Merisodan historiasta

[Heikki]

Kiitän.
Itsellä on kirjahyllyssä G. von Schoulzin teos Englannin Suuri Laivasto maailmansodassa. Hänhän oli mukana Skagerrakissa, ja kuvaa kuinka taistelulaiva, jolla palveli, sai torpedo-osuman kylkeensä. Hercules se ei ollut, ei nyt ota mieleen
Kiinnostanut hävittäjien osuus jo tuonkin kirjan nojalla. Siinä on melko karuja kertomuksia sen kokoluokan alusten pärjäämisestä Pohjanmeren hyisissä myrskyissä. Joku taisi menettää komentosiltansakin ja siellä olleet talvimyrskyssä.

Oli niistä Wikipediassakin (https://en.wikipedia.org/wiki/Battle_of_Jutland) jotakin:

At 16:30, Scheer's leading battleships sighted the distant battlecruiser action; soon after, HMS Southampton of Beatty's 2nd Light Cruiser Squadron led by Commodore William Goodenough sighted the main body of Scheer's High Seas Fleet, dodging numerous heavy-calibre salvos to report in detail the German strength: 16 dreadnoughts with six older battleships. This was the first news that Beatty and Jellicoe had that Scheer and his battle fleet were even at sea. Simultaneously, an all-out destroyer action raged in the space between the opposing battlecruiser forces, as British and German destroyers fought with each other and attempted to torpedo the larger enemy ships. Each side fired many torpedoes, but both battlecruiser forces turned away from the attacks and all escaped harm except Seydlitz, which was hit forward at 16:57 by a torpedo fired by the British destroyer HMS Petard. Though taking on water, Seydlitz maintained speed. The destroyer HMS Nestor, under the command of Captain Barry Bingham, led the British attacks. The British disabled the German torpedo boat V27, which the Germans soon abandoned and sank, and Petard then torpedoed and sank V29, her second score of the day. S35 and V26 rescued the crews of their sunken sister ships. But Nestor and another British destroyer – HMS Nomad – were immobilised by shell hits, and were later sunk by Scheer's passing dreadnoughts. Bingham was rescued, and awarded the Victoria Cross for his leadership in the destroyer action.[57]
(- - -)
At 17:33, the armoured cruiser HMS Black Prince of Arbuthnot's squadron, on the far southwest flank of Jellicoe's force, came within view of HMS Falmouth, which was about 5 mi (4.3 nmi; 8.0 km) ahead of Beatty with the 3rd Light Cruiser Squadron, establishing the first visual link between the converging bodies of the Grand Fleet.[69] At 17:38, the scout cruiser HMS Chester, screening Hood's oncoming battlecruisers, was intercepted by the van of the German scouting forces under Rear-Admiral Boedicker.[70]
Heavily outnumbered by Boedicker's four light cruisers, Chester was pounded before being relieved by Hood's heavy units, which swung westward for that purpose. Hood's flagship HMS Invincible disabled the light cruiser SMS Wiesbaden shortly after 17:56. Wiesbaden became a sitting target for most of the British fleet during the next hour, but remained afloat and fired some torpedoes at the passing enemy battleships from long range. Meanwhile, Boedicker's other ships turned toward Hipper and Scheer in the mistaken belief that Hood was leading a larger force of British capital ships from the north and east. A chaotic destroyer action in mist and smoke ensued as German torpedo boats attempted to blunt the arrival of this new formation, but Hood's battlecruisers dodged all the torpedoes fired at them. In this action, after leading a torpedo counter-attack, the British destroyer HMS Shark was disabled, but continued to return fire at numerous passing enemy ships for the next hour.[71]
(- - -)
Simultaneously, the disabled British destroyer HMS Shark fought desperately against a group of four German torpedo boats and disabled V48 with gunfire, but was eventually torpedoed and sunk at 19:02 by the German destroyer S54. Shark's Captain Loftus Jones was awarded the Victoria Cross for his heroism in continuing to fight against all odds.
(- - -)
From 23:20 to approximately 02:15, several British destroyer flotillas launched torpedo attacks on the German battle fleet in a series of violent and chaotic engagements at extremely short range (often under 0.5 mi (0.80 km)).[108] At the cost of five destroyers sunk and some others damaged, they managed to torpedo the light cruiser SMS Rostock, which sank several hours later, and the pre-dreadnought SMS Pommern, which blew up and sank with all hands (839 officers and men) at 03:10 during the last wave of attacks before dawn.[108] Three of the British destroyers collided in the chaos, and the German battleship SMS Nassau rammed the British destroyer HMS Spitfire, blowing away most of the British ship's superstructure merely with the muzzle blast of its big guns, which could not be aimed low enough to hit the ship. Nassau was left with an 11 ft (3.4 m) hole in her side, reducing her maximum speed to 15 knots (28 km/h; 17 mph), while the removed plating was left lying on Spitfire's deck.[109] Spitfire survived and made it back to port.[110] Another German cruiser, Elbing, was accidentally rammed by the dreadnought Posen and abandoned, sinking early the next day. Of the British destroyers, HMS Tipperary, Ardent, Fortune, Sparrowhawk and Turbulent were lost during the night fighting.

 

[JR49]

Oli niistä Wikipediassakin (https://en.wikipedia.org/wiki/Battle_of_Jutland) jotakin:

