Lakkautettavat varuskunnat selviämässä

ja prkl edelleen: lukekaa se kielilaki! Joukko-osasto EI OLE sama asia kuin varuskunta.
 
Lehdistön tietämättömyyttä en epäile yhtään, mutta kai Wallin sentään lain tuntee ja eron tietää? Vai eikö? Pitäskö valittaa valtakunnansyyttäjälle ja EU:n..pilipalipimpelipom-rahansyöjähirmuun ja YK:n konttoriin?

Haha, laittakaapa aktiivit opposition kansanedustajille tietoa asiasta, saadaan hauska välikysymys... :D
 
Perussuomalaisilta välikysymys armeijan leikkauksista
YLE Uutiset 9.2. klo 15:58

Perussuomalaiset on päättänyt tehdä välikysymyksen hallituksen kaavailemista puolustusvoimien leikkauksista. Puolueen eduskuntaryhmä päätti välikysymyksestä kokouksessaan iltapäivällä.

Hallitus esitteli eilen keskiviikkona puolustusvoimien leikkaussuunnitelmansa. Sen mukaan puolustusvoimista leikataan kuusi joukko-osastoa. Lisäksi tehdään neljä suurta joukko-osastojen yhdistämistä.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) syytti jo keskiviikkona puolustusministeri Stefan Wallinia kielipolitikoinnista, jonka seurauksena Wallin olisi itse päättänyt ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä. Niinistön mukaan Dragsvikin koulutus olisi voitu siirtää Upinniemen varuskuntaan Kirkkonummelle. Wallin on kiistänyt väitteen.

Jussi Niinistö kertoi myös keskiviikkona, että puolustusvoimauudistus on katastrofi Suomen maanpuolustukselle. Perussuomalaiset ilmoitti jo eilen, että he pohtivat torstaina välikysymyksen tekemistä uudistuksesta.
 
Ruotsinkielinen joukko -osasto voi olla missä varuskunnassa tahansa.

Laki vuodelta 1935.

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1935/19350418

Joukko-osastolla tarkoitetaan pataljoonaa tai sen veroista joukkoyksikköä.
 
miheikki kirjoitti:

Siis entinen vuoden -36 pataljoona on nykyään prikaati?, nuinko tuo on tulkittava...:huh:
 
Taitaa olla vielä muutama muukin laki, jotka määrittelevät ja hämmentävät lisää.. semmoinen muistikuva, että PV määrää itse, mikä on joukko-osasto. Mutta ihan oikeasti tämä j-os vs. varuskunta nyt siihen välikysymykseen, ja lupaan kikattaa kuin pikkutyttö.
 
Tvälups kirjoitti:
YLE Uutiset 9.2. klo 15:58

Hallitus esitteli eilen keskiviikkona puolustusvoimien leikkaussuunnitelmansa. Sen mukaan puolustusvoimista leikataan kuusi joukko-osastoa. Lisäksi tehdään neljä suurta joukko-osastojen yhdistämistä.

Tämä minua askarruttaa eniten, miten uutisoidut yhdistämiset voidaan luokitella suuriksi jos vain esikunta vaihtaa toisaalla ja varuskunta jää sellaisenaan niille sijoilleen?

Siis jos tämän hetken tiedon valossa mennään, niin tämähän ei ollut todellakaan niin kova pommi mitä odotettiin... Tietty 2200 hlö vähennys on aika mojova paukku, täytyy laskeskella paremmalla ajalla paljonko puhtaasti lakkautettavista yksiköissä on väkeä... 800hlö on sanottu poistuvan eläköitymisen kautta.

Edit:
Lakkautettavat varuskunnat
Hennala +400hlö
Kontiolahti 270hlö
Keuruu 318hlö
Halli +200hlö
Kotka 70hlö

Lakkautettavat esikunnat
Kouvola 112hlö
Hämeenlinna
Oulu
Helsinki
 
1400 joulupukkia ulos ja vauhdilla! (henkilöitä, jotka jatkavat virassa yli oikeutetun eläköitymisiän).

