Kirjat

https://www.ess.fi/uutiset/kulttuurijaviihde/art2508596

Kirja-arvio: Mark Twainin klassikkoromaanissa vallaton tarinankerronta vetää, mutta loukkaavan n-sanan käyttäminen on kirskaus lukijan aivoissa
Uudessa Huckleberry Finnin seikkailujen suomennoksessa n-sana esiintyy 202 kertaa.
Siis onko paskempaa artikkelia tai 'arviota' olemassa, kun ei selvinnyt mikä se n-sana oikein on. Ei edes mitä sanaa Twain viljeli alkuperäiskielellä tuossa kirjassa.

No se sanahan oli 'nigger'. Asia jonka haluaisin tietää ostamatta teosta on, että mitä sanaa tässä uudessa kuudennessa suomennoksessa käyetään? (muistelisin, että minulla on ensimmäisen suomennoksen ensimmäinen painos viime vuosisadan alkuvuosilta, mutta en pikaisesti löytänyt, enkä kyllä muista mitä sanaa siinäkään käytettiin).

Vahva veikkaus on tietenkin, että tässä käytetään neekeriä. Ja sehän on täysin väärin, koska neekeri on yhtä kuin englannin kielen 'negro'. Taas 'niggerin' vastine voisi olla 'nekru'.

'N-sanan käyttö kirskaus aivoissa'. Ei saatana, ovatko nämä toimittelijat kaikki MT-potilaita vai onko se hyvesignalointi tässäkin kohden täysin välttämätöntä?
 

tulikomento

Ylipäällikkö
Supon historiikki, Ratakatu 12 lukeneet:
Kirjassa on ilmeisesti mainintaa Martin Scheininistä?
En muista että olisi. Tosin pari, kolme vuotta aikaa kun viimeksi luin. Joskus 90-luvun lopulla Scheinin syytti julkisuudessa Supoa etnisten rekistereiden ylläpitämisestä. Tämän mukaan niissä olisi tietoja esim. romaneista sun muista. En nyt muista mainitaanko tätä asiaa kirjassa.
 

Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
@lukkarinapulainen Kaikki muuttuu, eihän Peppi Pitkätossun isäkään enää saa olla neekerikuningas kuten alunperin oli kirjoitettu vaan nyt hän on Etelämeren kuningas.
 
https://www.ess.fi/uutiset/kulttuurijaviihde/art2508596



Siis onko paskempaa artikkelia tai 'arviota' olemassa, kun ei selvinnyt mikä se n-sana oikein on. Ei edes mitä sanaa Twain viljeli alkuperäiskielellä tuossa kirjassa.

No se sanahan oli 'nigger'. Asia jonka haluaisin tietää ostamatta teosta on, että mitä sanaa tässä uudessa kuudennessa suomennoksessa käyetään? (muistelisin, että minulla on ensimmäisen suomennoksen ensimmäinen painos viime vuosisadan alkuvuosilta, mutta en pikaisesti löytänyt, enkä kyllä muista mitä sanaa siinäkään käytettiin).

Vahva veikkaus on tietenkin, että tässä käytetään neekeriä. Ja sehän on täysin väärin, koska neekeri on yhtä kuin englannin kielen 'negro'. Taas 'niggerin' vastine voisi olla 'nekru'.

'N-sanan käyttö kirskaus aivoissa'. Ei saatana, ovatko nämä toimittelijat kaikki MT-potilaita vai onko se hyvesignalointi tässäkin kohden täysin välttämätöntä?
Hesarissa arvostelu käännöksestä niin ikään. "Nigger" käännetty "neekeriksi". Anekdoottina 1972 Jarkko Laineen tekemä käännös laittoi mustan entisen orjan Jimin puhumaan Turkkusta?

Ei ole maksumuurin takana, joten tässä koko arvostelu:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005971892.html

N-sana estää Huckleberry Finnin käsittelyn joissakin amerikkalaiskouluissa – Uudessa suomennoksessa rumaa sanaa ei ole sensuroitu
Uudelleen suomennettu Huckleberry Finnin seikkailut käsittelee amerikkalaista rasismia ennen ja nyt.