At 16:30, Scheer's leading battleships sighted the distant battlecruiser action; soon after, HMS Southampton of Beatty's 2nd Light Cruiser Squadron led by Commodore William Goodenough sighted the main body of Scheer's High Seas Fleet, dodging numerous heavy-calibre salvos to report in detail the German strength: 16 dreadnoughts with six older battleships. This was the first news that Beatty and Jellicoe had that Scheer and his battle fleet were even at sea. Simultaneously, an all-out destroyer action raged in the space between the opposing battlecruiser forces, as British and German destroyers fought with each other and attempted to torpedo the larger enemy ships. Each side fired many torpedoes, but both battlecruiser forces turned away from the attacks and all escaped harm except Seydlitz, which was hit forward at 16:57 by a torpedo fired by the British destroyer HMS Petard. Though taking on water, Seydlitz maintained speed. The destroyer HMS Nestor, under the command of Captain Barry Bingham, led the British attacks. The British disabled the German torpedo boat V27, which the Germans soon abandoned and sank, and Petard then torpedoed and sank V29, her second score of the day. S35 and V26 rescued the crews of their sunken sister ships. But Nestor and another British destroyer – HMS Nomad – were immobilised by shell hits, and were later sunk by Scheer's passing dreadnoughts. Bingham was rescued, and awarded the Victoria Cross for his leadership in the destroyer action.[57]
(- - -)
At 17:33, the armoured cruiser HMS Black Prince of Arbuthnot's squadron, on the far southwest flank of Jellicoe's force, came within view of HMS Falmouth, which was about 5 mi (4.3 nmi; 8.0 km) ahead of Beatty with the 3rd Light Cruiser Squadron, establishing the first visual link between the converging bodies of the Grand Fleet.[69] At 17:38, the scout cruiser HMS Chester, screening Hood's oncoming battlecruisers, was intercepted by the van of the German scouting forces under Rear-Admiral Boedicker.[70]
Heavily outnumbered by Boedicker's four light cruisers, Chester was pounded before being relieved by Hood's heavy units, which swung westward for that purpose. Hood's flagship HMS Invincible disabled the light cruiser SMS Wiesbaden shortly after 17:56. Wiesbaden became a sitting target for most of the British fleet during the next hour, but remained afloat and fired some torpedoes at the passing enemy battleships from long range. Meanwhile, Boedicker's other ships turned toward Hipper and Scheer in the mistaken belief that Hood was leading a larger force of British capital ships from the north and east. A chaotic destroyer action in mist and smoke ensued as German torpedo boats attempted to blunt the arrival of this new formation, but Hood's battlecruisers dodged all the torpedoes fired at them. In this action, after leading a torpedo counter-attack, the British destroyer HMS Shark was disabled, but continued to return fire at numerous passing enemy ships for the next hour.[71]
(- - -)
Simultaneously, the disabled British destroyer HMS Shark fought desperately against a group of four German torpedo boats and disabled V48 with gunfire, but was eventually torpedoed and sunk at 19:02 by the German destroyer S54. Shark's Captain Loftus Jones was awarded the Victoria Cross for his heroism in continuing to fight against all odds.
(- - -)
From 23:20 to approximately 02:15, several British destroyer flotillas launched torpedo attacks on the German battle fleet in a series of violent and chaotic engagements at extremely short range (often under 0.5 mi (0.80 km)).[108] At the cost of five destroyers sunk and some others damaged, they managed to torpedo the light cruiser SMS Rostock, which sank several hours later, and the pre-dreadnought SMS Pommern, which blew up and sank with all hands (839 officers and men) at 03:10 during the last wave of attacks before dawn.[108] Three of the British destroyers collided in the chaos, and the German battleship SMS Nassau rammed the British destroyer HMS Spitfire, blowing away most of the British ship's superstructure merely with the muzzle blast of its big guns, which could not be aimed low enough to hit the ship. Nassau was left with an 11 ft (3.4 m) hole in her side, reducing her maximum speed to 15 knots (28 km/h; 17 mph), while the removed plating was left lying on Spitfire's deck.[109] Spitfire survived and made it back to port.[110] Another German cruiser, Elbing, was accidentally rammed by the dreadnought Posen and abandoned, sinking early the next day. Of the British destroyers, HMS Tipperary, Ardent, Fortune, Sparrowhawk and Turbulent were lost during the night fighting.

Kiitän.
Paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, ja riittävän lyhyt poiminta minun lukutavalleni. Käyn nimittäin jokaisen aluksen ja kapteenin linkit läpi, niin aikaa kuluu ja yleensä tulee joku keskeytys .
Tuosta muuten kannattaa lukea etenkin Sharkin taistelu. Loftus kellui lopulta Ruotsiin rantaan.
Muutenkin jännä ja kertoo olosuhteista ja kalustosta, kun laivat voivat olla liikuntakyvyttömiä ja selviytyä silti pitkään. Kuten nyt Wiesbaden, joka sai osuman 18.30 ja upposi vasta joskus yhden kahden aikaan yöllä. Selvisi sekin, että juuri tuo risteilijä oli se, joka ampui torpedon Marlboroughin kylkeen! Uutta tietoa minulle.
Edellä mainittu kirja muuten kertoo tilanteesta, että alue oli täynnä savua ja näkemä hyvin huono.

Ruotsin rannikolta löydettyjen sotahauta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Gorch_Fock_(author)

 

[JR49]

https://en.wikipedia.org/wiki/Project_Hula
Alaskass tapahtui ehkä vähemmän tunnettua historiaa. Venäläisiä kytkettiin Japanin vastaiseen sotaan.
As the plan was finalized, the United States was to transfer 180 ships – 30 Tacoma-class patrol frigates (U.S. Navy hull classification symbol PF), 24 Admirable-class minesweepers (AM), 36 auxiliary motor minesweepers (YMS), 30 large infantry landing craft (LCI(L)), 56 submarine chasers (SC), and four floating workshops (YR) – to the Soviet Union, by 1 November 1945, training about 15,000 Soviet Navy personnel to operate them.

 

[magitsu]

https://twitter.com/x/status/1291764915657736194

 

[fulcrum]

Voihan venäjä-ketjusta käydystä tykkivenekeskustelusta inspiroituneena ajattelin keräillä tähän sitä historiaa joka johti tykkiveneiden kehittämiseen, lähteenä Suomen Laivaston Historia osa II. Tavoitteena ehkä vähän avata sitä miten ja miksi päädyttiin siihen mitä tuli.

Kuten tunnettua, laivasto oli raunioina sodan ja raivauskauden jälkeen. Merivoimat ei hukannut aikaa vaan laati hyvin muhkean laivasto-ohjelman johon kuului hävittäjiä, saattajia, raivaajia, tykkiveneitä yms. niin että yhteisuppouma oli hyvin tarkasti 10 000 tonnia. Valtiovalta näytti ohjelmalle hyvin nopeasti alapeukkua. Rahaa ei ollut ja telakat oli jo täystyöllistettyjä sotakorvausten kanssa. Jotain aluksia piti kuitenkin saada jo koulutuksellisista syistä koska 'laivaksi' nimitettäviä aluksia ei ollut muita kuin Ruotsinsalmi ja 'Puupäät' jotka kirjaimellisesti lahosivat käsiin. Laivasto-ohjelmaesitykseen kuului kaksi 450 tonnin saaristotykkivenettä - tuolloin vielä varsin vaatimatonta alusta jotka oli ohjelmassa vain sivuroolissa - joten 1952 laivaston komentaja esitti että tehdään nyt edes ne ensiksi että saadaan jotain koulutukseenkin sopivia aluksia. Ne voisi osin rahoittaa vanhoista tykkiveneistä saatavilla romutusrahoilla (noihin aikoihin laivastot saattoivat vielä tienata vanhoja laivoja romuttamalla). Koska isompiin hävittäjiin ei näyttänyt olevan rahaa, yritettiin samaan aikaan yhdistää saattajan ja hävittäjän ominaisuudet yhteen 500 tonnin alustyyppiin joita voitaisiin rakentaa kohtuullinen määrä. Näin pienen aluksen suunnittelu tällaisiin tehtäviin ei onnistunut.

Vuonna 1953 eduskunta hyväksyikin esityksen kahden 'saaristoyhteysaluksen' rakentamiseen. Tykkiveneiksi niitä ei uskallettu nimittää jottei rauhaa rakastava proletariaatti olisi järkyttynyt Suomen porvarillisen sotatalouskompleksin militarismista. Rahaa ei kuitenkaan sitten oikeasti myönnetty. Merivoimat alkoi tässä vaiheessa hiffaamaan että vähät pennoset joutuisi käyttämään tarkasti eikä edes yrittänyt saada näitä kahta hätärakennusalusta enää rahoitettua.

