Jatkosotaan liittyvää

Raappanan tiedustelijat käyttivät kesällä -42 ensimmäistä kertaa tukikohta-menetelmää. Eli vihollisen selustassa isomman joukon tukikohta lähipuolustusasemineen, ja tied.teht. täytettiin eri suuntiin pienemmillä osapartioilla.
Kiintoisaa oli, että miesten reput oli piilotettu erikseen ja hyvin 200-300 metrin päähän varsinaisesta tukikohdasta, jossa siis nukuttiin ja valmistettiin ruoka. Tällä nähtiin olevan se etu, että reput saadaan mukaan, vaikka tukikohta joutuisi vihollisen käsiin.
@Sarek1 @baikal , mitä sanovat RVL-files tästä reppuasiasta? Jäi kiinnostamaan.
 
@JR49 : Raappanan miehet ovat varmasti tienneet mitä tekevät ja miksi. Pienten partioiden käyttö varsinaisessa tiedustelussa on mielestäni ollut erittäin viisas valinta, sillä suuret joukot jättävät vääjäämättä suuria jälkiä. Reppujen kätkeminen ja hajauttaminen antaa särkymävaraa.

(RVL files, Tshernobyl +- 0,5v)
Jänishousuilussa ei yleensä laitettu kaikkia munia samaan koriin etenkään jos toimittiin kuvitteellisen vihollisen selustassa tiedustelu- tai tuholaistehtävissä. Reput kätkettiin yleensä hajautetusti tilanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla (paljon variaatioita ja sai soveltaa). Metsässä on paljon tilaa, joten hajakätkettyjä reppuja oli aika hankala löytää hakemallakaan jos ei tiennyt tarkkaa paikkaa tai aluetta, mistä katsella.

Hajautetun toiminnan perusyksikkökoko oli ryhmä eli kymmenen jänistä. Paikallaan ollessa eli liikenteen tähystelyssä ja tienvarsitoiminnassa ylipäätään työ oli usein kolmivuorotyötä. Neliryhmäinen joukkue saattoi joskus siirtyessään kootusti paikasta toiseen majoittua ”yhes koos” yöksi ketunlenkin taakse. Havaittu paljastumisen uhka tai ovikellon kilahtaminen saivat aikaan välittömän suuntaissiirtymisen rauhallisempaan suuntaan. Sissiteltta, kamina torvineen, makuupussit ja alustat völjyssä pinkaisu repuille ja hipihiljaa irti (talvella reput olivat tällaisessa harvinaisemmassa yöpymistilanteessa matkan päässä suksilla odottamassa äkkilähtöä). Ryhmittäin kokoon maastosta riippuen n. 400m päässä irtautumissuunnassa ja monoa toisen eteen niin että hippulat vinkuu. Tässähän oli tietysti lähtökohtainen suoritusaika, joka myös testattiin ja hierottiin kuntoon. Yöllä. Kerran meni uusiksi.

Reppu, teltta ja ruokailupaikka on hyvä erottaa toisistaan. Toki tilanne, välineet ja olosuhteet vaikuttavat siihen, kuinka on järkevintä toimia. Jos avotulia tehdään, on ne kyllä mielestäni useimmiten parasta tehdä muualle kuin majoituksen lähelle edellyttäen, että toiminta-alueella on tilaa siihen. Ahtaassa paikassa voi joutua soveltamaan.

Meillä oli kerran teltta 800m:n päässä vastapelurin huoltotukikohdasta vaaran rinteessä risuisella aukealla paikalla siten, että teltta ”istui” sopivaan pykälään rinteessä. Risuja oli sopivasti myös teltan päällä ja kaminaa ei käytetty. Tukikohdasta partioi kaksi koirapartiota viiden päivän ajan ajoittain lähipartiointina ja välillä kauemmaksi autoilla vieden. Telttaa ei löydetty eikä myöskään hajasijoitettuja reppuja, jotka olivat kauempana. Oman ryhmän kanssa kuumimmat kontaktit tulivat ensimmäisenä päivänä kun pojat menivät hakemaan kuntonappeja ja kylkäreitä kätköstä. No, eipähän tarvinnut kantaa niitä kun olivat koko ajan keskellä vastustajan tukikohtaa.

