Kylmän sodan salaisuudet??

En hirveän hyvin osaa saksaa, mutta tässä videossa selitetään mitenkä puolueettoman Itävallan armeija (Bundesheer) valmistautui puolustamaan maataan siinä tapauksessa että Varsovan liitto olisi jatkanut hyökkäystään länteen elokuussa 1968 Prahan miehityksen jälkeen. Puolustus ilmeisesti nojasi vahvasti Tonavan vesistöön.

Itävallan armeijassa tuolloin palvellut heppu kertoilee mitä tekivät kun naapurimaa Tsekkoslovakia miehitettiin.

Britannian puolustusministerin vierailu N-liitossa 1989. Tälle esiteltiin uusimmat suihkuhävittäjät ja VDV:n toimintaa.

Varusmieskoulutusta 90-luvun alusta.

NATO harjoittelee 80-luvun alussa Schleswig-Holsteinin ja Tanskan puolustamista.

Norja-asiantuntijamme @Fremen lienee jo tutustunut tähän nähtävyyteen ? Norjassa on näemmä avattu yleisölle Tromssan itäpuolella ja Suomen rajan lähellä olevan kylmän sodan aikaisen Frøy-linjan linnakkeita. Onko muuten meillä mitään vastaavia ? Joitain entisiä rannikkotykistön linnakesaaria taitaa olla Suomenlahdella joihin on suurella yleisöllä pääsy.

Esim. Kirkonmaa ja Rankki Kotkan edustalla.
 
Norja-asiantuntijamme @Fremen lienee jo tutustunut tähän nähtävyyteen ? Norjassa on näemmä avattu yleisölle Tromssan itäpuolella ja Suomen rajan lähellä olevan kylmän sodan aikaisen Frøy-linjan linnakkeita. Onko muuten meillä mitään vastaavia ? Joitain entisiä rannikkotykistön linnakesaaria taitaa olla Suomenlahdella joihin on suurella yleisöllä pääsy.

No maalinnakkeita nyt ei ainakaan ole, kun sellaisia ei sotien jälkeen ole rakennettu ja ne mitä joskus on tehty on melko vaatimattomia noihin verrattuna. Valtio on luopunut monilla linnakesaarilla maa-alueista, mutta pääasiallisesti sotilaalliset rakennelmat ovat edelleen PVn käytössä, eli käytännössä "museotoimintaa" voi harrastaa vain ulkoilemalla saarien maastoissa. Tuo videon laitoshan oli melko tuoreen näköinen eikä mikään sodanaikainen. Suurelle yleisölle parhaimpia tietysti ovat Helsingin edustan saaret, koska niihin on helppo päästä säännöllisen liikenteen avulla. Säännöllisiä ohjattuja kierroksia ei taideta oikein muualla järjestää kuin Vallisaaren 100TK patterilla jos siis sotien jälkeisiä juttuja haluaa nähdä. Vallisaaren 100TK patterillakin taisi olla niin että tykkien sisukset on kokonaan tyhjennetty eli nekään eivät ole lähelläkään oikeaa tykkiasemaa.

Pitää toivoa että PV joskus 2030 luvulle tultaessa luopuessaan kokonaan kiinteästä rannikkotykistöstä ja tykistöllisestä meriammuntakyvystä saadaan jokin patteri ihan kokonaisuudessaan suurelle yleisölle nähtäväksi. Ruotsalaisten/norjalaisten museolinnakkeita vastaavia meillä ei ole kuin yksi ja se ei varmaankaan ole avautumassa vielä pitkään aikaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirkonmaassa voi yöpyä kantahenkilökunnan entisissä rivitaloasunnoissa tai vaikka ostaa sellaisen asunnon itselleen. Rankissa on monipuoliset majoitusmahdollisuudet. Kapiaisten rivitaloasuntojen lisäksi voit majoittua entiseen miehistökasarmiin muistelemaan varusmiesajan tunnelmia ja jos haluaa nukkua askeettisemmin, niin tarjolla on yöpyminen teltassa, sääasemassa, rannikkotykin miehistösuojassa tai bunkkerissa.
 
