Kylmän sodan salaisuudet??

OK. Käsittääkseni Checkpoint Charlie oli ainoa Itä- ja Länsi-Berliinin välinen rajanylityspaikka, jota ns. kolmansien 👤maiden kansalaiset käyttivät.

Katso liite: 80898

OT: Prätkäasioista sen verran, että muistan jostain vuosia sitten lukeneeni suomalaisen kilpamoottoripyöräilijän kertomuksen ajomatkasta, joka vei Suomesta kisoihin Tsekkoslovakiaan. Heppu oli liikenteessä pakettiautolla. No, jossain kohdin Itä-Saksaa perään lähti paikallinen moottoripyöräpoliisi jollain paskalla paikallisella pyörällään. Pakettiautolle ei teettänyt edes tiukkaa ajella karkuun, sillä pyörä ei millään ollut saamassa autoa kiinni. Lopulta takaa-ajo päättyi siihen, että poliisilta loppui prätkästä bensa. Ystävällisenä miehenä suomalainen palasi auttamaan miestä mäessä ja antoi derkkupoliisille löpöä. Kaveri oli tästä hyvin kiitollinen. Lopulta selvisi, että poliisi oli ainoastaan kiinnostunut näkemään läheltä auton kyydissä olleen länsimaisen kilpapyörän.
Jonkinlaisten opasteiden mukaan varmaan mentiin, muistelee 40+ vuotta sitten tapahtuneita :rolleyes:

Kyllä länsipyörät herätti kiinnostusta melko lailla, hyvällä ja huonolla tavalla. Kerran mentiin oikein hotelliin yöksi, ja henkilökunta vaati että ajetaan pyörät sisälle hotellin aulaan. Olisi ollut melko vähän jäljellä jos kadulle oltaisiin jätetty.

Olkoon tuo kylmän sodan salaisuus, ettei tule banaania.
 
Kävin prätkällä harppisaksassa 80-.luvulla ja sieltä Länsi-Berliiniin.

Rajanylitys itäpuplella oli mielestäni nerokas. Kaksi vartiokojua muutaman kymmenen metrin äässä toisistaan niin, ettei näköyhteyttä ollut. Ensimmäisessä otettiin passi ja viisumi pois ja tarkastuksen jälkeen pistettiin pussukkaan, joka lotkotti läpinäkyvässä putkessa hihnaa pitkin seuraavaan koppiin, jossa uusi syyni.
Olen antanut itselleni kertoa, että kerrostalojen viemäriputket kyseisessä valtiossa olivat tuota samaa putkea ylhäältä alas, alakerrassa on kätevästi nähnyt milloin yläkerran naapuri on hyyskässä käynyt
 
Oma muistelma kylmän sodan Saksasta. Tulikomento oli kesällä 1990 juuri täyttänyt seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus oli alkamassa saman vuoden syksyllä. Berliinin muurin murtumisen katsoin yhdessä isän ja äidin kanssa telkkarista - mitään siitä tuolloin ymmärtämättä. Mutta se on jäänyt mieleen kun perhelomalla matkattiin autolla kesällä 90 Ruotsin halki Tanskaan ja samalla poikettiin tuolloisessa Länsi-Saksassa, mitenkä iloisia paikalliset olivat. Saksan liittotasavalta oli juuri voittanut potkupallon mm-kisat, ja Saksojen yhdistymisestä oli juuri sovittu. DDR lakkaisi saman vuoden syksyllä olemasta ja se liittyisi osaksi liittotasavaltaa. Fiilis siitä miten onnellisia ja iloisia tuolloin saksalaiset olivat, on jäänyt elävästi mieleen.
 
Isäukko on muistellut ei niin hyvällä tätä ukkoa. Isä opiskeli 70-luvun alussa tiedotusoppia Tampereen punaisessa yliopistossa. Erehtyi kerran sitten kysymään tältä Wikin artikkelin ukkelilta, että mitä helvetin tekemistä Marxin Pääoman lukemisella tenttikirjana on journalismin kanssa. Isäukko kertoi, että tämän kriittisen kysymyksen jälkeen hänen tenttiarvosanansa laskivat.

