Laivue 2020

Jos panssarilaivoja tarkastellaan vain taktisella tasolla niin onhan se totta, ettei ne upottanut kuin puoliksi itsensä. Sekä vähän sohivat ilmaan lentokoneita.
Ne olivat kuitenkin strateginen järjestelmä. Laivue 2020, HX ovat samanlaisia. Muuten pitää kaivaa kokonaisia toimialoja, että saavutetaan sama taso.
Mikään määrä it-putkia ei olisi saavuttanut samanlaisia vaikutuksia. Panssarilaivat oli kohtuullisen joustava lisä tuomaan mukautumiskykyä rannikkotykistöjärjestelmään ja meripuolustukseen yleisesti.

Olen kyllä eri mieltä. Jos strategisen järjestelmän operatiivinen käytettävyys lähentelee puolustustilanteessa nollaa, niin ei voida puhua muusta kuin tuhtasta. Panssarilaivat olivat Itsenäisen Suomen ensimmäinen oloissamme suuren kokoluokan esimerkki siitä, kun monikansallisten telakkayhtiöiden lobbaaminen onnistui.

Ei pienen valtion rajallisilla resursseilla voida lähteä siitä, että meillä olisi joku -strateginen pelote- jolla ei ole operatiivista käytettävyyttä. Montakohan pommitusta panssarilaivat mahtoivat estää sillä -keskitettävällä ilmatorjunnallakaan-.....tuskin monta.

Itämeren oloissa jo tuolloin ja eritoten suursodan alkaessa millään panssarilaivalla ei voitu operoida kuin ehdottoman ilmaherruuden oloissa piste et huutomerkki. Kun ottaa huomioon vielä suve-riskit, miinoitukset jne. niin ohhoijjaa.

Pienellä valtiolla ei tule kuunaan olemaan ehdottomasti suurempiaan vastaan -strategisen tason- pelotteita. Meidänkin pelotteemme perustuu nopeaan operatiiviseen vasteeseen ja suht nopeaan lkp:oon sekä siihen, että -asioihin sekaantuu muita-. Ydinase-lasitasankofantasioinnin jätän kyllä muille niin kauan, kun nykyiset ydinasevaltiot eivät halua jakaa omaa pelotettaan.....

Panssarilaivahankintaa perustelemaan on laadittu kokonainen kirjallisuuden alalaji Suomessa. Ja aina paras perustelu on ollut: se oli hankinta, joka vihollisen -oli pakko huomioida-.....ihan höpsisjuttua.

Jos panssarilaivarahoitus olisi jaettu it:n ja pst:n ja tykistön kesken, meillä olisi ollut suursodan alkaessa it jokaisessa keskeisimmässä kaupungissa, joukoilla ja kuljetuksilla. Pst:aa ei olisi tarvinnut hoitaa molotohvin koktaileilla ja koivuhaloilla ja tykistö olisi voinut ampua lutkuttaa kuin viimeistä päivää jo 30.11.-39.

Valintojen maailma. Todellisuus rintamalla ja kaupungeissa oli siis vastine siitä, että kaksi panssarilaivan rötjäkettä piilotteli pitkin rannikkoa. Yleisestävästi....mitä H:ä?
 
Ei tuollaista valintaa ollut olemassakaan.

Panssarilaivat osana rannikkotykistöä ei strateginen järjestelmä? Jep jep, kerro lisää seuraavaksi vaikka sisävesimurtajista.

Operatiivinen käytettävyys oli luonnollisesti heikkoa talvella, jolloin tarve maihinnousun tms. estämisestä täyttyi muuten. Olisiko pitänyt tilatessa 20-luvulla tietää, että 39 sota käytäisiin juuri silloin?
Tämä käytettävyysasia on toki uudelleen ajankohtainen Laivue 2020 jäävahvistuksen myötä.