E. W. Kemblen näkemys Huckleberry Finnistä kirjan ensimmäisessä painoksessa vuonna 1884.(KUVA: PRINT COLLECTOR)
Kyösti Niemelä
Julkaistu: 21.1. 2:00 , Päivitetty: 21.1. 7:53


Romaani

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut (Adventures of Huckleberry Finn). Suom. Juhani Lindholm. Siltala. 374 s.

Mark Twainin Huckleberry Finn (1885) on Yhdysvalloissa yksi maan kanonisoiduimmista romaaneista ellei kanonisoiduin. Sitä luetaan kouluissa, sitä tutkitaan loputtomasti ja se synnyttää yhä uusia kulttuurikiistoja.

Ja jonkinlaista kaanonia se on täälläkin, sillä nyt julkaistu suomennos on ainakin neljäs.

Romaanissa missourilainen poika Huckleberry Finn lähtee pakoon väkivaltaista alkoholisti-isäänsä. Hän kulkee lautalla alas Mississippi-jokea matkakumppaninaan omistajaltaan karannut orja Jim. Huck tapaa värikkäitä hahmoja ja kokee koomisia ja jännittäviä seikkailuja noin 1840-luvun Yhdysvalloissa.

KIRJAN keskeinen ristiriita toimii edelleen hienosti. Huck kokee, että hänen velvollisuutensa kristittynä ja hyvänä yhteisön jäsenenä olisi palauttaa Jim lailliselle omistajalleen, koska niin oikeamielinen kunnon ihminen toimisi. Toisessa vaakakupissa painaa kuitenkin ystävyys Jimin kanssa ja Jimin kiitollisuus ystäväänsä kohtaan.

Kiintymys Jimiin saa Huckin toistuvasti toimimaan omaatuntoaan vastaan. Huckin sisäistä kamppailua kuvaavat jaksot ovat kauheita, hauskoja ja moraalisesti syvällisiä.

Esimerkiksi tällaisia:

”[K]yllä minäkin tärisin jo häntä kuunnellessani, koska minullekin alkoi oikeasti valjeta, että kohta Jim tosiaan OLISI vapaa – ja kenen takia? Minun tietysti. Tästä tosiasiasta en päässyt yli enkä ympäri, ja se alkoi vaivata minua niin etten saanut hetken lepoa enkä pystynyt pysymään paikallani. En ollut aikaisemmin tajunnutkaan, mitä olin tekemässä. Olin kuin pistoksissa enkä saanut asiaa mielestäni. Yritin todistella olevani syytön, koska enhän minä ollut vienut Jimiä lailliselta omistajaltaan, mutta ei se mitään auttanut..[..] Minulle tuli niin kurja ja viheliäinen olo, että toivoin olevani kuollut.”​

Kirjailija Mark Twain (KUVA: HS)
TWAININ kirja ilmestyi 1880-luvulla ja se sijoittuu noin 1840-luvulle. Siinä välissä, vuosina 1861–1865 Yhdysvalloissa käytiin sisällissota, jonka seurauksena orjuus lakkautettiin. Kirjan julkaisuaikaan orjuus ei siis enää ollut ajankohtainen poliittinen kysymys.

Romaania luetaan ja siitä keskustellaan Yhdysvalloissa nykyään nimenomaan rotuaiheen kautta, vaikka teoksen aikalaisvastaanotossa teema ei ollut juuri lainkaan esillä. Kommentoijat pohtivat enemmän esimerkiksi lapsuutta, kasvatusta ja tuon ajan koulutusta, jota Twain satirisoi kirjan alkupuolella. Lisäksi pohditutti romaanin sopivuus lapsille, sillä kotoa karannutta ja juonittelevaa Huckleberrya ei nähty hyvänä roolimallina.

Huckleberry Finn muuttui Yhdysvalloissa rakastetusta poikakirjasta suureksi klassikoksi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Kirjallisuudentutkija Jonathan Arac näkee muutoksen liittyvän muun muassa kansalaisoikeusliikkeen nousuun ja varhaisvuosiin. Tarina valkoisesta, kouluja käymättömästä ja hyväsydämisestä pojasta, joka keskellä brutaalia rasismia ystävystyy hitaasti mustan miehen kanssa, nähtiin sopivalta kirjalta lasten käsiin ja kansallinen kaanonin huipulle.