Mutta eiköhän taas leikata siviileistä ja nuoremmista (sotilaista), kuten muillakin valtion/kuntien aloilla...

Esikunnan poistaminen on yhtä tyhjän kanssa. Tosin mikäli tässä toimitaan samalla kaavalla kuin Varikoiden kanssa, niin esikunnan poistumisen jälkeen toiminta paikkakunnalla lakkaa 2-4v syklillä.

Pitkäjänteisyys ja suunnitelmallinen toiminta saa ihan uuden mielikuvan kun esimerkiksi mietitään Hämeen Rykmenttiä, jonne keskitettiin (säästöjen nimissä) pv:n huollon koulutus. Tilkka nurin ja Sotilaslääketieteen keskus Hennalaan (nyt Kuopioon) sekä Asekoulu Kokkolasta Lahteen (nyt ?).
 
Tvälups kirjoitti:
1400 joulupukkia ulos ja vauhdilla! (henkilöitä, jotka jatkavat virassa yli oikeutetun eläköitymisiän).

Eräs luutnanttismies kirosi juuri tuota porukkaa joka kuulema änkee vielä korkeamman arvonsa/hyväveli kerhon myötävaikutuksella mukaan kaikkiin isompien harjoituksiin (keräämään ylityö/metsälisät) ja nuoret lutit ja aliupseerit (jotka eniten sitä harjoitusta juuri tarvitsisivat) jätetään varuskuntaan puolitoimettomiksi keittelemään kahvia. AIVAN PERSEESTÄ!

Tvälups kirjoitti:
Mutta eiköhän taas leikata siviileistä ja nuoremmista (sotilaista), kuten muillakin valtion/kuntien aloilla...

Luulisi että tässä olisi nyt kerrankin ison luudan paikka ja homma käskytettäisiin riittävän korkealta siten ettei sitä ole mahdollista kiertää. Minkä halvatun takia pv on yleensä antanut tuollaisen porukan jäädä palkkalistoilleen????

Erityisesti kun se uutisoidaan niin oleellisena j-osastojen yhdistämisenä, tuohan tuosta varmaan kaikille ensimmäisenä tulee mieleen...

Mutta tapahtuiko tuossa nyt sitten mitään niin oleellista vahinkoa... Henkilöiden ja luokkaa varuskuntakuorkin kyytiin lastattavan tavaran siirtely ei maltaita maksa ja investoinnit uudessa pisteessä lienevät lähempänä pintaremonttia sisätiloissa kuin uusien tilojen rakentamista.

"Huoltokoulu siirtyy Riihimäen logistiikkalaitoksen alaosastoksi - samalla huoltokoulun nimi muuttuu logistiikkakouluksi. Myös Lahdessa toimineet sotilaslääketieteen keskus ja lääkintäkoulu siirtyvät osaksi logistiikkalaitosta."
 
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
YLE Uutiset 9.2. klo 15:58

Hallitus esitteli eilen keskiviikkona puolustusvoimien leikkaussuunnitelmansa. Sen mukaan puolustusvoimista leikataan kuusi joukko-osastoa. Lisäksi tehdään neljä suurta joukko-osastojen yhdistämistä.

Tämä minua askarruttaa eniten, miten uutisoidut yhdistämiset voidaan luokitella suuriksi jos vain esikunta vaihtaa toisaalla ja varuskunta jää sellaisenaan niille sijoilleen?

Siis jos tämän hetken tiedon valossa mennään, niin tämähän ei ollut todellakaan niin kova pommi mitä odotettiin... Tietty 2200 hlö vähennys on aika mojova paukku, täytyy laskeskella paremmalla ajalla paljonko puhtaasti lakkautettavista yksiköissä on väkeä... 800hlö on sanottu poistuvan eläköitymisen kautta.

