Kirjat

tulikomento

Greatest Leader
Tänään tuli kirjastooni tämä:

View attachment 25279
Olen lukenut tämän Oeschin itsensä kirjoittaman kirjan. Ilmestyi jo 50-luvulla ja on osittain jo minusta vanhentunut. Oesch käyttää aika tavalla palstatilaa pääaseman murtumisen kuvaamiseen. Nykykäsitys taitanee kuitenkin olla se, että läpihän se venäläinen olisi tullut ylivoimansa ansiosta aivan huolimatta puolustajan vastatoimista. Oesch itse tuli sitten Kannaksen joukkojen komentajaksi vasta vähän myöhemmin. VKT-linjan taistelujen johtoon Oesch sitten ehti paikalla ja lopulta Ihantala kesti. Näistä tämä kertoo minusta ihan mielenkiintoisesti. Tuo sinun kirjasi taitanee olla ihan täysi elämäkerta ?

16725.jpg
 

Panssari Salama

Ylipäällikkö
Kiitos, tulihan tuo keskustelu jopa luettua silloin. Sama pää kesät talvet. Mutta tämän muistuttamana tilasin nyt liipasimella olleen "Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944 : kesäsodan taustaa, tapahtumia ja lähikuvia Panssaridivisioonan patterinpäällikön näkökulmasta" kirjan antikvaarista. Kiinnostaa ihan yleisellä tasolla tämä näkökulma.

Kirja tuli luettua läpi, oli oikein mielenkiintoinen lukukokemus. Mutta ei ollut mitä odotin, ymmärsin otsikosta että Lauri Jäntti kertoisi kokemuksistaan patterinkomentajana, mikä olisi ollut todella mielenkiintoinen näkökulma. Sen sijaan hän kirjoitti Panssaridivisioonan historiikin kesältä 1944. Eli ei ihan sitä mitä tosiaan odotin.

Mielenkiintoinen yhtä lailla, etenkin huomioiden että kirjoitettu 1955. Esipuheessaan Jäntti aika vahvasti antoi ymmärtää, että monet eivät katsoneet suopeasti hänen kirjoitusurakkaansa, etenkin Viipurin menetys oli arka paikka, sai lopulta oikeuden kirjat yms käyttöönsä. Hän myös luetutti kirjansa osuudet osastojen komentajilla läpi, mihin useimmat olivat suostuneet, ainoastaan 11.D Heiskanen oli kieltäytynyt tiuskahtaen.

Lopputulema on eräällä tavalla aikaansa edellä oleva kokonaisuus. Vaikka "vain" patterinkomentaja olikin, osa kommenteista tulee epäilemättä kirjaa kommentoineilta komentajilta kuten Lagukselta, esimerkiksi Talin vastahyökkäysten komentojärjestelyitä hän moittii: Laguksen divisioonakomentopaikka ei ollut hänen mukaansa infraltaan kykenevä ottamaan näin isoa kokonaisuutta haltuun, vaan IVAK:n koementopaikan olisi hänen mukaansa pitänyt tulla eteen ottamaan tilanne haltuun.

Paljon mielenkiintoisia anekdootteja. Viipurin katastrofaalinen ammushuoltotilanne käydään läpi, tämän osalta hän kertoo, että perääntyessään Viipurin läpi ajanut PD:n Raskas Patteristo 14 kärsi huutavasta ammuspulasta itsekin, ja oli valmis tukemaan Viipuria vasta 20.6. klo 22 (vai olikohan klo 20, pitää tarkistaa), jolloin ampui ensimmäiset kohdistusammuntansa. Eli tuntikaupalla sen jälkeen kun peli oli menetetty. Tykistön edustajana hän laskee etenkin tykistötuen puutteen erityisen painavana tekijänä Viipurin nopeassa menettämisessä, mutta toteaa samalla että homma oli toivoton joka tapauksessa keskellä sitä vallinnutta kaaosta.

Kirjassa on harmittavan vähän hänen omia kokemuksiaan, yksi sellainen on kun hän saa käskyn viedä yhden tykeistään suora-ammuntasemaan Kivisillansalmen luo, panssareita vastaan. Monta tuntia hänen mukaansa tulppana paikallaan on vain hänen tykkinsä jota päätti mennä itse johtamaan eteen, yksi 45mm pstk, sekä pikakivääriryhmä. Onneksi viholliset pysähtyivät vetämään henkeä Viipurissa, toteaa lakonisesti.

Mielenkiintoista verrata Käkelän historiikkiin, jahka se saapuu!

Vahva lukusuositus, jos nämä vanhemmat kirjat yhtään kiinnostavat. Näitä oli vielä pari kappaletta Antikvaarissa, hakekaapa omanne pois :uzi:

Muoks: tarkistin tuon Kivisillansalmen kohdan. Paikalla oli Jäntin johtaman yhden haupitsin lisäksi yksi 75mm pstk, sekä pari 45mm pstk:ta, sekä yksi BT-42, joka tosin hipsi ”huoltoon” heti kun silmä vältti. Muoks2: Niin, ja se pikakivääriryhmä.

