Katalonian itsenäisyysäänestys

Mikä ihmeen EU-ketju tästäkin on tullut?

Eikö Katalonia äänestä Espanjasta eroamisesta, ei EU:sta tai NATO:sta?

Toki itsenäisen Katalonian pitäisi määritellä suhteensa niihinkin, mutta ei kai nyt niistä ole kyse.

Edelleen olisi syytä huomata, että siellä pamputtaa espanjalainen poliisi, ei EU:n tai NATO:n joukot?
 
EU-ketju syntyy kaikesta tiettyjen postaajien takia. Jokaikinen ketju kun vedetään lokaan tietyllä agendalla.

Joku ikävä voisi puhua Venäjän vaikuttaja-agenteista, jotka toimivat tietyllä myötävaikutuksella.
 
En ole mikään espanjalaisen politiikan asiantuntija, mutta olen tämän kriisin syntyjuuret ymmärtänyt niin, että Espanjan sisällissodan ja Francon diktatuurin aikana Katalonian itsehallintoa suitsittiin ankaralla kädellä. Demokratiaan palaamisen jälkeen alue on saanut itsemääräämisoikeuttaan ja autonomiaan takaisin. Ilmeisesti viimeksi vuonna 2006. Espanjan talouskriisin myötä on syntynyt tilaa tulkinnalle, että Madridin keskushallinto kuppaa vaurasta Kataloniaa jakaakseen rahaa Espanjan köyhemmille seuduille. Eli pohjimmiltaan talous sekä oma kulttuurillinen identiteetti tässä olisivat pohjalla.

Yksi itsenäisyyden kannattajien perusteluista on ilmeisesti se, että Katalonia jatkaisi EU:n jäsenenä. Carles Puigdemont on ainakin pyytänyt, että EU ei kääntäisi selkänsä itsenäisyyttä ajaville katalonialaisille. Katalonialaiset eivät näe, että EU olisi heidän ongelmansa. Heidän ongelmansa on Espanja.

http://www.lavanguardia.com/local/b...lda-a-la-situacion-politica-de-catalunya.html

Eli tavoitteena on itsenäistymisjulistuksen jälkeen aloittaa yhtäaikaisesti neuvottelut Madridin kanssa Espanjasta eroamisesta sekä EU-jäsenyydestä ? Kuulostaako teistä mitenkä realistiselta ?
 
Taidat olla kyllä itse väärässä.

Ooh! No kai se niin on, jos sinä niin sanot.

Ja kyseessä kun oli Suomen sisäinen juttu 20-30-luvulta, niin miten se liittyy EU:n juttuihin?

Minäkö sen Suomen liikkuvan poliisin tähän keskusteluun vedin? Taas yritetään liittovaltiokehitystä perustella historialla sitä tuntematta.

Milloinkas EU:n toisen valtion poliisi on käynyt kyykyttämässä toisen valtion kansalaisia?

Ranskahan oli tarjoamassa omia santarmejaan arabikevään kukistamiseksi Tunisiassa.

EU:han on samanlainen projekti kuin Neuvostoliitto, ilman sitä tulee sotia, nälänhätä, heinäsirkkoja ja viimeisenä vitsauksena EU-virkaloiset ja keinottelijat joutuu oikeisiin töihin.
 
Kyllä Espanja ihan itse kusee hommiansa tuolla. Ei tuosta voi muita syyttää.

Näyttää siltä, että espanjalaiset päättivät sitten toteuttaa kaikki virheet, mitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä. Mellakkapoliisi ja kumiluodit aiheuttanevat sen verran närää, että vastareaktio on odotettavissa, tai jää kytemään. Skotlannin äänestykseen verrattuna melkoinen epäonnistuminen.
 
Nyt jos Espanja päästää Kataloniasta irti, heräävät baskit seuraavaksi. Molemmat olivat tiukasti Francon saappaan alla. Baskit pitivät kovasti ääntä itsestään, mutta ovat nykyään rauhoittuneet.
Ja tämä sitten ei ollut kanta minkään osapuolen puolesta tai vastaan.
 
Ooh no kai se niin jos sinä niin sanot.



Minäkö sen Suomen liikkuvan poliisin tähän keskusteluun vedin? Taas yritetään liittovaltiokehitystä perustella historialla sitä tuntematta.



Ranskahan oli tarjoamassa omia santarmejaan arabikevään kukistamiseksi Tunisiassa.

