevat lasittunein ilmein ja siirtyvät eteenpäin. Virallinen totuus on, että pallokorsut olivat suosittuja. Käykääpä sellaisessa, joka ei ole kaivettu kunnolla maan alle! Mut minä en osaa näitä painejuttuja spesifisti selittää, mutta pinnalle jätetty pallokorsu on ollut kaikkea muuta kuin suojapaikka.

Olen nähnyt niitä pallokorsuja Salpalinjalla ja varmaan se on kestänyt isonkin ammuksen, mutta jotenkin pelkästään katsoessa tulee ahtaan paikan kammo ja pelokas olo.
 
Tuunaisen esitelmässä Ilomantsin taistelusta mainitaan seuraavaa:

Heinäkuun 1944 lopulla Ilomantsia lähestyi Porajärven suunnasta kaksi kenraaliluutnantti Filipp D. Gorolenkon komentamaan 32. Armeijaan kulunutta neuvostodivisioonaa käsittänyt voimaryhmä, jonka tehtävänä oli edetä Laatokan rantaan suomalaisten VI Armeijakunnan selustaan. Tämä tapahtui vaiheessa, jolloin tilanne muualla oli rauhoittumassa ja rintamat saatu vakautettua.

Tilanne näytti uhkaavalta, kun neuvostojoukkojen kärki oli ylittänyt Moskovan rauhan rajan 21.7. Longonvaarassa, ja ne jatkoivat etenemistään kohti Ilomantsin kirkonkylää. Pohjoisempi neuvostoyhtymä, eversti Vasili I. Zolotarjovin 176. Divisioona, eteni rykmentit rinnakkain, mutta eteläisempi divisioona, kenraalimajuri Nikolai A. Tšernuhan 289. Divisioona, liikkui syvyyteen porrastettuna ja sillä oli käytössään runsaasti reservejä. Molemmat yhtymät olivat kuluneita.

Vaikka neuvostoyhtymillä ei ollut yhtenäistä johtoa, ne aiheuttivat vakavan uhkan II Armeijakunnan sivustaa ja 21. Prikaatin selustaa vastaan. Voimaryhmän eteneminen vaaransi myös Rukajärven suunnan selustayhteydet. Mikäli kahden tien suunnassa etenevät hyökkäyskiilat olisivat onnistuneet yhtymään Ilomantsissa, hyökkääjä olisi päässyt käsiksi Ilomantsin länsipuoliseen tieverkkoon. Seuraukset olisivat voineet olleet katastrofaaliset. Juri Kilin on todennut, että operaation päätavoitteena oli pakottaa Suomi rauhaan ja saada se antautumaan ehdoitta.
Dosentti Tuunainen on talvisodankäynnin asiantuntija mutta myös Joensuun miehiä, joka ehkä vaikuttaa hänen näkemyksiinsä. Olin paikalla tuolloin esitelmää kuuntelemassa. Sen jälkeen käytiin pääpiirteissään sama keskustelu kun täällä. Kiliniä kuuntelin Petroskoissa suomalaisporukassa 2013, mutta seuraavana vuonna tiettävästi suomalaiset katkaisi yhteydet häneen. Nykyään touhuaa "keskitys- ja tuhoamisleiriemme" parissa.

Ei Tuunainenkaan puhu Stalinista mitään. Olisihan nurinkurista, että tämä siirtäisi joukkoja pois Laatokan Karjalasta ja käskisi sen jälkeen hyökkäyksen viereisellä kaistalla ainoastaan kahden divisioonan voimin. Siis voimaa saman verran kun Raatteen tiellä ja lopputuloskin oli sama sillä erolla että kesän ansiosta joukot pääsi pakoon kaiken kalustonsa menettäneenä. Kun kerran hyökkäykseen kuitenkin käskettiin niin olihan joukoilla tavoite tietenkin. Mutta varmuudella ei mihinkään Laatokalle asti. Montakohan divisioonaa pitäisi sillä matkalla lyödä?
 