Rask. Psto 14:n kohdistusammunnat 20.pvä olivat vasta klo 22.
 
Viimeksi muokattu:

tulikomento

Greatest Leader
Kirja tuli luettua läpi, oli oikein mielenkiintoinen lukukokemus. Mutta ei ollut mitä odotin, ymmärsin otsikosta että Lauri Jäntti kertoisi kokemuksistaan patterinkomentajana, mikä olisi ollut todella mielenkiintoinen näkökulma. Sen sijaan hän kirjoitti Panssaridivisioonan historiikin kesältä 1944. Eli ei ihan sitä mitä tosiaan odotin.

Mielenkiintoinen yhtä lailla, etenkin huomioiden että kirjoitettu 1955. Esipuheessaan Jäntti aika vahvasti antoi ymmärtää, että monet eivät katsoneet suopeasti hänen kirjoitusurakkaansa, etenkin Viipurin menetys oli arka paikka, sai lopulta oikeuden kirjat yms käyttöönsä. Hän myös luetutti kirjansa osuudet osastojen komentajilla läpi, mihin useimmat olivat suostuneet, ainoastaan 11.D Heiskanen oli kieltäytynyt tiuskahtaen.

Lopputulema on eräällä tavalla aikaansa edellä oleva kokonaisuus. Vaikka "vain" patterinkomentaja olikin, osa kommenteista tulee epäilemättä kirjaa kommentoineilta komentajilta kuten Lagukselta, esimerkiksi Talin vastahyökkäysten komentojärjestelyitä hän moittii: Laguksen divisioonakomentopaikka ei ollut hänen mukaansa infraltaan kykenevä ottamaan näin isoa kokonaisuutta haltuun, vaan IVAK:n koementopaikan olisi hänen mukaansa pitänyt tulla eteen ottamaan tilanne haltuun.

Paljon mielenkiintoisia anekdootteja. Viipurin katastrofaalinen ammushuoltotilanne käydään läpi, tämän osalta hän kertoo, että perääntyessään Viipurin läpi ajanut PD:n Raskas Patteristo 14 kärsi huutavasta ammuspulasta itsekin, ja oli valmis tukemaan Viipuria vasta 20.6. klo 22 (muoks: vai olikojan klo 20, pitää tarkistaa), jolloin ampui ensimmäiset kohdistusammuntansa. Eli tuntikaupalla sen jälkeen kun peli oli menetetty. Tykistön edustajana hän laskee etenkin tykistötuen puutteen erityisen painavana tekijänä Viipurin nopeassa menettämisessä, mutta toteaa samalla että homma oli toivoton joka tapauksessa keskellä sitä vallinnutta kaaosta.

Kirjassa on harmittavan vähän hänen omia kokemuksiaan, yksi sellainen on kun hän saa käskyn viedä yhden tykeistään suora-ammuntasemaan Kivisillansalmen luo, panssareita vastaan. Monta tuntia hänen mukaansa tulppana paikallaan on vain hänen tykkinsä jota päätti mennä itse johtamaan eteen, yksi 45mm pstk, sekä pikakivääriryhmä. Onneksi viholliset pysähtyivät vetämään henkeä Viipurissa, toteaa lakonisesti.

Mielenkiintoista verrata Käkelän historiikkiin, jahka se saapuu!

Vahva lukusuositus, jos nämä vanhemmat kirjat yhtään kiinnostavat. Näitä oli vielä pari kappaletta Antikvaarissa, hakekaapa omanne pois :uzi:
Hyvä arvostelu. Joskus lukiossa aikoinaan tuo tuli luettua. Mielikuva on että oli hyvin kirjoitettu. Jänttihän ehti myös haastattelemaan PsD:n komentajaa Ruben Lagusta, joka kuoli jo 50-luvun lopulla. Panssaridivisioonaan liittyen olen myös lukenut Erkki Käkelän kirjoittaman divisioonan historiikin. Toinen tutustumisen arvoinen lähde on myös Panssariprikaatin komentajana toimineen eversti Sven Björkmanin päiväkirja joka on julkaistu nimellä Panssarikomentajan päiväkirja.
 
https://www.facebook.com/suomensotilas/photos/a.390803295685/10156009288240686/?type=3

Hiljattain vaikeaan syöpään menehtyneen everstiluutnantti Timo Lieneen kiehtovan sotilastiedustelun maailmasta kertovan omaelämäkerrallisen kirjan ensimmäinen painos myytiin ennätysajassa loppuun.
Nyt kirjasta on otettu uusi painos.
Kirjan hinta on 29 € plus postituskulut. Kirjaa voi tilata sähköpostitse osoitteesta: [email protected] tai puhelimitse (03) 4246 5334
Lue kirjasta muualta:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005882890.html

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/8741633c-42e1-4773-b0a5-e7e7da5e8e58_u0.shtml

Tiedustelu-upseeri ei saanut kertoa työstään edes omalle äidilleen - paljastaa kirjassaan yksityiskohtia operaatioista Afganistanissa

YK-operaatio Afganistanissa ei tule päättymään hyvin, tiedustelu-upseeri, everstiluutnantti Timo Lieneen havainnoi kirjassaan Irtoviiksimies – Erään suomalaisen sotilastiedustelijan elämä.

