Eräs vaihtoehto on tietysti tosiasoiden tunnustaminen ja sen seikan hyväksyminen, ettei vapaaehtoinen sotilaallinen toiminta ilman reilua taloudellista kannustinta kykene normaalioloissa liikuttamaan suuria massoja, vaan osallistujien määrä on rajallinen. Samassa yhteydessä voidaan myös todeta, ettei Puolustushallinnolla ole resursseja luoda niin suuria kannusteita, että suuri vapaaehtoisiksi ilmoittautuva yleisö saataisiin riemumielin rientämään sotilaallisten harjoitteiden pariin.
Taloudelliset kannusteet motivoivat ihmiset vapaaehtoisesti jopa töihin, mutta sellaisten kannustimien luominen yksistään puolustushallinnon toimesta reserviläisten aktivointiin on mahdotonta. Mikäli tällainen käytäntö haluttaisiin luoda, edellyttäisi se erittäin vankkaa poliittista tahtoa sekä muun yhteiskunnan osallistumista. Nykyisessä tilanteessa sellainen on fantasiaa.
Saman vapaaehtoisuuden vähäisyyden ja motivointikeinojen rajallisuuden perusongelman kanssa on tässä maassa painittu jo 20-30-luvun Suojeluskuntajärjestön toiminnasta lähtien - siitäkin huolimatta, että mainittuna aikakautena yhteiskunta oli hyvin erilainen ja maanpuolustusaktiviteettien kanssa "kilpaileva" muu harrastustarjonta oli nykyaikaan verrattuna hyvin vähäinen. Lienee selvää, että mitään kaiken ratkaisevaa motivointitaikatemppua ei ole tähän päivään mennessä keksitty.
Maaliin voi päästä myös hieman koukkaamallakin. Ase kotiin..
Onko Puolustusvoimien aseiden jakaminen reserviläisille kotisäilytykseen oikeasti hyvä idea ja mitä lisäarvoa se toisi sille, että joukkoon kuuluvilla reserviläisillä olisi esimerkiksi vaikka kuitatut henkilökohtaiset aseet, mutta Puolustusvoimien säilytyksessä? Jos haluaa harrastaa asekäsittelyä ja ampumista omaehtoisesti vapaa-ajallaan, niin ampuma-aseiden hankintalupia myönnetään hakemusta sekä maksua vastaan ja aseitakin saa vielä toistaiseksi kaupasta. Lisäksi valinnanvara on huomattavasti suurempi. Mihin ihmeeseen reserviläiset tarvitsevat Puolustusvoimien aseita harjoitusten ulkopuolella?
Jos syystä tai toisesta yhteiskunnassa päädyttäisiin sellaiseen ratkaisumalliin, jossa henkilökohtaiset aseet haluttaisiin sveitsiläistyyppisesti jakaa muun materiaalin ohella reserviläisille (esim. MAAKK) kotisäilytykseen, edellyttäisi tämä aseiden luovuttamisen sallivaa lakimuutosta, mikä puolestaan edellyttäisi kohtalaisen vahvaa poliittista tahtotilaa. Tällä hetkellä tällainen kehitys ei vaikuta kovin todennäköiseltä skenariolta.
Lisäksi kannattaa huomioida, miten tämä vaikuttaisi vastaavasti aselainsäädäntöön ja omaehtoisen toiminnan mahdollisuuksiin. Tämähän antaisi hyvän option tiukentaa esimerkiksi urheilu- ja reserviläisammuntaperusteella myönnettävien ampuma-aselupien lupakäytäntöjä, koska tilanne olisi "oleellisesti muuttunut". Sijoitetut reserviläiset voisivat harjoitella Puolustusvoimien aseilla Puolustusvoimien tarpeiden (= 10ls kilpasarja:a-cool
mukaisesti, joten mitään tarvetta esimerkiksi omaehtoisuuteen perustuville reserviläisammuntaharrastuksille tai niissä käytettäville yksityisesti omistetuille erittäin järeille ja tulivoimaisille aseille ei enää olisi.
