tulikomento
Supreme Leader
Palaan vielä aiheeseen, en tiedä oletko nähnyt tätä dokkaria Mansteinista ? Suosittelen joka tapauksessa !
Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Palaan vielä aiheeseen, en tiedä oletko nähnyt tätä dokkaria Mansteinista ? Suosittelen joka tapauksessa !
Erkki
Ylipäällikkö
Olisi kai ne ollut mahdollista saada rintamalle nopeastikin, jos halua olisi ollut. Kokeneista Vickers-miehistöistä olisi tarvittaessa leivottu noille käyttäjät melko nopealla tyyppikoulutuksella.
tulikomento
Supreme Leader
Tässä esittelyssä pari kesälukemistoksi hankkimaani kirjaa.
NASA:n legendaarisen lennonjohtotiimin legendaarisen päällikön Gene Kranzin muistelmat kuvaavat USA:n miehitettyjen avaruuslentojen historiaa Houstonin lennonjohtajien näkökulmasta. Kertoo siitä, kuinka kaikki polkaistiin käytännössä tyhjistä 60-luvun alussa Mercury -ohjelmaa varten. Alkuvaiheessa palkattiin ilmailuteollisuudessa työskennellyttä väkeä ja sen jälkeen elektroniikkapuolen guruja pyörittämään tuolloista vielä täysin lapsenkengissään ollutta tietokonetekniikkaa. Pieni ihme oikeastaan, että Kuuhun päästiin 60-luvun lopulla. Vaikuttaa mielenkiintoiselta lukukokemukselta.
Toinen hankintani on David Woodsin massiivinen Apollo -lentojen suorittamista käsittelevä teos. Kuvaa vaihe vaiheelta sitä, miten Kuuhun oikeasti lennettiin alkaen aina Saturn 5 -kantoraketin laukaisusta ja päättyen laskeutumiseen Tyyneen mereen. Tämä on eittämättä kattavin lähdeteos itse kuulennon teknisestä suorittamisesta. Teksti kuvaa lähes millintarkasti lennon etenemistä ja kaikkien eri manööverien ja lentoliikkeiden vaiheita. Kuitenkaan mitään insinöörienglantia tämä ei ole, vaan tekstiä on suht helppo seurata. Todella mielenkiintoiselta vaikuttava kirja. Täydentää mainiosti minulla olevaa Apollo 11 -lennon tekniikkaa esittelevää Haynes -käsikirjaa.
NASA:n legendaarisen lennonjohtotiimin legendaarisen päällikön Gene Kranzin muistelmat kuvaavat USA:n miehitettyjen avaruuslentojen historiaa Houstonin lennonjohtajien näkökulmasta. Kertoo siitä, kuinka kaikki polkaistiin käytännössä tyhjistä 60-luvun alussa Mercury -ohjelmaa varten. Alkuvaiheessa palkattiin ilmailuteollisuudessa työskennellyttä väkeä ja sen jälkeen elektroniikkapuolen guruja pyörittämään tuolloista vielä täysin lapsenkengissään ollutta tietokonetekniikkaa. Pieni ihme oikeastaan, että Kuuhun päästiin 60-luvun lopulla. Vaikuttaa mielenkiintoiselta lukukokemukselta.
Toinen hankintani on David Woodsin massiivinen Apollo -lentojen suorittamista käsittelevä teos. Kuvaa vaihe vaiheelta sitä, miten Kuuhun oikeasti lennettiin alkaen aina Saturn 5 -kantoraketin laukaisusta ja päättyen laskeutumiseen Tyyneen mereen. Tämä on eittämättä kattavin lähdeteos itse kuulennon teknisestä suorittamisesta. Teksti kuvaa lähes millintarkasti lennon etenemistä ja kaikkien eri manööverien ja lentoliikkeiden vaiheita. Kuitenkaan mitään insinöörienglantia tämä ei ole, vaan tekstiä on suht helppo seurata. Todella mielenkiintoiselta vaikuttava kirja. Täydentää mainiosti minulla olevaa Apollo 11 -lennon tekniikkaa esittelevää Haynes -käsikirjaa.
rukkaskikka
Majuri
Tiede ja ase -vuosikirjat ovat saatavilla journal.fi:ssä. Kirjaa on ilmestynyt 74 osaa alkaen vuodesta 1933 ja viimeisin vuodelta 2016.