Timo Liene oli hyvin pitkä ja varsin suorasanainen sekä omapäinen upseeri, joka omaksikin ihmetyksekseen värvättiin Puolustusvoimien Tiedustelulaitokseen.
Yksi syy on ollut hänen hyvä venäjän kielen taitonsa.
Jo hänen saapumisensa ensi kerran Viestikoelaitoksen erääseen toimipisteeseen esittäytymään, on jäänyt elämään eräänlaisena legendana.
Liene oli määrätty tulemaan paikalle siviiliasussa, mutta hän huristelikin alueen portille kolmipyöräisellä kääpiöavoautollaan suuret aurinkolasit ja iso nahkakypärä päässään, yllään polviin ulottuva musta nahkatakki ja käsissä kyynärtaipeisiin ulottuvat mustat, vanhat nahkahansikkaat.
Ei suoranainen ihme, että portin avautuminen kesti pienen ikuisuuden.
Myöhemmin Liene kuuli, että sisällä oli ehditty jo harkita vahvasti aseistetun partion lähettämistä häntä vastaan, ennen kuin eräs tuttu tunnisti miehen valvontakamerasta.

”Luovu kaikesta!”
Kun Liene kävi Tikkakoskella Viestikoelaitoksen esikunnan luolastossa tutustumassa uuteen korkeimpaan esimieheensä, jo ensimmäiset kysymykset olivat yllätyksellisiä.
Päällikkö halusi tietää, millaisia kirjallisia töitä hänellä oli yhä kesken ja oliko Lieneellä luottamustoimia.
Tuli toive: Luovu kaikesta, älä enää julkaise mitään, älä esiinny julkisuudessa ja luovu kaikista luottamustehtävistäsi.
Seuraavaksi päällikkö tarkasteli Lieneen harmaata univormua: ”Vaihdat sen meri- tai ilmavoimien univormuun, et ylipäätään käytä enää univormua, ellei ole aivan välttämätön pakko.”
Ymmärrettävästi Liene sai ohjeen, että työstä ei saanut kertoa kenellekään mitään, ei edes omalle äidilleen.
Esimakua hän oli saanut jo usean viikon työhön perehdytysjaksolla. Kaikki asiat kerrottiin suullisesti, mitään papereita ei tullut.
Lieneestä ei upseeriuran ajalta löydy kuin yksi tai korkeintaan kaksi valokuvaa – ja nekin pitää osata etsiä.
Venäjän matkat kiellettiin. Lieneellä olikin jo kokemusta upseerina pietarilaisessa hotellissa. Huone oli aina sama, ensimmäisellä matkalla ovesta pyrki sisään upea nainen, seuraavalla matkalla upeavartaloinen mies ja muitakin kummallisuuksia sattui liikaa.
”Koko homma tuntui aluksi sammakonkudulta, mutta vähitellen asiat alkoivat selkiintyä”, kirjoittaa Liene.
Ei toisaalta ihme, että eräskin korkea tiedustelu-upseeri kiittää kirjaa:” Eihän se kerro työmme luonteesta mitään.”

Afganistanissa
Liene oli usealla komennuksella Afganistanissa ja työskenteli samoissa tiloissa amerikkalaisten kanssa.
Hän oli perehtynyt hyvin islamilaisuuteen ja tiedustelutyössä saadut kokemukset sekä kansan parissa tehdyt partiomatkat muovasivat hänen käsitystään YK-operaatioista Afganistanissa.
Sieltä on pakko perääntyä, mitä nopeammin sen parempi. Ikivanha heimorakenne, joka yhä vallitsee, takaa sen, ettei afgaaneja mikään voisi kiinnostaa vähempää kuin lasten pakkoavioliitot, verikosto ja huumeiden viljely. Niin oli aina ollut ja afgaanit elävät vain tätä päivää, tiivistää Liene.
Myös maan korruptiossa rypevät poliisivoimat ja armeija sekä toisaalta talebanien harrastama, kansan tukema soluttautumistaktiikka takaavat, ettei muutoksia tapahdu.
Toisin sanoen: kansa ei muutu, eivätkä YK- joukot pysty saamaan mitään pysyvää aikaan.
Liene kiinnitti huomiota myös esimerkiksi amerikkalaisten erikoisjoukkoihin: Ne operoivat pääasiallisesti öisin, yllätyksenä, ovat kohdealueella lyhyen hetken ylivoimaisen tulituen turvin. Joukkojen eräänlainen motto on, että jos syntyy tulitaistelu, tehtävä on (useimmiten) epäonnistunut.
Vähemmän kiitosta saavat maavoimien partiot jotka ovat joka päivä liikkeellä ja koko ajan alttiina tienvarsipommeille ja muille yllätyksille ja kokevat tappioita.

