Kirjat

Onko kukaan lukenut kenraaliluutnantti Veikko Koppisen romaanimuotoon kirjoitettua teosta Räjähtävä tyhjyys ? Kirjoitettu siinä 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. Kertoo siitä mitenkö sissisodankäynnin keinoin maahantunkeutujaa kulutetaan ja hidastetaan. Olen ymmärtänyt niin, että romaanina ei kovin kummoinen, mutta sissitaktiikan kuvauksena kiinnostaisi lukea. Koppinen epäilemättä tunsi aiheen hyvin kun palveli mm. RVL:n päällikkönäkin.

On lukenut. Sissisodan teoriana sinänsä mielenkiintoinen sillä sodankäynnin mallia oli kait haettu jostain Algeriasta ja Indokiinasta. Sen sijaan siviiliväestön roolia sissisodassa oli karkeasti romantisoitu. Teos oli kait kirjoitettu alaikäisille pojille ja teoksessa siviiliväestön naiset iloisesti leipää paistaen lähinnä ruokkivat sissisotaa käyvät miehet metsiin piiloutuneena.
 
Meinaat että tiedustelu-upseerina toiminut omaperäinen kaveri on saanut ennen kuolemaansa täysin vapaasti julkaista omaelämäkertansa ilman että kukaan laitoksella on lukenut ja mitenkään kommentoinut käsikirjoitusta.

En kai minä sellaista ole väittänyt. Väitin, että on ihan normaalia ettei teoksesta osaa tai ehditä antaa rakentavaa palautetta, eikä tämän tarvitse liittyä mitenkään kirjoittajan terveydentilaan. Laitosta tuskin kiinnostaa muu kuin se, ettei teoksessa kerrota mitään mitä ei saisi.

Jos minä olisin kirjoittajan kaveri tai kustantaja, niin antaisin valtaosalle etenkin ns. erikoiskirjallisuudesta palautetta rakenteen parantamiseksi. En ole, etkä ilmeisesti sinäkään ole ja painoista tulevien teosten tasosta päätellen valtaosa kavereista ja kustantajista ei tälläista palautetta anna, tai se jää jostain syystä huomiotta. Esimerkiksi tuoretta Gnat-kirjaa silmäillessä on kovasti harmittanut siinä olevat rakenteelliset fibat, jotka olisi aika helppo korjata. Tässäkin vaikuttaa siltä, että kirjoittaja on naputellut tekstiä paloissa lähteiden perusteella eikä kukaan ole sen jälkeen käynyt kokonaisuutta läpi ja varmistanut, että se on järkevä.

Siinä olet varmasti oikeassa, että kirja on ollut kuolevan miehen terapiaa. Mutta en usko, että tämä juuri poikkeaa normaalitilanteesta koska suurin osa harrastajakirjailijoista kirjoittaa ennen kaikkea itselleen, siitä mikä häntä kiinnostaa. Kirjoissa oleviin puutteisiin ei useinkaan osata puuttua, minkä takia en näe erityistä syytä olettaa, että tässä olisi kyse jonkinlaisesta hienotunteisuudessa.
Yhden kirjailijan ja pienen kustantamon tapauksessa tiedän varmuudella, että palaute on rajoittunut kirjailijan omiin kavereihin eikä kustantamo ole millään tavalla auttanut kirjailijaa teoksen parantamisessa. Harvat kaverit osaavat antaa sellaista palautetta, että juuri muuta kuin kirjoitusvirheet saataisiin korjattua. Etenkään kun kavereista todennäköisesti palautteen antajiksi valikoituvat ne, jotka ovat muutenkin myötämielisiä.
 