1955 tehtiin ensimmäinen todellinen PV:n perushankintaohjelma johon merivoimat esitti seuraavaa:
a. neljä 600-800 tonnin vartiolaivaa (saattaja)
b. Ruotsinsalmi-luokan miinalaiva
c. 16 moottoritykkivenettä
d. 16 pientä raivaajaa
e. 6 kalustolauttaa
f. 6 kalustovenettä.

Puolustusvoimien komentaja hyväksyi esityksen muuten mutta a-kohdan saattajat kutistettiin 450 tonnin kokoisiksi sillä 'boonuksena' että niitä ehkä hankittaisiin sitten enemmän kuin 4. Vartiolaivoille kaavailtu tehtäväkenttä ei ollut vallan vähäinen:
-maihinnousun torjunta
-meriliikenteen suojaaminen
-moottoritorpedoveneiden tukeminen
-100 miinan kantokyky
-omien miinakenttien suojaaminen
-maavoimien taistelun tukeminen tykistöllä
-jäävahvistus

Ruhtinaallisena vapaa-aikanaan vartiolaivan miehistö olisi epäilemättä pelannut sököä salongissa. Sanomattakin on selvää ettei tällaista superalusta saatu suunniteltua mitenkään. Realistisimmat tulokset olivat alle 20 solmua kulkevia miinalaivoja joissa oli 40mm tykit.

Saattajakysymyksen ratkaisu venyi vuosia. 1959 alustyyppiä alettiin suunnitella tosissaan. Päädyttiin että jäävahvisteisena aluksesta tulisi noin 800-tonninen ja aseistus kaksi automaattitykkiä. Moderneja 4 tuuman tykkejä ei ollut saatavilla ja 120-milliset olisivat nostaneet uppouman 1500-tonniseksi, joten tykiksi valikoitui 76mm. Toisin kuin aikaisemmissa saaristotykkivenesuunnitelmissa, tykit olisivat nyt tutkaohjattuja keskuslaskimella, eli tulenjohto olisi uusinta hottia. Pääesikunta ei kuitenkaan hyväksynyt 76mm tykkiä, koska se piti sitä liian heikkona rannikkojoukkojen tulitukeen. Merivoimat laski että tulinopeusvaatimus voitaisiin täyttää yhdellä uudella Boforsin 120-millisellä joten yksi tuliyksikkö riittäisi. 1962 valmistui uusi suunnitelma:
-900 tonnia, jäävahvistus
-aseistus 120mm Bofors, 2x 40mm/70
-sutoraketinheittimet, sonar
-dieselkoneisto, 9000hv, 23 solmua.

Ohjelmassa alustyyppi sai nimen tykkivene, jota oli siis aikaisemmin karsastettu liian aggressiivisena. Aluksen hitaaseen nopeuteen ei oltu kuitenkaan erityisen tyytyväisiä.

H-ohjelmassa vartiolaivojen määräksi oli vakiintunut kuusi ja merivoimat oli päässyt eroon aikaisemmasta 450 tonnin rajasta. Samaan aikaan piti ratkaista myös koululaivakysymys. Merivoimat päätti että yksi vartiolaivoista voisi olla myös koululaiva. Tällainen alus suunniteltiinkin samaan aikaan tykkiveneprojektin kanssa:


1960 eduskunta tekikin päätöksen tällaisen aluksen tilaamisesta. Puolustusministeriö kuitenkin ilmoitti että koska koululaivalla ei olisi sodan ajan roolia (?) niin ihan sama millainen kiulu se olisi, joten se käski merivoimia ostamaan koululaivaksi vanhan halvan brittifregatin. Lupailtiin että tämä toimisi koululaivana muutaman vuoden, jonka jälkeen tilattaisiin oikea koululaiva ja fregatti voitaisiin muuttaa emälaivaksi. Koululaivaan ei kuitenkaan sitten annettu rahaa vaan Matti Kurki ajettiin tässä toiminnassa loppuun.

Vuonna 1963 tilannetta muutti sitten taas NL:n kanssa solmittu tavaraluottosopimus, joka antoi merivoimillekin mahdollisuuden tilata aluksia NL:stä. Riga-luokan saattajat sopivat kohtuullisen hyvin vartiolaiva-spesifikaatioon. Niiden nopeus oli kuitenkin 28 solmua. Kotimainen tykkivene oli nyt auttamatta liian hidas toimimaan saattajien kanssa joten piirustuspöydän äärelle palattiin taas. Jäävahvistuksesta luovuttiin, kansirakenteita kevennettiin ja koneistoksi valittiin edistyksellinen diesel-kaasuturbiini-yhdistelmä. 1965 valmistuivat suunnitelmat ja tykkivene oli saavuttanut meille tutut rakastettavat muotonsa

 

[Old Boy]

Voihan venäjä-ketjusta käydystä tykkivenekeskustelusta inspiroituneena ajattelin keräillä tähän sitä historiaa joka johti tykkiveneiden kehittämiseen, lähteenä Suomen Laivaston Historia osa II. Tavoitteena ehkä vähän avata sitä miten ja miksi päädyttiin siihen mitä tuli.

Tuota lähdettä käyttäen ei kyllä tähän päämäärään päästä, ainakaan jos kaikki lähdekritiikki puuttuu. Eikä Puranenkaan lähde liikkeelle Gnatien korvaamisesta 50 v sitten, kun kertoo yleisölle HX-hankkeesta.
1950-luvulla ei ollut varoja juuri minkäänlaisiin uudishankintoihin kun valtion varat meinasi loppua muutenkin eikä nykyinen lainaaminen ollu mahdollista.

Ainahan asioita voidaan perustella miten vain, siitähän on nykyisinkin esimerkkejä. Koululaivahanke virisi Merivoimien esikunnassa, kun Laivastomme komentaja vieraili (oliko?) v. 1958 Leningradissa. Hän joutui ottamaan kulkuneuvokseen kuluneen ja ruostuneen miinalaiva Ruotsinsalmen, jonka kannella saattoi tuntea aikamoista alemmuutta Sverdlovskien ohi purjehdittaessa. Koululaiva nähtiin Pääesikunnassa aivan oikein vierailu- ja Merivoimien edustusaluksena, jollainen ei ollut prioriteettilistalla korkealla jos ollenkaan. Sama kun aloittaisi panssarivoimien nykyaikaistamisen rakentamalla komea upseerikerho!

 

[fulcrum]

Tuota lähdettä käyttäen ei kyllä tähän päämäärään päästä, ainakaan jos kaikki lähdekritiikki puuttuu. Eikä Puranenkaan lähde liikkeelle Gnatien korvaamisesta 50 v sitten, kun kertoo yleisölle HX-hankkeesta.
1950-luvulla ei ollut varoja juuri minkäänlaisiin uudishankintoihin kun valtion varat meinasi loppua muutenkin eikä nykyinen lainaaminen ollu mahdollista.

