Merivoimien kehitysnäkymät

Merivoimat ei aio edelleenkään ilmaista alustensa sijaintia käyttämällä jatkuvasti AIS-turvallisuussignaalia.
Ja hyvä niin koska:
 Jos AIS on päällä, niin silloin aluksen näkee koko maailma, ja se ei vain sota-alusten kohdalla aina käy, sanoo merivoimien tiedotuspäällikkö Annele Apajakari.
Hänen mukaansa järjestelmää käytetään kyllä silloin, kun niin voidaan tehdä. Jos kyse on valmiusvuorossa olevasta sota-aluksesta suorittamassa omia tehtäviään, järjestelmää ei missään tapauksessa napsauteta päälle.

Näissä tapauksissa meriliikenteen turvallisuus on hoidettava jollakin muulla tavalla, kuten tekemällä VTS:lle (alusliikennepalvelulle) ilmoitus toiminta-alueesta niin kuin tässäkin tapauksessa tehtiin, Apajakari huomauttaa.
Ja tämä yllä oleva on se suuri ongelma asenteessa. mikä perustuu seuraavaan harhakäsitykseen:
Alusliikennepalvelu VTS eli Vessel Traffic Service muistuttaa merellä hieman lennonjohtoa.
Ei todellakaan muistuta lennonjohtoa. Ei sinne päinkään. Lennonjohto määrää missä ja miten lentokoneet saavat liikkua, ja lentäjien on niiden käskyjä valvotussa ilmatilassa myös kykynsä mukaan noudatettava.
VTS antaa informaatiota ja valvoo tilannetta kykynsä mukaan, muttei määrää ketään tekemään yhtään mitään. Siihen sillä ei ole valtuuksia. Eikä VTS edes tiedä kaikkea alusliikennettä, ei merivoimien eikä suurimman osan huviveneistä, joita on kesäisin jopa tuhansia liikkeellä samaan aikaan. Sillä ei siis ole edes mahdollisuutta teknisen kykynsä puolesta toimia lennonjohdon tavoin, juridisista valtuuksista puhumattakaan.

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) suositti torstaina julkistamassaan tutkintaraportissa, että merivoimat laatii riskiarvion oman huomaamattoman vesillä liikkumisensa merkityksestä meriliikenteen turvallisuudelle.
Tämä olisi hyvä suositus, mikäli merivoimilla on kyky ja halu toimia asiassa järkevällä tavalla, mutta onko sillä?
Merivoimien tiedotuspäällikkö Annele Apajakarilla ei yllä olevan perusteella ainakaan ole siihen kykyä, vaan kuvittelee VTS:lle annetun ilmoituksen olevan riittävä toimenpide, mitä se ei tietenkään ole.

Niin luotsiveneiden kuin muidenkin alusten on jatkossakin väistettävä myös niitä aluksia jotka eivät näy tutkassa eivätkä AIS:lla, meriteiden sääntöjen mukaan. Se tapahtuu näköhavaintojen perusteella, ja siksi jo laki vaatii myös tähystämistä joko suoraan silmillä tai optisten sensorien avulla. Merivoimien tulisi avustaa muiden alusten näköhavainnon tekemistä omista häivealuksistaan sopivalla ennakolla ennen läheltä piti tilanteen muodostumista annettavalla kirkkaalla valosignaalilla. Sitä ei mikään kiellä eikä mikään laki tai säädös vaadi, mutta se on ainoa menetelmä jolla vaaratilanteet voi helposti ennaltaehkäistä antamatta muille tilanteeseen liittymättömille osapuolille tarkkaa tai epätarkkaa tietoa aluksen kulloisestakin sijainnista tai edes olemassaolosta alueella. Ja sopivan kirkas strobovalo kyllä kiinnittää jokaisen laillisesti tähystävän huomion, eikä muuta tarvita. Korkealta alaviistoon suunnattuna se ei näy mihinkään suuntaan liian pitkälle, vaan ainoastaan lähitilanteeseen kohta joutuville. Sellaisen asentaminen ja käyttäminen on täysin merivoimien omista päätöksistä kiinni, ja oikein käytettynä estäisi ennakolta vaaratilanteet tuottamatta minkäänlaista haittaa merivoimien toiminnalle.
Tähystämisen laiminlyövien osalta ongelma ei ole merivoimien, eikä heidän sitä tarvitse edes yrittää ratkaista.


