Miehistön kuljetus

Pasi ei käsittääkseni ole tällainen body-on-frame -ratkaisu vaan itsekantava?
Käsittääkseni kaikki Sisu/Patrian ajoneuvot ovat erillisrunkoisia, millä on etuja.
 
M

Mihin Mersun alustaan GTP tarkalleen perustuu? Siitä voisi päätellä myös 6x6-konfiguraatiota. Tuskin Sisu sitä ihan tyhjästä kehittää, vaan valitulla Mersun alustalla on luultavasti mahdollisuus sekä 4x4- että 6x6-alustaan.

Ei kai se perustu?

GTP ei ole Unimog, vaan Sisun oma tuote, jossa käytetään Unimogin (ja muidenkin valmistajien) komponentteja.

Aika lähellä toki monet noista spekseistä, mutta Sisun akseliväliksi ilmoitetaan 3800 mm ja Unimogeista lähin on 3850 mm.

Ei kai se perustu?

Aika lähellä toki monet noista spekseistä, mutta Sisun akseliväliksi ilmoitetaan 3800 mm ja Unimogeista lähin on 3850 mm.

Kappas. Sitten maailma onkin ihan avoin.
 
Kiinnostaisi minkä hintainen olisi tuo Sisu GTP:n 6x6 versio. Voi kyllä lähteä hinnallinen kilpailuetu suhteessa Patria 6x6:seen, kun aiemmin verrattu halvempaan Sisun 4x4 versioon.
En mistään muusta lähteestä ainakaan itse löytänyt mitään mainintaa tuosta GTP:n 6x6 versiosta, kuvasta nyt puhumattakaan. Liekö lopulta Reserviläisen toimittajan aivopieru, tai ainakin Sisun puolelta 6x6 version osalta aika mystistä markkinointia.

Eiköhän tuo ole ihan tavallista mainospuhetta. Kyllähän myös AMV on modulaarinen, ja siitä muokataan juuri sellainen kuin mistä asiakas haluaa maksaa. Lisätään viides akseli tai poistetaan yksi, kaksi tai jopa kolme akselia. (Kai vaunun jollakin automatiikalla saa tasapainoilemaan yhdellä akselilla, kun se onnistuu myös Segwaylla...)

Mutta eipä tuossa järkeä taitaisi olla. Kolmiakselinen GTP on jo keksitty, ja sitä kutsutaan Misuksi. Misun hankinnan suhteen on silti ollut hiljaisempaa kuin noiden kahden muun kotimaisen ajoneuvon. Varmaan liian kallis suhteessa GTP:hen ja liian huono suhteessa 6X6:een.

iu
 
Edelleenkin olen sitä mieltä, että tuon keulan design on anteeksiantamaton suunnittelukömmähdys.

Jos rhodesialaiset ovat onnistuneet aikoinaan suunnittelemaan useita MRAPeja ilman ulosnäköongelmia, niin miten Misussa tuo onnistuttiin sössimään noin pahasti?
 
Kaipa tuossa on ajateltu kameroiden korvaavan suoran näkyvyyden. Minusta se on Ok ratkaisu, ilman kameroita näkyvyys on joka tapauksessa huono. Kameroilla näkee hyvin jos on esim kapea paikka kivien välissä, silta tms
 
On tuo sentään parempi kuin varhainen GTP...

iu

Nykyilme Sisussa toki parempi.

Kunhan kamera toimii eikä rapa tai jää peitä näkyvyyttä...

Mutta kyllähän tuo ratkaisu on sellainen, että siihen lienee päädytty suojauksen takia jättäen muut asiat taka-alalle. Tuolla tavoin etuakseli saadaan kauas sisälläolijoista ja moottori tarjoaa lisäsuojaa etusektorista tulevilta singonammuksilta ja ballistisilta uhilta.
 
Mitä muutoksia tuossa on tapahtunut näkyvyyden suhteen? Pystympi tuulilasi? Lyhyempi keula? Matalampi konepelti?

Kamerat ovat kyllä sinänsä kivoja, mutta suunnilleen ainoaksi vaihtoehdoksi nähdä kunnolla eteensä... Veikkaan, että PV on ollut syystä nyreissään.
 
Onhan BMP-2 ajajalla se lämpökamera nykyään eteen ja peruutuskamera taakse. Kyllä kamerat ovat nykypäivää, mutta niihinkään ei saa liikaa tukeutua.
En tiedä miten tuosta GTP:sitä näkee ulos kun ei ole päässyt istumaan ajajan paikalla.
 
Mitä muutoksia tuossa on tapahtunut näkyvyyden suhteen? Pystympi tuulilasi? Lyhyempi keula? Matalampi konepelti?

Syytän näköongelmaani. :cool: Kirjoitit siis ulosnäköongelmista, mutta minä luin, että ulkonäköongelmista.