En oikein ymmärrä vertausta, enhän minä Lv2020:ttä tässä analysoi vaan tykkiveneitä. Kuten näkyy, kehityslinja tuosta ensimmäisestä sodanjälkeisestä laivasto-ohjelmaesityksestä - ja etenkin v. 1955 perushankintaohjelmasta - on hyvin selkeä. Evoluution kesto ei ole 50 vaan 15 vuotta mikä ei ole sotalaivalle esiselvityksestä lipunnostoon mitenkään poikkeuksellisen pitkä kehityskaari. Jenkkien Zumwalt-luokan (käyttöönotto 2016) kehitys juontuu 80-luvun lopun selvityksiin.

Ainahan asioita voidaan perustella miten vain, siitähän on nykyisinkin esimerkkejä. Koululaivahanke virisi Merivoimien esikunnassa, kun Laivastomme komentaja vieraili (oliko?) v. 1958 Leningradissa. Hän joutui ottamaan kulkuneuvokseen kuluneen ja ruostuneen miinalaiva Ruotsinsalmen, jonka kannella saattoi tuntea aikamoista alemmuutta Sverdlovskien ohi purjehdittaessa. Koululaiva nähtiin Pääesikunnassa aivan oikein vierailu- ja Merivoimien edustusaluksena, jollainen ei ollut prioriteettilistalla korkealla jos ollenkaan. Sama kun aloittaisi panssarivoimien nykyaikaistamisen rakentamalla komea upseerikerho!

Tämä motivaatio tuodaan ao. kirjassa esille. Matti Kurjen hankintaa vastustettiin mm. sillä perusteella että vanha hätätuotettu ylijäämäalus ei anna Suomen omasta laivanrakennusosaamisesta tai teknologian tasosta hyvää kuvaa. Koska koululaivat matkaavat maailmalla, niistä haluttiin edustavan näköisiä, tämä vaikutti tietääkseni myös Suomen Joutsenen hankinnassa aikoinaan.

Laivasto-ohjelmia ja alustyyppejä on aina rustattu myös muilla kuin tiukan sotilaallisilla perusteilla. Joskus viime vuosisadan alkupuolella Yhdysvaltain laivasto esitti poliittiselle johdolle 46 (vai oliko 48) taistelulaivan hankintaa. Miksi juuri tuo luku? No, taistelulaivat nimettiin osavaltioiden mukaan ja USN:n mielestä olisi hienoa jos joka osavaltiolla olisi oma nimikkoalus. Esitys ei mennyt läpi.

 

[Merten sheriffi]

Voihan venäjä-ketjusta käydystä tykkivenekeskustelusta inspiroituneena ajattelin keräillä tähän sitä historiaa joka johti tykkiveneiden kehittämiseen, lähteenä Suomen Laivaston Historia osa II. Tavoitteena ehkä vähän avata sitä miten ja miksi päädyttiin siihen mitä tuli.

Kuten tunnettua, laivasto oli raunioina sodan ja raivauskauden jälkeen. Merivoimat ei hukannut aikaa vaan laati hyvin muhkean laivasto-ohjelman johon kuului hävittäjiä, saattajia, raivaajia, tykkiveneitä yms. niin että yhteisuppouma oli hyvin tarkasti 10 000 tonnia. Valtiovalta näytti ohjelmalle hyvin nopeasti alapeukkua. Rahaa ei ollut ja telakat oli jo täystyöllistettyjä sotakorvausten kanssa. Jotain aluksia piti kuitenkin saada jo koulutuksellisista syistä koska 'laivaksi' nimitettäviä aluksia ei ollut muita kuin Ruotsinsalmi ja 'Puupäät' jotka kirjaimellisesti lahosivat käsiin. Laivasto-ohjelmaesitykseen kuului kaksi 450 tonnin saaristotykkivenettä - tuolloin vielä varsin vaatimatonta alusta jotka oli ohjelmassa vain sivuroolissa - joten 1952 laivaston komentaja esitti että tehdään nyt edes ne ensiksi että saadaan jotain koulutukseenkin sopivia aluksia. Ne voisi osin rahoittaa vanhoista tykkiveneistä saatavilla romutusrahoilla (noihin aikoihin laivastot saattoivat vielä tienata vanhoja laivoja romuttamalla). Koska isompiin hävittäjiin ei näyttänyt olevan rahaa, yritettiin samaan aikaan yhdistää saattajan ja hävittäjän ominaisuudet yhteen 500 tonnin alustyyppiin joita voitaisiin rakentaa kohtuullinen määrä. Näin pienen aluksen suunnittelu tällaisiin tehtäviin ei onnistunut.

Vuonna 1953 eduskunta hyväksyikin esityksen kahden 'saaristoyhteysaluksen' rakentamiseen. Tykkiveneiksi niitä ei uskallettu nimittää jottei rauhaa rakastava proletariaatti olisi järkyttynyt Suomen porvarillisen sotatalouskompleksin militarismista. Rahaa ei kuitenkaan sitten oikeasti myönnetty. Merivoimat alkoi tässä vaiheessa hiffaamaan että vähät pennoset joutuisi käyttämään tarkasti eikä edes yrittänyt saada näitä kahta hätärakennusalusta enää rahoitettua.

1955 tehtiin ensimmäinen todellinen PV:n perushankintaohjelma johon merivoimat esitti seuraavaa:
a. neljä 600-800 tonnin vartiolaivaa (saattaja)
b. Ruotsinsalmi-luokan miinalaiva
c. 16 moottoritykkivenettä
d. 16 pientä raivaajaa
e. 6 kalustolauttaa
f. 6 kalustovenettä.

Puolustusvoimien komentaja hyväksyi esityksen muuten mutta a-kohdan saattajat kutistettiin 450 tonnin kokoisiksi sillä 'boonuksena' että niitä ehkä hankittaisiin sitten enemmän kuin 4. Vartiolaivoille kaavailtu tehtäväkenttä ei ollut vallan vähäinen:
-maihinnousun torjunta
-meriliikenteen suojaaminen
-moottoritorpedoveneiden tukeminen
-100 miinan kantokyky
-omien miinakenttien suojaaminen
-maavoimien taistelun tukeminen tykistöllä
-jäävahvistus

Ruhtinaallisena vapaa-aikanaan vartiolaivan miehistö olisi epäilemättä pelannut sököä salongissa. Sanomattakin on selvää ettei tällaista superalusta saatu suunniteltua mitenkään. Realistisimmat tulokset olivat alle 20 solmua kulkevia miinalaivoja joissa oli 40mm tykit.

