Maamiinojen korvaaminen uusilla aseilla

Kamera, kopterin kamera, tähystäjä jne. Ihmisen päätös siinä kuitenkin viimekädessä. Tietenkin, ehkä sotatilanteessa se viimeinen mies aktivoi kentän kun YK ei kuitenkaan ole paikan päällä seuraamassa. Tuskin se perässä tuleva ryssäkään geneven sopimuksia siteeraa eikä sitäpaitsi ole edes allekirjoittanut tätä miinasopimusta.
Panoksen ei tarvitse olla edes mitenkään tähystetty, vaan "command-detonated" eli vain ihmisen laukaisema. Esimerkiksi paukkuvalohälytintä voi käyttää ansalangan tilalla, ja kun vartiomies kuulee sen laukeavan, voi hän räjäyttää panoksen. Se tosin toimii vain silloin, kun kullakin suunnalla on vain yksi panos.

Lisäksi sitten ajoneuvoja vastaan tarkoitetut miinat saavat yhä olla "automaattisia", eli esimerkiksi raskas viuhkapanos (VP 84 ja VP 01) saisi olla ansalangalla laukaistava - vaikka se olisi asennettu metsään.

Meillä kouluttajista jotakuinkin kaikki olivat sitä mieltä, että poliitikot irtisanonnevat miinakieltosopimuksen rajoitteet heti, kun tänne ammutaan ensimmäiset Venäjän sirotemiinat. Eivät kuitenkaan kehottaneet käyttämään jv-miinoja, vaikka neuvoivatkin erilaisia keinoja rakentaa niitä improvisoiden (esim. klassinen kierrekorkki-naula-haulipatruuna, jossa siis kierrekorkin läpi lyödään lyhyt naula, teipataan haulikon patruuna sen sisäpuolelle siten, että naula on nallia vasten ja laitetaan koko laitos johonkin muoviholkkiin tai teipataan vahvaksi - tällä lailla sen päälle astuva saa haulit jalkaansa patruunan lauetessa).
 
Meillä kouluttajista jotakuinkin kaikki olivat sitä mieltä, että poliitikot irtisanonnevat miinakieltosopimuksen rajoitteet heti, kun tänne ammutaan ensimmäiset Venäjän sirotemiinat.
No eivätpä ole lukeneet sopimusta sitten. Siinä on nimittäin sisäänrakennettu esto irtautumiselle konfliktin aikana, itseasiassa irtautumisesta pitää ilmoittaa 6kk ennen irtautumista.

Taitaapa taas olla yksittäisen sotilaan omaa toiveajattelua, josta tulikin varusmiesten pienissä mielissä totuus.

Ohessa Ottwan sopimuksen 20.artiklan 3.kohta:

FINLEX kirjoitti:
20 artikla
Voimassaolo ja irtisanominen


3. Irtisanominen tulee voimaan vasta kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun tallettaja on vastaanottanut irtisanomiskirjan. Jos kuitenkin yleissopimuksen irtisanonut sopimuspuoli on kyseisen kuuden kuukauden ajanjakson päättyessä osallisena aseellisessa selkkauksessa, irtisanominen tulee voimaan vasta aseellisen selkkauksen päätyttyä.

http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2012/20120013?search[type]=pika&search[pika]=Miina
 
Nykyään informaatioaikakaudella täällä pyörisi niin jumalaton määrä ulkomaisten TV-yhtiöiden / Uutiskanavien toimittajia ja freelance toimittajia (puhumattakaan vihollisen palkkalistoilla olevasta media/propaganda/infosota-porukasta) että pienimmätkin rikkomukset saadaan paisutettua todella isoiksi jopa maailmanlaajuisiksi uutisiksi joilla vastustaja pyrkii aktiivisesti muokkaamaan muun maailman mielipidettä.