Koti ja sairaus
Afganistanista palattuaan Liene yleni puolustusvoimain tiedustelulaitoksen apulaisosastopäälliköksi.
Hän oli vielä antoisalla komennuksella Brysselissä 2010-luvun alkupuolella. Työn luonnetta Brysselissäkin kuvannee tavallaan se, ettei Liene kirjassaan kerro siitäkään mitään.
Muuten hän viihtyi Belgiassa hyvin.
Tiedustelu-upseerina olevalle naimattomalle miehelle selvisi konkreettisestikin, että EU:ssa työskenteli tuhansia 30–40-vuotiaita naimattomia uraohjusnaisia, joiden biologinen kello tikitti…
Kotimaassa työskentelyään hän arvosti ja viihtyi työssään hyvin.
Keväällä 2016 Lieneen todettiin sairastavan parantumatonta syöpää. Taistelijana hän ei lannistunut, vaan aloitti erittäin rankat hoitojaksot.
Lieneen kirja on sikälikin poikkeuksellinen, että sen on kirjoittanut kuolemansairas mies. Lukiessa sekin on hyvä pitää mielessä.
Isänmaan palvelija, everstiluutnantti Timo Liene menehtyi syöpään viime huhtikuussa vasta 47- vuotiaana.

1542181774924.png
 

Panssari Salama

Ylipäällikkö
Hyvä arvostelu. Joskus lukiossa aikoinaan tuo tuli luettua. Mielikuva on että oli hyvin kirjoitettu. Jänttihän ehti myös haastattelemaan PsD:n komentajaa Ruben Lagusta, joka kuoli jo 50-luvun lopulla. Panssaridivisioonaan liittyen olen myös lukenut Erkki Käkelän kirjoittaman divisioonan historiikin. Toinen tutustumisen arvoinen lähde on myös Panssariprikaatin komentajana toimineen eversti Sven Björkmanin päiväkirja joka on julkaistu nimellä Panssarikomentajan päiväkirja.
Kiitos. Tuleeko mieleesi yhtään "patterinkomentajan" muistelmaa sota-ajalta? Olisi ihan mielenkiintoista lukea tykistön näkökulmaa ajalta.
 

tulikomento

Greatest Leader
Kiitos. Tuleeko mieleesi yhtään "patterinkomentajan" muistelmaa sota-ajalta? Olisi ihan mielenkiintoista lukea tykistön näkökulmaa ajalta.
Ei tältä istumalta. Mutta ulkolaisista voisi ehkä mainita Siegfried Knappen muistelmat. Ehti olla monessa mukana ja kuvaa ihan hyvin Wehrmachtin toimintoja sodan alusta loppuun saakka.

https://en.wikipedia.org/wiki/Siegfried_Knappe

https://www.amazon.com/Soldat-Reflections-German-Soldier-1936-1949/dp/0440215269
 

tulikomento

Greatest Leader
Lueskelin tämän. Erittäin mukava lukukokemus. Kertoo pääasiassa Summan taistelusta yksittäisten rivimiesten näkökulmasta. Ote on sanoisinko psykohistoriallinen. Miten Summan puolustajat kokivat tulihelvetin ja puna-armeijan massiivisen ylivoiman ? Miten miesten taisteluhenki syntyi ? Näihin kysymyksiin kirja antaa mielenkiintoisia näkökulmia. Uskomatonta materiaalitaistelua se on ollut. Päivästä toiseen suomalaiset kestivät hammasta purren aina helmikuuhun 1940 asti. Jussi Jalonen kirjoittaa modernia suomalaista sotahistoriaa. Pääosassa ei ole joukkojen liikkeiden yksityiskohtainen kuvaaminen operaatioissa vaan tässä kirjassa mennään keskelle juoksuhautoja ja Summan betonisia bunkkereita. Venäläiset heittävät Summaa vastaan loppumattomat määrät miehiä, tykistöä ja panssareita. Lopulta ylivoima oli liikaa. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi talvisodasta kiinnostuneille.

untitled.png
 

Old Boy

Ylipäällikkö
Tarkistin tuon Kivisillansalmen kohdan. Paikalla oli Jäntin johtaman yhden haupitsin lisäksi yksi 75mm pstk, sekä pari 45mm pstk:ta, sekä yksi BT-42, joka tosin hipsi ”huoltoon” heti kun silmä vältti.
Tätä voi halukkaat verrata Lehväslaihon kirjaan "Sotkalla sodassa", jota jotkut ovat pitäneet historiateoksena.

