Kuljetus- ja monitoimihelikopterit

Olen väärä ihminen arvioimaan tuota, aikanaan pidin virheenä TU/OU ohjaajien kouluttamisen lopettamisen ja edelleen pidän. Ainakin muutamien upseeriohjaajien mukaan heidän taitonsa harvoin oli samalla tasolla kuin ou-ohjaajilla.

MD-500 toimii pääasiassa opetuskopterina ennen NH-kalustoa, joten se lennonopettaja on se kallis jamppa sekä toki näiden lentotaitojen ylläpitoon 2 h / ohjaaja / kk.

Reserviläisen kouluttaminen PO-ohjaajaksi taitaa olla melko mahdoton tehtävä jo pelkästään lentolupien ylläpidon osalta. Siviililupa ei riitä ohjaamiseen.
PO poikkeusolot
 
Onhan noilla koptereilla tehty/harjoiteltu paljon muutakin kuin puidenlatvoja pitkin viistämistä vihollisen hallussa olevalla alueella helvetillisessä pimeydessä ja vesisateessa kuormatila täynnä vihaisia erikoisjääkäreitä. Pudonneen pilotin talteennoukkiminen omalta alueelta? Valmiusyksikön siirto kohteeseen/lähistölle omalla alueella? Potilasevakuointi valmistellulta laskeutumispaikalta?

Ajattelisin myös, että esim. taisteluhelikopterin aseupseerin rooli saattaisi olla sopiva reserviläiselle. Niissä ilma-aluksen komento ja lentäminen kai lähtökohtaisesti on takaohjaamossa istuvan heiniä. Etuohjaamo etsii maaleja ja tuhoaa niitä sekä hätätilassa lentää kopterin kotiin, jos takaohjaamossa istuvalle käy jotakin.
Amerikkalaiset kouluttaa kansalliskaartissa lentäjiä, mutta ko jampat lentää 2 kk vuodessa hävittäjällä ja ovat yleensä entisiä sotilaslentäjiä.

Palkka juoksee tuolta ajalta, joten ei ole ihan halpaa tuokaan.

Varmasti on tehty ja tehdään tulevaisuudessakin, mutta tehdään muutakin. Sellaista johon ei kelpaa se "bussikuski". Siksi kaikkien pitää kyetä kaikkeen.

Jos koptereita olisi paljon ja spcial hommat keskitettäisiin tietylle porukalle, mallisi toimisi.
 
Varmasti on tehty ja tehdään tulevaisuudessakin, mutta tehdään muutakin. Sellaista johon ei kelpaa se "bussikuski". Siksi kaikkien pitää kyetä kaikkeen.

Tässä on nyt varmaan mennyt asiat sekaisin. Järjestelmässähän on aina monen tasoisia lentäjiä. Osalla on tuhansien tuntien kokemus, osa on vastikään tullut ulos koulutusputkesta ja osa on vielä putkessa. Yhdellä on muodollinen pätevyys johonkin asiaan ja toisella ei ole.

Tuossa aiemmin kirjoitettiin, että päivystyskelpoisen päällikön kouluttaminen rajahekoon kestää 8-10 vuotta. Kaipa ne pilotit kuitenkin lentävät sinäkin aikana ja tekevät järkeviä hommia keräten kokemusta niihin vaativampiin, uskoisin.

Sitä en tarkoittanut, että alettaisiin kouluttaa "huonomman" tason lentäjiä sinänsä. Mutta koska kaikki eivät kuitenkaan etene laivueenkomentajiksi, vaan osa täyttää inkkarin roolia, niin miksi silloin pitäisi olla ylempi korkeakoulututkinto? Tai mitä teet monimoottorikelpuutuksella, jos lentolaitteessasi on vain yksi moottori?
 
Ymmärsin väärin.
Samaa mieltä. Minkään laitteen lentäminen ei vaadi korkeakoulututkintoa.
 
Tuossa aiemmin kirjoitettiin, että päivystyskelpoisen päällikön kouluttaminen rajahekoon kestää 8-10 vuotta. Kaipa ne pilotit kuitenkin lentävät sinäkin aikana ja tekevät järkeviä hommia keräten kokemusta niihin vaativampiin, uskoisin.
Yleensä lentävät kakkosena ja tekevät osaltaan niitä harjoituksia mitkä pätevöittävät ilma-aluksen päälliköksi.
PV:llä upseerin työuraan liittyy tietyt virkaurakurssit ja ne pätevöittävät myös muihin tehtäviin.
Käytössä on koulutusjärjestelmä, joka on puolustusvoimien, ilmavoimien ja maavoimien mukaan järkevin tapa kouluttaa sotilaslentäjät.