Mielenkiintoinen sivujuonne taas liittyy liikenneviraston ahtaan kulkuväylän tulkintaan.
9§ a kohta.
Sitä ei mitenkään huomioitu tutkintaraportissa, mikä ilmentää raportin tekjöiden kantaa siitä ettei väylä ollut kummallekaan osapuolelle mitenkään ahdas, vaan molemmilla riitti hyvin tilaa väistää minne tilanne edellytti. Liikennevirasto taas katsoi ja on aina enenkin katsonut ettei kumpikaan osapuoli olisi missään vaiheessa saanut kulkea väylän keskiviivan vasemmalla puolella silloinkaan kun alueella ei muuta liikennettä edes ole, koska heidän mukaansa ahdas kulkuväylä on aina ahdas, eli kyse on yksinomaan paikkakohtaisesta määritelmästä. Jään mielenkiinnolla seuraamaan tekeekö liikennevirasto asiasta kumpaakin osapuolta kohtaa rikosilmoituksen/tutkintapyynnön tuolla perusteella, ja jos tekee niin miten sille oikeudessa käy jos syyttäjä päättää siitä myös syyttää. Myös suuret laivat rikkovat jatkuvasti ahtaaseen kulkuväylään liittyvää 9a pykälää, eikä siihen mitenkään ole kajottu oikeustoimin ellei mitään satu.
 
Niin luotsiveneiden kuin muidenkin alusten on jatkossakin väistettävä myös niitä aluksia jotka eivät näy tutkassa eivätkä AIS:lla, meriteiden sääntöjen mukaan. Se tapahtuu näköhavaintojen perusteella, ja siksi jo laki vaatii myös tähystämistä joko suoraan silmillä tai optisten sensorien avulla.
Nimenomaan näin. Minäkin luin läpi tuon Tutkintaselostuksen, ja hieman erikoisesti mielestäni siinä jäi lopulta korostamatta, ainakaan niin selkeästi kuin olisi odottanut, että merellä on jokaisen kulkijan velvollisuus tehdä kaikkensa yhteentörmäyksen välttämiseksi. Välineitä tähän on tarjolla runsaasti ja viimekädessä oman aluksen nopeuden laskeminen sille tasolle, että voi olla varma ettei ainakaan oman liikkeen seurauksena tule törmäystä, pitäisi olla jotenkin tutkimuksessa huomioitu.

Ohjusvene olisi voinut kääntää vaikkapa valonheittimen kohtitulevaan luotsiveneeseen, ja ottaa VHF -yhteyden. Ohjusvenehän näki luotsiveneen tulevan törmäyskurssilla, ja tätä aiemmin oli jo todennut kohtaamisen edellyttävän ainakin oman kulkunsa vaihtamista väylän oikealle puolelle. Jonkinlainen riskiarvio oli siis tehty jo tuossa edeltävässä vaiheessa.

Toisaalta se, että luotsiveneessä on kaksi ammatti-ihmistä miehistönä, joista toiselle ei ole määritelty tähystysvelvoitetta, on melkoisen kumma asia. Aluksen ohjaaja lienee aluksen päällikkö, ja myös hänen pitäisi keliolosuhteista riippuen määrätä muu miehistö tähystämään. Näkyvyys oli raportissa mainittu hyväksi, mikä on melko suhteellista, raportissa kuitenkin todetaan että:
Tapahtumahetkellä oli pimeää ja puolipilvistä. Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen suunta oli 195°–200° ja keskinopeus 16m/s.Ilman lämpötilaoli nollan tuntumassa. Emäsalon eteläpuo-lella merkitsevä aallonkorkeus oli 2,4 m suunnasta 230°
ja
.. Sköldvikin öljynjalostamon valot ovatsuo-raanedessä, mikä saattaa joissain olosuhteissa häiritäoptista navigointia.