Mitä taas tulee Lauri Jänttiin, niin jo kirjan nimi "Kannaksen suurtaisteluissa" kertoo aiheen. Enemmän patterin päällikön omaa näkökulmaa on 1969 ilmestyneessa "Tykinjyskeessä Jatkosodassa". Kirjaa myytiin aikanaan paljon joten sitä on hyvin saatavissa. Patterin päällikön näkökulmaa löytyy myös Martti Ulkuniemen teoksesta "Tykistö taistelussa". Toimi patterin päällikkönä molemmissa sodissa ns. Aallon patteristossa. Tämän patteriston perinneyhdistys toimii edelleen vireästi Etelä-Pohjanmaalla, varsin poikkeuksellista nykyaikana.
 
Viimeksi muokattu:

Ozero

Kersantti
BAN
RÖLLIKKÄ
Eräänä päivänä joku tuntematon henkilö soitti minulle töihin ja kysyi, missä olisin seuraavana iltana. Tämä kyseinen ”joku” halusi tavata minut siirtooni liittyen. Sovin tapaamisen L Pohjanheimon Asekokoelman tiloihin, ja seuraavana iltana sovittuna aikana ulko-oven summeri soi. En avannut ovea sisältä vaan menin ulos avaamaan sen. Minua odotti siellä siviilivaatteissa pienikokoinen, kovakuntoisen oloinen viisikymppinen mies. Yllään hänellä oli samanlainen pieniruutuinen puvuntakki, jollaisia Spede Pasasella oli tapana käyttää. En suostunut päästämään häntä sisään, ennen kuin hän näytti henkilökorttinsa. Vastahakoisesti vieraani näytti sen ja saatoin todeta siitä, että luokseni oli saapunut merivoimien upseeri Ilmavoimien Viestikoelaitoksesta.

https://www.verkkouutiset.fi/tallaista-oli-suomen-salaisimmassa-laitoksessa-nyt-siita-kuullaan-ensi-kertaa/

Kysyessäni, mitä kaikkea se Viestikoelaitos oikein tekee, sain vastaukseksi jo Puolustusvoimat ennen ja nyt -teoksesta minulle tutuksi tulleen lauseen, jonka mukaan ”Viestikoelaitos harjoittaa sähkömagneettiseen spektriin liittyvää tutkimus- ja mittaustoimintaa”
Ilmaisunsa kullakin asialle, venäjällä vastaava laitos on merentutkimus ja seisminen tutkinta.
 

Panssari Salama

Ylipäällikkö
Tätä voi halukkaat verrata Lehväslaihon kirjaan "Sotkalla sodassa", jota jotkut ovat pitäneet historiateoksena.

Mitä taas tulee Lauri Jänttiin, niin jo kirjan nimi "Kannaksen suurtaisteluissa" kertoo aiheen. Enemmän patterin päällikön omaa näkökulmaa on 1969 ilmestyneessa "Tykinjyskeessä Jalvisodassa". Kirjaa myytiin aikanaan paljon joten sitä on hyvin saatavissa. Patterin päällikön näkökulmaa löytyy myös Martti Ulkuniemen teoksesta "Tykistö taistelussa". Toimi patterin päällikkönä molemmissa sodissa ns. Aallon patteristossa. Tämän patteriston perinneyhdistys toimii edelleen vireästi Etelä-Pohjanmaalla, varsin poikkeuksellista nykyaikana.
No kyllä siinä koko otsikossa todettiin että "patterinpäällikön näkökulmasta" :camo:

Mutta kiitos! Tykinjyskeessä -kirjaa on runsaasti saatavilla Antikvaarissa, samoin tuota "Tykistö taistelussa" -kirjaa!

Laitanpa tilaukseen samantien :salut:
 

EK

Kenraali
von Rosen, Richard Panssariässä. Vaununjohtajana idässä ja lännessä. Koala 2018.

Olipa kova kirja. Richard von Rosen lienee panssarisotaan paremmin perehtyneille tuttu nimi. Värväytyi 1939 vain 17-vuotiaana ja sai tulikasteen Barbarossan alkaessa. Toimi kesällä -41 PzKpfW III:n ampujana 3.PD:ssa kunnes haavoittui. Haavoittumisen jälkeen upseerikoulutus ja siirto vastaperustettuun 503. Raskaspanssarivaunupataljoonaan, joka varustettiin Tigereillä. Taisteluita -43 Stalingradin saartorenkaalta Miukselle ja osallistuminen Kurskin taisteluun, jossa haavoittui. Sitten Normandiassa, jossa taas haavoittui jonka jälkeen siirtyi pataljoonan mukana Unkariin, jossa taisteli helmikuuhun -45 saakka, jolloin haavoittui viidennen kerran ja sota loppui hänen kohdaltaan.