Norja-asiantuntijamme @Fremen lienee jo tutustunut tähän nähtävyyteen ? Norjassa on näemmä avattu yleisölle Tromssan itäpuolella ja Suomen rajan lähellä olevan kylmän sodan aikaisen Frøy-linjan linnakkeita. Onko muuten meillä mitään vastaavia ? Joitain entisiä rannikkotykistön linnakesaaria taitaa olla Suomenlahdella joihin on suurella yleisöllä pääsy.

Eipä ole tuttu, valitettavasti, ja Narvik myös vielä näkemättä. Olen lähinnä kartoittanut miehityksen aikaisia (lähinnä ulkomaalaisille perustettuja) vanki- ja keskitysleirejä täällä suur-Oslon alueella, ja enimmäkseen sellaisia joihin pääsee kaupungista jalan - eli ovat ihanteellisesti 15km säteellä tai alle.

Niitä on kymmeniä, nyt pikku länttejä metsiköissä... yleensä paikalla on kyltti tai jotain, mutta näissä menehtyi tuhansia ihmisiä pakkotyöhön. Paikalliset eivät ole aiheesta kovin innostuneita, syistä joita en täysin ymmärrä.

Drøbakissa olen myös käynyt, jossa makaa edelleen vuonon pohjassa saksalainen risteilijä Blücher.

Norja-asiantuntijamme @Fremen lienee jo tutustunut tähän nähtävyyteen ? Norjassa on näemmä avattu yleisölle Tromssan itäpuolella ja Suomen rajan lähellä olevan kylmän sodan aikaisen Frøy-linjan linnakkeita. Onko muuten meillä mitään vastaavia ? Joitain entisiä rannikkotykistön linnakesaaria taitaa olla Suomenlahdella joihin on suurella yleisöllä pääsy.

Rauman edustalla, lyhyen vesibussimatkan päässä, on Kuuskajaskarin linnakesaari. Varuskunta lakkautettiin joskus 1990-luvulla, mutta rakennukset ovat vielä olemassa, tosin kaupungin purkulistalla olleet jo pitkään. Pari tykkiasemaa myös jäljellä, joista toinen kunnostettu. Turismitoimintaa on kesäisin.
 
Norja-asiantuntijamme @Fremen lienee jo tutustunut tähän nähtävyyteen ? Norjassa on näemmä avattu yleisölle Tromssan itäpuolella ja Suomen rajan lähellä olevan kylmän sodan aikaisen Frøy-linjan linnakkeita. Onko muuten meillä mitään vastaavia ? Joitain entisiä rannikkotykistön linnakesaaria taitaa olla Suomenlahdella joihin on suurella yleisöllä pääsy.

Ja luulisin, että kauniisti puhumalla pääsee tutustumaan myös Kuuskajaskarin kasarmirakennuksen maanalaisiin tiloihin. On siellä järjestetty jotain air soft-ammuntojakin.
 
Tämä brittien sotilastiedustelusta DDR:ssä kertova kirja alkaa olla luettu. Minulle entuudestaan tuntematonta asiaa se, että britit penkoivat 80-luvulla itäsaksalaisten sairaaloiden roskiksia ja löysivät todisteita siitä että näissä sairaaloissa hoidettiin salaa neuvostosotilaita, jotka olivat saaneet Afganistanissa vammoja kemiallisista aseista. Brittien tiedustelupalvelu MI6 oli pitkään epäillyt että neukut käyttivät afgaaneja vastaan kemiallisia aseita. Siinä sivussa neukuille sattui myös onnettomuuksia joissa omia sotilaita altistui kemiallisille taisteluaineille. Uhreja hoidettiin salaa ja kaikessa hiljaisuudessa Itä-Saksassa.

9780750987721.jpg
 
Mainiota tarinaa siitä mitenkä suomalaiset votkaturistit rellestivät Neuvostoliitossa. Kapitalistisen Suomen elintaso oli korkea neukkuihin verrattuna. Viina oli itänaapurissa halpaa ja samalla oli mukava vittuilla naapureille viime sotien lopputulemasta.

Back
Top