Kirjat

Lueskelin eilen illalla loppuun nämä kylmän sodan veteraanin lentäjämuistelmat.

bucc.jpg

David Herriot liittyi kuninkaallisiin ilmavoimiin 1969. Hänestä leivottiin navigaattori Blackburn Buccaneer -rynnäkkökoneeseen. Herriot palveli 70-luvun alussa Länsi-Saksassa. Tehtävänä oli sotatilanteessa iskeä Varsovan liiton joukkoja joko tavanomaisin asein taikka ydinasein. Kirjoittaja kertoo millaista oli lentää matalalla ja kovaa tutkakatveessa Buccaneerilla. Myöhemmin tämä palveli Britanniaan sijoitetussa Buccaneer-laivueessa, jonka tehtävä oli iskeä neuvostolaivaston aluksia vastaan. Lisäksi myös tällä laivueella oli sodan ajan ydiniskutehtävä. Maalit olivat Itämeren alueella (DDR ja Puola). Tähän liittyen Herriot kertoo miten koneet olisi ilmatankattu Pohjanmeren yllä. Tämän jälkeen olisi suunnattu maaleja kohti. Ja jos olisivat selvinneet vihollisen ilmapuolustuksesta ja oman ydinaseen räjähdyksestä, olisi suunnattu Ruotsin ilmatilaan, jossa oli tarkoitus polttoaineen loputtua hypätä heittoistuimella.

Herriot kirjoittaa mielenkiintoisesti Buccaneerilla lentämisestä sekä konetyypillä käytetyistä taktiikoista. Lisäksi kirjan ansioksi on katsottava tuon ajan RAF:n kulttuurin kuvaaminen. Tuolloin ei ollut tietoakaan nykyajan poliittisesta korrektiudesta. Upseerikerhot olivat nuorten lentoupseereiden sosiaalisen elämän keskuksia. Ja on selvää, että kuningas alkoholia käytettiin erittäin vapaasti. Kaikkiaan todella hyvä kirja kylmän sodan ajan kuninkaallisista ilmavoimista.

Tässäpä vielä miehen haastattelu.

 
Ikarus kirjoitti:
^ Tuo kirja ei ole minullekaan tuttu. Aihe on erittäin kiinnostava. Olettaa sopii, että kirjassa on pilotin omakohtaista perstuntumaa siitä, miten joku Spit Mk IX pärjäsi Mersun G:tä tai FW 190:ä vastaan.

Hommaa kirja ja referoi meille ww2 hävittäjät ketjuun.(y):)
Klikkaa laajentaaksesi...

Joo, laitoin just äsken tilaukseen helsinkiläisestä divarista kun bongasin kirjan heidän nettisivuiltaan. Lähti parilla kympillä. Amazonissa hinta vaikutti olevan reilusti kalliimpi.

Minulla muuten on tämä legendaarisen muutama vuosi sitten kuolleen englantilaisen koelentäjän kirja Luftwaffen kalustolla lentämisestä. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä se vastapuolen, eli saksalaisten näkemys saaliskoneilla lentämisestä. :)

file.jpg.png

Muistelen että saksalaisilla homma meni jotenkin niin, että koelentäjät testasivat saaliskaluston suoritusarvot ja sen jälkeen tietyt valitut miehet pääsivät kokeilemaan koneita. Mm. Günther Rall minun muistini mukaan pääsi kokeilemaan Spitfireä ja P-47 Thunderboltia.
 
Amerikkalainen Robert Citino on lienee yksi tämän hetken arvostetuimmista toiseen maailmansotaan erikoistuneista historioitsijoista. Aivan erityisesti tämä on erikoistunut Wehrmachtin historian tutkimukseen. Tässä hyvä arvostelu miehen kirjasta Death of the Wehrmacht, joka selvittää miksi salamasota epäonnistui 1942 sekä Pohjois-Afrikassa että Etelä-Venäjällä.

Suosittelen myös Youtubesta löytyviä Citinon yleisöluentoja, sekä myös tämän arvostelun laatineen kaverin sotahistoriakanavaa.

 
Jussi Jalonen: Summan tarina. SKS, Helsinki 2017. 367 sivua.