No tulihan se sieltä. Ymmärrät jo varmaan, kun yritin piipittää, että valitettavasti tämä ruletti ei ole vielä selvä? Tai sitten poliittisessa kentässä täytyy tapahtua jotain muutosta ajattelussa. Jos Kimmo Sasia ja Urpilaista on ymmärtäminen, pv ei jatkossakaan säästy valtiontaloutta tasapainotettaessa. Esikunnan siirto voinee ennakoida mitä arvelet?
 
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
1400 joulupukkia ulos ja vauhdilla! (henkilöitä, jotka jatkavat virassa yli oikeutetun eläköitymisiän).

Eräs luutnanttismies kirosi juuri tuota porukkaa joka kuulema änkee vielä korkeamman arvonsa/hyväveli kerhon myötävaikutuksella mukaan kaikkiin isompien harjoituksiin (keräämään ylityö/metsälisät) ja nuoret lutit ja aliupseerit (jotka eniten sitä harjoitusta juuri tarvitsisivat) jätetään varuskuntaan puolitoimettomiksi keittelemään kahvia. AIVAN PERSEESTÄ!

Tvälups kirjoitti:
Mutta eiköhän taas leikata siviileistä ja nuoremmista (sotilaista), kuten muillakin valtion/kuntien aloilla...

Luulisi että tässä olisi nyt kerrankin ison luudan paikka ja homma käskytettäisiin riittävän korkealta siten ettei sitä ole mahdollista kiertää. Minkä halvatun takia pv on yleensä antanut tuollaisen porukan jäädä palkkalistoilleen????

Ei korppi korpin silmää noki. Ei toki. Ei noki. Tummensin oikean vastauksen.

Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
Esikunnan poistaminen on yhtä tyhjän kanssa. Tosin mikäli tässä toimitaan samalla kaavalla kuin Varikoiden kanssa, niin esikunnan poistumisen jälkeen toiminta paikkakunnalla lakkaa 2-4v syklillä.
Erityisesti kun se uutisoidaan niin oleellisena j-osastojen yhdistämisenä, tuohan tuosta varmaan kaikille ensimmäisenä tulee mieleen...
Tvälups kirjoitti:
Pitkäjänteisyys ja suunnitelmallinen toiminta saa ihan uuden mielikuvan kun esimerkiksi mietitään Hämeen Rykmenttiä, jonne keskitettiin (säästöjen nimissä) pv:n huollon koulutus. Tilkka nurin ja Sotilaslääketieteen keskus Hennalaan (nyt Kuopioon) sekä Asekoulu Kokkolasta Lahteen (nyt ?).

Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Mutta tapahtuiko tuossa nyt sitten mitään niin oleellista vahinkoa... Henkilöiden ja luokkaa varuskuntakuorkin kyytiin lastattavan tavaran siirtely ei maltaita maksa ja investoinnit uudessa pisteessä lienevät lähempänä pintaremonttia sisätiloissa kuin uusien tilojen rakentamista.

"Huoltokoulu siirtyy Riihimäen logistiikkalaitoksen alaosastoksi - samalla huoltokoulun nimi muuttuu logistiikkakouluksi. Myös Lahdessa toimineet sotilaslääketieteen keskus ja lääkintäkoulu siirtyvät osaksi logistiikkalaitosta."

Aiheesta aikoinaan sudettimessa varmasti satoja viestejä paasanneena:
Talon ulkopuolinen tilintarkastusfirma laski mitä Asekoulun siirtokustannukset todellisuudessa ovat. Lopputuleman mukaan siirtokulut olisivat tulleet kuitatuiksi vuona 2040. Lahteen rakennettiin uutta infrastruktuuria raivokkaasti ja samaan aikaan osaa toiminnasta pyöritettiin teollisuusalueen vuokrakiinteistöissä.
 
Meni näemmä leikkaa ja liimaa lainauksista kone sekaisin...

Ohjus-tiedustelijalle pikavastauksina:
"korkeamman arvonsa/hyväveli kerhon" Miksi pv ei potki..?