Saattajakysymyksen ratkaisu venyi vuosia. 1959 alustyyppiä alettiin suunnitella tosissaan. Päädyttiin että jäävahvisteisena aluksesta tulisi noin 800-tonninen ja aseistus kaksi automaattitykkiä. Moderneja 4 tuuman tykkejä ei ollut saatavilla ja 120-milliset olisivat nostaneet uppouman 1500-tonniseksi, joten tykiksi valikoitui 76mm. Toisin kuin aikaisemmissa saaristotykkivenesuunnitelmissa, tykit olisivat nyt tutkaohjattuja keskuslaskimella, eli tulenjohto olisi uusinta hottia. Pääesikunta ei kuitenkaan hyväksynyt 76mm tykkiä, koska se piti sitä liian heikkona rannikkojoukkojen tulitukeen. Merivoimat laski että tulinopeusvaatimus voitaisiin täyttää yhdellä uudella Boforsin 120-millisellä joten yksi tuliyksikkö riittäisi. 1962 valmistui uusi suunnitelma:
-900 tonnia, jäävahvistus
-aseistus 120mm Bofors, 2x 40mm/70
-sutoraketinheittimet, sonar
-dieselkoneisto, 9000hv, 23 solmua.

Ohjelmassa alustyyppi sai nimen tykkivene, jota oli siis aikaisemmin karsastettu liian aggressiivisena. Aluksen hitaaseen nopeuteen ei oltu kuitenkaan erityisen tyytyväisiä.

H-ohjelmassa vartiolaivojen määräksi oli vakiintunut kuusi ja merivoimat oli päässyt eroon aikaisemmasta 450 tonnin rajasta. Samaan aikaan piti ratkaista myös koululaivakysymys. Merivoimat päätti että yksi vartiolaivoista voisi olla myös koululaiva. Tällainen alus suunniteltiinkin samaan aikaan tykkiveneprojektin kanssa:
Katso liite: 43175

1960 eduskunta tekikin päätöksen tällaisen aluksen tilaamisesta. Puolustusministeriö kuitenkin ilmoitti että koska koululaivalla ei olisi sodan ajan roolia (?) niin ihan sama millainen kiulu se olisi, joten se käski merivoimia ostamaan koululaivaksi vanhan halvan brittifregatin. Lupailtiin että tämä toimisi koululaivana muutaman vuoden, jonka jälkeen tilattaisiin oikea koululaiva ja fregatti voitaisiin muuttaa emälaivaksi. Koululaivaan ei kuitenkaan sitten annettu rahaa vaan Matti Kurki ajettiin tässä toiminnassa loppuun.

Vuonna 1963 tilannetta muutti sitten taas NL:n kanssa solmittu tavaraluottosopimus, joka antoi merivoimillekin mahdollisuuden tilata aluksia NL:stä. Riga-luokan saattajat sopivat kohtuullisen hyvin vartiolaiva-spesifikaatioon. Niiden nopeus oli kuitenkin 28 solmua. Kotimainen tykkivene oli nyt auttamatta liian hidas toimimaan saattajien kanssa joten piirustuspöydän äärelle palattiin taas. Jäävahvistuksesta luovuttiin, kansirakenteita kevennettiin ja koneistoksi valittiin edistyksellinen diesel-kaasuturbiini-yhdistelmä. 1965 valmistuivat suunnitelmat ja tykkivene oli saavuttanut meille tutut rakastettavat muotonsa

Katso liite: 43178

Onko tuo Surunmaa luokan maalinetsintä ja ilmamaalien seurantatutkaa vielä jossain maassa käytössä? Kiinostaa tietää specsejä mutta niitä ei kuulu mistään.
@fulcrum voisitko laittaa sen profiilikuvan joka sinulla oli kauan kauan sitten? Olisi nostalgista. Fouga?

 

[fulcrum]

Onko tuo Surunmaa luokan maalinetsintä ja ilmamaalien seurantatutkaa vielä jossain maassa käytössä? Kiinostaa tietää specsejä mutta niitä ei kuulu mistään.
@fulcrum voisitko laittaa sen profiilikuvan joka sinulla oli kauan kauan sitten? Olisi nostalgista. Fouga?

Tuota systeemiä oli ainakin Ruotsissa käytössä korveteissa (Stockholm/Göteborg) vielä muutama vuosi sitten, ehkä vieläkin. Thalesin WM 20 -tutkaa taas on ollut käytössä laajalti, löytynee monesta paikasta vieläkin.

Hmm, mitähän kuvia minulla on ollut...Fougaa ei ole kyllä, joskus susi1.netin aikoihin taisi olla Su-25 profiilikuvassa?

Olisikohan ollut tämä kuva. Profiili on silmiä siristämällä kieltämättä vähän fougamainen.

 

[Merten sheriffi]

Tuota systeemiä oli ainakin Ruotsissa käytössä korveteissa (Stockholm/Göteborg) vielä muutama vuosi sitten, ehkä vieläkin. Thalesin WM 20 -tutkaa taas on ollut käytössä laajalti, löytynee monesta paikasta vieläkin.

Hmm, mitähän kuvia minulla on ollut...Fougaa ei ole kyllä, joskus susi1.netin aikoihin taisi olla Su-25 profiilikuvassa?

Olisikohan ollut tämä kuva. Profiili on silmiä siristämällä kieltämättä vähän fougamainen.

juurikin tämä.

 

[JR49]

Tätä voi suositella, todella erinomainen. Ehkä täällä joskus ollutkin. Eli hävittäjän alkutaival.

 

[Juna112Porojetsiin]

Tuota systeemiä oli ainakin Ruotsissa käytössä korveteissa (Stockholm/Göteborg) vielä muutama vuosi sitten, ehkä vieläkin. Thalesin WM 20 -tutkaa taas on ollut käytössä laajalti, löytynee monesta paikasta vieläkin.

Hmm, mitähän kuvia minulla on ollut...Fougaa ei ole kyllä, joskus susi1.netin aikoihin taisi olla Su-25 profiilikuvassa?

Olisikohan ollut tämä kuva. Profiili on silmiä siristämällä kieltämättä vähän fougamainen.

Uskoisin että WM20:iä on kuitenkin päivitetty useampaan otteeseen. Aikoinaan hankituissa - silloin state-of-art - vermeissä esim. keskusmuisti perustui rengasmuisiin. WM20 oli Naton yleisesti käyttämä tulenjohtojärjestelmä korvettiluokan aluksissa. Sillä pystyi, laajennuksineen (kuten meillä Turunmaissa), ohjaamaan kolmea asetta. Thalesin sivuilta muuten löytyy luetteloita joissa on mielestäni myös WM20 käyttäjät lueteltu.

Mutta on tietenkin muistettava tietotekniikan hillitön vauhti, jota piisasi tuolloin - ja piisaa tälläkin hetkellä. Suunnilleen samoihin aikoihin kun WM20 otettiin käyttöön, lanseerattiin IC piirit, jotka nostivat digitaalitekniikan täysin uudelle tasolle. Ja rengasmuistit historian romukoppaan.*

Toisaalta, kun nyt pohditaan Venäjän ihmeaseiden käsittämätöntä suorituskykyä, niin aivan superluokan käsittämättömän siitä tekee se, että Venäjä on prosessoritekniikassa noin 15 vuotta takamatkalla.. ja kiinni eivät ole saamassa.


