Koulutus 100+

Merkava

Eversti
Tulee kouluilla välillä työn puolesta käytyä ja kokeneiden opettajien kanssa juteltua. Kyllä tätä samaa viestiä ja huolta sieltä tuodaan lasten keskittymis-ja käytöshäiriöistä. Miksi Suomi sitten haluaa ajaa puuhun monessakin mielessä tällä ääriliberaalilla maailmankatsomuksella, jossa rajojen asettaminen tuntuu olevan jonkinlainen kirosana.
 

Sarek1

Kenraali
Tulee kouluilla välillä työn puolesta käytyä ja kokeneiden opettajien kanssa juteltua. Kyllä tätä samaa viestiä ja huolta sieltä tuodaan lasten keskittymis-ja käytöshäiriöistä. Miksi Suomi sitten haluaa ajaa puuhun monessakin mielessä tällä ääriliberaalilla maailmankatsomuksella, jossa rajojen asettaminen tuntuu olevan jonkinlainen kirosana.
Tuo miksi on vaikea kysymys. Onko kyse ymmärryksen puutteesta vai sokeasta pisteestä, jonka vuoksi ilmeistä ei havaita ja ymmärretä? Usko Ideologian autuaaksi tekevyyteen on vahva.

Ikäluokat ovat yhä pienempiä ja suhteessa yhä suurempi osa oireilee ja on vaikeuksissa eri syistä.

42CC3F19-A970-4909-886D-982D8CF38EB0.jpeg
 

EK

Kenraali
Tulee kouluilla välillä työn puolesta käytyä ja kokeneiden opettajien kanssa juteltua. Kyllä tätä samaa viestiä ja huolta sieltä tuodaan lasten keskittymis-ja käytöshäiriöistä. Miksi Suomi sitten haluaa ajaa puuhun monessakin mielessä tällä ääriliberaalilla maailmankatsomuksella, jossa rajojen asettaminen tuntuu olevan jonkinlainen kirosana.
Minä ymmärrän enkä siltikään ymmärrä tätä näkökantaa. Ymmärrän, että pidetään lasten huonoa käytöstä epätoivottavana ja toivotaan siihen puututtavan. Silti en ymmärrä sitä väitettä, ettei huonoon käytökseen saa puuttua. Itse puutun sekä omien lasteni että koulumme oppilaiden käytökseen päivittäin (tai siis tarvittaessa).

Totta on, että nykyään keinovalikoimaa on rajoitettu, mutta itse en kyllä laajempia voimankäyttöoikeuksia kaipaakaan. Mulla on edelleen oikeus pahoinpidellä tai tutkia oppilas tarvittaessa ja se riittää. Nykyään syyksi ei riitä se, että sattuu tuntumaan siltä, että joku kaipaa runtua, vaan pitää olla esim. uhka joka kohdistuu toiseen ihmiseen. Viimeksi tällä viikolla loukkasin oppilaan fyysistä koskemattomuutta, eikä koira perään haukkunut. Kyseessä oli tappelu, johon menin (lievin) voimakeinoin väliin.

Vaikka meillä ei tilanne mitenkään erityisen paha ole, on meilläkin käytöshäiriöitä, oppimisvaikeuksia kehityshäiriöitä, ummikko-maahanmuuttajia, narkomaaneja ja muita pikkurikollisia yms. "haastavia oppilaita" opetusryhmissä. Isoimmat ryhmät (minulla) ovat 26 oppilasta, joista löytyy aina vähintään kahta edellämainittua alaryhmää. Lisäksi tietysti normaalit murrosiän kuohuissa vittumaisen hankalaksi äityvät lapset.

Minä ratkaisen ongelmat siten, että karu mutta yksinkertainen mies pitää karuja mutta yksinkertaisia tunteja.
- Tiivistelmä vihkoon (jota saa käyttää kokeessa)
- Luetaan kappale
- Tehdään tehtäviä kappaleen ja muistiinpanojen avulla.
- Tarkastetaan tehtävät

Ensimmäisessä ja viimeisessä vaiheessa kerrotaan karuja mutta yksinkertaisia esimerkkejä, jotka selittävät konkreettisesti opiskeltavia asioita. Lisäksi kysellään oppilailta aihetta syventäviä kysymyksiä, jolloin pohditaan juttuja vähän diipimmin. Välivaiheessa vastataan mahdollisiin tarkentaviin kysymyksiin ja kierrellään luokassa katsomassa, että kaikki ovat hommassa ja tarvitseeko joku apua. Parin ensimmäisen oppitunnin jälkeen tehtävät tehdään pienissä ryhmissä, jolloin oppilaat voivat auttaa ja tukea toisiaan. Koko 60 minuuttisen (joo meillä on) oppitunnin ajan ylläpidetään illuusiota siitä, että opettaja näkee ja kuulee kaiken ja puuttuu kaikkiin järjestyshäiriöihin nopeasti ja drakonisesti. Oppilaat pitävät tunteja palautteen mukaan osittain itseään toistavina, mutta opettavaisina.

Koko jutun pointti on yksinkertaisissa ja mahdollisimman vähäisissä ja selkeissä säännöissä, joiden rikkomisesta rankaistaan aina ja tasapuolisesti. Rangaistus on kuitenkin lähtökohtaisesti verbaalinen eikä sitä muisteta seuraavalla oppitunnilla, ellei kyse ole jostain erityisen raskauttavasta rikkeestä. Mikäli rike on ollut jotenkin poikkeuksellinen toimintaa oppitunneilla muutetaan (esim. istumajärjestys tai sitten ryhmätyöskentely lakkaa) tai sitten oppilas ohjataan esimiesten hoteisiin. Nämä saavat setviä esim. tupakka-, päihde- ja väkivaltatapaukset. Ja myöskin setvivät.

Valvon lisäksi jok'ikinen päivä koulun ruokailua 20 minuuttia/päivä. Tämä tarkoittaa, että valvontoja kertyy reilu tuplat kollegoihin verrattuna. Silti pidän tilannetta hyvänä, koska nyt säännöt ovat aina samat ja oppilaat noudattavat niitä. Lisäksi minun ei tarvitse hoitaa muita valvontoja, joissa on omat haasteensa.