Ei korppi korpin silmää noki. Ei toki. Ei noki. Tummensin oikean vastauksen.

"Mutta tapahtuiko tuossa nyt sitten mitään niin oleellista vahinkoa... Henkilöiden ja luokkaa varuskuntakuorkin kyytiin lastattavan tavaran siirtely ei maltaita maksa ja investoinnit uudessa pisteessä lienevät lähempänä pintaremonttia sisätiloissa kuin uusien tilojen rakentamista."

Aiheesta aikoinaan sudettimessa varmasti satoja viestejä paasanneena:
Talon ulkopuolinen tilintarkastusfirma laski mitä Asekoulun siirtokustannukset todellisuudessa ovat. Lopputuleman mukaan siirtokulut olisivat tulleet kuitatuiksi vuona 2040. Siihen asti siirto aiheuttaa miinusmerkkistä tulosta. Lahteen rakennettiin uutta infrastruktuuria raivokkaasti ja samaan aikaan osaa toiminnasta pyöritettiin teollisuusalueen vuokrakiinteistöissä (mm. It-osasto). Nyt kyseinen rakennuskanta hylätään ja aloitetaan Riihimäellä sama rumba uudelleen.
Sitä materiaalia nimittäin joukko-osastossa on hivenen enemmän kuin vaikkapa ps-jääkärijoukkueella. Hämeen Rykmentissäkin lienee pelkkiä tietokoneitakin jo sen liki 1000 kpl (2009 niitä oli 700).
 
MTV3:n kymmenen uutisissa mainittiin äsken, että vielä EILEN AAMULLA olisi ollut poliittista kädenvääntöä siitä, lakkautetaanko Pohjois-Karjalan prikaati vai Uudenmaan prikaati ja ilmeisesti osittain tästä syystä myös tiedoitustilaisuuden alku myöhästyi. Lähdekritiikki on tässäkin hyvä muistaa ja voi olla että nämäkin vai huhuja ovat, mutta nyt täytyy kyllä jo alkaa perustellusti ihmettelemään, oliko päätös oikeasti maanpuolutuksellisesti perusteltavissa.
 
tiedotustilaisuudessa kerrottin , että 2200 työpaikka vähenee. puheloisen mukaan taisi olla 700 luonnolista poistumaa jonka käsitän eläkkeelle siirtymisenä, 300 muilla järjestelyillä jolloin 1200 jäi irtisanomistarpeiksi.

aamutv:ssä sama heppu totesi esimerkkin kontionrannasta, että ei varuskunnan lakkauttaminen tarkoita sen henkilökunnan irtisaanomista, vaan osa siirretään muualle. käsittääkseni sotilashenkilökunnalla on siirtymisvelvollisuusm, jonka voi välttää itse irtisanoutumalla.
---

jotain siellä utvan kokouksessa on väännetty. saamme varmaan ennen pitkää tietää mitä.
 
Joensuulainen kaverini valitteli, että tulee pitkä matka KaiPr:n, kun PKPr. lakkautuu, varuskunnan tuki jää arvailujen varaan jne. Lohdutin häntä sanoen, että eikös Sortavalan tällä puolella ole yksi ihan loihakka varuskunta...se on lähempänä kuin KaiPr. Pitää olla aloitteellinen ja ryhtyä kyselemään tukiasioita ns. lähivaruskunnasta....tiedä miten myötäsukaan suhtautuisivat, kun vaan älyttäisiin kysyä?

Sitähän voisi perustaa sellaisen sanotaan vaikka Susirajan Hirvikomppanian nimellä kulkevan reservikomppanian, joka tukeutuu ns. "lähivaruskuntaan". Avattaisiin kokonaan uusia uria, se voisi tehdä turvallisuuspolitiikan sarallakin uusia juttuja. Wanhassa hyvässä YYA-hengessä voitaisiin harjoitusten jälkeen aina jakaa mitaleja ja palkintoja toisillemme ja juoda mielettömästi viinaa ja saunoa nahkat nilelle.