*tämäkin olisi luonnollisesti pitänyt osata merivoimissa ennakoida, ja odottaa muutama vuosi, että uudempaa sotilaselektroniikkaa olisi päässyt asentelemaan laivoihin.


edit: niin siis WM20 oli Signaalin (HSA) tuote, joka (Hollandse Signaalapparaten) sittemmin Thmpson CSF:n kautta ostettuna päätyi Thalesiksi. (Thales Nederland - tarkemmin)

 

[fulcrum]

Tätä voi suositella, todella erinomainen. Ehkä täällä joskus ollutkin. Eli hävittäjän alkutaival.

Ihan tietävän oloinen ukko, tosin video on aika brittikeskeinen - kehitystä tapahtui muuallakin. Espanjalaisten Destructor sentään mainitaan.
Saksassa torpedoveneiden rinnalle kehitettiin v. 1886 'Divisiontorpedoboote' jotka olivat isoja (300 tonnia tai yli) torpedoveneitä. Varsinaisesti ne eivät olleet 'hävittäjiä' sanan myöhemmässä merkityksessä koska niiden rooli oli offensiivinen, vaan ne olivat laivueenjohtajia pienemmille torpedoveneille. Myöhemmin niitä kuitenkin käytettiin kuten Hochseetorpedoboot-tyyppiä (1898) joka siis oli käytännössä hävittäjä. Tässä vaiheessa kuten tuonkin videon tekijä mainitsee, Saksan torpedovenekehitys jakautui kahteen linjaan, jako säilyi 2. maailmansotaan asti.

Venäjän laivasto tilasi Saksasta 1888 torpedoristeilijä Kazarskin joka oli kehitetty edellämainitusta Divisiontorpedobootista. Tätä tyyppiä tehtiin eri telakoilla kuusi kappaletta (kaksi Turussa) ja näistä laivoista kaksi päätyi Suomen laivastoon nimillä Matti Kurki ja Klas Horn. 1. maailmansodan aikana niitä ei enää hävittäjinä käytetty. Suomalaiset yrittivät modifioida ne tykkiveneiksi johon ne eivät hennon rakenteensa puolesta sopineet.

 

[JR49]

Ihan tietävän oloinen ukko, tosin video on aika brittikeskeinen - kehitystä tapahtui muuallakin. Espanjalaisten Destructor sentään mainitaan.
Saksassa torpedoveneiden rinnalle kehitettiin v. 1886 'Divisiontorpedoboote' jotka olivat isoja (300 tonnia tai yli) torpedoveneitä. Varsinaisesti ne eivät olleet 'hävittäjiä' sanan myöhemmässä merkityksessä koska niiden rooli oli offensiivinen, vaan ne olivat laivueenjohtajia pienemmille torpedoveneille. Myöhemmin niitä kuitenkin käytettiin kuten Hochseetorpedoboot-tyyppiä (1898) joka siis oli käytännössä hävittäjä. Tässä vaiheessa kuten tuonkin videon tekijä mainitsee, Saksan torpedovenekehitys jakautui kahteen linjaan, jako säilyi 2. maailmansotaan asti.

Venäjän laivasto tilasi Saksasta 1888 torpedoristeilijä Kazarskin joka oli kehitetty edellämainitusta Divisiontorpedobootista. Tätä tyyppiä tehtiin eri telakoilla kuusi kappaletta (kaksi Turussa) ja näistä laivoista kaksi päätyi Suomen laivastoon nimillä Matti Kurki ja Klas Horn. 1. maailmansodan aikana niitä ei enää hävittäjinä käytetty. Suomalaiset yrittivät modifioida ne tykkiveneiksi johon ne eivät hennon rakenteensa puolesta sopineet.

Aivan. Hyvä esimerkki kehityksestä muualla on englantilaisten River-luokka, eli myöhempi E-luokka, ja sen kehittämiseen johtanut kulku. Siinä on korotettu keula, mikä paransi aluksen merenkulkuominaisuuksia huonolla kelillä. Saksalaiset olivat huomanneet tämän jo ensin ja panneet toimeen S90-luokassaan. Hochsee, minä sitten pidän siitä termistä.

https://en.wikipedia.org/wiki/River-class_destroyer
https://en.wikipedia.org/wiki/S90-class_torpedo_boat

Eli D-luokka briteillä, rakennettu 1895-1899, sitä edeltävillä oli vielä matalampi keula.


Saksalaisten versio S90, rakennettu 1899-1907.


Ja se brittien River-luokan edustaja, jota on joskus tituleerattu ensimmäiseksi todelliseksi hävittäjäksi. Rakennettu 1903-1905.
Upeita kuvia upeista aluksista.

 

[SatSotHist]

Koululaivahanke virisi Merivoimien esikunnassa, kun Laivastomme komentaja vieraili (oliko?) v. 1958 Leningradissa. Hän joutui ottamaan kulkuneuvokseen kuluneen ja ruostuneen miinalaiva Ruotsinsalmen, jonka kannella saattoi tuntea aikamoista alemmuutta Sverdlovskien ohi purjehdittaessa. Koululaiva nähtiin Pääesikunnassa aivan oikein vierailu- ja Merivoimien edustusaluksena, jollainen ei ollut prioriteettilistalla korkealla jos ollenkaan.

Tunnustan että tuo näkökulma on jäänyt itsellä aika pimentoon.

Miinalaivat ovat Suomen kaltaiselle pikkumaalle teknisesti hyviä koululaivoja, koska miinakannella on tilaa. Sodassa miinoja, koulutuspurjehduksella vaikka majoituskontteja.

Mutta tosiaan se koululaiva on myös valtion "käyntikortti". Eli aluksella olisi hyvä olla kokoa ja näyttäävyyttä.

Kaikki lenevät kuulleet sen urbaanilegendan että Pohjanmaata luultiin Suomen lippulaivan saattajaksi jossakin ulkomaan satamassa? Tai että satamassa lippulaivalle oli varattu paikka jossa laakonki sojotti ylöspäin?

 

[fulcrum]

Kuten @OldBoy kirjoitti, puolustusministeriö oli jämähtänyt koululaivakysymyksessä 30-luvulle. Silloin koululaivan tarkoitus oli lähinnä kouluttaa merimiehiä, ja siihen purjelaiva oli ihan sopiva. Olihan sillä paljon halvempi kiertää maailman meriä kuin höyrylaivalla, lisäksi kauppalaivastossa oli vielä paljon purjealuksia. Näitä pitkiä purjehduksia käytettiin myös Suomi-tietoisuuden lisäämiseen maailmalla, usein mukana oli esimerkiksi vientitarvikenäyttely.
Sodanjälkeisenä aikana aluspalvelus teknistyi paljon ja päätettiin sitten että koululaivalla on annettava jo järjestelmäkoulutusta jottei kaikkea tarvitse palvelusyksikössä aloittaa ihan alusta. Ja siihen tarvitaan alus jolla on samanlaisia aseita, järjestelmiä ja sensoreita kuin varsinaisilla taistelualuksilla. Ja kun alus on näin aseistettu niin sillä olisi myös sodan ajan rooli. Puolustusministeriössä tätä ei ymmärretty vaan siellä miellettiin koululaiva edelleen 'kuolleeksi tonnistoksi' johon ei kannattaisi paljon rahaa laittaa. Vanhanaikaisella mäntähöyrykoneella ja sodanaikaisilla tykeillä ja tutkilla varustettu Matti Kurki ei soveltunut kovin hyvin merivoimien tarpeisiin ja kun koneisto ajettiin loppuun niin rungolle ei jäänyt edes minkäänlaista jämäkäyttöä.
Toisaalta voi hyvinkin olla ettei kahteen tykkiveneeseen olisi sitten riittänyt rahaa jos koululaiva olisi tehty v. 1961 niinkuin alunperin tarkoitettiin.