Viimeksi muokattu:
Olen nähnyt niitä pallokorsuja Salpalinjalla ja varmaan se on kestänyt isonkin ammuksen, mutta jotenkin pelkästään katsoessa tulee ahtaan paikan kammo ja pelokas olo.
http://salpakeskus.fi/fi/yövy-pallokorsussa
Ensiksi minä en tajunnut koko asiaa, mutta Virolahden bunkkerimuseossa kun kävin Salpavaelluksella, niin porukka kun oli sisällä siellä, niin jo kaikui, korviin tuntui erittäin voimakkaasti pelkkä puheääni. Mietin, että piru vie jos ympärille tulisi kranaattia.
Kun isäni tämän muisteloksen puhui, niin heti tuli mieleen tämä pallokorsu.
Viime vuonna Lappeenrannassa pallokorsussa samanlaisia kokemuksia.
Pahoittelen veli @Old Boy , mutta minun pitää tukeutua sinuun, en minä osaa kertakaikkiaan selittää tätä asiaa niin hyvin kuin sinä!
Salpalinjan pallokorsuissa on kahta linjaa; maan alle kaivetut ja jostain syystä (vesi?) maan päälle tehdyt. Maan päälle tehdyt ovat ongelma, ainakin Oikaisuasemassa osassa paikkaa ne ovat maan päällä. Mielenkiintoinen ratkaisu suora-ammuntaan liittyen. Tänä päivänä alueen vesitalous ei viittaa pakkoon rakentaa maan päälle, mutta entä 40-luvulla?
Ne isot kk-korsut ym. eivät ole ongelma paineen kanssa.

Muuten Loimolasta, niin sieltä yritettiin ihan tosissaan läpi. Jos sieltä olisi pettänyt, niin Raikuussa olisi pitänyt kiirettä vieläkin enemmmän... Työpäivät pidennettiin siellä linnoittavlla 611. Linnoitusrakennuspataljoonalla kesällä 1944 10-tuntisiksi.
Tässä on aika hyvä kuvaus Loimolasta, yhden vuorokauden ajalta. Sivu 20 ja juttu Maatila.
http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1974/Kansa_Taisteli_08_1974.pdf

https://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/1131

EDIT; tästä vielä tarkemmin
https://www.sotapolku.fi/sotapolut/jalkavkirykmentti-8/loimola-jalkavkirykmentti-8--804132000/
 
Viimeksi muokattu:
Viipurinlahden taistelusta kykenen tekemään karkean piirroksen. Ne alkoivat viisi päivää myöhemmin kuin Talin-Ihantalan taistelut Viipurin koillispuolella ja päättyivät miltei samaan aikaan kuin Ihantalan taistelu katsotaan päättyneeksi. Äyräpään-Vuosalmen taistelut taas alkoivat Viipurin menettämisen jälkeen 21.6 ja kestivät kaikkein pisimpään.

Mainitsen tämän vain kuvatakseni sitä, että nämä ns. torjuntavoitot ovat usein mielikuvissa sarja peräkkäisiä tapahtumia, koska ne selitetään kronologisesti, mutta ne pitäisi etenkin Karjalankannaksella hahmottaa yhtaikaisina ja limittäisinä ja parhaimmillaan myös avaruudellisesti: maa, meri, ilma.

Niilo Lappalaisen teos Viipurinlahti kesällä 1944 on lukemisen arvoinen.

Viipurinlahdelle suunnattiin kenraaliluutnantti I. Korovnikovin komentama Neuvostoliiton 59. armeija. Korovnikoville alistettiin myös XLIII armeijakunta esikunta ja siihen kuuluneet 80. divisioona, 152. panssariprikaati ja 17. iskupioneeriprikaati. Rintama varasi myös joitakin lisäjoukkoja mantereelle muodostettavan sillanpään laajentamiseen. Korovnikovilla oli ilmavoimien lisäksi Itämeren laivaston tuki.

Puolustajana oli Svenssonin 17. Divisioona ja sille alistettu Ratsuväkiprikaati. Reservinään ja mantereella syvyydessä oli 10. Divisioonan joukkoja ja saksalainen kiittäviä mainintoja saanut 122. Divisioona eli "Greif". Myös oma laivastomme yritti hyökkäystä taistelun aikana, mutta joutui vetäytymään. Ei sinne oikein sopinut sekaan. Yllättävän hyvin laivasto selvisi, kun ymmärsi keskeyttää vastahyökkäyksensä. Aputykkivene Viena sai vaurioita.