Luulen, ettei panssarilaivoja olisi tehty ilman Ahvenanmaata ja sen kysymystä 1900-luvun alussa. Nyt tehtiin seuraten esim. Ruotsin Äran ja Sverige-luokkia. Parista tuli sitten konservatiiviselle Suomelle melko tyypillisesti lajinsa viimeinen (kuten F-18 osto linjan viimeisenä jne.). https://en.wikipedia.org/wiki/Coastal_defence_ship

Organisoinnin vaikutusta voisi pohtia. Esim. 1998 uudistuksessa rt siirtyi maavoimilta merivoimiin. Miten oli aikoinaan? Jos sama jako oli silloin niin olisi helpommin ymmärrettävissä, miksi merivoimien voisi väittää keksineen itselleen tehtävän.

Vakavemmin taustaa:
Rannikkotykistön asemasta ja tehtävistä maan= puolustuksessa. Kirj. majuri N. Sario. (1933)

Laivastotoiminta saaristotaisteluissa Suomen olosuhteissa (2015)

SUURMAIHINNOUSUN UHKASTA KAAPPAUSHYÖKKÄYKSEN TORJUNTAAN Suomen meripuolustuksen maihinnousuntorjuntakyvyn kehittyminen jatkosodan päättymisestä 1960-luvulle (2017)

Ahvenanmaasta nykyisen perspektiivin kautta:
Ahvenanmaa on aihe, joka aina ajoittain nousee esiin puolustuspoliittisissa keskusteluissa. Alue on ollut demilitarisoituna aina Krimin sodan päättymisestä, vuodesta 1858 saakka. Suomi on kuitenkin velvoitettu puolustamaan Ahvenanmaata, jos sen demilitarisointia uhataan ulkopuolisen toimijan taholta. Miten merivoimat pystyy varautumaan puolustamaan Ahvenanmaata, samalla kunnioittaen demilitarisointia?

– Hyvin, amiraali Harju toteaa lakonisesti.

Pyydettäessä hieman avaamaan tätä, Harju toteaa, ettei Ahvenanmaa ole sen kummoisempi maa-alue, kuin mikään muukaan vastaava saaristo.

– Yhtälailla voimme harjoitella Ahvenanmaan puolustamista muualla kuin paikan päällä. Ahvenanmaata ympäröi merialue, jonka kuitenkin tunnemme ja jolla tarvittaessa osaamme toimia, Harju valottaa.

– Toki ongelmana on, että alueella ei voida tehdä valmisteluja, koska se on demilitarisoitu. Päätökset sinne menemisestä ja sen alueen puolustamisesta pitää siis tehdä riittävän ajoissa, hän korostaa.
 
Viimeksi muokattu:
Tuolta Laivastotoiminta jne. (2015) mielenkiintoinen poiminta miten merisodan kuva kehittyy.
Pirhosen diplomityö aikansa merisodan kuvan ilmentymänä

Nykyihmisen saattaa olla vaikeaa ymmärtää, miksi Puolustusvoimien pääesikunnan uhka-arviossa ja 1940-luvun lopulla laadituissa diplomitöissä varauduttiin suurmaihinnousun torjuntaan. Selitys on sinänsä looginen, kun näkemyksen sijoittaa aikakauden kontekstiin. Maihinnousuoperaatioista oli muodostunut toisen maailmansodan seurauksena suurvaltojen sodankäynnin keskeisimpiä elementtejä. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa oli kehitetty strategisten maihinnousujen oppeja koko sodan ajan. Neuvostoliitto oli niin ikään osoittanut sodan aikana pyrkivänsä yllätykseen operatiivisten ja taktisten maihinnousujen avulla. Pirhosen tekstistä välittyvätkin hyvin toisen maailmansodan strategisten maihinnousujen toteutusperiaatteet. Ne olivat osaltaan ratkaisseet sodan lopputuloksen.

