Kylmän sodan salaisuudet??

Kyllähän siellä oli rivissä useampi sata divisioonaa ja kymmeniä tuhansia panssaroitujamiehistönkuljetusvaunuja.

Toki olisi hauska muistella, minkä verran kelläkin oli divisioonia ja mitäkin kalustoa..

Luulen, että kirjajulkaisuissa näitä löytyy. Ehkä jopa SIPRIn wanhoissa niteissä.

Olisihan se ollut ihan miehekäs hyökkäys, kun 69 k erilaista rauta-ajoneuvoa olisi vyörynyt länteen. Siihen verrattuna hunnien ammoinen rynnäkkö olisi näyttänyt lasten hiekkalaatikkoleikiltä. :) Ja jos NL suunnitteli avaavansa tien ydinaseilla, niin varmasti tuota rynnäkköä olisi torjuttu ihan samoin metodein. Tänään Saksassa kasvaisi vesakkoa ja sen ympärillä olisi aita, Puolassa pelkkää pajua ja Belgiasta nousisi edelleen savua.

NLssa oli varusmiehiäkin melkoisesti. Väkiluku taisi olla siinä 300 miljoonaa ja palvelusajat 2, 3, 5 vuotta.....samassa linjassa oli muidenkin väenotto. Samalla pysyivät nuoret pois kaduilta mielenosoituksista, kun olivat tekemässä työtä, jolla oli tarkoitus. :cool:
 
Yleisön toivomuksesta ote The Military Balance 1990-1991 -vuosikirjasta! :cool: (kirja oli tuolloin myynnissä Akateemisessa kirjakaupassa ja päätin siihen silloin sijoittaa, vaikka rahaa ei köyhänä opiskelijana käytännössä olisi ollut. Aika pian kirja muuttui historialliseksi ja olen pitänyt sen muistona kylmän sodan ajoista. Lukumäärät ovat aikamoisia noin-lukuarvoja, ainakaan Suomen luvut eivät pidä paikkaansa...)

Neuvostoliitto
46 * PSDIV
142 * MTJVDIV
n. 19000 * T-54/54
11300 * T-62
9700 * T-64A/B
10000 * T-72L/M
4000 * T-80

Bulgaria
5 * MTJVDIV
5 * PSPR
3 * MTJVDIV (Cat C) - Nämä olisivat varmaan olleet todellisuudessa jo aika villasukkajoukkoja!
862 * T-34 (!)
1612 * T-54
80 * T-62
334 * T-72

Tsekkoslovakia
2 * PSDIV (Cat A tai B)
3 * PSDIV (Cat C) - jälleen villasukkajoukkoja
3 * MTJVDIV (Cat A tai B)
2 * MTJVDIV (Cat C)
50 * T-34
1547 * T-54
1543 * T-55
815 * T-72

DDR
2 * PSDIV
4 + 5 * MTJVDIV
2251 * T-54/55
549 * T-72M (ja pari vuotta myöhemmin näistä noin sata päätyi koivun ja tähden alle...)

Unkari
3 * PSPR
9 * MTJVPR
1287 * T-54/55M
138 * T-72
91 * T-34 (varastossa)

Puola
9 * MTJVDIV
4 * MTJVDIV (reservistä perustettavia, ilmeisesti alle Cat C -tason)
2150 * T-54/55
750 * T-72

Romania
2 * PSDIV
4 * MTJVDIV (Cat A tai B)
4 * MTJVDIV (Cat C)
1060 * T-34 (!)
757 * T-55
30 * T-72
556 * TR-80
414 * TR-580 (T-10)
326 * SU-76 (!)
84 * SU-100 (!)
20 * ISU-152 (!)

CFE-sopimus oli tullut jo voimaan, joten satelliittimaiden vaunut tiedettiin kappaleen tarkkuudella. Romua oli paljon, mutta osa siitä oli todellista, no, romua!
 
Eikös Neuvostoliiton rauhan ajan joukkojen vahvuus ollut jossain 5 miljoonassa.