Ensimmäisenä yönä olin syömässä 6-700m:n päässä teltalta (koko päivä oli mennyt muutamalla vanikalla ja tulin hakemaan reppua ensimmäisestä kätköpaikasta) kun koirapartio miltei yllätti jäniksen +800g persikkapurkin syönnin jälkeen. (Join muuten ne sokerilillingitkin) Ehdin onneksi tavata syödessäni yhden oman ryhmän kaverin ja pääsin kartalle siitä, mitä muut puuhastelivat. Sitten taas karkuun juoksua ja kyttäilyä muutaman tunnin ajan. Repun kätkin matkan varrella ja juoksentelin harhautuksia. Eivät löytäneet reppua eivätkä saaneet kiinni, sillä jänikset ovat nopeita ja osaavat olla myös hiljaa paikallaan.
 
Viimeksi muokattu:
Erämaasodasta yleisesti. Näyttää olleen julmaa.
Partisaanien toiminnasta on myös kuulustelupöytäkirjojen mukaan tehty artikkeli. Huomiota kiinnittää partisaanien äärimmäisen huono ruokahuolto. Vuonna -42 oli yhdestä partisaaniporukasta kuollut paluumatkalla nälkään 5 miestä! Leipää ja puurotarpeita oli mukana, ja paluumatkalla ne loppuivat raakasti kesken, aina. Lihaa tuli jos metsästettiin. Tämä siis vuoden -42 yhteenvetoa.
Kuitenkin osastoja on huollettu hyvinkin paljon lentokoneilla, siitäkin on paljon tietoja.
Kun luin kuvausta yhdestä partisaani-iskusta, jossa kymmenkunta siviiliä oli tapettu, niin huomiota kiinnitti, että partisaanit veivät mennessään kylästä 5 lehmää, jauhoja, suolaa jne jne elintarvikkeita ja vaatteita. Lehmät syötiin.
Tuli vain mieleen, että jos ja kun neuvostojohto on halunnut luoda hävitystä ja kauhistusta ja kyllästymistä sotaan siviilien keskuuteen suunnatuilla iskuilla, niin missä määrin tämä ruokahuollon huonous on ollut suunnitelmallista? Siinä alkaa hellämielisimmältäkin partisaanilta estot kaikkoamaan, kun nälkä on ruoskana ja nälkäkuolema kurkkii nurkan takana. Jottei joukko paljastu niin nopeasti, niin senkin viivästyttämiseen on ollut... keinoja.
Että jos halutaan erikoisjoukon selviävän linjojen takana, niin kai suuressa Neuvostomaassa niin jollekin sadan miehen porukalle läskiä riittää etukäteen ja takakäteen, jos niin halutaan. Eikä jokainen huoltolentokaan nyt ole voinut epäonnistua.
Tällaista ajatuksenlentoa.
 
Kiintoisaa oli, että miesten reput oli piilotettu erikseen ja hyvin 200-300 metrin päähän varsinaisesta tukikohdasta, jossa siis nukuttiin ja valmistettiin ruoka. Tällä nähtiin olevan se etu, että reput saadaan mukaan, vaikka tukikohta joutuisi vihollisen käsiin

Variaatioita on varmasti ollut monia ja -tilanteenmukaisia- ratkaisuja on käytetty. Jotkut partionjohtajat olivat sitä mieltä, että sään vähänkään salliessa ruokailupaikka ja lepopaikka olivat aina eri. Eli ruokailun jälkeen siirryttiin lepopaikkaan, jäljet hävitettiin ja edes tupakannatsaa ei saanut jäädä näkyville.
 
Jatkosodan kaukopartioista, mitä mieltä olette, aika monen kirjailijan teoksessa kuvataan mitenkä suomalaispartio törmää vihollisen selustassa siviileihin. Sitten haastellaan mukavia ja partio päästää siviilit tarinatuokion päätteeksi menemään. Sama homma myös sotavankien suhteen. Kuulustellaan ja päästetään menemään. Esimerkkejä löytyy mm. Esa Anttalan ja Pentti H. Tikkasen tuotannosta.