Lukijan huomio kiinnittyy diplomityössä usein sellaisiin kohtiin, joissa Jouko Pirhonen käsittelee Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloissa kiellettyjen taisteluvälineiden käyttöä. Tarkastelun kohteina ovat muun muassa moottoritorpedoveneiden, torpedolentokoneiden ja sukellusveneiden toimintamahdollisuudet saaristossa. Tämä ei ollut pelkästään Jouko Pirhosen omaa toiveajattelua, vaan samankaltainen ajattelutapa oli yleinen ainakin merivoimissa 1940- ja 1950-lukujen taitteessa palvelleiden upseereiden keskuudessa. Aikalaiset pitivät Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloja väliaikaisina, ja niiden oletettiin kumoutuvan viimeistään Suomen liittyessä Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi.58 Kukaan aikakauden henkilöistä ei osannut aavistaa, että Suomea koskeneet rauhansopimuksen sotilaalliset rajoitukset pysyivät suurvaltojen erimielisyyksien vuoksi voimassa aina 1990-luvulle saakka.

Kannattaa lukea, noin sivulta 18. On paljon pitempi mitä lainaus.

Pienellä valtiolla ei tule kuunaan olemaan ehdottomasti suurempiaan vastaan -strategisen tason- pelotteita. Meidänkin pelotteemme perustuu nopeaan operatiiviseen vasteeseen ja suht nopeaan lkp:oon sekä siihen, että -asioihin sekaantuu muita-.
No sinänsä kyllä totta. Aikaisempi rannikkopuolustus oli kuitenkin jotain muuta kuin pelkkä operatiivinen vaste, enemmän Maginot-mainen A2AD-järjestely. Miinat, saaristo ja rt+panssarilaivat sulki ja ohjasi liikennettä ja pienet tulenvaihtokokeilut vihjasi tulevasta hinnasta. Suurin rajoite oli toki varmaan sää ja NL:n vähäinen kyky maihinnousuihin mereltä ja etenkin näytön puute. Sitten 2. ms:n liittoutuneiden menestyksien myötä voidaan nähdä kuinka juuri sodan jälkeen maihinnousuja pelättiin vielä enemmän. Vaikka uhka oli edelleen todennäköisesti pieni. Ehkä sitä olisi kuitenkin tarvittaessa kokeiltu herkemmin. Viisasta se ei nykyperspektiivistä olisi ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Jos panssarilaivarahoitus olisi jaettu it:n ja pst:n ja tykistön kesken, meillä olisi ollut suursodan alkaessa it jokaisessa keskeisimmässä kaupungissa, joukoilla ja kuljetuksilla. Pst:aa ei olisi tarvinnut hoitaa molotohvin koktaileilla ja koivuhaloilla ja tykistö olisi voinut ampua lutkuttaa kuin viimeistä päivää jo 30.11.-39.

Kukaan ei uskaltanut arvata punalaivaston tason alhaisuutta. Kaikki edellytykset Suomen lamauttamiseksi 1939 olisivat olleet punalaivaston käsissä, onneksi eivät kyenneet. Valintahan ei ollut panssarilaivat tai maa/ilmavoimien vuosikymmen (olisi voitu ostaa iso kasa Carden-LLoyd tanketteja ja 1920-luvun parhaita lentokoneita), vaan panssarilaivat tai joku muu merivoimien kalustoratkaisu.

Jälkikäteen on toki selvää, että hävittäjäalukset olisivat olleet parempi ratkaisu.
 
Organisoinnin vaikutusta voisi pohtia. Esim. 1998 uudistuksessa rt siirtyi maavoimilta merivoimiin. Miten oli aikoinaan? Jos sama jako oli silloin niin olisi helpommin ymmärrettävissä, miksi merivoimien voisi väittää keksineen itselleen tehtävän.
Valintahan ei ollut panssarilaivat tai maa/ilmavoimien vuosikymmen (olisi voitu ostaa iso kasa Carden-LLoyd tanketteja ja 1920-luvun parhaita lentokoneita), vaan panssarilaivat tai joku muu merivoimien kalustoratkaisu.
Olisiko hyvä hankkia ensin vähän perustietoja, ennenkuin täällä esittää varmoja mielipiteitä 1920-luvulla tehdyistä hankintapäätöksistä?
 