Tätä omaa taustaani vasten en ymmärrä puhetta siitä, ettei rajoja voi tai saa asettaa. Kuulen sitä kyllä toisinaan omallakin koulullani kollegoilta, mutta yleensä kyse on niistä, jotka eivät myöskään pysty asettamaan minkäänlaisia rajoja. Valtaosa ongelmia aiheuttavista oppilaista on niitä, joille ei kotona aseteta rajoja. Näitä riittää hyvin toimeentulevista perheistä ("Ei mun pojan tartte tulla ajoissa kouluun, kun mulla on iso firma!") sosiaalisen asteikon (ja geenipuulin) alapäähän sijoittuviin perheisiin ("Mä opetan ite oman poikani varastamaan!"). Tuttava erityisopettaja oli sitä mieltä, että 90% hänen oppilaistaan kaipasi lähipiirin aikuisten hoitamista. Sairaat tai eritavalla rakennetut lapset ovat asia erikseen ja minusta kertoo aika paljon aikuisesta, jos opetusalan ammattilainen ei pysty ymmärtämään eroa oppilaan kusipäisyyden ja diagnosoidun "poikkeaman" välillä.
 

Merkava

Eversti
Minä ymmärrän enkä siltikään ymmärrä tätä näkökantaa. Ymmärrän, että pidetään lasten huonoa käytöstä epätoivottavana ja toivotaan siihen puututtavan. Silti en ymmärrä sitä väitettä, ettei huonoon käytökseen saa puuttua. Itse puutun sekä omien lasteni että koulumme oppilaiden käytökseen päivittäin (tai siis tarvittaessa).

Totta on, että nykyään keinovalikoimaa on rajoitettu, mutta itse en kyllä laajempia voimankäyttöoikeuksia kaipaakaan. Mulla on edelleen oikeus pahoinpidellä tai tutkia oppilas tarvittaessa ja se riittää. Nykyään syyksi ei riitä se, että sattuu tuntumaan siltä, että joku kaipaa runtua, vaan pitää olla esim. uhka joka kohdistuu toiseen ihmiseen. Viimeksi tällä viikolla loukkasin oppilaan fyysistä koskemattomuutta, eikä koira perään haukkunut. Kyseessä oli tappelu, johon menin (lievin) voimakeinoin väliin.

Vaikka meillä ei tilanne mitenkään erityisen paha ole, on meilläkin käytöshäiriöitä, oppimisvaikeuksia kehityshäiriöitä, ummikko-maahanmuuttajia, narkomaaneja ja muita pikkurikollisia yms. "haastavia oppilaita" opetusryhmissä. Isoimmat ryhmät (minulla) ovat 26 oppilasta, joista löytyy aina vähintään kahta edellämainittua alaryhmää. Lisäksi tietysti normaalit murrosiän kuohuissa vittumaisen hankalaksi äityvät lapset.

Minä ratkaisen ongelmat siten, että karu mutta yksinkertainen mies pitää karuja mutta yksinkertaisia tunteja.
- Tiivistelmä vihkoon (jota saa käyttää kokeessa)
- Luetaan kappale
- Tehdään tehtäviä kappaleen ja muistiinpanojen avulla.
- Tarkastetaan tehtävät

Ensimmäisessä ja viimeisessä vaiheessa kerrotaan karuja mutta yksinkertaisia esimerkkejä, jotka selittävät konkreettisesti opiskeltavia asioita. Lisäksi kysellään oppilailta aihetta syventäviä kysymyksiä, jolloin pohditaan juttuja vähän diipimmin. Välivaiheessa vastataan mahdollisiin tarkentaviin kysymyksiin ja kierrellään luokassa katsomassa, että kaikki ovat hommassa ja tarvitseeko joku apua. Parin ensimmäisen oppitunnin jälkeen tehtävät tehdään pienissä ryhmissä, jolloin oppilaat voivat auttaa ja tukea toisiaan. Koko 60 minuuttisen (joo meillä on) oppitunnin ajan ylläpidetään illuusiota siitä, että opettaja näkee ja kuulee kaiken ja puuttuu kaikkiin järjestyshäiriöihin nopeasti ja drakonisesti. Oppilaat pitävät tunteja palautteen mukaan osittain itseään toistavina, mutta opettavaisina.

Koko jutun pointti on yksinkertaisissa ja mahdollisimman vähäisissä ja selkeissä säännöissä, joiden rikkomisesta rankaistaan aina ja tasapuolisesti. Rangaistus on kuitenkin lähtökohtaisesti verbaalinen eikä sitä muisteta seuraavalla oppitunnilla, ellei kyse ole jostain erityisen raskauttavasta rikkeestä. Mikäli rike on ollut jotenkin poikkeuksellinen toimintaa oppitunneilla muutetaan (esim. istumajärjestys tai sitten ryhmätyöskentely lakkaa) tai sitten oppilas ohjataan esimiesten hoteisiin. Nämä saavat setviä esim. tupakka-, päihde- ja väkivaltatapaukset. Ja myöskin setvivät.

Valvon lisäksi jok'ikinen päivä koulun ruokailua 20 minuuttia/päivä. Tämä tarkoittaa, että valvontoja kertyy reilu tuplat kollegoihin verrattuna. Silti pidän tilannetta hyvänä, koska nyt säännöt ovat aina samat ja oppilaat noudattavat niitä. Lisäksi minun ei tarvitse hoitaa muita valvontoja, joissa on omat haasteensa.

Tätä omaa taustaani vasten en ymmärrä puhetta siitä, ettei rajoja voi tai saa asettaa. Kuulen sitä kyllä toisinaan omallakin koulullani kollegoilta, mutta yleensä kyse on niistä, jotka eivät myöskään pysty asettamaan minkäänlaisia rajoja. Valtaosa ongelmia aiheuttavista oppilaista on niitä, joille ei kotona aseteta rajoja. Näitä riittää hyvin toimeentulevista perheistä ("Ei mun pojan tartte tulla ajoissa kouluun, kun mulla on iso firma!") sosiaalisen asteikon (ja geenipuulin) alapäähän sijoittuviin perheisiin ("Mä opetan ite oman poikani varastamaan!"). Tuttava erityisopettaja oli sitä mieltä, että 90% hänen oppilaistaan kaipasi lähipiirin aikuisten hoitamista. Sairaat tai eritavalla rakennetut lapset ovat asia erikseen ja minusta kertoo aika paljon aikuisesta, jos opetusalan ammattilainen ei pysty ymmärtämään eroa oppilaan kusipäisyyden ja diagnosoidun "poikkeaman" välillä.
Niin, viittasin sillä rajojen puuttumisen ongelmilla toki niihin vanhemmuuden ongelmiinkin mitä nykyään tuntuu lisääntyvissä määrin olevan ja tästä ollaan opettajienkin kanssa samaa mieltä. Jokin on kuitenkin pielessä uudessa opetussuunnitelmassa, jos PISA-tulokset suorastaan romahtavat ja ulkomaita myöden asiantuntijat kyselevät, miksi Suomessa näin tehtiin. Samaa mieltä oli lasten neuropsykologian ylilääkäri. Häneltä usein kysytään, onko lapsi koulukuntoinen. Hän halusi myös ajatella, onko nykyisenkaltainen koulu lapsikuntoinen.
 