Mutta miten mahtoi olla ihan aikuisten oikeasti ? Ollaan vihollisen rintaman selustassa. Kova ja jatkuva hermopaine päällä. Paljastumista pitää välttää viimeiseen asti. Olisiko niin, että varmuuden vuoksi hiljennettiin lopullisesti ?
 
Jatkosodan kaukopartioista, mitä mieltä olette, aika monen kirjailijan teoksessa kuvataan mitenkä suomalaispartio törmää vihollisen selustassa siviileihin. Sitten haastellaan mukavia ja partio päästää siviilit tarinatuokion päätteeksi menemään. Sama homma myös sotavankien suhteen. Kuulustellaan ja päästetään menemään. Esimerkkejä löytyy mm. Esa Anttalan ja Pentti H. Tikkasen tuotannosta.

Mutta miten mahtoi olla ihan aikuisten oikeasti ? Ollaan vihollisen rintaman selustassa. Kova ja jatkuva hermopaine päällä. Paljastumista pitää välttää viimeiseen asti. Olisiko niin, että varmuuden vuoksi hiljennettiin lopullisesti ?
Molempia tapahtui, riippui varmaan pitkälti partionjohtajasta. Siviilien tappamisesta muistan vain pari tapausta: Ilmari Honkanen ampui venäläismiehen ja Raappanan tiedustelijat-kirjassa joku partio kertoi "kopauttaneensa" vankia kirveellä kuulustelun jälkeen. Siviilien päästäminen lienee kuitenkin ollut yleisempi käytäntö, siitä on kertomuksia myös venäläisissä lähteissä.
 
Siviilien päästäminen lienee kuitenkin ollut yleisempi käytäntö, siitä on kertomuksia myös venäläisissä lähteissä

Kannattaa muistaa, että -levottomalla itärajalla- homma toimi yleensä myös toisinpäin. Eli partisaanit eivät suinkaan jatkuvasti tenkanaan tappaneet suomalaissiviilejä vaan ottivat myös ihan rauhanomaisia kontakteja. Seikka, josta on vaiettu Suomessa kuin joukkohauta. Ihmiset vaikenivat kontakteista sodan aikana ja erityisesti sen jälkeen visusti.

Ja mitäpä yksinäisissä erämaapirteissä olisi voitu, kun partisaani tulee aamutsaikalle, lyö markat käteen ja sanoo, että otetaan laitumelta vasikka ruoaksi. Ottaa seinältä yksipiippuinen haulikko ja aloittaa torjuntataistelu? Joo, niin varmaan.
 
Kannattaa muistaa, että -levottomalla itärajalla- homma toimi yleensä myös toisinpäin. Eli partisaanit eivät suinkaan jatkuvasti tenkanaan tappaneet suomalaissiviilejä vaan ottivat myös ihan rauhanomaisia kontakteja. Seikka, josta on vaiettu Suomessa kuin joukkohauta. Ihmiset vaikenivat kontakteista sodan aikana ja erityisesti sen jälkeen visusti.
Onhan noista kertomuksia, kuinka siviilit olivat kohdanneet partisaaneja tai sellaisiksi epäiltyjä, jotka olivat kyselleet kaikenlaista ja joskus vaatineet ruokaa. Usein siviili oli samantien painellut kertomaan asiasta sotilaille. Aivan samoja kertomuksia on venäläisten puolelta suomalaisista partiomiehistä. Tietenkään kirjallisuuteen eivät ole päätyneet ne tapaukset, joissa siviili piti asian omana tietonaan.
 
Juvonen kirjoittaa kirjassaan: emme olleet pyhäkoulupoikia niillä reissuilla.
Antti Vorhon kohdalla mainitaan jossain oikein erikseen, että tämä oli erityisen tarkka vankien hyvän kohtelun suhteen. Olen rivien välistä lukevinani, että tämä saattoi johtaa hänet napit vastakkain Ilmari Honkasen kanssa. Missään ei ole kerrottu herrojen vihanpidon syytä, eikä Vorhoa myöskään rangaistu, vaikka hän uhkasi esimiestään aseella, siirrettiin vain toiseen yksikköön.
 