Jälkikäteen on toki selvää, että hävittäjäalukset olisivat olleet parempi ratkaisu.
Joo, miinoilla ja hävittäjillä olisi kai pärjäilty. Nyt koeponnistettiin sukellusveneet ja panssarilaivat. Ensimmäisiä voisi olla edelleen, mutta niistäkin voisi sodanaikaisen näytön perusteella viisastella turhina. Itse pidän kohtuullisina oppirahoina.
 
Olisiko hyvä hankkia ensin vähän perustietoja, ennenkuin täällä esittää varmoja mielipiteitä 1920-luvulla tehdyistä hankintapäätöksistä?
Ai jaa? Eikö tässä ole viime viikkoina osoitettu kuinka et itse ottanut huomioon lukuisia eri ohjelmia? En ole mennyt esittämään, että esim. olisi ollut tykkejä tarjolla laivojen sijaan. En ole esittämässä yksityiskohtaisia johtopäätöksiä, vaan kritisoimassa juuri sellaisia joihin minusta ei riitä näyttö. Oma kantani on ympäripyöreämpi, eli ei ollut taatusti nappihankinta mutta ymmärrettävä ja ehkä jopa tuloksiltaan kohtuullinen. Täysin turhaksi väittäjiltä pitää odottaa ihan eri tason näyttöä.
 
Viimeksi muokattu:
Olisiko hyvä hankkia ensin vähän perustietoja, ennenkuin täällä esittää varmoja mielipiteitä 1920-luvulla tehdyistä hankintapäätöksistä?

Aika vaikea nähdä tilannetta, jossa 1920-luvulla laivastohankintaan käytetyt rahat olisikin käytetty jonkun muun puolustushaaran hyväksi. Sen sijaan jonkinlainen muu kotimaista teollisuutta tukeva Merivoimien kalustoratkaisu olisi voinut olla realistisesti mahdollinen.
 
Joo, miinoilla ja hävittäjillä olisi kai pärjäilty. Nyt koeponnistettiin sukellusveneet ja panssarilaivat. Ensimmäisiä voisi olla edelleen, mutta niistäkin voi sodanaikaisen näytön perusteella viisastella turhina.

Von Schoultz, joka oli nähnyt ainoana suomalaisena ensimmäisen maailmansodan merisodan todellisuuden Pohjanmerellä toimiessaan Venäjän yhteysupseerina Royal Navyssä, suosittelikin hävittäjiä panssarilaivojen sijaan. Ehkä Saksan laivaston "fleet in being" ei tehnyt häneen vaikutusta.

Sukellusveneiden osalta ongelma talvisodassa oli puutteellinen johto ja talvikokemuksen hankkimattomuus 1930-luvulla, aivan kuten muullakin aluskalustolla. Saivat ne kuitenkin hyökkäyksellistä miinanlaskua tehtyä, muutahan kalustoa hyökkäykselliseen miinanlaskuun ei oikein ollut.

Jatkosotaan taas mentiin tilanteessa jota ei voinut oikein mitenkään realistisesti ennakoida, 3 upotettua suvea oli sinänsä sangen hyvä suoritus.
 
Viimeksi muokattu:
Jos panssarilaivarahoitus olisi jaettu it:n ja pst:n ja tykistön kesken, meillä olisi ollut suursodan alkaessa it jokaisessa keskeisimmässä kaupungissa, joukoilla ja kuljetuksilla. Pst:aa ei olisi tarvinnut hoitaa molotohvin koktaileilla ja koivuhaloilla ja tykistö olisi voinut ampua lutkuttaa kuin viimeistä päivää jo 30.11.-39.

Pst:n, it:n ja tykistön puutteet talvisodassa johtuvat jostain ihan muusta kuin v. 1927 laivastolaista.
Eräästä artikkelista löytyi mielenkiintoinen triviatieto: kenttätykkikohtainen ammuskulutus oli talvisodassa sama kuin kesällä 1944. Vaikka populaarilegenda väittää että talvisodassa pantattiin toista niistä kahdesta kranaatista, ja kesän -44 torjuntataisteluissa ruutattiin putket kuumina.
 
