Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?


  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Mihin me tarvitsisimme moista kantamaa?
Raid-over-moscow-zx-spectrum-kansi.jpg



En minä tiedä. Huhta sen otti esille. Minä olen yksinkertainen mies, joten mitä isompi numero, sitä parempi.
 
Toki. En puhunut F-35:stä vaan hävittäjistä yleensä.

Tuotantovolyymin kannalta on aivan sama onko lopputuotteen määrä 3000 vai 300. Sillä ei ole käytännön merkitystä kuin siinä mielessä että uudessa koneessa linja voi pysyä kauemmin auki kuin vanhassa. Lisäksi nykyaikaisessa hävittäjässä ei ole juurikaan "normaaleita kulutusosia".

Eikä kyse ole pelkästään tuotannosta sinänsä. Nuo osat maksavat hunajaa. Kukaan ei pidä niitä varastossa koska niihin sitoutuu pääomaa ja monet osat "kuluvat" hyllylläkin. Tästä syystä monissa maissa seisoo tälläkin hetkellä ihan palveluksessa olevia koneita kun niihin ei ole ostettu osia. Jostain olin lukevinani, että ainakin jossain vaiheessa suurin osa Saksan koneista seisoi osapulan vuoksi maassa jo ties kuin kauan. JIT/JOT.

Tuotantokapasiteetti on mitoitettu talouden lakien mukaan juuri ja juuri riittäväksi, yleensä hieman alle tarpeen. Tämä on taloudellisesti järkevää. Kukaan ei ylläpidä näin kallista tuotantokapasiteetti sen varalta että tulisi tarve varaosille. Niitä odotetaan juuri niin kauan kunnes tuotannossa vapautuu slottia tehdä lisäosa. Tämän vuoksi osapula tulee jatkumaan (ja todennäköisesti pahenemaan) esimerkiksi F-35:n osalta jos full-rate production lähtee käyntiin. Nimittäin uustuotannon myöhästymissakot ovat yleensä paljon suuremmat kuin puuttuvan varaosan.

Jos jossain tuota Just-In-Time metodia karsastan, niin armeijan hankinnoissa. Ihan minkä tahansa maan armeijan. Ymmärrän kyllä syyt siihen, mutta tuohan on lähestulkoon sama kuin että kansalaisen ei tarvitse pitää kaapissansa ruokaa, koska pizzataxi tuo jos on tarvetta.
 
Mitä näiden tehtävä-akronyymien taakse taas kätkeytyikään? CAS ja DEAD ovat selviä, mutta mitä nuo muut ovat?
DCA=defensive counter air. Eli ne perinteiset "torjuntahävittäjä" - tehtävät.

AI=Air Interdiction eli iskut selustan strategisiin maaleihin, sillat, komentopaikat, polttoainevarikot yms.

NTISR=Non-Traditional Intelligence Survaillance & Reconnaissance = ilmatiedustelu

SCAR= Strike Coordination And Reconnaissance=Esimerkiksi maalien etsintä ja osoitus noihin AI-tehtäviin.
 
--

Mihin me tarvitsisimme moista kantamaa? Tuo varmistaisi sen ainakin että naapuri pitäisi meitä yhä suurempana uhkana itselleen, jota vastaan pitäisi varautua paremmin. Tuo kantamakaan ei tuo meille yhtään lisää kynnystä, koska niitä ohjuksia ei tule suhteessa lisää, eikä se ole peloteasejärjestelmä.

Mihin me tarvitsemme JASSM:n tai GMLRS:n kantamaa? Ennenkin pärjättiin putkitykistön kantamalla. :)

Pidempi kantama on sikäli kiva juttu, että voidaan ampua kauempana olevia maaleja. Jos Moskovan seutuvilla on tukikohta piukeana Mainstay-tutkavalvontalentokoneita, niin eikö ne olisi hyvä voida tuhota? Sama koskee kaikkea muutakin lentävää kalustoa, joka ei tukeudu Pietarin alueen kenttiin.

Olen myös vahvasti eri mieltä peloteasejärjestelmästä. Mahdollisuus viedä taistelu vihollisen ydinalueille on merkittävä pelote. Moskova ilman sähköä keskellä talvea? Liekehtivä Kreml vasten pimeää yötaivasta? Ydinvoimala tupruttamassa radioaktiivisia hiukkasia taivaalle? Toki voi kysyä, uskaltaisimmeko. Minä käännän asian ennemmin niin päin, että uskaltaako naapuri ottaa riskiä. Riittävän ahtaalle ajetulla ei ole enää menetettävää.

Puolakin on hankkinut JASSM-ER:ää ~1000 kilometrin kantamalla, joten siihen nähden ~2000 kilometrin kantaman ohjus ei näytä hirveältä overkilliltä meillekään.
 
:D :facepalm:

Suomen kannattaa keskittyä sotilaskohteisiin ja jättää sotarikokset tekemättä.

Ketä kiinnostaa siinä vaiheessa, kun meillä on miljoona kuollutta ja pari miljoonaa akuutista säteilysairaudesta kärsivää? Ylimmällä johdolla tieto, että hirteen ollaan menossa, kun sota hävittiin. Aivan.
 
