Maamiinojen korvaaminen uusilla aseilla

Viuhkapanosta hainkin. Välttämättä pelkkä hauli ei avannut näkemystä tarpeeksi. Pelkällä tulostettavalla muovi kuorella ei nyt vahinkoa saada aikaiseksi.
Monimuotoisempaa muotoilua ja koko luokkaa. Tarvetta on pienemmällä sekä isommallekin viuhkalle jonka voisi lisäämällä taikka vähentämällä rak paketteja rakentaa.

Esimerkiksi
Oksiin kiinnitettävät mahdollistaisivat ylhäältä alaviistoon viuhkan saaden saman vaikutuksen kuin hyppy/drone panokset. Joissa on kyllä laaja kartio mallinen vaikutus alue. Tämä menee osittain hukkaan metsämaastossa ja altistaa myös omia osumille.
Tiheässä metsässä myös laajat vaakatason viuhkat menee hukkaan kun pysähtyvät puihin ja toiminta on hajautettua. Pienempiä käsikranaatin tehoisille suunnatuille olisi tarvetta.

Aukean ,tie uran suuntaisesti puunrunkoon voisi sitten laittaa useamman nykyisen viuhkapanoksen tehoisen. Vain mielikuvitus on noissa rajana.
Räjähtävä pahka olisi kieltämättä naamioinnin kannalta erinomainen.
 
Kyllä ne oli vrp:t tähysteisinä pehmeitä maaleja vastaan. Erinomainen peli se siinä siinä käytössä onkin. Putkimiinat käytännössä aina passiivisina. Ja siihen putkimiina on parempi kuin viuhka.

Usko pois. Viuhkan tyyliin tehty miina on huomattavasti kalliimpi kuin teräskuori ja r-aine. Pelkästään hauliksi tehty teräs on 3-4x kalliimpaa kilohinnaltaan, kuin valettu tai taottu teräskuori. Toki, jos rahaa löytyy, saadaan siitä tehokkaampi. Volframihauleilla vielä entisestään tehokkaampi.
Ihanko oikeasti esität ettei PV:lle ole varaa hankkia teräshauleja? Teräksen hinta on täysin mitätön osanen miinan hinnassa.

Lisäksi on hyvä muistaa ettei itsenäisen Suomen historiassa ole ollut tilannetta, jossa sodan ajan tehtävissä olisi oikeasti voitu laajassa mitassa valita käytetäänkö tähysteisenä viuhkaa vai putkimiinaa. Viuhkapanoksia on hankittu merkittäviä määriä vasta silloin, kun putkimiinat jo poistettiin. Varusmieskoulutuksessa on saattanut syntyä väärä käsitys käytettävissä olevan materiaalin määrästä.
 
Tässä miinakeskustelussa on suhteellisuudentaju ollut kateissa alusta asti. Jos vaiht
oehtoina on täysin brutaalisti käyttäytyvän vihollisen etenemisen pysäyttäminen kautta se riski että sodan jälkeen muutama marjanpoimia voi huonolla onnella menettää jalkansa, niin ei pitäisi olla vaikeuksia päättää kumman vaihtoehdon valitsee.
 
68:n sirpaloituminen oli tasaisempaa ja sirpaleet keskimäärin suurempia kuin 43:ssa. Jälkimmäinen tuotti hyvin suuria sirpaleita ja toisaalta pölyä. Silti myös 68 oli nykyaikaisiin esisirpaloituihin ratkaisuihin verraten hyvin vaihteleva sirpalekuvioltaan.

Jos PV:lle tuotetaan rauhan aikana mitä tahansa miinoja, niin ne ovat satavarmasti IM-luokiteltuja. Mahdollinen sodan aikainen tuotanto voi sitten vetää mutkia suoriksi.

Kuten aiemminkin on tullut todettua, niin ympyräsektoriin vaikuttavalle miinalle on paikkansa, mutta pääsäännöksi siitä ei ole. Suurimmassa osassa tilanteita riittäisi 60-90-asteen vaikutussektori. Mainostin tuolla jossain edellä kotimaista kokeellista putkimiinan seuraajaa vuosituhannen vaihteen tienoilta. Tai siis sellaiseksi sitä oli kehitelty. Siinä oli kahteen puolisylinteriin jakautuva rakenne, jolloin puun kylkeen, tai rakenteeseen kiinnitettäessä ei puolet tehosta mennyt aina haaskuuseen, vaan sen saattoi käyttää toisaalla. Itse lähtisin kehittelemään ratkaisua tuon ja kevyemmän viuhkapanoksen yhdistelmähankinnalla. Molemmat pelittäisivät samalla vetosytytimellä.
En nyt löytänyt hakemaani materiaalia noista miinoista (oli kuvia kerätyistä sirpaleista jne.), joten voi hyvin olla että olet oikeassa. Muistaakseni 68-mallisenkin sirpaloitumisessa oli ongelmia.