Kamerat ovat kyllä sinänsä kivoja, mutta suunnilleen ainoaksi vaihtoehdoksi nähdä kunnolla eteensä... Veikkaan, että PV on ollut syystä nyreissään.

Ehkä. Liekö olivat myös GTP:n kohdalla? Kun tämä ensimmäinen sarjatilaus oli näin pieni, vaikka foorumilla odoteltiin suurtilausta kieli pitkällä.
 
Mitä muutoksia tuossa on tapahtunut näkyvyyden suhteen? Pystympi tuulilasi? Lyhyempi keula? Matalampi konepelti?

Kamerat ovat kyllä sinänsä kivoja, mutta suunnilleen ainoaksi vaihtoehdoksi nähdä kunnolla eteensä... Veikkaan, että PV on ollut syystä nyreissään.
Eiköhän pv ole saanut vaikuttaa joka ikiseen ominaisuuteen, mitä GTP:n on tullut. Paremmin tuolta näkee ulos kuin vaikka AMV:stä. Avink!

Jokainen ajoneuvo on aina kompromissi eri ominaisuuksien välillä, tällä kertaa ostaja on saanut varmasti valita mieluisan kompromissin.
 
My bad, tarkoitin Misua, en GTP:tä. Vai onko siinäkin eteenpäin kamera auttamassa kuten Misussa?

Ymmärrän huonon näkyvyyden jos ajoneuvolla on tarkoitus ajaa pääosin luukun alta prismojen kautta, silloin kamerat ovat hyvä lisä. Mutta jos ajoneuvossa on iso tuulilasi, niin luulisi sieltä jotain näkyvänkin.
 
GTP:ssä on juttujen mukaan 360 kamerat näyttämään ajoneuvon ympäristön. Samanlaisia järjestelmiä löytyy hyvinvarustetuissa henkilöautoissa.
 
Kuvatkin indikoivat, että keulassa on kamera, kts. ylempi viestini ja keskellä "maskin" ylälaitaa oleva muhkura.
 
Liekö Tatran perinteinen keskusputkirunko vai näitä uudempia tikapuurunkoja?

IMI Wildcat on rakennettu vuonna 1982 esitellylle Tatran T815 -keskusputkirungolle. Kolmannen linkin (Wayback Machine) Wildcat-esitteessä keskusputkirunko on erikseen esitelty.

"Tatra T815 on tšekkiläisen Tatran valmistama raskas kuorma-auto. Malli esiteltiin jo vuonna 1982, jonka jälkeen siihen on tehty lukuisia muutoksia. Se korvasi aikanaan mallit T148 ja T813."
"Kantavana rakenteena on Tatralle ominaiseen tapaan keskusputkirunko."

Mielenkiintoista. Tatra on edelleen voimissaan keskusputkirungoillaan, vaikka se on hyvin niche-tuote.

Sisu GTP cabover-korilla... Saisi maksimoitua sisätiloja.
 
Kuvatkin indikoivat, että keulassa on kamera, kts. ylempi viestini ja keskellä "maskin" ylälaitaa oleva muhkura.
Tässä Reserviläisestä lainattu pätkä: Ulkoa päin pieneltä näyttävät ikkunat tarjoavat yllättävän hyvän näkyväisyyden ulos. Tosin pitkä ja korkea moottoritila ohjaamon edessä rajoittaa merkittävästi näkymiä erityisesti maastossa mäkiä ylitettäessä.

Ratkaisuksi Sisu tarjoaa ”satelliittinäkymän” vaunusta. Ohjaajan vieressä on näyttö, johon on yhdistetty neljän alaspäin kuvaavan kameran videosyötöt yhdeksi 360 asteen live-kuvaksi GTP:n ympäristöstä. Sen avulla on helppo hahmottaa, mitä on edessä tai osuuko kylki puuhun. Peilit ovat perinteiset, eivätkä kameroihin perustuvat
 
Eikös siihen kritiikkiin sitten ole aihetta? Puola näyttää hoksanneen tämän saman asian ja toimii. Ei hätäillen, mutta ripeästi:D

Uskon että jatkossa ruotsalaisista on meille paljonkin apua, materiaalisesti ainakin jos ei muuta. On niillä muutama meiltä puuttuva suorituskykin. Meillä vastavuoroisesti ollaan mielellään sitä mieltä, että ei sukellusveneillä mitään tee Itämerellä kun se on niin matala ja ties mitä muuta. Silloin kun meillä sukellusveneitä oli, pidettiin niitä myös tarpeellisina. Mutta tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee.
Ruotsi ei auta nykymaailmassa tippaakaan Suomea, mutta kun NATOssa ollaan, niin pakko auttaa!
 
Back
Top