Ketä kiinnostaa siinä vaiheessa, kun meillä on miljoona kuollutta ja pari miljoonaa akuutista säteilysairaudesta kärsivää? Ylimmällä johdolla tieto, että hirteen ollaan menossa, kun sota hävittiin. Aivan.
Annan tukeni JASSM:n, -ER:n ja -XR:n hankkimiselle vaikken pidä XR:n hankintaa todennäköisenä. Mutta tietäjät kertokaapa... Moskovan alue lienee saturoitu ilmatorjunnalla. Miten kyvykäs Moskovan IT olisi JASSM:n torjumiseen? Onnistuisiko jonkinlainen navigointihäirintä?

Edit. Ydinvoimaloiden pommittamisesta ja muista sotarikoksista olen toki samaa mieltä, mitä aijemminkin. Teoreettinen kysymykseni koskee Moskovan alueen sotilaallisia kohteita.
 
Viimeksi muokattu:
Ketä kiinnostaa siinä vaiheessa, kun meillä on miljoona kuollutta ja pari miljoonaa akuutista säteilysairaudesta kärsivää? Ylimmällä johdolla tieto, että hirteen ollaan menossa, kun sota hävittiin. Aivan.

Siinä vaiheessa kun suomalaisia on kuollut miljoona on haavoittuneita tilastollisesti pauttiarallaa neljä miljoonaa. Arvaan että emme tuossa vaiheessa ole enää ottelussa mukana.
 
Annan tukeni JASSM:n, -ER:n ja -XR:n hankkimiselle vaikken pidä XR:n hankintaa todennäköisenä. Mutta tietäjät kertokaapa... Moskovan alue lienee saturoitu ilmatorjunnalla. Miten kyvykäs Moskovan IT olisi JASSM:n torjumiseen? Onnistuisiko jonkinlainen navigointihäirintä?

Edit. Ydinvoimaloiden pommittamisesta ja muista sotarikoksista olen toki samaa mieltä, mitä aijemminkin. Teoreettinen kysymykseni koskee Moskovan alueen sotilaallisia kohteita.
Onhan Moskovan ilmatorjunnan teho ihan käytännössä koeponnistettu:
1579721072724.png
 
Ottaen huomioon sen pikkufaktan että venäjä valmistaa maailman parhaimmistoon kuuluvia ilmatorjuntavehkeitä voisi mutuilla ettei (konfliktiaikaan) Moskovan strategisia kohteita paremmin suojattuja paikkoja maailmasta juuri löydy.
 
Kuulemma lokakuussa kun tuli tieto, että 64 hävittäjän vaatimuksesta luovutaan, PM Kaikkonen sanoi suuruusluokan olevan kuitenkin tarjoajilla siinä 60 tienoilla. Eli jos ajattelee hyväksyttävää marginaalia että pyöritään samassa suuruusluokassa, niin se olisi maksimillaan varmaan + / - 4.

Eli välillä 56-64.
Olen aina ollut sillä kannalla, että saadaan Norjaa vastaavalla kymmenluvulla. Eli stetsonista noin 58 (Norja 52).
 
Viimeksi muokattu:
Kun ehdokkaiden testausjärjestyksen kääntää toisinpäin:
F 35
Super Hornet
Gripen E
Rafale
Eurofighter
Niin lista voisi näyttää suoraan tämän hetken rankinglistalta. Järjestyksessä on varmaan selvä piiloviesti valmistajille!
P.S.
Ja tätä postausta ei sitten kannata ottaa tosissaan.
 

Oho. Törmäsin tähän ja positiivisesti yllättynyt lähde huomioon ottaen.
Kappas kehveliä, ihan asiallinen kirjoitus. Eipä ole tullut tuohon aviisiin usein koskettuakaan, ei edes sähköisesti...
 
Nyt on ollut keskustelua ohjusten kantomatkasta. Totta kai on esitetty skenaario, jossa Kreml pommitetaan pitkän kantaman suomalaisohjuksilla tuusan nuuskaksi. Olisihan tuo teknisesti mahdollista sopivan kantomatkan ohjuksella, mutta ei kovinkaan järkevää. Sen sijaan löytyy useita syitä, miksi ohjuksen mahdollisimman pitkä kantomatka olisi eduksi:
  • ohjus voidaan ohjelmoida hyökkäämään kohteeseen yllättävästä suunnasta, se voisi esimerkiksi ohittaa varsinaisen kohteen 100 km päästä ja lähestyä kohdetta takaa. Tällä totta kai voidaan kiertää ilmapuolustusta.
  • ohjus voi kierrellä tarvittavan hetken maalin lähistöllä ja iskeä, kun hetki on sopiva
  • tietenkin ihan selkeä syy on iskukyky kauemmas, @Huhta esittämä skenaario kentällisestä tutkakoneita jossain kauempana on ihan relevantti!
  • ohjus voidaan (periaatteessa) lähettää matkaan ilman eksaktia maalitietoa. Maali voitaisiin päivittää lennon aikana ja pitkä kantomatka antaa tähän enemmän mahdollisuuksia
 
Back
Top