https://journal.fi/ta/issue/archive
Laitetaan esimerkiksi ensimmäisestä numerosta M. K. Stewenin tutkimus "Jalkaväkipataljoonan konekiväärikomppanian organisaatio ja taktillinen käyttö"
https://journal.fi/ta/article/view/47252/13127
Journal.fi on uusi tiedelehtien toimittamiseen ja julkaisemiseen tarkoitettu palvelu, jota ylläpitää Tieteellisten seurain valtuuskunta. Sivustolla on tällä hetkellä noin 40 suomalaista tieteellistä lehteä ja vuosikirjaa.
https://journal.fi/
Journal.fi:ssä on lehtiä laidasta laitaan. Tiede ja aseen ohella sotilaallinen on Journal of Military Studies
https://journal.fi/jms
https://journal.fi/ta/issue/archive
Laitetaan esimerkiksi ensimmäisestä numerosta M. K. Stewenin tutkimus "Jalkaväkipataljoonan konekiväärikomppanian organisaatio ja taktillinen käyttö"
https://journal.fi/ta/article/view/47252/13127
Journal.fi on uusi tiedelehtien toimittamiseen ja julkaisemiseen tarkoitettu palvelu, jota ylläpitää Tieteellisten seurain valtuuskunta. Sivustolla on tällä hetkellä noin 40 suomalaista tieteellistä lehteä ja vuosikirjaa.
https://journal.fi/
Journal.fi:ssä on lehtiä laidasta laitaan. Tiede ja aseen ohella sotilaallinen on Journal of Military Studies
https://journal.fi/jms
Panssari Salama
Respected Leader
Sain juuri päätökseen noin tuhatsivuisen luku-urakan Paavo Talvela - Sotilaan elämä I ja II 
Suosittelen lämpimästi!
Ensimmäinen osa kattaa lyhyen historiikin Talvelan aiemmista vaiheista ml. jääkärikokemuset ja Aunuksen retket sekä mielenkiintoisia anekdootteja 1920- ja 1930-luvun politiikasta. Ensimmäinen osa kattaa lisäksi Talvisodan, josta mukana on yleisluonteinen, henkilökohtainen päiväkirja, mutta erityisesti myös Jatkosodan hyökkäysvaiheen alun.
Toinen osa jatkaa hyökkäysvaiheen kuvaamisella aina Syvärin saavuttamiseen asti, jonka jälkeen kattaa Talvelan vuodet yhteysupseerina Saksan sodanjohdon kanssa, ja paluun johtamaan raskasta peräytymistaistelua Syvärille. Varsinkin jatkosodan rintamavaiheen päiväkirjamerkinnät ovat huikeita, koska Talvela ymmärsi niiden historiallisen merkityksen, ja saneli päiväkirjaa päivittäin adjutantilleen. Myös kommunikeat Saksasta, sisältäen Talvelan oman arvion sodan etenemisestä ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Ei mies suotta ollut hyökkäävän soturin maineessa!
Tämä pitänee koittaa kesän antikvariaattikäynneissä löytää omaankin kirjahyllyyn
Suosittelen lämpimästi!
Ensimmäinen osa kattaa lyhyen historiikin Talvelan aiemmista vaiheista ml. jääkärikokemuset ja Aunuksen retket sekä mielenkiintoisia anekdootteja 1920- ja 1930-luvun politiikasta. Ensimmäinen osa kattaa lisäksi Talvisodan, josta mukana on yleisluonteinen, henkilökohtainen päiväkirja, mutta erityisesti myös Jatkosodan hyökkäysvaiheen alun.
Toinen osa jatkaa hyökkäysvaiheen kuvaamisella aina Syvärin saavuttamiseen asti, jonka jälkeen kattaa Talvelan vuodet yhteysupseerina Saksan sodanjohdon kanssa, ja paluun johtamaan raskasta peräytymistaistelua Syvärille. Varsinkin jatkosodan rintamavaiheen päiväkirjamerkinnät ovat huikeita, koska Talvela ymmärsi niiden historiallisen merkityksen, ja saneli päiväkirjaa päivittäin adjutantilleen. Myös kommunikeat Saksasta, sisältäen Talvelan oman arvion sodan etenemisestä ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Ei mies suotta ollut hyökkäävän soturin maineessa!