Kolmannen maailmansodan aikana Saksassa Naton tulenjohtajilla olisi ollut helppoa. Kun olisi osannut ohjata tulen itään, niin aina olisi osunut maalin
 
Kiitos
 
Military Balance 1990-1991 antaa seuraavat luvut:
  • asevoimat yhteensä 3 988 000
  • tässä luvussa on mukana 925 000 sisäministeriön joukkoja, mutta ei 490 000 rautatie- ja rakennusjoukkoja eikä 530 000 KGB- ja MVD-joukkoja!
  • koulutettu reservi 55 000 000 (!)
  • strategiset ohjusjoukot 376 000
  • maavoimat 1 473 000, joista 1,1 varusmiestä
  • ilmapuolustusjoukot (VPVO) 500 000
  • ilmavoimat 420 000
  • laivasto 410 000
 
Olen siinä ymmärryksessä että 1980-luvun mittaan lännen teknologinen etumatka olisi jo tuntunut NATO:n puolustustaistelussa. Vaikka lännellä joukkoja oli käytettävissä reilusti vähemmän. Mutta olisiko punakone pysähtynyt sitten ennen Reiniä, Reinille, vaiko vasta Atlantin rannalle ?
 
Millainen olisi mahtunut olla motivaatio jossain SU-76 -rynnäkkötykissä, kun näkee, miten vierestä vaunut räjähtelee Apachen ampumien Hellfirejen seurauksena...
 
Millainen olisi mahtunut olla motivaatio jossain SU-76 -rynnäkkötykissä, kun näkee, miten vierestä vaunut räjähtelee Apachen ampumien Hellfirejen seurauksena...

Jep. Uudistuksia oli tehty niin aseistuksen (pst, häivehävittäjät ym.) kuin puolustusdoktriinin (AirLand Battle) suhteen. Varsovan liiton armeijat olivat massiivisia, mutta kankeita.
 
Jep. Uudistuksia oli tehty niin aseistuksen (pst, häivehävittäjät ym.) kuin puolustusdoktriinin (AirLand Battle) suhteen. Varsovan liiton armeijat olivat massiivisia, mutta kankeita.
Jep, kun miettii kuinka massiivisista ajoneuvomääristä puhutaan niin olisihan siellä ollut ihan järjetön suma. Lännellä olisi ollut kapasiteettia tuhota kaikki isommat tiereitit joten taistelevien osien huolto olisi ollut olematonta ja samalla uusien yksiköiden syöttäminen eteen olisi ollut toivotonta. :unsure:
 
Olen siinä ymmärryksessä että 1980-luvun mittaan lännen teknologinen etumatka olisi jo tuntunut NATO:n puolustustaistelussa. Vaikka lännellä joukkoja oli käytettävissä reilusti vähemmän. Mutta olisiko punakone pysähtynyt sitten ennen Reiniä, Reinille, vaiko vasta Atlantin rannalle ?

Mietihän, kun ensinnä länsi olisi taatusti käynnistänyt massiiviset valmistelut miinoituksineen ym. ja keskittänyt Usa GB FRA ym. ilmavoimansa tämminkiin. Ota huomioon, että lännen valmius oli esim. -80 ihan jotain muuta kuin tänään. Yksistään ilmavoima olisi hillonnut Suwalkin pellot täyteen erilaisia rauta-ajoneuvoja romuiksi. Entäs lännen ps-kalusto.....se oli varmasti -yhtä hyvää- kuin neukkukalutkin:cool:....ellei peräti parempaa. Raketinheittimet oli valjastettu ampumaan siroteammuksia vs. rautakalusto.

Nl:lla ei olisi ollut mitään asiaa maailman merille....se olisi eristetty absoluuttisesti. Yksikään sielu ei olisi lentänyt ulkomaille muuten kuin loikatessaan länteen. :cool: Usa ja GB olisivat pystyneet pommittamaan länsi-neukkulaa merkittävästi, pirstomaan liikenneyhteydet ja sillat puhumattakaan VL-maista.