Antti Vorhon kohdalla mainitaan jossain oikein erikseen, että tämä oli erityisen tarkka vankien hyvän kohtelun suhteen. Olen rivien välistä lukevinani, että tämä saattoi johtaa hänet napit vastakkain Ilmari Honkasen kanssa

Ilmari taisi olla aikansa rasisti.:cool: Useat ei-suomalaiset eli inkeriläiset partiomiehet tajusivat, että Ilmari ei luottanut heihin pätkääkään. Tosin samaa on kertonut joku suomalainenkin. Ja yksi radisti kaiketi ei lähtenyt lainkaan Ilmarin partioon edes käskien.
 
Ilmari taisi olla aikansa rasisti.:cool: Useat ei-suomalaiset eli inkeriläiset partiomiehet tajusivat, että Ilmari ei luottanut heihin pätkääkään. Tosin samaa on kertonut joku suomalainenkin. Ja yksi radisti kaiketi ei lähtenyt lainkaan Ilmarin partioon edes käskien.
Kappas. Tuota en tiennyt, mutta selittää sitä vastenmielistä vaikutelmaa, jonka olen miehestä saanut.
 
Jatkosodan kaukopartioista, mitä mieltä olette, aika monen kirjailijan teoksessa kuvataan mitenkä suomalaispartio törmää vihollisen selustassa siviileihin. Sitten haastellaan mukavia ja partio päästää siviilit tarinatuokion päätteeksi menemään. Sama homma myös sotavankien suhteen. Kuulustellaan ja päästetään menemään. Esimerkkejä löytyy mm. Esa Anttalan ja Pentti H. Tikkasen tuotannosta.

Mutta miten mahtoi olla ihan aikuisten oikeasti ? Ollaan vihollisen rintaman selustassa. Kova ja jatkuva hermopaine päällä. Paljastumista pitää välttää viimeiseen asti. Olisiko niin, että varmuuden vuoksi hiljennettiin lopullisesti ?

Äkkiseltään tuntuu, että jos on jäänyt vangiksi ja kuulustelujen jälkeen päästetty vapaaksi, niin ei oikein kannata politrukeille mennä asiasta huutelemaan. Saattaa herätä kysymyksiä mitä hyödyllistä tietoa on annettu, jotta kiltti sissi on päästänyt vapaaksi oman turvallisuuden uhalla.
 
Kannattaa muistaa, että -levottomalla itärajalla- homma toimi yleensä myös toisinpäin. Eli partisaanit eivät suinkaan jatkuvasti tenkanaan tappaneet suomalaissiviilejä vaan ottivat myös ihan rauhanomaisia kontakteja. Seikka, josta on vaiettu Suomessa kuin joukkohauta. Ihmiset vaikenivat kontakteista sodan aikana ja erityisesti sen jälkeen visusti.

Talvisodassa pudonnut venäläislentäjä otti maalaistalosta sukset lainaan, sanoi hiihtävänsä omalle puolelle ja lupasi palauttaa sukset sitten kun sota on ohi. Ja palautti.

Tikkasen yms. kertomuksissa enemmän on kiinnittynyt huomio partiomatkalla kiinni saatuihin vankeihin jotka äkkiä yrittävät paeta ja on 'pakko' ampua. No en sano ettei niin ole koskaan käynyt.
 
Jonkin verran kaukopartioista lukeneena, voi helposti olla samaa mieltä yllä olevien mielipiteiden suhteen mitä kaukopartio reissuilla on tapahtunut.