Kyllä tässä tietyllä osaa itä-Suomea katsellessa tulee väkisin ajatelleeksi sitä, mitä tarkoittaa ns. lähivaruskunta. Kyllä siihen väkisin meinaa tulla kansainvälinen ulottuvuus.

Varuskunnista käsin ei puolusteta ei joo, mutta Vekaran ja Kajaanin väli on kyllä oikea hole. Mutta tästä rojautan uuden topin.
 
baikal kirjoitti:
..
Varuskunnista käsin ei puolusteta ei joo, mutta Vekaran ja Kajaanin väli on kyllä oikea hole. Mutta tästä rojautan uuden topin.
Hmm.. Olisikko tarkoitus päästää holesta sisään ja nipsasta pihdeillä poikki?
..että niinku tarkotuksella olisi aukko.
 
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Tämä minua askarruttaa eniten, miten uutisoidut yhdistämiset voidaan luokitella suuriksi jos vain esikunta vaihtaa toisaalla ja varuskunta jää sellaisenaan niille sijoilleen?

Tätä jo kritisoinkin tässä keskustelussa aiemmin ja ihmettelen edelleen aivan samaa!

Pahoin pelkään, että tämä joukko-osaston yhdistäminen tarkoittaa kutakuinkin seuraavaa:
Joukko-osasto x ja joukko-osasto y yhdistetään. Päätoiminnot jatkuvat entisillä sijoillaan samassa varuskunnassa kuin tähänkin saakka. Esikunnat yhdistetään. Esikuntien yhdistäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että osa esikunnasta työskentelee varuskunnassa x, osa työskentelee varuskunnassa y. Esimerkiksi niin, että operatiivinen osasto työskentelee kokonaisuudessaan varuskunnassa x, koulutusosasto toimii kokonaisuudessaan varuskunnassa y. Näin lopputulos on se, että molemmissa varuskunnissa toiminnot jatkuvat käytännössä ennallaan. Rakennuskanta säilyy samana kuin tähänkin asti..ylläpitoinfra samoin..
Nyt sopii varmaankin kysyä missä kohtaa tässä nyt sitten syntyy ne säästöt???

Mielestäni nuo "yhdistämiset" ovat ainakin minulle perusteiltaan käsittämätön ratkaisu. Ne olisi voinut jättää joko kokonaan tekemättä TAI sitten lakkauttaa varuskuntia kokonaan siirtämällä toiminnot kokonaisuudessaan yhteen varuskuntaan..esim nyt sitten vaikka LAPITR:n toiminnot kokonaisuudessaan JPR:iin..jolloin säästöäkin olisi syntynyt.
 
Halonen: Kuntien tulevaisuutta ei vain varuskuntien varaan
STT-IS Perjantai 10.2.2012 klo 14.25

Kuntien tulevaisuutta on rakennettava laajemmalle pohjalle kuin vain varuskuntien varaan, katsoo tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Halonen kommentoi varuskuntien lakkautuksia sanomalla, että varuskunnat rakennetaan ennen kaikkea Suomen puolustusta silmällä pitäen.

Presidentti katsoo, että lakkautettavien varuskunta-alueiden nyt saamaa iskua pitää lieventää muilla toimilla. Ei kukaan mielellään lakkautuspäätöksiä tee, presidentti totesi.
 
Tvälups kirjoitti:
Uskotko, että leikkuri iskee virkarakenteen yläpäähän?

No ei todellakaan iske!!

Sehän tulee itseasiassa jo lainkin mukaan iskemään valmistuviin kadetteihin.. Lakihan kait edelleen sanoo, että uusia ei voida palkata jos entisiä irtisanotaan. Kadetti ei ole virkasuhteessa, joten jos virkarakenteen yläpäästä irtisanotaan upseereita, tuskin on mahdollista palkata samaan aikaan uusia upseereita..
 
Back
Top