Kuten jo totesin toisessa viestissä, ehkä olisi järkevää myös kouluttaa aliupseereista ohjaajia. Ilmavoimissa opistoupseeriohjaajien koulutus päättyi jo 1992 ja maavoimissa muistaakseni 2005.
 
Viimeksi muokattu:
:D

Ei tässä olla kateellisia lentolisästä, saati upseerin pohjapalkasta. Kunhan pohdin nykyistä järjestelmää ja sen roolitusten jakautumista ammattilaisten ja reserviläisten välille. Täytetäänkö ammattilaisilla vakansseja, jotka voisi suorittaa reserviläisilläkin?

Kyllä, tiedän, reserviläisillä on tällä hetkellä SA-sijoituksia, joissa pitäisi olla ammattilainen. Juuri siksi pidän aihetta vieläkin olennaisempana. Missä saadaan paras hyöty niistä vähistä ammattilaisista?

MD500-kopteripilotin lisäksi myös esim. erikoisjääkäri on melko kallis mies ottaen huomioon, että hän operoi varsin edullisia asejärjestelmiä. Montaako on järkeä/varaa pitää palkkalistoilla? Tosin jos ajatellaan, että hyvä erikoisjääkäri omaa taistelukokemusta (kv-operaatioista), hallitsee kaikkien PV:n mieskuljetteisten asejärjestelmien käytön (Glockista Spikeen ja Stingeriin), hallitsee viestikaluston ja lääkintäpuolen, kykenee johtamaan tulta ja alaisia vittumaisissa paikoissa sekä menee paikalle melkein millä hyvänsä siirtymämenetelmällä, niin tuon kaiken pyytäminen reserviläiseltä on jo epärealistista. Minun puolestani niitä voisi palkata lisääkin.

Mutta jos miehellä on yksi rooli, "lennä tuota kopteria", niin muuttuuko tilanne tällöin? Kopterit maksavat miljoonia tai kymppimiljoonia ja totta kai niistä halutaan paras teho irti. Tosin aika moni muukin laite on ihan h-vetin kallis ja silti niitä koulutetaan ressujen operoitaviksi. Uusi panssarivaunu on kallis, mutta yksittäisen vaunumiehen ei tarvitse kuin osata operoida sitä. Joku muu suunnittelee ja johtaa operaation.

Se on hienoa, että pilotti on upseeri ja herrasmies ja että hänellä on meteorologian perusopinnot ja hän osaa suunnitella helikopterioperaation, johtaa tukikohtaorganisaatiota sekä laskea päässä muutakin kuin jäljellä olevaa lentoaikaa ennen kuin polttoaine loppuu. Kysymys vain kuuluu, onko tuo ylikouluttamista ja saadaanko rahalle vastinetta.
Erkkareiden palkka kustannukset on halpoja. Itse en nostaisi edes persettä ylös penkistä niiden palkoilla tai vaati-luokalla. Mutta se muu oheistoiminta tekee niistä kalliita. Juurikin ulkomaan keikat yms.
 
Kuulostaa samalle kuin mikä tahansa muukin kutsumusammatti.
 
Detailing the issues in the defence ministry’s latest operational readiness report, Inspector General Eberhard Zorn says that the helicopters operated by the three branches of the armed forces collectively demonstrated a readiness level of just 40% in the year to mid-December 2021, compared with an overall figure of 77% for the country’s 71 main weapon systems, or 65% for combat and transport aircraft.

Although an improvement on previous years, Zorn says, the figure is “still at too low a level” and is “unsatisfactory”.
 
Onko tässä kyse itse koptereista vai pikemminkin samasta asiasta kuin sakujen Eurofightereiden kanssa? Pihistellään huollon ja varaosien kanssa jne. Jos varaosia ei ole, loppuu lentely lyhyeen.

Kopukoita on tehty eri varustuksilla ja niiden harmonisointi on työlästä, aikaa vaativaa ja kallista vrt. F-35 aiemmin tuotetut keskeneräiset versiot ja niiden päivittämisen ihanuus (huom. tämä kommentti ei liity mitenkään Suomelle hankittaviin Salamoihin, sillä meille hankitaan koneen versio, joka on kaikin tavoin taisteluvalmis).
 
Detailing the issues in the defence ministry’s latest operational readiness report, Inspector General Eberhard Zorn says that the helicopters operated by the three branches of the armed forces collectively demonstrated a readiness level of just 40% in the year to mid-December 2021, compared with an overall figure of 77% for the country’s 71 main weapon systems, or 65% for combat and transport aircraft.