Tämä pitänee koittaa kesän antikvariaattikäynneissä löytää omaankin kirjahyllyyn
tulikomento
Supreme Leader
Sain juuri päätökseen noin tuhatsivuisen luku-urakan Paavo Talvela - Sotilaan elämä I ja II
Suosittelen lämpimästi!
Ensimmäinen osa kattaa lyhyen historiikin Talvelan aiemmista vaiheista ml. jääkärikokemuset ja Aunuksen retket sekä mielenkiintoisia anekdootteja 1920- ja 1930-luvun politiikasta. Ensimmäinen osa kattaa lisäksi Talvisodan, josta mukana on yleisluonteinen, henkilökohtainen päiväkirja, mutta erityisesti myös Jatkosodan hyökkäysvaiheen alun.
Toinen osa jatkaa hyökkäysvaiheen kuvaamisella aina Syvärin saavuttamiseen asti, jonka jälkeen kattaa Talvelan vuodet yhteysupseerina Saksan sodanjohdon kanssa, ja paluun johtamaan raskasta peräytymistaistelua Syvärille. Varsinkin jatkosodan rintamavaiheen päiväkirjamerkinnät ovat huikeita, koska Talvela ymmärsi niiden historiallisen merkityksen, ja saneli päiväkirjaa päivittäin adjutantilleen. Myös kommunikeat Saksasta, sisältäen Talvelan oman arvion sodan etenemisestä ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Ei mies suotta ollut hyökkäävän soturin maineessa!
Tämä pitänee koittaa kesän antikvariaattikäynneissä löytää omaankin kirjahyllyyn
Eikös noiden julkaisusta noussut aikoinaan jonkinlainen kohu, kun pelättiin ilmeisesti Neuvostoliiton reagoivan julkistamiseen negatiivisesti ? Miten Talvela muuten kuvaa kesän 44 taisteluja Laatokan Karjalassa ? Mieshän ei varsinaisesti ollut mikään viivytystaistelun ekspertti ja alaisten (Blick ?) kanssa meni sukset ristiin ?
Panssari Salama
Respected Leader
En osaa kohusta sanoa sen enempää, mutta enpä ihmettelisi: jääkäri, heimoaatteen mies, ja ammattisotilas. Kirjassa ei ilmeisesti sensuroitu mitään sen kummemmin, esimerkiksi Leningradin kohtalon spekulaatiot ja Talvelan omat toiveet ja mielipiteet tulevat esille.
Taistelukuvaukset ovat mielenkiintoista luettavaa. Perääntymiselle oli selkeä suunnitelma, mutta kaikenlaisesta kitkasta yms johtuen se lähtee hitaasti liikkeelle, ja Tuuloksen maihinnousu erityisesti sotkee asioita. Reservien puute tulee erityisesti esille tässä, koska maihinnousua vastaan ei voida heittää juurikaan mitään voimia, ja samanaikaisesti joudutaan luovuttamaan joukkoja Kannakselle.
Yksi anekdootti voisi myös olla Talvelan manaama organisaatiouudistus, jossa suomalainen divisioona joka aiemmin oli kolme rykmenttiä sekä muistaakseni aika pitkälle vielä lisäksi kevyt osasto (pataljoona), muutettiin muotoon kaksi rykmenttiä ja pataljoona. Tämän tuhoisa vaikutus näkyy taustalla juuri tuossa, että juuri missään Laatokan Karjalan sektorissa ollut minkäänlaisia reservejä, vaan samat väsyneet etulinjan joukot vetäytyvät taistellen paikasta toiseen. Melkoinen jännitysnäytelmä, täysin päinvastoin kuin 1941, jolloin omia joukkoja oli käytettävissä. 1944 peräännyttiin ylivoimaisen vastustajan alla, joka onneksi sitten osoittautui välillä passiiviseksi, ilmeisesti noudatti kirjaimellisesti omaa aikatauluaan ja käskyjään. Muoks: Organisaatiomuutoksen yksityiskohta oli lisäksi, että uuden divisioonamallin huoltoporrasta ei muutettu mitenkään, eli organisaatio oli todella takapainoinen. Talvela vertaileekin alussa komentopaikakseen saamaansa Maaselän kannasta, miten siellä on suomalaisia nuppimäärällä mitattuna enemmän, mutta taistelevia joukkoja vähemmän.