Aivan varmasti häiritsee taustavalot, ja 2,4m aallonkorkeus (joukossa on siis huomattavasti korkeampia aaltoja), erittäin kova tuuli sekä pimeys. 25 solmun nopeudella, moisessa aallokossa, jo veneen oma liikehdintä lisää tähystämisen vaikeutta. Käytännössähän luotsivene (speksien mukaan huippunopeus on 27 solmua) ajoi täysillä ja siis keliolosuhteista piittaamatta.

Vaaratilanne syntyi luotsiveneen rämäpäisyydestä, liian suuresta nopeudesta ja näkyvyysolosuhteiden pahasta aliarvioinnista. Jos aluksella on kaksi miehistöön kuuluvaa henkilöä, luulisi olevan itsestään selvää, että vaativissa olosuhteissa jokainen tähystää.
 
Haminat näkyvät kyllä normaalilla merenkulkututkalla, mutta kokoistaan hieman pienempinä ja tippuvat normaalia herkemmin tutkan automaattisesta seurannasta. Veikkaisin että tuossa Emäsalon tapauksessa luotsiveneessä ei ole integroitua karttaplotteria ja tutkaa samassa näyttössä. Kuljettaja ajanut ainoastaan karttaplotteria tuijottaen koska eihän tuollaisessa kelissä amatöörit veneile ja kaikilla muilla on AISit päällä. Huolestuttavampaa tossa tapauksessa on että molemmat alukset on ajanut väylän väärällä puolella, vaikka Hanko vaihtoikin luotsiveneen nähtyään oikealle puolelle.

Pursiseuran aluksetkin ajoivat tuossa noin viitisentoista vuotta sitten AISit päällä, kunnes eräs varusmies mainitsi loman jälkeen katsoneensa netistä edellisellä viikolla missä alus oli liikkunut. Henkilökunta ei ollut tietoinen että AIS-tiedot tallentuvat julkisesti kaikkien katseltavaksi usean nettialustan kautta jo olivat pidemmän aikaa ajelleet AISit päällä salaisia väyliä pitkin.
 
Viimeksi muokattu:
Kerrotaan ehkä vain, että se ei pärise eikä mahdu perseeseen.

Kun kerta tulevat laatikossa niin niitä ei saateta näyttää ollenkaan ja koeammuntakin saatetaan järjestää muualla kuin Suomessa.
Toisaalta jos ne ovat vain halvempia Harpooneja niin ehkä niitä sitten voi vapaammin.

Tällä hetkellä ei ole tietoa tyypistä (IV, V, ANAM), onko niitä useampia tulossa ym.
Eniten Suomen kaupan yhteydessä puhutaan maailmalla Gabriel V:stä, mutta mitään hajua ei ole mitä sillä tarkoitetaan.

Jos Sa'ar 6:een kerrotaan tulevan sama tyyppi niin sen yhteydessä saatetaan nähdä eniten. FNS Tornion luovutuksen yhteydessä ei ollut lehtitietojen mukaan asennettu vielä mitään eikä päästäneet ko. tilaan.
Toinen vaihtoehto on paraatin kalustoesittely kun rannikko-ohjus luovutetaan. Mutta laatikko ei edelleen kerro oikein mitään sellaisenaan.
 