Olisivatko NLn kumppanit pysyneet ruodussa viikkoa pidempään? Ehkä, ehkä ei suinkaan. Jos touhu olisi pitkittynyt, niin toinen osapuoli olisi nääntynyt ja länsi se ei olisi ollut.
 
Lännellä olisi ollut kapasiteettia tuhota kaikki isommat tiereitit joten taistelevien osien huolto olisi ollut olematonta ja samalla uusien yksiköiden syöttäminen eteen olisi ollut toivotonta.

Usa ja GB olisivat pystyneet pommittamaan länsi-neukkulaa merkittävästi, pirstomaan liikenneyhteydet ja sillat puhumattakaan VL-maista.

Aiemmin mainittiinkin juuri ilmaiskut huollon ja liikenteen solmukohtiin. Puolan läpihän iivanan olisi täytynyt tuoda vahvistuksensa ja täydennyksensä. Veikselin ylittävät sillat olisivat olleet takuuvarmasti ilmaiskujen maaleja. Samoiten rataverkko Puolassa ja DDR:ssä.
 
Amerikkalaisilta sai halavalla ehtaa ameriikan malporoa. :cool: Camel oli vielä halvempaa. Amerikkalaissoltut myivät todella paljon viinaa, tupakkaa, vaatteita, äänilevyjä, aurinkolaseja, pornolehtiä, työkaluja, reteitä muistoesineitä jne.

Tästähän on elokuvakin. Buffalo Soldiers nimeltään:

Se mitä näissä kolmannen maailmansodan ennustuksissa kylmän sodan ajalta tosiaan harvoin pintaa syvemmältä havainnoidaan on nimenomaan VL:n puolen taistelutahdon kestävyys tuollaisen suursodan tilanteessa. Nykyään tiedetään jo aika paljon siitä minkälaisia nämä sosialistiset yhteiskunnat etenkin Puolan ja sen armeijan osalta olivat noihin aikoihin, vaan esim. Puola ei kai ollut mikään luotettava Neukkulan partneri, mutta sen verran luotettava kai että ainakin aluksi uskoivat jonkin elementin jos toisenkin saavan sieltä liikkeelle kohti länttä.

En kuitenkaan usko ettäkö edes NL ja sen enemmän tai vähemmän vastahakoiset kumppanit olisivat kauaa kestäneet sisäisesti mikäli kolmas maailmansota olisi alkanut, vaan mittavat tappiot ja mahdollisesti NL:n sotilasjohdon osittainenkin rapautuminen olisi aiheuttanut pirstaloitumista jota edes totalitaristisella järjestelmällä olisi ollut vaikeaa torjua. Itäisen Euroopan sosialismiin pakotetut yhteiskunnat olivat kuitenkin osittain aika vastahakoisesti mukana kansansa osalta näissä Varsovan liiton touhuissa ja koko kommunistisessa aatteessa pinnan alla.

Toki vähän samaa pätee sitten länteenkin. Vaikea sanoa kauanko Nato olisi kestänyt mikäli ydinaseita olisi käytetty sen jäsenmaita vastaan laajamittaisesti.

Itse uskon että kylmän sodan aikana jossain vaiheessa kaikesta kilpavarustelusta ja retoriikasta huolimatta ohitettiin se piste että laajamittainen, totaalinen sota olisi ikinä edes käyty tai kannattanut käydä. Uskon että NL oli aika suurelti riippuvainen lännestä kaiken alla ja siksi suurelti kyse olikin vain suuresta teatterista eri blokkien välillä vaikka tietysti pienemmässä mittakaavassa rajatolppien ja vahtitornien rivistöissä "veriviholliset" toisiaan kiikarien lävitse varmasti pitkään tosissaan tuijoittelivatkin.
 