Von Schoultz, joka oli nähnyt ainoana suomalaisena ensimmäisen maailmansodan merisodan todellisuuden Pohjanmerellä toimiessaan Venäjän yhteysupseerina Royal Navyssä, suosittelikin hävittäjiä panssarilaivojen sijaan. Ehkä Saksan laivaston "fleet in being" ei tehnyt häneen vaikutusta.

Sukellusveneiden osalta ongelma talvisodassa oli puutteellinen johto ja talvikokemuksen hankkimattomuus 1930-luvulla, aivan kuten muullakin aluskalustolla. Saivat ne kuitenkin hyökkäyksellistä miinanlaskua tehtyä, muutahan kalustoa hyökkäykselliseen miinanlaskuun ei oikein ollut.

Jatkosotaan taas mentiin tilanteessa jota ei voinut oikein mitenkään realistisesti ennakoida, 3 upotettua suvea oli sinänsä sangen hyvä suoritus.

von Schoultzin ohjelma oli kyllä ihan epärealistinen - 4 hävittäjää, 8 isoa torpedovenettä ja 30+ moottoritorpedovenettä + kaikkea muuta kivaa. Tuo setti olisi maksanut noin neljä kertaa enemmän kuin Laivastolain alushankinnat.

Suomalaiset sukellusveneet saavuttivat todellisuudessa ilmeisesti 2 sukellusveneen upotusta, Iku-Turson raportoima upotus näyttää olleen optimismia.
 
von Schoultzin ohjelma oli kyllä ihan epärealistinen - 4 hävittäjää, 8 isoa torpedovenettä ja 30+ moottoritorpedovenettä + kaikkea muuta kivaa. Tuo setti olisi maksanut noin neljä kertaa enemmän kuin Laivastolain alushankinnat.

Suomalaiset sukellusveneet saavuttivat todellisuudessa ilmeisesti 2 sukellusveneen upotusta, Iku-Turson raportoima upotus näyttää olleen optimismia.
Minä ainakaan en ole törmännyt missään semmoiseen tietoon, ettei upotusta olisi tapahtunut. Missä näin sanotaan? Lisäksi yksi vastustajan suve upposi sukellusveneiden laskemiin miinoihin.
 
Venäläisistä arkistolähteistä ei löydy vastaavaa upotusta - sen sijaan löytyy tieto että vene olisi joutunut sukellusveneen hyökkäyksen kohteeksi ja pelastautunut hätäsukelluksella.
Iku-Turson uhriksi on tarjottu Stsh-308:ia tai -320:sta ja kummankaan näistä menetys ei täsmää hyökkäyksen ajankohdan ja -paikan kanssa.
 
von Schoultzin ohjelma oli kyllä ihan epärealistinen - 4 hävittäjää, 8 isoa torpedovenettä ja 30+ moottoritorpedovenettä + kaikkea muuta kivaa. Tuo setti olisi maksanut noin neljä kertaa enemmän kuin Laivastolain alushankinnat.

Mikään laivasto-ohjelmista (tai ylipäätään puolustusvoimien hankintaohjelmista 100 vuoden aikana) ei toteutunut sellaisenaan, hankala kritisoida von Schoulzin ohjelmaa sen vuoksi. Esim Rannikkopuolustuskomitean 1922 ohjelma: 6 panssarilaivaa, 6 hävittäjää, 4 saattoalusta, 16 suvea, 48 mtv:tä...

Kokoonpano kevyen voiman suuntautuneisuudella oli täysin oikea myös jälkiviisaudella arvioituna.
 
Viimeksi muokattu:
Olen kyllä eri mieltä. Jos strategisen järjestelmän operatiivinen käytettävyys lähentelee puolustustilanteessa nollaa, niin ei voida puhua muusta kuin tuhtasta. Panssarilaivat olivat Itsenäisen Suomen ensimmäinen oloissamme suuren kokoluokan esimerkki siitä, kun monikansallisten telakkayhtiöiden lobbaaminen onnistui.