Nargö

Luutnantti
Minä ymmärrän enkä siltikään ymmärrä tätä näkökantaa. Ymmärrän, että pidetään lasten huonoa käytöstä epätoivottavana ja toivotaan siihen puututtavan. Silti en ymmärrä sitä väitettä, ettei huonoon käytökseen saa puuttua. Itse puutun sekä omien lasteni että koulumme oppilaiden käytökseen päivittäin (tai siis tarvittaessa).

Totta on, että nykyään keinovalikoimaa on rajoitettu, mutta itse en kyllä laajempia voimankäyttöoikeuksia kaipaakaan. Mulla on edelleen oikeus pahoinpidellä tai tutkia oppilas tarvittaessa ja se riittää. Nykyään syyksi ei riitä se, että sattuu tuntumaan siltä, että joku kaipaa runtua, vaan pitää olla esim. uhka joka kohdistuu toiseen ihmiseen. Viimeksi tällä viikolla loukkasin oppilaan fyysistä koskemattomuutta, eikä koira perään haukkunut. Kyseessä oli tappelu, johon menin (lievin) voimakeinoin väliin.
Aika laajasti pidetään ongelmana sitä, että oppilasta ei juuri voi rangaista tänä päivänä. Eli jos suusanallinen ojentaminen ei oppilaaseen tehoa, eikä asiasta vanhemmille asiasta kertominenkaan tuo tulosta, niin siinä ollaan monesti helisemässä.

Opettajille tulee johdon taholta viestiä, että kyllä keskustelemalla pitää pärjätä. Mutta kokemus on sitten se, että ei oppilas läheskään aina ota siitä keskustelusta onkeensa ja tarvittaisiin painostuskeinoja siihen päälle varmistamaan asian perillemenoa. Ja mielellään mahdollisimman monipuolinen valikoima painostuskeinoja, koska eri keinojen teho riippuu pitkälti oppilaan persoonallisuudesta ja siitä millainen tilanne on kyseessä.
 

Sarek1

Kenraali
Minä ymmärrän enkä siltikään ymmärrä tätä näkökantaa. Ymmärrän, että pidetään lasten huonoa käytöstä epätoivottavana ja toivotaan siihen puututtavan. Silti en ymmärrä sitä väitettä, ettei huonoon käytökseen saa puuttua. Itse puutun sekä omien lasteni että koulumme oppilaiden käytökseen päivittäin (tai siis tarvittaessa).

Totta on, että nykyään keinovalikoimaa on rajoitettu, mutta itse en kyllä laajempia voimankäyttöoikeuksia kaipaakaan. 1. mulla on edelleen oikeus pahoinpidellä tai tutkia oppilas tarvittaessa ja se riittää. Nykyään syyksi ei riitä se, että sattuu tuntumaan siltä, että joku kaipaa runtua, vaan pitää olla esim. uhka joka kohdistuu toiseen ihmiseen. Viimeksi tällä viikolla loukkasin oppilaan fyysistä koskemattomuutta, eikä koira perään haukkunut. Kyseessä oli tappelu, johon menin (lievin) voimakeinoin väliin.

Vaikka meillä ei tilanne mitenkään erityisen paha ole, on meilläkin käytöshäiriöitä, oppimisvaikeuksia kehityshäiriöitä, ummikko-maahanmuuttajia, narkomaaneja ja muita pikkurikollisia yms. "haastavia oppilaita" opetusryhmissä. Isoimmat ryhmät (minulla) ovat 26 oppilasta, joista löytyy aina vähintään kahta edellämainittua alaryhmää. Lisäksi tietysti normaalit murrosiän kuohuissa vittumaisen hankalaksi äityvät lapset.

Minä ratkaisen ongelmat siten, että karu mutta yksinkertainen mies pitää karuja mutta yksinkertaisia tunteja.
- Tiivistelmä vihkoon (jota saa käyttää kokeessa)
- Luetaan kappale
- Tehdään tehtäviä kappaleen ja muistiinpanojen avulla.
- Tarkastetaan tehtävät

Ensimmäisessä ja viimeisessä vaiheessa kerrotaan karuja mutta yksinkertaisia esimerkkejä, jotka selittävät konkreettisesti opiskeltavia asioita. Lisäksi kysellään oppilailta aihetta syventäviä kysymyksiä, jolloin pohditaan juttuja vähän diipimmin. Välivaiheessa vastataan mahdollisiin tarkentaviin kysymyksiin ja kierrellään luokassa katsomassa, että kaikki ovat hommassa ja tarvitseeko joku apua. Parin ensimmäisen oppitunnin jälkeen tehtävät tehdään pienissä ryhmissä, jolloin oppilaat voivat auttaa ja tukea toisiaan. Koko 60 minuuttisen (joo meillä on) oppitunnin ajan ylläpidetään illuusiota siitä, että opettaja näkee ja kuulee kaiken ja puuttuu kaikkiin järjestyshäiriöihin nopeasti ja drakonisesti. Oppilaat pitävät tunteja palautteen mukaan osittain itseään toistavina, mutta opettavaisina.

2. Koko jutun pointti on yksinkertaisissa ja mahdollisimman vähäisissä ja selkeissä säännöissä, joiden rikkomisesta rankaistaan aina ja tasapuolisesti. Rangaistus on kuitenkin lähtökohtaisesti verbaalinen eikä sitä muisteta seuraavalla oppitunnilla, ellei kyse ole jostain erityisen raskauttavasta rikkeestä. Mikäli rike on ollut jotenkin poikkeuksellinen toimintaa oppitunneilla muutetaan (esim. istumajärjestys tai sitten ryhmätyöskentely lakkaa) tai sitten oppilas ohjataan esimiesten hoteisiin. Nämä saavat setviä esim. tupakka-, päihde- ja väkivaltatapaukset. Ja myöskin setvivät.