Meillähän ollaan WW2:n jälkeen ajateltu että poliittisen johdon tehtävä oli yrittää pitää maa mahdollisimman pitkään erossa suurvaltojen välisistä kahnauksista. Puolueettomuutta korostettiin lännen suuntaan ja Neuvostoliitolle vakuuteltiin että YYA:n pykäliä noudatetaan. Todennäköisesti Suomi olisi ollut kolmannessa maailmansodassa sivusuunta sotatoimien keskittyessä läntiseen Eurooppaan. Pohjois-Suomi ja Lappi olivat kuitenkin strategisesti tärkeitä. Ja NL olisi hyvinkin voinut vaatia läpikulkuoikeutta Suomen Lapin läpi Norjan kimppuun käydessään. Eli sotimaan olisi kyllä jouduttu.

Taisteluhenkeä ja hurmosta voi imeä vaikka tästä kasaridokkarista. :uzi:

Olipa hieno video! Tärkeimmät kyvykkyydet esiteltiin - siellä vilahti mielestäni ainakin T-72M1, 155K83, TOW2, Pasi, Nasu, Draken ja MiG-21bis, ohjusvene (Helsinki-luokka?), ilmatorjunta taisi puuttua? Tosin 1988 ei tainnut oikein olla mitään esiteltävää, kun Marksman ei ollut vielä tullut, ei ollut Crotalea, eikä BUK:ia. Venäläisiä Igla-olkapääohjuksia ehkä olisi ollut (vai oliko?), mutta jotenkin tuntuu, että tässä videossa haluttiin näyttää mahdollisuuksien mukaan vain länsimaista ja kotimaista kalustoa. Esim, BTR-60, BMP-1, venäläinen tykistö, jne loistaa poissaolollaan. MiGit olivat sen verran moderneja (tulivatko 1985?), että niitä varmaan sen takia esiteltiin.
 
Military Balance 1990-1991 antaa seuraavat luvut:
  • asevoimat yhteensä 3 988 000
  • tässä luvussa on mukana 925 000 sisäministeriön joukkoja, mutta ei 490 000 rautatie- ja rakennusjoukkoja eikä 530 000 KGB- ja MVD-joukkoja!
  • koulutettu reservi 55 000 000 (!)
  • strategiset ohjusjoukot 376 000
  • maavoimat 1 473 000, joista 1,1 varusmiestä
  • ilmapuolustusjoukot (VPVO) 500 000
  • ilmavoimat 420 000
  • laivasto 410 000

Neuvostoliiton asevoimat oli suurimmillaan (miesvahvuus ja kalusto) vuosien 1984-1987/88 välillä, jolloin miesvahvuus nousi parhaimmillaan noin viiteen miljoonaan.

Se oli myös aikaa, jolloin Neuvostoliitto kilpavarusteli itseään hengiltä, ja jolloin Afganistanissa oli eniten (?) miehiä. Ja, jolloin ydinaseiden kappalemäärä saavutti huippunsa.

Luvut ovat jääneet päähän, kun tuolloin minulla oli vihkokaupalla tietoa eri maiden asevoimien vahvuuksista. Neuvostoliitosta olin läntisten julkaisuiden perusteella piirtänyt "yksityiskohtaisia" karttoja, joihin olin sijoittanut lentotukikohtia, sotasatamia, maavoimien ja VDV:n divisioonia etc.

Voi olla, että jokunen kyseisistä vihoista on vielä tallessa, erään laisina muistoina.
 
Katsoin - tässä kun vanhoja muistellaan - miltä naapurin kalusto näytti silloin, kun aiemmin mainitsemani mukaisesti, kuuntelin Panssari-Mattia Parolannummen lippukentällä.
Tämmöistä oli naapurin puolelta tarjolla maaliksi - vuosi 1980:
PT-76: 2.000 kpl (-78 oli ollut 2.000 kpl ja -76 vastaavasti 3.000 kpl)
T-10M: 1.000 kpl (-78 oli ollut 2.000 kpl ja -76 vastaavasti 2.000 kpl)
T-54/55: 24.000 kpl (-78 oli ollut 24.000 kpl ja -76 vastaavasti 24.000 kpl)
T-62: 15.000 kpl (-78 oli ollut 14.000 kpl ja -76 vastaavasti 13.000 kpl)
T-64: 5.000 kpl (-78 oli ollut 4.000 kpl ja -76 vastaavasti 3.000 kpl)
T-72: 3.000 kpl (-78 oli ollut 1.000 kpl ja -76 vastaavasti 0 kpl)

