Olen kyllä eri mieltä. Jos strategisen järjestelmän operatiivinen käytettävyys lähentelee puolustustilanteessa nollaa, niin ei voida puhua muusta kuin tuhtasta. Panssarilaivat olivat Itsenäisen Suomen ensimmäinen oloissamme suuren kokoluokan esimerkki siitä, kun monikansallisten telakkayhtiöiden lobbaaminen onnistui.
Ei pienen valtion rajallisilla resursseilla voida lähteä siitä, että meillä olisi joku -strateginen pelote- jolla ei ole operatiivista käytettävyyttä. Montakohan pommitusta panssarilaivat mahtoivat estää sillä -keskitettävällä ilmatorjunnallakaan-.....tuskin monta.
Itämeren oloissa jo tuolloin ja eritoten suursodan alkaessa millään panssarilaivalla ei voitu operoida kuin ehdottoman ilmaherruuden oloissa piste et huutomerkki. Kun ottaa huomioon vielä suve-riskit, miinoitukset jne. niin ohhoijjaa.
Pienellä valtiolla ei tule kuunaan olemaan ehdottomasti suurempiaan vastaan -strategisen tason- pelotteita. Meidänkin pelotteemme perustuu nopeaan operatiiviseen vasteeseen ja suht nopeaan lkp:oon sekä siihen, että -asioihin sekaantuu muita-. Ydinase-lasitasankofantasioinnin jätän kyllä muille niin kauan, kun nykyiset ydinasevaltiot eivät halua jakaa omaa pelotettaan.....
Panssarilaivahankintaa perustelemaan on laadittu kokonainen kirjallisuuden alalaji Suomessa. Ja aina paras perustelu on ollut: se oli hankinta, joka vihollisen -oli pakko huomioida-.....ihan höpsisjuttua.
Jos panssarilaivarahoitus olisi jaettu it:n ja pst:n ja tykistön kesken, meillä olisi ollut suursodan alkaessa it jokaisessa keskeisimmässä kaupungissa, joukoilla ja kuljetuksilla. Pst:aa ei olisi tarvinnut hoitaa molotohvin koktaileilla ja koivuhaloilla ja tykistö olisi voinut ampua lutkuttaa kuin viimeistä päivää jo 30.11.-39.
Valintojen maailma. Todellisuus rintamalla ja kaupungeissa oli siis vastine siitä, että kaksi panssarilaivan rötjäkettä piilotteli pitkin rannikkoa. Yleisestävästi....mitä H:ä?