Viipurinlahden tapahtumat alkoivat Teikarin ja Melansaaren taisteluilla 30.6. Saarista luovuttiin 6. heinäkuuta. Rannikkotykistörykmentti 22:n joukot torjuivat maihinnousuyritykset Teikarsaaressa ja taistelujen aikana kärsivät 50%:n tapppiot. Se on RT:n kunniakkainta historiaa.

Alistukset laitettiin tietenkin oletettuun painopisteeseen. Neuvostojoukot hyökkäsivät pari päivää ennen Teikarin jättämistä Ratsuväkiprikaatin puolustamalle Uuraan lohkolle. Uuraan lohkolla oli paljon pikkusaaria ja pitkien niemien ansiosta myös paljon rantaviivaa.

Puolustus oli järjestetty niin, että HRR oli Lihaniemen lohkolla, siitä länteen JP6 Tervajoen lohkolla ja sen oikealla puolella JR200:n II pataljoona (virolaiset), ja lisäksi tämä rykmentti antoi JP6:n käyttöön panssarintorjuntajoukkueita. Kun lohkon taakse tuli vielä saksalaisia, meininki oli kansainvälistä. Se jäi reserviksi rantatien varteen. URR oli osin Suonionsaaressa ja Ravansaaressa, mutta antoi konekivääriryhmiä mantereelle. Von Essen komensi koko lohkoa. JP1 oli reservinä.

Yritän esityksessä päästä myös ruohonjuuritasolle tapahtumien elävöittämiseksi, ja pohjana ovat veteraanihaastattelut eri teoksissa.

Puna-armeijan massiivinen hyökkäys alkoi 4.7. aamulla, ja yhden JP1:n komppanian tukema URR mureni. Lyhyen taistelun jälkeen alkoi Suonionsaaresta tulla miehiä uiden ja veneissä. Oma tykistö ampui todella hyvin ja paljon, ja JP6:n jääkäreitä nähtyään tilanteen otti mantereelta veneitä ja lähti auttamaan sorsanpojiksi muuttuneita rakuunoita. Osa jääkäreistä sitoutui taisteluun Suonionsaaressa (kolme kaatui), osa nosti väsyneitä uimareita veneisiin.

Eräs veteraani sanoi, ehkä vähän traumatisoitunut sellainen, että parhaat menevät aina ensin ja että siksi sotaan jäi se Suomen kunnia. Hän tunsi syyllisyyttä selviytymisestään. Varmaan turhaan. Eräs aiemmissa taisteluissa kunnostautunut jääkäri (Johannes Junno) hukkui Harjuniemen edustalla pelastessaan pakenevia rakuunoita. Hänen veneensä sai osuman.

Seuraavana päivänä alkoivat maihinnousut Turkin- ja Hannuistensaariin. Turkinsaareen (puolustajana HRR) yrittänyt vihollispataljoona tuhoutui miltei kokonaan. Allan Anttila nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 165. Yksi perusteista oli räväkkä vastahyökkäys, joka esti noin pataljoonan vahvuisena hyökännyttä vihollista pureutumasta saareen.

Hannuistensaaressa oli vain kaksi ryhmää, toinen oli jääkäriryhmä ja toinen ratsumiesten ryhmä. Sinne tehtiin maihinnousu ilman tulivalmistelua lentokoneesta lasketun savuverhon suojin. Saaressa ollut suomalaisosasto oli aivan liian huoleton. Jääkäriryhmästä joku näki vihollisen nousevan saaren eteläkärkeen ja jääkärien ryhmänjohtaja kävi herättämässä HRR:n ratsumiehet, joilla ei ollut edes vartiomiestä, ja sanoi, että nyt alkaa sota täälläkin. Mantereelta se oli jo nähty. Tykistön tulenjohtaja tuli välittömästi veneellä ja alkoi antaa käskyjä putkille. Venäläisten hyökkäysinto lopahti. Saarta puhdistettiin vahvistusten avulla, ja vihollisruumiita laskettiin lopulta sata, suurin osa tykistön tulessa silpoutuneita. Yksi vastaiskuosasto käveli omaan miinoitteeseen, ja siinä meni miehiä.