Valvon lisäksi jok'ikinen päivä koulun ruokailua 20 minuuttia/päivä. Tämä tarkoittaa, että valvontoja kertyy reilu tuplat kollegoihin verrattuna. Silti pidän tilannetta hyvänä, koska nyt säännöt ovat aina samat ja oppilaat noudattavat niitä. Lisäksi minun ei tarvitse hoitaa muita valvontoja, joissa on omat haasteensa.

Tätä omaa taustaani vasten en ymmärrä puhetta siitä, ettei rajoja voi tai saa asettaa. Kuulen sitä kyllä toisinaan omallakin koulullani kollegoilta, mutta yleensä kyse on niistä, jotka eivät myöskään pysty asettamaan minkäänlaisia rajoja. 3. Valtaosa ongelmia aiheuttavista oppilaista on niitä, joille ei kotona aseteta rajoja. Näitä riittää hyvin toimeentulevista perheistä ("Ei mun pojan tartte tulla ajoissa kouluun, kun mulla on iso firma!") sosiaalisen asteikon (ja geenipuulin) alapäähän sijoittuviin perheisiin ("Mä opetan ite oman poikani varastamaan!"). Tuttava erityisopettaja oli sitä mieltä, että 90% hänen oppilaistaan kaipasi lähipiirin aikuisten hoitamista. Sairaat tai eritavalla rakennetut lapset ovat asia erikseen ja minusta kertoo aika paljon aikuisesta, jos opetusalan ammattilainen ei pysty ymmärtämään eroa oppilaan kusipäisyyden ja diagnosoidun "poikkeaman" välillä.
1. Pahoinpitelyoikeutta ei ole olemassa. Kiinni pitäminen, siirtäminen ja rajoittaminen täytyy toteuttaa pienimmän pahan kautta ja voimakeinojen käytöstä tehdään kirjallinen selvitys opetuksen järjestäjälle. Apuvälineitä ei saa käyttää. Perusopetuslain 36§ rajaa käytettävissä olevat keinot sellaisiksi kuin ne nyt ovat.
Fyysisessä rajoittamisessa on eduksi, jos henkilökunnalla on menetelmällinen yhdenmukainen toimintatapa tilanteiden ennakoinnissa sekä niissä toimiessa ja että opittua kerrataan säännöllisesti (esim. AVEKKI, MAPA, jne.).
Oppilaan pahoinpitelyllä päästään lööppeihin, raastupaan ja EOA:n juttusille. Ymmärrän termin käytön tässä yhteydessä foorumihuumorina.

Tilanteisiin puuttuminen ja erityisesti niiden ennakoiminen ja ehkäiseminen (sikäli kun se olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista) on mielestäni se juttu. Pelkällä päivystämisellä tai ”vartiotoiminnalla” ei saavuteta samanlaista tulosta (etenkään jos pää käännetään pois ikävistä asioista) kuin aktiivisella läsnä- tai mukanaololla. Asiaa on hieman vaikea kuvata tekstimuotoisena näin lyhyesti, mutta on ihan eri asia olla läsnä tilanteessa. Aito läsnä- tai mukana oleminen toimii konflikteja ehkäisevänä ja maadoittavana tekijänä.

Olenko väärässä, jos tulkitsen niin, että tilanteisiin ei välttämättä haluta tai uskalleta puuttua ja toimintaa rajoittaa, koska pelätään puuttumisen kohteeksi tulevan lapsen/nuoren reaktiota sekä vanhempien reaktioita. Ja nykypäivänä nuo reaktiot ovat varsin päällekäyviä.

2. Yksinkertainen, selkeä struktuuri ja säännöt toimivat hyvin kaikkien oppilaiden kanssa. Ja kun niistä pidetään kiinni, ei ole mahdollisuuksia splitata tai vedättää. Tämä luo varmuutta ja turvallisuutta lapsen/nuoren koulupäivään.

3. Haastavasti käyttäytyvät ja lastensa todellista parasta ymmärtämättömät vanhemmat ovat valitettavasti nykypäivän normaali. Joskus myös korvien välin keltainen ja erilaiset diagnoosit ovat samassa paketissa.

Niin, viittasin sillä rajojen puuttumisen ongelmilla toki niihin vanhemmuuden ongelmiinkin mitä nykyään tuntuu lisääntyvissä määrin olevan ja tästä ollaan opettajienkin kanssa samaa mieltä. Jokin on kuitenkin pielessä uudessa opetussuunnitelmassa, jos PISA-tulokset suorastaan romahtavat ja ulkomaita myöden asiantuntijat kyselevät, miksi Suomessa näin tehtiin. Samaa mieltä oli lasten neuropsykologian ylilääkäri. Häneltä usein kysytään, onko lapsi koulukuntoinen. Hän halusi myös ajatella, onko nykyisenkaltainen koulu lapsikuntoinen.
Tunnen ammatillisista kuvioista noita haastateltuja. Ja kun tämä uusi opetussuunnitelma ja tapa, millä monessa suunnassa sitä on tulkittu on tuttu, niin sama ajatus on otsaluun alla kuin haastatellulla ylilääkärillä.

Nepsy on ollut jo jonkin aikaa kasvutrendi, joten koulutustoimijat: huomatkaa tämä henkilöstön täydennyskoulutuksessa.
 

fulcrum

Ylipäällikkö
Aika laajasti pidetään ongelmana sitä, että oppilasta ei juuri voi rangaista tänä päivänä. Eli jos suusanallinen ojentaminen ei oppilaaseen tehoa, eikä asiasta vanhemmille asiasta kertominenkaan tuo tulosta, niin siinä ollaan monesti helisemässä.
Lasta rankaisemalla saisi usein vain vanhemmat niskaansa jotka eivät voi käsittää, miten meidän lapsi on näin epäreilusti joutunut silmätikuksi. Ilmeisesti lapsilukujen pienentyminen on tuonut mukanaan curling-vanhemmuuden missä oman lapsen puolta pidetään joka tilanteessa. Ilmiön ovat havainneet myös esim. poliisit. Erään hesalaispoliisin sanoin: "Ennen vanhaan kun veit lapsen kotiin kun tämä oli särkenyt jossain ikkunoita, niin vanhemmat uhkailivat lasta selkäsaunalla. Nyt vanhemmat uhkailevat poliisia selkäsaunalla."
 