Mielenkiintoinen kirja esittely, onko kukaa lukenut ? ;


Maailmalla on viime vuosina otsa kurtussa ihmetelty, miten Stalinin suosio kasvaa Venäjällä. Jos haluaa ymmärtää diktaattorin suosion syitä ja Venäjän kehitystä, kannattaa lukea Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitšin vastikään ilmestynyt kirja (Neuvostoihmisen loppu - Kun nykyhetkestä tuli second handia, Tammi 2018), jonka Vappu Orlov on ansiokkaasti suomentanut. Se on vaikuttava, osin järkyttävä, lähes 700-sivuinen dokumentti siitä, miten tähän on tultu.
Yhteisöromaaniksi nimetyn kirjan avainlauseeksi sopii oivallinen kiteytys: Venäjällä viidessä vuodessa voi muuttua kaikki, mutta kahdessasadassa vuodessa ei muutu mikään. Tämä venäläinen paradoksi on Neuvostoihmisen lopun punainen lanka.
Stalin saa kirjassa paljon huomiota. Moni sanoo, että Venäjä kaipaa vahvaa kättä, keppiä heiluttavaa päällysmiestä. Ihannehallitsija on voimakas ja oikeudenmukainen tsaari. Puoli maata haaveilee Stalinista, ja ajatus kulkee niin että jos puoli maata hänestä haaveilee, hän väistämättä ilmaantuu uudelleen.
Venäläiset ovat perestroikan jälkeen oivaltaneet, että Stalin on heidän salainen sankarinsa. Hänestä on tehty kymmeniä suosittuja kirjoja ja elokuvia, hänen kuviaan on ilmestynyt autojen tuulilaseihin. Stalin on valittu lukuisissa gallupeissa Venäjän suurmiesten ykkösketjuun.
Stalinia ylistetään, mutta demokratialle naureskellaan. Eräskin haastateltava julistaa, että venäläisellä on oltava sellainen aate, jotta iho nousee kananlihalle ja selkäpiitä karmii.
Kun toinen julistaa, että modernisointi voi Venäjällä toteutua vain pakkotyölaitosten ja teloitusten kautta, alkaa lukijankin selkäpiitä karmia. ”Demokratia! - se on Venäjällä naurettava sana. Demokraatti Putin - kaikkein lyhin vitsi.”
Kun Neuvostoliitto hajosi, vapauden huuma haihtui nopeasti. Pettymys annettuihin lupauksiin on ollut valtava. Venäjä ajautui alennustilaan ja konnat on helppo nimetä: Jeltsin, joka petti Venäjän ja Gorbatšov, joka petti kaiken.
Vuonna 1991 lähdettiin tekemään vallankumousta. Haluttiin vapautta ja noustiin barrikadeille. Ja mitä saatiin? ”Jeltsiniläinen ryövärien vallankumous.” Yhdet roistot ajettiin pois, toiset tulivat tilalle. Yleisen käsityksen mukaan ennen tehtiin asioita sentään yhteiseksi hyväksi, mutta perestroika toteutti vain harvojen unelmia.
Kirjassa on koskettava Suomi-kytkentä. Paikalliseen kommunistieliittiin kuulunut nainen alkaa yllättäen kesken Jeltsinin haukkumisen muistella isäänsä, joka osallistui talvisotaan. Isän mielestä suomalaiset sotilaat olivat valkoisia enkeleitä, jotka suksilla lumipuvuissaan ilmaantuivat joka paikkaan odottamatta, kuin enkelit.
Pala tahtoo nousta kurkkuun, kun venäläinen kertoo, miten suomalaiset pelastivat veden varaan joutuneita vihollisia, myös kertojan isän, tarjosivat ryypyn ja kuivat vaatteet, nauroivat ja taputtivat olkapäälle: ”Olet hengissä, Iivana!” Isä ihmetteli, että tällainenko on vihollinen. Sotavangiksi hän kuitenkin päätyi.
Rauhan tultua sotavangit vaihdettiin. Kirjassa kuvataan, miten vangit marssivat rajalla toisiaan vastaan. Suomalaiset otettiin vastaa halaten ja riemuiten, venäläiset tönittiin tylysti kuin viholliset piikkilanka-aitaukseen ja leimattiin pettureiksi: ”Pelastit oman nahkasi etkä synnyinmaata.”Venäläisille sotavangeille rapsahti kuusi vuotta pakkotyötä vankileirillä ilman oikeudenkäyntiä.
Aleksijevitšin kirjan suuriin ansioihin kuuluu se, että alleviivaamatta yhtään mitään se salakavalasti lisää lukijan ymmärrystä ja armollisuutta ihmistä kohtaan. Venäjän nykymenoa ei tarvitse hyväksyä, mutta on hyvä tietää, miten tähän on tultu.
En olisi etukäteen uskonut, että tavallisia ihmisiä haastattelemalla saa näin vangitsevan dokumentin. Uskomattoman taitavaa ja poikkeuksellista. Omalla listallani Neuvostoihmisen loppuon viime vuoden tärkein kirja.