 
Isäukko on muistellut ei niin hyvällä tätä ukkoa. Isä opiskeli 70-luvun alussa tiedotusoppia Tampereen punaisessa yliopistossa. Erehtyi kerran sitten kysymään tältä Wikin artikkelin ukkelilta, että mitä helvetin tekemistä Marxin Pääoman lukemisella tenttikirjana on journalismin kanssa. Isäukko kertoi, että tämän kriittisen kysymyksen jälkeen hänen tenttiarvosanansa laskivat.

Semmoinen maanpetturi...

"Nordenstreng on nimitetty Pietarin valtionyliopiston kunnaiaprofessoriksi 2008 ja Moskovan valtionyliopiston kunniaprofessoriksi 2009"
 
Nordenstrengin autovalinta oli kuitenkin perin erikoinen: Ford Mustang - tuo amerikkalaisen hapatuksen ja kulttuuri-imperialismin airut.

Vaikka ei punaopiston kanssa missään tekemisissä olisi ollutkaan, niin tamperelaiset tunsivat "rohvessorin Mustangin".

a0cd444b6bbf497191b65efb8d14dae3.jpg
 
Hyvin mielenkiintoinen brittiarmeijan sotilaspoliisin koulutusfilmi 80-luvun lopulta. Kertoo miten länsiliittoutuneiden joukot saivat liikkua Saksojen väliseltä rajalta varuskuntiinsa Länsi-Berliinissä Itä-Saksan alueen läpi. Reitti kulki Helmstedtin rajanylityspaikalta moottoritietä pitkin kaupunkiin. Elokuva varoittelee neuvostoliittolaisten ja itäsaksalaisten jatkuvista metkuista ja kiusanteosta. Kylmän sodan historian harrastaja saa elokuvasta paljon irti.

 
Ohessa linkki mielenkiintoiseen mutta pitkähköön artikkeliin "Moscow’s Technology Parasites" vuodelta 1984, jossa kerrotaan NL:n ja Varsovan liiton maiden länsiteknologiaan, erityisesti USA:n teknologiaan, kohdistamasta vakoilusta ja huipputeknologian länsilaitteiden/-tuotteiden salakuljetuksesta Moskovan hallintaan.
https://www.airandspaceforces.com/article/1284moscow/

VAX keskustietokoneiden salakuljetus erityisesti kiinnitti oman huomioni, kun opiskeluaikoina ja ensimmäisissä työpaikoissa semmoisilla tuli teknisiä laskelmia yriteltyä, joskus jopa onnistuenkin, omasta mielestä ;).
 
Kävin prätkällä harppisaksassa 80-.luvulla ja sieltä Länsi-Berliiniin.

Rajanylitys itäpuplella oli mielestäni nerokas. Kaksi vartiokojua muutaman kymmenen metrin äässä toisistaan niin, ettei näköyhteyttä ollut. Ensimmäisessä otettiin passi ja viisumi pois ja tarkastuksen jälkeen pistettiin pussukkaan, joka lotkotti läpinäkyvässä putkessa hihnaa pitkin seuraavaan koppiin, jossa uusi syyni.

Olisiko ollut putkiposti?
c2d68af9-a6e3-5a3f-af0a-4c4a95428bc3


 
Olisiko ollut putkiposti?
c2d68af9-a6e3-5a3f-af0a-4c4a95428bc3


Putkipostissa kapseli lasahtaa ilmanpaineen avulla määränpäähänsä.

Tulla passi ja paperit laitettiin pussukkaan, joka lotkotteli hihnaa pitkin läpinäkyvässä putkessa samaa vauhtia, kun itse sai siirtyä seuraavalle kopille.
 
Back
Top