Ymmärrän miinoituksen idean vastustajan liikkeen ohjaamisessa ja hidastamisessa, enkä sitä sinänsä vastustakaan. Epäilen kuitenkin, että nykyaikainen sodankäynti on tehnyt onnistuneesta miinoittamisesta/ansoittamisesta "käsipelillä" merkittävästi vaikeampaa. Tärkein syy tähän on huimasti lisääntynyt liikkumisnopeus: jos viime sodissa se puna-armeijan yhtymä kykeni etenemään luokkaa 3 km/h, nyt se tulee bemareilla helposti kolmeakymppiä. Lisäksi sen maastoliikkuvuus on yleisesti ottaen paljon parempi verrattuna kuorma-autoilla ja jalan kulkeneisiin toisen sodan aikaisiin joukkoihin, semminkin kun ainakin osa ainakin välitöntä huoltoa (a-tarpeet, polttoaine) voitaneen kuljettaa tela-alustoilla. Kaiken huipuksi tieverkko on paljon tiheämpi kuin 1940-luvulla.
Käytännön seuraus kaikesta tästä on nähdäkseni se, että jos 70 vuotta sitten vihollisen kulkusuunta ja todennäköisesti käyttämä reitti voitiin ennakoida melko hyvin, nyt ennakoiminen on paljon vaikeampaa. Samaa hidastamista aikaansaavan ansoitettavan/miinoitettavan alueen laajuus riippuu periaatteessa ja hyvin karkeasti yksinkertaistaen siitä matkasta, jonka vastustaja tietyssä aikayksikössä kykenee kulkemaan. Jos maastoliikkuvuus ei aseta suurempia rajoitteita, karkea arvio saadan esim. puoliympyrän pnta-alasta (kaavalla 0.5 * pii * r^2, jossa r on vastustajan liikenopeus). Samaan aikaan miinoittamiseen käytettävissä oleva aika putoaa dramaattisesti: jos vuonna 1944 miinoittamiseen oli aikaa tunti ennen vastustajan saapumista, saman etäisyyden päässä etulinjasta tehtävä miinoite pitäisi nyt tehdä noin kuudessa minuutissa. (Tiedän yksinkertaistavani rajusti, mutta kuitenkin.) Tämä kasvaneen tempon ja parantuneen liikkuvuuden yhdistelmä tekee mielestäni laajoista, käsipelillä laskettavista miinoitteista käyttöarvoltaan hieman kyseenalaisia, jos niitä ei suunnitella laskettavaksi jo hyvissä ajoin harmaan vaiheen aikana. Jolloin taas niiden paljastuminen viholliselle käy paljon todennäköisemmäksi.
Tähän voisi vielä lisätä koko ajan parantuvan tiedustelukyvyn, kuten lennokit, jotka lisäävät huomattavasti riskiä miinoituksen paljastumisesta.
Mutta en ole varsinaisesti asiaan vihitty, joten toivotan tervetulleeksi vasta-argumentit.
Alkuperäinen kommenttini tosin koski poltetun maan taktiikkaa eli siviilikohteiden kuten asumusten laajamittaista hävittämistä ja ansoittamista, jota pidän yksinkertaisesti hyödyttömänä. Vastapuoli ei ≈ alle vuoden mittaisessa konfliktissa ja majoitteiden ollessa kunnossa hyödy käytännössä mitenkään siviiliasumuksista tai -laitoksista; pidän itse asiassa luultavimpana, että joukot pyrkisivät mahdollisuuksien mukaan ohittamaan strategisesti vähäpätöisemmät asutuskeskukset. Haitta Suomen kansalaisille on kuitenkin erittäin merkittävä.
Kuten totesin, murrostaminen on hieman eri asia, ja miinoittamisellakin näen paljon hyötyjä. En vain usko, että laajat miinakentät olisivat kovin realistisia nykykonflikteissa - enemmän uskon pistemäisiin miinoitteisiin siellä täällä.