Lukumäärästä puheenollen..
Koneiden määräksihän on lähes naulattu jo tutuksi käynyt 64kpl.
Se on sinänsä jännä luku, että meillä on hävittäjäkoneita ollut suurinpiirtein tuo määrä koko viime sotien ajan.
Mihin viime sodat viittaa? Wikin mukaan talvisodassa oli hävittäjiä 272 ja jatkosodan alussa kaikkia lentokoneita 550.
Lukuhan siis perustuu, osittan Suomen omaan tulkintaankin nojaten, Pariisin rauhansopimukseen.
Pariisin rauhansopimuksen hävittäjämäärä on jäänyt jonkinlaiseksi referenssiluvuksi ja me suomalaiset teimme siitä sellaisen ihan itse kun meidän on oltava paavimpia kuin paavi itse.
Sopimus on voittajien hävinneelle Suomelle sanelema. Sen yksi tarkoitus oli pitää Suomen sotilaallinen voima
heikkona! Sopimusehtojen sorvaajat ovat siis pitäneet n. 60 hävittäjää Neuvostoliitolle vaarattomana määränä. Ei sitä niin ajateltu, että sopimuksen avulla Neuvostoliitto&muut voittajat takaavat Suomelle korkealuokkaisen ilmapuolustuksen jatkossakin vaan niin, että Suomella säilyy sodassa kärsitystä tappiosta huolimatta kyky olla riittävän vaarattomana etupiirin puskurivaltiona mutta NL:n kannalta hyödyksi lännestä tulevalle ilmauhkalle. IMHO Pariisin rauhansopimukseen vetoaminen konemäärän leikkauspuheiden pontimena on vähän absurdia kun sopimus on alkujaan lähtenyt siitä, että lukumäärä on valmiiksi jo mahdollisimman leikattu. Mutta kuitenkin semmoinen jonka avulla voidaan auttavasti puolustaa omaa ilmatilaa. Tähän vetoaminen panee perustelut ihan päälaelleen, ajatelkaas hetki tätäkin. 60 hävittäjää on siis lähtenyt Neuvostoliiton intressistä, ei Suomen.
Sekin vaihtoehto kannattaa huomioida, että sopimuksen laatijoissa on luultavasti ollut taustavaikuttajina voittajavaltioiden sodan kokeneita komentajia eli ammattilaisia joiden näkemykseen nuo määrät perustuivat. Ne eivät välttämättä ole mihinkään perustumattomia tuulesta temmattuja satunnaisia numeroita. En tietenkään tiedä, onko näin enkä osaa sanoa ketkä henkilöt olivat sopimuksen ilmavoimien hävittäjämäärien taustalla. Siihen kuitenkin voi luottaa, että voittajavaltioiden sopimusehtojen sorvaajat ovat ajaneet omia etujaan. Lukumäärää tulee tarkastella tätä kautta ja huomioida, että tietenkin silloin kaikilla hävittäjiä oli paljon enemmän kuin nyt ja niiden tekninen taso ihan toinen.
Se, mitä näin maallikkona voisi ehkä hieman kyseenalaistaa on siinä että miten "välttämätön minimilulumäärä" voi pysyä vuosikymmenestä ja konetyypistä toiseen samana, vaikka koneet kehittyvät ja muuttuvat huimasti?
Tämä olisi hyvä perustelu, jos Suomen ilmavoimien potentiaaliset vastustajat eivät lainkaan uudistaisi kalustoaan. Muutkin uusivat hävittäjiään, joten per kone tai per parvi ero ei suhteessa paljoakaan muutu. Se muuttuu kun ensilinjan hävitttäjiä ja niiden aseita päivitetään. Ero kuitenkin kaventuu per ilmavoima koska muiden ilmavoimien hävittäjämäärät ovat pieneneviä. Eli pitämällä saman määrän koneita, Suomen ilmavoimien voima kasvaa suhteessa muihin. Se on hyvä asia, koska tähän peliin on lähdetty takamatkalta. Kuten about kaikkeen muuhunkin Suomessa. Sodan jälkeisen Suomen Ilmavoimien päätehtävä oli melko eksklusiivisesti pommikone- ja hävittäjätorjunta, mutta Horneteista alkaen on palattu ilmasta maahan -toimintaan, virallisenkin linjan mukaan. Viittaan iskukyky- ym tutkimuksiin. Mikä tietty on ollut joillekin tahoille melkoinen opillinen kiista mutta ei nyt tässä palata siihen. Realismia on, että tämä trendi tuskin on muuttumassa vaan laajenee maalittamiseen, tiedusteluun ja toivottavasti myös merivoimien parempaan tukemiseen. Ilmavoimien rooli on nyt korostuneempi kuin ennen ja siitä halutaan ottaa enemmän irti kuin aiemmin. Mikä tietty on Illun, Hassen ja muiden sankarien jälkeen aika pirun paha rasti...
Syyriasta ja Ukrainasta huolimatta kannattaa muistaa, että konventionaalisin asein käytävässä varsinaisessa sodassa jonka osapuolet ovat teknisesti kehittyneitä valtiollisia armeijoita se ilmakampanja ja täsmäaseisku on luultavin aloitusmetodi jatkossakin.