Siinä vaiheessa ei hyvin mene, jos muuta maailmaa ei jaksa enään kiinnostaa mitä täällä tapahtuu kun molemmat osapuolet nähdään samanlaisina roistojoukkoina.
Jostain kumman syystä en muista että enempää Serbien kuin muidenkaan miinoja käyttäneiden valtioiden johtajia tai asevoimien päällystöä olisi ollut syytteessä miinojen käyttämisestä konfliktissa. Varsinkin kun esim. jugoslaviassa kärsitään edelleenkin jatkuvista onnettomuuksista, muita kohteita unohtamatta (Angola, Kamputsea jne.). Katin kontit! Vielä YK todennäköisesti maksoi mittavan raivaamisoperaation ja ainoa kiinnostuksen kohde oli joukkoteloitukset ja etninen puhdistus!
Minun tietääkseni Suomessa miinakentät olisi merkitty karttoihin eikä meillä käydä sisällissotia (toivottavasti)enää. Tätä korostettiin monissa piireissä kun tähän umpityhmään maamiinasopimukseen ryhdyttiin.
 
Lisäksi sitten ajoneuvoja vastaan tarkoitetut miinat saavat yhä olla "automaattisia", eli esimerkiksi raskas viuhkapanos (VP 84 ja VP 01) saisi olla ansalangalla laukaistava - vaikka se olisi asennettu metsään.

Itseasiassa eivät. Laukaisumenetelmä ei saa olla sellainen, että uhri voi sen laukaista tietämättään. Tälläistä luin juuri jostakin. Sitä mietin, että silloin voisi ehkä käyttää ansalangalla, jos se ansalanka olisi esim. 2m korkeudella, joten siihen ei useimmat ihmiset yllä osumaan.
 
Jostain kumman syystä en muista että enempää Serbien kuin muidenkaan miinoja käyttäneiden valtioiden johtajia tai asevoimien päällystöä olisi ollut syytteessä miinojen käyttämisestä konfliktissa. Varsinkin kun esim. jugoslaviassa kärsitään edelleenkin jatkuvista onnettomuuksista, muita kohteita unohtamatta (Angola, Kamputsea jne.). Katin kontit! Vielä YK todennäköisesti maksoi mittavan raivaamisoperaation ja ainoa kiinnostuksen kohde oli joukkoteloitukset ja etninen puhdistus!
Minun tietääkseni Suomessa miinakentät olisi merkitty karttoihin eikä meillä käydä sisällissotia (toivottavasti)enää. Tätä korostettiin monissa piireissä kun tähän umpityhmään maamiinasopimukseen ryhdyttiin.

Se sopimus ei ole takautuva!
 
Jos tämä tässä säikeessä näkyvä kanta todella edustaa suuren reservin kantaa kansainvälisiin sopimuksiin jonka demokraattisesti valittu valtionjohtomme on hyväksynyt ja lakeihin kirjannut niin huh huh! Kyllä on Venäjä onnistunut infosodassaan ja tehnyt tästä maasta paikan jota kenenkään ei kannata puolustaa! Onneksi tiedän että se ei pidä paikkaansa vaan suurin osa reserviläisiä on normaaleja ihmisiä eikä näitä yli-innokaita maanpuolustuskouhottajia joilla menee hommat överiksi.
Meidän päättäjämme eivät ole olleet tuosta kokonaan koskaan yksimielisiä, se on ihan fakta. Muistanet mitä tapahtui Ukrainan sodan alussa? Mm. entinen Kokoomuskansanedustaja Sasi ehdotti maamiinakiellon perumista ja sopimuksesta irtautumista ihan lehtilööpissä. Voit tilittää minun puolestani ihan mitä haluat mutta älä rupea yleistämään. Nämä mielipiteet ovat minun ja minun yksin, etkä tunne minua alkuunkaan. Käskyjä meistä tottelee molemmat omassa työssään oli rauha tai ei, mutta älä myöskään tyrkytä tapojasi muille. Tämä ei ole mikään yhden linjan totuus, vaan mielipide joka on jokaisen oma, ainakin täällä.