Blickin kanssa eivät asiat suju, ja Talvela koittaa päästä moneen otteeseen miehestä eroon. Tämä ei sinällään ole mikään esille nouseva seikka, Talvela oli selvästi oman arvonsa tunteva upseeri joka useampaan otteeseen pyysi jotain korkeaa upseeria vaihdettavaksi, samalla tarjoten vaihtoehtoisesti eroaan koska hän ei saa "asioita hoidettua" ko. henkilön kanssa
Viimeksi muokattu:
Talvelan muistelmien ilmestymisen aikaan 1976 ei vielä ollut tarkkaa käsitystä, miten Suomi joutui Jatkosotaan Saksan rinnalle. Tämän selvitti lopullisesti vasta Mauno Jokipii teoksellaan Jatkosodan synty vuonna 1987. Talvelan muistelmia koskenut kohu nousi siitä, että vv 1940-41 tapahtumista tuli uutta tietoa. En ainakaan muista, että mitään muuta keskustelua Nliiton suhtautumisesta olisi käyty. Seuraavalla vuosikymmenellä ilmestyneiden Paasikiven muistelmien kanssa oli sitten toisin. Niiden julkaisu yritettiin estää, koska Paasikivi kirjoitti päiväkirjoihinsa, mitä hän todella ajatteli venäläisitä.
tulikomento
Supreme Leader
YLE:n radiojuttu Talvelan muistelmien ensimmäisen osan ilmestymisestä. Professorit Mauno Jokipii ja Osmo Apunen arvioivat muistelmien historiallista arvoa.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/paavo-talvelan-sotamuistelmat
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/paavo-talvelan-sotamuistelmat
Panssari Salama
Respected Leader
Hieno löytö, kiitos!
Irrallinen anekdootti Mauno Jokipiin kommentoinnin yhdestä alkulauseesta koskien kesän 1940 painostusta NL:n suunnallta: "Niin, nyt pitää muistaa että Stalinin Neuvostoliitto oli kovin erilainen kuin tämä nykyinen Neuvostoliitto."
tulikomento
Supreme Leader
Laita arvostelua tulemaan jahka saat luettua. Kiinnostaisi tietää, onko kyseessä ihan oikeat ilmatorjuntaupseerin muistelmat, vai onko kirjan "punainen lanka" entuudestaan tuttua Lappia. Eli ilmavoimien monitoimihävittäjien väheksymistä ja ilmatorjuntaohjusten (varsinkin venäläisten) hehkutusta.
Leaderdog
Kaukopartio
Näitä elävän arkiston juttuja pystyy kätevästi kuuntelemaan muun surffauksen taustalla.
tulikomento
Supreme Leader
Lukaisin äsken tämän opuksen. Kertoo RAF:n 80-luvun lentokoulutuksesta. Kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Hyvä ja asiallinen kuvaus aiheesta. Kaveri aloitti täysin nollasta, ei aiempaa lentokokemusta ja joutui todella kovan paikan eteen ja omaksumaan lentämisen teoriat ja käytännön todella nopeassa tahdissa. Selvisi koulutuksesta kuitenkin kunnialla.
Sitten huomasin, että tämmöinen on juuri ilmestynyt. En voinut vastustaa kiusausta. Talvella hankkimani Haynesin Hornet -manuaali oli todella laadukas. Toivon mukaan myös tämä MiG-29:n tekniikkaa valottava manuska.
Sitten huomasin, että tämmöinen on juuri ilmestynyt. En voinut vastustaa kiusausta. Talvella hankkimani Haynesin Hornet -manuaali oli todella laadukas. Toivon mukaan myös tämä MiG-29:n tekniikkaa valottava manuska.
Nämä A. Lapin historiateokset ovat ainakin aiemmin olleet pelkkää bisnestä. Rutosti mielenkintoista asiaa hankintojen perusteista ja toteutuksesta sekä välineiden taktisesta käytöstä yms. Aina kiinnostavista hankintamääristäkin on tippunut tietoa. Kirjan nimen perusteella odottaisin tämän olevan samaa laadukasta sarjaa eli erillään Suomen Sotilaan skandaali edellä kirjoitetuista tarinoista. Aika näyttää.