Kirjassa ei niin valtavasti ole verta ja suolenpätkiä ja pitkiäkin ajanjaksoja ohitetaan maininnalla. Myös kovistakin taisteluista saattaa olla pelkkä sivulause. Jokaista tuhottua vaunua ei tosiaankaan kuvata, mutta tämä on siinä mielessä hyvä, että selvästikään tarkoitus ei ole ollut mikään hasselmainen viihdekirja. Tietyllä tavalla parasta antia kirjassa on kuvaus komppanianpäällikkönä toimimisesta Unkarissa. Siinä käy hyvin ilmi valtava paine, kun toisaalta pitää johtaa koko komppaniaa sen aikaisilla välineillä ja toisaalta pitää oma vaunu taistelukykyisenä. Myös se tosiseikka, että määrävahvuuksiin päästiin vain harvoin, käy hyvin ilmi.

Mielenkiintoinen on huomio, että von Rosen ilmoittautuu aktiiviupseeriksi ja myös hyväksytään, mutta kuitenkin hänet nakataan ensin miehistöön ja sitten aliupseeriksi ja tehtävänä on vaunun ampuja. Vasta ensimmäisen haavoittumisen jälkeen hänet koulutetaan upseeriksi. Toinen, aika koskettavakin, kohta on kun sodan päätyttyä von Rosen havaitsee, ettei hänellä 24-vuotiaana ole sopivia siviilihousuja. Kun hän värväytyi 17-vuotiaana, hän käytti ajan mukaan polvihousuja. Tilanne on vähän sama kuin suomalaiselle tehtaalle tuli syksyllä -44 nuori mies hakemaan töitä. Kun työnjohtaja kysyi koulutusta, oli vastaus ollut "Konekivääriampuja." Mies sai paikan.

Teos on lähes 500-sivuinen, mutta sisältää erittäin paljon erittäin mielenkiintoisia kuvia. Kuvat on ripoteltu pitkin poikin kirjaa (välillä vähän hassustikin) ja myös kuvasivut on numeroitu, joten tekstin osuus karkeasti arvioden 2/3 tai 3/4 kirjasta.

Suosittelen lämpimästi kaikille.
 

tulikomento

Greatest Leader
von Rosen, Richard Panssariässä. Vaununjohtajana idässä ja lännessä. Koala 2018.

Olipa kova kirja. Richard von Rosen lienee panssarisotaan paremmin perehtyneille tuttu nimi. Värväytyi 1939 vain 17-vuotiaana ja sai tulikasteen Barbarossan alkaessa. Toimi kesällä -41 PzKpfW III:n ampujana 3.PD:ssa kunnes haavoittui. Haavoittumisen jälkeen upseerikoulutus ja siirto vastaperustettuun 503. Raskaspanssarivaunupataljoonaan, joka varustettiin Tigereillä. Taisteluita -43 Stalingradin saartorenkaalta Miukselle ja osallistuminen Kurskin taisteluun, jossa haavoittui. Sitten Normandiassa, jossa taas haavoittui jonka jälkeen siirtyi pataljoonan mukana Unkariin, jossa taisteli helmikuuhun -45 saakka, jolloin haavoittui viidennen kerran ja sota loppui hänen kohdaltaan.

Kirjassa ei niin valtavasti ole verta ja suolenpätkiä ja pitkiäkin ajanjaksoja ohitetaan maininnalla. Myös kovistakin taisteluista saattaa olla pelkkä sivulause. Jokaista tuhottua vaunua ei tosiaankaan kuvata, mutta tämä on siinä mielessä hyvä, että selvästikään tarkoitus ei ole ollut mikään hasselmainen viihdekirja. Tietyllä tavalla parasta antia kirjassa on kuvaus komppanianpäällikkönä toimimisesta Unkarissa. Siinä käy hyvin ilmi valtava paine, kun toisaalta pitää johtaa koko komppaniaa sen aikaisilla välineillä ja toisaalta pitää oma vaunu taistelukykyisenä. Myös se tosiseikka, että määrävahvuuksiin päästiin vain harvoin, käy hyvin ilmi.

Mielenkiintoinen on huomio, että von Rosen ilmoittautuu aktiiviupseeriksi ja myös hyväksytään, mutta kuitenkin hänet nakataan ensin miehistöön ja sitten aliupseeriksi ja tehtävänä on vaunun ampuja. Vasta ensimmäisen haavoittumisen jälkeen hänet koulutetaan upseeriksi. Toinen, aika koskettavakin, kohta on kun sodan päätyttyä von Rosen havaitsee, ettei hänellä 24-vuotiaana ole sopivia siviilihousuja. Kun hän värväytyi 17-vuotiaana, hän käytti ajan mukaan polvihousuja. Tilanne on vähän sama kuin suomalaiselle tehtaalle tuli syksyllä -44 nuori mies hakemaan töitä. Kun työnjohtaja kysyi koulutusta, oli vastaus ollut "Konekivääriampuja." Mies sai paikan.