Kansanedustaja Kimmo Sasin (kok.) mielestä vielä varastossa olevien maamiinojen tuhoaminen pitää lopettaa välittömästi Suomessa kansainvälisen tilanteen kiristyttyä.
Sasi on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hän kysyy myös, pitäisikö maamiinat kieltävään Ottawan sopimukseen kuuluminen arvioida uudelleen.
Sasin mukaan miina on pieniväestöisen, mutta ison ja harvaanasutun, maan kustannustehokas puolustusväline.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/...ojen-tuhoaminen-pitaisi-lopettaa-heti/3409502

Eikös tämä "maamiinojen korvaaminen uusilla aseilla" ala olla semmoinen aihe, joka on jo vanhentunut. Maamiinat on korvattu uusilla aseilla. Alkaa varmaan kiertämään pahasti kehää kun ulkomaailmassa ei enää mitään aiheeseen liittyvää tapahdu. Menkää eteenpäin, jatkakaa elämäänne, täällä ei ole mitään nähtävää.
Tästäkin voi olla montaa mieltä. Pari sataa lennokkia ja lämpökamerat eivät korvaa pelotteena räjähdysainetta ja sirpaleita. Myös GMLRS raketit eivät ole paras mahdollinen vaihtoehto koska niitä ei hankittu rypälekärjillä.

Me ollaan jo saatu aika hyvä korvaus maamiinojen poistumisesta. Ellet ota uusia kansanedustajia 18-22 vuotiaista, jotka eivät asiaa muista niin ei tuo kusetus onnistu.
Ei ole mikään fakta. Todellisuudessa kokonaan miinoja ei voi korvata varsinkaan niiden pelotevaikutukselta.
 
Eduskunta kielsi jalkaväkimiinat
25.11.2011 14:55 Jussi Niinistö 16 kommenttia http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89539-eduskunta-kielsi-jalkavakimiinat
Vuosia puitu kysymys Suomen jalkaväkimiinoista saatiin tänään päätökseen. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen liittymisestä jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen äänin 110-47. Äänestyksestä oli poissa 42 kansanedustajaa. Alla lista kaikkien kansanedustajien äänestyspäätöksestä tässä paljon tänäkin syksynä keskustelua herättäneessä asiassa.

Sasi Kimmo /kok Jaa
 
Itseasiassa eivät. Laukaisumenetelmä ei saa olla sellainen, että uhri voi sen laukaista tietämättään.
Jaa mitä? Harva laukaisee miinan tieten tahtoen.

Jos ei etsi porsaanreikä niin miina ei saa räjähtää henkilön läheisyydestä. Sen sijaan jalkaväkeäkin tuhoava miina saa räjähtää jos se etälaukaistaan - ei poista ajastusta tai viivettä, saa herätteensä ajoneuvosta tai sen läheisyydestä, on tehty käsittelynestolaitteeksi muulle miinoitukselle/räjähteelle.

Jalkaväkimiina" tarkoittaa miinaa, joka on suunniteltu räjähtämään henkilön läsnäolosta, läheisyydestä tai kosketuksesta ja joka tekee taistelukyvyttömäksi, haavoittaa tai tappaa yhden tai useampia henkilöitä.
Ts jos miinakenttä on yhteydessä näytölle ja sen miinat antavat viestin etälaukaisijalle vaikkapa jokainen miina erikseen tai yhdessä ja esimerkiksi liike tai lämpötunnistimella joko miinoissa tai erikseen niin tällöin etälaukaisija voi tuosta miinakentästä valita posautettavat miinat. Mahdollisesti kopterikuvan tai ns riistakameran tahi tiedustelijan vahvistaman tiedon mukaan mutta tämä kamerakuvakaan ei liene vaatimus. Riittää, että ne laukaistaan etänä.
 
Viimeksi muokattu:
No eivätpä ole lukeneet sopimusta sitten. Siinä on nimittäin sisäänrakennettu esto irtautumiselle konfliktin aikana, itseasiassa irtautumisesta pitää ilmoittaa 6kk ennen irtautumista.

Taitaapa taas olla yksittäisen sotilaan omaa toiveajattelua, josta tulikin varusmiesten pienissä mielissä totuus.

Ohessa Ottwan sopimuksen 20.artiklan 3.kohta:

No osa ressuista haaveilee sota-ajan teloituskomppanioita jne
 
Tästäkin voi olla montaa mieltä. Pari sataa lennokkia ja lämpökamerat eivät korvaa pelotteena räjähdysainetta ja sirpaleita. Myös GMLRS raketit eivät ole paras mahdollinen vaihtoehto koska niitä ei hankittu rypälekärjillä.