HUCKIN sisäiseen muutokseen viittaavat myös romaanin vastustajat. Kirjailija Jane Smiley herätti Yhdysvalloissa kohua hyökätessään Huckleberry Finniä vastaan vuonna 1996 arvostetussa Harper’s-lehdessä.

Smileylle romaanin ongelma on, että se käsittelee rasismia liiaksi valkoisen henkilöhahmon, Huckleberryn, tunteiden kautta. ”Valkoiset amerikkalaiset ajattelevat aina, että rasismi on tunne, ja he torjuvat tai omaksuvat sen”, Smiley kirjoittaa. Mustat amerikkalaiset taas näkevät rasismin amerikkalaisen kulttuurin, politiikan ja talouden jäsentäjänä. Huck alkaa tuntea oikein Jimiä kohtaan, mutta hän ei silti kohtele Jimiä oikein, ei myöskään kirjan loppupuolella.

Opettaako Huckleberry Finn lapsille, että tärkeintä on tuntea oikein?

Huckleberry Finnin sijaan Smiley nostaisi kaanonin huipulle Setä Tuomon tuvan (1852). Harriet Beecher Stowen orjuudenvastainen romaani oli julkaisuaikanaan valtavan suosittu ja arvostettu, mutta 1990-luvulle tultaessa jo aika unohduksissa. Se käsittelee tarkemmin orjuutta ylläpitäviä instituutioita ja normeja ja näin ollen rasismia yhteiskunnan jäsentäjänä.

Mikään kirjoitus Harper’sin historiassa ei ollut saanut aikaan yhtä suurta lukijakirjeiden vyöryä. Vaikka lehti oli julkaissut poleemisia kirjoituksia politiikasta ja kulttuurista, Huckleberry Finn sai eniten vihaisia lukijoita liikkeelle. Lapsuudessa luetuilla kirjoilla voi olla voimakas ote ihmisistä.

Oli Smileyn luennasta mitä mieltä hyvänsä, hänen esiinnostamansa ongelma on Suomessakin ajankohtainen. Keskusteltaessa rasismista on aina vaarana jumittaa liiaksi valkoisen valtaväestön pään sisälle: suvaitsevaisuuteen, hyväksyntään ja niin edelleen, niin tärkeitä teemoja kuin ne ovatkin.

ENITEN keskustelua on herättänyt kirjassa toistuva sana nigger. Mustiin viittaava sana esiintyy kirjassa yli 200 kertaa ja myös Huck käyttää sitä. Asiasta keskusteltiin Yhdysvalloissa erityisen paljon 1990-luvulla. Edelleen aina välillä uutisoidaan, että sanan takia ei jossain koulussa opeteta Huckleberry Finniä tai joku vaatii, ettei sitä opetettaisi.

N-sanan voima on Yhdysvalloissa vuosien saatossa vain kasvanut, ja sen julkinen käyttö on erittäin rajattua. Kun kirjasta tehtiin lapsille suunnattu elokuvaversio vuonna 1993, n-sanaa ei kuultu lainkaan. Kirjassa sana on realismia, sillä sitä käytettiin laajasti romaanin kuvaamana aikana.

Sana vaikeuttaa kirjan käsittelyä kouluissa. Ei sen vuoksi, mitä n-sana merkitsi kirjan tapahtuma-aikaan tai edes kirjan kirjoitusaikaan vaan mitä se merkitsee nykyään. Jos oppilas käyttää kirjasta puhuessaan luokassa n-sanaa, se saattaa vaikuttaa negatiivisesti luokan ilmapiiriin.

Sanalla on voimaa Suomessakin. Kun kerroin ystävälleni kirjoittavani arviota Huckleberry Finnin seikkailuiden uudesta suomennoksesta, hän kysyi heti, miten nigger on suomennettu. Se on toki suomennettu sanalla neekeri, joka on tätä nykyä yksiselitteisen rasistinen ja loukkaava sana.

