Itse mykistyn maailmankaikkeuden edessä ja sen kaikken edessä mitä tiedetään nyt ja vielä enemmään mitä ei tiedetä.
Tätä ihmettelyä riittää. Tiede ja uskonto ovat kuitenkin ristiriidassa.
Olen yrittänyt luodata tätä uskontojen ongelmaa, eli sitä että useiden ihmisten eri aikoina kokoamat tekstit olisivat täysin kirjaimellinen ilmoitus. Sellaiseen stooriin on tietenkin vaikea mennä mukaan.
Tekstit ovat ristiriitaisia.
Jos olisi vain Vanha Testamentti, ja sitä tutkittaisiin kirjaimellisena ohjeena, se olisi silmä silmästä ja hammas hampaasta. UT pehmentää tätä ja on armollisempi.
Koraanista taas joku lukee kirjaimellisesti, että sharia pystyyn. Joku voi lukea hyviäkin asioita, rauhaa.
Tällä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten maailmankaikkeus on rakentunut ja mitä kaikkea löydettävää siinä vielä on. Tieteelläkin on vielä todella paljon tekemistä. Jo yksistään ajan käsitteen kanssa.
Taidetta ei kannata halveksia. Sitä pitää ymmärtää. Raamattu on kertomus. Kuten vaikkapa
Kalevala.
Suomalainen mieli on ollut kaikkina aikoina mitä realistisin. Mietitäänpä omaa kertomusperinnettämme. Vain muutamalla kansalla on kosmogonia, myytti maailman synnystä. Muinaisten suomalaisten on tieteellinen, kun sen osaa lukea: alkuräjähdys, elämän kehittyminen meressä jne.
Koko Kalevala kertoo ihmisen suhteesta tietoon ja tietämiseen. Siitä kilpaillaankin, mutta vain Väinämöinen tuntee alkusyyt. Hän on myös valmis menemään fyysisesti syvälle löytääkseen tietoa.
Suomalaisen perinteen mukaan maailma on syntynyt sotkan munasta, kun se hajosi. Alkumunasta tulivat maa, taivas, tähdet ja aurinko. Elämä ja ensimmäinen ihminen (Väinämöinen) syntyivät hiljaa meressä.
En ole koskaan ihmetellyt suomalaista insinööritaitoa. Ilmarinen teki kyborgin (kultainen nainen) ja vaurautta tuottavan mekaanisen välineen, aikansa Nokian, joka sekin hajosi mereen kiistoissa, jättäen vain sirpaleita rannoille Kalevan kansan tulevaksi onneksi.
Lemminkäisen äiti taas paikkasi hajonneen poikansa ompelemalla luut luuhun ja lihat lihaan sellaisessa kuvauksessa, että eräs huippukirurgi sanoi sen olevan täysin virheetön operaation kuvaus.
Tätä tarkoitin sillä, että tarina Aatamista ja Eevasta on luettava hyvän ja pahan tiedon merkityksen kautta. Ihminen on yksin tietonsa kanssa, hän ei ole enää viaton lapsi eikä siten paratiisissa.
Jos joku ajattelee, että maailmankirjallisuuden merkkiteokset pitää lukea yksi yhteen ilman avointa mieltä, hän on vähän hönö.