Komppaan. Minulla on samat muistot, ei voi sanoa että olisin ollut tekemisisissä juurikaan sellaisten ihmisten kanssa jotka olisivat olleet millään tavalla rähmällään. Menee kyllä yhden käden sormilla nämä tyypit; oli sitten -60, -70, tai -80 luku.Tuosta kylmän sodan ajasta ja suomettumisesta täytyy sanoa - kun olen Euroopan maiden lisäksi käynyt Neuvostoliitossa kolmesti ja DDR:ssä kerran ja ajan nähnyt - niin ei ystävä- tai perhepiirissä sidoshenkilöineen mitenkään rähmällään oltu. Meille oli päivänselvää Neuvostoliiton edustama vastenmielisyys, suuri epäluuloisuus koko itäisen kansan vilpittömyydestä ja 100%:n varustautuminen vastustaa Neuvostoliittoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut USA:n sokeaa ihainnointia mutta ideologinen länsikytkentä oli päivänselvää.
Selvää oli myös puolustusvoimien tuttavien viholliskuva ja kotimaisiin kommunisteihinkin suhtauduttiin kuin maanpettureina tai ainakin kuin sokeina typeryksinä.
Tämä siis oman perhepiirinkin tuomana ”kasvatuksena” ja elämässä kertyneenä kokemuksena vaikka mm vanhempani eivät olleet poliittisesti yhtään aktiivisia vaan työteliäitä yrittäjiä ja oma koulutukseni tai työura sekin jatkoi hieman perheen viitoittamana.
Isänmaan ja vapauden merkitys korostui ja vasta myöhemmin on jokseenkin kauhukseen saanut todeta monen mm poliitikon omanneen kaikkea muuta kuin itse kokemani ja korkealle arvostamani moraalin ja oman maan kunnioituksen. Toki kun ystäväpiirissä tai heidän ystävissään oli sissiä, kaukopartio-lentäjää ja osa myös sankarihautojen rivissä - niin ryssä oli ryssä.
Siksi ns suomettuminen näyttäytyy erilaisena. Ei ole pyykkiä pestäväksi vaan paremmin kokemus oli, että lähes kaikki - joskin kulissin takana - tiesivät, kuka on vihollinen. Ja vihollista pidettiin hyvin vastenmielisenä.