Toisin sanoen ilmavoimien tehtävät ovat lisääntyneet ja lisääntyvät. Sen kynnys- eli pelotevaikutus on mielestäni nyt suurempi kuin se oli ennen.
Mielestäni yhtälö jossa Ilmavoimilla on entistä suurempi merkitys, enemmän tehtäviä mutta vähemmän koneita on vähän hmm...
Jos 64 Hornetia on ollut välttämätön minimimäärä, niin jos F-35 on aivan eri tason kone ominaisuuksiltaan niin miten senkin osalta juuri 64 on oikea määrä? Tehokkuuden puolesta voisi ajatella vähemmänkin riittävän ja mahdollisen suuren huoltomäärän/lentotunti taas voisi ajatella ettei 64 konetta ole riittävä määrä takaamaan tarvittavalla volyymilla operointia kriisiaikana.
Minusta tuo lukumäärä 64 pitäisi ottaa sekin avoimeen tarkasteluun. Nyt tuntuu että olemmeko alitajuisesti jumiutuneet johonkin Pariisin rauhansopimuksen pykäliin?!
Kuinka usein voi esittää saman ja jo vastatun kysymyksen uutena kysymyksenä? Tästä on ilmavoimien virallisella sivulla virallisia näkemyksiä. Kaksi operaatiosuuntaa ja parvitaktiikka, anyone?
Käytännön tasolla henkilöstö, infra, rahoitus ja kaikki muukin on muodostunut niin, että hävittäjiä on osapuilleen tuo määrä. Pariisin rauhansopimuksen silloinen määrä vaan sattuu olemaan about sellainen määrä mitä meidän verrokkivaltioilla suurinpiirtein nyt on. Paitsi et meidän verrokiryhmät ovat aina vähän tarkoitushakuisia koska ne muut ei ole Venäjän rajanaapureita 1340km rajalla. Otetaanko asian kannalta relevantti korkea uhkaympäristö (Israel +300 hävittäjää, E-Korea +400 hävittäjää) vai meille muuten läheisempi verrokiryhmä mikä juuri tässä asiassa ei ole relevantti kuten Belgia tai Tanska? Muihin vetoamalla voidaan aisaa käännella mutta argumentin pitävyyttä ajatellen tuosta ei pitkälle päästä.
Muista maista meidän lähin verrokki on kuitenkin Ruotsi. Maa katsoo tarvitsevansa yli 70 hävittäjää ja Erieye AWACSit. Heillä sentään on Itämeri ja yksi kokonainen valtio välissä, silti heidän ylläpitämä lukumäärä on suurempi kuin mitä Suomi edes tavoittelee. Eipäs unohdeta sitäkään, ettei siitä niin kauaa ole kun heillä oli 300-400 hävittäjää. Eikä sitä, että Ruotsi luopui yleisestä asevelvollisuudesta, ei varustellut korvettejaan it-aseilla, demilitarisoi Gotlannin ja teki muutenkin melkoisin sarjan virhearviointeja puolustuspolitiikassaan. Eikä toisaalta sitä, että hellä on oma hävittäjätehdas... Suoraa verrokkia vaan ei ole. Mutta jos loogisuus on yhtään arvossaan, Suomen konemäärän tulisi olla suurempi kuin Ruotsin. Ei me tätä keskustelua voida käydä kuin me elettäsi irrallaan tai yksin maailmassa. Hävittäjien määrä tulee suhteuttaa uhkatasoon ja se on nyt korkeampi kuin ennen.
PM nukkuisi yönsä rauhassa jos hävittäjiä olisi noin sata. Jos tätä asiaa lähdettäsiin luomaan nyt puhtaalta pöydältä ilman historiaa tai perinteisiä muodostuneita rakenteita lukumäärä olisi melko varmasti enemmän kuin 64 hävittäjää. Eli goldilocks zone ei olisi vähemmän kuin 64 vaan enemmän. Tavoiteltu määrä on jo valmiiksi tingitty määrä. Sitten sekin kannattaa muistaa, että Suomen historian suurimmassa asekaupassa ei voida virkavastuulla ihan yhtä villisti lähteä hakemaan neuvottelupositioita samoilla metodeilla kuin miten nettiautossa myydään käytettyä volvoa. Lisäksi tätä hanketta valmistelee todella monta henkilöä. Jos tässä olisi vain neuvotteluaseman haku, niin joku näistä kymmenistä tai sadoista henkilöistä laulaisi totuuden ja kyseessä olisi salaliitto.
"Olen eri mieltä rahojen allokoinnista" ≠ "Asia ei ole avoimessa tarkastelussa."
Hävittäjämäärä on mielestäni täysin avoimessa tarkastelussa. Sillä poikkeuksella, että kaikkea salaista ei voida avata. Mutta tämä on itsestäänselvyys, mutta jos sitä ei mainittaisi joku valopää luultavasti olisi pakotettu huomauttamaan siitäkin... Kuinka lukumäärää ei tarkasteltaisi avoimesti? Se, että ilmavoimat, parhaat asiantuntijat ja puolustuministeri kannattavat kyvykkyyden ylläpitoa ei tarkoita sitä, että asiaa ei tarkasteltaisi avoimesti. Sanojen nimellisarvon uudelleenmäärittely pitäisi jättää jatkossakin kielitieteilijöille.