Ei pienen valtion rajallisilla resursseilla voida lähteä siitä, että meillä olisi joku -strateginen pelote- jolla ei ole operatiivista käytettävyyttä. Montakohan pommitusta panssarilaivat mahtoivat estää sillä -keskitettävällä ilmatorjunnallakaan-.....tuskin monta.

Itämeren oloissa jo tuolloin ja eritoten suursodan alkaessa millään panssarilaivalla ei voitu operoida kuin ehdottoman ilmaherruuden oloissa piste et huutomerkki. Kun ottaa huomioon vielä suve-riskit, miinoitukset jne. niin ohhoijjaa.

Pienellä valtiolla ei tule kuunaan olemaan ehdottomasti suurempiaan vastaan -strategisen tason- pelotteita. Meidänkin pelotteemme perustuu nopeaan operatiiviseen vasteeseen ja suht nopeaan lkp:oon sekä siihen, että -asioihin sekaantuu muita-. Ydinase-lasitasankofantasioinnin jätän kyllä muille niin kauan, kun nykyiset ydinasevaltiot eivät halua jakaa omaa pelotettaan.....

Panssarilaivahankintaa perustelemaan on laadittu kokonainen kirjallisuuden alalaji Suomessa. Ja aina paras perustelu on ollut: se oli hankinta, joka vihollisen -oli pakko huomioida-.....ihan höpsisjuttua.

Jos panssarilaivarahoitus olisi jaettu it:n ja pst:n ja tykistön kesken, meillä olisi ollut suursodan alkaessa it jokaisessa keskeisimmässä kaupungissa, joukoilla ja kuljetuksilla. Pst:aa ei olisi tarvinnut hoitaa molotohvin koktaileilla ja koivuhaloilla ja tykistö olisi voinut ampua lutkuttaa kuin viimeistä päivää jo 30.11.-39.

Valintojen maailma. Todellisuus rintamalla ja kaupungeissa oli siis vastine siitä, että kaksi panssarilaivan rötjäkettä piilotteli pitkin rannikkoa. Yleisestävästi....mitä H:ä?
Jos vuona 1927 olisi tilattu IT- ja PST-aseita, mitäköhän riemua niistä olisi ollut 1939? Veikkaan, että samoilla välineillä olisi menty kuin oikeasti mentiin.

Suomen puolustus ei voi nojata yhteen puolustushaaraan, kaikkia tarvitaan ja se tarkoittaa investointeja. Mielestäni on selvää, että punalippuinen laivasto joutui ottamaan huomioon meripuolustuksemme joka muodostui monesta osasta, yhtenä panssarilaivat. Käsittääkseni ne olivat koko ajan vihollisen maali nro.1.

Tietysti tästä voi spekuloida, mutta "totuus" jää selvittämättä.
 
Ai jaa? Eikö tässä ole viime viikkoina osoitettu kuinka et itse ottanut huomioon lukuisia eri ohjelmia?
Sotilaallisen suunnittelun perusasia on, että uusi suunnitelma aina korvaa entiset. 20-luvun alkupuolen ohjelmat oli sotilaiden laatimia eikä niille olisi löytyny varoja, kuten jäsen @fulcrum osoitti. Hornborgin komitea esitti (yhtä) panssaroitua tykkivenettä, jonka tulkinnasta on riittänyt puhetta jo lähes 100 vuotta. Ammattimies jäsen @Analysti n esiinnostama 1700 tn Krasnoje Znamja oli ehkä lähellä mitä tarkoitettiin. Eihän komitea tietenkään olisi jättänyt laivastoa kokonaan ilman uusia aluksia mutta vuosien pohdinta olisi varmasti tuonu tasapainoisemman kokonaisuuden varojen käytölle.