Viikon päästä on hakukeikka Hki-Vantaalle. Taidan piipahtaa it-museossa ostoksilla ja Bukia ihmettelemässä kun sillä suunnalla liikun.
tulikomento
Supreme Leader
Kappas vaan, heppu oli mukana siinä Taipalsaaren vuoden 91 BTR-60 -onnettomuuden uhrien etsinnässä.
Jouko Vahtola. Tankit tulee! Taistelu hyökkäysvaunukja vastaan talvisodassa 1939-1940. Docendo 2015.
Jouko Vahtola on Oulun yliopiston Suomen ja Skandinavian historian emeritusprofessori. Tankit tulee! on hänen "tutkimuksensa ja esityksensä" talvisodan taisteluista panssarintorjunnan näkökulmasta. Vahtolan kunnianhimoisena tavoitteena on esitellä ja analysoida syitä Suomen armeijan heikkoon pst.-kykyyn talvisodan aikana ja sitä, kuinka panssarivaunut vaikuttivat sotatoimiin ja kuinka niitä pyrittiin torjumaan. Arvioni on sangen kriittinen, koska Vahtolan pitäisi olla taustansa vuoksi ammattilainen sekä tutkijana että kirjoittana.
Kirja on kohtuullisen kattava yleisesitys panssarintorjunnasta talvisodassa. Siinä käydään läpi puna-armeijan panssariaseen kehitys ennen talvisotaa, Suomen armeijan pst.-kyvyn kehitys ennen talvisotaa ja jokainen rintamasuunta sodan ajalta, keskittyen neuvostopanssarien toimintaan. Sota-aika on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee joulukuun 1939 lähtien Kannakselta ja päätyen Petsamoon. Seuraavassa osassa käydään läpi vuoden 1940 taistelut Kannaksen osalta jaettuna kahteen ajanjaksoon, eli tammikuusta 1940 Pääaseman murtumiseenja seuranneisiin viivytystaisteluihin n. helmikuun puolivälissä ja sitten siirtymisestä Taka-asemaan ja siellä käytyihin taisteluihin. Alueellisesti Kannas on tässä esityksessä jaettu 3-4 lohkoon. Lisäksi käydään läpi Laatokan Karjalan taistelut.
Mielenkiintoista teoksessa on alun pst:n kehittymisen esittely Suomessa. Minulla ei ole muita teoksia, joista vertailla tietoja (esim. Terän tai Käkelän kirjoja), mutta synkkää kuvaa Vahtola maalaa suomalaisten poliitikkojen sinisilmäisyydestä sodan lähestyessä. Tuo ei sinänsä ole uutta, mutta ainakaan itse en ollut perehtynyt henkilökohtaisten skismojen vaikutukseen esim. Lahden pst.-kiväärin tilaústen viipymisessä. Tässä Vahtolan syyttävä sormi suuntautuu etenkin Heinrichsiin. Toinen huomiota herättävä seikka kirjassa on, että Vahtolan mukaan Suomella olisi ollut varaa huomattavasti parempaan varustautumiseen myöskin taloudellisten resurssien puolesta. Maamme ei ollutkaan niin köyhä kuin on annettu ymmärtää.
Kun sota sitten syttyy, Vahtola kuvaa sangen seikkaperäisesti taisteluita panssareita vastaan. Osa tarinoista on tuttuja, osa tuntemattomampia. Selväksi käy, miten epätasainen taistelu panssareita vastaan oli jalkaväen lähitorjunta-aseilla. Samoin se, että kunnollisten välineiden puuttuessa, puutteet piti korvata rohkeilla yksilösuorituksilla, jotka sitten maksoivat verta.