EI pidä unohtaa, että Huckleberry Finnin päätymistä Yhdysvaltojen kirjakaanoniin auttoi myös, että romaani on täynnä tekopyhää ja väkivaltaista rasismia, johon lukijan on helppo ottaa etäisyyttä. Twain oli kirjan kirjoitushetkellä muuta Yhdysvaltoja edellä rasisminvastaisuudessaan.

Jos kirjaa lukee tämän päivän rasismikeskustelua vasten, Huckin isä on tunnistettavan satiirinen kuvaus köyhästä, kaunaisesta ja vihaisesta valkoisesta miehestä. Häntä harmittaa, kun Huck on oppinut lukemaan ja hän raivostuu erityisesti tapaamastaan mustasta miehestä, jolla oli hieno hattu ja hopeapäinen keppi. Huikea hahmo muistuttaa monien amerikkalaisten liberaalien käsitystä Donald Trumpintyöväenluokkaisista äänestäjistä.

Romaanin jälkeen Yhdysvalloissa on noussut suosioon kertomus, jossa valkoisella hahmolla on inspiroiva, oikeamielinen ja hänet paremmaksi jalostava musta ystävä. Huckleberry Finn ja Jim saattavat olla tämän tarinan perustajaisät.

VUOSIKYMMENIEN saatossa suomalaiset lapset ja nuoret eivät tietenkään ole lukeneet Huckleberry Finniä suhteessa Yhdysvaltojen historiaan, orjuuteen tai amerikkalaiseen kulttuurihistoriaan.


Huckleberry Finnin seikkailujen uuden suomennoksen on julkaissut Siltala.
Heille se on ollut villi, huumorissaan röyhkeä, välillä pelottava ja välillä liikuttava seikkailukertomus, jolla on humaani sanoma. Kun kirja muuttuu maailmankirjallisuudeksi ja lähtee matkustamaan ajassa ja paikassa, sen politiikka himmenee ja yleisinhimilliset teemat voimistuvat.

Mikä voi tietysti muuttua. Uuden suomennoksen lukijoille romaanin teemat valkoisten ja mustien suhteista, rasismista ja ympäristön rasistisesta väkivallasta eivät ole enää yhtä eksoottisia kuin Mississippi-joki.

Näin Jim puhuu Huckille eri suomennoksissa
”Well, den, I reck'n I did dream it, Huck; but dog my cats ef it ain't de powerfullest dream I ever see. En I hain't ever had no dream b'fo' dat's tired me like dis one.”

”No, vissin minä sitten näki unta, Huck; mut koira viekön, se ole hurjin uni minkä minä ole näke. Ja minä ikinä ei ole näke uni, joka olisi minu väsyttäny niinku tämä.”
- Huckleberry Finnin seikkailut (1927), suomennos Yrjö Kivimies​
”Kai mar mää sitte ole nähny unta, mut ol se totta viäköö pahuksemoisi uni mitä mää ole ikinä nähny. Enkä mää ol koskan mistä unest täl tappa väsyny.”
- Huckleberry Finnin seikkailut (1972), suomennos Jarkko Laine​
”No niin, kai mä sitten näin unta, Huck, mutta pakko sanoa että se oli elävin uni ikinä. Enkä mä ole koskaan minkään unen jälkeen ollu näin väsyksissä.”
- Huckleberry Finnin seikkailut (2018), suomennos Juhani Lindholm​
 

Rajajääkäri

Kenraali
Lahjoittaja
Hain tänään tuon kirjakaupasta hintaan jotain n. 23 euroa jonkin alennuksen kanssa. Flunssan kourissa alan sitä tavaamaan..
Pieni väliaikatiedote. Olen kahlannut kirjaa n. puoleenväliin ja se kyllä vahvistaa käsityksen siitä, että neuvosto/venäjän ihminen on kyllä oma rotunsa luonteensakin puolesta. Voi mahoton sitä valitusta, itkua,surkeutta ja parkua. On ne niin tunteitten vallassa olevia ihmisiä, joita ei järki aina ohjaa. Helppo kuvitella, että tarvivatkin sitten johtajakseen jonkinsortin kylmän ja häikäilemättömän diktaattorin, joka pakottaa toimimaan ja tekemään, vaihtoehtona niskalaukaus.
Manipuloinnille altis kansa.
edit. Siis kysymyksessä kirja: Neuvostoihmisen loppu.
 