Although an improvement on previous years, Zorn says, the figure is “still at too low a level” and is “unsatisfactory”.
Mikähän PV:n NH-kaluston vastaava prosentti on nyt? 6-7 vuotta sitten se oli YLEn haastattelun mukaan jotain 50% eli ei häävi...
 
Vähän tuoreempi juttu vuodelta 2017:

Käytettävyys on saatu nostettua noin 50 prosenttiin eli puolet koneista on lentokelpoisia. Käytettävyyttä ei yritetä kuitenkaan enää nostaa, koska rahat eivät riitä koneiden lennättämiseen.

Amerikkalaiset kouluttaa kansalliskaartissa lentäjiä, mutta ko jampat lentää 2 kk vuodessa hävittäjällä ja ovat yleensä entisiä sotilaslentäjiä.

Palkka juoksee tuolta ajalta, joten ei ole ihan halpaa tuokaan.

Mutta mitä kansalliskaarti tuo tullessaan?
Jatkuva valmius hädän, onnettomuuden ja liikekannallepano hetkeen, eli valmiutta mihin tahansa mitä Suomi voi kohdata maailman pahimman maan rajanaapurina!
Kallista? No voi olla jonkun mielestä, mutta olemme turkaisesti myöhässä jos invaasio alkaa ja siinä vaiheessa alamme tehdä liikekannallepanoa! Tai vaikkapa Ukrainan konflikti eskaloituu, kuten kaikki näyttää nyt siltä, niin outlet päättääkin ottaa etupiirit haltuun Ukrainan konfliktin tuoman näkyvyys verhon takana ja lähettää meidän rajalle 4 miljoonaa kurdipakolaista? EU-rajavartiostot reagoivat 400 henkilön aktiiviporukalla, mihin sellainen mielestänne riittää? No ei riitä mihinkään, reservikaartit ottaisivat homman haltuun ja aseellinen kalusto olisi toiminta alumiinia heti samantien! Helppo homma!
 
Eikö tilanne ole hyvin hallinnassa jos koneita on jatkuvasti käytettävissä tarvittava määrä? :D

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää miten tuosta rauhan ajan valmiudesta noustaan kriisin aikana tarvittavaan valmiuteen? Hoituuko sillä että joku kutsuu miehiä riviin ja laittaa kättä taskuun vai aletaanko kouluttaa porukkaa ja tilailla maailmalta lisää varaosia. Eli nouseeko valmius alle kahdessa vuodessa?
 
Mistäköhän olisi revitty kopterikustaan 30 kuljetuskopterin ja 15 taisteluhelikopterin pumpun operointiin ne rahat, kun nytkään ei riitä rahat kuin pitää 10 kuljetuskopteria lentokunnossa.
Ei olisi riittänyt ainakaan 30 NH:ta kun kyytiin piti mahduttaa kokonainen jääkäripataljoona. Jos se nyt tarkoittaa vaikka 600-700 miestä kiluineen ja kaluineen niin Ilmaan olisi pitänyt saada kerralla viitisenkymmentä NH:ta. Hankinnan olisi pitänyt käytettävyydestä riippuen olla ainakin 60kpl. Enemmänkin jos koptereita olisi katsottu tarvittavan muihinkin hommiin. Tai sitten ne 30kpl olisivat olleet Stallioneja/Chinookeja.

Rahat olisi tietysti voitu kaivaa muista toiminnoista leikkaamalla. Olisi voitu vaikka luopua panssarijoukoista ja typistää tykistöä isolla kädellä.
 
Eikös joku ehdottanut, että taisteluhelikopterit korvaavat panssarivaunut.
 
Ei olisi riittänyt ainakaan 30 NH:ta kun kyytiin piti mahduttaa kokonainen jääkäripataljoona.
Ja en tajua, että mitä järkeä tuossakin olisi ollut, kun loppujen lopuksi pataljoona siellä täällä ei ole merkitykseltään suuri, kun ottaa huomioon montako pataljoonaa meillä ja vastapuolella on. Ei kovin montaa tilannetta tule vastaan, jossa nopeaan kuljetettu kevyt pataljoona olisi sodan kulun ratkaiseva juttu.
 
Esimerkiksi metsästysaseilla varustettuja kapinallisia vastaan helikoptereilla liikkuvat joukot ja taisteluhelikopterit olisivat olleet ihanteelliset ja nopeasti lähetettävissä mihin tahansa Euroopan maahan. Lisäksi suurten kustannusten vuoksi oltaisiin päästy eroon reserviläisarmeijasta ja saatu tilalle kuuliaisempi palkka-armeija. Mitään muuta järkeenkäypää syytä helikopterihankkeelle ei ollut.
 
Back
Top