Teos on mielestäni tutustumisen arvoinen, mutta jotenkin raskasta luettavaa, enkä voi sanoa nauttineeni siitä. Koska: Vahtola on ammattimies, ja ammattimieheltä pitäisi syntyä ammattimaista jälkeä. Nyt asianlaita ei todellakaan ole näin. Alun kritiikki poliitikkoja kohtaan on varmasti oikeutettua, mutta tavattoman jälkiviisaasti esitettyä. En tarkoita, etteikö kritiikkiä saisi esittää, mutta jos se on tasoa "Vasemmisto eli aivan sodan alle vuoden 1918 juoksuhaudoissa", niin voinee kysyä, että miksiköhän se vasemmisto eli niissä juoksuhaudoissa. Ja eikö vastaavasti puolustusmäärärahojen korottamista vaatineella IKL:llä, jota teoksessa asiasta kehutaan, ollut vähintäänkin pikkuvarvas niissä samoissa juoksuhaudoissa? Ja heitto, jossa ihmetellään, miksei sotaa edeltäneitä poliitikkoja tuomittu oikeudessa laiminlyönneistään on lähinnä halpahintaista populismia professorilta.
Ylipäänsä Vahtola on hyvin kärkäs hakemaan syyllisiä. Ensimmäisessä taistelussaan epäonnistuva komppanianpäällikkö on "pelkuri", joukot ovat hyviä tai huonoja jne. Joo. Varmasti näinkin on ollut. Kuitenkin kun sieltä turvallisen kirjoituspöydän takaa esitetään näin suoraa kritiikkiä taistelusuorituksille, niin olisi suotavaa omata edes jonkinlaista henk.koht. näyttöä kyseisellä saralla. Yleisesti ottaen koko teos suorastaan huutaa kunnollista kustannustoimittajaa. Kieli on kankeaa ja välillä käytetään omituisia, ilmeisesti Vahtolan kehittämiä termejä. Ja esim. Kenttätäydennysprikaatista irrotettiin pataljoonia. Kt-Pr ei koskaan ollut koottuna toiminnassa. Siispä pitäisi olla XIV/Kt-Pr eikä Kenttätäydennysprikaati XIV. Ja pikanttina yksityiskohtana kerrottakoon, että II/JR8:lla oli helmikuussa käytössään "Wickers"-kivääri, joka todennäköisesti oli englantilainen Boys-pst.kivääri. Eli siis Vickers-kivääri lienee ollut Boys-kivääri. Siis sitä II/JR8:n käytössä ollutta pst.-kivääriä kutsuttiin nimellä Vickers, mutta varmaankin se oli Boys. Ja pitäisikö vielä kerrata. Vittu kolmella sivulla. Ja tätä on paljon. Sama asia kerrotaan melkein samoilla sanoilla kahteen, jopa kolmeen kertaan, joskus jopa samalla sivulla.
Sinänsä hyvä on Vahtolan huomio tykistön merkityksestä hyökkäysten torjunnassa Kannaksella joulukuussa ja sen puutteen näkymisestä helmikuussa. Kuitenkin tämä olennainen havainto jää sitten aivan lapsipuolen asemaan, koska Vahtola nyt ei kuitenkaan ole tutkimustensa valossa (ja tämä seikka kyllä paistaa tekstistä läpi) niin hirveän perehtynyt sotahistorian tai sodankäynnin perusasioihin.
Jotenkin omituista on myös, että Törni nostetaan esiin kolmeen kertaan kirjassa, vaikkei hän panssareita vastaan tämän mukaan taistellutkaan (tosin oli komennettu pst.-joukkueenjohtajana sodan lopussa Koirinojalle, muttei osallistunut taistelutoimintaan), mutta sitten esim. Schadewitz jätetään pois. Samanlaisia tapauksia kyllä kerrotaan useita, mutta Einarin tapaus on tunnetuin. Plussaa Suomussalmen suunnan merkkiteon esiinnostamisesta, mutta tämä jätetään tietokilpailua varten pimentoon.
Tai Viipurin taisteluissa 2.-13.3. 5.D laskee tuhonneensa 56 panssarivaunua, joista JR 67:n puolustuskaistalla 38. Onneksi "JR 67 pääsi varsin vähillä ja heikoilla vihollishyökkäyksin sodan loppuvaiheen ajan." Kaatuneitakin oli vain 153 miestä. OK. Kahteen viikkoon 19% omat tappiot kaatuneina + haavoittuneet päälle ja 38 tuhottua vihollisvaunua on vähättelemisen arvoinen suoritus. Tai kiinnostaisi myös tietää, mistä ne joukko-osastojen tappiot on saatu? Lähdeluettelo ei paljasta, vaikka epäilenkin vahvasti, että kaatuneiden tietokantaa on käytetty apuna.