Johtosuhteet ja tiedonkulku olivat Hannuisten ja Hapenensaaren ongelma. Esimerkiksi luutnantti Keituri sai käskyjä Siramalta, Vaaraniemeltä, Virkkuselta, Putkoselta ja ehkä vielä hyökkäävän komppanian päälliköltäkin.

Seuraavaksi maihinnousu alkoi Hapenensaareen. Saksalaiset halusivat myös tapella ja lähettivät sinne joukkueen. Heillä oli myös kiväärikranaatteja. Osastoa johtanut luutnantti kaatui heti ja irtautuessaan saksalaiset saivat niskaansa suomalaisten tykistökeskityksen. Tykistön ja vahvennusten (sinne lähetettiin myös eräs Valkeasaaresta lyödyn JR1:n komppania). JR1:n iskuosaston, jääkärien vastahyökkäyksen ja tykistön avulla vihollinen ajettiin mereen. Kaatuneita tykistö on arvioinut 400 ja JP6 arvioi 350. Suomalaistappiot olivat vain 12 haavoittunutta. Tämä kertoo tulituen merkityksestä.

Hapenensaari aiheutti jälkipuintia. HRR:n majuri Sirama yritti laittaa saksalaisten ampumisen luutnantti Keiturin syyksi. Kuten aina, naapurijoukkoja syytetään milloin kunnian anastuksesta, milloin pelkuruudesta tai petturuudesta. RvPr teki sisäisen selvityksen, ja asia paljastui täysin majuri Siraman virheeksi.

Rakuunat tappelivat samanaikaisesti Tervasaaressa, josta jouduttiin luopumaan, mutta hyökkäystä ei tullut Tervajoen länsipuolelle.

7.8. maihinnousu suuntautui Harjuniemeen ja Karppilan lohkolle, kun vihollinen yritti mantereelle kaksi eri kertaa ja neljänä aaltona. Siellä oli puolustuksessa JP6. Kussakin veneessä oli 10-14 miestä. Hyökkääjät eivät päässeet aluksi missään murtoon. Viisi lähestynyttä neljäkymmentämetristä laivaa joutuivat panssarintorjuntakiväärien tuleen ja väistyivät. Kolmannen aallon aikana JP6 pyysi saksalaisilta tykistötukea, ja nämähän antoivat sitä auliisti. Käsittääkseni suomalainen tykistö (heittimet mukana) tuki koko RvPr:n lohkoa 96 putkella saksalaisten liittyessä mukaan. Neljäs aalto oli jo laimeampi.

Kun toiset neljä aaltoa alkoivat myöhään illalla, saksalaisia tuli mukaan myös etulinjaan ja myös muutama heidän rynnäkkötykeistään osallistui taisteluun Harjuniemen tyvessä. Lisäksi he vapauttivat yhden jääkärikomppanian Riihelän lohkolta reserviksi takamaastoon vähän huilaamaan. Saksalaiset olivat herrasmiehiä ja ottivat jääkäreitä kyytiin rynnäkkötykkien kannelle ja veivät komentopaikalle asti. Vihollistappioita ei tiedä kuin Suomenlahti, satoja kaatuneina, mutta kalustotappioita oli kaksi pinta-alusta, yksi tuleen ammuttu, 14 ryhmäkoon maihinnousuvenettä, kolme lauttaa ja ylimenokalustoa jo lähtöalueille.

Harjuniemessä suomalaiset näkivät mittavia omien patteristojen tuli-iskuja ja myös saksalaiset syöksypommittajat iskivät merellä.

"Greif" oli määrätty 6. heinäkuuta vastaanottamaan rintamavastuu, mutta neuvostojoukkojen suurhyökkäyksen alettua vastaanotto suoritettiin loppuun vasta 8. heinäkuuta. Taistelut lakkasivat 10. heinäkuuta Neuvostoliiton 59. armeija pysäytettyä etenemisensä.

Saksalaisista kerrotaan, että he olivat hyvin pikkutarkkoja vaihtojärjestelyjen selvittämisessä sekä maastossa että tukikohdissa. Tästä divisioonasta tuli hyvä kuva. Saksalaiset olivat pelkäämättömiä, täsmällisiä ja varmaotteisia. Tiedustelijat kävivät kaikissa paikoissa aina Hapenensaarta myöten. Vieraiden toimintaa ohjasi aivan erilainen johtamiskulttuuri ja rykmentinkomentajat tulivat aivan etulinjaan.