EU:han on samanlainen projekti kuin Neuvostoliitto, ilman sitä tulee sotia, nälänhätä, heinäsirkkoja ja viimeisenä vitsauksena virkamiehet ja keinottelijat joutuu oikeisiin töihin.

Taidat ihan oikeasti uskoa omiin juttuihisi? :confused:
 
Muistaakseni EU vastasi ihan virallisesti, että Katalonia ei itsenäisenä ole jäsenmaa. Voin olla väärässäkin.
 
Muistaakseni EU vastasi ihan virallisesti, että Katalonia ei itsenäisenä ole jäsenmaa. Voin olla väärässäkin.

Niin se ymmärtääkseni menee eli edellyttää jäsenyysprosessiin. Sama se on Skotlannikin kanssa. Tämä tietysti pätee ihan kaikkiin kansainvälisiin sopimuksiin ja sitoumuksiin. Ne jäävät emämaan nimiin ja siitä irtoavat joutuvat luomaan suhteensa itse. Näin toimittiin esim. Baltian maidenkin kohdalla.

Ei EU käsittääkseni ole ilmoittanut, etteivätkö ko. maat itsenäistyttyään voisi olla EU:n jäseniä.
 
Kyllä Espanja ihan itse kusee hommiansa tuolla. Ei tuosta voi muita syyttää.

Näyttää siltä, että espanjalaiset päättivät sitten toteuttaa kaikki virheet, mitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä. Mellakkapoliisi ja kumiluodit aiheuttanevat sen verran närää, että vastareaktio on odotettavissa, tai jää kytemään. Skotlannin äänestykseen verrattuna melkoinen epäonnistuminen.

Siltä vaikuttaa. Ilmeisesti keskushallinnon taholta ei löytynyt minkäänlaista kompromissihalukkuutta. Ja nyt tänään ärhäkkäällä poliisioperaatiolla heittivät todellakin bensaa liekkeihin.

Nyt jos Espanja päästää Kataloniasta irti, heräävät baskit seuraavaksi. Molemmat olivat tiukasti Francon saappaan alla. Baskit pitivät kovasti ääntä itsestään, mutta ovat nykyään rauhoittuneet.
Ja tämä sitten ei ollut kanta minkään osapuolen puolesta tai vastaan.

Jep. Pandoran lipas on nyt auki.
 
Tästä saattaa alkaa jotain suurta. Vaikka mielellään näkeekin Putinin vaikuttamisena,niin tämä voi paisua isommaksi kuin Vladimir Moskovassa, tai isommaksi kuin Eu:n itäänpäin kallellaan olevat vastustajat. Tästä voi tulla kapinana siemen tavallisen ihmisen sieluun. Väkivalta on niin rajua ja kohdistuu siviileihin.

Putinin vaikuttamista pelkääville on hyvä muistuttaa että minkään opposition johtajana ei Putinfani pärjää jos kannatus ylittää jonkun rajan. Putinin ote perustuu marginaaliporukkaan. Jos isompi kannatusliike,niin johto vaihtuu. Se olisi federalistien painajainen.
 
Jos vaikka oman maan poliisit kieltäytyy hakkaamasta kansaansa, niin voisi tilata naapurimaasta tai vaikka vähän kauempaakin ilmakuljetuksella, paskalakkeja pieksämään ihmisoikeuksien, demokratian ja itsenäisyyden kannattajia.

Tää kysymys on akateeminen. Kyllä jokaisesta maasta pamputtajat löytyy. On aina löytynyt. Ja löytyy eteenkinpäin.

Mutta voihan Eurooppa näyttää melko -mielenkiintoiselta- jos tai kun talous vedetään liiterin seinään.

Onhan tuo Unionin kanta vähintään "mielenkiintoinen" tässä kohtaa: Espanjan oma asia. Kuta kummempiin kurkun vääryyksiin kyllä puututaan, sitten kun kyynelkaasua pumpataan kaduille, pamppujen mäiske kuuluu Pyreneille asti ja kumiluotipaukkujen loikoset täyttävät espanjalaisen aurinkoisen iltapäivän,,,,,,,,,,onkin tämä sitten oma asia. Okei, kaikki merkit viittaavat siihen, että ennen pitkää Eurooppa tulee saamaan mittansa täytenä ja kaiketi olemme sen ansainneetkin.
 
tavoitteena on itsenäistymisjulistuksen jälkeen aloittaa yhtäaikaisesti neuvottelut Madridin kanssa Espanjasta eroamisesta sekä EU-jäsenyydestä ?