Mutta niitä todellisia raakuuksia (pistimellä mm. silmien puhkomiset, nylkemiset, lapsia lyöty jaloista pitäen puun kylkeen hengiltä jne. jne...... :facepalm: yms..) näitä mitä partisaanit ovat suorittaneet esim. Suomussalmella ja esim. vangiksijäänneille partiomiehille, en ihan helpolla usko Suomalainen sotilaan toimen kuvaan. Tapettu toisia on aseilla puolin jos toisin, se on selvä.
 
en ihan helpolla usko Suomalainen sotilaan toimen kuvaan

En minäkään helpolla. Mutta kun näitä hirmuisuuksia ovat tehneet KAIKKI armeijat toisessa maailmansodassa, niin olisiko Suomen intti sitten ollut joku enkelinsiivet selkäänsä saanut vahva poikkeus?

Kun vuosikausia puoli miljoonaa miestä taaplaa enemmän tai vähemmän sotatoimialueella, niin siinä voi kyllä kertyä tapahtumia ja tekoja. Osa ihmisistä oikein puhkeaa kukkaan, kun -pääsee toteuttamaan itseään- oikein urakalla vailla asiallista pelkoa sanktioista.

Luulen, että käsityksemme viime sodan tapauksista ja teoista on jos ei siloiteltu niin ainakin hiukka kiillotettu.

Ymmärrän, että haastattelut kasarilla eivät ole mikään todiste. Mutta liian usein niissä kyllä paljastui kaikenlaista, sellaista mistä ei julkisesti ole puhuttu saati että historiankirjoittajat ym. olisivat kajonneet niihin seikkoihin edes pitkällä tikulla.

Tässä kysymyksessä on vähän sitä samaa, että -ei uskota millään- että SS-miehet olisivat syyllistyneet Itärintamalla sotarikoksiin. Mikään todiste ei saisi kaikkia vakuutetuksi, jos sellainen kaivettaisiin esille. Ja Itärintama oli oikeasti oikea sotarikosten tehtailun Mekka. Suomalaissotilaiden onnistui pysymään sellaisesta etäällä....uskoo, ken tahtoo.

Ajatelkaas vaikka näin. Taisteluiden raaistama sotilas nappaa pervitiininapsun, kun on ensin aamulla saanut yskään herskaa. Pakkikaveri kuoli tunti sitten ja ryhmänjohtajalta lensi jalka kankaalle. Tienvarressa on vankeja, joista pari siviiliä......hmmm. Tai sotilas, joka siviilissä kuuluisi linnaan tai henkiseen valmennukseen Lapinlahteen....

No, tarkoitukseni ei ole väittää, että suomalaiset olivat tosi pahoja. Ei, vaan he olivat ihmisiä sodassa, ikävä kyllä.
 
En minäkään helpolla. Mutta kun näitä hirmuisuuksia ovat tehneet KAIKKI armeijat toisessa maailmansodassa, niin olisiko Suomen intti sitten ollut joku enkelinsiivet selkäänsä saanut vahva poikkeus?

Kun vuosikausia puoli miljoonaa miestä taaplaa enemmän tai vähemmän sotatoimialueella, niin siinä voi kyllä kertyä tapahtumia ja tekoja. Osa ihmisistä oikein puhkeaa kukkaan, kun -pääsee toteuttamaan itseään- oikein urakalla vailla asiallista pelkoa sanktioista.

Luulen, että käsityksemme viime sodan tapauksista ja teoista on jos ei siloiteltu niin ainakin hiukka kiillotettu.

Ymmärrän, että haastattelut kasarilla eivät ole mikään todiste. Mutta liian usein niissä kyllä paljastui kaikenlaista, sellaista mistä ei julkisesti ole puhuttu saati että historiankirjoittajat ym. olisivat kajonneet niihin seikkoihin edes pitkällä tikulla.

Tässä kysymyksessä on vähän sitä samaa, että -ei uskota millään- että SS-miehet olisivat syyllistyneet Itärintamalla sotarikoksiin. Mikään todiste ei saisi kaikkia vakuutetuksi, jos sellainen kaivettaisiin esille. Ja Itärintama oli oikeasti oikea sotarikosten tehtailun Mekka. Suomalaissotilaiden onnistui pysymään sellaisesta etäällä....uskoo, ken tahtoo.