Summan tarina on kohtalaisen perinteinen sotahistorian teos. Nimensä mukaisesti se keskittyy Summan taisteluihin talvisodan aikana. Mitä, milloin, miksi ja etenkin ketkä. Vaikka Jalonen onkin uudemman polven historioitsijoita, pääpiirteissään mennään hyvin perinteisellä kaavalla. Asiatekstiä elävöitetään "verta ja suolenpätkiä" -kuvauksilla ja korostetaan Summan ihmettä, jossa alivoimaiset suomalaiset pysäyttivät ylivoimaisen konearmeijan. Sanalla sanoen tekstiä, joka heikomman kynämiehen käsissä olisi kiltisti sanottuna naivin vanhanaikaista ja ilkeästi tulkittuna rahastusta. Nyt kuitenkin pitäytyminen juuri Summassa oikeuttaa kirjan. Vaikka Summasta on kirjoitettu paljon, tällaista tutkimuksen kriteerit täyttävää yleisteosta ei modernilla ajalla ole ilmestynyt. Lisäksi Jalonen on taitava kynäniekka, jolloin ylenpalttinen pateettisuus vältetään, mutta toisaalta niin myös gore-henkinen raakuuksilla mässäily. Sota on julmaa ja kamalaa, eikä sitä kaunistella, mutta asia ei kuitenkaan nouse pääosaan.

Mielenkiintoisinta antia on yksilöiden esiinnostaminen. Erikoismaininnan ansaitsee tietenkin kersantti Hakanen, joka komppanianpäällikön luhistuessa ja linnoittautuessa omien harhojensa kanssa Miljoonalinnakkeeseen, piti Sormenpään suomalaisten hallussa vastaisku vastaiskun perään. Tämä ei tietenkään ole mitenkään uutta, vaan kerrotaan puolidokumentaarisessa Summan ristit -teoksessa hyvinkin tarkasti. Yksilöitä kuitenkin peilataan osana joukkoa, ei pelkästään myyttisinä heeroksina. Toinen kiinnostava puoli teoksessa on Summan alueella taistelleiden joukkojen tarkastelu. Joistakin johtopäätöksistä voi olla useampaakin eri mieltä, mutta kaikki ovat perusteltuja ja sinänsä mahdollisia.

Se klassinen "hurrit pettivät" -teoria ammutaan perustellen alas. Totta tietenkin on, että vaihto suoritettiin juuri ennen läpimurtoa ja läpimurtokohdassa joukot olivat ruotsinkielisiä, mutta kyseenalaista on, olisivatko siinä paikassa kestäneet muutkaan. Ruotsinkielisilläkin oli taistelukokemusta, eivätkä ne kovin kauas juosseet, vaan läpimurron alueella kärsittiin melkoiset tappiot. Sinänsä perustellusti kysytään, miksi vaihtoja ei tehty jo aiemmin ja nopeammassa tahdissa. Nyt ne tehtiin vasta kun joukot olivat jo jauhautuneet rikki.

Summan taistelun jälkeiset vaiheet käsitellään sitten lyhyesti. Kuten sanottua teos keskittyy nimenomaisesti Summan taisteluihin.

Kokonaisuutena tarkastellen kyseessä on lukemisen arvoinen teos, jos pitää perinteisestä sotahistoriasta. Annan korkeimman suositukseni, eli "Lukisin, jos osaisin!"
 
Atte Kaleva: Jihad ja terrori. Otava 2018. 208 sivua.

Atte Kaleva lienee kaikille tuttu. Terrorismin tutkija, joka jäi vaimonsa kanssa vangiksi ja vapautui, eli sai ensikäden tietoa rutkasti.

Nyt Kaleva on kirjoittanut jihadistinen terrori for Dummies -tyyppisen teoksen, jota varauksetta suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kaleva käy tiivisti, mutta kuitenkin sangen kattavasti läpi sekä islamin että jihadistisen terrorin kehityksen pääpiirteissään. Inasen kritisoisin ibadlaisuuden unohtamista islamin pääsuuntien joukosta, mutta ehkä se, että suuntaus vaikuttaa lähinnä Omanissa lienee riittävä selitys.

Kaleva luovii mielestäni taitavasti modernin rajakki-suvakki / rasisti-naivisti -rajapintojen hetteikössä. Hän toisaalta käsittelee peittelemättä ja siloittelematta islamin uskonnon suorat ja selkeät yhteydet terrorismiin, mutta toisaalta myös perustellusti avaa sitä, miten jihadistinen liike on vain yksi tulkinta islamista. Ja nimenomaisesti tulkinta, joka on rakentamalla rakentamista voidaan seurata aina 1700-luvun wahhabiiteista nykypäivän ISISiin.