http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/267365-salainen-sankari-stalin
 
Katso liite: 26379

Mielenkiintoinen kirja, varsinkin jos on kiinnostunut Saksan IIms. erikoisjoukkojen toiminnasta. Kannattaa lukea. Otto oli Aatun suosikki, pyrkyri, natsi, Mossadin "agentti" jne.
SS-kommando, joka epäonnistui lähes kaikessa mihin ryhtyi, kohosi Hitlerin suosikiksi, väisti sotarikostuomion ja kuoli miljonäärinä – Tällainen oli Otto Skorzeny
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-200...-other&share=c617698be494986e1988bfd14d12f2b1
Brittijournalisti Stuart Smith yrittää elämäkerrassa selvittää arvoitusta nimeltä Otto Skorzeny.

Elämäkerta

Stuart Smith: SS-kommando Otto Skorzeny. Euroopan vaarallisin mies (Otto Skorzeny: The Devil’s Disciple). Suom. Päivä Paju. Minerva. 510 s.

ARPINAAMAINEN SS-Obersturmbannführer Otto Skorzeny oli natsi, joka osasi brändätä maineensa Hitlerin eliittijoukoissa. Hänellä oli suuret suunnitelmat, mutta vain vähän suoranaisia onnistumisia. Silti hän kohosi Hitlerin suosikiksi. Skorzeny selvisi hengissä – ja lopulta myös ilman tuomiota toisen maailmansodan tapahtumista.

Uhkarohkeudestaan tunnettu Otto Skorzeny rakensi paljolti itse oman maineensa.

Brittijournalisti Stuart SmithinSkorzeny-elämäkerrassa esittämä johtoajatus on, että karismaattinen, kommandoiskuihin erikoistunut Otto Skorzeny osasi ottaa uskottavasti kunnian toisten tekemistä urotöistä ja teki näin itsestään kaikissa SS:n salaisissa operaatioissa ja kommandoiskuissa tärkeämmän tekijän kuin oikeasti oli.

Hän oli puhdasverinen propagandisti, SS-mannekiini. Hän tiesi, kuinka hyödyntää julkisuutta.

Esimerkiksi Il Ducen vapauttaminen oli Luftwaffen laskuvarjojoukkojen komentajan, kenraalieversti Kurt Stundentin ja Luftwaffen kapteenin Heinrich Gerlachin operaatio. Skorzeny onnistui tekemään siitä paikan päällä Gran Sassossa oman manööverinsä.

Aluksi hän vapautti improvisoidulla rynnäköllä Il Ducen Campo Imperatoren vuoristohotellista. Sen jälkeen kamerat ikuistivat, kuinka hän hymy kasvoillaan auttoi Benito Mussolinin pieneen yhteyslentokoneena toimivaan Storchiin ja hyppäsi itse kyytiin mukaan.

Myytti oli syntynyt. Eikä se haalistunut. Hän oli natsiaatteen ruutukasvo.