Klassikkoteoksia (toisen olen lukenutkin).

1548135367574.png

Finneistä ja pelastumattomista kirjoittaminen on toki sopimatonta.

Eikä yksikään pelastunut
(Ten Little Niggers / And then there were none, 1939) on Agatha Christien kirjoittama salapoliisikirjallisuuden klassikkoteos. Suomennos ilmestyi vuonna 1940 nimellä Eikä yksikään pelastunut. Uuden suomennoksen nimeksi tuli vuonna 1968 Kymmenen pientä neekeripoikaa, mutta nimi muuttui takaisin muotoon Eikä yksikään pelastunut vuonna 2003.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eik%C3%A4_yksik%C3%A4%C3%A4n_pelastunut
 

tulikomento

Ylipäällikkö
Tämmöinen tarttui tässä äskettäin antikvariaatista matkaan. Eversti Pertti Kilkin kirjoittama yleisesitys jatkosodan rajajääkärijoukoista. Kesällä 1941 RVL:n kantahenkilökunnasta kootut rajakomppaniat koottiin sodan ajan vahvuuksiinsa rajaseudun reserviläisillä. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa rajakomppaniat toimivat usein hyökkäävien joukkojen keihäänkärkenä. Hyökkäysvaiheen päätyttyä komppanioista muodostettiin kahdeksan rajajääkäripataljoonaa ja Erillisosasto Petsamo. Rajamiehet taistelivat Karjalan kannakselta Jäämerelle ulottuvalla rintamalla. Omimmillaan rajajääkärit olivat erämaataisteluissa. Kenttävartioiden varmistustehtävissä ja partisaanintorjuntatehtävissä. Pataljoonissa ehti palvella kaikkiaan noin 40 000 miestä. Tappioita tuli vajaa parisen tuhatta kaatunutta. Vastaa noin kuuden rajakomppanian miesvahvuutta.

Kirja on selkeästi kirjoitettu, joskin kovin luettelomainen tämä kuitenkin on. Kuten sanottu, melko hyvä johdatus aiheeseen. Useimmista komppanioista ja pataljoonista löytyy omat historiikit, joista on hyvä lähteä etsimään tarkempia tietoja.

kirja.jpg
 

Rajajääkäri

Kenraali
Lahjoittaja
Klassikkoteoksia (toisen olen lukenutkin).

View attachment 27050

Finneistä ja pelastumattomista kirjoittaminen on toki sopimatonta.

Eikä yksikään pelastunut
(Ten Little Niggers / And then there were none, 1939) on Agatha Christien kirjoittama salapoliisikirjallisuuden klassikkoteos. Suomennos ilmestyi vuonna 1940 nimellä Eikä yksikään pelastunut. Uuden suomennoksen nimeksi tuli vuonna 1968 Kymmenen pientä neekeripoikaa, mutta nimi muuttui takaisin muotoon Eikä yksikään pelastunut vuonna 2003.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eik%C3%A4_yksik%C3%A4%C3%A4n_pelastunut

Aika oli ennen kummallisen erinlaista Suomessa. Nykyään saamme siedätyshoitoa kovalla kädellä, että tulisimme suvaitsevaisimmiksi.
1548179896603.png
1548179919574.png
 
Tällainen tällä hetkellä:



A former FBI Special Agent, U.S. Army officer and leading cyber-security expert offers a devastating and essential look at the misinformation campaigns, fake news, and electronic espionage operations that have become the cutting edge of modern warfare—and how we can protect ourselves and our country against them
Yksi varsin kiinnostava tapaus on miten Watts Twitterissä onnistui luomaan luottamussuhteen amerikkalaiseen jihadistiin joka oli onnistunut saamaan suksensa ristiin al-Shabaabin kanssa (joiden kanssa hän taisteli). Watts johdatteli henkilön tuomaan esille ajatuksensa julkisesti SoMessa, joka koitui jihadistin kohtaloksi kun al-Shabaab kyllästyi jatkuviin paljastuksiin.
 