Merkava

Eversti
Lasta rankaisemalla saisi usein vain vanhemmat niskaansa jotka eivät voi käsittää, miten meidän lapsi on näin epäreilusti joutunut silmätikuksi. Ilmeisesti lapsilukujen pienentyminen on tuonut mukanaan curling-vanhemmuuden missä oman lapsen puolta pidetään joka tilanteessa. Ilmiön ovat havainneet myös esim. poliisit. Erään hesalaispoliisin sanoin: "Ennen vanhaan kun veit lapsen kotiin kun tämä oli särkenyt jossain ikkunoita, niin vanhemmat uhkailivat lasta selkäsaunalla. Nyt vanhemmat uhkailevat poliisia selkäsaunalla."
Kyllä tämä valitettavasti vähän näin on etenkin opettajien kohdalla. Eräskin kertoi yrittäneensä puuttua vapaa-ajalla tapahtuneeseen some-kiusaamiseen, mutta sieltä oli vanhemmilta tullut noottia, että ei kuulu hänelle.
 

EK

Kenraali
Aika laajasti pidetään ongelmana sitä, että oppilasta ei juuri voi rangaista tänä päivänä. Eli jos suusanallinen ojentaminen ei oppilaaseen tehoa, eikä asiasta vanhemmille asiasta kertominenkaan tuo tulosta, niin siinä ollaan monesti helisemässä.

Opettajille tulee johdon taholta viestiä, että kyllä keskustelemalla pitää pärjätä. Mutta kokemus on sitten se, että ei oppilas läheskään aina ota siitä keskustelusta onkeensa ja tarvittaisiin painostuskeinoja siihen päälle varmistamaan asian perillemenoa. Ja mielellään mahdollisimman monipuolinen valikoima painostuskeinoja, koska eri keinojen teho riippuu pitkälti oppilaan persoonallisuudesta ja siitä millainen tilanne on kyseessä.
Veikkaan, että tällä viitataan menneillään olevaan jälki-istunnon asteittaiseen poistumiseen. Meillä jälki-istuntoja ei enää tänä vuonna käytännössä ole annettu. Ne on OPS:n mukaisesti (ja perusopetuslain hengen mukaisesti) korvattu kasvatuskeskustelulla. Kasvatuskeskusteluja on useampaa eri sorttia. Ensimmäisellä tasolla kyse on jostain pienestä rikkeestä/epäkohdasta, jonka opettaja huomaa ja ojentaa/ohjeistaa oppilasta välittömästi. Toisella tasolla oppilas ohjataan opettajan määräyksellä kasvatuskeskusteluun, johon oppilaan lisäksi osallistuu (meillä) apulaisrehtori/-rehtorit, rehtori sekä mahdollisesti oppilasta ojentava opettaja. Riippuu tilanteesta ja tapauksesta. Tämä ilmoitetaan AINA kotiin, yleensä soittamalla kasvatuskeskustelusta ja yleensä vielä oppilaan on itse kerrottava huoltajalle, mistä on kyse. Kolmannella tasolla, mikäli kasvatuskeskustelut joudutaan toistamaan, kutsutaan paikalle myös huoltaja.

Meillä nämä toimivat aika hyvin. Itse näen, ettei jälki-istunnoista ole juurikaan hyötyä, etenkään "paatuneiden" oppilaiden kohdalla. Jos oppilas asioi poliisien kanssa, se yksi tunti koululla ei kyllä paljoa hetkauta. Sen sijaan ns. "normaaleille" tai "kilteille" oppilaille tunnin jälki-istunto voisi olla riittävän pysäyttävä kokemus. mielestäni jälki-istunnon voisi antaa selkeistä yksinkertaisista rikkomuksista, kuten luvaton poistuminen koulualueelta tai lunttaus kokeessa. Sen sijaan esim. kiusaamisissa tms. toiseen oppilaaseen kohdistuneissa tapauksissa jälki-istunto on aika haistapaska-hommaa. Kasvatuskeskustelussa tärkeintä on, että sen tekevät "ylemmät" tahot kuin riviopettaja. Lisäksi siitä laaditaan pöytäkirja.

Selkeissä lainrikkomuksissa on myös aiempaa tarmokkaammin ryhdytty ilmoittamaan niitä poliisille. Nuuska, päihteet jne. menevät poliisin tietoon. Samoin tietenkin myös sosiaalitoimen tietoon, mutta nuo on kyllä meillä aika mitättömiä, joten näillä on merkitystä lähinnä niille "kilteille" ja "normaaleille" sekä heidän perheilleen.

Sitten keinovalikoimassa ovat myös koulualueelta poistaminen, joita tulee toisinaan sekä määräaikainen erottaminen. Näistä jälkimmäistä käytetään hyvin harvoin, koska se opetusvastuu on edelleen koululla eikä tästä aiheutuvasta lisätyöstä haluta maksaa opettajille. Meillä noin 300 yläkoululaisen keskuudessa on yleensä 7.-9.-luokilla 1-2 jotka pitäisi erottaa. Ja onpa näitä tehtykin.

Eli pelkällä keskustelulla ei mielestäni pärjää, vaan sen kasvatuskeskustelun tulee erota selkeästi tavallisesta keskustelusta opettajan ja oppilaan välillä. Meillä näin on tehty ja tulokset vaikuttavat toistaiseksi aika hyviltä.
 

EK

Kenraali
Niin, viittasin sillä rajojen puuttumisen ongelmilla toki niihin vanhemmuuden ongelmiinkin mitä nykyään tuntuu lisääntyvissä määrin olevan ja tästä ollaan opettajienkin kanssa samaa mieltä. Jokin on kuitenkin pielessä uudessa opetussuunnitelmassa, jos PISA-tulokset suorastaan romahtavat ja ulkomaita myöden asiantuntijat kyselevät, miksi Suomessa näin tehtiin. Samaa mieltä oli lasten neuropsykologian ylilääkäri. Häneltä usein kysytään, onko lapsi koulukuntoinen. Hän halusi myös ajatella, onko nykyisenkaltainen koulu lapsikuntoinen.
[HENKILÖKOHTAINEN MIELIPIDE - EI VIRALLINEN KOULULAITOKSEN MIELIPIDE]Eniten pielessä on niissä, jotka ovat innostuneet uuden OPS:n nimissä perseilemään ja pilaamaan hyvät hommat. Nykyinen OPS mahdollistaa paljon erilaisia juttuja, mutta ei vaadi välttämättä muuttamaan juuri mitään. Koko OPS tuotiin kuitenkin peruskouluun erittäin huonosti, eikä opettajia koulutettu. Siksi osa meni sekaisin eikä tiedä mitä pitäisi tehdä ja toiset taas menivät sekaisin, koska katsovat saaneensa luvan perseillä.
Väitän, että suuri osa peruskoulunopettajista hoitaa työnsä edelleen ihan hyvin. Läheskään kaikki koulut eivät esimerkiksi ole pahimpien esimerkkien kaltaisia avokonttoreita. Osa esimerkkikouluista ei varmasti ole lapsikuntoisia, mutta ne ovat vähemmistönä.
[/HENKILÖKOHTAINEN MIELIPIDE - EI VIRALLINEN KOULULAITOKSEN MIELIPIDE]
 