 

[Hanski]

Ruotsissa koululaivakysymys ratkaistiin 1905 valmistamalla "maailman kaunein risteilijä" HSwMS Fylgia:

HSwMS Fylgia - Wikipedia

en.wikipedia.org

Alkuperäismuodossaan laiva oli killtävän valkoinen ja savukorsteenit ja perätuhdossa ollut Ruotsin vaakuna olivat kullatut. Tämä täytti näyttävyysvaatimukset erittäin hyvin!


Fylgialla oli edessään pitkä palvelusura ja juuri ennen toista maailmansotaa laiva rakennettiin käytännössä uudestaan. Sota-aikana ei puhuttu enää mistään kauneuskuningattaresta, viimeisinä vuosinaan laiva oli suorastaan häijyn sotakoneen näköinen!

 

[Old Boy]

Kuten @OldBoy kirjoitti, puolustusministeriö oli jämähtänyt koululaivakysymyksessä 30-luvulle. Silloin koululaivan tarkoitus oli lähinnä kouluttaa merimiehiä, ja siihen purjelaiva oli ihan sopiva. Olihan sillä paljon halvempi kiertää maailman meriä kuin höyrylaivalla, lisäksi kauppalaivastossa oli vielä paljon purjealuksia. Näitä pitkiä purjehduksia käytettiin myös Suomi-tietoisuuden lisäämiseen maailmalla, usein mukana oli esimerkiksi vientitarvikenäyttely.

No en kyllä noin kirjoittanut. Kirjoitin ruosteisen ja kuluneen Ruotsinsalmen vierailusta Leningradiin. Merivoimien komentajaa varmaan nolotti ja on vain inhimillistä, että pian alettiin piirtää vain 18 solmun nopeutensa johdosta taistelualukseksi soveltumatonta koululaivaa. Tämä tapahtui tilanteessa, jossa jalkaväen aseistus oli II MS edeltäneeltä ajalta eikä nykyaikaisia panssarivaunuja sekä hävittäjäkoneita ei ollu ainuttakaan. Ministeriössä valmistelupaperit laati upseerit, joiden näkemys kiireellisyysjärjestyksestä oli toinen. Vierailu- ja valtamericruisailualus sai jäädä odottamaan parempia aikoja ja koululaivaksi hommattiin käytetty fregatti. Samaa peiteltyä "Blue Water" käyttötarkoitustahan on epälty myös Lv2020 aluksien suuren koon yhdeksi syyksi.

Puolustusministeriössä tätä ei ymmärretty vaan siellä miellettiin koululaiva edelleen 'kuolleeksi tonnistoksi' johon ei kannattaisi paljon rahaa laittaa. Vanhanaikaisella mäntähöyrykoneella ja sodanaikaisilla tykeillä ja tutkilla varustettu Matti Kurki ei soveltunut kovin hyvin merivoimien tarpeisiin ja kun koneisto ajettiin loppuun niin rungolle ei jäänyt edes minkäänlaista jämäkäyttöä.
Toisaalta voi hyvinkin olla ettei kahteen tykkiveneeseen olisi sitten riittänyt rahaa jos koululaiva olisi tehty v. 1961 niinkuin alunperin tarkoitettiin.

Tämä oli kyllä täysin päinastoin. Asia ymmärrettiin erittäin hyvin ja tilattiin saattajat, jonka järjestelmät täyttivät tämän ehdon riittävän nykyaikaisina. Olihan niissä turbiinikoneisto sekä tutkatulenjohto, tosin lännen II MS aikaista kopioitua tekniikkaa. Tämä vanha tekniikka näyttää aiheuttaneen kömmähdyksen Wärtsilän suunnittelijoille. Asian havaitsee Karjalassa vieläkin, sillä järjestelmien kaapelointien vaatima tila on päässyt tykkiveneistä kokonaan unohtumaan! Meikäläinen ei ole kaikkein pisimpiä mutta kaapelihyllyjen alareuna on alimmillaan mun kulmakarvojen tasalla. Viereisessä Keihässalmessa mahdun kulkemaan vaivattomasti kypäräkin päässä.

Toisaalta voi hyvinkin olla ettei kahteen tykkiveneeseen olisi sitten riittänyt rahaa jos koululaiva olisi tehty v. 1961 niinkuin alunperin tarkoitettiin.

Tämä olisi voinut olla hyväkin juttu, koska silloin olisi tykinsuunnitteluprojekti jäänyt tekemättä eikä pääaseistus olis vanhentunu ennenkuin alus edes oli Merivoimille luovutettu.

Olet käyttäny lähteenä Merivoimien historia 1918-68 kirjaa osin lauseita sieltä suoraan kopioiden. Vaihtoehtona olisi ollu skannata tänne 3-4 aukeamaa, niin olisi säästynyt kirjoittaminen. Lähdekritiikki kuuluu kuitenkin myös kaikkeen historiantutkimukseen. Tästä kirjasta puuttuvat lähdeviitteet kokonaan, jolloin on esimerkiksi vaikea sanoa, millainen tmk oli Pääesikunnan 76 mm tykkilinjauksen takana ja koskiko se edes enää Turunmaa-luokkaa. Kirjassa on hauskasti todettu 120 mm tykistä "maasijoitteinen 120 mm prototyyppi". Olisi totuudenkin voinu kertoa: Bofors kehitti Suomen laskuun 120 mm ilmatorjuntatykistä laivatykin, jota piti tilata kaksi täysin ylimääräistä että tehdas suostui sopimukseen. Heille varmaan hyvä diili; saivat tuotantolinjalle vuosia jatkoa.

tämäkin olisi luonnollisesti pitänyt osata merivoimissa ennakoida, ja odottaa muutama vuosi, että uudempaa sotilaselektroniikkaa olisi päässyt asentelemaan laivoihin.

Tämä asia on siis ohjukset. Edellä siteerattu "raamattu" ei missään vaiheessa mainitse sanallakaan minkäänlaisiin ohjuksiin liittyvistä tutkimuksista tai esityksistä, vaikka kirjassa käydään perusteellisesti läpi myös toteutumattomat suunnitelmat aina v:sta 1946 lähtien. Puolustusvoimissa oli kuitenkin ns. "reaktioasetoimikunta" jo viimeistään1958 lähtien. Jos ei siis nukuttu niin lähteitä vaan kehiin sen osoittamiseksi.