Äh. No joo. Lyhyesti sanottuna kirja on ihan ok saralla "Verta ja suolenpätkiä". Kuitenkin sen teksti ja rakenne laskee teoksen luettavuutta.
Jouko Vahtola on Oulun yliopiston Suomen ja Skandinavian historian emeritusprofessori. Tankit tulee! on hänen "tutkimuksensa ja esityksensä" talvisodan taisteluista panssarintorjunnan näkökulmasta. Vahtolan kunnianhimoisena tavoitteena on esitellä ja analysoida syitä Suomen armeijan heikkoon pst.-kykyyn talvisodan aikana ja sitä, kuinka panssarivaunut vaikuttivat sotatoimiin ja kuinka niitä pyrittiin torjumaan. Arvioni on sangen kriittinen, koska Vahtolan pitäisi olla taustansa vuoksi ammattilainen sekä tutkijana että kirjoittana.
Kirja on kohtuullisen kattava yleisesitys panssarintorjunnasta talvisodassa. Siinä käydään läpi puna-armeijan panssariaseen kehitys ennen talvisotaa, Suomen armeijan pst.-kyvyn kehitys ennen talvisotaa ja jokainen rintamasuunta sodan ajalta, keskittyen neuvostopanssarien toimintaan. Sota-aika on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee joulukuun 1939 lähtien Kannakselta ja päätyen Petsamoon. Seuraavassa osassa käydään läpi vuoden 1940 taistelut Kannaksen osalta jaettuna kahteen ajanjaksoon, eli tammikuusta 1940 Pääaseman murtumiseenja seuranneisiin viivytystaisteluihin n. helmikuun puolivälissä ja sitten siirtymisestä Taka-asemaan ja siellä käytyihin taisteluihin. Alueellisesti Kannas on tässä esityksessä jaettu 3-4 lohkoon. Lisäksi käydään läpi Laatokan Karjalan taistelut.
Mielenkiintoista teoksessa on alun pst:n kehittymisen esittely Suomessa. Minulla ei ole muita teoksia, joista vertailla tietoja (esim. Terän tai Käkelän kirjoja), mutta synkkää kuvaa Vahtola maalaa suomalaisten poliitikkojen sinisilmäisyydestä sodan lähestyessä. Tuo ei sinänsä ole uutta, mutta ainakaan itse en ollut perehtynyt henkilökohtaisten skismojen vaikutukseen esim. Lahden pst.-kiväärin tilaústen viipymisessä. Tässä Vahtolan syyttävä sormi suuntautuu etenkin Heinrichsiin. Toinen huomiota herättävä seikka kirjassa on, että Vahtolan mukaan Suomella olisi ollut varaa huomattavasti parempaan varustautumiseen myöskin taloudellisten resurssien puolesta. Maamme ei ollutkaan niin köyhä kuin on annettu ymmärtää.
Kun sota sitten syttyy, Vahtola kuvaa sangen seikkaperäisesti taisteluita panssareita vastaan. Osa tarinoista on tuttuja, osa tuntemattomampia. Selväksi käy, miten epätasainen taistelu panssareita vastaan oli jalkaväen lähitorjunta-aseilla. Samoin se, että kunnollisten välineiden puuttuessa, puutteet piti korvata rohkeilla yksilösuorituksilla, jotka sitten maksoivat verta.
Teos on mielestäni tutustumisen arvoinen, mutta jotenkin raskasta luettavaa, enkä voi sanoa nauttineeni siitä. Koska: Vahtola on ammattimies, ja ammattimieheltä pitäisi syntyä ammattimaista jälkeä. Nyt asianlaita ei todellakaan ole näin. Alun kritiikki poliitikkoja kohtaan on varmasti oikeutettua, mutta tavattoman jälkiviisaasti esitettyä. En tarkoita, etteikö kritiikkiä saisi esittää, mutta jos se on tasoa "Vasemmisto eli aivan sodan alle vuoden 1918 juoksuhaudoissa", niin voinee kysyä, että miksiköhän se vasemmisto eli niissä juoksuhaudoissa. Ja eikö vastaavasti puolustusmäärärahojen korottamista vaatineella IKL:llä, jota teoksessa asiasta kehutaan, ollut vähintäänkin pikkuvarvas niissä samoissa juoksuhaudoissa? Ja heitto, jossa ihmetellään, miksei sotaa edeltäneitä poliitikkoja tuomittu oikeudessa laiminlyönneistään on lähinnä halpahintaista populismia professorilta.