Meillähän ei oikeasti ollut mitään osaamista koko meripuolustuksessa sen jälkeen kun ns. ryssänupseerit oli potkittu pois. Johdossa oli jääkärit joiden kokemus ei riittänyt edes maavoimissa niihin posteihin, joita hoitivat. Avuksi pyydetty kenraali Kirke muine ammattimiehineen turhautui varmaan monet kerrat suomalaisten kanssa . Meidän silloisten amatöörien ehdotukset on voinu muistuttaa tämän päivän MpNetissä esitettyjä välillä hölmöjäkin näkemyksiä.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tuollaista valintaa ollut olemassakaan.

Panssarilaivat osana rannikkotykistöä ei strateginen järjestelmä? Jep jep, kerro lisää seuraavaksi vaikka sisävesimurtajista.

Operatiivinen käytettävyys oli luonnollisesti heikkoa talvella, jolloin tarve maihinnousun tms. estämisestä täyttyi muuten. Olisiko pitänyt tilatessa 20-luvulla tietää, että 39 sota käytäisiin juuri silloin?
Tämä käytettävyysasia on toki uudelleen ajankohtainen Laivue 2020 jäävahvistuksen myötä.

Luulen, ettei panssarilaivoja olisi tehty ilman Ahvenanmaata ja sen kysymystä 1900-luvun alussa. Nyt tehtiin seuraten esim. Ruotsin Äran ja Sverige-luokkia. Parista tuli sitten konservatiiviselle Suomelle melko tyypillisesti lajinsa viimeinen (kuten F-18 osto linjan viimeisenä jne.). https://en.wikipedia.org/wiki/Coastal_defence_ship

Organisoinnin vaikutusta voisi pohtia. Esim. 1998 uudistuksessa rt siirtyi maavoimilta merivoimiin. Miten oli aikoinaan? Jos sama jako oli silloin niin olisi helpommin ymmärrettävissä, miksi merivoimien voisi väittää keksineen itselleen tehtävän.

Vakavemmin taustaa:
Rannikkotykistön asemasta ja tehtävistä maan= puolustuksessa. Kirj. majuri N. Sario. (1933)

Laivastotoiminta saaristotaisteluissa Suomen olosuhteissa (2015)

SUURMAIHINNOUSUN UHKASTA KAAPPAUSHYÖKKÄYKSEN TORJUNTAAN Suomen meripuolustuksen maihinnousuntorjuntakyvyn kehittyminen jatkosodan päättymisestä 1960-luvulle (2017)

Ahvenanmaasta nykyisen perspektiivin kautta:

Mielenkiintoista, Sverige-luokan rannikkotaistelulaivoihin pohjaavan taisteluryhmien olemassaolon spekuloidaan olleen yksi syistä, miksi Natsi-Saksa ei halunnut hyökätä Ruotsiin. Ei mikään turha fleet-in-being, jos näin oli.

Vahvistaa osaltaan meidän rannikkolaivaston deterrensivaikutusta Neukkuihin, ja miksi se oli niin merkittävä kohde tuhottavaksi.

Tässä tuo lainaus:

This "mini battle group" had no intention, nor need, to challenge the superpowers in blue sea battles but to operate as defensive shield to aggression challenging Swedish interests and territory. Based on the doctrine that you need a battle group to challenge a battle group, the Coastal Fleet presented a considerable obstacle to anything smaller than a full-size battleship or battlecruiser, but in a tactical situation where full-size battleships would have very limited operational space exposing them to submarines, fast torpedo crafts, land based dive-bombers and minefields. It has been suggested that the Sverige-class ships were one reason why Germany did not invade Sweden during World War II. This speculation appeared in Warship Magazine 1992 Edition, in the article "The Sverige Class Coastal Defence Ships", by Daniel G Harris. The claim was supported in the postwar publication of German tactical orders, when tactical scenarios regarding attacking Sweden was published. Pointing out the problems of maintaining an army in Sweden without sea superiority, and underlining lack of available suitable units to challenge the Swedish navy (“Stations for battle”, Insulander/Olsson, 2001)

 
Back
Top