Pari VL satelliittia - samoin vuosi 1980
DDR:
PT-76: 60 kpl
T-34: 600 kpl
T-54/55: 2.600 kpl
T-72: "some"
Puola:
PT-76: 100 kpl,
T-54/55: 3.400 kpl
T-72: 100 kpl
Tsekit:
T-54/55: 3.400 kpl
T-62: 100 kpl
T-72: 100 kpl

lähteet: U.S./Soviet Military Balance, statistical trends 1970-1980 (report no. 81-233 S) / CRS ja East Germany's military: Forces and Expenditures, 1989/RAND (taulukko The Military Balance 1988)
 
Tuo T-10 tuppaa unohtumaan usein, kun Kylmän sodan tankeista puhutaan. Vähemmäne esillä kuin T-54:t ja T-62:t esim.
Kuitenkin ehtaa läpimurtorautaa. Haastava maali jopa suomalaisiin erikoisolosuhteisiin luodulle kevyelle singolle...
https://en.wikipedia.org/wiki/T-10_tank
 
Katsoin - tässä kun vanhoja muistellaan - miltä naapurin kalusto näytti silloin, kun aiemmin mainitsemani mukaisesti, kuuntelin Panssari-Mattia Parolannummen lippukentällä.
Tämmöistä oli naapurin puolelta tarjolla maaliksi - vuosi 1980:
PT-76: 2.000 kpl (-78 oli ollut 2.000 kpl ja -76 vastaavasti 3.000 kpl)
T-10M: 1.000 kpl (-78 oli ollut 2.000 kpl ja -76 vastaavasti 2.000 kpl)
T-54/55: 24.000 kpl (-78 oli ollut 24.000 kpl ja -76 vastaavasti 24.000 kpl)
T-62: 15.000 kpl (-78 oli ollut 14.000 kpl ja -76 vastaavasti 13.000 kpl)
T-64: 5.000 kpl (-78 oli ollut 4.000 kpl ja -76 vastaavasti 3.000 kpl)
T-72: 3.000 kpl (-78 oli ollut 1.000 kpl ja -76 vastaavasti 0 kpl)

Pari VL satelliittia - samoin vuosi 1980
DDR:
PT-76: 60 kpl
T-34: 600 kpl
T-54/55: 2.600 kpl
T-72: "some"
Puola:
PT-76: 100 kpl,
T-54/55: 3.400 kpl
T-72: 100 kpl
Tsekit:
T-54/55: 3.400 kpl
T-62: 100 kpl
T-72: 100 kpl

lähteet: U.S./Soviet Military Balance, statistical trends 1970-1980 (report no. 81-233 S) / CRS ja East Germany's military: Forces and Expenditures, 1989/RAND (taulukko The Military Balance 1988)
Ei tarvitse ihmetellä Suomen panostamista miinoittamiseen...
 
Sopinee ketjuun. Feikkidokumentti joka kuvaa fiktiivisen WW3:n syttymistä Euroopassa. Lopulta sota laajenee täysimittaiseksi ydinsodaksi. Tarina sijoittuu 90-luvun alkuun. Vanhoillisten vallankaappaus onnistuu Neuvostoliitossa. Gorba syrjäytetään ja kovan linjan kommunistit aloittavat kurinpalautuksen Itä-Euroopassa. Ennen pitkää jännitteet NATO:n kanssa kasvavat ja vainoharhainen neuvostojohto päättää yrittää Länsi-Saksan valloitusta.

Back
Top