Vaikka teos on lyhyt ja erittäin helposti luettavasti kirjoitettu, se ei tarkoita sitä, etteikä se olisi perehtymisen arvoinen paketti painavaa ja synkkää asiaa.
 
EK kirjoitti:
Jussi Jalonen: Summan tarina. SKS, Helsinki 2017. 367 sivua.

Summan tarina on kohtalaisen perinteinen sotahistorian teos. Nimensä mukaisesti se keskittyy Summan taisteluihin talvisodan aikana. Mitä, milloin, miksi ja etenkin ketkä. Vaikka Jalonen onkin uudemman polven historioitsijoita, pääpiirteissään mennään hyvin perinteisellä kaavalla. Asiatekstiä elävöitetään "verta ja suolenpätkiä" -kuvauksilla ja korostetaan Summan ihmettä, jossa alivoimaiset suomalaiset pysäyttivät ylivoimaisen konearmeijan. Sanalla sanoen tekstiä, joka heikomman kynämiehen käsissä olisi kiltisti sanottuna naivin vanhanaikaista ja ilkeästi tulkittuna rahastusta. Nyt kuitenkin pitäytyminen juuri Summassa oikeuttaa kirjan. Vaikka Summasta on kirjoitettu paljon, tällaista tutkimuksen kriteerit täyttävää yleisteosta ei modernilla ajalla ole ilmestynyt. Lisäksi Jalonen on taitava kynäniekka, jolloin ylenpalttinen pateettisuus vältetään, mutta toisaalta niin myös gore-henkinen raakuuksilla mässäily. Sota on julmaa ja kamalaa, eikä sitä kaunistella, mutta asia ei kuitenkaan nouse pääosaan.

Mielenkiintoisinta antia on yksilöiden esiinnostaminen. Erikoismaininnan ansaitsee tietenkin kersantti Hakanen, joka komppanianpäällikön luhistuessa ja linnoittautuessa omien harhojensa kanssa Miljoonalinnakkeeseen, piti Sormenpään suomalaisten hallussa vastaisku vastaiskun perään. Tämä ei tietenkään ole mitenkään uutta, vaan kerrotaan puolidokumentaarisessa Summan ristit -teoksessa hyvinkin tarkasti. Yksilöitä kuitenkin peilataan osana joukkoa, ei pelkästään myyttisinä heeroksina. Toinen kiinnostava puoli teoksessa on Summan alueella taistelleiden joukkojen tarkastelu. Joistakin johtopäätöksistä voi olla useampaakin eri mieltä, mutta kaikki ovat perusteltuja ja sinänsä mahdollisia.

Se klassinen "hurrit pettivät" -teoria ammutaan perustellen alas. Totta tietenkin on, että vaihto suoritettiin juuri ennen läpimurtoa ja läpimurtokohdassa joukot olivat ruotsinkielisiä, mutta kyseenalaista on, olisivatko siinä paikassa kestäneet muutkaan. Ruotsinkielisilläkin oli taistelukokemusta, eivätkä ne kovin kauas juosseet, vaan läpimurron alueella kärsittiin melkoiset tappiot. Sinänsä perustellusti kysytään, miksi vaihtoja ei tehty jo aiemmin ja nopeammassa tahdissa. Nyt ne tehtiin vasta kun joukot olivat jo jauhautuneet rikki.

Summan taistelun jälkeiset vaiheet käsitellään sitten lyhyesti. Kuten sanottua teos keskittyy nimenomaisesti Summan taisteluihin.

Kokonaisuutena tarkastellen kyseessä on lukemisen arvoinen teos, jos pitää perinteisestä sotahistoriasta. Annan korkeimman suositukseni, eli "Lukisin, jos osaisin!"
Klikkaa laajentaaksesi...

III Armeijakunta (Heindrichs) vaihtoi joukkoja esim. Taipaleella jatkuvasti. Oli parempi käytäntö kuin IV AK:n (Öhquist) tapa.
 
Sotakamreerilta pitäisi tulla 2018 ainakin vielä yksi romaani ulos. Näin tietää wikipedia kertoa. Maininta vielä erikseen, jos terveyttä riittää.
 
Laitan nyt linkin e-kirjaan, kun en viitsi Ad Librikseen linkittää. Sitä paitsi tuo e-kirja on halpa.

https://kirja.elisa.fi/ekirja/stalin-ja-suomen-kohtalo

Kimmo Rentola. Stalin ja Suomen kohtalo. Otava 2016. 273 sivua.