Joutuivat hekin tositoimiin laajemmin kahden päivän ajan.

8.7. aamulla vihollinen ryhmitti suuren joukon maihinnousualuksia -veneitä ja proomuja maihinnousua varten, nyt Suonionsaaren koillispuolelle. Hyökkäys torjuttiin suomalaisen ja saksalaisen tykistön tulella. Useita maihinnousualuksia ja moottoriveneitä tuhottiin. Vihollisen aluksia ja veneitä pakeni Ravansaaren suuntaan.

Venäjän joukot tekivät vielä yhden suuren yrityksen 9.7. Sen painopiste oli sekin "Greifin" alueella. Tykistön tukemat saksalaiset heittivät maihinnousseet vastahyökkäyksellä mereen. Vihollisen alukset pakenivat savuverhon suojassa etelään. Puolenpäivän aikaan vihollinen hyökkäsi uudelleen kahdella suurella maihinnousualuksella ja lukuisilla veneillä. Saksalaiset torjuivat tämänkin.

Heillä olisi varmasti yhtä herkullisia mikroasioita kerrottavanaan, mutta minulla on ollut käytettävissäni vain suomalaisten juttuja ja muistoja. Myös virolaisten osuus kiinnostaisi, sillä he olivat myös Uuraan lohkolla, mutta en ole kuullut yksityiskohtaisia tarinoita. Tosin siihen ns. Niemilautaan ei koskaan tullut maihinnousuyritystä, mutta heitähän oli alistettuina sekä kuutosella että rakuunoilla.

Korovnikovin Suomen valtaus siitä suunnasta oli päättynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta varmuudella ei mihinkään Laatokalle asti. Montakohan divisioonaa pitäisi sillä matkalla lyödä?

Jälkiviisaan silmin voisi ajatella, että nythän heinäkuun lopussa olisi divisioonia saatavissa, mutta mitenkähän paljon olisivat uskaltaneet ohentaa ja mistä sen tiedon varassa, joka silloin oli? Takuulla se olisi tehty, en sitä epäile, mutta tuolla korvessa pienempi määrä riitti.

Mikä se on ollut se sen ajan tilannekuva? Heinäkuussa on täytynyt tulla ilmoituksia jo, mutta silti Kannaksen partioista viimeinen pudotettiin vielä 31.8. seuraamaan liikennettä, että onko se kuljetusten suunta edelleen mikä. Viimeinen mies (Muisto Lassila) sai käskyn tulla pois vasta aselevon jälkeen. Itse asiassa hänelle vei lentäjä vänrikki Renfors vielä muonaakin aselevon jälkeen. Kun liike pois jatkui, hänelle tuli lyhyt viesti. "Kävele kotiin."

Siinä oli syksyn 1944 yksinäisin mies. Kaksi muutahan kaatuivat heti laskuvarjohypyn jälkeen.

Minun ajatukseni on ollut, että korpi itse oli siinä se suojamme. Eiväthän ne lyllertäjät, oli vaikka miten kaksi divisioonaa, sieltä tulleet kuin Guderianin panssarit. Ovatko ymmärtäneet lähtiessään, tai komentaja ymmärtänyt, mitä suohöttöä ja rääseikköä siellä tulee. Jos tuollainen tehtävä on annettu.

Ilomantsin taistelua muuten voi verrata Suomussalmeen eli se oli selkeä voitto, jossa taistelukenttä jäi suomalaisten haltuun.

Voihan sillä olla, tai olisi voinut olla, jopa merkitys kansan sielunelämässä, että kyllä me sittenkin vielä pystymme. Ehkä Mannerheimin erityismaininta johtui siitä. Puhuit, että siitä on viisaasti vaiettu. Minusta vaikeneminen oli YYA:ta.

Mutta en jaksa enää kiipeillä vaaroilla. Tein aikamatkan Viipurinlahdelle.
 
Sodassa näkyvimmät skuupit syntyy siellä mihin medialla on pääsy, muut jäävät vähemmälle huomiolle vaikka olisivat olleet yhtä tärkeitä sodan menestyksen kannalta.
 