 

[SatSotHist]

Ruotsissa koululaivakysymys ratkaistiin 1905 valmistamalla "maailman kaunein risteilijä" HSwMS Fylgia:

HSwMS Fylgia - Wikipedia

en.wikipedia.org

Kieltämättä aika tyylikäs. Ruotsalaiset ovat aina osanneet markkinoinnin taidon.

 

[fulcrum]

No en kyllä noin kirjoittanut. Kirjoitin ruosteisen ja kuluneen Ruotsinsalmen vierailusta Leningradiin. Merivoimien komentajaa varmaan nolotti ja on vain inhimillistä, että pian alettiin piirtää vain 18 solmun nopeutensa johdosta taistelualukseksi soveltumatonta koululaivaa. Tämä tapahtui tilanteessa, jossa jalkaväen aseistus oli II MS edeltäneeltä ajalta eikä nykyaikaisia panssarivaunuja sekä hävittäjäkoneita ei ollu ainuttakaan. Ministeriössä valmistelupaperit laati upseerit, joiden näkemys kiireellisyysjärjestyksestä oli toinen. Vierailu- ja valtamericruisailualus sai jäädä odottamaan parempia aikoja ja koululaivaksi hommattiin käytetty fregatti. Samaa peiteltyä "Blue Water" käyttötarkoitustahan on epälty myös Lv2020 aluksien suuren koon yhdeksi syyksi.

Tietysti kirjoitit, vaika et kyllä ehkä tarkoittanut niin Miinalaivalle tai saattajalle 18 solmun nopeus oli tuolloin aivan riittävä, vastahan oli rakennettu 15 solmun Keihässalmi eikä se Matti Kurki ollut paljoa sen nopeampi. Rahaa oli tietysti 50-luvulla käytössä hyvin vähän. Merivoimat yritti lobata uutta laivastolakia ja onnistui suututtamaan muut puolustushaarat jotka eivät tietenkään rasvassa ja rieskassa rypeneet nekään. Toisaalta, vuosikymmenen vaihteessa rahaa alkoi pikkuhiljaa tippua oikeisiinkin hankintoihin ja 1955 perushankintaohjelma toteutuikin merivoimien osalta suurimmaksi osaksi.
Vartiolaivojen tonniston keinotekoinen rajoittaminen 450 tonniin ei anna hyvää kuvaa Pääesikunnan laivasto-osaamisesta sekään, ja tämä raja hylättiinkin nopeasti kun laivasuunnittelun realiteetit iskivät vastaan.

Merivoimat todennäköisesti tuohon aikaan ajatteli myös Pariisin rauhansopimuksen tonnistorajaa. Isokokoinen huonosti sotakelpoinen alus ei ollut tässä mielessä 'taloudellinen'. Käytännössähän tonnistorajalla ei sitten ollut pahemmin merkitystä, osaksi rahanpuutteen ja osaksi suomalaisten käyttämän 'käänteisen Schepke-tonniston' vuoksi.

Tämä olisi voinut olla hyväkin juttu, koska silloin olisi tykinsuunnitteluprojekti jäänyt tekemättä eikä pääaseistus olis vanhentunu ennenkuin alus edes oli Merivoimille luovutettu.

Todennäköisesti silloin olisi suunniteltu hätätyönä joku 28 solmun minitykkivene jossa olisi ollut sama 76mm tykki kuin koululaivassa. Hinta olisi ollut 2/3 Turunmaasta ja taktinen arvo 1/2 Turunmaata.

Tämä asia on siis ohjukset. Edellä siteerattu "raamattu" ei missään vaiheessa mainitse sanallakaan minkäänlaisiin ohjuksiin liittyvistä tutkimuksista tai esityksistä, vaikka kirjassa käydään perusteellisesti läpi myös toteutumattomat suunnitelmat aina v:sta 1946 lähtien. Puolustusvoimissa oli kuitenkin ns. "reaktioasetoimikunta" jo viimeistään1958 lähtien. Jos ei siis nukuttu niin lähteitä vaan kehiin sen osoittamiseksi.

Kirjassa ei todellakaan ohjusaseistuksesta paljoa puhuta vaikka kirjoitusajankohtana ohjushankinta oli jo tehty, henkilöstö koulutettavana ja ohjuslautta suunnitteilla. Syynä on varmaankin sekä kylmän sodan aikainen salailumentaliteetti ja ohjusasian poliittinen arkaluonteisuus.

Meripuolustuksen ohjusajan hapuilevia alkuaskeleita kuvataan mm. tuolla sivulta 183 alkaen ja vielä perusteellisemmin tuolla sivulta 255 eteenpäin. Mainitsemassasi rakettitoimikunnassa oli mukana rannikkotykistön upseeri Kaarlo Miettinen. Ehkä hänen analyysissään oli vähän 'astian makua' koska hän päätyi suosittelemaan merimaaliohjusten asentamista vain maalle, ei aluksiin. Muutaman vuoden päästä toki päädyttiin sitten jo toisenlaisiin johtopäätöksiin.

Ohjushankinnat olivat 60-luvulla vahvan poliittisia. Tämä käy ilmi tavaraluotto-ostoprosessista jota Säämäsen tutkimus melko tarkasti selvittää. Prioriteetti oli ilmapuolustuksessa ja suomalaiset kaavailivat ei vähempää kuin 7 ilmatorjuntaohjuspatterin hankintaa. Sitten kun hintoja alettiin selvittelemään niin kävi ilmi että it-ohjukset olivat 'vähän' odotettua kalliimpia. Yksikkömäärä supistettiin kolmeen, MiGien määrä 15:een ja Rigat leikattiin hankinnasta pois. Sitten ah-niin-hyvät ystävämme britit ilmoittivat etteivät he hyväksy ilmatorjuntaohjusten hankintaa NL:stä. Kekkonen käski lopulta perua koko kaupan ja presidentille jäi episodista vuosia kestänyt ohjusallergia.

Itselleni oli uusi tieto että Pääesikunta halusi korvata ohjushankinnat toisella MiG-laivueella. Puolustusneuvosto kuitenkin päätti käyttää rahat vain 6 lisä-MiGiin ja fregatteihin jotka näin palasivat hankintalistalle. Ilmeisesti tähän oli osasyynä se että pelättiin ettei MiGitkään saa ohjuksia.

Tässä poliittisessa ilmastossa tuskin on yllättävää ettei merivoimat tilannut telakoilta ohjusfregattien piirustuksia. Samasta syystä kunnostettiin täysin muinaisaikaiset järeät rannikkopatterit. Siihen nähden oli pieni ihme että jo 1965 saatiinkin sovittua Termit-hankinta, nähtävästi ne esiteltiin presidentille 'lyhytkantamaisina torjuntaohjuksina'.