HETI Mussolinin vapauttamisen jälkeen syksyllä 1943 SS:n vahvaan itävaltalaiseen falangiin kuulunut Otto Skorzeny sai Hitleriltä ja sodanjohdolta mitä mielikuvituksellisempia tehtävänantoja. Niistä kaikki epäonnistuivat tavalla tai toisella, mikä ei kuitenkaan rokottanut hänen mainettaan.

Pieleen menivät esimerkiksi marsalkka Pétainin kidnappaus, partisaanijohtaja Josip Broz Titon sieppaus Drvarin alueelta vallatussa Jugoslaviassa ja operaatio Scherhorn, jonka tarkoitus oli pelastaa puna-armeijan rintamalinjojen taakse jäänyt iso saksalainen joukko-osasto.

Liioin niskuroivan Unkarin valtionhoitajan Miklós Horthyn 37-vuotiaan pojan talteenotto ei edennyt käsikirjoituksen mukaan. Kenraali Dwight Eisenhowerin salamurha jäi taas pelkäksi suunnitelmaksi, jota ei ollut todennäköisesti tarkoitus toteuttaa.

Operaatio Greifin yhtenä salaisena tavoitteena oli Ardennien taistelun aikaan liittoutuneiden Euroopan joukkojen ylipäällikön tappaminen. Tätä ainakin väläytettiin käytäväpuheissa.


Silti amerikkalaiset joutuivat reagoimaan tähän uhkaan. Siksi Otto Skorzeny oli heille koko sodan ajan paholaisen kätyri. Hän oli mörkö.

Puheissa oli myös Josif Stalinin ja Winston Churchillin salamurha Teheranin konferenssissa. Operaation työnimi oli Weitsprung, pitkä hyppy. Siinä suunnitelmassa Franklin Delano Roosevelt olisi otettu panttivangiksi.

ELÄMÄKERTA nostaa juuri epäonnistumiset Skorzenyn toiminnan toiseksi kokoavaksi tekijäksi. Ne määrittävät Smithin mukaan myös SS-kommandon sodanjälkeistä elämää, joka ei ollut yhtä näyttävä kuin hänen uransa natsi-Saksassa.

Kakistelematta Smithin näkemystä ei voi niellä, koska kuollessaan 67-vuotiaana keuhkosyöpään Skorzenyllä oli yksin pankkitilillä rahaa nykykurssilla yli 13 miljoonaa dollaria. Kiinteistöjen ja osakkeiden arvo nousi vähintään 70 miljoonaan dollariin.

Aika hyvin epäonnistujalta, joka ei osannut luovia nykyhetkessä – kuten Smith väittää.

Skorzeny toimi kansainvälisenä asekauppiaana ja sotilasneuvontajana diktatuureissa, aluksi kenraali Francon suojeluksessa. Ura alkoi heti sen jälkeen, kun liittoutuneet vapauttivat hänet kaksi vuotta kestäneestä tutkintavankeudesta. Hän ei saanut tuomiota mistään sota-ajan rikoksistaan.

Smith ei elämäkerrassa anna kunnon vastausta siihen, miksi pahamaineista, pesunkestävää natsia ei tuomittu vankilaan. Kenen etuja vapauttaminen palveli?

Skorzenyn mainetta puolusti Dachaun kenttäoikeudessa Britannian salaisen agenttiyksikön, SOE:n kuuluisa everstiluutnantti F. F. E. Yeo-Thomas. Hänen motiiveitaan ei ole selvitetty. Myöhemmin kaksikko jopa ystävystyi.

Niin ikään Skorzenyn asemaa Euroopan uusfasisten johtohahmona ja vanhojen natsien pakoringin Die Spinnen pääjehuna Stuart Smith pitää myyttinä, jolla ei ole todellisuuspohjaa. Tiedetään kuitenkin, että esimerkiksi Italian keskeisillä uusfasisteilla oli läheiset suhteet Skorzenyyn, joka myös auttoi heitä pakenemaan Espanjaan ja Etelä-Amerikkaan, kun maa alkoi polttaa jalkojen alla.