Venäläistutkijoiden näkökulmista vielä sen verran, että Jeltsinin ajan suojasää on ohi, ja nyt tutkijat ymmärtävät uuden tilaajan vaatimukset oikein hyvin.
Minä tein aikoinaan jonkin verran yhteistyötä Venäjän suuntaan reilut 15 vuotta sitten ja kauniisti muotoiltuna ne vaatimukset oli nähtävissä jo tuolloin. Tosin silloin oli vähän tutkijasta riippuvaista, pidettiinkö tilaajana maksajaa vai Rodinaa. Kilin oli silloin oikea tutkija, mutta ongelma oli, etten voinut ottaa siihen yhteyttä koska sekä minun yhteistyökumppanini että hänen esimiehensä torppasivat sen. Tosin tämä liittyi ennemminkin siihen, että Kilin oli jo saanut Suomesta rahaa, ja minun kauttani oli tulossa lisää, joten olisi ollut epäreilua jos Kilin olisi saanut kaiken.

Kuitenkin lähtökohdat olivat täysin erilaiset. Siinä missä suomalainen tutkimus lähti perusasioista, eli "Mitä, missä, milloin, ketkä, miksi?", kollegat lähtivät liikkeelle "Tahallista vai tuottamuksellista?" -linjalla. Tosin kannattaa muistaa, että venäjällä oli ainakin tuolloin vanha tuplahierarkia vahvasti voimissaan, eli turvallisuuskoneistosta "syrjään" jättäytyneet saivat viran jostain muusta valtion organisaatiosta. Esim. Petroskoin valtionyliopiston henkilökunnassa oli vahva edustus vanhasta keskustiedustelupalvelusta. Tähän toi vielä oman eksoottisen ulottuvuutensta kytkökset liike-elämään, jota oli hyvin monen tasoista ja kaltaista. Jos ymmärrätte yskän. Oma nokka ja näpit ovat puhtaat, mutta olisi ne ollut helppo sotkeakin, jos olisi halunnut.

Nykyään tietystä Putinin Venäjä on vetänyt ohjaksia vielä tiukemmalle ja yhteistyökumppaneiden kanssa pitää olla vielä tarkempi. Väittäisin perstuntumalta, että mitä vanhempi aika, sitä helpompi toimia, mutta 1910-luvusta eteenpäin tultaessa kannattaa valita kaverit ja tutkimuskysymykset aika tarkkaan.
 
Esim. Petroskoin valtionyliopiston henkilökunnassa oli vahva edustus vanhasta keskustiedustelupalvelusta. Tähän toi vielä oman eksoottisen ulottuvuutensta kytkökset liike-elämään, jota oli hyvin monen tasoista ja kaltaista

Jep. Tietyn taustan ihmisiä on edelleen -vaikuttavilla paikoilla-, tuskin se asia on muuttunut, ehkä jopa päinvastoin. Ehkä meidän suomalaisten on välillä vaikea hahmottaa sitä, että naapurissa turvallisuuskonetaustaisilla on sormensa vähän joka paikassa sikäläisessä yhteiskunnassa.
 
Mainitsen tämän vain kuvatakseni sitä, että nämä ns. torjuntavoitot ovat usein mielikuvissa sarja peräkkäisiä tapahtumia, koska ne selitetään kronologisesti, mutta ne pitäisi etenkin Karjalankannaksella hahmottaa yhtaikaisina ja limittäisinä ja parhaimmillaan myös avaruudellisesti: maa, meri, ilma.

Hyvä muotoilu, mielestäni. Ja kun muistaa, että Airo kehotti tarkastelemaan kokonaisuutta, ei yksityiskohtia, hänenhän oli pakko pitää käsissään jonkunlainen kokonaisuus ja lopputulema. Ei ihan helppo juttu. Mikään taistelu ei voinut olla Airon pöydällä mallia: kerran vielä pojat. Armeija piti pystyä säilyttämään toimintakykyisenä koko ajan, vaikka sodan loppumisen päivämäärä ei ollut mitenkään tiedossa.
 
Ketterästi mielijohteesta toiseen.

