Vähän vielä näitä ikiaikaisia sulutusjuttuja.
Sakaramiinat (polkumiina) olivat niitä 60 g:n naksauksia, joilla oli tarkoitus haitata telamiinaesteiden raivaamista, jos sinne yritettäisiin manuaalisesti mennä miinoitusta purkamaan. Jalka kappaleina maassa huutava raivaaja hidastaa muiden raivaajien innokkuutta.
Pääpaino oli ajoneuvojen pysäyttäminen telluilla / pohjamiinoilla, mutta ainakin harjoituksissa välillä väsäiltiin henkilömiinoitusta putkimiinoilla. Ei ole ihan varma muistikuva, mutta sinne putkimiinojen (ansalangalla laukeavia) sekaan ei taidettu polkumiinoja suunnitella, kun muutenkin putkimiinojen raivaaminen on haastavaa ainakin ilman koiraa.
Kuten Kyylä tuossa kirjoittikin polkumiinan löytäminen piikkitutkaimella on lähes toivotonta, itsekin muistan vittuuntuneena möyrineeni siinä asentamani tellun ympärillä ja vaikka oli suurinpiirtein käsitys miten ne sakarat oli siihen piilottanut niin ei niitä meinannut saada paikannettua. Jos olisi oikeat räjähteet olleet kyseessä, olisi voinut aikalailla kuumottaa.
Johtajana niitä selosteita pusatessa ohje oli, että miinaeste tai -ryhmä merkittiin maastonkohtiin sidottuna, kun ei sillon satelliittipaikannuksesta oltu kuultu kuin huhuja. Esteet ja ryhmät merkittiin vain alueena (ja kuinka monta paukkua ko. alueella) ei todellakaan laadittu miinakohtaista karttaa. Tositilanteessa siihen purkamiseen olisi tultu päivien / viikkojen kuluttua ja sen paskasen peitepiirroksen kanssa olisi pitänyt lähteä zuumaileen taistelukenttää ja käskyttään omiaan, että tuosta niitä pitäisi löytyä ei muuta kun tökkimään. Ja jos raivausporukka olisi lusmunnut tai töppäillyt, sinne olisi aikanaan siviilit tulleet kokeileen onneaan.
Ei nuo tavat ole nykyaikaa.