Joka tapauksessa uusissa miinoissa pitää ehkä jotain ersatz-ratkaisuja lukuunottamatta katsoa tosiaan eteenpäin, ja tuo puolitettava putkimiina olisi varmasti hyvä. Itse lisäisin valikoimaan jonkinlaisen modernimman polkumiinan, koska niilläkin on vissi paikkansa.

Yleisen ase- ja asejärjestelmäoppaan mukaan nykyiset sopimukset velvoittavat, että jalkaväkimiinassa on oltava vähintään 8 grammaa metallia raivaamisen helpottamiseksi. Tämä siis jättää valikoimasta pois mahdolliset lasikuoret sytyttimistä ja esim. radioaktiivista lasia II maailmansodan saksalaismiinojen tapaan käyttävät, geigermittarilla paikannettavat miinat eivät myöskään sovellu.
 
Tähän Orpon kommenttiin vielä:


Pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan kysymys jalkaväkimiinoista tulee Suomessa käydä nyt läpi perusteellisesti.

Asia käydään puolustuspoliittisen selonteon tarjoamassa kehikossa perinpohjaisesti läpi”, Orpo totesi Iltalehden haastattelussa sunnuntaina.

Puolustusministeriön sivuilta.

Uuden puolustusselonteon laatiminen on käynnistynyt​

Puolustusministeriö on käynnistänyt valtioneuvoston puolustusselonteon laatimisen hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti. Puolustusselonteko annettaneen eduskunnalle vuoden 2024 aikana ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon jälkeen.

Puolustusselonteossa annetaan puolustuspoliittiset linjaukset Suomen puolustuskyvyn ylläpidolle ja kehittämiselle
ottaen huomioon Nato-jäsenyyden vaikutukset.

Eli jos kaikki menee nopeasti ja ytimekkäästi, niin kohta julkaistavassa 2024 puolustusselonteossa kuvataan jo kehittämistarve sekä suositus miinakiellosta irtaantumisesta.

Jos 2024 puolustusselonteko ei tuota sisällä, niin homma valuu seuraavalle hallitukselle. Olisi todella tyylikästä jos vielä tämän vuoden aikana tuo miinapäivitys selontekoon saataisiin heti ulos ja käsittelyyn. Jättää vähemmän ulkoisen vaikuttamisen mahdollisuuksia ja antaa määrätietoisen kuvan Suomen toiminnasta.
 
Ottawan sopimus otetaan tarkasteluun

"Turvallisuusympäristö on muuttunut" tulee olemaan vielä klassikko lausunto.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Georgian sota 2008
Suomen Ottawan sopimus 2012
Ukrainan sodan alku eli Krimin miehitys 2014.
Venäjän ostokset Suomessa strategisissa paikoissa koko 2000luvulla ja Airiston helmen operaatio 2018.
 
Suomen Ottawan sopimus 2012
Ukrainan sodan alku eli Krimin miehitys 2014.
Niin. Tuo ajallinen etäisyys näiden kahden asian välillä on mitättömän, häviävän lyhyt.

Miettikääpä jos Ukrainan armeija olisi romahtanut jo 2014-2015 ja venäjä saanut jo silloin kaikki tavoitteensa täytettyä? Kuka olisi ollut seuraavana vuorossa. Niin kuin täällä muutamat jo todenneet, niin Ottawasta irtautuminen oli aivan käsittämätön virhearvio.
 
Niin. Tuo ajallinen etäisyys näiden kahden asian välillä on mitättömän, häviävän lyhyt.

Miettikääpä jos Ukrainan armeija olisi romahtanut jo 2014-2015 ja venäjä saanut jo silloin kaikki tavoitteensa täytettyä? Kuka olisi ollut seuraavana vuorossa. Niin kuin täällä muutamat jo todenneet, niin Ottawasta irtautuminen oli aivan käsittämätön virhearvio.
Ei kyllä helpolla pysty käsittämään päätöstä.
Venäjän asevoimat on ollut aina mallia bulkkimassa ja niin myös sen tukevan liittolaisten. Ei ole vaikea arvata mitä sieltä on tulossa ja paljon.
Korvaavat järjestelmät: Tähystys panokset yms on ollut hyvä lisä mutta ei korvaava.

Massamainen tulenkäyttö ,panssari ja jalkaväkijoukot yhdistettynä kaasuun ja nykyään vielä drone ja liitopommitukset asemiin pitää huolen että ketään ei ole alle kilometrin näköetäisyydellä eturintamassa odottamassa koska viuhkapanoksen voi laukaista.
Selustan hajautetut iskut viuhkapanoksineen ovat toimivia mutta ne eivät pysäytä jalkaväkeä niinkuin miinoite.
 
Sinänsä olisi täysin mahdollista kasata riittävä arsenaali erilaista jv-miinoitetta ilman että suoraan rikottaisiin mitään kieltoja. Käyttökoulutuskin voitaisiin antaa sillä verukkeella että pitää tuntea vihollinen ja sen käyttämät aseet, miinoitteen purkaminen, jada jada.