Muisto Lassilan retkestä on erittäin yksityiskohtainen kertomus Varmistin-lehdessä (sivulta 7 alkaen). Jutussa on paljon myös partion varustuksesta sekä joitakin Lassilan lähettämiä sanomia. Heti alussa yhden miehen retkeksi muuttunut matka kesti 11. syyskuuta 1944 saakka. Partiolla oli moniakin tehtäviä, mutta yksi poliittisesti oleellinen oli, oliko vihollisella aseleponeuvottelujen aikana aikomuksia sotilaallisiin operaatioihin Karjalan kannaksella. Partion peitenimeksi annettiin ”Vertti”.

Suuri osa aikaa meni siihen, että Lassila etsiskeli kahta muuta, mutta samalla hän totesi että teillä ja radalla on hiljaista. Raudun radalla jopa kiskot olivat jo ruosteessa. Parina päivänä hän ylitti useita teitä ja polkuja, jotka olivat täysin käyttämättömiä.

Kun partio laitettiin matkaan, aseleponeuvottelut olivat täydessä vauhdissa. Eduskunta äänesti jo 2. syyskuuta sen puolesta, että suhteet Saksaan katkaistaan. Sen neuvostoliittolaiset olivat antaneet edellytykseksi sille, että aselepo voidaan aloittaa 4. syyskuuta 1944 kello 8.00.

Tästä saa paljon lisätietoa siitä, miksi Lassila jäi yksin. Guik juuttui aluksi luukkuun, joten heitä ei pudotettu yhtaikaa. Lassila putosi miinakenttään, jonka ylittäminen langalta toiselle kesti kolme tuntia.

Lukusuositus!

Onpa hauskaa, että Päijät-Hämeen maakuntajoukoilla on näin aktiivinen ja hyvin toimitettu lehti.

Jotenkin minulle tulee mieleeni, että Lassila oli henkisesti aika iso poika jo.


 
Jälkiviisaan silmin voisi ajatella, että nythän heinäkuun lopussa olisi divisioonia saatavissa, mutta mitenkähän paljon olisivat uskaltaneet ohentaa ja mistä sen tiedon varassa, joka silloin oli? Takuulla se olisi tehty, en sitä epäile, mutta tuolla korvessa pienempi määrä riitti.

Mikä se on ollut se sen ajan tilannekuva? Heinäkuussa on täytynyt tulla ilmoituksia jo, mutta silti Kannaksen partioista viimeinen pudotettiin vielä 31.8. seuraamaan liikennettä, että onko se kuljetusten suunta edelleen mikä. Viimeinen mies (Muisto Lassila) sai käskyn tulla pois vasta aselevon jälkeen. Itse asiassa hänelle vei lentäjä vänrikki Renfors vielä muonaakin aselevon jälkeen. Kun liike pois jatkui, hänelle tuli lyhyt viesti. "Kävele kotiin."

Siinä oli syksyn 1944 yksinäisin mies. Kaksi muutahan kaatuivat heti laskuvarjohypyn jälkeen.

Minun ajatukseni on ollut, että korpi itse oli siinä se suojamme. Eiväthän ne lyllertäjät, oli vaikka miten kaksi divisioonaa, sieltä tulleet kuin Guderianin panssarit. Ovatko ymmärtäneet lähtiessään, tai komentaja ymmärtänyt, mitä suohöttöä ja rääseikköä siellä tulee. Jos tuollainen tehtävä on annettu.

Ilomantsin taistelua muuten voi verrata Suomussalmeen eli se oli selkeä voitto, jossa taistelukenttä jäi suomalaisten haltuun.

Voihan sillä olla, tai olisi voinut olla, jopa merkitys kansan sielunelämässä, että kyllä me sittenkin vielä pystymme. Ehkä Mannerheimin erityismaininta johtui siitä. Puhuit, että siitä on viisaasti vaiettu. Minusta vaikeneminen oli YYA:ta.

Mutta en jaksa enää kiipeillä vaaroilla. Tein aikamatkan Viipurinlahdelle.

Tuosta Lassilan reissustahan on tullut telkkarissa 90-luvun lopulla esitetty dokumentti. Todella mielenkiintoinen, Lassila mm. muistelee miten tuli lopulta omien puolelle uimalla Vuoksen yli.
 
Back
Top