Ylipäänsä Vahtola on hyvin kärkäs hakemaan syyllisiä. Ensimmäisessä taistelussaan epäonnistuva komppanianpäällikkö on "pelkuri", joukot ovat hyviä tai huonoja jne. Joo. Varmasti näinkin on ollut. Kuitenkin kun sieltä turvallisen kirjoituspöydän takaa esitetään näin suoraa kritiikkiä taistelusuorituksille, niin olisi suotavaa omata edes jonkinlaista henk.koht. näyttöä kyseisellä saralla. Yleisesti ottaen koko teos suorastaan huutaa kunnollista kustannustoimittajaa. Kieli on kankeaa ja välillä käytetään omituisia, ilmeisesti Vahtolan kehittämiä termejä. Ja esim. Kenttätäydennysprikaatista irrotettiin pataljoonia. Kt-Pr ei koskaan ollut koottuna toiminnassa. Siispä pitäisi olla XIV/Kt-Pr eikä Kenttätäydennysprikaati XIV. Ja pikanttina yksityiskohtana kerrottakoon, että II/JR8:lla oli helmikuussa käytössään "Wickers"-kivääri, joka todennäköisesti oli englantilainen Boys-pst.kivääri. Eli siis Vickers-kivääri lienee ollut Boys-kivääri. Siis sitä II/JR8:n käytössä ollutta pst.-kivääriä kutsuttiin nimellä Vickers, mutta varmaankin se oli Boys. Ja pitäisikö vielä kerrata. Vittu kolmella sivulla. Ja tätä on paljon. Sama asia kerrotaan melkein samoilla sanoilla kahteen, jopa kolmeen kertaan, joskus jopa samalla sivulla.
Sinänsä hyvä on Vahtolan huomio tykistön merkityksestä hyökkäysten torjunnassa Kannaksella joulukuussa ja sen puutteen näkymisestä helmikuussa. Kuitenkin tämä olennainen havainto jää sitten aivan lapsipuolen asemaan, koska Vahtola nyt ei kuitenkaan ole tutkimustensa valossa (ja tämä seikka kyllä paistaa tekstistä läpi) niin hirveän perehtynyt sotahistorian tai sodankäynnin perusasioihin.
Jotenkin omituista on myös, että Törni nostetaan esiin kolmeen kertaan kirjassa, vaikkei hän panssareita vastaan tämän mukaan taistellutkaan (tosin oli komennettu pst.-joukkueenjohtajana sodan lopussa Koirinojalle, muttei osallistunut taistelutoimintaan), mutta sitten esim. Schadewitz jätetään pois. Samanlaisia tapauksia kyllä kerrotaan useita, mutta Einarin tapaus on tunnetuin. Plussaa Suomussalmen suunnan merkkiteon esiinnostamisesta, mutta tämä jätetään tietokilpailua varten pimentoon.
Tai Viipurin taisteluissa 2.-13.3. 5.D laskee tuhonneensa 56 panssarivaunua, joista JR 67:n puolustuskaistalla 38. Onneksi "JR 67 pääsi varsin vähillä ja heikoilla vihollishyökkäyksin sodan loppuvaiheen ajan." Kaatuneitakin oli vain 153 miestä. OK. Kahteen viikkoon 19% omat tappiot kaatuneina + haavoittuneet päälle ja 38 tuhottua vihollisvaunua on vähättelemisen arvoinen suoritus. Tai kiinnostaisi myös tietää, mistä ne joukko-osastojen tappiot on saatu? Lähdeluettelo ei paljasta, vaikka epäilenkin vahvasti, että kaatuneiden tietokantaa on käytetty apuna.
Äh. No joo. Lyhyesti sanottuna kirja on ihan ok saralla "Verta ja suolenpätkiä". Kuitenkin sen teksti ja rakenne laskee teoksen luettavuutta.
mienkoiv
Kapteeni
Juuri tuon takia aion lukea
Tuolta muuten tutkintaraportit ja selostukset traagisesta PV:n onnettomuudesta
http://www.turvallisuustutkinta.fi/...uksetvuosittain/vanhemmattutkinnat/21991.html