Painavaa asiaa eturivin tutkijalta. Rentola on perehtynyt "uusiin", eli siis Suomessa aiemmin tuntemattomiin neuvostolähteisiin ja tarkastelee Suomen kohtalonhetkiä 1939, 1944 ja 1948 nimenomaan Stalinin kautta. Tuloksena on mielenkiintoinen teos, jossa Stalin ei ole hullu, tyhmä tai yli-ihminen, vaan Suomen kohtalot nivotaan osaksi maailmanpolitiikkaan nimenomaan yhden tuonaikaisen maailman napamiehen kautta. Rentola ei sinänsä oikeastaan yritäkään päästä Stalinin nahkoihin tai psykoanalysoi Stalinia, vaan lähinnä pyrkii tarjoamaan kontekstin Neuvostoliiton toiminnalle Suomen suuntaan.

Valtavan uusia tulkintoja tästä ei tule, mutta se vahvistaa osaltaan määrättyjä aiempia arvailuja. Talvisota kiinnostaa minua eniten ja siitä löytyikin pari juttua, joihin pitää perehtyä tarkemmin. Kirjaa minulla ei tässä nyt ole, joten tarkempia esimerkkejä en esitä, mutta suosittelen niille, joita poliittinen historia ja sotahistoria ylätasolla kiinnostavat. Taidanpa itseasiassa ostaa kirjan tuosta linkistä.
 
Oletko EK lukenut saman Rentolan, Ohto Mannisen ja Timo Vihavaisen samaa aihepiiriä ja todennäköisesti näitä samoja arkistolöytöjä hyödyntävää 'Varjo Suomen yllä' -teosta?

Löytyy hyllystä, mutta en ole vielä kerennyt lukemaan. Isä Aurinkoinen on lukemisen kohteena tosin nytkin, Kotkinin Stalin -elämäkerran toisen osan muodossa ja ei, hullu, tyhmä tai 'puolueen suurin keskinkertaisuus', kuten Bronstein piikitteli, ei Dzugasvili todellakaan ollut, vaan melkeinpä yli-ihminen sen massiivisen paperityön ja informaation hallinnan suhteen millä tämä kaikki langat käsiinsä ohjasi ja joka hommailu teki miehestä lopulta tavan venäläistä - tai isovenäläiseksi tullutta georgialaista - vallankumouksellista vainoharhaisemman, salaliittoja jokaisessa valtiokoneiston portaassa, yksikössä ja yksilössä näkevän yökyöpelin.

Trotskin päätyminen 'historian roskakoriin' varmistui juuri sillä, että tämä ei ollut suurena intelligenttinä valmis siihen arkisen puuduttavaan työhön johon kilpakumppaninsa.
 
Viimeksi muokattu:
lukkarinapulainen kirjoitti:
Oletko EK lukenut saman Rentolan, Ohto Mannisen ja Timo Vihavaisen samaa aihepiiriä ja todennäköisesti näitä samoja arkistolöytöjä hyödyntävää 'Varjo Suomen yllä' -teosta?

Löytyy hyllystä, mutta en ole vielä kerennyt lukemaan. Isä Aurinkoinen on lukemisen kohteena tosin nytkin, Kotkinin Stalin -elämäkerran toisen osan muodossa ja ei, hullu, tyhmä tai 'puolueen suurin keskinkertaisuus', kuten Bronstein piikitteli, ei Dzugasvili todellakaan ollut, vaan melkeinpä yli-ihminen sen massiivisen paperityön ja informaation hallinnan suhteen millä tämä kaikki langat käsiinsä ohjasi ja joka hommailu teki miehestä lopulta tavan venäläistä - tai isovenäläiseksi tullutta georgialaista - vallankumouksellista vainoharhaisemman yökyöpelin.

Trotskin päätyminen 'historian roskakoriin' varmistui juuri sillä, että tämä ei ollut suurena intelligenttinä valmis siihen arkisen puuduttavaan työhön johon kilpakumppaninsa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Olen perehtynyt samaan aikaan kuin tuohon Rentolan teokseen. En ehtinyt ihan täysillä paneutumaan kumpaankaan, mutta tuon Rentolan teoksen luin kokonaan. Dokumenttikokoelma on tietysti aina vähän haasteellinen, mutta mielenkiintoista juttua löytyi tästäkin. Talvisota kiinnosti sattuneesta syystä tässäkin kaikkein eniten.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top