Me ollaan jo plussan puolella suorituskyvyllisesti. Lennokit (hankkeen mittakaavassa) ja GMLRS on aivan uusia suorituskykyjä ja tuovat mahdollisuuksia, joita miinat eivät ikimaailmassa kykene tarjoamaan. Joo, henkistä pelotetta niillä ei luoda, mutta tappioita sinne minne ei aiemmin kyetty vaikuttamaan ja tilannekuvaa laajalta alueelta saadaan aikaan.

Tässä keskustelussa on paljon sentimentaalisia tekijöitä, joilla ei ole mitän tekemistä todellisen sotilaallisen suorituskyvyn kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Me ollaan jo plussan puolella suorituskyvyllisesti. Lennokit (hankkeen mittakaavassa) ja GMLRS on aivan uusia suorituskykyjä ja tuovat mahdollisuuksia, joita miinat eivät ikimaailmassa kykenejä tarjoamaan. Joo, henkistä pelotetta niillä ei luoda, mutta tappioita sinne minne ei aiemmin kyetty vaikuttamaan ja tilannekuvaa laajalta alueelta saadaan aikaan.

Tässä keskustelussa on paljon sentimentaalisia tekijöitä, joilla ei ole mitän tekemistä todellisen sotilaallisen suorituskyvyn kanssa.

Jv -miinan poistaminen oli sitten ainut este modernimman aseistuksen hankkimiselle. :)

Lennokeiden ja kaukovaikutteisten aseiden lisäksi kun saataisi vielä pelotevaikutusta lisääviä Jv -miinoja. Lisäisi kynnystä voimankäyttöön Suomea vastaan.
 
Jv -miinan poistaminen oli sitten ainut este modernimman aseistuksen hankkimiselle.
No ei. 200 mIlj€:n "Miinankorvausraha" jota poliitikot eivät uskaltaneet leikata, vaikka PV:lta muuten leikattiin, oli se joka mahdollisti nuo hankinnat. Noiden tuolla rahalla hankittujen järjestelmien merkitys Suomen puolustukselle on huomattavasti poistettua passiivista osaa miina-aseesta suurempi.
 
Viimeksi muokattu:
No ei. 200 mIlj€:n "Miinankorvausraha" jota poliitikot eivät uskaltaneet leikata, vaikka PV:lta muuten leikattiin, oli se joka mahdollisti nuo hankinnat. Noiden tuolla rahalla hankittujen järjestelmien merkitys Suomen puolustukselle on huomattavasti poistettua passiivista osaa miina-aseesta suurempi.

Tai sitten oli etukäteen sovittu leikkaustaso, joka "miinankorvausrahalla" saatiin myytyä eteenpäin. Ymmärrän hyvin näitten "korvaavien" -asejärjestelmien tuodun hyödyn, mutta harmittaa silti JV -miinojen poisto. Sakaramiinaa ja putkimiinaa ei ole kyllä ikävä, vaan yleistä pelotevaikutusta vastustajan yksittäistaistelijaan. Maastossa liikkuva taistelija pelkää varmasti enemmän miinaa kuin kohdalle sattuvaa raskasta GPS- rakettia.
 
Kirjoitin aiemmin tulevista sotarikoksista.

Suomi tulee tappamaan raiskaamaan ja kiduttamaan venäläisä sotavankeja seuraavassa sodassamme. Samoin käytämme kaasuasetta. Luultavasti ammumme myös pari matkustajakonetta ja -laivaa. Nämä sotarikokset on jo tutkittu ja raportit kirjoitettu. Ainoastaan tekijöiden nimet ja päivämäärät puuttuu.

Vastaavasti, joka ikinen vastustajaa vastaan suunnattu räjähdys on tehty tähystämällä, Ottawan sopimusta kunnioittaen. Itse olen vastuussa 34:stä tähystetysti suoritusta iskusta. Tutkinnan aikana löytyy radiopuhelimen jäännöksiä tms. iskupaikalta.
 
Back
Top