Se ikävämpi vaikutus, että tämä käytäntö rajaisi reserviläisten enemmistön sotilaallisten aseharrastusten ulkopuolelle on lainsäätäjän näkökulmasta pelkkä sivuseikka. Perusteluna voidaan tarkastella esimerkiksi sitä, että onko sijoittamattomien reserviläisten omaehtoiselle asekäsittely- ja ampumataidon ylläpitämiselle enää lähitulevaisuudessa tarvetta ja asettaa toiseen vaakakuppiin vaikka aseiden vähentämistavoitteet sekä YJT:n riskitekijät yms. sisäasiainministeriötä ja poliisihallitusta kiinnostavat yksityiskohdat. Samalla SA-vahvuuden (= sijoitetun reservin) kehityksen laskevaa trendiä ja yleisen asevelvollisuuden lähitulevaisuuden kehitysnäkymiä ei varmasti jätetä huomioimatta. Yllättäen reserviläisten yksityisomistettujen järeiden ja erittäin tulivoimaisten aseiden hallussapidon tarpeen perusteet saattavat uudelleentarkastelun jälkeen näyttää niitä ohjaavan hallinnonalan näkökulmasta vallan toiselta kuin esimerkiksi vielä 90- tai 2000-luvulla.
Tällainen kehityssuunta johtaisi siihen, että järjestelmä voi kääntyä muutoksien seurauksena ihan toiseen asentoon kuin yksittäinen reserviläinen tai kansalainen olisi toivonut. Aihetta ja siihen liittyviä eri tekijöitä on raapaistu pintapuolisesti myös toisessa ketjussa: http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=1920 , joten sitä tuskin kannattaa tässä yhteydessä ryhtyä käsittelemään tämän syvällisemmin. Näin hieman taivaanrantaa harmaalla pensselillä maalatakseni.
Eiköhän sen aktivoinnin pitäisi lähteä MPK:ssa ja muissa vapaaehtoisporukoissa tulemalla ulos kaapista ja eikä ase-, nato- militaristi- ym. pelkoisten reaktioiden takia käyttäytyä kuin juutalaiset 30-luvulla eli "huonompaan suuntaan menee muttei ne meille mitään tee jos ollaan vaan ihan hiljaa".
Menkääpä muuten kysymään varusmiehiltä, kapiaisilta ja siviileiltä että tiedättekö mikä on MPK eli maanpuolustuskoulutus ja saatatte yllättyä että siviilit ja varusmiehet eivät tiedä ja suurin osa kapiaisistakin sanoo että on kuullut muttei koskaan ollut mukana tai ovat niitä asehulluja reserviläisiä.
Tämä saattaa tulla monelle lukijalle suuren suurena ja erityisesti odottamattomana yllätyksenä, mutta MPK ja sen toiminta on normaalissa PV:n arkipäivässä täysin näkymätöntä ja siitä syystä useimmille myös tuntematonta. Jos sen kanssa asionti ei sisälly tehtävänkuvaukseen tai muuten joudu oto-luonteisesti sen kanssa tekemisiin, ei kyseinen organisaatio tule vastaan muuten kuin virallisten juhlapuheiden yhteydessä ja silloinkin vain nimeltä mainittuna.
Loogisen ymmärrettävästi yksittäisen virkamiehen huomion painopiste on omissa tehtävissä, oman organisaation ja eri tason johtoportaiden toiminnassa ja niihin kuuluvassa talon omassa väessä. Kaikki muu ulkopuolinen on täysin toissijaista, koska se ei liity tai vaikuta päivittäisiin rutiineihin. Sitten joku tulee kysymään, että: "oletkos tällaisesta kuullut?" - "no en ole, mikä se on?". Seuraavaksi jo huuli pyöreänä ihmetellään, että "häh, kuis sä et ny tällasest oo kuullu, kylhä sun ny pitäs tää tietää?".
Tosiasiassa PV on itse kussut muroihin jo antamalla heikohkoja kannanottoja mm. aselakilausunnoissa, piilottelemalla huonoa varustusta ja olemalla hiljaa mm. valikoivan asevelvollisuuteen siirtymisestä. Liian kauan ollaan oltu hiljaa kenraalikunnassa ongelmista mutta ehkä joku päivä vielä kenraalikuntakin saa oman Mikko Paateronsa, joka on valmis ottamaan kantaa joka asiaan ja esittelemään univormuaan kaikille työaseenaan tietysti pistooli vaikka kuulemma vasta poliisiylijohtajana toimiessaan oli ensimmäistä kertaa poliisipartion mukana. 