Italialainen uusfasisti Stefano Delle Chiaie suunnitteli 1970-luvun alussa maailmalaajuista verkostoa, jonka takuumiehinä olisivat juuri Otto Skorzeny ja Juan Perón. Skorzeny ystävystyi Italian uusfasismin keskeiseen teoreetikkoon Julius Evolaan Hitlerin Sudenpesässä jo syksyllä 1943.

Läheisiin ystäviin kuului myös lopulta Espanjaan paennut ruhtinas Junio Valerio Borghese – Italian uusfasismin vanha mies, joka konsultoi mm. Augusto Pinochetia.

Wienissä syntynyt Otto Skorzeny, Mussolinin pelastaja, oli loppuun asti paatunut natsi, joka ei katunut tekemiään rikoksia.

TEOS toki kuvaa tarkasti Hitlerin luottomieheksi kohonneen Otto Skorzenyn näyttävän panoksen Italian syrjäytetyn fasisti-diktaattorin Benito Mussolinin vapauttamisessa Gran Sassosta lähellä L’Aquilaa syyskuussa 1943.

Kovin ulkokohtaisesti se kertoo Waffen-SS:n uhkarohkeiden täsmäiskujen suunnittelijan poliittisia jännitteitä synnyttäneestä sodanjälkeisestä toiminnasta, vaikka Stuart Smith sille paljon tilaa antaakin.

Sodan jälkeen liikemieheksi ryhtyneestä Skorzenysta tuli nopeasti poliittinen ongelma sekä lännessä että idässä. Siitä kertoo elämäkerran suomenkielisen laitoksen alaotsikko: Euroopan vaarallisin mies. Miksi näin kävi?

Siihen Smith ei vastaa kunnolla, koska yrittää osoittaa, että koko kysymys on vailla perusteita.

YLLÄTTÄVÄÄ kyllä liittoutuneiden sotasyyllisyysoikeudenkäynnit kuivin jaloin selvittäneen Otto Skorzenyn arvoituksellisessa hahmossa on samoja piirteitä kuin SS-Reichsführerin Heinrich Himmlerinhenkilääkärin Felix Kerstenin luonnekuvassa.

Molemmissa tapauksissa menneisyyden rekonstruointi on vaikeaa, koska sekä Skorzeny että Kersten näpelöivät itse todellisuutta ja vetäisivät ylleen sankarin viitan silloinkin, kun siihen ei ollut mitään syytä.

Iso ero piili siinä, että Skorzeny oli henkeen ja vereen natsi, Kersten taas keskitys- ja tuhoamisleireillä kuolemaa odottavien uhrien pelastaja.
 
Löysin äskettäin kympillä divarista.

s-l300.jpg

Tässä käydään melkoisella tarkkuudella läpi vuoden 1991 operaatio Aavikkomyrskyn ilmasotatoimet. Mitenkä ilmakampanja suunniteltiin ja miten se toteutettiin. Päivittäiset sotatoimet kuvataan melkoisella tarkkuudella. Tästä löytyvät tiedot niin ilmataisteluista, ilmatankkausoperaatioista ja ilmasta-maahan -pommituksista. Kirja on julkaistu tuoreeltaan jo vuonna 1991 eli melkein heti Persianlahden sodan päättymisen jälkeen. Hyvä ja asiallinen lähdeteos.
 
Mielenkiintoinen kirja esittely, onko kukaa lukenut ? ;