EK

Kenraali
1. Pahoinpitelyoikeutta ei ole olemassa. Kiinni pitäminen, siirtäminen ja rajoittaminen täytyy toteuttaa pienimmän pahan kautta ja voimakeinojen käytöstä tehdään kirjallinen selvitys opetuksen järjestäjälle. Apuvälineitä ei saa käyttää. Perusopetuslain 36§ rajaa käytettävissä olevat keinot sellaisiksi kuin ne nyt ovat.
Fyysisessä rajoittamisessa on eduksi, jos henkilökunnalla on menetelmällinen yhdenmukainen toimintatapa tilanteiden ennakoinnissa sekä niissä toimiessa ja että opittua kerrataan säännöllisesti (esim. AVEKKI, MAPA, jne.).
Oppilaan pahoinpitelyllä päästään lööppeihin, raastupaan ja EOA:n juttusille. Ymmärrän termin käytön tässä yhteydessä foorumihuumorina.

Tilanteisiin puuttuminen ja erityisesti niiden ennakoiminen ja ehkäiseminen (sikäli kun se olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista) on mielestäni se juttu. Pelkällä päivystämisellä tai ”vartiotoiminnalla” ei saavuteta samanlaista tulosta (etenkään jos pää käännetään pois ikävistä asioista) kuin aktiivisella läsnä- tai mukanaololla. Asiaa on hieman vaikea kuvata tekstimuotoisena näin lyhyesti, mutta on ihan eri asia olla läsnä tilanteessa. Aito läsnä- tai mukana oleminen toimii konflikteja ehkäisevänä ja maadoittavana tekijänä.

Olenko väärässä, jos tulkitsen niin, että tilanteisiin ei välttämättä haluta tai uskalleta puuttua ja toimintaa rajoittaa, koska pelätään puuttumisen kohteeksi tulevan lapsen/nuoren reaktiota sekä vanhempien reaktioita. Ja nykypäivänä nuo reaktiot ovat varsin päällekäyviä.

2. Yksinkertainen, selkeä struktuuri ja säännöt toimivat hyvin kaikkien oppilaiden kanssa. Ja kun niistä pidetään kiinni, ei ole mahdollisuuksia splitata tai vedättää. Tämä luo varmuutta ja turvallisuutta lapsen/nuoren koulupäivään.

3. Haastavasti käyttäytyvät ja lastensa todellista parasta ymmärtämättömät vanhemmat ovat valitettavasti nykypäivän normaali. Joskus myös korvien välin keltainen ja erilaiset diagnoosit ovat samassa paketissa.



Tunnen ammatillisista kuvioista noita haastateltuja. Ja kun tämä uusi opetussuunnitelma ja tapa, millä monessa suunnassa sitä on tulkittu on tuttu, niin sama ajatus on otsaluun alla kuin haastatellulla ylilääkärillä.

Nepsy on ollut jo jonkin aikaa kasvutrendi, joten koulutustoimijat: huomatkaa tämä henkilöstön täydennyskoulutuksessa.
Pahoinpitely siinä mielessä, että ahtaasti tulkittuna puuttuminen oppilaan fyysiseen koskemattomuuteen on aina väkivaltaa ja voidaan tulkita pahoinpitelyksi. Tuossahan nuo ohjeistukset aika selkeästi perusopetuslaissa annetaan:
36 b § (13.6.2003/477)
Häiritsevän ja turvallisuutta vaarantavan oppilaan poistaminen
Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka koulun tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata 36 §:n 2 momentissa tarkoitettua poistumismääräystä. Rehtorilla ja opettajalla on myös oikeus poistaa koulun alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon 36 §:n 3 momentissa tarkoitetusta opetuksen epäämisestä.
Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen.
Rehtori ja opettaja voivat 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa toimia yhdessä tai kumpikin erikseen. Oppilaan poistamisessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle.
 

Huhta

Ylipäällikkö
ELSO 2.0
Liikaa vastuuta liian varhain? “Nykykoulussa järjestelmästä putoavat ne, jotka aiemmin selvisivät pää pinnalla”
https://yle.fi/uutiset/3-10928894

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) Ylelle kokoama tilasto paljastaa, että viime vuonna Suomessa kirjoitettiin ADHD/ADD:n tai autismikirjon häiriöiden, kuten Aspergerin oireyhtymän epäilyn vuoksi yli 66 000 lähetettä 6–13-vuotiaille lapsille. Vuonna 2014 näitä lähetteitä kirjoitettiin alle puolet tästä.
MV??!! Tuohan on osapuilleen yhden ikäluokan kokoinen määrä lähetteitä, eli tasajaolla jokainen lapsi käy tätä nykyä ainakin kerran testeissä. Tai jos puolet ikäluokasta on täysin normaaleja eivätkä herätä huolta, niin sitten puolet käy testeissä kahdesti. Tai neljännes neljä kertaa.

Väkisinkin tulee mieleen, että terveydenhuoltojärjestelmä on siirtynyt ääripäästä toiseen. Jos 10-15 vuotta sitten julkinen terveydenhuolto kirjoitti lähetteitä varsin kitsaasti, niin nyt tilanne on täysin toinen. Miten lie sitten muuttunut diagnoosiin johtavien lähetteiden osuus kaikista lähetteistä, saako ylivoimainen osuus terveen paperit vai onko yleisyys menossa läpi katosta?

Tällä menolla valikoiva asevelvollisuus taitaa olla totta jo ensi vuosikymmenellä, jos porukan nuppi on näin sekaisin jo näin nuorella iällä... tai sitten täytyy ulottaa asevelvollisuus myös naisiin, jos koulutettavia ei haluta karsia luokkaan 10 000 vuodessa.
 