Suomen miinajärjestelmä on ollut sinänsä nerokas, että se on ollut erittäin modulaarinen. Putkimiinan täytteenä sekä sakaramiinana itsessään on käytetty samaa 60 heksotolisylinteriä kuin telamiinan räjäytin (edelleen) on. Tellu olisi helposti päivitettävissä siten, että räjäytin-sytytin itsessään olisi valmis sakaramiina ilman sakaraa, ja ne sakarathan voisi olla vaikka makkarakepin jalustan lisätuen nimellä varastossa tai pelkkä 3D-printterin tiedosto ja muutama sata printteriä valmiudessa. Putkimiinojen osalta ei pitäisi ongelmaa edes olla, nehän kelpaa tähystyskäyttöön(kin) sillä vetosytyttimellä.

Kaikki tämä vaatisi vain hieman polittista tahtoa taakseen, koska totuus on ettei niitä miinoja oikeasti mikään muu korvaa, varsinkaan naapurin lihamylly-doktriinia vastaan. Helpointa olisi tietenkin rullata Tarjan ja Erkin sabotaasit kokonaan takaisin siihen DDRn varastoon mistä ovat alunperin löytyneetkin.
 
Sinänsä olisi täysin mahdollista kasata riittävä arsenaali erilaista jv-miinoitetta ilman että suoraan rikottaisiin mitään kieltoja. Käyttökoulutuskin voitaisiin antaa sillä verukkeella että pitää tuntea vihollinen ja sen käyttämät aseet, miinoitteen purkaminen, jada jada.

Suomen miinajärjestelmä on ollut sinänsä nerokas, että se on ollut erittäin modulaarinen. Putkimiinan täytteenä sekä sakaramiinana itsessään on käytetty samaa 60 heksotolisylinteriä kuin telamiinan räjäytin (edelleen) on. Tellu olisi helposti päivitettävissä siten, että räjäytin-sytytin itsessään olisi valmis sakaramiina ilman sakaraa, ja ne sakarathan voisi olla vaikka makkarakepin jalustan lisätuen nimellä varastossa tai pelkkä 3D-printterin tiedosto ja muutama sata printteriä valmiudessa. Putkimiinojen osalta ei pitäisi ongelmaa edes olla, nehän kelpaa tähystyskäyttöön(kin) sillä vetosytyttimellä.

Kaikki tämä vaatisi vain hieman polittista tahtoa taakseen, koska totuus on ettei niitä miinoja oikeasti mikään muu korvaa, varsinkaan naapurin lihamylly-doktriinia vastaan. Helpointa olisi tietenkin rullata Tarjan ja Erkin sabotaasit kokonaan takaisin siihen DDRn varastoon mistä ovat alunperin löytyneetkin.
Vaikka 3-d printtaaminen on muotia, niin tuotettava määrä sopisi paremmin ruiskupuristukselle. Eli valmistettaisiin ruiskupuristusmuotit tarvittavan osan valmistamiseen jonka jälkeen ruiskupuristuskone voi tuottaa osia 24/7 varsin suurella nopeudella.

Sakaramiina 65-98 mallissa sakara taisi kuitenkin olla prässätty pellistä. Alkuperäisessä SM 65:ssä sakara on kuvien mukaan bakeliittia. Lienee vaihdettu jotta on helpompi löytää metallinpaljastimella. Peltiosan valmistamiseen varmasti löytyy tehokas teollinen menetelmä.

Alkuperäinen miinajärjestelmä oli kyllä hienosti suunniteltu. Nyt voisi olla aiheellista tehdä nykyaikaisempia miinoja. Siinä on toki vaarana, että suunnitteluun menisi esim 10 vuotta ja ei ehdi tarpeeseen nähden.

Jos miinoja tehtäisiin esim miljoona kpl vanhalla kaavalla vaikka hintaan 100 €/kpl, niin investointi ei silti olisi kokonaisuuteen nähden juuri mitään.
 
Ottawan sopimus otetaan tarkasteluun

Häkkänen on ollut asialla jo kesällä.

 
Miinat tarvitaan ehdottomasti. Sekä passiiviset jv miinotukset, kaukolaukastavat miinat, raskas miinakalusto.....
Hyvä esimerkki on ryssän touhu Itä-Ukrainassa. Droneilla olisi helppo seurata millainen poppoo lähestyy miinotteita, osan voisi jättää virittämättä ensi aaltoon hyökkääjiä, sitten kun on kärki ohi, viritettäisiin myös kauemmat miinotteet...
 
A-Studiossa Jarmo Lindberg, Kimmo Kiljunen ja Fatim Diarrhoea keskustelevat juuri jalkaväkimiinoista. Fatim vastustaa Ottawan sopimuksesta irtaantumista heti lähtökuopissa ja viisastelee jotain ideologista paskaa aseistariisunnasta. Kannattaa muistaa äänestystilanteessa.

Voi v*ttu mitä paskaa taas Kiljunen ja Fat Diarrhea suoltavat. Yhyy, kansainvälinen maine kärsii.
 
Back
Top