Teos on lähes 500-sivuinen, mutta sisältää erittäin paljon erittäin mielenkiintoisia kuvia. Kuvat on ripoteltu pitkin poikin kirjaa (välillä vähän hassustikin) ja myös kuvasivut on numeroitu, joten tekstin osuus karkeasti arvioden 2/3 tai 3/4 kirjasta.

Suosittelen lämpimästi kaikille.
Kiitos vinkistä. Menee omalle hankintalistalle. Otto Cariuksen muistelmat ostin aikoinaan englanninkielisinä itselleni ja muutama vuosi sitten ostin suomennetun version joululahjaksi isäukolleni. Tämä uusi saksalainen panssarimuistelma menee hankintalistalleni.
 

EK

Kenraali
Laporte, Henry 1918 - Ranskalaisen silmin. Laatukäännös Jas 2018.

Teos on ilmestynyt ranskaksi vuonna 1929 ja on Helvetin kovaa kamaa. Laporte lähetettiin lokakuun vallankumouksen jälkeen Ranskasta diplomaattitehtäviin Pietariin, jonne mentiin Ruotsin Haaparannalta Tornioon ja sieltä junalla Suomen läpi Pietariin. Laporte ei pahemmin symppaa bolševikkeja (natsi? :unsure:) ja teos tarjoaakin erittäin kriittisen silminnäkijäkuvauksen Venäjästä loppuvuonna 1917. Sitten bolševikit karkottavat läntiset diplomaatit, joiden ainoa paluutie kulkee Suomen kautta. Suomessakin on valitettavasti asiat sekaisin ja diplomaattijuna päätyy ensin punaiseen Helsinkiin, josta päästään pienillä vippaskonsteilla Tampereelle. Sinne matka tosin pysähtyy ja käydään mielenkiintoisia neuvotteluita ympärillä riehuvan sisällissodan osapuolten välillä, kun länsimaalaiset yrittävät päästä rintamalinjojen läpi Tornioon ja sieltä Ruotsiin. Homma kusee totaalisesti, ja sittenpä herrasväki saakin aitiopaikalta seurata Tampereen taisteluita alusta loppuun saakka.

Laporte ei tosiaankaan sympatiseeraa punaisia, mutta antaa aika yks'niitisen kuvan myös valkoisista. Jonkinlaista myötäelämistä punaisia kohtaan on välillä havaittavissa, kun kirjoittaja kuvaa punakaartilaisia. Valkoisten osalta jääkärit ovat kaikkein vastenmielisimpiä, mikä tietenkin johtuu saksalaiskoulutuksesta. Patonginpurijalle hapankaalimeininki nostaa niskakarvat pystyyn välittömästi.

Teoksessa on 176 sivua harvaanladottua tekstiä, joten sen lukaisee nopeasti. Kuitenkaan kyseessä ei ole mikään kevyt välipala, vaan ulkopuolisen silminnäkijän oikeasti mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen teos - riippumatta lukijan omasta suhteesta vuoden 1918 tapahtumiin.
 

Loyd

Majuri
Lahjoittaja
Tukydides: peloponnesolais-sodat 1 ja 2.
(Suomennos Emil Hårdh 1912)

Olen päässyt toisen kirjan loppuun ja on vasta sodan 21. vuosi..... ilmeisesti teos jää kesken.

Olennaista on että ateenalaiset olivat typeryyksissään lähteneet valloittamaan Sikeliaa ja menettivät siellä 40 000 taistelijaa. Nyt vain odotellaan ateenan tappiota. Sikelian taistelua seuraavina vuosina Sparta ei hyökkää heti ateenaan vaan käännyttää ateenan liittolaisia Spartan puolelle. Loppuratkaisu jää näkemättä. Pitää etsiä muista teoksista.
 
Viimeksi muokattu:

EK

Kenraali
Tukydides: peloponnesolaisodat 1 ja 2.
Olen päässyt toisen kirjan loppuun ja on vasta sodan 21. vuosi..... ilmeisesti teos jää kesken.