Tuntematon sotilas, kesäkuussa 1944

Otan tähän kaksi lainausta. Toinen on edellä mainitusta Väinö Linnan romaanista. Jälkimmäinen lainaus on saman kirjailijan Sotaromaanista (2000) tuon lainauksen jälkeen. Se on sensuroitu kustantajan toimesta pois Tuntematon sotilas-romaanista (1954). Romaania ei uskallettu päästää markkinoille alkuperäisenä. Kirjailija itse kuoli vuonna 1992.

1. Lainaus

Hiljaisena alkoi tappion tie. Syvärin sillanpää luovutettiin ilman taistelua. He ohittivat hylättyjä korsuja, kaksi- ja puolivuotisen nakertelun tuloksia. Tykistöasemat olivat tyhjinä. Äänetön, katkera marssi toi heidät kuuluisaksi tulleen virran taakse. Sillan pielessä Vanhala juoksi joenrantaan, täytti puolikkaan pullon vedellä ja heilutti sitä ilmassa hihitellen:
- Vähän Äänisen aaltoja.
. . . . . . . . . .
Savuinen, autereinen ilma oli täynnä jyrinää. Alituinen tykistötulitus ja lentopommitukset pitivät maankuoren jatkuvan tärinän alaisena. Kaikilta ilmansuunnilla kuului lentolaivueiden yhtämittainen vonkuna. Koko maailma tuntui olevan täynnä uhkaavaa voimaa, joka purkautui ulvontaan ja räjähdyksiin.


Tässä kohdassa Tuntemattoman teksti loppuu ja Sotaromaanissa se jatkuu Väinö Linnan tarkoittamassa muodossa.

2. Lainaus

Tuomiopasuuna soi.
Suomen armeija sai selkäänsä. Pettyneenä, tai oikeammin petettynä, vailla toivoa ja uskoa se vetäytyi tehden halutonta vastarintaa. Kauan aikaa oli sen kivijalka murentunut, ja nyt romahti kaikki. Sitä oli opetettu vain halveksimaan vihollistaan, pitkään aikaan ei oltu kehotettu edes kunnon vihaan. Kun meidän poikamme ohimennen pyyhkäisevät Suomi- konepistoolilla, niin sillä sellaiset tilanteet selviävät.
Jälleen tarvittiin pikaoikeutta. Upseerit saivat luvan ampua pakenijoita. Toinen toistaan lapsellisempia toimenpiteitä keksittiin tilanteen pelastamiseksi. ”Ei sille mitään mahda”, sanoi sotamies ja hetkisen ammuttuaan jätti asemansa. Jotkut lähtivät kotipuoleen metsiin ”käpykaartiin”. Mutta oli miehiä, jotka panivat vastaan tosissaankin.
. . . . . . . .
Halveksittu vihollinen osoittautui erittäin voimakkaaksi, vieläpä se yllätti kyvykkyydelläänkin. Se ei jättänyt vanhoista käsityksistä mitään jäljelle. Se ei ollut arka, ei demoralisoitunut, ei vailla aseistusta, ei huonoa itämaista sotilasainesta. Vieläpä täytyi tunnustaa, ettei se ollut tyhmä.



Huomautus: Selvyyden vuoksi toistan, että vain Tuntematon sotilas -romaanin lukeneet, eivät ole nähneet tai tienneet mitään jälkimmäisestä lainauksesta. Sotaromaani-kirjaan on kirjoitettu kaikki poistetut kohdat eri kirjasinlajilla kuin muu (vuonna 1954 painettu) osa kirjasta.
 
Viimeksi muokattu:
Kun nyt on kahlattu läpi Stalinin salaiset arkistot, niin seuraavana on jonossa
View attachment 27208

Luultavasti taas kestää kauan ennen kuin on luettu. Yleensä joku pikku sivulause tai viite aiheuttaa kovan googletuksen, jossa voi mennä tunti pari helposti...
Luen samaa kirjaa parhaillaan. Nostona tähän mennessä venäläisten 7. Armeijan totaalinen sekoilu 1941.
 
Vähän ehkä väärä ketju mutta kun en ole löytänyt mistään vastausta...

17.6.1931 SNTL:n hävittäjä Karl Marx tuli Hankoon noutamaan sukellusveneupseerin ruumista. Mikähän mahtoi olla sukellusveneen nimi ja syy uppoamiseen?

lähde: Stalinin salaiset kansiot kirja, lähdeviite löytyy, mutta vain venäjäksi joka jää multa ihan dasvidania tasolle...
 