Viimeksi muokattu:
Venäläinen perseensuristin


Venäläinen perseensuristin oli olemassa Neuvostoliiton aikana ja sitä valmistettiin suuria määriä tehtaassa nro 1931. Tuotantomäärät olivat suurimmillaan vuonna 1939 ja 1987. Muina vuosina tuotetta ei tiettävästi valmistettukaan. Toisessa maailmansodassa venäläiset perseensuristajat löysivät tiensä jopa Kittilän esikaupunkeihin.
Ainoa vika muuten toimivassa teknisessä laittessa oli se, ettei se sopinut perseeseen eikä surissut. Näin se edusti jopa avaruusaikaan siirtynyttä kommunismia oikein hyvin. Olihan siinä kuitenkin Juri Gagarinin kuva virtakytkimessä. Tosin runkoluvuiltaan yhdestä miljoonasta tuo kyseinen kytkin puuttui. Mutta sehän taas oli kytkintehdas nro 11289 vika. Mitäs ei lähettänyt niitä v***n kytkimiä ajoissa. Toisaalta ei niiden lähettäminen olisi mitään ratkaissut. Ainoa mikä niissä toimi oli jo mainuttu Gagarinin kuva, paitsi että sekin puuttui osasta kytkimiä, koska Juri (oik. Jurri) oli vuonna 1939 vasta viisivuotias. Lapsipornoepäilysten kaupallistumisen takia tehdas nro 642865 ei halunnut ottaa riskiä maineensa tahriintumisesta. Varotoimenpide oli kuitenkin myöhäistä, sillä tehtaan maine oli tahrittu jo Wounded Kneen verilöylyn yhteydessä sattuneessa ristisiitosskandaalissa (tunnetaan myös nimellä Analisaatio-skandaali).
Mutta kaikkiaan siis venäläinen perseensuristin oli "kansanvallan" omintakeinen, mutta samalla tehokas edistäjä. Ja oliko muka Länsivalloilla samanlaista? Oikein toveri, ei ollut. Varsinaiseen kukoistukseen tuo sinänsä mainio, joka kodin keittiön erinomainen yleisvekoitin nousi vasta sen jälkeen, kun eräs itä-saksalainen kotirouva näennäisen tarpeetonta ja toimimatonta laitetta räveltäessään sattui painamaan namiskuukkelia, joka avasi laitteen sisälle kätketyn tyhjän tilan. Paremman tekemisen puutteessa, ja muutenkin puutteessa oleva rouva Hilfenbittelangerknullen sulloi sinne miehensä toimimattomasta peniksen kehittimestä pöllimänsä 10 paristoa. Jopa siinä vatkaantui hetkessä hehtolitra kermaa vaahdoksi, tosin kenelläkään ei silloisessa Berliinissä ollut varaa ostaa kermavaahtoa, joten rva HBLK huuhtoi sen alas puuseestä ja piilotti salakavalan tehosekoittimen miten parhaiten osasi. Polkiessaan yksipyöräisellä lähimpään edistykselliseen osuusliikkeeseen, hän epähuomiossa ajoi kadulla kerjänneen kirjallisuushenkilön yli, jolloin Gagarinin naama venyi leveään virneeseen, suristin hyrähti käyntiin, ja arvon rouva hurautti suoraan sisään paikallisen sähköliikkeen ikkunasta, joka onneksi ja sattumoisen tilapäisesti oli tyhjä, kuten oli ollut vuodesta 1945 lähtien. Asiaa tarkemmin tutkittaessa liikkeen hoitaja lähetettiin "uudellenkasvatusleirille", rouva internoitiin ja kapitalistisen mielihyvän tuottamiseen epäilty laite otettiin valtion haltuun, mikä pitkälti selittää edesmenneen DDR:n ylivoimaisuuden naisten telinevoimistelussa.

 
Paljon? :D

Jossei IDF itse kerro speksejä julki, niin FDF tuskin kertoo edes lentääkö se eteen vai taaksepäin.

Toivottavasti ei lennä taaksepäin, muuten sinisotilas saa hepulin...

Ja joo, tuota minä vähän pelkäänkin, ettei siitä tule mitään tietoa ja arvailu jatkuu ikuisuuteen. Ehkä käytöstä poiston jälkeen? (Jos sittenkään, ettei tule isonenäisten miesten kotikäyntejä...)
 
Kaveri oli vuonna 98 merivalvoja. Jo tuolloin kertoi että Hamina näkyi pelkkänä merimerkkinä tutkassa.
Vanhanliiton FIKA-tutkan analoginäytössä näin saattoi hyvin olla. Pelkästään tutkadatan manipulointi algoritmillä muutti tilannetta huomattavasti.
Laivasta ei ole helppo tehdä häiveellistä.