Ajatelkaas vaikka näin. Taisteluiden raaistama sotilas nappaa pervitiininapsun, kun on ensin aamulla saanut yskään herskaa. Pakkikaveri kuoli tunti sitten ja ryhmänjohtajalta lensi jalka kankaalle. Tienvarressa on vankeja, joista pari siviiliä......hmmm. Tai sotilas, joka siviilissä kuuluisi linnaan tai henkiseen valmennukseen Lapinlahteen....

No, tarkoitukseni ei ole väittää, että suomalaiset olivat tosi pahoja. Ei, vaan he olivat ihmisiä sodassa, ikävä kyllä.
On kiillotettu, on siloiteltu, mutta etenkin jälkipolvien osalta. Kyllä ne mukana olleet ovat nämä asia aina tienneet. Eri asia, mitä niistä on sitten kotona kerrottu.

Onhan jo suomalaisten omassa Pyhässä Kirjassa eli Tuntemattomassa sotilaassa kuvaus kun Lehto ampuu vangin huvikseen tai Kariluodon konepistoolimies antauneet, koska löydettiin se evakuoimatta jäänyt haavoittunut pistimenreikä kyljessä. Tai Palasteen Siviilisissit Stalinin kanavalla ja Jussi Talven Ystäviä ja vihollisia kuvaavat suomalaisten suorittamia raiskauksia. Näitä ei sitten hirveästi löydy myöhemmästä sotakirjallisuudesta, joka muuttui rahantekemiseksi, eikä muistelemiseksi/traumojen käsittelyksi. Esimerkkejä voisi luetella muitakin, mutta jääköön tähän.

Eli suomalaisten suorittamia sotarikoksia oli varmasti. Osa niistä tutkittiin ja niistä jopa annettiin tuomioita sodan aikanakin. Sekä suomalaiseen että neuvostoliittolaiseen siviiliväestöön kohdistuneita rikoksia, toisiin suomalaisiin sotilaisiin kohdistuneita rikoksia jne. Jonkin verran tuomioita tuli myös sodan jälkeen. Kannattaa kuitenkin noista kaukopartioiden suorittamista siviilien ja sotilaiden teloituksista/tapoista huomata, että jossain Mauri Sariolan kirjassa on kuvaus siitä, kun Suomessa nostettiin syyte erästä Mannerheimristin ritaria vastaan juuri tuollaisesta vangin sieppauksesta, kuulustelusta ja (tod.näk.) tappamisesta. Silminnäkijöitä ei ollut, mutta partion jäsenet todistivat johtajan ja toisen miehen jääneen vangin kanssa kolmestaan ja myöhemmin he ottivat partion kiinni. Toinen suomalaisista oli kuollut, eikä ollut todistamassa. (Sariolan mukaan poliittiselta) jutulta putosi pohja pois, kun silminnäkijälausuntoja ei saatu ja syyttäjän todistajaksi värvätty puna-armeijan upseeri lausui vain yks'kantaan, että "Sellaista on sota."

Tarkoitan tällä sitä, että jos sieltä Neuvostoliitosta jotain laajamittaisia hirmutekoja (sotavankien kuolleisuutta ja siviiliväestön keskitysleirittämistä lukuunottamatta) löytyisi, niin olisihan se tuotu esiin jo YYA-kaudella! Nyt ainoa mistä Venäjällä voidaan pitää mekkalaa on Petrovski Jamin iskussa tuhoutunut kenttäsairaala ja sitä voidaan mielestäni perustellusti pitää vahinkona/sivuosumana. Ja vaikka tuo suomalaisten sotavanki- ja keskitys-/siirtoleirien kuolleisuus on äärimmäisen kova, sille voidaan löytää se (nykypäivänä hyljeksitty) selitys, että nälkä uhkasi muutakin yhteiskuntaa talvella 1941-42. Ja ennen kaikkea, meillä aihetta on tutkittu ja siitä on tiedetty jo aiemmin, eikä siellä joitain yksittäisiä detaljeja lukuunottamatta ole mitään isompia "yllätyksiä" enää tulossa.