Skotlantihan lisasi tuohon viela (osaltaan) hakemuksen Pohjoismaiden Neuvoston jaseneksi - rukkaset tuli tosin jo etukateen. Kuin myos omalta vaelta.
- ero on toki iso siina mielessa, kun Skotlantiin tehdaan mittavia tulonsiirtoja, mutta Espanjassa se menee toisin pain. Muistaakseni tosin Katalonialle jo taattiin 90% omasta verokertymastaan.
 
Jahas. Guardianit kutsuttu. Tiedän asiasta vain sen,että kun tuolla lapsuuteni ja nuoruuteni pyörin ensimmäinen asia mitä opettiin oli: Nuo ovat Guardianit. Niistä ei tykätä. Heitä vihataan. Sitten kerrottiin jotain Francosta.
 
Onhan tuo Unionin kanta vähintään "mielenkiintoinen" tässä kohtaa: Espanjan oma asia.
En nyt enaa muista mihin lankaan kirjoitin EU:n "Europe of Regions" hankkeesta, joka tietysti oli federalistien salajuoni "keskustan" vallan kasvattamiseksi, ja jonka tietyt jasenvaltiot (Espanja ml.) loivat lyttyyn aika kovalla kadella.
- virkamiehet Brysselissa varmaan muistaa; nehan ei kovin hevilla muutu (muuten kuin elakkeelle)
- ja kannanotot menevat silloin sovituilla nuoteilla
 
Tää kysymys on akateeminen. Kyllä jokaisesta maasta pamputtajat löytyy. On aina löytynyt. Ja löytyy eteenkinpäin.

Au contraire hyvä Baikal!

Jo 1800-luvulla havaittiin, että paikallisessa yhteisössä elävät poliisit olivat haluttomia toimeenpanemaan määräyksiä, joita enemmistö yhteisön jäsenistä vastusti. Lisäksi huomattiin, että kun paikallisessa yhteisössä eläneet poliisit laittoivat ei suosittuja määräyksiä toimeen, niin paikallisten ihmisten viha oli huomattavasti suurempaa, kuin jos toimeenpanijoina olisi ollut ulkopuolellta tulleet poliisit.

Niinpä jo 1800-luvulla ongelmaan kehiteltiin erilaisia ratkaisuja, esimerkiksi kasarmoituja poliisiyksiköitä, jotka elivät erillään muusta väestöstä. Lisäksi voitiin paikkakunnan poliisivirat täyttää junan tuomilla kaupunkiinmuuttajilla. Syntyi myös alueellisia ja valtakunnallisia poliisiyksiköitä, jotka tulivat "ulkopuolelta" toimeenpanemaan hallinnon määräyksiä.

Jos taas saadaan pamppua heiluttamaan täysin ulkopuolinen joka ei edes ymmärrä mitä hänelle huudetaan, niin mikä sen parempaa!
 
Guardia Civil ja esim. Italian Carabinieri eivat eroa toisistaan millaan muulla tapaa kuin Francon varjon/ muiston osalta
- ja Francohan taas korosti keskusvaltaa, ei vain vallassa pysyakseen, vaan myos hallintonsa legitimiteetin laajentamiseksi Espanjan ulkopuolella
 
Tämä YLE:n parin viikon takainen taustoittava juttu kertoo kyllä aikamoisesta spedeilystä.

https://yle.fi/uutiset/3-9832051

Ainakin tuolla Kataloniassa on karmea määrä intressiristiriitoja. Paikallisessa virkakoneistossa (poliisi, oikeuslaitos) on kovan linjan separatisteina tunnettua väkeä. Jopa Katalonian oma korkein oikeus on hyväksynyt syytteitä näitä vastaan virka-aseman väärinkäytöstä ja varojen väärinkäytöstä. Lisäksi Espanjan lain mukaisesti paikallispoliisi on sisäministeriön alainen ja vastuussa maan perustuslain ylläpitämisestä. Perustuslain mukaan Espanja on jakamaton ja yhtenäinen.

https://en.wikipedia.org/wiki/Spanish_Constitution_of_1978#Structure_of_the_State

Section 2. The Constitution is based on the indissoluble unity of the Spanish Nation, the common and indivisible homeland of all Spaniards; it recognizes and guarantees the right to self-government of the nationalities and regions of which it is composed and the solidarity among them all.


Lyhyesti sanottuna: kerrassaan uskomaton sekasotku.
 
Back
Top