Sarek1

Kenraali
Pahoinpitely siinä mielessä, että ahtaasti tulkittuna puuttuminen oppilaan fyysiseen koskemattomuuteen on aina väkivaltaa ja voidaan tulkita pahoinpitelyksi. Tuossahan nuo ohjeistukset aika selkeästi perusopetuslaissa annetaan:
Pahoinpitelyn ja ammatillisen toiminnan välillä on selkeä ero, tuumaan ma. Pahoinpitelyepäily on asia, jota tutkitaan poliisiviranomaisen toimesta. Oppilas voi uhata toista oppilasta tai aikuisia tai molempia tai itseään, jolloin häntä on kaikkien turvallisuuden vuoksi rajoitettava mahdollisimman turvallisella tavalla ja niin kivuttomasti kuin se on mahdollista. Yksi ihminen ei pysty tähän, vaan siihen tarvitaan useampi koulutettu henkilö.

Useimmiten tilanne pystytään ennakoimaan ja purkamaan keskustelulla tai opitulla struktuurilla. Aina ei kuitenkaan näin ole. Katsantokantani takana on se, että arjessa tulee vastaan vuosittain noin 300 erilaista väkivalta- ja uhkatilannetapausta / 50-60 oppilasta siitäkin huolimatta, että käytössä on menetelmällinen tapa ennakoida ja ehkäistä näitä tilanteita (läheskään kaikilla näitä asioita ei tule vastaan, vaan tilanteet keskittyvät yleensä muutamille oppilaille). Toimintaympäristö ja käytettävissä oleva henkilöstö tilanteissa sekä koulutus ovat ehkä niitä tekijöitä, mitkä yleisopetuksen kouluissa vaikeuttavat toimintaa.
 
Viimeksi muokattu:

Sarek1

Kenraali
MV??!! Tuohan on osapuilleen yhden ikäluokan kokoinen määrä lähetteitä, eli tasajaolla jokainen lapsi käy tätä nykyä ainakin kerran testeissä. Tai jos puolet ikäluokasta on täysin normaaleja eivätkä herätä huolta, niin sitten puolet käy testeissä kahdesti. Tai neljännes neljä kertaa.

Väkisinkin tulee mieleen, että terveydenhuoltojärjestelmä on siirtynyt ääripäästä toiseen. Jos 10-15 vuotta sitten julkinen terveydenhuolto kirjoitti lähetteitä varsin kitsaasti, niin nyt tilanne on täysin toinen. Miten lie sitten muuttunut diagnoosiin johtavien lähetteiden osuus kaikista lähetteistä, saako ylivoimainen osuus terveen paperit vai onko yleisyys menossa läpi katosta?

Tällä menolla valikoiva asevelvollisuus taitaa olla totta jo ensi vuosikymmenellä, jos porukan nuppi on näin sekaisin jo näin nuorella iällä... tai sitten täytyy ulottaa asevelvollisuus myös naisiin, jos koulutettavia ei haluta karsia luokkaan 10 000 vuodessa.
Olen tästä asiasta jossain varusmiesketjussa jo varoitellut hyvän aikaa sitten. Kun laskette asioita, ottakaa huomioon myös ikäluokkien pienentyminen eli osuuden kasvu suhteessa ikäluokkaan. Eläkkeitä ei taida kannattaa ehkä haikailla.
 

Nargö

Luutnantti
Veikkaan, että tällä viitataan menneillään olevaan jälki-istunnon asteittaiseen poistumiseen.
Myös esimerkiksi sitä ajattelin, että oppilaan luokasta poistaminen on nykyisin huomattavasti vaikeampaa kuin ennen, kun luokasta poistettu ei saa olla yksin käytävässä vaan hänelle pitäisi järjestää valvonta.

Mitä kasvatuskeskusteluun tulee, niin niitäkin oppilaita on, joita ei tosiaan vanhempien ottaminen osalliseksi asiaan hetkauta, kuten ei myöskään perinteinen rehtorin puhuttelu hetkauta tai olisi hetkauttanut. Sen sijaan esimerkiksi 1-2 tunnin jälki-istunto joko hiljaa paikallaan istuen tai jotain tehtävää tehden saattaisi hetkauttaa, koska siihen kuitenkin liittyy sellainen epämukavuustekijä joka ei ole sidonnainen siihen, välittääkö oppilas auktoriteettien mielipiteistä tai pitääkö hän asioidensa käsittelyä auktoriteettien kanssa nolona.
 

Nargö

Luutnantti
Pahoinpitely siinä mielessä, että ahtaasti tulkittuna puuttuminen oppilaan fyysiseen koskemattomuuteen on aina väkivaltaa ja voidaan tulkita pahoinpitelyksi. Tuossahan nuo ohjeistukset aika selkeästi perusopetuslaissa annetaan:
Toki on tunnetusti myös "jokamiehenoikeus" puuttua tiettyhin tilanteisiin, mikä ei ole perusopetuslakiin sidonnaista. Eli periaatteessa vaikka satunnainen ohikulkija joka näkee koulun pihalla kaksi tappelevaa oppilasta saisi mennä siihen väliin ja erottaa oppilaat väkisin toisistaan.

Toisaalta mitä säädöksiin tulee, niin esikoulun, päivähoidon ja erilaisten lasten kerhojen puolella ei ole minkäänlaista lainsäädäntöä fyysiseen koskemattomuuteen puuttumisesta, mutta siitä huolimatta siellä puututaan lasten fyysiseen koskemattomuuteen usein hyvinkin paljon, taikka periaatteessa aina kun joku työntekijä tittelistä riippumatta katsoo sen tarpeelliseksi. Toisaalta koulujen iltapäiväkerhoissa ei näin tehdä. Ilmeisesti se on aika tapasidonnaista ja käytännön tarpeisiin liittyvää, että millaisen fyysiseen koskemattomuuteen puuttumisen lakien katsotaan sallivan ja millaisen ei.
 

Pihatonttu

Kenraali
Tulee kouluilla välillä työn puolesta käytyä ja kokeneiden opettajien kanssa juteltua. Kyllä tätä samaa viestiä ja huolta sieltä tuodaan lasten keskittymis-ja käytöshäiriöistä. Miksi Suomi sitten haluaa ajaa puuhun monessakin mielessä tällä ääriliberaalilla maailmankatsomuksella, jossa rajojen asettaminen tuntuu olevan jonkinlainen kirosana.
Vastaus on aivan yksinkertainen:

Suomi ei haluakaan ajaa puuhun, mutta iso osa Suomesta on kaapattu ja kaappaajat haluavat törmäyttää maan täysillä seinään.