Maailmalla on viime vuosina otsa kurtussa ihmetelty, miten Stalinin suosio kasvaa Venäjällä. Jos haluaa ymmärtää diktaattorin suosion syitä ja Venäjän kehitystä, kannattaa lukea Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitšin vastikään ilmestynyt kirja (Neuvostoihmisen loppu - Kun nykyhetkestä tuli second handia, Tammi 2018), jonka Vappu Orlov on ansiokkaasti suomentanut. Se on vaikuttava, osin järkyttävä, lähes 700-sivuinen dokumentti siitä, miten tähän on tultu.
Yhteisöromaaniksi nimetyn kirjan avainlauseeksi sopii oivallinen kiteytys: Venäjällä viidessä vuodessa voi muuttua kaikki, mutta kahdessasadassa vuodessa ei muutu mikään. Tämä venäläinen paradoksi on Neuvostoihmisen lopun punainen lanka.
Stalin saa kirjassa paljon huomiota. Moni sanoo, että Venäjä kaipaa vahvaa kättä, keppiä heiluttavaa päällysmiestä. Ihannehallitsija on voimakas ja oikeudenmukainen tsaari. Puoli maata haaveilee Stalinista, ja ajatus kulkee niin että jos puoli maata hänestä haaveilee, hän väistämättä ilmaantuu uudelleen.
Venäläiset ovat perestroikan jälkeen oivaltaneet, että Stalin on heidän salainen sankarinsa. Hänestä on tehty kymmeniä suosittuja kirjoja ja elokuvia, hänen kuviaan on ilmestynyt autojen tuulilaseihin. Stalin on valittu lukuisissa gallupeissa Venäjän suurmiesten ykkösketjuun.
Stalinia ylistetään, mutta demokratialle naureskellaan. Eräskin haastateltava julistaa, että venäläisellä on oltava sellainen aate, jotta iho nousee kananlihalle ja selkäpiitä karmii.
Kun toinen julistaa, että modernisointi voi Venäjällä toteutua vain pakkotyölaitosten ja teloitusten kautta, alkaa lukijankin selkäpiitä karmia. ”Demokratia! - se on Venäjällä naurettava sana. Demokraatti Putin - kaikkein lyhin vitsi.”
Kun Neuvostoliitto hajosi, vapauden huuma haihtui nopeasti. Pettymys annettuihin lupauksiin on ollut valtava. Venäjä ajautui alennustilaan ja konnat on helppo nimetä: Jeltsin, joka petti Venäjän ja Gorbatšov, joka petti kaiken.
Vuonna 1991 lähdettiin tekemään vallankumousta. Haluttiin vapautta ja noustiin barrikadeille. Ja mitä saatiin? ”Jeltsiniläinen ryövärien vallankumous.” Yhdet roistot ajettiin pois, toiset tulivat tilalle. Yleisen käsityksen mukaan ennen tehtiin asioita sentään yhteiseksi hyväksi, mutta perestroika toteutti vain harvojen unelmia.
Kirjassa on koskettava Suomi-kytkentä. Paikalliseen kommunistieliittiin kuulunut nainen alkaa yllättäen kesken Jeltsinin haukkumisen muistella isäänsä, joka osallistui talvisotaan. Isän mielestä suomalaiset sotilaat olivat valkoisia enkeleitä, jotka suksilla lumipuvuissaan ilmaantuivat joka paikkaan odottamatta, kuin enkelit.
Pala tahtoo nousta kurkkuun, kun venäläinen kertoo, miten suomalaiset pelastivat veden varaan joutuneita vihollisia, myös kertojan isän, tarjosivat ryypyn ja kuivat vaatteet, nauroivat ja taputtivat olkapäälle: ”Olet hengissä, Iivana!” Isä ihmetteli, että tällainenko on vihollinen. Sotavangiksi hän kuitenkin päätyi.
Rauhan tultua sotavangit vaihdettiin. Kirjassa kuvataan, miten vangit marssivat rajalla toisiaan vastaan. Suomalaiset otettiin vastaa halaten ja riemuiten, venäläiset tönittiin tylysti kuin viholliset piikkilanka-aitaukseen ja leimattiin pettureiksi: ”Pelastit oman nahkasi etkä synnyinmaata.”Venäläisille sotavangeille rapsahti kuusi vuotta pakkotyötä vankileirillä ilman oikeudenkäyntiä.
Aleksijevitšin kirjan suuriin ansioihin kuuluu se, että alleviivaamatta yhtään mitään se salakavalasti lisää lukijan ymmärrystä ja armollisuutta ihmistä kohtaan. Venäjän nykymenoa ei tarvitse hyväksyä, mutta on hyvä tietää, miten tähän on tultu.
En olisi etukäteen uskonut, että tavallisia ihmisiä haastattelemalla saa näin vangitsevan dokumentin. Uskomattoman taitavaa ja poikkeuksellista. Omalla listallani Neuvostoihmisen loppuon viime vuoden tärkein kirja.