Jotkut Sandarmohit tms. ovat paljasta paskaa, eikä niille tässä kannata antaa sen kummempaa painoarvoa.
 
Ja vaikka tuo suomalaisten sotavanki- ja keskitys-/siirtoleirien kuolleisuus on äärimmäisen kova, sille voidaan löytää se (nykypäivänä hyljeksitty) selitys, että nälkä uhkasi muutakin yhteiskuntaa talvella 1941-42. Ja ennen kaikkea, meillä aihetta on tutkittu ja siitä on tiedetty jo aiemmin, eikä siellä joitain yksittäisiä detaljeja lukuunottamatta ole mitään isompia "yllätyksiä" enää tulossa.
Minulla on se mielikuva, että suomalaisille tuli yllätyksenä, ettei siviiliväestöä evakuoitu. Kun lisäksi Suomessakin oli vähän ruokaa, vallatulla alueilla kaikki varastot oli evakuoitu tai tuhottu eikä infrastruktuurin tasokaan ollut kehuttava, katastrofin ainekset olivat kasassa ihan ilman pahaa tahtoakin. Meneekö edes lähelle?
 
Minulla on se mielikuva, että suomalaisille tuli yllätyksenä, ettei siviiliväestöä evakuoitu. Kun lisäksi Suomessakin oli vähän ruokaa, vallatulla alueilla kaikki varastot oli evakuoitu tai tuhottu eikä infrastruktuurin tasokaan ollut kehuttava, katastrofin ainekset olivat kasassa ihan ilman pahaa tahtoakin. Meneekö edes lähelle?
Se on aika monimutkainen vyyhti, mutta jäljelle jäänyt siviiliväestö jaoteltiin suomensukuisiin ja ei-suomensukuisiin. Näistä jälkimmäiset laitettiin keskitysleireille (alkuperäinen nimitys, myöhemmin muuttui siirtoleiriksi, yleisen katsantokannan mukaan nämä olivat internointileirejä). Se, mitä leirien väestölle aiottiin tehdä, on vähän tulkinnanvaraista, mutta noin niinkuin lähtökohtaisesti se olisi lähetetty voitetun sodan jälkeen Suur-Suomesta pois.

Se kuolleisuus johtuu pitkälti siitä 1941-42 talvesta, joka oli äärimmäisen vaikea koko Suomessa. Silloiset päättäjät olivat pahimpaan aikaan sitä mieltä, että nälänhätä on parin viikon päässä. Ja jos kotona on nälkämellakoita, montako sotilasta jää rintamalle ja montako palaa kotiin, suojelemaan omaisiaan? Silti siellä on muutamia yksityiskohtia, joiden kanssa suomalaisten pitää tehdä hieman kuperkeikkoja, että ne saadaan selitettyä hyväksi. Esim. ne piiskaus-ohjeistukset. Lisäksi se rotu-aspekti on aika selkeä, kun on päätetty leireihin joutuvat ja niiltä ulos jäävät.

Ja tietysti voidaan kysyä, että miksi nuo naiset ja lapset saa tappaa nälkään, mutta näitä ei? Helppoja ne kysymykset eivät ole, eikä vastuunkantaminen niistä (toivoakseni) ole ollut mitenkään olankohautuksen takana.
 
Näitä ei sitten hirveästi löydy myöhemmästä sotakirjallisuudesta, joka muuttui rahantekemiseksi, eikä muistelemiseksi/traumojen käsittelyksi.

Luulen, että käsityksemme viime sodan tapauksista ja teoista on jos ei siloiteltu niin ainakin hiukka kiillotettu.

Nimenomaan melkoiseksi oloissamme paisunut sotaromaanikirjallisuus on SE, josta yleisö on saanut kuvansa sodasta. Vaatii tietoista yrittämistä selvittää asiaa ajan kanssa ja lopputulema on, että sota on todella sotaa, eri todellisuus kuin vaikkapa -miehemme saikuttavat vuonna 2020-. :cool: Tai -miehemme somessa-.
 
Back
Top