Olennaista on että ateenalaiset olivat typeryyksissään lähteneet valloittamaan Sikeliaa ja menettivät siellä 40 000 taistelijaa. Nyt vain odotellaan ateena tappiota. Sikelian taistelua seuraavina vuosina Sparta ei hyökkää heti ateenaan vaan käännyttää ateenan liittolaisia Spartan puolelle. Loppuratkaisu jää näkemättä. Pitää etsiä muista teoksista.
Ellen ole ihan väärässä, muistelen joulumarkkinoille lupaillun kolmatta osaa... :p'

Thukydides on klassikko, mutta niin on myös Ksenofon. Jos ei jaksa lukea, niin voi tutustua Petri Hiltusen LOISTAVAAN sarjakuvaan Anabasis 1 ja 2.
 

tulikomento

Greatest Leader
Mannerheim-ristin ritari, kenraalimajuri Gustaf "Eka" Magnussonista ilmestyy näemmä ensi keväänä kirja.

https://www.aviationshop.fi/product_info.php?cPath=66&products_id=4841


Gustaf ”Eka” Magnusson palveli talvi- ja jatkosodassa ensin laivueenkomentajana ja myöhemmin rykmentinkomentajana. Hänen johdollaan Lentolaivue 24 ylsi uskomattomiin suorituksiin ja jatkosodan lopussa Magnusson loi oma-aloitteisesti Kannakselle hävittäjien viestiverkoston sekä komentopaikat, joilla oli merkittävä rooli vihollisen ylivoimaisten ilmavoimien torjunnassa kesällä 1944. Näistä ansioista hänelle myönnettiin Mannerheim-risti.

Työn hävittäjävoimien eteen Magnusson oli aloittanut kuitenkin jo 30-luvun alussa, ollen yksi harvoista, jotka käsittivät hävittäjien merkityksen tulevissa sodissa. Ilmavoimien johdossa Magnussonin pyrkimykset eivät juurikaan saaneet ymmärrystä ja hän joutui hankkimaan tietoa nopeasti kehittyvästä ilma-aseesta kustantamalla jopa itse ulkomaankomennuksiaan.

Hävittäjäkomentaja Eka Magnusson piirtää kuvan miehestä, joka vankkumatta kulki valitsemallaan tiellä ja loi laivueensa hengen osallistumalla miestensä rinnalla ilmataisteluihin.
 

Panssari Salama

Ylipäällikkö
Laporte, Henry 1918 - Ranskalaisen silmin. Laatukäännös Jas 2018.

Teos on ilmestynyt ranskaksi vuonna 1929 ja on Helvetin kovaa kamaa. Laporte lähetettiin lokakuun vallankumouksen jälkeen Ranskasta diplomaattitehtäviin Pietariin, jonne mentiin Ruotsin Haaparannalta Tornioon ja sieltä junalla Suomen läpi Pietariin. Laporte ei pahemmin symppaa bolševikkeja (natsi? :unsure:) ja teos tarjoaakin erittäin kriittisen silminnäkijäkuvauksen Venäjästä loppuvuonna 1917. Sitten bolševikit karkottavat läntiset diplomaatit, joiden ainoa paluutie kulkee Suomen kautta. Suomessakin on valitettavasti asiat sekaisin ja diplomaattijuna päätyy ensin punaiseen Helsinkiin, josta päästään pienillä vippaskonsteilla Tampereelle. Sinne matka tosin pysähtyy ja käydään mielenkiintoisia neuvotteluita ympärillä riehuvan sisällissodan osapuolten välillä, kun länsimaalaiset yrittävät päästä rintamalinjojen läpi Tornioon ja sieltä Ruotsiin. Homma kusee totaalisesti, ja sittenpä herrasväki saakin aitiopaikalta seurata Tampereen taisteluita alusta loppuun saakka.

Laporte ei tosiaankaan sympatiseeraa punaisia, mutta antaa aika yks'niitisen kuvan myös valkoisista. Jonkinlaista myötäelämistä punaisia kohtaan on välillä havaittavissa, kun kirjoittaja kuvaa punakaartilaisia. Valkoisten osalta jääkärit ovat kaikkein vastenmielisimpiä, mikä tietenkin johtuu saksalaiskoulutuksesta. Patonginpurijalle hapankaalimeininki nostaa niskakarvat pystyyn välittömästi.

Teoksessa on 176 sivua harvaanladottua tekstiä, joten sen lukaisee nopeasti. Kuitenkaan kyseessä ei ole mikään kevyt välipala, vaan ulkopuolisen silminnäkijän oikeasti mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen teos - riippumatta lukijan omasta suhteesta vuoden 1918 tapahtumiin.
Kurkkasin uteliaisuuttani löytyisikö tätä Amazonista Kindle-versiona, ja mitä ihmettä: tämä tuore käännös suomeksi on siellä! Ei ole aiemmin juuri suomennoksia siellä tullut vastaan. Hieno homma jos jatkossa Kindleen saa muitakin suomeksi kirjoitettuja ja käännettyjä kirjoja. Myönnettäköön että en juuri sotahistorian ja bisnes/ICT kirjallisuuden lisäksi muuta sieltä juuri koskaan etsinytkään...
 
Top