Vähän ehkä väärä ketju mutta kun en ole löytänyt mistään vastausta...

17.6.1931 SNTL:n hävittäjä Karl Marx tuli Hankoon noutamaan sukellusveneupseerin ruumista. Mikähän mahtoi olla sukellusveneen nimi ja syy uppoamiseen?

lähde: Stalinin salaiset kansiot kirja, lähdeviite löytyy, mutta vain venäjäksi joka jää multa ihan dasvidania tasolle...
Saattaa littyä tuohon vajaa kuukausi aikaisemmin tapahtuneeseen.

Löysin Mirko Harjulan teoksesta "Itämeri 1914-1921 : Itämeren laivastot maailmansodassa sekä Venäjän vallankumouksissa ja sisällissodassa" tuollaisen maininnan miinanlaskija Rabotsikin (Työläinen) ja sukellusvene Krasnoarmejetsin (Red Army) kolaroinnista 22.5.1931, jossa ainakin miinanlaskija upposi.

1548527545510.png

https://books.google.fi/books?id=P5WhnBvcVKwC&pg=PA215&lpg=PA215&dq=hävittäjä++hanko+kesäkuu+1931&source=bl&ots=HdcxLv63QO&sig=ACfU3U2lLbgvcKk_59JyACNuLb-x9v3RXw&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwi33v7GhYzgAhUGBiwKHYAHCf8Q6AEwDXoECAkQAQ#v=onepage&q=hävittäjä hanko kesäkuu 1931&f=false

Venäjänkielinen lähde, jossa mainitaan sama 22.5.1931 tapaus.
http://www.deepstorm.ru/DeepStorm.files/under_1917/Bars/leopard/leopard.htm
 
Katselin vapaapäivän huviksi Ylen Areenasta Louhimiehen pitkää sarjaversiota Tuntemattomasta. On tuo combo iPad, AppleTV ja Airplay kyllä hyvä tähän tarkoitukseen. Louhimiehen versio on visuaalisesti vaikuttava ja näyttelijätyö aika mukiinmenevää, toinen Aku eli Hirviniemi on Hietasena ihan loistava, samoin alikersantti Lahtisen näyttelijä.

Miinusta pateettisesta kotirintamakuvauksesta ja päälle liimatusta erotiikasta, joka taitaa olla Louhimiehen bravuuri. Näin upseerismiehen silmään kerrassaan anteeksiantamattomia on asiavirheet; kuten pienen joen ylittäminen syksyllä kainaloita kahlaten taisteluvarustuksessa tai jatkuva sateessa notkuminen ilman sadeviittoja.

Pari huomiota sarjasta tuolla jokunen viesti sitten mainittuun Sotaromaaniin verrattuna ; Joensuun poika sotamies Rahikainen on Louhimiehen versiossa niljakas hyväksikäyttäjä, jonka hahmosta puuttuu se mahtava savokarjalainen humorismi, vaikka näyttelijä on hyvä. Mutta mitähän ois mahtant esikuvana ollut sotamies Kauko Rummukainen miettinyt nähdessään itsensä valkokankaalla..toki myöntää tyttöjen kiinnostaneen:

Alikersantti Lahtista katsellessa kävi mielessä, että noinkohan on Linna kirjoittanut itseään romaaniin mukaan. Alikersantti Lahtinen kasvoi alikersantti Linnan tavoin kasvanut ilman isää, teki duunarihommia Tampereella, on kova lukemaan ja kova purnaamaan ja tiukan linjan vasemmistolainen - ja hämäläiselle jäärälle tuttuun tapaan ei paljoa näkemyksiään peittele. Kun varmaan kaikki olette lukeneet Sotaromaanin, niin eikö olekin aika lailla Lahtisen linjoilla kirjoittaja itse?
 
Ei minusta. Tamperelainen kommunisti oli kyllä Lahtisen esikuva, joka säilyi hengissä.
Linna oli tuohon aikaan vielä aika lapsellinen eikä koskaan kommunisti. Sosialidemokraatti kyllä.
 
Top