http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/267365-salainen-sankari-stalin

Hain tänään tuon kirjakaupasta hintaan jotain n. 23 euroa jonkin alennuksen kanssa. Flunssan kourissa alan sitä tavaamaan..
 
Minun tarinani 1.jpgMinun tarinani 1.jpg
Michelle Obama: Minun tarinani (2018)

Olen hankkinut kirjan ja aloittanut sen lukemisen. Olen kuullut kiittäviä lausuntoja siitä. Jo lukemani 90 ensimmäistä sivua vakuuttivat minut kirjottajan älykkyydestä, hyvästä tyylitajusta ja kirjoittamisen taidosta. Edellä oleva kuva esittää kirjaa nojatuolillani, johon istun kohta jatkamaan sen lukemista.

Koska minun mielipiteilläni ei ole tarpeeksi painoarvoa tämän merkittävän henkilön ansioiden edessä, haluan tällä kertaa lainata ammattimaista kirjallisuuden kriitikkoa. Se antaa sanoille enemmän uskottavuutta. Koska tarina on naisen näkökulma, niin naiset ymmärtävät ehkä paremmin tarinan erilaiset vivahteet. Syrjinnän lisäksi tulee muutakin asiaa elämästä USA:ssa.

Tässä on Kaisa Reetta Tirkkosen blogin "Kirjoista ja muista kertomuksista" sivu tästä uudesta kirjasta:

https://kaisareetta-t.blogspot.com/2019/01/michelle-obama-minun-tarinani.html
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on vahva lukusuositus ilmailumiehille. Todella hyvät lentäjämuistelmat. Entinen RAF:n F-4 Phantom -pilotti kertoilee lentourastaan kylmän sodan vuosilta. Taitava kirjoittaja ja teksti soljuu hyvin eteenpäin. Tämä keskittyy nimenomaan pilotin näkökulmaan. Täydentää erittäin hyvin David Gledhillin teosta Phantom in Focus, joka kertoo F-4 Phantomilla lentämisestä takapenkkiläisen perspektiivistä. Suosittelen lämpimästi.

f4.jpg
 
Löysin äskettäin kympillä divarista.

Katso liite: 26861

Tässä käydään melkoisella tarkkuudella läpi vuoden 1991 operaatio Aavikkomyrskyn ilmasotatoimet. Mitenkä ilmakampanja suunniteltiin ja miten se toteutettiin. Päivittäiset sotatoimet kuvataan melkoisella tarkkuudella. Tästä löytyvät tiedot niin ilmataisteluista, ilmatankkausoperaatioista ja ilmasta-maahan -pommituksista. Kirja on julkaistu tuoreeltaan jo vuonna 1991 eli melkein heti Persianlahden sodan päättymisen jälkeen. Hyvä ja asiallinen lähdeteos.

Hommasin kyseisen teoksen aikanaan uunituoreena ja siihen on tullut palattua hyvinkin monta kertaa.
 
Tuosta on olemassa myös sellainen versio kuin Vietnam Air War: Debrief. Samalla formaatilla tehty. Olen ajatellut hankkia myös sen kotikirjahyllyyn.

Vietnam ei ole kiinnostanut samalla tavalla kuin Perslahti. Jälkimmäistä kuitenkin pystyi seuraamaan livenä. Vietnamin aikoihin en vielä ollut aiheesta innostunut.
 
Back
Top