Kyse on ideologisesta kaappaamisesta. Kaappaava ideologia on kulttuurimarxilaisuus ja sen lukemattomat alavirtaukset. Kaappaus alkoi useita vuosikymmeniä sitten akateemisesta maailmasta, etenkin yhteiskuntatieteellisistä tiedekunnista.

Kun sekä oppilasvalinnat (!), opetussuunnitelmat ja -ohjelmat, itse opetus ja vielä päälle mahdollisuus saada tieteellisiä julkaisuja julkaistua ovat liukuneet kulttruurimarxilaisen ideologian palvelukseen ja käsiin, niin seurauksena on se, että valtava osa nimenomaan yhteiskunnallisia koneistoja käyttävistä henkilöistä ja toimintakulttuureista on muuttunut tätä ideologiaa tuottaviksi ja palveleviksi.

Journalistit, tv-viihde, iso osa kirjallisuudesta, tukuittain poliitikkoja läpi puoluekentän, osa järjestöistä, oikeuspolitiikka... Kulttuurimarxilaisuuden ja sen äpärälapsiin kuuluvan vasemmistolaisen identiteettipolitikoinnin toteuttamisesta on tullut pääasia, joka ajaa läpi marssittujen instituutioiden todellisten tehtävien ohi.

Tämä näkyy lukuisin eri tavoin ja esimerkein koulutus-, oikeus-, sosiaali-, talous-, sisä-, maahanmuutto- ja moneessa muussa politiikassa.

Aina kun jokin yhteiskunnan osa-alue näyttää kääntyvän ideologisista syistä perseelleen, kannattaa tehdä tämä perustesti:

1. Katso onko perseelleen kääntyminen kulttuurimarxilaista agendaa palveleva asia.

2. Katso osallistuuko perseelleen kääntämiseen sellaisia henkilöitä tai ryhmiä, joilla on sitoutuneisuutta ja/tai myötämielisyyttä
- SJW -toimintaan - SJW-hyvesignalointi mukaanlukien.
- Sosiaalisen konstruktionismin piiriin kuuluviin selitysmalleihin.
- Vasemmistolaiseen identiteettipolitikointiin.
- Tahalliseen väärinkäsittämiseen, joka kohdistuu niihin arvoihin ja instutuutioihin, joita kulttuurimarxilaisuus on valinnut vihamielisen toimintansa kohteiksi.
- Empiriapakoisuutta.

3. Jos vastaus molempiin kysymyksiin on kyllä, niin voi surutta olettaa että kyse on yrityksestä vahingoittaa yhteiskuntaa ja sen rakenteita jotta marxilainen utopia pääsisi muka toteutumaan. Tähän oletukseen voi nojata niin kauan kunnes jokin vahva vastakkainen näyttö todistaa, että kyse on jostain muusta joka on laadullisesti sellaista, että se poissulkee tämän mahdollisuuden.

Kannattaa koko ajan muistaa, että suurin osa kulttuurimarxilaista agendaa ajavista on ns. hyväuskoisia hölmöjä. (Sana on tietenkin oksymoroni. He eivät ole missään määrin hyväuskoisia. He eivät ole hölmöjä vaan typeryksiä.) Suurin osa näistä tapauksista ei vaivaudu koskaan ajattelemaan niin pitkälle, että tajuaisivat osallistuvansa kiihkeästi totalitärismin rakentamiseen ja olevansa myös vähintään moraalisessa vastuussa siitä mitä tekevät.

Kansallissosialismi on ollut äärinationalistista sosialidemokraattista marxismia. Se johti ihmisten esineellistämiseen, kastijärjestelmän tapaiseen yhteiskuntaan, keskitysleireihin ja tuhoon - osin siksi että se pyrki aktiivisesti juuri siiihen.

Kommunismi on ollut internationalistista sosialistista marxismia. Se johti ihmisten esineellistämiseen, kastijärjestemän tapaiseen yhteiskuntaan, keskitysleireihin ja tuhoon - osin siksi, että se pyrki aktiivisesti juuri siihen.

Kulttuurimarxilaisuus on internationalistista sosiaalidemokraattista tai sosialistista marxismia. Se tulee johtamaan ihmisten esineellistämiseen, kastijärjestelmän tapaiseen yhteiskuntaan, keskitysleireihin ja tuhoon - osin siksi, että se pyrkii aktiivisesti juuri siihen.

Oma näkemykseni tässä asiassa on se, että jos sinänsä hyvä ihminen antautuu hirvittävän pahuuden palvelukseen ja haluaa aktiivisesti pitää kiinni "oikeudestaan" jatkaa pahuuden palvelemista ohi point of no returnin, niin tähän ihmiseen pitää suhtautua sillä oletuksella että hän on oikeasti juuri niin paha kuin hänen palvelemansa pahuuden tavoitteet ja keinot.
 

Nojatuolistrategi

Ylipäällikkö
Lukiouudistus. Edellisestä kuluikin jo kuusi vuotta.

Lukioihin on tulossa lähivuosina suuri mullistus. Opetushallitus esittelee tänään torstaina alkavilla Lukiopäivillä uudet lukion opetussuunnitelman perusteet. Tavoitteena ei ole sen enempää tai vähempää kuin hyvä ja sivistynyt ihminen.

Uudistus on tarpeen jo siksi, että lukiolaki on muuttunut. Se edellyttää suurempaa panostusta hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen sekä suhteiden tiivistämistä ympäröivään yhteiskuntaan ja työelämään. Vaikutusta on myös edellisen hallituksen asettamalla tavoitteella, jonka mukaan vuonna 2030 ainakin puolet 25–34-vuotiaiden ikäluokasta olisi suorittanut korkeakoulututkinnon. Nyt osuus on 41 prosenttia. Korkeakouluissa taas kaivataan lukion päättäneiltä vahvempaa osaamista lähteiden kriittisessä tulkinnassa ja käsitteiden ymmärtämisessä. Lukion pitäisi vastata myös niin sanotusta sydämensivistyksestä eli siitä, mitä jää jäljelle, kun opetellut asiat unohtuvat.

Lukiokoulutuksen laajuus ja kesto pysyvät entisellään. Lukio on edelleen kolmivuotinen koulutus. Opintoihin käytettävä vähimmäistuntimäärä pysyy samana. Myös pakollisten ja soveltavien opintojen määrät pysyvät ennallaan. Enää ei kuitenkaan puhuta kursseista vaan opintopisteistä ja moduuleista. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006298909.html
Tavoitteena hyvä, tasapainoinen ja sivistynyt ihminen.
 
Top