FIKA oli muuten erittäin toimiva ja kohtuullisen huoltovarma tutka. Hyvä esimerkki toimivasta pohjoismaisesta yhteistyöstä.
 
Hyvä bloggaus luotsiveneen ja ohjusveneen kohtaamisesta.
Ja eri kulma kuin lehdistöllä.

 
Kerrotaan ehkä vain, että se ei pärise eikä mahdu perseeseen.

Kun kerta tulevat laatikossa niin niitä ei saateta näyttää ollenkaan ja koeammuntakin saatetaan järjestää muualla kuin Suomessa.
Toisaalta jos ne ovat vain halvempia Harpooneja niin ehkä niitä sitten voi vapaammin.

Tällä hetkellä ei ole tietoa tyypistä (IV, V, ANAM), onko niitä useampia tulossa ym.
Eniten Suomen kaupan yhteydessä puhutaan maailmalla Gabriel V:stä, mutta mitään hajua ei ole mitä sillä tarkoitetaan.

Jos Sa'ar 6:een kerrotaan tulevan sama tyyppi niin sen yhteydessä saatetaan nähdä eniten. FNS Tornion luovutuksen yhteydessä ei ollut lehtitietojen mukaan asennettu vielä mitään eikä päästäneet ko. tilaan.
Toinen vaihtoehto on paraatin kalustoesittely kun rannikko-ohjus luovutetaan. Mutta laatikko ei edelleen kerro oikein mitään sellaisenaan.
Kyllähän koeammunnat tehdään toki Suomen olosuhteissa ja meikäläisellä kalustolla IOC:n yhteydessä, koska pitäähän meidän tietää että se toimii täkäläisessä ympäristössä. En jaksa mitenkään uskoa että puikko olisi niin salainen että se pitäisi rahdata Atlantille tai tehdä Israelissa ettei kukaan näe miltä se näyttää tai miten se lentää.

Kaikkein varminta olisi ampua se täällä muutenkin kun meri- ja ilma-alueet ovat meidän tarkkailun alla, eikä kv-vesillä. Oikeasti siinä puikossa ei ole mitään ulkoisesti erikoista noiden mustien panelien lisäksi ja kaikki tietävät että METO on tarkoitettu laivojen tuhoamiseen.

Kaikkia hienoksia ei tietenkään paljasteta ja ne löytynevät tehtäväsuunnittelusta, datalinkeistä, hakupään ominaisuuksista ja kantamasta. Mikään niistä ei näyttäydy tuossa naapurille.
 
Oikeasti siinä puikossa ei ole mitään ulkoisesti erikoista noiden mustien panelien lisäksi
Mistä sitä edes tietää näkemättä, että kyseessä on juuri tuo ja onko niitä vain yhtä tyyppiä.
Netanjahu poseerasi jonkun Harpoonin näköisen IAI:n ilmasta maahan risteilyohjuksen kanssa kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Mistä sitä edes tietää näkemättä, että kyseessä on juuri tuo ja onko niitä vain yhtä tyyppiä.
Netanjahu poseerasi jonkun Harpoonin näköisen IAI:n ilmasta maahan risteilyohjuksen kanssa kyllä.
Ei tiedä, ei. Kauppojen yhteydessä julkaistu ainokainen rakennekuva vaikuttaa kyllä samanlaiselta kuin Bibin kanssa kuvassa ollut.
Sisälle ei näe ja se onkin "se juttu" tässä.
 
Tämä kannattaa lukea. USMC:n uusi komendantti linjaa, että isoista ambfibiotukialuksista on siirryttävä kohti ketterämpää mallia.
Jos lähtee luistamaan sitä kohti niin pitänee arvoioda, että F-35B ottaa ehkä hittiä.

Juttu on kesältä, joten joku on voinut nähdä jo siihen liittyvää jatkoa. Jos muistuu mieleen niin kaivelkaa.
 
Back
Top